Lue keskustelun säännöt.
Mistä johtuu aikuisen ihmisen lapsellisuus?
13.01.2023 |
Tällä palstalla tapaa usein sellaista eli kuvataan omaa elämää tai elämän ihannetta, joka kuulostaa samalta kuin normaalilla teini-ikäisellä?
Miesten kohdalla haaveillaan irtoseksistä ja kavereiden kanssa ryypäämisestä ja hengaamisesta, naisten kohdalla murehditaan jotain aivan sekopäisiä romansseja, joissa jokaiselle ulkopuoliselle on selvää, että mies vain hakee helppoa seksiä. Normaalisti nainen mielestäni käsittää jo teini-iässä, ettei tuollaisiin kannata aikaansa tuhlata.
Lasten kannalta on ongelmallista, jos aikuinen on kuin teini, mutta kaipa se niin on, että tuo jatkuu sukupolvesta toiseen. Pidetään normaalina elämäntapaa, joka on kuin teinin elämäntapa, odotetaan viikonloppua ja bailaamista. Yhden tällaisen aikuisen tunnen työelämästä, ikää yli 50, monessa avioliitossa ollut. Mutta en ollut käsittänyt, että se on jopa melko yleistä?
Kommentit (258)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tunnistan ap:n kuvaaman ilmiön ja siihen liittyvät tunteet. Mutta itselläni vertailu ja muiden ihmisten sekä asioiden arvottaminen kuului selvästi vahvemmin nuoruuteen. Stereotyypittely. Vaikeus sietää tai ymmärtää erilaisuutta (vaikka ajattelisi, ettei tämä liity siihen, kyllä se liittyy). Oikein ärsytti eri arvoja edustavat ihmiset ja niitä piti ihmetellä. Nykyisin näen sen tunnekokemuksena neutraalimpana erilaisten ilmiöiden ja syy-seurausten tarkasteluna. Näkee epäkypsyyttä monessa eri yhteydessä, näkee tunnekypsyyttä yllättävissäkin tilanteissa. Harva asia on juuri kuten sen itse tulkitsee. Kun näkee tarpeeksi erilaisia ihmisiä, ei pysty enää itselleen uskottelemaan, että "tuo on juuri noin", tulee uteliaisuus luokittelun tilalle. Suhteellisuuden taju ja ymmärrys, että olemme erilaisia, miljoonista eri syistä johtuen.
Erilaisuutta voi ja pitääkin ymmärtää sekä olla utelias. Mutta nuo edellämainitut eivät estä sitä että ihmisellä on selkeä käsitys oikeasta ja väärästä.
Joskus olen nähnyt näitä ns erilaisia ihmisiä jotka erilaisuutensa nimissä arvostelevat aivan päivänselviä arvoja oikeasta ja väärästä.
No toki tekoja voi arvostella ja esimerkiksi vastuu lapsista on toki asia, johon voi pienimmän haitan periaatetta perustellusti soveltaa. Mutta muuten ihmiset kyllä sekoittavat usein oikean ja väärän, sekä mielipiteet. Tämä korostuu, jos näitä alkaa kyseenalaistaa syvällisemmin ja kysyy, "miksi?" ja vastaus on yleensä kuitenkin tasoa, "koska itsestä tuntuu siltä". Päivänselvä = usein huonosti perusteltu, kognitiivista dissonanssia pakenevan pelkistysyritys. Samanlainen normiehdottomuus liittyy kiinteästi uskontoihin ja valtasuhteisiin. Ilmiöitä voi tarkastella. Päivänselvänä niiden pitäminen kertoo, ettei niitä kyetä syvällisesti tarkastelemaan, ei ehkä halutakaan.
Olen nähnyt, että ihmiset eivät ole staattisia olentoja. Aina lapsellisia, aina aikuisia, aina kilttejä, aina pahoja. Samat ihmiset voivat olla elämän varrella monenlaisissa tilanteissa, eikä tämä kaikilla mene tietyn suunnan ja kaavan mukaan, myös kokemukset ja ympäristö vaikuttaa. Itse tulen sellaisesta oudosta paikasta että olen hieman erilainen mutta olen sopeutunut. Mikä tarkoittaa, että koska itse voin ennakkoluuloja noudattaa, voi joku muukin niitä noudattaa tai vastustaa. Ilman että se on totuus ihmisestä. Eli oikeastaan ne ovat vain niin totta, kuin niihin uskova ihminen ajattelee.
Hmm. Jatkan pohdintojasi siten, että joskus voi olla myös niin, että jokin asia näyttää siltä mitä se onkin. Esimerkiksi minä itse todella voin olla kaavoihini kangistunut ennakkoluuloinen kääkkä, joka ruotii muiden lapsellisuutta netissä näkemättä omaa lapsellisuuttaan. On vähän vaikea puhua asioista ja olla mieltä, jos ei saa sanoa "totuuksia", koska niistä keskustelu ja ajattelu syntyy. Ei olisi kirjallisuutta, taidetta eikä juuri mitään hauskaa kuten politiikkaa, jos varottaisiin liikaa olemasta ennakkoluuloinen ja jotain mieltä. Ap
Saahan sitä mielipiteitä, näkemyksiä ja ajatuksia esittää. Olemme niin erilaisia, että se on mielenkiintoista ja opettavaista. Siitähän se keskustelu ja mielipiteiden vaihto syntyy. Mutta on hyvä kyetä myös perustelemaan mielipiteensä, muuten ne jäävät vain irrallisiksi heitoiksi ja keskustelu tyrehtyy.
Sanoisin vielä, että yllättävän harva osaa keskustella eli vaihtaa mielipiteitä. Usein muita käytetään pikemminkin peilinä ja takaisin heijastuu vain omat näkemykset, tarkastellaan otetaanko ne vastaan vai ei. Uteliaisuus puuttuu, haetaan vahvistusta tai vastakkainasettelua, ei uutta tietoa tai omaa ymmärrystä laajempaa näkemystä. Keskustelun "taso" määrittyy myös osaanottajien kyvyssä joustavaan itsereflektioon muiden toiminnan arvioinnin rinnalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tunnistan ap:n kuvaaman ilmiön ja siihen liittyvät tunteet. Mutta itselläni vertailu ja muiden ihmisten sekä asioiden arvottaminen kuului selvästi vahvemmin nuoruuteen. Stereotyypittely. Vaikeus sietää tai ymmärtää erilaisuutta (vaikka ajattelisi, ettei tämä liity siihen, kyllä se liittyy). Oikein ärsytti eri arvoja edustavat ihmiset ja niitä piti ihmetellä. Nykyisin näen sen tunnekokemuksena neutraalimpana erilaisten ilmiöiden ja syy-seurausten tarkasteluna. Näkee epäkypsyyttä monessa eri yhteydessä, näkee tunnekypsyyttä yllättävissäkin tilanteissa. Harva asia on juuri kuten sen itse tulkitsee. Kun näkee tarpeeksi erilaisia ihmisiä, ei pysty enää itselleen uskottelemaan, että "tuo on juuri noin", tulee uteliaisuus luokittelun tilalle. Suhteellisuuden taju ja ymmärrys, että olemme erilaisia, miljoonista eri syistä johtuen.
Erilaisuutta voi ja pitääkin ymmärtää sekä olla utelias. Mutta nuo edellämainitut eivät estä sitä että ihmisellä on selkeä käsitys oikeasta ja väärästä.
Joskus olen nähnyt näitä ns erilaisia ihmisiä jotka erilaisuutensa nimissä arvostelevat aivan päivänselviä arvoja oikeasta ja väärästä.
No toki tekoja voi arvostella ja esimerkiksi vastuu lapsista on toki asia, johon voi pienimmän haitan periaatetta perustellusti soveltaa. Mutta muuten ihmiset kyllä sekoittavat usein oikean ja väärän, sekä mielipiteet. Tämä korostuu, jos näitä alkaa kyseenalaistaa syvällisemmin ja kysyy, "miksi?" ja vastaus on yleensä kuitenkin tasoa, "koska itsestä tuntuu siltä". Päivänselvä = usein huonosti perusteltu, kognitiivista dissonanssia pakenevan pelkistysyritys. Samanlainen normiehdottomuus liittyy kiinteästi uskontoihin ja valtasuhteisiin. Ilmiöitä voi tarkastella. Päivänselvänä niiden pitäminen kertoo, ettei niitä kyetä syvällisesti tarkastelemaan, ei ehkä halutakaan.
Olen nähnyt, että ihmiset eivät ole staattisia olentoja. Aina lapsellisia, aina aikuisia, aina kilttejä, aina pahoja. Samat ihmiset voivat olla elämän varrella monenlaisissa tilanteissa, eikä tämä kaikilla mene tietyn suunnan ja kaavan mukaan, myös kokemukset ja ympäristö vaikuttaa. Itse tulen sellaisesta oudosta paikasta että olen hieman erilainen mutta olen sopeutunut. Mikä tarkoittaa, että koska itse voin ennakkoluuloja noudattaa, voi joku muukin niitä noudattaa tai vastustaa. Ilman että se on totuus ihmisestä. Eli oikeastaan ne ovat vain niin totta, kuin niihin uskova ihminen ajattelee.
Hmm. Jatkan pohdintojasi siten, että joskus voi olla myös niin, että jokin asia näyttää siltä mitä se onkin. Esimerkiksi minä itse todella voin olla kaavoihini kangistunut ennakkoluuloinen kääkkä, joka ruotii muiden lapsellisuutta netissä näkemättä omaa lapsellisuuttaan. On vähän vaikea puhua asioista ja olla mieltä, jos ei saa sanoa "totuuksia", koska niistä keskustelu ja ajattelu syntyy. Ei olisi kirjallisuutta, taidetta eikä juuri mitään hauskaa kuten politiikkaa, jos varottaisiin liikaa olemasta ennakkoluuloinen ja jotain mieltä. Ap
Saahan sitä mielipiteitä, näkemyksiä ja ajatuksia esittää. Olemme niin erilaisia, että se on mielenkiintoista ja opettavaista. Siitähän se keskustelu ja mielipiteiden vaihto syntyy. Mutta on hyvä kyetä myös perustelemaan mielipiteensä, muuten ne jäävät vain irrallisiksi heitoiksi ja keskustelu tyrehtyy.
Sanoisin vielä, että yllättävän harva osaa keskustella eli vaihtaa mielipiteitä. Usein muita käytetään pikemminkin peilinä ja takaisin heijastuu vain omat näkemykset, tarkastellaan otetaanko ne vastaan vai ei. Uteliaisuus puuttuu, haetaan vahvistusta tai vastakkainasettelua, ei uutta tietoa tai omaa ymmärrystä laajempaa näkemystä. Keskustelun "taso" määrittyy myös osaanottajien kyvyssä joustavaan itsereflektioon muiden toiminnan arvioinnin rinnalla.
Totta. Siinä vaiheessa jos keskustelussa asetetaan jonkun toimesta kiellettyjä sanoja, lauseita tai ilmaisuja niin silloin aito mielipiteiden vaihto tyrehtyy ja vastakkainasettelu vain lisääntyy.
Jopa keski-ikäiset ovat siinä mielessä lapsellsia, että laittavat rajoja muille.
Vierailija kirjoitti:
Jopa keski-ikäiset ovat siinä mielessä lapsellsia, että laittavat rajoja muille.
Rajattomuus on lapsenomaista. Terveiden, selkeiden ja kommunikoitujen rajojen asettaminen kertoo kypsästä, itsenäistyneesta ja henkisesti tasapainoisesta aikuisesta.
Minusta monet, joita tämä palsta varmasti pitäisi "lapsellisina", ovat parhaita ihmisiä. Heillä on mielikuvitus ja huumorintaju vielä kohdallaan. Se kuuluisa pilke silmäkulmassa. Enkä nyt tarkoita mitään flirttailua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tunnistan ap:n kuvaaman ilmiön ja siihen liittyvät tunteet. Mutta itselläni vertailu ja muiden ihmisten sekä asioiden arvottaminen kuului selvästi vahvemmin nuoruuteen. Stereotyypittely. Vaikeus sietää tai ymmärtää erilaisuutta (vaikka ajattelisi, ettei tämä liity siihen, kyllä se liittyy). Oikein ärsytti eri arvoja edustavat ihmiset ja niitä piti ihmetellä. Nykyisin näen sen tunnekokemuksena neutraalimpana erilaisten ilmiöiden ja syy-seurausten tarkasteluna. Näkee epäkypsyyttä monessa eri yhteydessä, näkee tunnekypsyyttä yllättävissäkin tilanteissa. Harva asia on juuri kuten sen itse tulkitsee. Kun näkee tarpeeksi erilaisia ihmisiä, ei pysty enää itselleen uskottelemaan, että "tuo on juuri noin", tulee uteliaisuus luokittelun tilalle. Suhteellisuuden taju ja ymmärrys, että olemme erilaisia, miljoonista eri syistä johtuen.
Erilaisuutta voi ja pitääkin ymmärtää sekä olla utelias. Mutta nuo edellämainitut eivät estä sitä että ihmisellä on selkeä käsitys oikeasta ja väärästä.
Joskus olen nähnyt näitä ns erilaisia ihmisiä jotka erilaisuutensa nimissä arvostelevat aivan päivänselviä arvoja oikeasta ja väärästä.
No toki tekoja voi arvostella ja esimerkiksi vastuu lapsista on toki asia, johon voi pienimmän haitan periaatetta perustellusti soveltaa. Mutta muuten ihmiset kyllä sekoittavat usein oikean ja väärän, sekä mielipiteet. Tämä korostuu, jos näitä alkaa kyseenalaistaa syvällisemmin ja kysyy, "miksi?" ja vastaus on yleensä kuitenkin tasoa, "koska itsestä tuntuu siltä". Päivänselvä = usein huonosti perusteltu, kognitiivista dissonanssia pakenevan pelkistysyritys. Samanlainen normiehdottomuus liittyy kiinteästi uskontoihin ja valtasuhteisiin. Ilmiöitä voi tarkastella. Päivänselvänä niiden pitäminen kertoo, ettei niitä kyetä syvällisesti tarkastelemaan, ei ehkä halutakaan.
Olen nähnyt, että ihmiset eivät ole staattisia olentoja. Aina lapsellisia, aina aikuisia, aina kilttejä, aina pahoja. Samat ihmiset voivat olla elämän varrella monenlaisissa tilanteissa, eikä tämä kaikilla mene tietyn suunnan ja kaavan mukaan, myös kokemukset ja ympäristö vaikuttaa. Itse tulen sellaisesta oudosta paikasta että olen hieman erilainen mutta olen sopeutunut. Mikä tarkoittaa, että koska itse voin ennakkoluuloja noudattaa, voi joku muukin niitä noudattaa tai vastustaa. Ilman että se on totuus ihmisestä. Eli oikeastaan ne ovat vain niin totta, kuin niihin uskova ihminen ajattelee.
Hmm. Jatkan pohdintojasi siten, että joskus voi olla myös niin, että jokin asia näyttää siltä mitä se onkin. Esimerkiksi minä itse todella voin olla kaavoihini kangistunut ennakkoluuloinen kääkkä, joka ruotii muiden lapsellisuutta netissä näkemättä omaa lapsellisuuttaan. On vähän vaikea puhua asioista ja olla mieltä, jos ei saa sanoa "totuuksia", koska niistä keskustelu ja ajattelu syntyy. Ei olisi kirjallisuutta, taidetta eikä juuri mitään hauskaa kuten politiikkaa, jos varottaisiin liikaa olemasta ennakkoluuloinen ja jotain mieltä. Ap
Saahan sitä mielipiteitä, näkemyksiä ja ajatuksia esittää. Olemme niin erilaisia, että se on mielenkiintoista ja opettavaista. Siitähän se keskustelu ja mielipiteiden vaihto syntyy. Mutta on hyvä kyetä myös perustelemaan mielipiteensä, muuten ne jäävät vain irrallisiksi heitoiksi ja keskustelu tyrehtyy.
Sanoisin vielä, että yllättävän harva osaa keskustella eli vaihtaa mielipiteitä. Usein muita käytetään pikemminkin peilinä ja takaisin heijastuu vain omat näkemykset, tarkastellaan otetaanko ne vastaan vai ei. Uteliaisuus puuttuu, haetaan vahvistusta tai vastakkainasettelua, ei uutta tietoa tai omaa ymmärrystä laajempaa näkemystä. Keskustelun "taso" määrittyy myös osaanottajien kyvyssä joustavaan itsereflektioon muiden toiminnan arvioinnin rinnalla.
Totta. Siinä vaiheessa jos keskustelussa asetetaan jonkun toimesta kiellettyjä sanoja, lauseita tai ilmaisuja niin silloin aito mielipiteiden vaihto tyrehtyy ja vastakkainasettelu vain lisääntyy.
Tässäkin on hyvä huomioida, ettei kyseenalaistaminen ole tyrmäys tai kielto, vaikka se siltä saattaa tuntua.
Kyseenalaistaminen ei välttämättä ole edes kritiikkiä, vaikka usein on myös sitä.
Mä olen lapsellinen ihminen. Mutta ymmärrän lapsia ja niiden uteliaisuutta, ja näen paljon hauskaa maailmassa. Ei olisi tullut mieleenkään, että jotain ihmistä ahdistaa tämä asia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mä olen lapsellinen ihminen. Mutta ymmärrän lapsia ja niiden uteliaisuutta, ja näen paljon hauskaa maailmassa. Ei olisi tullut mieleenkään, että jotain ihmistä ahdistaa tämä asia.
Ehkä tässä ketjussa puhutaan lapsellisista ihmisitä aikuisen ihmisen vastuunkannon näkökulmasta. Tässä rima pitää olla riittävän korkea mutta ei liian korkea. Eli uskalla elää vastuusi kantaen. Loppu viimein helppoa kun oma henkinen tasapaino kunnossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jopa keski-ikäiset ovat siinä mielessä lapsellsia, että laittavat rajoja muille.
Rajattomuus on lapsenomaista. Terveiden, selkeiden ja kommunikoitujen rajojen asettaminen kertoo kypsästä, itsenäistyneesta ja henkisesti tasapainoisesta aikuisesta.
On rajattomuutta asettaa muille rajoja, koska sillä haetaan niitä omia rajoja joita ei omata omasta takaa. Mitä selkeämmät omat, henkilökohtaiset rajat ovat, sitä vähemmän kokee tarvetta kontrolloida muiden elämää tai ajatuksia. Siinä ei ole ristiriitaa tai uhkaa, jota tarvitsee hallita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jopa keski-ikäiset ovat siinä mielessä lapsellsia, että laittavat rajoja muille.
Rajattomuus on lapsenomaista. Terveiden, selkeiden ja kommunikoitujen rajojen asettaminen kertoo kypsästä, itsenäistyneesta ja henkisesti tasapainoisesta aikuisesta.
On rajattomuutta asettaa muille rajoja, koska sillä haetaan niitä omia rajoja joita ei omata omasta takaa. Mitä selkeämmät omat, henkilökohtaiset rajat ovat, sitä vähemmän kokee tarvetta kontrolloida muiden elämää tai ajatuksia. Siinä ei ole ristiriitaa tai uhkaa, jota tarvitsee hallita.
Katsotko siis että rajoista ei koskaan tarvitse puhua? Eikö kuitenkin konmunikaatio näistä ole vain hyvä asia?
Kaikkien ei tarvitse elää, kuten sinä. Silti voi kantaa elämästään vastuunsa ja olla aikuinen. Jos aikuiseksi tekee ainoastaan se, että takertuu johonkin toiseen vuosikymmeniksi, niin on "aikuisuus" aika huonolla tolalla.
Moni yksineläjä on paljon itsenäisempi ja näin myös aikuisempi, kuin se joka tarvitsee kumppanin tukea kaikkeen.
Joten nauttikaa vaan romansseista, jos siltä tuntuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kaikkien ei tarvitse elää, kuten sinä. Silti voi kantaa elämästään vastuunsa ja olla aikuinen. Jos aikuiseksi tekee ainoastaan se, että takertuu johonkin toiseen vuosikymmeniksi, niin on "aikuisuus" aika huonolla tolalla.
Moni yksineläjä on paljon itsenäisempi ja näin myös aikuisempi, kuin se joka tarvitsee kumppanin tukea kaikkeen.
Joten nauttikaa vaan romansseista, jos siltä tuntuu.
Missä täällä on puhuttu takertumisesta vuosikymmeniksi? Itse näen että äärimmilleen viety itsenäisyyden korostaminen ja sitoutumisen pelko kertoo pelosta ja pakenemisen tarpeesta. Mutta mitä ihminen silloin pakenee? Itseään lopulta.
En myöskään ymmärrä tätä yleistystä. Jos ei ole lapsia eikä perhettä, kaikki vapaa-aika menee bilettäessä. Maailmassa miljoona mielenkiintoista asiaa. Ei tarvitse arpoa vain synnyttämisen tai bilettämisen väliltä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikkien ei tarvitse elää, kuten sinä. Silti voi kantaa elämästään vastuunsa ja olla aikuinen. Jos aikuiseksi tekee ainoastaan se, että takertuu johonkin toiseen vuosikymmeniksi, niin on "aikuisuus" aika huonolla tolalla.
Moni yksineläjä on paljon itsenäisempi ja näin myös aikuisempi, kuin se joka tarvitsee kumppanin tukea kaikkeen.
Joten nauttikaa vaan romansseista, jos siltä tuntuu.
Missä täällä on puhuttu takertumisesta vuosikymmeniksi? Itse näen että äärimmilleen viety itsenäisyyden korostaminen ja sitoutumisen pelko kertoo pelosta ja pakenemisen tarpeesta. Mutta mitä ihminen silloin pakenee? Itseään lopulta.
Jos joku tahtoo elää erakkona, hän saa elää erakkona. Miten vaikeaa on käsittää, että meitä on moneen lähtöön.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tunnistan ap:n kuvaaman ilmiön ja siihen liittyvät tunteet. Mutta itselläni vertailu ja muiden ihmisten sekä asioiden arvottaminen kuului selvästi vahvemmin nuoruuteen. Stereotyypittely. Vaikeus sietää tai ymmärtää erilaisuutta (vaikka ajattelisi, ettei tämä liity siihen, kyllä se liittyy). Oikein ärsytti eri arvoja edustavat ihmiset ja niitä piti ihmetellä. Nykyisin näen sen tunnekokemuksena neutraalimpana erilaisten ilmiöiden ja syy-seurausten tarkasteluna. Näkee epäkypsyyttä monessa eri yhteydessä, näkee tunnekypsyyttä yllättävissäkin tilanteissa. Harva asia on juuri kuten sen itse tulkitsee. Kun näkee tarpeeksi erilaisia ihmisiä, ei pysty enää itselleen uskottelemaan, että "tuo on juuri noin", tulee uteliaisuus luokittelun tilalle. Suhteellisuuden taju ja ymmärrys, että olemme erilaisia, miljoonista eri syistä johtuen.
Erilaisuutta voi ja pitääkin ymmärtää sekä olla utelias. Mutta nuo edellämainitut eivät estä sitä että ihmisellä on selkeä käsitys oikeasta ja väärästä.
Joskus olen nähnyt näitä ns erilaisia ihmisiä jotka erilaisuutensa nimissä arvostelevat aivan päivänselviä arvoja oikeasta ja väärästä.
No toki tekoja voi arvostella ja esimerkiksi vastuu lapsista on toki asia, johon voi pienimmän haitan periaatetta perustellusti soveltaa. Mutta muuten ihmiset kyllä sekoittavat usein oikean ja väärän, sekä mielipiteet. Tämä korostuu, jos näitä alkaa kyseenalaistaa syvällisemmin ja kysyy, "miksi?" ja vastaus on yleensä kuitenkin tasoa, "koska itsestä tuntuu siltä". Päivänselvä = usein huonosti perusteltu, kognitiivista dissonanssia pakenevan pelkistysyritys. Samanlainen normiehdottomuus liittyy kiinteästi uskontoihin ja valtasuhteisiin. Ilmiöitä voi tarkastella. Päivänselvänä niiden pitäminen kertoo, ettei niitä kyetä syvällisesti tarkastelemaan, ei ehkä halutakaan.
Olen nähnyt, että ihmiset eivät ole staattisia olentoja. Aina lapsellisia, aina aikuisia, aina kilttejä, aina pahoja. Samat ihmiset voivat olla elämän varrella monenlaisissa tilanteissa, eikä tämä kaikilla mene tietyn suunnan ja kaavan mukaan, myös kokemukset ja ympäristö vaikuttaa. Itse tulen sellaisesta oudosta paikasta että olen hieman erilainen mutta olen sopeutunut. Mikä tarkoittaa, että koska itse voin ennakkoluuloja noudattaa, voi joku muukin niitä noudattaa tai vastustaa. Ilman että se on totuus ihmisestä. Eli oikeastaan ne ovat vain niin totta, kuin niihin uskova ihminen ajattelee.
Hmm. Jatkan pohdintojasi siten, että joskus voi olla myös niin, että jokin asia näyttää siltä mitä se onkin. Esimerkiksi minä itse todella voin olla kaavoihini kangistunut ennakkoluuloinen kääkkä, joka ruotii muiden lapsellisuutta netissä näkemättä omaa lapsellisuuttaan. On vähän vaikea puhua asioista ja olla mieltä, jos ei saa sanoa "totuuksia", koska niistä keskustelu ja ajattelu syntyy. Ei olisi kirjallisuutta, taidetta eikä juuri mitään hauskaa kuten politiikkaa, jos varottaisiin liikaa olemasta ennakkoluuloinen ja jotain mieltä. Ap
Saahan sitä mielipiteitä, näkemyksiä ja ajatuksia esittää. Olemme niin erilaisia, että se on mielenkiintoista ja opettavaista. Siitähän se keskustelu ja mielipiteiden vaihto syntyy. Mutta on hyvä kyetä myös perustelemaan mielipiteensä, muuten ne jäävät vain irrallisiksi heitoiksi ja keskustelu tyrehtyy.
Sanoisin vielä, että yllättävän harva osaa keskustella eli vaihtaa mielipiteitä. Usein muita käytetään pikemminkin peilinä ja takaisin heijastuu vain omat näkemykset, tarkastellaan otetaanko ne vastaan vai ei. Uteliaisuus puuttuu, haetaan vahvistusta tai vastakkainasettelua, ei uutta tietoa tai omaa ymmärrystä laajempaa näkemystä. Keskustelun "taso" määrittyy myös osaanottajien kyvyssä joustavaan itsereflektioon muiden toiminnan arvioinnin rinnalla.
Ihan hyvinhän tässä keskustelussa on keskusteltu. Osataan mitä osataan, mutta keskustelua yhtä kaikki.
Minusta on ihan normaalia, ettei keskustelu aina ole kovin laadukasta. Myös "laadukkaassa keskustelussa", missä perustellaan ja pyritään laajempaan näkemyksiin ovat tunteet ja peilaaminen mukana. Se ei siis mielestäni ole huonon keskustelun merkki, vaan aina mukana tavalla tai toisella. Mielipiteet, tapa ilmaista oma mielipide ja keskustelun tyyli ovat myös osa niitä tekoja, joiden perusteella muista muodostuu mielipide.
Toki olen sitä mieltä, että pelkästään toisen persoonaan kohdistettu arvostelu keskustelun nimissä on lapsellista eikä oikeastaan keskustelua lainkaan. Mutta voi olla joskus hauskaa ja osuvaakin. Riippuu tilanteesta. Ap
Vierailija kirjoitti:
En myöskään ymmärrä tätä yleistystä. Jos ei ole lapsia eikä perhettä, kaikki vapaa-aika menee bilettäessä. Maailmassa miljoona mielenkiintoista asiaa. Ei tarvitse arpoa vain synnyttämisen tai bilettämisen väliltä.
Samaa mieltä. Ihminen joka tekee aina rehellisyyden pohjalta elämänvalintansa eikä loukkaa niillä muita omaa hyvät lähtökohdat.
Jos hoidat asias ja mahdolliset lapsesi, niin se miten muuten elät, on se ja sama.
Täällä meillä on tasan yksi mahdollisuus olla.
Se kannattaa muistaa.
Emme elä ikuisesti.
Tehkäämme niin, kuin meille hyväksi on, ei niin, kuin muut meiltä odottavat.
Vierailija kirjoitti:
Jos hoidat asias ja mahdolliset lapsesi, niin se miten muuten elät, on se ja sama.
Täällä meillä on tasan yksi mahdollisuus olla.
Se kannattaa muistaa.Emme elä ikuisesti.
Tehkäämme niin, kuin meille hyväksi on, ei niin, kuin muut meiltä odottavat.
Just näin. Elä niinkuin haluat elää mutta kunnioita ja arvosta elämäsi läheisiä siten kuin haluaisit miten he kunnioittavat ja arvostavat sinua. Tuolla pääsee pitkälle elämässään miten sen haluaakin elää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jopa keski-ikäiset ovat siinä mielessä lapsellsia, että laittavat rajoja muille.
Rajattomuus on lapsenomaista. Terveiden, selkeiden ja kommunikoitujen rajojen asettaminen kertoo kypsästä, itsenäistyneesta ja henkisesti tasapainoisesta aikuisesta.
Olen tästä aivan samaa mieltä. Rajojen asettaminen tarkoittaa joskus myös muiden rajoittamista, mikä koetaan ikävän ihmisen merkkinä. Lapsellinen ihminen kokee muut herkästi vanhemman roolissa, joko hyväksyvänä tai tuomitsevana, ja jakaa sen mukaan ihmisen hyviksiin ja pahiksiin.
Minusta vaikuttaa, että nykyajan lapsellisuus on juuri tuota edellä mainittua hyvin pitkälti. Kun hyväksyntää ja hyväksyvää katsetta ei ole ajallaan saanut, sitä haetaan sieltä, mistä sitä ei koskaan tule herumaan (kuten yleisestä mielipiteestä tai hyväksynnästä), koska omat rajat pitää itse asettaa ja ylläpitää. Ap
Missä koet manipulatiivisuutta?