Poliisi: Isossa Omenassa kuollut nainen ei tukehtunut vartijoita epäillään silti: "Kyllä hyvin suurella todennäköisyydellä henkilö olisi elossa, jos..."
Espoon Isossa Omenassa kuollut nainen ei kuollut tukehtumalla, kertoo poliisi tiedotteessaan.
Poliisin mukaan kuolinsyystä ei kerrota toistaiseksi enempää. Poliisi perustelee tätä sillä, että kuolemansyyn selvittämistä koskevat tiedot ovat salassa pidettäviä.
Poliisin nyt kertomat tiedot naisen kuolemasta perustuvat oikeuslääketieteelliseen ruumiinavaukseen ja siitä tehtyyn alustavaan lausuntoon.
Tutkinnanjohtaja Jyrki Kallio kommentoi MTV Uutisille, että poliisi uskoo edelleen, että voimankäyttötilanteella ja naisen kuolemalla on syy-yhteys.
Kommentit (10574)
Oli paljon kukkia tuotu paikalle. Siinä paikalla on sopivasti keskellä käytäviä koroke tai joku minkä päällys ja reunukset oli täynnä kukkia ja joitakin kynttilöitä. Paljon oli myös viestilappuja. En nähnyt oikein lukea ilman laseja.
Vierailija kirjoitti:
Deffa tuli kyllä nopeasti, heti kun sanottiin, se oli jollain jo valmiina kädessä. Mistä hän tiesi, että kohta sitä kysytään?
Totta. Toki voihan olla, että sitä oli jo pyydetty radion kautta. Sitäköhän ne jäivät odottamaan eikä tajunneet, että paineluelvytys pitää aloittaa jo odottaessa?
Video on kyllä niin erikoinen, että jos näkisi vain tuon eikä mitään muuta, voisi epäillä, että koko juttu on lavastettu. En siis usko että on, mutta sellainen mielikuva voisi syntyä, jos tässä olisi vaikkapa aineksia false flagiin (ei siis ole, mutta JOS olisi).
Sori jankkaus, mutta tämän palstan tuntien joku vieläkin ymmärtää väärin...
Vierailija kirjoitti:
En ole kovin paljoa seurannut tätä juttua, mutta näin nyt sen videon, jossa nainen on jo maassa, ja jossa sitten hirveän vitkuttelun jälkeen lopulta aloitetaan elvytys.
Videon perusteella päällimmäinen vaikutelma on ammattitaidottomuus ja täydellinen lamaantuminen. Pääpuolessa oleva tyyppi, joka taisi ensin huomata tilanteen ja yrittää ihan oikein ensin herätellä uhria, lamaantuu eikä osaa kuin soittaa (varmaan hätäkeskukseen). Hän näyttää järkyttyneeltä. Toisella vartijalla on sen verran toimintakykyä, että hän siirtää edellisen sivuun soittamaan. Joku (ehkä se sama) osaa vähän ohjeistaa kääntelyyn. Armottoman hidasta toimintaa, jossa kaikki tuntuvat odottavan, että joku muu ottaisi ohjat käsiinsä. Miten on niin hidasta tajuta avata ja saada ne raudatkin auki? Ehkäpä kädet tärisee ja ei siksi onnistu.
Eikö noille opeteta edes hätäensiapua? Sitä pitäisi opettaa niin paljon, että jokaikinen tietää välittömästi, miten toimia. Ei voi laskea sen varaan, että joku muu osaa. Siksipä olisin taipuvainen uskomaan, että koko tämä epäonninen tapaus tai ainakin sen loppuosa ei johdu vartijoiden pahuudesta, vaan ammattitaidottomuudesta ja toimintakyvyttömyydestä kriisitilanteessa.
Sen sijaan koko jutun alku on ihan outo. Ei käsittääkseni ollut mitään syytä ottaa kiinni tätä naista tällä tavalla. Todellakin hyvä, että tapaus tutkitaan kunnolla. Avarnin tapaus on osoittanut, että alalle pitää suorittaa jotkut pällitestit ja tämä tapaus on osoittanut ainakin sen, että toimintatapoja pitää uudistaa ja koulutusta pitää huomattavasti lisätä.
Järjestäytynyttä rikollisuutta. Ihan lyhen ajan sisällä eri puolilla Suomessa eri kaupungeissa sama kuvio. Uhrien pahoinpitelyä ja nöyryyttämistä, asialla "vartijat." Uhreina on ollut myös miehiä.
Nyt tuli ensimmäinen kuolonurhi ja asiaa yritetään normalisoida. Jokainen ihminen on vaarassa. Enää ei voi olla varma, milloin virka-asuinen t a p p a j a hyökkäää kimppuun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Katsoin eilen uusimman videon näistä loppuhetkistä. Miten vartijat voivat olla noin pihalla? Nainen on minuuttitolkulla eloton ja siinä vaan pidetään kiinni? Eikö sitä muka huomaa, että ihminen menee veltoksi?? Kuinka noin tonttuja vartijoita voi edes olla?
Kyllä alkaa näyttää siltä, että huomasivat uhrin loukkaantuneen sen verran vakavasti, että meni sormi suuhun. Kai odottivat ensin rimpuilua ja älämölöä ,eikä tajunnan menetystä.
Varmaankin noin se meni. Huomasivat että uhrille kävi huonosti ja haettiin oikein sermitkin peittelemään omia sikailuja. Kamalaa.
Kyllä. Ensimmäinen prioriteettihan noilla oli sermien saaminen siihen eteen ja niitä pyydettiin vielä lisää. Toisena tuli nuuska. Kolmantena naisesta kiinnipito, ettei kuollut vain livistä heidän otteestaan.
Kylmäveristä. Siis ihan jääkylmää tappamista ilman tunteita. Nähnyt joskus dokumentin jostain mafian palkkamurhaajasta joka sanoi että eka tappo pisti jalat tärisemään ja oksetti. Sanoi kylläkin ettei tappanut koskaan naisia tai lapsia vaan pelkästään miehiä, muita mafioosoita ja jengiläisiä. Sanoi myös ettei koskaan tappanut jos paikalla oli lapsia tai uhrin perhe. Tuolla ostoskeskuksessa oli lapsia. Kuuluu lapsen itkua videolta.
.
Täysin tunteetonta väkivaltaa. Ovat niin oman väkivaltafantasiansa toteuttamisen lumoissa, että kuvittelee muidenkin silmissä olevansa vaan jotenkin ihailtavia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vartijat siis ottivat naisen kiinni kun hän kaikessa rauhassa käveli käytävällä? Miksi ihmeessä? Kaikki tiedämme lopputuloksen, mutta mikä ihme tähän oli alun alkaen syynä? Minkä takia rauhassa kävelevä ihminen isketään kuuden vartijan toimesta maahan?
"Vartijat siis ottivat naisen kiinni kun hän käveli käytävällä? Miksi ihmeessä? Kaikki tiedämme lopputuloksen, mutta mikä ihme tähän oli alun alkaen syynä? Minkä takia kävelevä ihminen isketään kahden vartijan toimesta maahan?"
Korjasin viestistäsi lapin lisät pois.
Kuusi niitä siellä loppujen lopuksi parveili kuolleen naisen ympärillä pitämässä kiinni.
Niin, mutta maahanlaitossa oli kaksi. Naista ei siis isketty maahan kuuden vartijan toimesta, kuten tuossa väitettiin.
Kaksi oli aluksi, mutta hyvin nopeasti jostain tuli kolme lisää. Eli mistä tiesivät tulla niin pian, ehkä seurasivat tapahtumia jostain valvontakamerasta?
Sitten oli neljä naisen kimpussa, viides roikkui siinä vierellä. Kauhistuttavaa. Uhri hiljeni aika pian, kasvot suoraan lattiaan päin, ihan kiinni lattiassa. Näitä videoita oli aika paljon palstoilla, en tiedä löytyykö enää.
Menikö heitossa tajuttomaksi. 1. Reppu iski niskaan.. 2. Löikö pään lattiaan.. Odottelivatko että tulee tajuihinsa... Toivottavasti hyvin tutkitaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi täysin liikkumatonta ihmistä pidettiin aloillaan käsiraudoitettuna ja polvella painaen 10 minuuttia? Miksi hän ei ollut samantien istumassa?
Äsken täällä oli hyvin nokkelia vastaajia mutta miksi tähän ei ikinä vastata?
Koska kukaan ei enää satojen sivujen jälkeen jaksa jankata tuosta polvella painamisesta, kun siihen ei edes pyydettäessä linkata minkäänlaista todistetta.
Matin videon puolessa välissä vielä herättelyvaiheessa käytetään ruumista polvialustana hyvinkin retein ottein
On kyllä irvokasta katsottavaa. Niihin vihani nousee.
Itkettää. Nöyryyttävää ja sydäntäsärkevää kuolla kylmälle lattialle kädet raudoissa ja pissat housussa. Yksi pitää koko ajan kuolleen jalasta kiinni ihan kuin olisi itsekin lamaantunut järkytyksestä tajutessaan, että tämä ihminen ihan oikeasti menehtyi eikä häntä enää saada takaisin elämään.
Se on vartijan pään varjo.
Ei ole. Jos viitsisit katsoa koko videon, näkisit että kyllä ne pissat ovat tulleet housuun. Ei ole mikään varjo, sillä tuo haaroista leviävä läikkä pysyy paikallaan, vaikka vartijat liikkuvat ympärillä.
Pissaahan ihmiset housuun ihan elossa ollessaankin, joten mikä kuoleman kriteeri se sitten nyt on, vaikka olisikin pissannut?
-eri- No tuohan se selittäiskin lihapäiden käytöksen. Niillä varmaan normaalistikin on kuset ja paskat housussa kauppakeskuksessa. Hyvä että tuli selväksi. Varmaan olet alan miehiä ja sulle oli selvä tuokin juttu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä ihmettä ne vartijat siinä odottelivat kun pitivät naista kiinni? Miksi naista ei nostettu seisomaan tai istumaan? Poliisiako siinä odotettiin?
Tämä ol tullut jo monta kertaa esille. Miksi. Ei hän käsiraudoissa olisi karannut. Kun taisivat tuon jaloista pitelyn niin hyvin, että kuolleenakin pidettiin jaloista kiinni. Jos oli kyljellään tai istumassa, niin eloon olisi jäänyt. Voi olla että jos pää kolahti lattiaan, tai reppu iski takaraivoon mahalleen heittäessä ja meni tajuttomaksi. Jokin outoa.
Koko juttu on ihan alusta loppuun asti HYVIN outo. Ihan kuin jotain teatteria. Mikä vitsi esimerkiksi pitää yhtään mistään kiinno kun on käsiraudat ja mahallaan maassa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
SECIRITAS omaa aika erikoisen yrityskulttuurin. Johtoasemassa olevaa epäillään petoksesta ja toteuttavan tason henkilöitä kuolemantuottamuksesta.
Palkkauskin on aika erikoinen, niinkuin näillä riistofirmoilla tuppaa olemaan. Se johtotason roisto saa varmaan 100000 vuodessa ellei yli, nämä pojat tuossa videolla ehkä 10 € tunnilta.
Taposta saa sentään 1000 euron palkkion
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
3377: Pääasia että pelkäät. Ja tottelet käskytettäessä. T: Alalla toimiva
Huomaa kyllä kommentista että alan miehiä. Te alan miehet oisitte vaan melko kusessa jos sen kiltin uskovaisen tilalla olisikin ollu oikeasti joku Virpi Butt kovimmassa kunnossaan tai vastaava. Oisitte päässy itse sidottuna nippuun ja ehkä kattilaan.
Juuri näin. Sama kohtelu kaikista,koska päällepäin ihmisestä ei voi päätellä paljoakaan. Eipä nuo äijät hirveästi pidelleet, kunhan odottelivat, että josko se polliisi kohta ehtisi paikalle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Katsoin eilen uusimman videon näistä loppuhetkistä. Miten vartijat voivat olla noin pihalla? Nainen on minuuttitolkulla eloton ja siinä vaan pidetään kiinni? Eikö sitä muka huomaa, että ihminen menee veltoksi?? Kuinka noin tonttuja vartijoita voi edes olla?
Kyllä alkaa näyttää siltä, että huomasivat uhrin loukkaantuneen sen verran vakavasti, että meni sormi suuhun. Kai odottivat ensin rimpuilua ja älämölöä ,eikä tajunnan menetystä.
Varmaankin noin se meni. Huomasivat että uhrille kävi huonosti ja haettiin oikein sermitkin peittelemään omia sikailuja. Kamalaa.
Kyllä. Ensimmäinen prioriteettihan noilla oli sermien saaminen siihen eteen ja niitä pyydettiin vielä lisää. Toisena tuli nuuska. Kolmantena naisesta kiinnipito, ettei kuollut vain livistä heidän otteestaan.
Polvi vainajan päällä ylimielisesti ja nuuskaa huuleen. Tyttö parka makaa siinä kasvot paskaisella lattaialla.
Ei paljon huoli painanut naisen voinnista jos oikeasti vain tykitettiin nuuskaa huuleen! Hyi helvetti mitä toimintaa.
Eikö nuuskaaminen ruumiin päällä ole ruumiin häpäisyä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä ihmettä ne vartijat siinä odottelivat kun pitivät naista kiinni? Miksi naista ei nostettu seisomaan tai istumaan? Poliisiako siinä odotettiin?
Tämä ol tullut jo monta kertaa esille. Miksi. Ei hän käsiraudoissa olisi karannut. Kun taisivat tuon jaloista pitelyn niin hyvin, että kuolleenakin pidettiin jaloista kiinni. Jos oli kyljellään tai istumassa, niin eloon olisi jäänyt. Voi olla että jos pää kolahti lattiaan, tai reppu iski takaraivoon mahalleen heittäessä ja meni tajuttomaksi. Jokin outoa.
..
Tapettu nainen oli helluntailainen.
Onko Iso Omena lähtenyt sotajalalle kristillisiä uskonlahkoja vastaan? Tapetaanko kauppakeskuksessa myös lestadiolaisia?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole kovin paljoa seurannut tätä juttua, mutta näin nyt sen videon, jossa nainen on jo maassa, ja jossa sitten hirveän vitkuttelun jälkeen lopulta aloitetaan elvytys.
Videon perusteella päällimmäinen vaikutelma on ammattitaidottomuus ja täydellinen lamaantuminen. Pääpuolessa oleva tyyppi, joka taisi ensin huomata tilanteen ja yrittää ihan oikein ensin herätellä uhria, lamaantuu eikä osaa kuin soittaa (varmaan hätäkeskukseen). Hän näyttää järkyttyneeltä. Toisella vartijalla on sen verran toimintakykyä, että hän siirtää edellisen sivuun soittamaan. Joku (ehkä se sama) osaa vähän ohjeistaa kääntelyyn. Armottoman hidasta toimintaa, jossa kaikki tuntuvat odottavan, että joku muu ottaisi ohjat käsiinsä. Miten on niin hidasta tajuta avata ja saada ne raudatkin auki? Ehkäpä kädet tärisee ja ei siksi onnistu.
Eikö noille opeteta edes hätäensiapua? Sitä pitäisi opettaa niin paljon, että jokaikinen tietää välittömästi, miten toimia. Ei voi laskea sen varaan, että joku muu osaa. Siksipä olisin taipuvainen uskomaan, että koko tämä epäonninen tapaus tai ainakin sen loppuosa ei johdu vartijoiden pahuudesta, vaan ammattitaidottomuudesta ja toimintakyvyttömyydestä kriisitilanteessa.
Sen sijaan koko jutun alku on ihan outo. Ei käsittääkseni ollut mitään syytä ottaa kiinni tätä naista tällä tavalla. Todellakin hyvä, että tapaus tutkitaan kunnolla. Avarnin tapaus on osoittanut, että alalle pitää suorittaa jotkut pällitestit ja tämä tapaus on osoittanut ainakin sen, että toimintatapoja pitää uudistaa ja koulutusta pitää huomattavasti lisätä.
Järjestäytynyttä rikollisuutta. Ihan lyhen ajan sisällä eri puolilla Suomessa eri kaupungeissa sama kuvio. Uhrien pahoinpitelyä ja nöyryyttämistä, asialla "vartijat." Uhreina on ollut myös miehiä.
Nyt tuli ensimmäinen kuolonurhi ja asiaa yritetään normalisoida. Jokainen ihminen on vaarassa. Enää ei voi olla varma, milloin virka-asuinen t a p p a j a hyökkäää kimppuun.
Pysy kotona loppuelämäsi. Kyllä sä toki sinnekin joskus kuolet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Katsoin eilen uusimman videon näistä loppuhetkistä. Miten vartijat voivat olla noin pihalla? Nainen on minuuttitolkulla eloton ja siinä vaan pidetään kiinni? Eikö sitä muka huomaa, että ihminen menee veltoksi?? Kuinka noin tonttuja vartijoita voi edes olla?
Kyllä alkaa näyttää siltä, että huomasivat uhrin loukkaantuneen sen verran vakavasti, että meni sormi suuhun. Kai odottivat ensin rimpuilua ja älämölöä ,eikä tajunnan menetystä.
Varmaankin noin se meni. Huomasivat että uhrille kävi huonosti ja haettiin oikein sermitkin peittelemään omia sikailuja. Kamalaa.
Kyllä. Ensimmäinen prioriteettihan noilla oli sermien saaminen siihen eteen ja niitä pyydettiin vielä lisää. Toisena tuli nuuska. Kolmantena naisesta kiinnipito, ettei kuollut vain livistä heidän otteestaan.
Kylmäveristä. Siis ihan jääkylmää tappamista ilman tunteita. Nähnyt joskus dokumentin jostain mafian palkkamurhaajasta joka sanoi että eka tappo pisti jalat tärisemään ja oksetti. Sanoi kylläkin ettei tappanut koskaan naisia tai lapsia vaan pelkästään miehiä, muita mafioosoita ja jengiläisiä. Sanoi myös ettei koskaan tappanut jos paikalla oli lapsia tai uhrin perhe. Tuolla ostoskeskuksessa oli lapsia. Kuuluu lapsen itkua videolta.
.
Täysin tunteetonta väkivaltaa. Ovat niin oman väkivaltafantasiansa toteuttamisen lumoissa, että kuvittelee muidenkin silmissä olevansa vaan jotenkin ihailtavia.
Patsastelevat ruumiin päällä kuin olisivat käyneet kaatamassa naarasleijonan metsästysmatkalla Afrikassa. Kuvat Instaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nainen on eloton koko 8 min videon ajan. Oli ilmeisesti menettänyt tajuntansa heti maahanpainamisen jälkeen ja pian kuollut. Virtsa kertoo kuolinhetken.
Saiko vartijat paikalle hälyttänyt mies tuolloin siemensyöksyn tarkkaillessaa tapahtumia pylvään takaa?
Kuulemma sai, ja nämä 7 veljestä vai olivatko 7 kääpiöö.. Kyllä, kyllä kaikki laukesi......
Olette ääliöitäkin tyhmempiä.
Vierailija kirjoitti:
Miksi puhutaan kokoajan uhrista? Uhri on vasta jos vahingonteko todetaan. Kukaan ei ole syyllinen eikä uhri ennen sitä.
Etkö lukenut uutisia? Nainen kuoli.
Vähäsen sitä mietintämyssyä päähän, niin voi sullekin aueta. Tässä ei tarvitse osata edes ynnäillä 1+1. Kuollut oli aika monen vartijan puristuksessa kuollessaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Katsoin eilen uusimman videon näistä loppuhetkistä. Miten vartijat voivat olla noin pihalla? Nainen on minuuttitolkulla eloton ja siinä vaan pidetään kiinni? Eikö sitä muka huomaa, että ihminen menee veltoksi?? Kuinka noin tonttuja vartijoita voi edes olla?
Kyllä alkaa näyttää siltä, että huomasivat uhrin loukkaantuneen sen verran vakavasti, että meni sormi suuhun. Kai odottivat ensin rimpuilua ja älämölöä ,eikä tajunnan menetystä.
Varmaankin noin se meni. Huomasivat että uhrille kävi huonosti ja haettiin oikein sermitkin peittelemään omia sikailuja. Kamalaa.
Kyllä. Ensimmäinen prioriteettihan noilla oli sermien saaminen siihen eteen ja niitä pyydettiin vielä lisää. Toisena tuli nuuska. Kolmantena naisesta kiinnipito, ettei kuollut vain livistä heidän otteestaan.
Polvi vainajan päällä ylimielisesti ja nuuskaa huuleen. Tyttö parka makaa siinä kasvot paskaisella lattaialla.
Ei paljon huoli painanut naisen voinnista jos oikeasti vain tykitettiin nuuskaa huuleen! Hyi helvetti mitä toimintaa.
Jos ne oikeasti siinä tilanteessa laittoivat nuuskaa huuleen, niin tuohan kertoo siitä, että tilanne oli niin jännittävä ja kauhean pelottava, että sitä nuuskaa oli pakko saada just eikä vasta tilanteen jälkeen. Tupakkiahan käytetään, kun hermot bragaa syystä tai toisesta. Raivo on tietysti myös yksi syy, mutta eivät näyttäneet tärisevän raivosta sentään. Jos yhden keski-ikäisen naisen kiinniotto usean raavaan vartijan toimesta on noin hermoja raastava tilanne, ettei siitä selviä ilman tupakkia, niin on kyllä väärällä alalla. Ymmärrän varsin hyvin, jos tämän tragedian JÄLKEEN on tarvinnut. Minäkin olisin siinä kohtaa ottanut viskipaukun tai voinut sauhut vetäistä, vaikken tupakoi ollenkaan.