Mikä kaverilleni tuli? Oletko itse käyttäytynyt näin, jos olet, auta!

Voithan sä ap kysyä suoraan että olenko loukannut tai ärsyttääkö mun käytös jollain tavalla. Joskus voi olla itse sokea omalle käytökselleen, esim jos elämässä on joku itselle tärkeä aihe meneillään, niin puhuu sitten vain siitä, tms. Ja joskus kaverisuhteet vain yksinkertaisesti hiipuu pois. Sekin on vain elämää, eikä ketään voi pitää väkisin ystävänään. Mutta jos ihminen on ap sulle tärkeä, niin silloin kannattaa kysyä suoraan. Valmistaudu sitten vaan kuulemaan mahdollisesti jotain epämiellyttävää ja muista että jos itse koet vahvasti, ettet ole mitään ikävää tehnyt ystävällesi, niin millekään ihme mutkalle ei kenenkään takia kannata mennä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kysy häneltä suoraan. Sano mitä ajattelet. Kerro toiveesi. Syyllistämättä.

Voi toki olla, ettei hän enää välitä. Silloin on aika mennä eteenpäin ja antaa kaveruussuhteen häivetä. Sellaista se on. Ei kivaa, mutta minkäs teet. Ei kaikki kaveruussuhteet kestä ikuisesti. Uusia kavereita kyllä löytyy, kunhan pysyy omana itsenä ja menee oman mukavuusalueen ulkopuolelle.

Miksei ne kestä ikuisesti? Tiedän että vähän hölmö kysymys, mutta ihmettelen tätä mentaliteettia. Me ollaan tunnettu tämän kaverin kanssa ihan lapsesta saakka. Minusta olisi hienoa, jos oltaisiin tekemisissä vielä vanhoinakin. Seurattaisiin toistemme elämää. Mihin se kaikki yhtäkkiä katoaa. Vaihtavatko jotkut ihmiset seuraa huvikseen muutaman vuoden välein?

Ihmiset nyt muuttuvat. Joillakin se heijastuu ystävyyssuhteisiinkin. Jos ei ole koskaan menettänyt ystävää, se ensimmäinen kerta voi olla hyvin rankka ja nostaa monia tunteita pintaan.

Sanoisin, että kuvaamasi tilanne - ihan vain siis se, että ystävä ei vastaa tai halua nähdä ja välttelee - tapahtuu jokaiselle ihmiselle vähintään kerran elämässä. Siis ihmiselle, jolla on ystäviä tai kavereita (onhan ihan täysin yksinäisiäkin, mikä on sekin tosi surullista). Tässä vaiheessa, kun et vielä tiedä syytä ystäväsi käytökseen etkä vielä ryhdy sitä miettimään, suosittelisin melkein käymään läpi tilannetta ja myös worst case scenariota omassa mielessäsi läpi. Siis niitä tunteita. Että jos nyt käy niin, että ystäväsi ei enää syystä tai toisesta halua pitää yhteyttä sinuun, mitä tunnet, miten reagoit, mitä teet sitten? Ja kysy myös itseltäsi, onko sillä syyllä väliä ja jos niin, mitä. Jos ystäväsi haluaa jotenkin liukua pois elämästäsi, sillä syyllä ei välttämättä ole hänelle mitään väliä. Mutta sillä saattaa olla sinulle väliä. Ymmärrän, että esimerkiksi ystävän masennus voisi olla sinulle hyvä ja perusteltu syy siihen, että te näette vähemmän tai että hän ei enää pidä sinuun yhteyttä. Sen sijaan että "sinussa on jokin vika". Se olisi tietenkin rankempi asia sinulle kestää, ja varmaan herättäisi erilaisia tunteita, surun vieressä halua muuttua itse ("yritän kyllä tehdä näin/olla tekemättä noin jos vaan voidaan olla ystäviä jatkossakin") tai sitten katkeruutta ("minä oon tämmöinen kuin oon enkä voi muuksi muuttua, ota tai jätä"), mutta näillä sinun tunteillasi ei välttämättä ole tällä hetkellä ystävällesi niin kovin suurta merkitystä. Se on kipeä asia, mutta joskus on niin. Ihminen on syystä tai toisesta niin itseensä keskittynyt, että hän ei halua tai pysty ajattelemaan toisen ihmisen tunteita. Se voi viitata masennukseen, mutta se voi viitata myös siihen, että hän on ärsyyntynyt joko sinuun ja tapaasi toimia - tai sitten teidän kahden välisen suhteen dynamiikkaan. Tuo dynamiikkajuttu on sekä ymmärrettävä että vaikea, ja se voi olla ongelmana monessa pitkässä, jo nuorena alkaneessa ystävyydessä. Olen miettinyt omista syistäni asiaa todella paljon, ja siksi kommentoin sinullekin. Jos on tuntenut toisen sanotaan 15-vuotiaasta asti, ja on oltu kavereita tai ystäviä, ja sen toisen ihmisen tuntee tosi hyvin ja tietää sen toisen tuntevan oman itsen hyvin. Hyvä juttu siis, periaatteessa. Mutta onko siinä suhteessa ja niissä rooleissa, jotka olette suhteessa ottaneet, aidosti tilaa kasvaa ja kehittyä johonkin muuhun rooliin? Tämä kuulostaa naistenlehtikyökkipsykologialta, mutta itse näin 44-vuotiaana tiedän jo tuon todenperäisyyden.

Unohda kaveri. Kokemusta on. Kaverini ei vastaillut viesteihin eikä soittoihin aina. Saattoi laittaa viestiä, kiire ym. Sitten myöhemmin möläytteli tavanneensa muita. Teki sitten parit oharit ja päätin etten ota enää yhteyttä. Eipä ole kaverikaan ottanut ja tuosta jo vuosi aikaa.

Halusi siis eroon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Burnout out. Jaksaa olla tekemisissä vain energiaa lisäävien kanssa. Jotkut ihmiset valittaa kaikesta. Yhteydenpito on jatkuvaa valitusta. Vastavuoroisuus saattaa puuttua myös. En ole epäempaattinen, vaan itsekin paljon kokeneena, yritin pitää keskustelun virettä huumorin ja positiivisuuden puolella. Kohtuus siihen omien ongelmien kippaamiseen toisten niskaan.

Minä kysyn aina, että mitä kuuluu? En väitä vastaan, vaikka oltaisiinkin asioista toista mieltä - ennemminkin ymmärrän sitä, että meillä voi olla eri mielipiteitä. En ole tosikko, enkä ole negatiivinen. Iloitsen ja kannustan. Löydän aina asioista hyviä puolia ja olen saanut kaverini monesti nauramaan vatsa kippuralla. 

En ymmärrä, että mitä teen väärin. Jos on tunnettu vuosia, niin olen edellä mainittujen syiden vuoksi vastenmielinen, niin miksi alunperin olemme olleet edes ystäviä? En ole väkisillä lyöttäytynyt kenenkään seuraan, en tuputa itseäni.

Aina voi olla niin, että se toinen ihminen on muuttunut ja haluaa karsia elämästään asioita joita ei vain halua enää siihen. Mukaan lukien ihmiset. Kenties sinulla on jotain arvoja ja mielipeitä, mitä hän ei arvosta (enää) tai sinulla ei ole sitä mitä hän nyt ystävältä haluaa. Eikä uskalla tai kehtaa suoraan sanoa miten asia on vaan toivoo, että ystävyys vain näivettyy pois ajallaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Burnout out. Jaksaa olla tekemisissä vain energiaa lisäävien kanssa. Jotkut ihmiset valittaa kaikesta. Yhteydenpito on jatkuvaa valitusta. Vastavuoroisuus saattaa puuttua myös. En ole epäempaattinen, vaan itsekin paljon kokeneena, yritin pitää keskustelun virettä huumorin ja positiivisuuden puolella. Kohtuus siihen omien ongelmien kippaamiseen toisten niskaan.

Minä kysyn aina, että mitä kuuluu? En väitä vastaan, vaikka oltaisiinkin asioista toista mieltä - ennemminkin ymmärrän sitä, että meillä voi olla eri mielipiteitä. En ole tosikko, enkä ole negatiivinen. Iloitsen ja kannustan. Löydän aina asioista hyviä puolia ja olen saanut kaverini monesti nauramaan vatsa kippuralla. 

En ymmärrä, että mitä teen väärin. Jos on tunnettu vuosia, niin olen edellä mainittujen syiden vuoksi vastenmielinen, niin miksi alunperin olemme olleet edes ystäviä? En ole väkisillä lyöttäytynyt kenenkään seuraan, en tuputa itseäni.

Aina voi olla niin, että se toinen ihminen on muuttunut ja haluaa karsia elämästään asioita joita ei vain halua enää siihen. Mukaan lukien ihmiset. Kenties sinulla on jotain arvoja ja mielipeitä, mitä hän ei arvosta (enää) tai sinulla ei ole sitä mitä hän nyt ystävältä haluaa. Eikä uskalla tai kehtaa suoraan sanoa miten asia on vaan toivoo, että ystävyys vain näivettyy pois ajallaan.

Tämähän on tosi selkärangatonta ja ikävää käytöstä. Haluaako sellaisen kaveri ollakaan?

Ja voiko kateus aiheuttaa tällaista selittämätöntä käytöstä myös?

Mä välttelen siskoani, siskoni on yksinäinen ja hänen juttunsa kiertävät aina samaa kehää. Hän on myös rajaton ja jos erehdyn vastaamaan hänen viesteihin normaalisti, häneltä tulee viestejä koko ajan. Kyselee mitä teen, minne menen, kenen kanssa menen, mitä me siellä sitten teemme, onko mulla pää särkenyt, mites töissä jne jne jne. Loputonta viestittelyä. Siksi toisinaan vastailen lyhyesti viesteihin, en kysele mitään takaisin, en vastaa ellei ole kysymystä. Koska en vain jaksa. Sanoit ettei teillä ole kysymys jatkuvasta häiriköinnistä joten sanoisin, että joko sulla on elämässä jotain mikä triggeröi ystävääsi, on esim kateellinen jostain. Tai sitten sullakin jutut kiertävät kehää ja hän ei vaan jaksa. Tai sitten hän vaan ei jaksa olla juuri sinun kanssa nyt sosiaalinen. En mäkään aina jaksa jotain kaveriani ja pieni tauko tekee terää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko hän alkanut seurustella? Osa nyhvää seurustelukumppaninsa kanssa aluksi niin ettei kaikille ystäville jää aikaa. Osalla sit käy myös se ikävin, eli eurustelukumppani kontrolloi ystävien tapaamisia.

Ei, mutta itse olen. 

Tämä voikin selittää asiaa. Vaikka itse ajattelet olevasi ihan se sama ihminen ja käyttäytyväsi aivan samalla tavoin kuin aina ennenkin, niin sen ystäväsi näkökulmasta asia ei ole niin. Elämääsi on tullut uusi tärkeä ihmissuhde, ja vaikka nämä kaksi ihmistä (seurustelukumppani ja ystävä) eivät koskaan edes tapaisi toisiaan, olet sinä ja sinun sosiaalisuutesi muuttunut. Se heijastuu myös ystävyyssuhteisiin, väistämättä. Ystäväsi saattaa olla sinusta mustasukkainen, mutta hän saattaa myös olla ihan inhimillisesti kateellinen. Sinä olet löytänyt kumppanin, mutta hän ei ole. Hänellä voi olla vaikeuksia ymmärtää ja hyväksyä kateuttaan, etenkin jos hän on ihminen, joka aina ja lähtökohtaisesti toivoo sinulle hyvää. Hän ei ehkä vain kestä sitä, että sinun onnesi valaisee sen, että hänellä ei ole kumppania. Hän myös tietää, että hänen tunteensa on todella alhainen, ja häpeää sitä. Ei puhettakaan, että hän voisi sanoa sen sinulle ääneen. Tällaisissa tilanteissa ihmiset yleensä väistyvät pois. Toinen vaihtoehto on se, että yhteys säilyy mutta ystävä räjähtää lopulta jostakin aivan käsittämättömästä asiasta. Se kateus ja häpeä saattavat kulminoitua yleiseksi ärtymykseksi, ja lopulta se syy raivostumiseen saattaa olla vaikka se, että "oon aina vihannut sun hiustyyliä, en voi olla sun kaveri enää".

Minusta tuo uusi seurustelusuhde on niin tärkeä asia, että se olisi pitänyt kirjoittaa jo aloitukseen. Ei olisi tarvinnut täällä miettiä muita selityksiä.

Minusta alkaa tuntua ettei maksa vaivaa kysyä häneltä tästä. Jos hän haluaisi pitää ystävyydestämme kiinni, hän varmaan toimisi vähän eri tavalla. Eikö? Tai sellaisen neuvon ainakin kuulisi parisuhdeasioissa helposti.

Onko mahdollista että vuosien saatossa tapaaminen /puhelu toistaa samaa kaavaa ja jutut? Siis ei sinun jutut, vaan yleensä kaverisuhteissa ja hän etsii jotain uutta. Kaikille ei niin tietenkään käy, että toinen kyllästyttäisi vaikka olisi samanlainen. On ihmisiä joiden käytöksen ja sanomiset voi ennakoida melkein täysin - joillekin se on hyvä juttu ja toisille ei. Kaksi voi tehdä sitä lähes yhtä aikaa. Jokin muodostaa kemian jonkun kanssa ja toisen ei. Sori sekava selostus, mutta jotain tuli mieleen kaverikemioista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko hän alkanut seurustella? Osa nyhvää seurustelukumppaninsa kanssa aluksi niin ettei kaikille ystäville jää aikaa. Osalla sit käy myös se ikävin, eli eurustelukumppani kontrolloi ystävien tapaamisia.

Ei, mutta itse olen. 

Tämä voikin selittää asiaa. Vaikka itse ajattelet olevasi ihan se sama ihminen ja käyttäytyväsi aivan samalla tavoin kuin aina ennenkin, niin sen ystäväsi näkökulmasta asia ei ole niin. Elämääsi on tullut uusi tärkeä ihmissuhde, ja vaikka nämä kaksi ihmistä (seurustelukumppani ja ystävä) eivät koskaan edes tapaisi toisiaan, olet sinä ja sinun sosiaalisuutesi muuttunut. Se heijastuu myös ystävyyssuhteisiin, väistämättä. Ystäväsi saattaa olla sinusta mustasukkainen, mutta hän saattaa myös olla ihan inhimillisesti kateellinen. Sinä olet löytänyt kumppanin, mutta hän ei ole. Hänellä voi olla vaikeuksia ymmärtää ja hyväksyä kateuttaan, etenkin jos hän on ihminen, joka aina ja lähtökohtaisesti toivoo sinulle hyvää. Hän ei ehkä vain kestä sitä, että sinun onnesi valaisee sen, että hänellä ei ole kumppania. Hän myös tietää, että hänen tunteensa on todella alhainen, ja häpeää sitä. Ei puhettakaan, että hän voisi sanoa sen sinulle ääneen. Tällaisissa tilanteissa ihmiset yleensä väistyvät pois. Toinen vaihtoehto on se, että yhteys säilyy mutta ystävä räjähtää lopulta jostakin aivan käsittämättömästä asiasta. Se kateus ja häpeä saattavat kulminoitua yleiseksi ärtymykseksi, ja lopulta se syy raivostumiseen saattaa olla vaikka se, että "oon aina vihannut sun hiustyyliä, en voi olla sun kaveri enää".

Minusta tuo uusi seurustelusuhde on niin tärkeä asia, että se olisi pitänyt kirjoittaa jo aloitukseen. Ei olisi tarvinnut täällä miettiä muita selityksiä.

Ehkä näin ja hyvää pohdintaa. Mutta hänen tällainen käytös alkoi jo ennen kun kerroin seurustelevani!

Kaverini on käyttäytynyt noin, kun löysi poikaystäväkseen jonkun narkkarin, ja tiesi etten hyväksyisi sitä.

Siksi en tuota seurustelua maininnut, kun tällainen käytös alkoi jo aiemmin. Mutta sinänsä siis toki on mahdollista että tällaisiakin tunteita on tullut. 

Niin vaikea sanoa. Me ollaan molemmat aika sellaisia kotihiiriä minun mielestäni. Kummallakaan ei ole kauheasti kavereita. Minulla on tuo puoliso nykyään, ja tällä kaverilla on ns.bestis jonka kanssa hän priorisoi ajankäytön (minun kustannuksellani nykyään).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko hän alkanut seurustella? Osa nyhvää seurustelukumppaninsa kanssa aluksi niin ettei kaikille ystäville jää aikaa. Osalla sit käy myös se ikävin, eli eurustelukumppani kontrolloi ystävien tapaamisia.

Ei, mutta itse olen. 

Tämä voikin selittää asiaa. Vaikka itse ajattelet olevasi ihan se sama ihminen ja käyttäytyväsi aivan samalla tavoin kuin aina ennenkin, niin sen ystäväsi näkökulmasta asia ei ole niin. Elämääsi on tullut uusi tärkeä ihmissuhde, ja vaikka nämä kaksi ihmistä (seurustelukumppani ja ystävä) eivät koskaan edes tapaisi toisiaan, olet sinä ja sinun sosiaalisuutesi muuttunut. Se heijastuu myös ystävyyssuhteisiin, väistämättä. Ystäväsi saattaa olla sinusta mustasukkainen, mutta hän saattaa myös olla ihan inhimillisesti kateellinen. Sinä olet löytänyt kumppanin, mutta hän ei ole. Hänellä voi olla vaikeuksia ymmärtää ja hyväksyä kateuttaan, etenkin jos hän on ihminen, joka aina ja lähtökohtaisesti toivoo sinulle hyvää. Hän ei ehkä vain kestä sitä, että sinun onnesi valaisee sen, että hänellä ei ole kumppania. Hän myös tietää, että hänen tunteensa on todella alhainen, ja häpeää sitä. Ei puhettakaan, että hän voisi sanoa sen sinulle ääneen. Tällaisissa tilanteissa ihmiset yleensä väistyvät pois. Toinen vaihtoehto on se, että yhteys säilyy mutta ystävä räjähtää lopulta jostakin aivan käsittämättömästä asiasta. Se kateus ja häpeä saattavat kulminoitua yleiseksi ärtymykseksi, ja lopulta se syy raivostumiseen saattaa olla vaikka se, että "oon aina vihannut sun hiustyyliä, en voi olla sun kaveri enää".

Minusta tuo uusi seurustelusuhde on niin tärkeä asia, että se olisi pitänyt kirjoittaa jo aloitukseen. Ei olisi tarvinnut täällä miettiä muita selityksiä.

Ehkä näin ja hyvää pohdintaa. Mutta hänen tällainen käytös alkoi jo ennen kun kerroin seurustelevani!

Ehkä hän oli kuullut tai saanut tietää seurustelustasi jo ennen kuin kerroit hänelle? Mikä voi tuntua todella pahalta ystävästäsi. Tai sitten hän on vaistonnut sen sinusta, ja vaistonnut myös, että on asioita, joista et puhu hänelle. Se voi olla todella kipeää, ja on mahdollista, että olet satuttanut häntä todella pahasti. Ystävä on kuvitellut teidän olevan läheisiä, ja sitten heität häntä märällä rätillä: et ole kertonut, että elämässäsi tapahtuu jotain tärkeää. Ja jos sen päälle tulee sitten tuo mustasukkaisuus/kateus, niin eipä sitten tarvitse enää ihmetellä, jos hän nihkeilee suuntaasi.

Esimerkiksi itse en ole kertaakaan perunut menoa sen takia että näkisin seurustelukumppaniani. Mutta hän on perunut menoja jotta näkisi mielummin tätä toista ystäväänsä. He ovat kai aina olleet läheisempiä tai tämä toinen tärkeämpi hänelle, joten aika epäreilulta tuntuu että se että seurustelen aiheuttaisi mustasukkaisuutta. Mutta kaikki on mahdollista.

Minä olen käyttäytynyt uupuneena noin ystäviäni kohtaan, mutta se ei ole tarkoittanut, ettenkö olisi jaksanut heitä ja halunnu lopettaa ystävyyden, vaan pelkästään sitä että olen ollut uupunut. Uupumuksen tasokin välillä vaihtelee, joskus jaksan nähdä joitain kavereita, joskus taas en toisia. En siis vetäisi tuosta suoraan johtopäätöksiä ja lopettaisi ystävyyttä vaan juttelisin kaverin kanssa. Tai ainakin antaisin hänelle vähän aikaa ja palaisin myöhemmin asiaan. Ystävyys saattaa suotta jäädä, jos puhumatta hylkäät hänet nyt. Joskus kun hänen voimansa palautuvat, hän saattaa ajatella, ettet halunnutkaan olla hänen ystävänsä eikä itsekään ota enää yhteyttä. Siinä menisi suotta ystävyys, jossa kumpikin olisi halunnut pysyä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko hän alkanut seurustella? Osa nyhvää seurustelukumppaninsa kanssa aluksi niin ettei kaikille ystäville jää aikaa. Osalla sit käy myös se ikävin, eli eurustelukumppani kontrolloi ystävien tapaamisia.

Ei, mutta itse olen. 

Tämä voikin selittää asiaa. Vaikka itse ajattelet olevasi ihan se sama ihminen ja käyttäytyväsi aivan samalla tavoin kuin aina ennenkin, niin sen ystäväsi näkökulmasta asia ei ole niin. Elämääsi on tullut uusi tärkeä ihmissuhde, ja vaikka nämä kaksi ihmistä (seurustelukumppani ja ystävä) eivät koskaan edes tapaisi toisiaan, olet sinä ja sinun sosiaalisuutesi muuttunut. Se heijastuu myös ystävyyssuhteisiin, väistämättä. Ystäväsi saattaa olla sinusta mustasukkainen, mutta hän saattaa myös olla ihan inhimillisesti kateellinen. Sinä olet löytänyt kumppanin, mutta hän ei ole. Hänellä voi olla vaikeuksia ymmärtää ja hyväksyä kateuttaan, etenkin jos hän on ihminen, joka aina ja lähtökohtaisesti toivoo sinulle hyvää. Hän ei ehkä vain kestä sitä, että sinun onnesi valaisee sen, että hänellä ei ole kumppania. Hän myös tietää, että hänen tunteensa on todella alhainen, ja häpeää sitä. Ei puhettakaan, että hän voisi sanoa sen sinulle ääneen. Tällaisissa tilanteissa ihmiset yleensä väistyvät pois. Toinen vaihtoehto on se, että yhteys säilyy mutta ystävä räjähtää lopulta jostakin aivan käsittämättömästä asiasta. Se kateus ja häpeä saattavat kulminoitua yleiseksi ärtymykseksi, ja lopulta se syy raivostumiseen saattaa olla vaikka se, että "oon aina vihannut sun hiustyyliä, en voi olla sun kaveri enää".

Minusta tuo uusi seurustelusuhde on niin tärkeä asia, että se olisi pitänyt kirjoittaa jo aloitukseen. Ei olisi tarvinnut täällä miettiä muita selityksiä.

Ehkä näin ja hyvää pohdintaa. Mutta hänen tällainen käytös alkoi jo ennen kun kerroin seurustelevani!

Ehkä hän oli kuullut tai saanut tietää seurustelustasi jo ennen kuin kerroit hänelle? Mikä voi tuntua todella pahalta ystävästäsi. Tai sitten hän on vaistonnut sen sinusta, ja vaistonnut myös, että on asioita, joista et puhu hänelle. Se voi olla todella kipeää, ja on mahdollista, että olet satuttanut häntä todella pahasti. Ystävä on kuvitellut teidän olevan läheisiä, ja sitten heität häntä märällä rätillä: et ole kertonut, että elämässäsi tapahtuu jotain tärkeää. Ja jos sen päälle tulee sitten tuo mustasukkaisuus/kateus, niin eipä sitten tarvitse enää ihmetellä, jos hän nihkeilee suuntaasi.

Jos mietin rehellisesti, niin en halunnut kertoa asiasta kun vasta tapasin puolisoni, ennen kuin kaikki oli ihan varmaa ja seurustelimme. En ole ihan varma miksi. Hänellä oli näitä ohareita jo ilmennyt, ja minusta tuntui että halusin suojella tätä uutta suhdetta, jos tulisi jokin hapan kommentti. Mutta kerroin kun oli sopiva tilaisuus.

Mulla oli ennen viisi ystävää. Sitten yksi muutti ulkomaille, tuli korona ja yhteydenpito jäi. Yksi vaan jätti viestin luetulle eikä ikinä vastannut. Yksi ponnisti seiskajulkkikseksi eikä tavisten seura enää kiinnostanut.

Nyt ystäviä on enää kaksi ja oon tosi yksinäinen. :(

Vierailija kirjoitti:

Minä olen käyttäytynyt uupuneena noin ystäviäni kohtaan, mutta se ei ole tarkoittanut, ettenkö olisi jaksanut heitä ja halunnu lopettaa ystävyyden, vaan pelkästään sitä että olen ollut uupunut. Uupumuksen tasokin välillä vaihtelee, joskus jaksan nähdä joitain kavereita, joskus taas en toisia. En siis vetäisi tuosta suoraan johtopäätöksiä ja lopettaisi ystävyyttä vaan juttelisin kaverin kanssa. Tai ainakin antaisin hänelle vähän aikaa ja palaisin myöhemmin asiaan. Ystävyys saattaa suotta jäädä, jos puhumatta hylkäät hänet nyt. Joskus kun hänen voimansa palautuvat, hän saattaa ajatella, ettet halunnutkaan olla hänen ystävänsä eikä itsekään ota enää yhteyttä. Siinä menisi suotta ystävyys, jossa kumpikin olisi halunnut pysyä.

Tätä juuri mietin, että käykö tässä noin jos en ota yhteyttä. Mutta myös ihmettelen että miten se itse toisen hylännyt voi ajatella, että se hylätty olikin hylkääjä? Kai tässä on aika selvää että minä olen yrittänyt mutta hän torjuu.

Jos on elämässä herkkä unelmointivaihe, haaveilu tulevasta ja nykytilanne huolestuttaa. Ennenkuin unelmat ja haaveet muuttuvat tahdoksi ja teoiksi niin tilanne on herkkä romuttumaan toisten mielipiteistä. Silloin on suojauduttava ja koottava  omaan sisäistä maailmaa omassa rauhassa tulevaa varten. 

Kyllä minä ainakin kysyisin, hienovaraisesti ja kohteliaasti.

Mä oon itse käyttäytynyt 2 kertaa tuolla tavalla. Ensimmäisen kerran yläasteella halusin oikeasti etäisyyttä vanhoihin "kavereihin", joista huomasin etteivät ole aitoja ystäviä kanssani. Nopeasti löysin sen jälkeen hyvän ystävän enkä pitänyt enää mitään yhteyttä vanhoihin tyyppeihin, mutts se oli heille ihan oikein ja varmasti tietävät itsekin syyn.

Toinen kerta oli kun aloin oireilemaan tosi voimakkaasti vanhoja traumojani (ra is k aus ja törkeä pah oin pitely) ja samaan aikaan ystäväni mies oli tosi inhottava ja sov inistinen pissapää. Ystäväni ei suostunut tapaamaan ilman tätä miestä, koska mies ei hyväksynyt ystävän omia menoja. En vaan sitten pystynyt näkemään heitä, kun oma toipumisprosessi oli vasta alussa ja kauheat traumatakaumat jatkuvasti päällä. Tämä ystävä myös painosti näkemään heitä enkä lopulta voinut enää kuin keksiä tekosyitä. Oikean syyn ilmoitin,mutta ei auttanut, kun ystävän mielestä miehellä on oikeus olla sellainen kuin on. Tietysti niin onkin, mutta ei mulla ole velvollisuutta sietää sitä.

Onneksi erosivat ja nykyään ollaan taas öaljon tekemisis.