Lue keskustelun säännöt.
Yläkoululaisen liikunnan arviointi
11.01.2023 |
Kasiluokkalainen kokee saavansa arvioinnin todella alakanttiin, ei vastaa lainkaan hänen omaa kokemustaan liikunnan tuntiaktiivisuudesta. Hänellä on liikunnallisia harrstuksia, hän on liikuntatunnilla kaveriporukassa ja treenaa heidän tasollaan. Kavereilla ysit, lapseni sai seiskan.
Kertaakaan ei ole jumppakamat unohtuneet kotiin, hän osallistuu tunneilla ja pystyy jopa nimeämään muutaman, jotka vain istuu eikä koe lainkaan tekevänsä samoin. Ei ole huippu-urheilija, mutta aktiivinen ja reipas kasin oppilas.
Tuohon 7aan ei ole perusteita, tästä ollaan jo kouluun oltu yhteydessä. Kuulemma todella vahva 7, mutta pyöristettynä alas, että se motivoisi tsemppaamaan vielä lisää keväällä. Siis mitä????? Oppilas on niin varma asiastaan, että on jo varma että opettaja on sekoittanut hänet samannäköiseen istuja-oppilaaseen .
Kommentit (185)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hiljainen ja ujo tyttäremme sai 8 liikunnan numeroksi vaikka on korkeushypyssä kolmen parhaan joukossa omalla alueella ja luultavasti 10-15 parhaan joukossa koko Suomessa. Pituudessa ja 60 m juoksussa hän on 5 parhaan joukossa omassa maakunnassa. Kaikki jotka potkivat palloa joukkueessa saivat vähintään 9. Emme valittaneet, sanoimme vain tyttärelle että pitää sitten olla selvästi Suomen paras niin saahyvällä tuurilla 9.
Luepa liikunnan arvostelukriteerit. Suorituskyky ei ole ainut mittari, mutta myös niissä suorituskykyä mittaavissa tavoitteissa painotetaan monipuolista osaamista kaikissa lajeissa ja kykyä siirtää liikunnallisuuttaan lajista toiseen. Erityisosaaminen jossain lajissa riittää juurikin kasiin ja hyvät taidot kaikissa lähes kaikissa lajeissa sitten kiitettävään.
Lisäksi joukkuelajit voivat antaa paremman pohjan erilaisiin sosiaalisuutta tai tiimityötä mittaaviin tavoitteisiin, joten siksi "pallonpotkijat" saattavat saada parempia arvosanoja kuin yksinäiset puurtajat.
Miksi sitten jääkiekkoilija ei saa, kun joukkuelaji on sekin? On nähty oman lapsen todistuksessa.
Vaikka joukkuelaji voi antaa hyviä edellytyksiä tiimityötaitojen oppimiseen, se ei tarkoita, että jokainen oppii niitä. Ehkä sinun lapsesi onkin niitä, jotka eivät kannusta joukkuekavereita, vaan mollaa muita ja leijuu omassa erinomaisuudessaan. Ei se, että harrastaa jotain suoraan vaikuta liikunnan arvosanaan vaan se, mitä taitoja sieltä harrastuksesta pystyy siirtämään liikuntatunneille.
Just näin. Jotkut jääkiekkoilijanalut ovat niin leuhkoja kun kuvittelevat olevansa kohta nhl:ssä, ettei mistään toisten tsemppaamisesta ole puhettakaanbeikä muuta lajit ole mitään. Toiset taas ymmärtävät, ettei se oma laji ole koulussa kaiken napa, ja liikuntaan kuuluu myös reiluus ja urheiluhengen osoittaminen, eli kaikkia kannustetaan ja kaikille annetaan tilaa.
Otanta tähän väitteeseen on pieni ja perustuu vain omiin kouluaikoihini, mutta ainakin meillä tuntui olevan niin, että ne lajiensa parhaat tiedostivat oman asemansa ja kykenivät sitten ottamaan muutkin huomioon, syöttelivät myös huonommille pelaajille ja toimivat kannustavina kapteeneina. Siitä kakkoskaartista, eli jotka harrastivat jotain lajia, mutta eivät olleet joukkueensa huippuja, löytyi sitten niitä, joilla oli tarve pönkittää omaa asemaansa muiden kustannuksella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla oli liikuntanrona enimmäkseen kasi. Olin hyvä yleisirheilussa, mutta en hiihdossa ja luistellakin osasin kasin verran.
Pesäpalloa meillä pelattiin liikkatunneilla ja en osunut palloon mailalla, mutta olin hyvä juoksija.
Uinnissa olin myös hyvä, mutta en uskaltanut uimakandia ja -maisteria suorittaessani hypätä korkealta.
Kerran sain seiskan urheilusta, kun opettaja painotti telinevoimistelua ja pitkänä ja lihaksikkaana naisena en pärjännyt siinä.
Sain myös ysin lukiossa. Osallistuin kaikkeen liikkatunneilla, otin muut huomioon ja kannustin. Meillä oli myös paljon eri pelejä ja voimistelua, mitkä oli mulle helppoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hiljainen ja ujo tyttäremme sai 8 liikunnan numeroksi vaikka on korkeushypyssä kolmen parhaan joukossa omalla alueella ja luultavasti 10-15 parhaan joukossa koko Suomessa. Pituudessa ja 60 m juoksussa hän on 5 parhaan joukossa omassa maakunnassa. Kaikki jotka potkivat palloa joukkueessa saivat vähintään 9. Emme valittaneet, sanoimme vain tyttärelle että pitää sitten olla selvästi Suomen paras niin saahyvällä tuurilla 9.
Luepa liikunnan arvostelukriteerit. Suorituskyky ei ole ainut mittari, mutta myös niissä suorituskykyä mittaavissa tavoitteissa painotetaan monipuolista osaamista kaikissa lajeissa ja kykyä siirtää liikunnallisuuttaan lajista toiseen. Erityisosaaminen jossain lajissa riittää juurikin kasiin ja hyvät taidot kaikissa lähes kaikissa lajeissa sitten kiitettävään.
Lisäksi joukkuelajit voivat antaa paremman pohjan erilaisiin sosiaalisuutta tai tiimityötä mittaaviin tavoitteisiin, joten siksi "pallonpotkijat" saattavat saada parempia arvosanoja kuin yksinäiset puurtajat.
Miksi sitten jääkiekkoilija ei saa, kun joukkuelaji on sekin? On nähty oman lapsen todistuksessa.
Vaikka joukkuelaji voi antaa hyviä edellytyksiä tiimityötaitojen oppimiseen, se ei tarkoita, että jokainen oppii niitä. Ehkä sinun lapsesi onkin niitä, jotka eivät kannusta joukkuekavereita, vaan mollaa muita ja leijuu omassa erinomaisuudessaan. Ei se, että harrastaa jotain suoraan vaikuta liikunnan arvosanaan vaan se, mitä taitoja sieltä harrastuksesta pystyy siirtämään liikuntatunneille.
Just näin. Jotkut jääkiekkoilijanalut ovat niin leuhkoja kun kuvittelevat olevansa kohta nhl:ssä, ettei mistään toisten tsemppaamisesta ole puhettakaanbeikä muuta lajit ole mitään. Toiset taas ymmärtävät, ettei se oma laji ole koulussa kaiken napa, ja liikuntaan kuuluu myös reiluus ja urheiluhengen osoittaminen, eli kaikkia kannustetaan ja kaikille annetaan tilaa.
Otanta tähän väitteeseen on pieni ja perustuu vain omiin kouluaikoihini, mutta ainakin meillä tuntui olevan niin, että ne lajiensa parhaat tiedostivat oman asemansa ja kykenivät sitten ottamaan muutkin huomioon, syöttelivät myös huonommille pelaajille ja toimivat kannustavina kapteeneina. Siitä kakkoskaartista, eli jotka harrastivat jotain lajia, mutta eivät olleet joukkueensa huippuja, löytyi sitten niitä, joilla oli tarve pönkittää omaa asemaansa muiden kustannuksella.
Minä en lähtisi kategorioimaan, vaan ihan niistä "parhaista" joillakin kihahtaa se oma erinomaisuus hattuun. Heistä ei sitten isompana mitään kuulukaan, eivät kai pysty kehittymään tiettyä tasoa pidemmälle kun eivät hallitse tiimipelaamista. Ehkä.
Sitä en sitten tiedä, miksi tällaisia pikkustaroja nostetaan junnusarjoissa sellaiseen asemaan, että he luulevat olevansa tulevia ammattilaisia. Taitaa olla varmin keino tuhota se mahdollisuuskin.
Vierailija kirjoitti:
Hiljainen ja ujo tyttäremme sai 8 liikunnan numeroksi vaikka on korkeushypyssä kolmen parhaan joukossa omalla alueella ja luultavasti 10-15 parhaan joukossa koko Suomessa. Pituudessa ja 60 m juoksussa hän on 5 parhaan joukossa omassa maakunnassa. Kaikki jotka potkivat palloa joukkueessa saivat vähintään 9. Emme valittaneet, sanoimme vain tyttärelle että pitää sitten olla selvästi Suomen paras niin saahyvällä tuurilla 9.
öööö tuota noin...jos joku on 10 parhaan joukossa koko suomessa niin sä kyllä tietäisit sen, etkä sanoisi "luultavasti". Silloin käydään jatkuvasti arvokisoissa seuran kautta ja joka päivä harjotellaan urheilukentillä. Koko elämä pyörii sen ympärillä. Kokemusta on, ja nähty omakohtasesti. Voi hän olla, mutta sä todennäköisesti olisti myös mukana siellä aktiivisesti tai valmentajana. 60 m juoksu viittaa johonkin 8 vuotiaisiin, näillä tuloksilla ei ole mitään merkitystä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
yvoon kirjoitti:
Mulla oli liikuntanrona enimmäkseen kasi. Olin hyvä yleisirheilussa, mutta en hiihdossa ja luistellakin osasin kasin verran.
Pesäpalloa meillä pelattiin liikkatunneilla ja en osunut palloon mailalla, mutta olin hyvä juoksija.
Uinnissa olin myös hyvä, mutta en uskaltanut uimakandia ja -maisteria suorittaessani hypätä korkealta.
Kerran sain seiskan urheilusta, kun opettaja painotti telinevoimistelua ja pitkänä ja lihaksikkaana naisena en pärjännyt siinä.
Sain myös ysin lukiossa. Osallistuin kaikkeen liikkatunneilla, otin muut huomioon ja kannustin. Meillä oli myös paljon eri pelejä ja voimistelua, mitkä oli mulle helppoa.
Vähän särähti korvaan, että et pärjännyt lihaksikkaana telinevoimistelussa. Oletko nähnyt voimistelijoiden lihaksia? Onko "lihaksikkuus" kiertoilmaus jollekin?
Vierailija kirjoitti:
Hiljainen ja ujo tyttäremme sai 8 liikunnan numeroksi vaikka on korkeushypyssä kolmen parhaan joukossa omalla alueella ja luultavasti 10-15 parhaan joukossa koko Suomessa. Pituudessa ja 60 m juoksussa hän on 5 parhaan joukossa omassa maakunnassa. Kaikki jotka potkivat palloa joukkueessa saivat vähintään 9. Emme valittaneet, sanoimme vain tyttärelle että pitää sitten olla selvästi Suomen paras niin saahyvällä tuurilla 9.
Mistä päättelet, että hän on maan TOP10:ssä, jos hän ei edes kilpaile kansallisella tasolla?
Esimerkiksi minä olin omassa lajissani aikanaan alueeni ykkönen ja voitin aluemestaruuden monta kertaa, mutta se ei tarkoittanut todellakaan, että olisin ollut lähelläkään maan kärkeä. Tasoni ei edes riittänyt osallistumaan kansallisiin kisoihin ja kansallisen tason kilpailijat eivät pääsääntöisesti osallistuneet aluekisoihin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse myös muistan yläasteelta, kun halusin sparrata liikunnassa ja nostaa numeroa. Mielestäni otin kaikki huomioon, valitsin joukkueeseeni ensimmäisenä niitä, jotka eivät olleet "voittajasuosikkeja", yritin osallistua ihan kaikkeen, myös siihen josta en tykännyt, kävin koulujen välisissä kisoissa jne jne. Ja silti 7 pysyi tiukasti 7, mutta se johtui kuulema huonosta cooperin tuloksesta (en oo mikään juoksijatyyppi, yritin kyllä parhaani, mutta tulos oli huono). Olin ja olen edelleen tosi katkera, vaikka tästä on aikaa jo 15 vuotta.
Cooperin testillä mitataan kuntoa. Jos sinulla on huono kunto, saat siitä huonot tulokset. Ei varmaankaan yksi penkin alle mennyt Cooper vaikuttaisi arvosanaan, jos opettaja näkee selvästi, että se ei syystä tai toisesta vastaa todellista kuntotasoasi. Opettajan on vain helppo sanoa, että Cooper vaikutti arvosanaan, koska se on konkreettinen mittari, kun taas sanallinen arvio kuntotasosta on enemmän tai vähemmän mielipide. Jokaisen nuoren pitäisi osata juosta sen verran, että Cooperissa kohtuullisiin tuloksiin pääseminen ei jää tekniikasta kiinni. Jos jää, niin motoriikassa on aika paljon kehitettävää. Huipputulokset vaativat tietenkin enemmän, mutta ei niitä kukaan vaadikaan.
Jos sinulla on huono kunto, niin tuskin pärjäsit kovin hyvin muissakaan lajeissa. Muistatko, paljonko juoksit? Oliko sinulla jotain liikunnallisia vahvuuksia? 7 on kuitenkin keskitason arvosana. 8 tarkoittaa jo, että olet hyvä liikunnassa.
Eihän liikunnan numero saa enää edes tulla Cooperin-testin mukaan, koska liikunnan vuonna 2016 tullut opetussuunnitelma kieltää sen (koskee kaikkien fyysisiä kunto-ominaisuuksia mittaavien testien tuloksia). On mielestäni aina ollut väärin arvioida Cooperin-testin mukaan arvosanaa, koska voi olla kaikessa menevä ja jossain muussa tosi hyvä, vaikka Cooperin-testissä juoksisikin huonon tuloksen. Tai sitten voi juosta "huipputuloksen", vaikka olisikin heikompia mollaava henkilö, joka osallistuu vian siihen liikuntaan mikä nyt sattuu kiinnostamaankaan.
Kas tässä sinulle voimassaolevat liikunnan arviointikriteerit:
https://www.oph.fi/sites/default/files/documents/Perusopetuksen%20p%C3%…
Tavoitteet T1-T6 liittyvät oppilaan fyysiseen suorituskykyyn. Joku yksittäinen testi ei tietenkään määrää koko arvosanaa, mutta turha sinun on väittää, että oppilaan fyysinen kunto ei saisi vaikuttaa liikunnan arvosanaan.
Cooperin testi ei ole mikään tikanheitto silmät kiinni, josta tulee jokin satunnainen tulos, vaan se kertoo erittäin paljon testattavan kunnosta. Ei ole ihan sattumaa, että juuri Cooperia käytetään globaalisti niin paljon. Välineillä ei ole käytännössä merkitystä tulokselle, aika on tarpeeksi pitkä, että se mittaa kestävyysominaisuuksia, mutta myös tarpeeksi lyhyt, että se mittaa nopeusominaisuuksia. Jos teinipoika juoksee 1500 m Cooperissa, hän tuskin pärjää kovin hyvin suurimmassa osassa muistakaan lajeista.
Teinipojallakin voi olla fyysinen este saada juuri juoksusta hyvä tulos, mutta hän voi olla hyvä muissa lajeissa.
Kun olin vielä liikunnanopettajana, en käyttänyt Cooperin testiä koskaan.Varmaankin sellaisille oppilaille, joilla on jokin fyysinen vamma, on omat arvosteluperusteensa.
Kerropa kuitenkin minulle arvon "liikunnanopettaja", mikä on sellainen fyysinen vaiva, joka estää radalla juoksemisen, mutta ei juuri vaikuta muuhun koululiikuntaan. Varmasti 90% koululiikunnasta on erilaista jaloilla tapahtuvaa toimintaa, eli kuvittelisin, että lapsi joka ei pysty juoksemaan, ei pärjää niissäkään kovin hyvin. '
Ymmärrän tietenkin, että esimerkiksi pyörätuolissa oleva nuori voi olla hyvinkin liikunnallinen vaikkei pysty juoksemaan, mutta hän tuskin pystyy osallistumaan normaalisti kaikille liikuntatunneille, vaan hänellä on oma opetussuunnitelmansa. Silloin häntä ei varmaan arvioidakaan täysin samoilla kriteereillä, kuin muita.
Tajua nyt, että muitakin tapoja arvioida oppilaan kuntoa on kuin Cooper. Ja muutkin asiat kuin lajeissa "pärjääminen" vaikuttavat liikunnan numeroon.
Opettaja näkee kyllä ihan normaalissa koululiikunnassa oppilaan kunnon tason, ei siihen ole mikään pakko juuri Cooperia käyttää.
Pakko-Cooper on yksi iso syy siihen, kun puhutaan että koululiikunta tappaa monilta liikunnan ilon yläasteella. Vapaaehtoisena se on ihan ok, jotkut haluavat kokeilla, paljonko saavat tulokseksi.On muuten aika paksu väite, että yksi 12 minuutin juokseminen kouluaikana tappaa monilta liikunnan ilon. Taidat olla loistava esimerkki ihmisestä, jonka koko elämä on täynnä tekosyitä. "Kyllä minä urheilisin ja söisin kohtuullisesti enkä painaisi 150 kg, jos vain en olisi joutunut kerran elämässäni juoksemaan 12 minuutin ajan."
Se on monelle yläasteella aika tiukka paikka, eikä se kaikissa kouluissa suinkaan yhteen kertaan jää.
Tiedän paljon ihmisiä, joille cooperin testi on jäänyt mieleen painajaismaisena ja liikuntatuntien karmeimpana kokemuksena.
Se on myös aika epäreilu mittausväline numeroa annettaessa, kun aina joku on sairaana, on juuri ollut sairaana eikä pysty lähellekään parhaaseensa juuri sinä hetkenä, vaikka on muuten kovakuntoinen, on satuttanut jalkansa jne jne jne.
Enemmän pitäisi vaikuttaa se jatkuva tekeminen ja suoriutuminen. Ihan kuten muissakin aineissa.Mistä ihmeestä sinä olet keksinyt harhakuvitelman, että yhtään missään ikinä joku Cooperin testi olisi määräävässä asemassa liikunnan arvosanaan. Et ilmeisesti millään tunnu käsittävän, että ne samat ihmiset, jotka pärjäävät muutenkin liikunnassa pärjäävät myös Cooperissa. He saavat siis hyvät arvosanat urheilullisuutensa takia eikä nimenomaisesti Cooperin takia. Nimeä minulle yksikin kovakuntoinen lapsi, joka on saanut liikunnasta huonon arvosanan, koska oli satuttanut jalkansa Cooperin-testin aikaan. Jokainen täysjärkinen opettaja osaa kyllä ottaa poikkeustapaukset huomioon ja näkee, jos testi ei ole linjassa muun suoriutumisen kanssa.
Cooper voi jäädä jollekin mieleen "painajaismaisena", jos se on ainut kerta heidän elämässään, kun he ovat urheilleet hengästymiseen saakka. Silloin ongelma ei kuitenkaan ole Cooperin testissä, vaan näiden lasten elämäntavoissa. Cooperissa, kun ei voi jäädä seisomaan omalle maalille "puolustamaan" ja sluibailemaan, vaan joutuu ihan osallistumaan.
Täytyyhän sinun ymmärtää, jos aikuinen olet, ettei cooperin ainoa ahdistus synny hengästymisestä. Cooper voi murrosikäiselle olla yhtä ahdistava tai vielä ahdistavampi kokemus kuin pakolliset uimahallikäynnit, joilta moni lintsaakin. Siellä kentän laidalla on usein porukkaa katselemassa, ja luuletko ettei siellä naureskella juoksutyyleille, punaisille naamoille, hytkyville rinnoille tai mahamakkaroille. Tai ainakin niin murrosikäinen ajattelee tapahtuvan.
Pakollisena Cooper on monin paikoin jäänyt historiaan ja hyvä niin.
On todella ikävää, että koululiikunta aiheuttaa ahdistusta oppilaille. Uskallan kuitenkin väittää, että suurin osa niistä koululiikunnasta ahdistuvista lapsista ei liiku myöskään vapaa-ajallaan (varmasti on poikkeuksia, mutta suurin osa erityisesti, jos ahdistuksen syynä on huono kunto tai ylipaino).
Olisiko mielestäsi parempi, että osa lapsista ei liikkuisi yhtään koko lapsuutensa ja nuoruutensa aikana? Tajuatko mitä siitä vähästäkin liikunnasta luopuminen tekisi kansanterveydelle tai niiden yksittäisten lasten terveydelle? Vai pitäisikö lapsilta lopettaa hengästymistä vaativan urheilun vaatiminen? Valitettavasti se rauhallinen kävely ei kehitä kuntoa käytännössä yhtään, jos itseään ei ole ensin päästänyt aivan rapakuntoon. Tai pitäisikö uimahallissa käyminen lopettaa? Uimataito on kuitenkin äärimmäisen tärkeä taito, joka voi kirjaimellisesti pelastaa hengen. Toisaalta kaikkihan sen tietävät, millaisen menkkaepidemian jokainen koulun uimahallireissu saa aikaiseksi, eli ei niille osallistu ne, jotka eivät halua.
Vierailija kirjoitti:
yvoon kirjoitti:
Mulla oli liikuntanrona enimmäkseen kasi. Olin hyvä yleisirheilussa, mutta en hiihdossa ja luistellakin osasin kasin verran.
Pesäpalloa meillä pelattiin liikkatunneilla ja en osunut palloon mailalla, mutta olin hyvä juoksija.
Uinnissa olin myös hyvä, mutta en uskaltanut uimakandia ja -maisteria suorittaessani hypätä korkealta.
Kerran sain seiskan urheilusta, kun opettaja painotti telinevoimistelua ja pitkänä ja lihaksikkaana naisena en pärjännyt siinä.
Sain myös ysin lukiossa. Osallistuin kaikkeen liikkatunneilla, otin muut huomioon ja kannustin. Meillä oli myös paljon eri pelejä ja voimistelua, mitkä oli mulle helppoa.Vähän särähti korvaan, että et pärjännyt lihaksikkaana telinevoimistelussa. Oletko nähnyt voimistelijoiden lihaksia? Onko "lihaksikkuus" kiertoilmaus jollekin?
Painotus sanalla pitkä nainen. Taitaa olla lyhyitä nämä hyvät telinevoimistelijat. Eli se ei ollut mun laji. Ja opettaja painotti telinevoimistelua eikä mikään muu urheilullinen osaaminen merkannut hänelle mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hiljainen ja ujo tyttäremme sai 8 liikunnan numeroksi vaikka on korkeushypyssä kolmen parhaan joukossa omalla alueella ja luultavasti 10-15 parhaan joukossa koko Suomessa. Pituudessa ja 60 m juoksussa hän on 5 parhaan joukossa omassa maakunnassa. Kaikki jotka potkivat palloa joukkueessa saivat vähintään 9. Emme valittaneet, sanoimme vain tyttärelle että pitää sitten olla selvästi Suomen paras niin saahyvällä tuurilla 9.
öööö tuota noin...jos joku on 10 parhaan joukossa koko suomessa niin sä kyllä tietäisit sen, etkä sanoisi "luultavasti". Silloin käydään jatkuvasti arvokisoissa seuran kautta ja joka päivä harjotellaan urheilukentillä. Koko elämä pyörii sen ympärillä. Kokemusta on, ja nähty omakohtasesti. Voi hän olla, mutta sä todennäköisesti olisti myös mukana siellä aktiivisesti tai valmentajana. 60 m juoksu viittaa johonkin 8 vuotiaisiin, näillä tuloksilla ei ole mitään merkitystä.[/quote
Siis alakouluikäisestä lapsesta on kyse ja yleisurheilua on harrastettu n 5 vuotta. Tilastot tiedän tarkasti vain oman maakunnan osalta ja noissa em. Lajeissa tyttö on viiden parhaan joukossa. Aktiivisesti on kilpailuja kierretty koko kesä ja hyvää tulosta on syntynyt. Toki harjoittelu on sen mukaista kun lapsesta on vielä kyse(seuran puolesta n 2krt/vk ja omat harjoittelut siihen päälle vanhempien johdolla). Oman arvion mukaan tuollaisesta aktiivisuudesta numeron pitäisi olla vähintään 9. Ehkä opettaja ei vain ole riittävästi kartalla.
Kamoon, paljo välii jollain yläkoulun liikkanumerolla? Ap kuulostaa rasittavalta nillittäjältä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Liikuntanumeron antaminen pitäisi lopettaa. Kaikki ei ole urheilullisia vaikka mitä tekisi.
Ei kaikilla ole myöskään matikkapäätä tai kielipäätä vaikka mitä tekisi. Toki heitä kaikkia yhdistää se, että yrittämällä ja treenaamalla voidaan saavuttaa ainakin jonkunlainen taso.
Onko siis numeroiden antamisessa ylipäätään mitään järkeä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hiljainen ja ujo tyttäremme sai 8 liikunnan numeroksi vaikka on korkeushypyssä kolmen parhaan joukossa omalla alueella ja luultavasti 10-15 parhaan joukossa koko Suomessa. Pituudessa ja 60 m juoksussa hän on 5 parhaan joukossa omassa maakunnassa. Kaikki jotka potkivat palloa joukkueessa saivat vähintään 9. Emme valittaneet, sanoimme vain tyttärelle että pitää sitten olla selvästi Suomen paras niin saahyvällä tuurilla 9.
öööö tuota noin...jos joku on 10 parhaan joukossa koko suomessa niin sä kyllä tietäisit sen, etkä sanoisi "luultavasti". Silloin käydään jatkuvasti arvokisoissa seuran kautta ja joka päivä harjotellaan urheilukentillä. Koko elämä pyörii sen ympärillä. Kokemusta on, ja nähty omakohtasesti. Voi hän olla, mutta sä todennäköisesti olisti myös mukana siellä aktiivisesti tai valmentajana. 60 m juoksu viittaa johonkin 8 vuotiaisiin, näillä tuloksilla ei ole mitään merkitystä.[/quote
Siis alakouluikäisestä lapsesta on kyse ja yleisurheilua on harrastettu n 5 vuotta. Tilastot tiedän tarkasti vain oman maakunnan osalta ja noissa em. Lajeissa tyttö on viiden parhaan joukossa. Aktiivisesti on kilpailuja kierretty koko kesä ja hyvää tulosta on syntynyt. Toki harjoittelu on sen mukaista kun lapsesta on vielä kyse(seuran puolesta n 2krt/vk ja omat harjoittelut siihen päälle vanhempien johdolla). Oman arvion mukaan tuollaisesta aktiivisuudesta numeron pitäisi olla vähintään 9. Ehkä opettaja ei vain ole riittävästi kartalla.Ei, vaan sinä et ole kartalla liikunnan arviointiperusteista. Ei siellä arvioida sitä, mitä oppilas tekee kouluajan ulkopuolella vaan sitä, mitä oppilas tekee niillä liikkatunneilla.
Sama koskee myös taideaineita; ei musiikistakaan saa ysiä tai kymppiä vain sillä perusteella että on taitava soittamaan yhtä soitinta ja harrastaa. Tuntiaktiivisuus, asenne ja esim. into kokeilla eri soittimia ja osallistua vaikuttaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hiljainen ja ujo tyttäremme sai 8 liikunnan numeroksi vaikka on korkeushypyssä kolmen parhaan joukossa omalla alueella ja luultavasti 10-15 parhaan joukossa koko Suomessa. Pituudessa ja 60 m juoksussa hän on 5 parhaan joukossa omassa maakunnassa. Kaikki jotka potkivat palloa joukkueessa saivat vähintään 9. Emme valittaneet, sanoimme vain tyttärelle että pitää sitten olla selvästi Suomen paras niin saahyvällä tuurilla 9.
öööö tuota noin...jos joku on 10 parhaan joukossa koko suomessa niin sä kyllä tietäisit sen, etkä sanoisi "luultavasti". Silloin käydään jatkuvasti arvokisoissa seuran kautta ja joka päivä harjotellaan urheilukentillä. Koko elämä pyörii sen ympärillä. Kokemusta on, ja nähty omakohtasesti. Voi hän olla, mutta sä todennäköisesti olisti myös mukana siellä aktiivisesti tai valmentajana. 60 m juoksu viittaa johonkin 8 vuotiaisiin, näillä tuloksilla ei ole mitään merkitystä.[/quote
Siis alakouluikäisestä lapsesta on kyse ja yleisurheilua on harrastettu n 5 vuotta. Tilastot tiedän tarkasti vain oman maakunnan osalta ja noissa em. Lajeissa tyttö on viiden parhaan joukossa. Aktiivisesti on kilpailuja kierretty koko kesä ja hyvää tulosta on syntynyt. Toki harjoittelu on sen mukaista kun lapsesta on vielä kyse(seuran puolesta n 2krt/vk ja omat harjoittelut siihen päälle vanhempien johdolla). Oman arvion mukaan tuollaisesta aktiivisuudesta numeron pitäisi olla vähintään 9. Ehkä opettaja ei vain ole riittävästi kartalla.Ei, vaan sinä et ole kartalla liikunnan arviointiperusteista. Ei siellä arvioida sitä, mitä oppilas tekee kouluajan ulkopuolella vaan sitä, mitä oppilas tekee niillä liikkatunneilla.
Sama koskee myös taideaineita; ei musiikistakaan saa ysiä tai kymppiä vain sillä perusteella että on taitava soittamaan yhtä soitinta ja harrastaa. Tuntiaktiivisuus, asenne ja esim. into kokeilla eri soittimia ja osallistua vaikuttaa.
Myönnän, olet keskeisiltä osin oikeassa. Se mitä tunnilla tehdään ja miten aktiivisia siellä ollaan on tärkeintä tai ainakin pitäisi olla. De facto tilanne vain on se että jos harrastat aktiivisesti ja etenkin joukkuelajeja niin numero 9 tai 10. Tyttäremme tapauksessa liikunnan opettaja on aktiivisesti jalkapallossa mukana joten mieltymykset ovat sen mukaiset. Tuskin häntä edes kiinnosti lapsemme harrastus.
Opettajilla on aina suosikkilajit, joissa menestyvät saavat hyvät numerot, 9 jopa 10. Muiden lajien harrastajat on niinkuin ilmaa, vaikka olisi taustalla jopa kansallista menestystä. Liikuntatunneilla ollaan vielä 5-6 luokallakin miltei aina jotain hippaa ja polttopalloa, joista oma, väärää lajia harrastava nuoremme ei niin pidä. On hyväkuntoinen, liikunnallinen, Yu ja baletti ovat hänen lajinsa. Mutta vain jalkapalloilijat saavat hyvät numerot ja kas, ope on hyvin vahvasti itsekkin jalkapallotouhuissa mukana. Ihmetyttää, miksi koulussa ei ole enää lainkaan ns. Oikeaa urheilua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hiljainen ja ujo tyttäremme sai 8 liikunnan numeroksi vaikka on korkeushypyssä kolmen parhaan joukossa omalla alueella ja luultavasti 10-15 parhaan joukossa koko Suomessa. Pituudessa ja 60 m juoksussa hän on 5 parhaan joukossa omassa maakunnassa. Kaikki jotka potkivat palloa joukkueessa saivat vähintään 9. Emme valittaneet, sanoimme vain tyttärelle että pitää sitten olla selvästi Suomen paras niin saahyvällä tuurilla 9.
öööö tuota noin...jos joku on 10 parhaan joukossa koko suomessa niin sä kyllä tietäisit sen, etkä sanoisi "luultavasti". Silloin käydään jatkuvasti arvokisoissa seuran kautta ja joka päivä harjotellaan urheilukentillä. Koko elämä pyörii sen ympärillä. Kokemusta on, ja nähty omakohtasesti. Voi hän olla, mutta sä todennäköisesti olisti myös mukana siellä aktiivisesti tai valmentajana. 60 m juoksu viittaa johonkin 8 vuotiaisiin, näillä tuloksilla ei ole mitään merkitystä.[/quote
Siis alakouluikäisestä lapsesta on kyse ja yleisurheilua on harrastettu n 5 vuotta. Tilastot tiedän tarkasti vain oman maakunnan osalta ja noissa em. Lajeissa tyttö on viiden parhaan joukossa. Aktiivisesti on kilpailuja kierretty koko kesä ja hyvää tulosta on syntynyt. Toki harjoittelu on sen mukaista kun lapsesta on vielä kyse(seuran puolesta n 2krt/vk ja omat harjoittelut siihen päälle vanhempien johdolla). Oman arvion mukaan tuollaisesta aktiivisuudesta numeron pitäisi olla vähintään 9. Ehkä opettaja ei vain ole riittävästi kartalla.Ei, vaan sinä et ole kartalla liikunnan arviointiperusteista. Ei siellä arvioida sitä, mitä oppilas tekee kouluajan ulkopuolella vaan sitä, mitä oppilas tekee niillä liikkatunneilla.
Sama koskee myös taideaineita; ei musiikistakaan saa ysiä tai kymppiä vain sillä perusteella että on taitava soittamaan yhtä soitinta ja harrastaa. Tuntiaktiivisuus, asenne ja esim. into kokeilla eri soittimia ja osallistua vaikuttaa.
Myönnän, olet keskeisiltä osin oikeassa. Se mitä tunnilla tehdään ja miten aktiivisia siellä ollaan on tärkeintä tai ainakin pitäisi olla. De facto tilanne vain on se että jos harrastat aktiivisesti ja etenkin joukkuelajeja niin numero 9 tai 10. Tyttäremme tapauksessa liikunnan opettaja on aktiivisesti jalkapallossa mukana joten mieltymykset ovat sen mukaiset. Tuskin häntä edes kiinnosti lapsemme harrastus.
Jalkapallo ja muut joukkuelajit ovat vahvasti mukana koululiikunnan opetusohjelmassa, joten on aika luonnollista, että näissä lajeissa harrastuksissaan pärjäävät lapset pärjäävät myös koululiikunnassa. Sillä, että harrastaa jotain muuta lajia koulun ulkopuolella ja ei pysty siirtämään siitä mitään taitoja liikuntatunneille ei auta numeroa mitenkään. Ei opettajalta varmaan voida olettaa, että hän edes tietää, mitä oppilaat harrastavat tai miten pärjäävät niissä.
Vierailija kirjoitti:
Opettajilla on aina suosikkilajit, joissa menestyvät saavat hyvät numerot, 9 jopa 10. Muiden lajien harrastajat on niinkuin ilmaa, vaikka olisi taustalla jopa kansallista menestystä. Liikuntatunneilla ollaan vielä 5-6 luokallakin miltei aina jotain hippaa ja polttopalloa, joista oma, väärää lajia harrastava nuoremme ei niin pidä. On hyväkuntoinen, liikunnallinen, Yu ja baletti ovat hänen lajinsa. Mutta vain jalkapalloilijat saavat hyvät numerot ja kas, ope on hyvin vahvasti itsekkin jalkapallotouhuissa mukana. Ihmetyttää, miksi koulussa ei ole enää lainkaan ns. Oikeaa urheilua.
Mikä on mielestäsi Oikeaa Urheilua?
Itse inhosin liikuntatunteja. Olin aivan paska pesäpallossa ja tietenkin minut valittiin joukkueeseen viimeisenä. Yläasteella olisi pitänyt pelata kaunareilla ringetteä. Ei kiinnostanut.
Yleisurheilu vielä menetteli. Oli ihan kivaa kokeilla, kuinka pitkälle onnistuu hyppäämään ja coopperissa oli hauskaa voittaa luokan urheilijatytöt.
Eihän tuossa ole mitään järkeä. Itse olin surkea koululiikunnassa, liekö osuin kertaakaan mailalla pesäpalloon tai estin maalin jalkapallossa. Numeroni oli silti 8. Nämä taitaa olla jotain pärstäkertoimeen liittyviä asioita.
Koska vain osa oppii todelliseksi joukkuepelaajaksi ja osa pysyy paskiaisina.