Poliisi: Isossa Omenassa kuollut nainen ei tukehtunut vartijoita epäillään silti: "Kyllä hyvin suurella todennäköisyydellä henkilö olisi elossa, jos..."
Espoon Isossa Omenassa kuollut nainen ei kuollut tukehtumalla, kertoo poliisi tiedotteessaan.
Poliisin mukaan kuolinsyystä ei kerrota toistaiseksi enempää. Poliisi perustelee tätä sillä, että kuolemansyyn selvittämistä koskevat tiedot ovat salassa pidettäviä.
Poliisin nyt kertomat tiedot naisen kuolemasta perustuvat oikeuslääketieteelliseen ruumiinavaukseen ja siitä tehtyyn alustavaan lausuntoon.
Tutkinnanjohtaja Jyrki Kallio kommentoi MTV Uutisille, että poliisi uskoo edelleen, että voimankäyttötilanteella ja naisen kuolemalla on syy-yhteys.
Kommentit (10574)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko Isossa Omenassa mahdollista kulkea siten ettei joudu tämän kyseisen kuolemanpartion kohdalle. En halua ostaa mitään mistään liikkeestä. Kävisin leffassa netistä ostetulla lipulla. En halua päästä hengestäni.
Ajatelkaa, millaiseksi Suomi on mennyt kun täällää joutuu miettimään tuollaisia vuonna 2023! Minäkin olen alkanut tosissani pelkäämään vartijoita. Ehkä he sitä haluavatkin.
Samoin. Minäkin olen alkanut pelätä "vartijoita" ja lisäksi myös poliiseja.
Itselläni ei ole koskaan ollut rikosrekisteriä.
Kiitos paljon tästäkin kaikki "vartijat" ja poliisit.
Sama täällä. Olen 43v enkä ole koskaan tehnyt mitään rikosta, käyttänyt päihteitä tai varastanut mitään. Punaisia päin olen kävellyt joskus yöllä kun ketään ei ole näkynyt mailla halmeilla. Silti tässä joutuu pelkäämään.
Mä olen jo yli 60 enkä edelleenkään pelkää vartijoita. Mutta siitä huolimatta toistaiseksi vältän sellaisia paikkoja, joissa vartijoita on. Siihen asti, että selviää, mitä kamalaa tuo nainen oli tehnyt, jotta hänet sai maadoittaa ja raudoittaa. Onko se teko jokin sellainen, mitä mulle itselleni voisi tapahtua, jos saan jonkun sairaskohtauksen? Onneksi nykyisin kaiken saa tilattua netistäkin eli kauppakeskuksissa asioiminen on nykypäivänä tarpeetonta. Lääkäriasema, jota käytän, ei onneksi ole kauppakeskuksessa.
Vierailija kirjoitti:
Ensin Avarn, sitten Securitaksen tekemä tappo. Olen ihan tavallinen nainen mutta nyt alan pitämään mattoveitseä mukana paikoissa missä vartijat liikkuu. Mieluummin lyön sillä kuin tulen maahan painetuksi.
EPÄILY KUOLEMANTUOTTAMUKSESTA. Siinähän sohit veitses kanssa, sitten oot sinä syytetyn penkillä.
Vierailija kirjoitti:
3180: Kauppakeskuskäytävällä, Leviksen edessä.
Eli hän oli asioinut Leviksen farkkukaupassa ja sitten hänet surmattiin.
Toivottavasti poliisi tiedottaa pian siitä alkutilanteesta. Sehän on ihan ratkaisevassa asemassa tässä keississä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä ei ole videolta ilmennyt syytä edes tarttua naiseen, päinvastoin.
Nyt lopputulema on, että rauhallisesti käytävällä kävellyt nainen kuoli.
Tähän on nyt pakko kommentoida, että on ilmeisesti vedetty vähän mutkia suoraksi poliisin lausunnon perusteella? Ensinnäkään poliisi ei ole kommentoinut naista tai tämän olemusta millään adjektiivilla. Hän on voinut olla rauhallinen, mutta yhtä hyvin sekava, äänekäs, itkuinen, tms.
Toisekseen, poliisi ei ole todennut, etteikö olisi ollut syytä puuttua naisen käytökseen. Alkuviikosta tiedotettiin, että alkutilannetta ei ole näkynyt poliisin katsomilla tallenteilla, mutta se ei suinkaan tarkoita sitä, etteikö sitä jollain tallenteella olisi. Poliisi vain ei ollut vielä käynyt kaikkia tallenteita läpi.
Poliisi kyllä käyttää kaikkea muutakin kuin tallenteita. Todistajien kuulusteluistakin voi päätellä esim. videoiden pohjalta kuka on luotettava jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Epäilen että vartijoilla on jokin kasvokuvarekisteri varkaista ym. joita ovat joskus "pidättäneet" ja jonka perusteella valkkaavat osan ihmisistä joita seuraavat.
35-vuotias saattoi näyttää samalta kuin joku oikea häirikkö, tai varas.
Miten tuollainen kasvokuvarekisteri saadaan kitkettyä pois, koska se aiheuttaa vääriä tilanteita?
Poliisi sanoi että heillä on lista ihmisistä joiden ilmoituksia ei oteta vastaan.
Miksi poliisi ei ota vastaan joidenkin ilmoituksia?
Se on kuitenkin ihan eri asia nyt kuin vartijoiden pitämä kasvokuvarekisteri mikä on laiton.
Onko tuo vartijoiden pitämä kasvokuvarekisteri faktatietoa, vai muuttuiko se vain tässä parin viestin aikana spekulaatiosta faktaksi?
Ihan tuulesta temmattua, laittomia ovat moiset rekisterit. Jotain videoklippejä on toki koska poliisi voi niitä kysellä.
Laittomia, mutta johan se on muutenkin käynyt selväksi, ettei nämä epäsankarit lakeja noudata.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi täysin liikkumatonta ihmistä pidettiin aloillaan käsiraudoitettuna ja polvella painaen 10 minuuttia? Miksi hän ei ollut samantien istumassa?
Äsken täällä oli hyvin nokkelia vastaajia mutta miksi tähän ei ikinä vastata?
-eri- Koska jo tuo kysymys "lyö luun kurkkuun" tuon touhun puolustelijoille. Ei ole mitään syytä pitää liikkumatonta ihmistä aloillaan käsiraudoitettuna ja polvella painaen nuin pitkään.
Asiantuntijakin sanoi, että välittömästi olisi pitänyt nostaa istumaan.
Ehkä aikoivat tehdä niin mutta kuollut ei oikein pysy istuma-asennossa niin antoivat olla maassa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
3180: Kauppakeskuskäytävällä, Leviksen edessä.
Eli hän oli asioinut Leviksen farkkukaupassa ja sitten hänet surmattiin.
Lähde?
Silminnäkijä näki hänet Leviksen edessä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ensin Avarn, sitten Securitaksen tekemä tappo. Olen ihan tavallinen nainen mutta nyt alan pitämään mattoveitseä mukana paikoissa missä vartijat liikkuu. Mieluummin lyön sillä kuin tulen maahan painetuksi.
Minulla ollut monta vuotta nauhuri taskussa. Samoin värisumutin. Nauhuri taskussa voi kävellä tallentamaan toisenkin riehumisia... Videoin toisten kahinat todisteeksi.
Minulla on täällä Itiksessä pistooli takin taskussa. Täällä voi olla villiä porukkaa huumepäissään riehumassa. Ne eivät välttämättä pysähdy vaikka ampuisi päin. Luulin että Iso Omena Espoossa olisi turvallisempi.
Vierailija kirjoitti:
Onko Isossa Omenassa mahdollista kulkea siten ettei joudu tämän kyseisen kuolemanpartion kohdalle. En halua ostaa mitään mistään liikkeestä. Kävisin leffassa netistä ostetulla lipulla. En halua päästä hengestäni.
Jos epäilet, että sinulla on vaikeuksia käyttäytyä asiallisesti leffateatterissa tai kauppakeskuksessa, parempi itsellesi ja muille kun vain pysyttelet kotona sitten.
Vierailija kirjoitti:
Minkä nimisessä Iso Omenan liikkeessä tämä uhri tapettiin?
Koko Isoa omenaa tulisi boikotoida. Iso omena on ilmeisesti yrittänyt vähätellä tapahtumaa ja pestä käsiä tästä. Jos ihmiset lopettavat tuolla asioinnin niin se alkaa heti näkyä myynnissä joka on hyvä tapa vaikuttaa.
Iso omena olisi voinut pyytää tapahtunutta anteeksi ja vaihtaa vartiointiyritystä, mutta omena on valinnut puolensa tässä ja se ei ole asiakkaan puoli. Antaa aika vahvan viestin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
3180: Kauppakeskuskäytävällä, Leviksen edessä.
Eli hän oli asioinut Leviksen farkkukaupassa ja sitten hänet surmattiin.
Huhuista on kielletty ensin tuo yksittäinen liike ja sen jälkeen liikkeet ylipäätään. Toteuttaako poliisi tuossa nyt perustuslain 18 ?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo raudoitus on varmasti tarkoitettu vain vaarallisten ihmisten kiinniottoon joilla on aseita yms.
Tämä.
Aivan turha selittää, että siihen makuutukseen ja uhrin jatkuvaan kiinnipitoon olisi ollut mitään oikeutta, kun uhri ei liikkunut, eikä hänestä ravistelemallakaan enää saatu edes mitään elonmerkkejä, saati vastustusta.
Minuuttien ajan pitivät edelleen voimaa käyttäen maassa kiinniotettuna täysin elotonta ihmistä.
Ei järjen hiventäkään.Onneksi on videoita, joista uhrin liikkumatomuuden näkee. Ja silti lattiassa pidetään, sermikin on ehditty hakea. Ihan älytön homma, kun naisen olisi käsiraudoissa voinut taluttaa ulos ja vapauttaa. Mihin tuossa pyrittiin, voisiko joku alalla työskentelevä valaista mikä on seuraava toimi, kun asiakas on rauhallinen jo?
Jos katsotaan että on turvallista taluttaa koppiin niin talutetaan koppiin ja soitetaan poliisi hakemaan. Jos ei ole turvallista pidetään paikallaan ja soitetaan poliisi hakemaan. Molemmissa tilanteissa olen ollut mukana. Tuota en tiedä miten kauan naista on pidetty paikallaan ja mistä syystä, en työskentele tuolla.
-eri- Mitä luulet kuinka vaarallinen oikeasti on Jumalan sanasta puhunut yksin liikkunut nainen?
Lähde sille, että nainen vain puhui Jumalan sanasta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ensin Avarn, sitten Securitaksen tekemä tappo. Olen ihan tavallinen nainen mutta nyt alan pitämään mattoveitseä mukana paikoissa missä vartijat liikkuu. Mieluummin lyön sillä kuin tulen maahan painetuksi.
EPÄILY KUOLEMANTUOTTAMUKSESTA. Siinähän sohit veitses kanssa, sitten oot sinä syytetyn penkillä.
Vetoan hätävarjeluun koska vartijat ovat ennenkin tappaneet. Istun pari vuotta ensikertalaisena mutta sen jälkeen jatkan elämääni, enkä kuole niiden käsiin. Oma henkeni on tärkeämpi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Epäilen että vartijoilla on jokin kasvokuvarekisteri varkaista ym. joita ovat joskus "pidättäneet" ja jonka perusteella valkkaavat osan ihmisistä joita seuraavat.
35-vuotias saattoi näyttää samalta kuin joku oikea häirikkö, tai varas.
Miten tuollainen kasvokuvarekisteri saadaan kitkettyä pois, koska se aiheuttaa vääriä tilanteita?
Poliisi sanoi että heillä on lista ihmisistä joiden ilmoituksia ei oteta vastaan.
Miksi poliisi ei ota vastaan joidenkin ilmoituksia?
Se on kuitenkin ihan eri asia nyt kuin vartijoiden pitämä kasvokuvarekisteri mikä on laiton.
Onko tuo vartijoiden pitämä kasvokuvarekisteri faktatietoa, vai muuttuiko se vain tässä parin viestin aikana spekulaatiosta faktaksi?
Ihan tuulesta temmattua, laittomia ovat moiset rekisterit. Jotain videoklippejä on toki koska poliisi voi niitä kysellä.
Mitään laitontahan ei koskaan tapahu, eihän? Minfollakin eräs entinen vartija kertoo laitotmia henkilörekistereitä pidettävän asiakkaista.
Nimettömänä voi kuka tahansa vaikka esittää vartijaa.
Voi toki, hänen kertomuksensa oli kyllä niin yksityiskohtainen ja uskottava, että itse ainakin uskon. Sanoi irtisanoutuneensa koska työkulttuuri oli niin vastenmielinen.
Vierailija kirjoitti:
Toivottavasti poliisi tiedottaa pian siitä alkutilanteesta. Sehän on ihan ratkaisevassa asemassa tässä keississä.
Ai että saako Securitaksen vartijat porukalla tappaa jonkun laillisesti?
Menee mielenkiintoiseksi minkälainen asiakas voidaan surmata ilman oikeudenkäyntiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
3180: Kauppakeskuskäytävällä, Leviksen edessä.
Eli hän oli asioinut Leviksen farkkukaupassa ja sitten hänet surmattiin.
Jos lukisit joskus muutakin kuin vain vauva palstaa, niin tietäisit ettei hän asioinut missään liikkeessä.
Vartijoilla pikku muna kovana kun lukevat miten naiset pelkäävät nyt käydä ostareilla. Sitä varten siinä ammatissa ovatkin. Keräämässä ostoskoreja ja ahdistelemassa asiakkaita.