Lue keskustelun säännöt.
Yläkoululaisen liikunnan arviointi
11.01.2023 |
Kasiluokkalainen kokee saavansa arvioinnin todella alakanttiin, ei vastaa lainkaan hänen omaa kokemustaan liikunnan tuntiaktiivisuudesta. Hänellä on liikunnallisia harrstuksia, hän on liikuntatunnilla kaveriporukassa ja treenaa heidän tasollaan. Kavereilla ysit, lapseni sai seiskan.
Kertaakaan ei ole jumppakamat unohtuneet kotiin, hän osallistuu tunneilla ja pystyy jopa nimeämään muutaman, jotka vain istuu eikä koe lainkaan tekevänsä samoin. Ei ole huippu-urheilija, mutta aktiivinen ja reipas kasin oppilas.
Tuohon 7aan ei ole perusteita, tästä ollaan jo kouluun oltu yhteydessä. Kuulemma todella vahva 7, mutta pyöristettynä alas, että se motivoisi tsemppaamaan vielä lisää keväällä. Siis mitä????? Oppilas on niin varma asiastaan, että on jo varma että opettaja on sekoittanut hänet samannäköiseen istuja-oppilaaseen .
Kommentit (185)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sä joko vedät ne 20 leukaa tai sitten saat huonon numeron. Ainakin ennen vanhaan lihaskuntotesti oli ainoa, jolla oli merkitystä. Vaikka olisit ollut salibandyn Suomen mestari, se olis ollut seiska.
Ei ollut niin ja tiedät sen itsekin. Miksi siis kirjoittelet jotain tuollaista.
Kyllä se nyt vaan on niin, että ne liikunnalliset lapset pärjäävät myös kuntotesteissä. Siitä voi syntyä harha, että vain kuntotesteillä on väliä. Jos ei jaksa yhtään juosta tai punnertaa, niin tuskin on kovin hyvä muissakaan lajeissa.
No minä olin ja olen edelleen ihan hyvä jalkapallossa, vaikka lapsena juoksukunto olikin huono ja olin pullukka. Silti lihaskuntotesteissä olin aika surkea.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olin aina liikunnassa seiskan oppilas, mutta lukiossa ennen eläkkeelle jäämistä opettaja kosti antamalla numeroksi kutosen. Yritin aina osallistua kyllä tunneilla parhaani mukaan, mutta kiitosta ei siitä ikinä saanut. Inhoan vielä nykyäänkin hiihtämistä ja kaikkia joukkuelajeja, kaikki oli aina kilpailemista ja olin luokassa aina se pyöreähkö syrjitty oppilas kun valittiin joukkueita. Koululiikunnasta jäi pelkkä pskan maku suuhun. Aikuisena olen sitten löytänyt yksilölajeista kuntosalin ja maantiepyöräilyn ja liikun kyllä aktiivisesti.
Kosti minkä? Mitä teit?
Vierailija kirjoitti:
Sain karvaasti kokea sen, että opettajalla tuskin on hajuakaan kenelle numeroita jakelee, kun hoitaa koko suuren yläasteen kaikkien tyttöjen liikkatunnit. Yksi tyyppi oli todistettavasti 4 tunnilla mukana ja sai numeroksi 7. Minä sain saman vaikka olin kaikilla tunneilla mukana. Ujona ihmisenä en niin kauheasti ollut esillä tai erottunut koskaan siitä suuresta massasta. Mutta tuo alkoi ottaa luonnonpäälle. 7 on huono numero ja se jäi kaivertamaan mielelle. Missään ei ole oppilaille avattu millaisella osallistumisella saisi vaikka sen kasin ja mikä on ero siihen seiskaan.
Pelkkä numero on isku vasten kasvoja. Ja minkäs teet, jos et ole sitä sorttia joka on esillä, suuna ja päänä vaan on se väritön tyyppi joka hukkuu muiden samankaltaisten joukkoon.
Jos vain ilmaannut paikalle, mutta et esimerkiksi ota minkäänlaista roolia joukkuelajeissa tai muutenkaan pysty erottautumaan joukosta sen vertaa, että opettaja huomaisi läsnäolosi, niin eikö "tyydyttävä (7)" kuulosta aika sopivalta kuvaukselta suorituksestasi. Millä mittarilla olit mielestäsi "hyvä (8)"?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sä joko vedät ne 20 leukaa tai sitten saat huonon numeron. Ainakin ennen vanhaan lihaskuntotesti oli ainoa, jolla oli merkitystä. Vaikka olisit ollut salibandyn Suomen mestari, se olis ollut seiska.
Ei ollut niin ja tiedät sen itsekin. Miksi siis kirjoittelet jotain tuollaista.
Kyllä se nyt vaan on niin, että ne liikunnalliset lapset pärjäävät myös kuntotesteissä. Siitä voi syntyä harha, että vain kuntotesteillä on väliä. Jos ei jaksa yhtään juosta tai punnertaa, niin tuskin on kovin hyvä muissakaan lajeissa.
No minä olin ja olen edelleen ihan hyvä jalkapallossa, vaikka lapsena juoksukunto olikin huono ja olin pullukka. Silti lihaskuntotesteissä olin aika surkea.
Mitä tarkoitat, että olit "ihan hyvä jalkapallossa"? Millä tasolla? Tuskin olit kovin kummoinen, jos et jaksanut juosta pallon perässä, etkä ollut kovin vahvakaan. Se, että et ollut huonoin teidän liikkatunneilla, ei vielä tee sinusta kovin hyvää.
Hiljainen ja ujo tyttäremme sai 8 liikunnan numeroksi vaikka on korkeushypyssä kolmen parhaan joukossa omalla alueella ja luultavasti 10-15 parhaan joukossa koko Suomessa. Pituudessa ja 60 m juoksussa hän on 5 parhaan joukossa omassa maakunnassa. Kaikki jotka potkivat palloa joukkueessa saivat vähintään 9. Emme valittaneet, sanoimme vain tyttärelle että pitää sitten olla selvästi Suomen paras niin saahyvällä tuurilla 9.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sä joko vedät ne 20 leukaa tai sitten saat huonon numeron. Ainakin ennen vanhaan lihaskuntotesti oli ainoa, jolla oli merkitystä. Vaikka olisit ollut salibandyn Suomen mestari, se olis ollut seiska.
Ei ollut niin ja tiedät sen itsekin. Miksi siis kirjoittelet jotain tuollaista.
Kyllä se nyt vaan on niin, että ne liikunnalliset lapset pärjäävät myös kuntotesteissä. Siitä voi syntyä harha, että vain kuntotesteillä on väliä. Jos ei jaksa yhtään juosta tai punnertaa, niin tuskin on kovin hyvä muissakaan lajeissa.
No minä olin ja olen edelleen ihan hyvä jalkapallossa, vaikka lapsena juoksukunto olikin huono ja olin pullukka. Silti lihaskuntotesteissä olin aika surkea.
Mitä tarkoitat, että olit "ihan hyvä jalkapallossa"? Millä tasolla? Tuskin olit kovin kummoinen, jos et jaksanut juosta pallon perässä, etkä ollut kovin vahvakaan. Se, että et ollut huonoin teidän liikkatunneilla, ei vielä tee sinusta kovin hyvää.
Olin hyvä ikätovereideni ja luokkatovereiden joukossa, eli liikuntatunnilla pelatessa. Tuskin liikuntanumeroa arvioitaessa voi muuta mittaria käyttää? Jalkapallossa pystyin erottumaan edukseni, muissa lajeissa ja varsinkaan kuntotesteissä en, vaikka intoa liikkumiseen kuitenkin oli. Liikuntanumeroni oli ala-asteella muistaakseni aina 8, joka oli varmaankin aika realistinen.
Opettaja on ymmärtänyt täysin väärin motivoinnin ja tsemppaamisen. Alaspäin pyöristäminen pikemminkin tappaa vähäisenkin kiinnostuksen. Mitäpä se kannattaa yrittää, kun saa kuitenkin huonomman numeron kuin kaverit.
Mutta aika harvassa ovat ne liikunnanopettajat, jotka eivät ole onnistuneet lopettamaan oppilaidensa liikunnaniloa. Kaksi tiedän, mukaan luettuna niin omat kuin lasten opettajat.
Ikävää, kun edelleen liikuntanumerot menevät ns. pärstäkertoimen mukaan. Omassa perheessä ja heidän kavereissaankin se aikanaan nähtiin. Kunnan edustusjoukkueen vakiojäsen ja joukkuelajin aktiivinen harrastaja sai 7, mutta kun oli ylipainoinen, eikä osoittanut yhtä suurta innostusta opettajan suosimaan lajiin kuin kaveri, joka sai 9. Vähän lämmitti se, että valinnaisliikunnassa sai kuitenkin eri opettajalta 9.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse myös muistan yläasteelta, kun halusin sparrata liikunnassa ja nostaa numeroa. Mielestäni otin kaikki huomioon, valitsin joukkueeseeni ensimmäisenä niitä, jotka eivät olleet "voittajasuosikkeja", yritin osallistua ihan kaikkeen, myös siihen josta en tykännyt, kävin koulujen välisissä kisoissa jne jne. Ja silti 7 pysyi tiukasti 7, mutta se johtui kuulema huonosta cooperin tuloksesta (en oo mikään juoksijatyyppi, yritin kyllä parhaani, mutta tulos oli huono). Olin ja olen edelleen tosi katkera, vaikka tästä on aikaa jo 15 vuotta.
Cooperin testillä mitataan kuntoa. Jos sinulla on huono kunto, saat siitä huonot tulokset. Ei varmaankaan yksi penkin alle mennyt Cooper vaikuttaisi arvosanaan, jos opettaja näkee selvästi, että se ei syystä tai toisesta vastaa todellista kuntotasoasi. Opettajan on vain helppo sanoa, että Cooper vaikutti arvosanaan, koska se on konkreettinen mittari, kun taas sanallinen arvio kuntotasosta on enemmän tai vähemmän mielipide. Jokaisen nuoren pitäisi osata juosta sen verran, että Cooperissa kohtuullisiin tuloksiin pääseminen ei jää tekniikasta kiinni. Jos jää, niin motoriikassa on aika paljon kehitettävää. Huipputulokset vaativat tietenkin enemmän, mutta ei niitä kukaan vaadikaan.
Jos sinulla on huono kunto, niin tuskin pärjäsit kovin hyvin muissakaan lajeissa. Muistatko, paljonko juoksit? Oliko sinulla jotain liikunnallisia vahvuuksia? 7 on kuitenkin keskitason arvosana. 8 tarkoittaa jo, että olet hyvä liikunnassa.
Eihän liikunnan numero saa enää edes tulla Cooperin-testin mukaan, koska liikunnan vuonna 2016 tullut opetussuunnitelma kieltää sen (koskee kaikkien fyysisiä kunto-ominaisuuksia mittaavien testien tuloksia). On mielestäni aina ollut väärin arvioida Cooperin-testin mukaan arvosanaa, koska voi olla kaikessa menevä ja jossain muussa tosi hyvä, vaikka Cooperin-testissä juoksisikin huonon tuloksen. Tai sitten voi juosta "huipputuloksen", vaikka olisikin heikompia mollaava henkilö, joka osallistuu vian siihen liikuntaan mikä nyt sattuu kiinnostamaankaan.
Kas tässä sinulle voimassaolevat liikunnan arviointikriteerit:
https://www.oph.fi/sites/default/files/documents/Perusopetuksen%20p%C3%…
Tavoitteet T1-T6 liittyvät oppilaan fyysiseen suorituskykyyn. Joku yksittäinen testi ei tietenkään määrää koko arvosanaa, mutta turha sinun on väittää, että oppilaan fyysinen kunto ei saisi vaikuttaa liikunnan arvosanaan.
Cooperin testi ei ole mikään tikanheitto silmät kiinni, josta tulee jokin satunnainen tulos, vaan se kertoo erittäin paljon testattavan kunnosta. Ei ole ihan sattumaa, että juuri Cooperia käytetään globaalisti niin paljon. Välineillä ei ole käytännössä merkitystä tulokselle, aika on tarpeeksi pitkä, että se mittaa kestävyysominaisuuksia, mutta myös tarpeeksi lyhyt, että se mittaa nopeusominaisuuksia. Jos teinipoika juoksee 1500 m Cooperissa, hän tuskin pärjää kovin hyvin suurimmassa osassa muistakaan lajeista.
Teinipojallakin voi olla fyysinen este saada juuri juoksusta hyvä tulos, mutta hän voi olla hyvä muissa lajeissa.
Kun olin vielä liikunnanopettajana, en käyttänyt Cooperin testiä koskaan.Varmaankin sellaisille oppilaille, joilla on jokin fyysinen vamma, on omat arvosteluperusteensa.
Kerropa kuitenkin minulle arvon "liikunnanopettaja", mikä on sellainen fyysinen vaiva, joka estää radalla juoksemisen, mutta ei juuri vaikuta muuhun koululiikuntaan. Varmasti 90% koululiikunnasta on erilaista jaloilla tapahtuvaa toimintaa, eli kuvittelisin, että lapsi joka ei pysty juoksemaan, ei pärjää niissäkään kovin hyvin. '
Ymmärrän tietenkin, että esimerkiksi pyörätuolissa oleva nuori voi olla hyvinkin liikunnallinen vaikkei pysty juoksemaan, mutta hän tuskin pystyy osallistumaan normaalisti kaikille liikuntatunneille, vaan hänellä on oma opetussuunnitelmansa. Silloin häntä ei varmaan arvioidakaan täysin samoilla kriteereillä, kuin muita.
Tajua nyt, että muitakin tapoja arvioida oppilaan kuntoa on kuin Cooper. Ja muutkin asiat kuin lajeissa "pärjääminen" vaikuttavat liikunnan numeroon.
Opettaja näkee kyllä ihan normaalissa koululiikunnassa oppilaan kunnon tason, ei siihen ole mikään pakko juuri Cooperia käyttää.
Pakko-Cooper on yksi iso syy siihen, kun puhutaan että koululiikunta tappaa monilta liikunnan ilon yläasteella. Vapaaehtoisena se on ihan ok, jotkut haluavat kokeilla, paljonko saavat tulokseksi.On muuten aika paksu väite, että yksi 12 minuutin juokseminen kouluaikana tappaa monilta liikunnan ilon. Taidat olla loistava esimerkki ihmisestä, jonka koko elämä on täynnä tekosyitä. "Kyllä minä urheilisin ja söisin kohtuullisesti enkä painaisi 150 kg, jos vain en olisi joutunut kerran elämässäni juoksemaan 12 minuutin ajan."
Se on monelle yläasteella aika tiukka paikka, eikä se kaikissa kouluissa suinkaan yhteen kertaan jää.
Tiedän paljon ihmisiä, joille cooperin testi on jäänyt mieleen painajaismaisena ja liikuntatuntien karmeimpana kokemuksena.
Se on myös aika epäreilu mittausväline numeroa annettaessa, kun aina joku on sairaana, on juuri ollut sairaana eikä pysty lähellekään parhaaseensa juuri sinä hetkenä, vaikka on muuten kovakuntoinen, on satuttanut jalkansa jne jne jne.
Enemmän pitäisi vaikuttaa se jatkuva tekeminen ja suoriutuminen. Ihan kuten muissakin aineissa.Mistä ihmeestä sinä olet keksinyt harhakuvitelman, että yhtään missään ikinä joku Cooperin testi olisi määräävässä asemassa liikunnan arvosanaan. Et ilmeisesti millään tunnu käsittävän, että ne samat ihmiset, jotka pärjäävät muutenkin liikunnassa pärjäävät myös Cooperissa. He saavat siis hyvät arvosanat urheilullisuutensa takia eikä nimenomaisesti Cooperin takia. Nimeä minulle yksikin kovakuntoinen lapsi, joka on saanut liikunnasta huonon arvosanan, koska oli satuttanut jalkansa Cooperin-testin aikaan. Jokainen täysjärkinen opettaja osaa kyllä ottaa poikkeustapaukset huomioon ja näkee, jos testi ei ole linjassa muun suoriutumisen kanssa.
Cooper voi jäädä jollekin mieleen "painajaismaisena", jos se on ainut kerta heidän elämässään, kun he ovat urheilleet hengästymiseen saakka. Silloin ongelma ei kuitenkaan ole Cooperin testissä, vaan näiden lasten elämäntavoissa. Cooperissa, kun ei voi jäädä seisomaan omalle maalille "puolustamaan" ja sluibailemaan, vaan joutuu ihan osallistumaan.
Täytyyhän sinun ymmärtää, jos aikuinen olet, ettei cooperin ainoa ahdistus synny hengästymisestä. Cooper voi murrosikäiselle olla yhtä ahdistava tai vielä ahdistavampi kokemus kuin pakolliset uimahallikäynnit, joilta moni lintsaakin. Siellä kentän laidalla on usein porukkaa katselemassa, ja luuletko ettei siellä naureskella juoksutyyleille, punaisille naamoille, hytkyville rinnoille tai mahamakkaroille. Tai ainakin niin murrosikäinen ajattelee tapahtuvan.
Pakollisena Cooper on monin paikoin jäänyt historiaan ja hyvä niin.
Vierailija kirjoitti:
Hiljainen ja ujo tyttäremme sai 8 liikunnan numeroksi vaikka on korkeushypyssä kolmen parhaan joukossa omalla alueella ja luultavasti 10-15 parhaan joukossa koko Suomessa. Pituudessa ja 60 m juoksussa hän on 5 parhaan joukossa omassa maakunnassa. Kaikki jotka potkivat palloa joukkueessa saivat vähintään 9. Emme valittaneet, sanoimme vain tyttärelle että pitää sitten olla selvästi Suomen paras niin saahyvällä tuurilla 9.
Luepa liikunnan arvostelukriteerit. Suorituskyky ei ole ainut mittari, mutta myös niissä suorituskykyä mittaavissa tavoitteissa painotetaan monipuolista osaamista kaikissa lajeissa ja kykyä siirtää liikunnallisuuttaan lajista toiseen. Erityisosaaminen jossain lajissa riittää juurikin kasiin ja hyvät taidot kaikissa lähes kaikissa lajeissa sitten kiitettävään.
Lisäksi joukkuelajit voivat antaa paremman pohjan erilaisiin sosiaalisuutta tai tiimityötä mittaaviin tavoitteisiin, joten siksi "pallonpotkijat" saattavat saada parempia arvosanoja kuin yksinäiset puurtajat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hiljainen ja ujo tyttäremme sai 8 liikunnan numeroksi vaikka on korkeushypyssä kolmen parhaan joukossa omalla alueella ja luultavasti 10-15 parhaan joukossa koko Suomessa. Pituudessa ja 60 m juoksussa hän on 5 parhaan joukossa omassa maakunnassa. Kaikki jotka potkivat palloa joukkueessa saivat vähintään 9. Emme valittaneet, sanoimme vain tyttärelle että pitää sitten olla selvästi Suomen paras niin saahyvällä tuurilla 9.
Väärä laji. Voit olla varma, että et saa hiihdon olympiaedustajalta 10 vaikka olisit Suomen mestari jossakin palloilulajissa etkä jalkapalloilijalta, jos olet huippuhiihtäjä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hiljainen ja ujo tyttäremme sai 8 liikunnan numeroksi vaikka on korkeushypyssä kolmen parhaan joukossa omalla alueella ja luultavasti 10-15 parhaan joukossa koko Suomessa. Pituudessa ja 60 m juoksussa hän on 5 parhaan joukossa omassa maakunnassa. Kaikki jotka potkivat palloa joukkueessa saivat vähintään 9. Emme valittaneet, sanoimme vain tyttärelle että pitää sitten olla selvästi Suomen paras niin saahyvällä tuurilla 9.
Luepa liikunnan arvostelukriteerit. Suorituskyky ei ole ainut mittari, mutta myös niissä suorituskykyä mittaavissa tavoitteissa painotetaan monipuolista osaamista kaikissa lajeissa ja kykyä siirtää liikunnallisuuttaan lajista toiseen. Erityisosaaminen jossain lajissa riittää juurikin kasiin ja hyvät taidot kaikissa lähes kaikissa lajeissa sitten kiitettävään.
Lisäksi joukkuelajit voivat antaa paremman pohjan erilaisiin sosiaalisuutta tai tiimityötä mittaaviin tavoitteisiin, joten siksi "pallonpotkijat" saattavat saada parempia arvosanoja kuin yksinäiset puurtajat.
Miksi sitten jääkiekkoilija ei saa, kun joukkuelaji on sekin? On nähty oman lapsen todistuksessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Opettaja on ymmärtänyt täysin väärin motivoinnin ja tsemppaamisen. Alaspäin pyöristäminen pikemminkin tappaa vähäisenkin kiinnostuksen. Mitäpä se kannattaa yrittää, kun saa kuitenkin huonomman numeron kuin kaverit.
Mutta aika harvassa ovat ne liikunnanopettajat, jotka eivät ole onnistuneet lopettamaan oppilaidensa liikunnaniloa. Kaksi tiedän, mukaan luettuna niin omat kuin lasten opettajat.
Ikävää, kun edelleen liikuntanumerot menevät ns. pärstäkertoimen mukaan. Omassa perheessä ja heidän kavereissaankin se aikanaan nähtiin. Kunnan edustusjoukkueen vakiojäsen ja joukkuelajin aktiivinen harrastaja sai 7, mutta kun oli ylipainoinen, eikä osoittanut yhtä suurta innostusta opettajan suosimaan lajiin kuin kaveri, joka sai 9. Vähän lämmitti se, että valinnaisliikunnassa sai kuitenkin eri opettajalta 9.
Mistä päättelet, että ap:n tapauksessa oli käynyt noin. Mitä, jos opettaja olikin koko yläasteen pyöristänyt arvosanaa ylöspäin siihen kasiin, mutta silti yrittämisen taso vain laski? Jossain vaiheessa opettajan oli sitten pakko todeta, että nyt tulee seiska ja on pakko pistää vähän lisää eforttia, jos haluaa saada kasin takaisin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hiljainen ja ujo tyttäremme sai 8 liikunnan numeroksi vaikka on korkeushypyssä kolmen parhaan joukossa omalla alueella ja luultavasti 10-15 parhaan joukossa koko Suomessa. Pituudessa ja 60 m juoksussa hän on 5 parhaan joukossa omassa maakunnassa. Kaikki jotka potkivat palloa joukkueessa saivat vähintään 9. Emme valittaneet, sanoimme vain tyttärelle että pitää sitten olla selvästi Suomen paras niin saahyvällä tuurilla 9.
Luepa liikunnan arvostelukriteerit. Suorituskyky ei ole ainut mittari, mutta myös niissä suorituskykyä mittaavissa tavoitteissa painotetaan monipuolista osaamista kaikissa lajeissa ja kykyä siirtää liikunnallisuuttaan lajista toiseen. Erityisosaaminen jossain lajissa riittää juurikin kasiin ja hyvät taidot kaikissa lähes kaikissa lajeissa sitten kiitettävään.
Lisäksi joukkuelajit voivat antaa paremman pohjan erilaisiin sosiaalisuutta tai tiimityötä mittaaviin tavoitteisiin, joten siksi "pallonpotkijat" saattavat saada parempia arvosanoja kuin yksinäiset puurtajat.
Miksi sitten jääkiekkoilija ei saa, kun joukkuelaji on sekin? On nähty oman lapsen todistuksessa.
Vaikka joukkuelaji voi antaa hyviä edellytyksiä tiimityötaitojen oppimiseen, se ei tarkoita, että jokainen oppii niitä. Ehkä sinun lapsesi onkin niitä, jotka eivät kannusta joukkuekavereita, vaan mollaa muita ja leijuu omassa erinomaisuudessaan. Ei se, että harrastaa jotain suoraan vaikuta liikunnan arvosanaan vaan se, mitä taitoja sieltä harrastuksesta pystyy siirtämään liikuntatunneille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Opettaja on ymmärtänyt täysin väärin motivoinnin ja tsemppaamisen. Alaspäin pyöristäminen pikemminkin tappaa vähäisenkin kiinnostuksen. Mitäpä se kannattaa yrittää, kun saa kuitenkin huonomman numeron kuin kaverit.
Mutta aika harvassa ovat ne liikunnanopettajat, jotka eivät ole onnistuneet lopettamaan oppilaidensa liikunnaniloa. Kaksi tiedän, mukaan luettuna niin omat kuin lasten opettajat.
Ikävää, kun edelleen liikuntanumerot menevät ns. pärstäkertoimen mukaan. Omassa perheessä ja heidän kavereissaankin se aikanaan nähtiin. Kunnan edustusjoukkueen vakiojäsen ja joukkuelajin aktiivinen harrastaja sai 7, mutta kun oli ylipainoinen, eikä osoittanut yhtä suurta innostusta opettajan suosimaan lajiin kuin kaveri, joka sai 9. Vähän lämmitti se, että valinnaisliikunnassa sai kuitenkin eri opettajalta 9.
Eli lapsi ei osoittanut kiinnostusta siihen, mitä liikuntatunneilla tehtiin, mutta hänen olisi pitänyt saada silti kiitettävä arvosana niistä tunneista perustuen siihen, mitä hän teki vapaa-ajallaan?
Vierailija kirjoitti:
Jos numero keikkuu seiskan ja kasin rajalla, on ihan ok laskea se seiskaan joulutodistukseen juurikin sen takia, että se laittaa oppilaan yrittämään kevätlukukaudella enemmän, jolloin numero nousee takaisin kasiin.
Sinäkö jaksaisit vuodesta toiseen tsempata opettajan kanssa, joka "kannustaakseen" laskee numeroasi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos numero keikkuu seiskan ja kasin rajalla, on ihan ok laskea se seiskaan joulutodistukseen juurikin sen takia, että se laittaa oppilaan yrittämään kevätlukukaudella enemmän, jolloin numero nousee takaisin kasiin.
Sinäkö jaksaisit vuodesta toiseen tsempata opettajan kanssa, joka "kannustaakseen" laskee numeroasi?
Jos sitä on jo aikasemmin tsempattu sillä, että rajalla killuva numero on pyöristetty ylöspäin ja yrityksen taso on vain heikentynyt, niin mitä opettajan pitäisi tehdä mielestäsi?
Vierailija kirjoitti:
Opettaja on ymmärtänyt täysin väärin motivoinnin ja tsemppaamisen. Alaspäin pyöristäminen pikemminkin tappaa vähäisenkin kiinnostuksen. Mitäpä se kannattaa yrittää, kun saa kuitenkin huonomman numeron kuin kaverit.
Mutta aika harvassa ovat ne liikunnanopettajat, jotka eivät ole onnistuneet lopettamaan oppilaidensa liikunnaniloa. Kaksi tiedän, mukaan luettuna niin omat kuin lasten opettajat.
Ikävää, kun edelleen liikuntanumerot menevät ns. pärstäkertoimen mukaan. Omassa perheessä ja heidän kavereissaankin se aikanaan nähtiin. Kunnan edustusjoukkueen vakiojäsen ja joukkuelajin aktiivinen harrastaja sai 7, mutta kun oli ylipainoinen, eikä osoittanut yhtä suurta innostusta opettajan suosimaan lajiin kuin kaveri, joka sai 9. Vähän lämmitti se, että valinnaisliikunnassa sai kuitenkin eri opettajalta 9.
Niin se menee, jos ei innostu eri lajeista vaan naama pitkänä velttoilee happamana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hiljainen ja ujo tyttäremme sai 8 liikunnan numeroksi vaikka on korkeushypyssä kolmen parhaan joukossa omalla alueella ja luultavasti 10-15 parhaan joukossa koko Suomessa. Pituudessa ja 60 m juoksussa hän on 5 parhaan joukossa omassa maakunnassa. Kaikki jotka potkivat palloa joukkueessa saivat vähintään 9. Emme valittaneet, sanoimme vain tyttärelle että pitää sitten olla selvästi Suomen paras niin saahyvällä tuurilla 9.
Luepa liikunnan arvostelukriteerit. Suorituskyky ei ole ainut mittari, mutta myös niissä suorituskykyä mittaavissa tavoitteissa painotetaan monipuolista osaamista kaikissa lajeissa ja kykyä siirtää liikunnallisuuttaan lajista toiseen. Erityisosaaminen jossain lajissa riittää juurikin kasiin ja hyvät taidot kaikissa lähes kaikissa lajeissa sitten kiitettävään.
Lisäksi joukkuelajit voivat antaa paremman pohjan erilaisiin sosiaalisuutta tai tiimityötä mittaaviin tavoitteisiin, joten siksi "pallonpotkijat" saattavat saada parempia arvosanoja kuin yksinäiset puurtajat.
Yksi lapsistamme aloitti jalkapalloharrastuksen mutta huomasi hyvin nopeasti että ainakin tuossa joukkueessa oli pahimmat koulukiusaajat ja kiroilu oli kuin toinen kieli. Mutta ehkä näistä sitten kasvaa niitä sosiaalisia tiimityöntekijöitä ja tulevia johtajia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hiljainen ja ujo tyttäremme sai 8 liikunnan numeroksi vaikka on korkeushypyssä kolmen parhaan joukossa omalla alueella ja luultavasti 10-15 parhaan joukossa koko Suomessa. Pituudessa ja 60 m juoksussa hän on 5 parhaan joukossa omassa maakunnassa. Kaikki jotka potkivat palloa joukkueessa saivat vähintään 9. Emme valittaneet, sanoimme vain tyttärelle että pitää sitten olla selvästi Suomen paras niin saahyvällä tuurilla 9.
Luepa liikunnan arvostelukriteerit. Suorituskyky ei ole ainut mittari, mutta myös niissä suorituskykyä mittaavissa tavoitteissa painotetaan monipuolista osaamista kaikissa lajeissa ja kykyä siirtää liikunnallisuuttaan lajista toiseen. Erityisosaaminen jossain lajissa riittää juurikin kasiin ja hyvät taidot kaikissa lähes kaikissa lajeissa sitten kiitettävään.
Lisäksi joukkuelajit voivat antaa paremman pohjan erilaisiin sosiaalisuutta tai tiimityötä mittaaviin tavoitteisiin, joten siksi "pallonpotkijat" saattavat saada parempia arvosanoja kuin yksinäiset puurtajat.
Miksi sitten jääkiekkoilija ei saa, kun joukkuelaji on sekin? On nähty oman lapsen todistuksessa.
Vaikka joukkuelaji voi antaa hyviä edellytyksiä tiimityötaitojen oppimiseen, se ei tarkoita, että jokainen oppii niitä. Ehkä sinun lapsesi onkin niitä, jotka eivät kannusta joukkuekavereita, vaan mollaa muita ja leijuu omassa erinomaisuudessaan. Ei se, että harrastaa jotain suoraan vaikuta liikunnan arvosanaan vaan se, mitä taitoja sieltä harrastuksesta pystyy siirtämään liikuntatunneille.
Just näin. Jotkut jääkiekkoilijanalut ovat niin leuhkoja kun kuvittelevat olevansa kohta nhl:ssä, ettei mistään toisten tsemppaamisesta ole puhettakaanbeikä muuta lajit ole mitään. Toiset taas ymmärtävät, ettei se oma laji ole koulussa kaiken napa, ja liikuntaan kuuluu myös reiluus ja urheiluhengen osoittaminen, eli kaikkia kannustetaan ja kaikille annetaan tilaa.
Enpä sellaista itse huomannut, vaan ettei numeroiden pidäkään tulla suoraan tulosten perusteella.