Turvallisuusalaan perehtynyt tutkija arvioi, että Ison Omenan vartijat käyttivät kiinniottotilanteessa alan koulutuksessa opittuja tekniikoita.
Turvallisuusalaan erikoistunut tutkija arvioi, että vartijoiden voimakeinot näyttävät kauppakeskuksen asiakkaan kuvaaman videon ja tapahtumista levinneiden kuvien perusteella hallituilta. Kuvissa naista pitää kiinni neljä vartijaa.
Videota katsoen vartijoiden voimankäyttö vaikuttaa hallitulta. Voimakeinot ovat perusteltuja, sillä videolla näkyy vastarintaa, sanoo tutkija.
Materiaalin perusteella tutkija arvioi, että vartijat toimivat voimankäyttökoulutuksessa opetettujen tekniikoiden mukaisesti. Tutkija muistuttaa, että lyhyen videon ja valokuvien perusteella tilanteesta ei voi saada kattavaa kuvaa. Tutkija muistuttaa, että hänellä ei ole esimerkiksi tiedossa sitä, miten tilanne on lähtenyt liikkeelle.
Näkemäni videon perusteella ei voi ottaa kantaa vartijoiden tehtävän tärkeyteen ja kiireellisyyteen eikä henkilön vaarallisuuteen. Yleisellä tasolla toki voi miettiä, minkä verran tilanteessa on vartijoilla ollut tarvetta viedä naista maahan. Nainen on tässä tapauksessa kuitenkin vastustanut ja vartijat ovat päättäneet laittaa hänet käsirautoihin, tutkija arvioi.
Yleisellä tasolla maahanvienti ja rautoihin laittaminen on tutkijan mukaan mahdollista silloin, jos vartija ei pysty lievemmin keinoin pitämään tilannetta hallinnassa.
Videolla vartijat myös puhuttavat henkilöä ja kehottavat rauhoittumaan, tutkija sanoo.
Vartijoiden oikeutta voimankäyttöön säädellään lailla. Voimankäyttö on mahdollista, jos henkilö koettaa vastarintaa tekemällä välttää pääsyn estämisen, poistamisen, kiinniottamisen tai turvallisuustarkastuksen suorittamisen tai hän pakenee kiinniottamista.
Jos henkilö vastustaa, silloin tarpeellisia ja puolustettavia voimakeinoja voidaan käyttää.
Kommentit (7218)
No se alku voinut mennä oikein mutta loppu ei jos käynyt niin ettei anneta henkilön saada happea. Siellä maantasolla ne ongelmat vasta alkaa.
Itse en kauppakeskuksiin enää mene. Maailma on täynnä ostettavaa tavaraa.
Muutos on tultava.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ei puhutettu? Poliisi pyrkii ratkaisemaan tilanteet puhejudolla.
Ensinhän puhutettiin johon vastaus oli, että minä en lähde mihinkään. Ja taatusti jo siellä myymälässä on puhuteltu vaikka kuinka kauan jo sen myyjänkin toimesta.
Kuinka pitkään sitä keskustelua pitää jatkaa? Ja etenkin jos toisen asenne on, että minä olen oikeassa, en kuuntele/ymmärrä mitään enkä lähde mihinkään ja uhmakas asenne vaan voimistuu keskustelun edetessä?
Samahan se on monellakin jonka lapset on otettu huostaan. Sitten alkaa valitus ja syyttely kuinka se huostaanoton pitäisi olla vasta viimeinen keino ja ensin pitäisi auttaa muuten.
Ja näitähän on aina autettu jopa vuosia näillä "lempeämmillä" keinoilla ilman että se asenne/käytös korjaantuu mihinkään. Kaikki avotoimet ym ignoorataan kokonaan ja sitten kun tosiaan lapset otetaan niin havahdutaan todellisuuteen ja ollaan mielivallan uhreja.
Vierailija kirjoitti:
" En mene enää ikinä Isoon Omenaan. Sen verran paha maku jäi suuhun. Etenkin tuosta myymälästä, josta oli neuvottu ohikulkevan naisen kimppuun."
Sama täällä. Sympatiasta tuota kuollutta naista kohtaan.
Ihan käsittämättömän järkyttävä kohtalo kuolla ostoskeskuksen lattialle, vartijat päällä ja ihmiset pällistellen ja kuvaten kännykoillään.
Omena teki itsestään NO GO alueen!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ei puhutettu? Poliisi pyrkii ratkaisemaan tilanteet puhejudolla.
Miten niin ei? Siksi kun ei pyynnöllä ollut suostunut lähtemään.
Eihän nainen edes ollut liikkeessä. Oli kävellyt kaupan ohi. Kaikista vähimmällä olisi päästy kun olisi annettu ihmisen jatkaa matkaansa minne oli matkalla. Nyt se matka katkesi.
Entäs jos kaupan henkilökunta oli väärässä? Tekivät hälytyksen väärästä henkilöstä kun luulivat tuntemattoman tulevan heidän kauppaansa?
Oli kaupassa tekemässä reklamaatiota. Hermostui kun asia ei selvinnyt koska hänellä ei ollut kuittia ja ryhtyi riehumaan. Myyjä teki hälytyksen vartijoille koska pelkäsi oman turvallisuutensa puolesta eikä nainen suostunut poistumaan liikkeestä. Vartijoiden saavuttua paikalle nainen jatkoi huutamista ja riehumista, huutaen ettei ole lähdössä minnekään ja vastusteli vartijoita.
Paperista kassakuittia ei ole tarvittu enää vuosiin, koska nykyään tapahtumat löytyvät sähköisesti, myös kaupan järjestelmästä. Jos asiakkaalla on antaa pankkitapahtumat, niin kuin tässä tapauksessa oli, mutta myyjä ei hallinnut omaa kassajärjestelmäänsä. Asiakkaalla oli lakiin perustuva oikeus reklamaatioon. Ja viime kädessä siitä ei päätä kauppa, vaan tuomioistuin.
Vartijat olisivat voineet kuunnella mitä on tapahtunut ja rauhoitella, että asiaan kannattaa palata arkena/ ottaa yhteyttä kaupan esimieheen yms.
Miksi piti heti käydä käsiksi? Puhumalla olisi selvitty varmasi tilanteesta. Ja maahan komennot ynnä muut ovat silkkaa vallankäyttöä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko muka oppien mukaista, että jo raudoitettua henkilöä pidetään maassa päällä istuen kymmeniä minuutteja?
Antaahan se mukavan vallantunteen. Kihahtaa päähän kuin päihde.
Voi mitä hölynpölyä. Kun näkee enemmän kuin kylliksi kaikenlaista säälittävää häirikköä narkkia ja sekopäätä, on työ tasan sitä mihin on palkattu. Työssä on epäonnistuttu, jos selvä varas tai vaarallinen henkilö pääsee jatkamaan. Eikä sivullisetkaan enää luota järjestyksen pitoon.

Ei ollut tekemässä reklamaatiota vaan halusi palauttaa vaatteita. Kaupalla on silloin oikeus vaatia kuitti. Ja kyllä, se kuitti voi myös olla sähköinen. Nainen ei suostunut lähtemään kaupasta eikä rakennuksesta ennenkuin olisi saanut rahaa.
Eikä tuo vaihto- ja palautusoikeus edes ole mikään automaatio vaan sen vain osa myymälöistä haluaa tarjota ns hyvän tahdon eleenä. Sitä ei siis määrää mikään laki vaikka moni niin kuvitteleekin. Ja rahoja ei ole mikään pakko antaa takaisin vaan se voi myös olla pelkkä oikeus vaihtaa käyttämätön ja myyntikelpoinen tuote toiseen. Kuittia vastaan tietenkin.
Lisäksi vaihto- ja palautusoikeus ei koske oikeastaan missään esim ale- tai poistomyyntituotteita.
Ja niissä on aina tietty aikaraja. Jos on ollut palauttamassa jotain lapsen joululahjaksi saamaa, väärän kokoista vaatetta esimerkiksi, niin voi olla, että 14 vrk on jo mennyt umpeen, eikä vaihto- ja palautusoikeutta enää ole.
Vierailija kirjoitti:
Miesasiantuntijat arvioivat, että miesten naiseen käyttämä voima on ollut asianmukaista, vaikka naisen kroppa kestää paljon vähemmän kuin miehen kroppa.
Keskustellaan tästä sitten, kun miehet alkavat synnyttää.
Vierailija kirjoitti:
En kyllä ymmärrä miksi henkilöä pitää pitää maassa useiden kymmenien minuuttien ajan kohdistamalla kehoon painettta. Jos jalat ja kädet sidotaan niin ei kai siinä maasssa henkilö mitään voi olosuhteille vaikka olisi ihan pitelemättäkin.
Kädet raudoilla kiinni ja jalat vaikka jesarilla yhteen niin ei tarvi käyttää voimaa. Mutta en tosiaan oo mikään alan asiantuntija joten kai ammattilaiset paremmin tietää.
Useiden kymmenien minuuttien ajan?! Sellaiset liioittelut sitten sieltä. Tuskin tuo kokoomuslainen wouhottajakaan oli kymmeniä minuutteja siellä askartelukaupassa jonka aikana oli jo aloitettu elvytyskin.
Taisi olla että kiinniotosta meni 40 minsaa kaikkinensa siihen, että ensihoitokin poistui paikalta.
Olivatko vartijat miehiä? Ihmettelen vain, että miten 4 miestä tarvitaan pitämään yhtä naista kiinni ja paikoillaan? Miehet kun yleensä ainakin keskimäärin ovat naisia pienempiä ja heikompia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi nainen piti lattialle kaataa? Oli jo kaksi vartijaa käsissä kiinni niin eikö siinä olisi voinut taluttaa pihalle tai niputtaa kädet selän taakse?
Tätä minäkin ihmettelen. Varmasti 5 ukkoa saa yhden naisen talttumaan muutenkin, ja videolla näkyy kuinka hänet kaadettiin vauhdikkaasti. Jos naista ei edes epäilty rikoksesta niin varmaan ulostalutus ja puhutus olisi riittänyt. Mitä ihmettä ne luuli tolla maassapitämisellä voittavansa?
Ja mehän ei tosiaan tiedetä varmasti missä liikkeessä nainen oli ja mitä oli tapahtunut kun tiedot ovat ristiriitaisia.
Kaadettiin vauhdikkaasti? Nainen laitettiin/meni ensin polvilleen ja kun ei siinäkään asennossa totellut vartijoiden käskyä mennä maahan, hänet painettiin mahalleen. Ei siis suorilta jaloin kaadettu naamalleen, kuten joku jo meni väittämään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
" En mene enää ikinä Isoon Omenaan. Sen verran paha maku jäi suuhun. Etenkin tuosta myymälästä, josta oli neuvottu ohikulkevan naisen kimppuun."
Sama täällä. Sympatiasta tuota kuollutta naista kohtaan.
Ihan käsittämättömän järkyttävä kohtalo kuolla ostoskeskuksen lattialle, vartijat päällä ja ihmiset pällistellen ja kuvaten kännykoillään.
Omena teki itsestään NO GO alueen!
No tuskinpa ne vartijat enää ovat siellä töissä. Voi olla turvallisempi alue kuin ennen.
Vierailija kirjoitti:
Miesasiantuntijat arvioivat, että miesten naiseen käyttämä voima on ollut asianmukaista, vaikka naisen kroppa kestää paljon vähemmän kuin miehen kroppa.
Eikö siellä Isossa Omenassa joku mies ollut sanonut vartijoiden käytöstä, että nyt menee liian pitkälle ja käytetään tarpeettomasti voimaa, mutta vartijat olivat pyytäneet miestä vain häipymään. Tästä löytyy videokin, jossa osittain kuuluu miehen puhetta ja voimankäytöstä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varmasti oli tekniikoiden mukaista, mutta kysymyshän kuuluu, missä tilanteissa niitä tekniikkoja käytetään/saa käyttää? Ne on tarkoitettu väkivaltatilanteisiin. Jos asiakas ei suostu poistumaan, vaikka on käsketty, poistaminen voidaan suorittaa neljän vartijan toimesta muutoinkin kuin maahan tukehduttamalla. Tässä jutussa sekoitetaan kaksi asiaa: pitikö asiakas poistaa kauppakeskuksen tiloista (todennäköisesti piti) ja saiko sen vuoksi käyttää sellaista voimaa, jota käytettiin.
No jos riehuva henkilö fyysisesti vastustelee ja huutaa että ei suostu lähtemään minnekään ja vastustaa tiloista poistamista, niin mitäs ajattelit tehdä jos olisit tuossa tilanteessa vartija? Sanoa, että ai jaa, että jos et halua niin ei sitten mitään?
No kun niitä raavaita miehiä siinä oli joka raajalle ja ylikin, niin mikseivät kantaneet ulos? Joka äijälle kinttu- tai kainalo-ote. Luulisi neljä raavasta miestä kantavan tuollaisen max 60 kiloisen naisihmisen ulos. Yksi olisi siitä viidestä jäänyt vielä yli kantohommista raivaamaan tietä. Toinen vaihtoehto olisi tietysti ollut, että olisi soitettu ne poliisit paikalle, mitä se nainen oli tahtonut. Varsinkin jos ei ollut oikeaa syytä, minkä nojalla naisen olisi saanut poistaa paikalta. Ei se paikalta poistaminen ainakaan tuolla tavalla etene, että kaadetaan kenttään ja mennään istuskelemaan päälle. Mitä nämä tyypit olisi seuraavaksi tehneet, jos eivät olisi saaneet naista hengiltä? Mikähän oli heillä niinkuin se toimintasuunnitelma? Toimintansa tarkoitus? Poistaa nainen paikalta? Ei kyllä oikein järkevää toimia silloin noin. Saada nainen kokonaan hiljaiseksi? No, siinä onnistuivat perusteellisesti.
Olisiko ollut tarkoitus pitää nainen aloillaan siihen asti, että poliisi saapuu? Ei ulos kantaminen olisi auttanut mitään, kun nainen olisi vain tullut takaisin sisälle, niinhän hän yritti jo siinä vaiheessa, kun hänet poistettiin vaatekaupasta.
Näytti tilanne miltä vain, kaikki ei oikeasti ole mennyt niin kuin pitäisi, koska henkilö kuoli.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko muka oppien mukaista, että jo raudoitettua henkilöä pidetään maassa päällä istuen kymmeniä minuutteja?
Antaahan se mukavan vallantunteen. Kihahtaa päähän kuin päihde.
Voi mitä hölynpölyä. Kun näkee enemmän kuin kylliksi kaikenlaista säälittävää häirikköä narkkia ja sekopäätä, on työ tasan sitä mihin on palkattu. Työssä on epäonnistuttu, jos selvä varas tai vaarallinen henkilö pääsee jatkamaan. Eikä sivullisetkaan enää luota järjestyksen pitoon.
Itse olen nähnyt kaupoissa ihan täsmälleen samannäköistä varkaitten taltuttamista kuin tuossa videolla. Ei mitään erikoista. Kerrankin yksi narkkari yritti juosta kaupasta ulos reppu täynnä sisäfileitä (ne ovat tyypillinen narkkareiden varastamisen kohde jälleenmyyntiin että saa rahaa aineisiin) kun vartijat saivat sen yhdessä kaadettua.
"Silminnäkijöiden Iltalehdelle kertoman mukaan nainen huusi apua.MTV uutisille silminnäkijät kertoivat naisen huutaneen, ettei hän saa happea.
Pian tämän jälkeen nainen menetti tajuntansa. Silminnäkijät kuvailivat Iltalehdelle, että naista pidettiin maassa useita kymmeniä minuutteja.
Iltalehden näkemän videomateriaalin perusteella kaksi paikalle sattunutta sivullista henkilöä aloittivat elvytyksen." https://yle.fi/a/74-20011829
Olen kyllä aika järkyttynyt. Paikalla on ollut 5 (!) vartijaa, joista varmasti jokainen on kuullut uhrin huudon, ettei tämä saa happea. Kukaan ei siitä huolimatta tehnyt elettäkään auttaakseen uhria, vaan piti tätä maassa edelleen. Kukaan vartijoista ei aloittanut elvytystä, vaan sivulliset, viivästettynä. MITEN näin voi käydä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ei puhutettu? Poliisi pyrkii ratkaisemaan tilanteet puhejudolla.
Miten niin ei? Siksi kun ei pyynnöllä ollut suostunut lähtemään.
Eihän nainen edes ollut liikkeessä. Oli kävellyt kaupan ohi. Kaikista vähimmällä olisi päästy kun olisi annettu ihmisen jatkaa matkaansa minne oli matkalla. Nyt se matka katkesi.
Entäs jos kaupan henkilökunta oli väärässä? Tekivät hälytyksen väärästä henkilöstä kun luulivat tuntemattoman tulevan heidän kauppaansa?
Oli kaupassa tekemässä reklamaatiota. Hermostui kun asia ei selvinnyt koska hänellä ei ollut kuittia ja ryhtyi riehumaan. Myyjä teki hälytyksen vartijoille koska pelkäsi oman turvallisuutensa puolesta eikä nainen suostunut poistumaan liikkeestä. Vartijoiden saavuttua paikalle nainen jatkoi huutamista ja riehumista, huutaen ettei ole lähdössä minnekään ja vastusteli vartijoita.
Paperista kassakuittia ei ole tarvittu enää vuosiin, koska nykyään tapahtumat löytyvät sähköisesti, myös kaupan järjestelmästä. Jos asiakkaalla on antaa pankkitapahtumat, niin kuin tässä tapauksessa oli, mutta myyjä ei hallinnut omaa kassajärjestelmäänsä. Asiakkaalla oli lakiin perustuva oikeus reklamaatioon. Ja viime kädessä siitä ei päätä kauppa, vaan tuomioistuin.
Vartijat olisivat voineet kuunnella mitä on tapahtunut ja rauhoitella, että asiaan kannattaa palata arkena/ ottaa yhteyttä kaupan esimieheen yms.
Miksi piti heti käydä käsiksi? Puhumalla olisi selvitty varmasi tilanteesta. Ja maahan komennot ynnä muut ovat silkkaa vallankäyttöä.
Niin, kukaanhan ei varmasti yrittänyt puhua asiakkaan kanssa, vaan ihan kuin salama kirkkaalta taivaalta vartijat hyökkäsivät Karhuryhmän tavoin hänen kimppuunsa...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En kyllä ymmärrä miksi henkilöä pitää pitää maassa useiden kymmenien minuuttien ajan kohdistamalla kehoon painettta. Jos jalat ja kädet sidotaan niin ei kai siinä maasssa henkilö mitään voi olosuhteille vaikka olisi ihan pitelemättäkin.
Kädet raudoilla kiinni ja jalat vaikka jesarilla yhteen niin ei tarvi käyttää voimaa. Mutta en tosiaan oo mikään alan asiantuntija joten kai ammattilaiset paremmin tietää.
Useiden kymmenien minuuttien ajan?! Sellaiset liioittelut sitten sieltä. Tuskin tuo kokoomuslainen wouhottajakaan oli kymmeniä minuutteja siellä askartelukaupassa jonka aikana oli jo aloitettu elvytyskin.
Taisi olla että kiinniotosta meni 40 minsaa kaikkinensa siihen, että ensihoitokin poistui paikalta.
Lehtien mukaan naista pideltiin kiinni tasan 7 minuuttia, ei yhtään sen kauempaa.
Edelleenkään, kukaan ei vielä tiedä miksi se henki lähti. Joka tapauksessa, ilman riehumista koko tilannetta ei olisi tapahtunut.