Liiallinen kiltteys
Onko muita jotka kokee että muiden ymmärtäminen menee oman jaksamisen edelle, mutta ei kuitenkaan osaa lopettaa sitä käytöstä mikä tuohon johtaa?
Esim. perheenjäsenet, ystävät, tai jopa tuntemattomat tulee ja purkaa kaiken painolastinsa suhun ja aidosti kuuntelet, välität ja ehkä annat näkökulmia asiaa pohdittuasi. Ei siis silleen että "kuuntelet" eli olet vaan hiljaa sen ajan kun toinen puhuu, vaan kuulet sen ihmisen huolen ja mitä sanotaan.
Mun joka ikinen ystävyyssuhde on alkanut sillä että oon ollut se kuuleva korva. En ole kaikkitietävä joten neuvojen laatu ei ole ollut tasainen mutta tuntuu siltä että kaikille mun ystäville on merkannut just toi kuuleminen. En ole sitä tietoisesti tehnyt, se tulee luonnostaan.
Mulle soitetaan keskellä yötä, päivällä töissä, kriisin tullen milloin vain. Koska oon "se" ystävä.
Sitten taas se kuuluisa toiseen suuntaan toimivuus. Olen ollut aivan hirveissä paikoissa, pyytänyt apua tai edes pientä palvelusta. Kenestäkään ei kuulu mitään. 20 vuoden ystävyyden jälkeen ei mitään. Ja häviävät jos olen missään tarpeessa. Mitä en usein ole, ja jos olen niin en usein myönnä.
Olen viime kuukaudet ollut todellisessa jamassa. Ja vihdoinkin ilmaissut sen. Silti ihmiset vain pommittaa mua miten he tarvitsee kaikenlaista ja yksi jopa ärsyyntyi kun en vastaile tarpeeksi nopeasti.
Onko suhtautumiseni normaalia??
Kommentit (29)
Olet hyvin normaali väsyessäsi omaan joustavuuteesi kuuntelijana ja henkisenä tukena. Haet rajojasi, koska et enää jaksaisi ja haluaisit välillä olla se saava osapuoli. Silloin on tosi hyvä miettiä, mihin vetää rajansa.
Kiltteys ei ole vika ihmisessä. Kilttejä ihmisiä tarvitaan kipeästi meidän maailmassa.
Jo olemassa olevia ihmissuhteita joutuu jonkun vuoden koulimaan, mutta uusia ihmisiä kohdatessasi voit miettiä valmiiksi strategian miten reagoit ja toimit kun joku kaataa asioitaan niskaansa. Kuunteleva ihminen vetää kuin magneetti puoleensa ja sen roolin voi kyllä helposti muuttaa, jos olet valmis siihen.
Mieti myös, miksi otat kuuntelijan roolin? Onko kaiken sen kiltteytesi takana myös hyväksynnän tarve ja mielistely? Osaatko tutustua ihmisiin ottamalla itse puhujan roolin? Kokeile joskus ja nostattaako se sinussa silloin epävarmuuden tunteita? Epävarmuus voi olla osoitus siitä, ettet uskalla olla muuta kuin kiltti.
Vierailija kirjoitti:
Olet hyvin normaali väsyessäsi omaan joustavuuteesi kuuntelijana ja henkisenä tukena. Haet rajojasi, koska et enää jaksaisi ja haluaisit välillä olla se saava osapuoli. Silloin on tosi hyvä miettiä, mihin vetää rajansa.
Kiltteys ei ole vika ihmisessä. Kilttejä ihmisiä tarvitaan kipeästi meidän maailmassa.
Jo olemassa olevia ihmissuhteita joutuu jonkun vuoden koulimaan, mutta uusia ihmisiä kohdatessasi voit miettiä valmiiksi strategian miten reagoit ja toimit kun joku kaataa asioitaan niskaansa. Kuunteleva ihminen vetää kuin magneetti puoleensa ja sen roolin voi kyllä helposti muuttaa, jos olet valmis siihen.
Mieti myös, miksi otat kuuntelijan roolin? Onko kaiken sen kiltteytesi takana myös hyväksynnän tarve ja mielistely? Osaatko tutustua ihmisiin ottamalla itse puhujan roolin? Kokeile joskus ja nostattaako se sinussa silloin epävarmuuden tunteita? Epävarmuus voi olla osoitus siitä, ettet uskalla olla muuta kuin kiltti.
Todella todella hyvä kommentti. Kiitos sanoistasi.
Ja kyllä, voin myöntää että osaksi kuuntelijan roolini on myös halua tulla hyväksytyksi. Tuota pitää vielä miettiä että mikä osuus se on.
Ehkä kuuntelijan rooli on minulle itselleni luontainen ja sellaisenaan palkitseva, mutta se hyväksynnän tarve tulee siinä esiin etten osaa vetää niitä rajoja. Siinä varmaan se mielistely myös voisi olla osa.
Se on tullut selväksi että tällä tavalla ei voi pitää terveitä ihmissuhteita, pitäisi jotenkin muuttua mutta ilman että alan kovaksi tai muuten kurjaksi.
-AP
Sulla on selvästi aika isot luulot itsestäsi. Että muka pystyt vaikuttamaan noiden muiden ihmisten elämään ihan vain kuuntelemalla. Eiköhän ne vain tule silloin kun on semmoinen olo ja sitten taas menevät ja elävät omaa elämäänsä, eivätkä jää sinua liioin miettimään.
Silleen tää maailma pyörii. Ja mun mielestä sun kaltaisillakin on kai oma paikkansa. Jos se ei ole sulle selkeä niin en tiiä mitä sanoa?
Just joo, taas itsekeskeiset muka kiltit selittää itselleen soopaa. Oikeasti se menee niin että sinä et ees kerro kavereilles että salaa vihaat niitä kun ne avautuu sulle. Ja oot UHRI.
Tiiän just tollasia "kilttejä" ihmisiä. Pahimpia moraalinvartijoita ja paheksujia.
Vierailija kirjoitti:
Just joo, taas itsekeskeiset muka kiltit selittää itselleen soopaa. Oikeasti se menee niin että sinä et ees kerro kavereilles että salaa vihaat niitä kun ne avautuu sulle. Ja oot UHRI.
Tiiän just tollasia "kilttejä" ihmisiä. Pahimpia moraalinvartijoita ja paheksujia.
Just näin. Suhdemaailmassa pahimman luokan sarjapettäjiä todella usein.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Just joo, taas itsekeskeiset muka kiltit selittää itselleen soopaa. Oikeasti se menee niin että sinä et ees kerro kavereilles että salaa vihaat niitä kun ne avautuu sulle. Ja oot UHRI.
Tiiän just tollasia "kilttejä" ihmisiä. Pahimpia moraalinvartijoita ja paheksujia.
Just näin. Suhdemaailmassa pahimman luokan sarjapettäjiä todella usein.
En myöskään oikeasti luottais niihin kerrottujen tietojen salassapitämiseen.
Vankilassa sut opetettaisiin oikeille tavoille. Pääsisit varmasti kiltteydestä eroon ja syntyisit uutena parempana versiona.
Hei, täällä yksi aivan samalla kohtalolla. Kaikista eniten sydämeni särki se, kun omat perheenjäseneni hylkäsivät mut silloin kun olisin eniten tarvinnut apua elämässäni. Olin kuitenkin ollut kaikkien muiden tukena mitä vaikeammissa tilanteissa.
Siinä menee kyllä rikki jotain perustavanlaatuista, jonka varaan on joskus elämänsä peruspilareita perustanut
Vierailija kirjoitti:
Just joo, taas itsekeskeiset muka kiltit selittää itselleen soopaa. Oikeasti se menee niin että sinä et ees kerro kavereilles että salaa vihaat niitä kun ne avautuu sulle. Ja oot UHRI.
Tiiän just tollasia "kilttejä" ihmisiä. Pahimpia moraalinvartijoita ja paheksujia.
Yhtä itsekeskeisiä muutkin ovat vaikka suoraan puhuisivatkin. Suorapuheisuus ei nääs kumoa sitä.
Usein kiltteyden naamarin takana ollaan vaan mukavuudenhaluisia eli ei aseteta muille rajoja yhtään tippaa. Se kun vastisi jämäkkyyttä, jota ei löydy. Sitten syytetään muita väsyttämisestä ja henkisenä roskiksena pitämisestä ja mitä näitä on. Vastuu on muilla ei itsellä, sitä se ns. liika kiltteys on.
Saahan sitä kiltti olla.
Kunhan pitää puolensa, ja on aina oma itsensä riippumatta muiden käytöksestä.
Moni kadottaa itsensä miellyttämisenhalussaan, eikä se lopu hyvin.
Vierailija kirjoitti:
Usein kiltteyden naamarin takana ollaan vaan mukavuudenhaluisia eli ei aseteta muille rajoja yhtään tippaa. Se kun vastisi jämäkkyyttä, jota ei löydy. Sitten syytetään muita väsyttämisestä ja henkisenä roskiksena pitämisestä ja mitä näitä on. Vastuu on muilla ei itsellä, sitä se ns. liika kiltteys on.
Voihan sen noinkin ilmaista. Mutta voisin väittää ettei monellakaan ole kyseessä pelkkä mukavuudenhaluisuus tai laiskuus vaan yksinkertaisesti se, ettei sellaista ole koskaan opetettu tai sellaiseen ei ole kasvanut. On saattanut vaikka oman perheen keskuudessa olla aina niin alisteisessa asemassa ettei ole koskaan oppinut jämäkäksi.
Eihän kukaan hyödy siitä että ei pysty asettamaan rajojaan, joten miksi kukaan tekisi niin pelkästä mukavuudenhaluisuudestaan? Ihan taitoja nämä ovat, jotka joko osaa tai ei osaa.
Vierailija kirjoitti:
Hei, täällä yksi aivan samalla kohtalolla. Kaikista eniten sydämeni särki se, kun omat perheenjäseneni hylkäsivät mut silloin kun olisin eniten tarvinnut apua elämässäni. Olin kuitenkin ollut kaikkien muiden tukena mitä vaikeammissa tilanteissa.
Siinä menee kyllä rikki jotain perustavanlaatuista, jonka varaan on joskus elämänsä peruspilareita perustanut
Hei toinen kiltti, just tolleen mullekin kävi. Ajattelin ehkä että sen minkä antaa saa joskus takaisin. Mutta kävikin toisin. Olen todella pahoillani että sulle myös.
-AP
Minulla oli sellainen äiti, että jos sanoin poikkipuoisen sanan hän sai kamalia ja ahdistavia marttyri/itsesäälikohtauksia. Aikuisena koetin kerran sanoa mitä olen oikeasti mieltä kun kysyttiin, ja sen seurauksena emme olleet puheväleissä puoleen vuoteen ja vasta vuoden päästä välit oli normalisoituneet. Mukavuudenhalu tuntuu jotenkin väärältä sanalta sille että muiden ihmisten potentiaalinen paha mieli ahdistaa ihan sikana. Aina sama juttu näissä asioissa. Rohkeaa lasta kehutaan rohkeudesta vaikka hänen ei tarvitse ponnistella vähääkään ollakseen rohkea. Se ujo sen sijaan ponnistelee hiki päässä ollakseen rohkeampi aamusta iltaan ja kaikki on tuskastuneita että miten sä oot tollanen nynny.
Et ole oikeasti kiltti. Olet vain passiivisaggressiivinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hei, täällä yksi aivan samalla kohtalolla. Kaikista eniten sydämeni särki se, kun omat perheenjäseneni hylkäsivät mut silloin kun olisin eniten tarvinnut apua elämässäni. Olin kuitenkin ollut kaikkien muiden tukena mitä vaikeammissa tilanteissa.
Siinä menee kyllä rikki jotain perustavanlaatuista, jonka varaan on joskus elämänsä peruspilareita perustanut
Hei toinen kiltti, just tolleen mullekin kävi. Ajattelin ehkä että sen minkä antaa saa joskus takaisin. Mutta kävikin toisin. Olen todella pahoillani että sulle myös.
-AP
Olen myös pahoillani sinun puolestasi, mutta muista ettei toivo ole menetetty. Olen yrittänyt tapahtuneiden jälkeen korjata välejä perheeseeni ja yleensäkin parantaa omaa olotilaani. Ja kyllä vain näkökulmat vähän muuttuvat ja ajatuksetkin kun alkaa voida paremmin. Tai voisi myös sanoa, että kun saa uusia näkökulmia aiheeseen ja uusia ajatuksia, olotila paranee. Voin ymmärtää perheenjäseniänikin jollain tasolla vaikka voi olla, että pysyvät arvet jäi kuitenkin. Ihmisiä hekin vain ovat. Yhtä epätäydellisiä kuin minäkin tai kuka vaan ja tekevät virheitä ja huonoja valintoja.
Olen oppinut, että apua saa pyytää, mutta ei pidä olettaa sen olevan itsestäänselvyys. Eikä pidä olettaa avun olevan juuri sellaista kuin kaipaisi.
Nämä on vaikeita asioita, jotka eivät selity vain yhdellä lauseella tai yhdellä aihealueella vaan ne ovat iso vyyhti monta ongelmaa.
Mutta ne voivat aueta kun löytää työkaluja ajatustensa työstämiseen.
Muista kantaa vastuu elämästäsi ja kuuntele itseäsi. Sisäistä ääntäsi. Ehkä sinäkin olet jostain syystä sen joskus vaimentanut.
Vierailija kirjoitti:
Minulla oli sellainen äiti, että jos sanoin poikkipuoisen sanan hän sai kamalia ja ahdistavia marttyri/itsesäälikohtauksia. Aikuisena koetin kerran sanoa mitä olen oikeasti mieltä kun kysyttiin, ja sen seurauksena emme olleet puheväleissä puoleen vuoteen ja vasta vuoden päästä välit oli normalisoituneet. Mukavuudenhalu tuntuu jotenkin väärältä sanalta sille että muiden ihmisten potentiaalinen paha mieli ahdistaa ihan sikana. Aina sama juttu näissä asioissa. Rohkeaa lasta kehutaan rohkeudesta vaikka hänen ei tarvitse ponnistella vähääkään ollakseen rohkea. Se ujo sen sijaan ponnistelee hiki päässä ollakseen rohkeampi aamusta iltaan ja kaikki on tuskastuneita että miten sä oot tollanen nynny.
Olipa hyvin sanottu.
Vierailija kirjoitti:
Usein kiltteyden naamarin takana ollaan vaan mukavuudenhaluisia eli ei aseteta muille rajoja yhtään tippaa. Se kun vastisi jämäkkyyttä, jota ei löydy. Sitten syytetään muita väsyttämisestä ja henkisenä roskiksena pitämisestä ja mitä näitä on. Vastuu on muilla ei itsellä, sitä se ns. liika kiltteys on.
Jokaisen pitää asettaa rajat selvästi ja jämäkästi. Kynnysmattona olosta ei seuraa pidemmän päälle kenellekään mitään hyvää. Tärkeintä on olla rehellinen siitä mitä oikeasti ajattelee varsinkin läheisissä ihmissuhteissa. Ylikiltti joka parisuhteessa antaa tietoisesti ja tahallaan toisenlaisen kuvan itsestään mitä on oikeasti on sanalla sanoen aika alhaista ja halveksuttavaa.
Et oo liian kiltti mutta hanki ihmeessä parempia ystäviä.
Sit moni saattaa olla tahattomasti ajattelematon, mutta ihmisistä suurin osa onkin sosiaalisesti vajaita.