Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Turvallisuusalaan perehtynyt tutkija arvioi, että Ison Omenan vartijat käyttivät kiinniottotilanteessa alan koulutuksessa opittuja tekniikoita.

Vierailija
08.01.2023 |

Turvallisuusalaan erikoistunut tutkija arvioi, että vartijoiden voimakeinot näyttävät kauppakeskuksen asiakkaan kuvaaman videon ja tapahtumista levinneiden kuvien perusteella hallituilta. Kuvissa naista pitää kiinni neljä vartijaa.

Videota katsoen vartijoiden voimankäyttö vaikuttaa hallitulta. Voimakeinot ovat perusteltuja, sillä videolla näkyy vastarintaa, sanoo tutkija.

Materiaalin perusteella tutkija arvioi, että vartijat toimivat voimankäyttökoulutuksessa opetettujen tekniikoiden mukaisesti. Tutkija muistuttaa, että lyhyen videon ja valokuvien perusteella tilanteesta ei voi saada kattavaa kuvaa. Tutkija muistuttaa, että hänellä ei ole esimerkiksi tiedossa sitä, miten tilanne on lähtenyt liikkeelle.

Näkemäni videon perusteella ei voi ottaa kantaa vartijoiden tehtävän tärkeyteen ja kiireellisyyteen eikä henkilön vaarallisuuteen. Yleisellä tasolla toki voi miettiä, minkä verran tilanteessa on vartijoilla ollut tarvetta viedä naista maahan. Nainen on tässä tapauksessa kuitenkin vastustanut ja vartijat ovat päättäneet laittaa hänet käsirautoihin, tutkija arvioi.

Yleisellä tasolla maahanvienti ja rautoihin laittaminen on tutkijan mukaan mahdollista silloin, jos vartija ei pysty lievemmin keinoin pitämään tilannetta hallinnassa.

Videolla vartijat myös puhuttavat henkilöä ja kehottavat rauhoittumaan, tutkija sanoo.

Vartijoiden oikeutta voimankäyttöön säädellään lailla. Voimankäyttö on mahdollista, jos henkilö koettaa vastarintaa tekemällä välttää pääsyn estämisen, poistamisen, kiinniottamisen tai turvallisuustarkastuksen suorittamisen tai hän pakenee kiinniottamista.

Jos henkilö vastustaa, silloin tarpeellisia ja puolustettavia voimakeinoja voidaan käyttää.

https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000009313580.html

Kommentit (7218)

Vierailija
101/7218 |
08.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi ei puhutettu? Poliisi pyrkii ratkaisemaan tilanteet puhejudolla.

Miten niin ei? Siksi kun ei pyynnöllä ollut suostunut lähtemään.

Eihän nainen edes ollut liikkeessä. Oli kävellyt kaupan ohi. Kaikista vähimmällä olisi päästy kun olisi annettu ihmisen jatkaa matkaansa minne oli matkalla. Nyt se matka katkesi.

Entäs jos kaupan henkilökunta oli väärässä? Tekivät hälytyksen väärästä henkilöstä kun luulivat tuntemattoman tulevan heidän kauppaansa?

Oli kaupassa tekemässä reklamaatiota. Hermostui kun asia ei selvinnyt koska hänellä ei ollut kuittia ja ryhtyi riehumaan. Myyjä teki hälytyksen vartijoille koska pelkäsi oman turvallisuutensa puolesta eikä nainen suostunut poistumaan liikkeestä. Vartijoiden saavuttua paikalle nainen jatkoi huutamista ja riehumista, huutaen ettei ole lähdössä minnekään ja vastusteli vartijoita.

Paperista kassakuittia ei ole tarvittu enää vuosiin, koska nykyään tapahtumat löytyvät sähköisesti, myös kaupan järjestelmästä. Jos asiakkaalla on antaa pankkitapahtumat, niin kuin tässä tapauksessa oli, mutta myyjä ei hallinnut omaa kassajärjestelmäänsä. Asiakkaalla oli lakiin perustuva oikeus reklamaatioon. Ja viime kädessä siitä ei päätä kauppa, vaan tuomioistuin.

Vartijat olisivat voineet kuunnella mitä on tapahtunut ja rauhoitella, että asiaan kannattaa palata arkena/ ottaa yhteyttä kaupan esimieheen yms.

Miksi piti heti käydä käsiksi? Puhumalla olisi selvitty varmasi tilanteesta. Ja maahan komennot ynnä muut ovat silkkaa vallankäyttöä.

No siinähän on puhuttu jo vaikka kuinka jo myyjänkin toimesta eikä asiakkaalla ollut aikomustakaan ymmärtää puhetta vaan päinvastoin asenne oli muuttunut kokoajan ikävämmäksi joten paikalle oli soitettava vartijat.

Ja niinhän nämäkin ensin puhutti johon tuli vastauksena, että minä en lähde minnekään.

Siinä kohtaa ei sitten enää ole tarvetta keskustelulle ja tämän valinnan tekee asiakas ihan itse.

Omituinen ajatuskin, että aikuisia ihmisiä pitäisi alkaa maanitella ikuisuuksia kuin pikkulapsia, että eksävoisistsäpliismillään olla niin kiltti ja tässä sulle vielä tikkarikin ettei vaan tule paha mieli..

Vierailija
102/7218 |
08.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varmasti oli tekniikoiden mukaista, mutta kysymyshän kuuluu, missä tilanteissa niitä tekniikkoja käytetään/saa käyttää? Ne on tarkoitettu väkivaltatilanteisiin. Jos asiakas ei suostu poistumaan, vaikka on käsketty, poistaminen voidaan suorittaa neljän vartijan toimesta muutoinkin kuin maahan tukehduttamalla. Tässä jutussa sekoitetaan kaksi asiaa: pitikö asiakas poistaa kauppakeskuksen tiloista (todennäköisesti piti) ja saiko sen vuoksi käyttää sellaista voimaa, jota käytettiin.

No jos riehuva henkilö fyysisesti vastustelee ja huutaa että ei suostu lähtemään minnekään ja vastustaa tiloista poistamista, niin mitäs ajattelit tehdä jos olisit tuossa tilanteessa vartija? Sanoa, että ai jaa, että jos et halua niin ei sitten mitään?

Sen ja tappamisen välissä ei ole muita vaihtoehtoja?

Jos ihminen saa sairauskohtauksen niin se ei ole tappamista.

Tuskin sairaskohtaus, koska poliisi on aloittanut tutkinnan kuoleman tuottamuksesta, jolloin poliisilla täytyy olla jo tässä vaiheessa todistusaineistoa.

Samoin vartijointiliikkeen yrityksessä on aloitettu sisäinen tutkinta. Näihin tuskin päädyttäisiin, jos olisi sairauskohtauksen mahdollisuus.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
103/7218 |
08.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja vaikka kauppakeskuksessa riehuisikin, se ei oikeuta vartijoita tappamaan. Tässä ei edes riehuttu, siitä on kaikki silminnäkijät olleet samaa mieltä. Joten voisi lopettaa nuo kommentit siitä, että kannattaako riehua, todella vastenmielistä.

No siinä tapauksessa kaikki silminnäkijät ovat yksiselitteisesti väärässä, koska jokaiselta videolta voi sokea Reettakin nähdä että tuo nainen rimpuilee ja vastustaa kunnes vartijoita on viisi kappaletta niputtamassa häntä.

Jos kiinniotettu rimpuilee maassa, se on ihan eri asia kuin että olisi riehunut ja siksi laitettu maihin. Silminnäkijät ovat kertoneet naisen siis rimpuilleen vartijoiden otteessa maassa mutta kukaan ei ole kertonut naisen riehuneen ensin ja sen jälkeen (siitä syystä) vartijoiden heittäneet hänet maihin.

Tuosta on sata videota kun nainen on kahden vartijan talutettavana ja hän riuhtoo ja rimpuilee joka suuntaan, aiheuttaen vaaraa itselleen, vartijoille ja sivullisille. Asiasta ei ole minkään valtakunnan epäselvyyttä.

Vierailija
104/7218 |
08.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi ei puhutettu? Poliisi pyrkii ratkaisemaan tilanteet puhejudolla.

Miten niin ei? Siksi kun ei pyynnöllä ollut suostunut lähtemään.

Eihän nainen edes ollut liikkeessä. Oli kävellyt kaupan ohi. Kaikista vähimmällä olisi päästy kun olisi annettu ihmisen jatkaa matkaansa minne oli matkalla. Nyt se matka katkesi.

Entäs jos kaupan henkilökunta oli väärässä? Tekivät hälytyksen väärästä henkilöstä kun luulivat tuntemattoman tulevan heidän kauppaansa?

Oli kaupassa tekemässä reklamaatiota. Hermostui kun asia ei selvinnyt koska hänellä ei ollut kuittia ja ryhtyi riehumaan. Myyjä teki hälytyksen vartijoille koska pelkäsi oman turvallisuutensa puolesta eikä nainen suostunut poistumaan liikkeestä. Vartijoiden saavuttua paikalle nainen jatkoi huutamista ja riehumista, huutaen ettei ole lähdössä minnekään ja vastusteli vartijoita.

Paperista kassakuittia ei ole tarvittu enää vuosiin, koska nykyään tapahtumat löytyvät sähköisesti, myös kaupan järjestelmästä. Jos asiakkaalla on antaa pankkitapahtumat, niin kuin tässä tapauksessa oli, mutta myyjä ei hallinnut omaa kassajärjestelmäänsä. Asiakkaalla oli lakiin perustuva oikeus reklamaatioon. Ja viime kädessä siitä ei päätä kauppa, vaan tuomioistuin.

Vartijat olisivat voineet kuunnella mitä on tapahtunut ja rauhoitella, että asiaan kannattaa palata arkena/ ottaa yhteyttä kaupan esimieheen yms.

Miksi piti heti käydä käsiksi? Puhumalla olisi selvitty varmasi tilanteesta. Ja maahan komennot ynnä muut ovat silkkaa vallankäyttöä.

Joo just. Silleenhän se menee tietysti että yhtään narkkaria, myymälävarasta tai häirikköä ei saa poistaa mistään vaan jokaisen kanssa jaaritellaan tunti. Ei taitaisi aika riittää.

Vierailija
105/7218 |
08.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varmasti oli tekniikoiden mukaista, mutta kysymyshän kuuluu, missä tilanteissa niitä tekniikkoja käytetään/saa käyttää? Ne on tarkoitettu väkivaltatilanteisiin. Jos asiakas ei suostu poistumaan, vaikka on käsketty, poistaminen voidaan suorittaa neljän vartijan toimesta muutoinkin kuin maahan tukehduttamalla. Tässä jutussa sekoitetaan kaksi asiaa: pitikö asiakas poistaa kauppakeskuksen tiloista (todennäköisesti piti) ja saiko sen vuoksi käyttää sellaista voimaa, jota käytettiin.

No jos riehuva henkilö fyysisesti vastustelee ja huutaa että ei suostu lähtemään minnekään ja vastustaa tiloista poistamista, niin mitäs ajattelit tehdä jos olisit tuossa tilanteessa vartija? Sanoa, että ai jaa, että jos et halua niin ei sitten mitään?

No kun niitä raavaita miehiä siinä oli joka raajalle ja ylikin, niin mikseivät kantaneet ulos? Joka äijälle kinttu- tai kainalo-ote. Luulisi neljä raavasta miestä kantavan tuollaisen max 60 kiloisen naisihmisen ulos. Yksi olisi siitä viidestä jäänyt vielä yli kantohommista raivaamaan tietä. Toinen vaihtoehto olisi tietysti ollut, että olisi soitettu ne poliisit paikalle, mitä se nainen oli tahtonut. Varsinkin jos ei ollut oikeaa syytä, minkä nojalla naisen olisi saanut poistaa paikalta. Ei se paikalta poistaminen ainakaan tuolla tavalla etene, että kaadetaan kenttään ja mennään istuskelemaan päälle. Mitä nämä tyypit olisi seuraavaksi tehneet, jos eivät olisi saaneet naista hengiltä? Mikähän oli heillä niinkuin se toimintasuunnitelma? Toimintansa tarkoitus? Poistaa nainen paikalta? Ei kyllä oikein järkevää toimia silloin noin. Saada nainen kokonaan hiljaiseksi? No, siinä onnistuivat perusteellisesti.

Olisiko ollut tarkoitus pitää nainen aloillaan siihen asti, että poliisi saapuu? Ei ulos kantaminen olisi auttanut mitään, kun nainen olisi vain tullut takaisin sisälle, niinhän hän yritti jo siinä vaiheessa, kun hänet poistettiin vaatekaupasta.

Eihän sinne oltu soitettu poliisia paikalle ennenkuin elvytyksen ja ensihoidon jälkeen. Että tuskin oli tuo tarkoitus. Herää kyllä kysymys että mitä niillä vartijoilla oli toimintasuunnitelmana? Antaa opetus? Siinähän oli joku ohikulkija mies kommentoinut että tuo on liiallista voimankäyttöä ja vartija vaan vastannu että jatka menoas.

Vierailija
106/7218 |
08.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

"Silminnäkijöiden Iltalehdelle kertoman mukaan nainen huusi apua.MTV uutisille silminnäkijät kertoivat naisen huutaneen, ettei hän saa happea.

Pian tämän jälkeen nainen menetti tajuntansa. Silminnäkijät kuvailivat Iltalehdelle, että naista pidettiin maassa useita kymmeniä minuutteja.

Iltalehden näkemän videomateriaalin perusteella kaksi paikalle sattunutta sivullista henkilöä aloittivat elvytyksen." https://yle.fi/a/74-20011829

Olen kyllä aika järkyttynyt. Paikalla on ollut 5 (!) vartijaa, joista varmasti jokainen on kuullut uhrin huudon, ettei tämä saa happea. Kukaan ei siitä huolimatta tehnyt elettäkään auttaakseen uhria, vaan piti tätä maassa edelleen. Kukaan vartijoista ei aloittanut elvytystä, vaan sivulliset, viivästettynä. MITEN näin voi käydä?

No nyt ovat kyllä silminnäkijät vähän liioitelleet.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
107/7218 |
08.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Olivatko vartijat miehiä? Ihmettelen vain, että miten 4 miestä tarvitaan pitämään yhtä naista kiinni ja paikoillaan? Miehet kun yleensä ainakin keskimäärin ovat naisia pienempiä ja heikompia.

No juuri kuule siksi, että se on kiinniotetulle turvallisempaa niin. Ei tarvitse kenenkään päällä matkoilla, kun jokaista raajaa hallitsee yksi ihminen.

Jos sen sijaan toimittaisiin sillätavalla yksi vastaan yksi, niin helpostihan siinä kävisi vahinkoja.

On jotenkin outoa, että ihmisillä ei tunnu olevan minkäänlaista käsitystä minkälaista voimaa tuottaa rimpuileva ihminen. Oli pieni tai iso.

Siis minulle on tuottanut vaikeuksia hallita rimpuilevaa parivuotiasta taaperoa. Siis pitää sylissä kun raajat viuhtoo ja heiluu. Voitteko kuvitella minkälaista on yrittää hallita rimpuilevaa aikuista ihmistä?. Miten yhden tai kahden miehen olisi pitänyt hallita tätä naisihmistä?. Siis että miten sen kuvitellaan tapahtuvan, kun tätä kiinnipitäjien määrää niin ihmetellään?!.

Kyllä ihan pikkuruinen naisihminenkin tarvitsee monta kiinnipitelijää jos riehumaan ryhtyy.

Ikävä kyllä syystä tai toisesta tässä on huonosti käynyt. Mutta nimenomaan videolla näkyy kuinka vartijat hallitsevat raajoja, kukaan ei makaa kenenkään päällä, paina polvella tms.

Vierailija
108/7218 |
08.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Uhri ei ole ilmeisesti saanut happea, kun yksi vartoijoista on ollut tämän selän päällä estäen hengitysliikkeet. Sinänsä kuulostaa ihan suunnitelmalliselta murhalta, jos näin on käynyt. Jos raajojen päällä jo ollaan ja henkilö on raudoissa, miksi pitää olla vielä selän päällä? Maallikkokin ymmärtää sen olevan vaarallista.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
109/7218 |
08.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varmasti oli tekniikoiden mukaista, mutta kysymyshän kuuluu, missä tilanteissa niitä tekniikkoja käytetään/saa käyttää? Ne on tarkoitettu väkivaltatilanteisiin. Jos asiakas ei suostu poistumaan, vaikka on käsketty, poistaminen voidaan suorittaa neljän vartijan toimesta muutoinkin kuin maahan tukehduttamalla. Tässä jutussa sekoitetaan kaksi asiaa: pitikö asiakas poistaa kauppakeskuksen tiloista (todennäköisesti piti) ja saiko sen vuoksi käyttää sellaista voimaa, jota käytettiin.

No jos riehuva henkilö fyysisesti vastustelee ja huutaa että ei suostu lähtemään minnekään ja vastustaa tiloista poistamista, niin mitäs ajattelit tehdä jos olisit tuossa tilanteessa vartija? Sanoa, että ai jaa, että jos et halua niin ei sitten mitään?

Sen ja tappamisen välissä ei ole muita vaihtoehtoja?

Jos ihminen saa sairauskohtauksen niin se ei ole tappamista.

Tuskin sairaskohtaus, koska poliisi on aloittanut tutkinnan kuoleman tuottamuksesta, jolloin poliisilla täytyy olla jo tässä vaiheessa todistusaineistoa.

Samoin vartijointiliikkeen yrityksessä on aloitettu sisäinen tutkinta. Näihin tuskin päädyttäisiin, jos olisi sairauskohtauksen mahdollisuus.

Nuohan ovat pakollisia tutkintoja koska henkilö on kuollut. Pitää selvittää mistä se johtuu ja mitä on tapahtunut. Se on noiden vartijoiden oikeusturvankin mukaan välttämätöntä. Hirveä into joillain on öyhöttää tietämättä asioista mitään ja levittää ties mitä perättömiä juoruja.

Vierailija
110/7218 |
08.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niinhän se sanoo. Se vaan että ennen kuin niitä oikeaoppisia keinoja käytetään, pitäisi olla niille tarve. Naisehenkilön ulosohjaaminen ei täytä tätä tarvetta "oikeaoppisten" voimakeinojen käyttöön.

"Voimankäyttö on mahdollista, jos henkilö koettaa vastarintaa tekemällä välttää pääsyn estämisen, poistamisen, kiinniottamisen tai turvallisuustarkastuksen suorittamisen tai hän pakenee kiinniottamista"

Tarkoitit kai, että se on mahdotonta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
111/7218 |
08.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi nainen piti lattialle kaataa? Oli jo kaksi vartijaa käsissä kiinni niin eikö siinä olisi voinut taluttaa pihalle tai niputtaa kädet selän taakse?

Tätä minäkin ihmettelen. Varmasti 5 ukkoa saa yhden naisen talttumaan muutenkin, ja videolla näkyy kuinka hänet kaadettiin vauhdikkaasti. Jos naista ei edes epäilty rikoksesta niin varmaan ulostalutus ja puhutus olisi riittänyt. Mitä ihmettä ne luuli tolla maassapitämisellä voittavansa?

Ja mehän ei tosiaan tiedetä varmasti missä liikkeessä nainen oli ja mitä oli tapahtunut kun tiedot ovat ristiriitaisia.

Kiinniotto on aina turvallisempi useamman henkilön tekemänä kuin yhden, nimenomaan sille kiinnepidettävälle.

Ja tuossa videolla kyllä näkyy että nainen riehuu ihan täysillä. Silminnäköijöiden mukaan oli myös huutanut ja kieltäytynyt lähtemästä.

Hänet oli ensin laitettu rautoihin ja sen jälkeen maattiin päällä. 

Kukaan ei ole yhdessäkkään kuvassa tai videossa maannut kenenkään päällä.

Vierailija
112/7218 |
08.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi nainen piti lattialle kaataa? Oli jo kaksi vartijaa käsissä kiinni niin eikö siinä olisi voinut taluttaa pihalle tai niputtaa kädet selän taakse?

Tätä minäkin ihmettelen. Varmasti 5 ukkoa saa yhden naisen talttumaan muutenkin, ja videolla näkyy kuinka hänet kaadettiin vauhdikkaasti. Jos naista ei edes epäilty rikoksesta niin varmaan ulostalutus ja puhutus olisi riittänyt. Mitä ihmettä ne luuli tolla maassapitämisellä voittavansa?

Ja mehän ei tosiaan tiedetä varmasti missä liikkeessä nainen oli ja mitä oli tapahtunut kun tiedot ovat ristiriitaisia.

Kiinniotto on aina turvallisempi useamman henkilön tekemänä kuin yhden, nimenomaan sille kiinnepidettävälle.

Ja tuossa videolla kyllä näkyy että nainen riehuu ihan täysillä. Silminnäköijöiden mukaan oli myös huutanut ja kieltäytynyt lähtemästä.

Oliko se turvallisempi tässä tapauksessa kun henki lähti?

Oli. Kukaan sivullinen ei vahingoittunut.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
113/7218 |
08.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ohis: istuin junassa noin 20 vuotta sitten kaikessa rauhassa välillä turku tampere.

Kimppuuni ei käyty fyysisesti, mutta yhtäkkiä paikalle tuli 4 konduktööriä tms jotka olivat hyvin aggressiivisen oloisia. Joku huusi, että nyt me se saatiin. Siinä seisoivat kaikki minua tuijottaen.

Kiukkuisesti vaativat näyttämään lippuni. Näytin sen.

Lähtivät pois sanaakaan sanaakaan sanomatta. Ei todellakaan mitään pahoittelua minulle.

Mikä siinä on että kun on joku formu päällä sitä kasvaa kolmimetriseksi.

Vierailija
114/7218 |
08.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ohis: istuin junassa noin 20 vuotta sitten kaikessa rauhassa välillä turku tampere.

Kimppuuni ei käyty fyysisesti, mutta yhtäkkiä paikalle tuli 4 konduktööriä tms jotka olivat hyvin aggressiivisen oloisia. Joku huusi, että nyt me se saatiin. Siinä seisoivat kaikki minua tuijottaen.

Kiukkuisesti vaativat näyttämään lippuni. Näytin sen.

Lähtivät pois sanaakaan sanaakaan sanomatta. Ei todellakaan mitään pahoittelua minulle.

Ja mistäs sinua olisi pitänyt pahoitella? Siitä että tekivät työtään ja kysyivät sinulta lippua?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
115/7218 |
08.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

varmasti jokainen on kuullut uhrin huudon, ettei tämä saa happea. Kukaan ei siitä huolimatta tehnyt elettäkään auttaakseen uhria,

Erään tunnetun tapauksen jälkeen aivan jokainen kiinniotettava huutaa, ettei saa happea.

Vierailija
116/7218 |
08.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Paha puolustaa pahaa, hyvä hyvää.

Vierailija
117/7218 |
08.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Silminnäkijöiden Iltalehdelle kertoman mukaan nainen huusi apua.MTV uutisille silminnäkijät kertoivat naisen huutaneen, ettei hän saa happea.

Pian tämän jälkeen nainen menetti tajuntansa. Silminnäkijät kuvailivat Iltalehdelle, että naista pidettiin maassa useita kymmeniä minuutteja.

Iltalehden näkemän videomateriaalin perusteella kaksi paikalle sattunutta sivullista henkilöä aloittivat elvytyksen." https://yle.fi/a/74-20011829

Olen kyllä aika järkyttynyt. Paikalla on ollut 5 (!) vartijaa, joista varmasti jokainen on kuullut uhrin huudon, ettei tämä saa happea. Kukaan ei siitä huolimatta tehnyt elettäkään auttaakseen uhria, vaan piti tätä maassa edelleen. Kukaan vartijoista ei aloittanut elvytystä, vaan sivulliset, viivästettynä. MITEN näin voi käydä?

No nyt ovat kyllä silminnäkijät vähän liioitelleet.

Oikeassahan ne oli. Nainen huusi henkensä edestä ja nyt on hengetön. Jos se ei ollut vartijoiden tarkoitus niin virhearviointi voimankäytössä on tapahtunut.

Vierailija
118/7218 |
08.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olivatko vartijat miehiä? Ihmettelen vain, että miten 4 miestä tarvitaan pitämään yhtä naista kiinni ja paikoillaan? Miehet kun yleensä ainakin keskimäärin ovat naisia pienempiä ja heikompia.

No juuri kuule siksi, että se on kiinniotetulle turvallisempaa niin. Ei tarvitse kenenkään päällä matkoilla, kun jokaista raajaa hallitsee yksi ihminen.

Jos sen sijaan toimittaisiin sillätavalla yksi vastaan yksi, niin helpostihan siinä kävisi vahinkoja.

On jotenkin outoa, että ihmisillä ei tunnu olevan minkäänlaista käsitystä minkälaista voimaa tuottaa rimpuileva ihminen. Oli pieni tai iso.

Siis minulle on tuottanut vaikeuksia hallita rimpuilevaa parivuotiasta taaperoa. Siis pitää sylissä kun raajat viuhtoo ja heiluu. Voitteko kuvitella minkälaista on yrittää hallita rimpuilevaa aikuista ihmistä?. Miten yhden tai kahden miehen olisi pitänyt hallita tätä naisihmistä?. Siis että miten sen kuvitellaan tapahtuvan, kun tätä kiinnipitäjien määrää niin ihmetellään?!.

Kyllä ihan pikkuruinen naisihminenkin tarvitsee monta kiinnipitelijää jos riehumaan ryhtyy.

Ikävä kyllä syystä tai toisesta tässä on huonosti käynyt. Mutta nimenomaan videolla näkyy kuinka vartijat hallitsevat raajoja, kukaan ei makaa kenenkään päällä, paina polvella tms.

Ei olla sitten varmaankaan katsottu samaa videota.

https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000009313580.html

Tuossa Hesarin pikkupätkässäkin näkyy lopussa, miten useita vartijoita on naisen päällä.

Vierailija
119/7218 |
08.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

En kyllä ymmärrä miksi henkilöä pitää pitää maassa useiden kymmenien minuuttien ajan kohdistamalla kehoon painettta. Jos jalat ja kädet sidotaan niin ei kai siinä maasssa henkilö mitään voi olosuhteille vaikka olisi ihan pitelemättäkin.

Kädet raudoilla kiinni ja jalat vaikka jesarilla yhteen niin ei tarvi käyttää voimaa. Mutta en tosiaan oo mikään alan asiantuntija joten kai ammattilaiset paremmin tietää.

Mene makuulle, laita kädet selkäsi taakse ja ala sitten riehumaan kaikin mahdollisin keksimäsi tavoin. Mieti sitten miksi riehuvaa henkilöä pidellään aloillaan vaikka tämä olisi jo raudoissa.

Vierailija
120/7218 |
08.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Silminnäkijöiden Iltalehdelle kertoman mukaan nainen huusi apua.MTV uutisille silminnäkijät kertoivat naisen huutaneen, ettei hän saa happea.

Pian tämän jälkeen nainen menetti tajuntansa. Silminnäkijät kuvailivat Iltalehdelle, että naista pidettiin maassa useita kymmeniä minuutteja.

Iltalehden näkemän videomateriaalin perusteella kaksi paikalle sattunutta sivullista henkilöä aloittivat elvytyksen." https://yle.fi/a/74-20011829

Olen kyllä aika järkyttynyt. Paikalla on ollut 5 (!) vartijaa, joista varmasti jokainen on kuullut uhrin huudon, ettei tämä saa happea. Kukaan ei siitä huolimatta tehnyt elettäkään auttaakseen uhria, vaan piti tätä maassa edelleen. Kukaan vartijoista ei aloittanut elvytystä, vaan sivulliset, viivästettynä. MITEN näin voi käydä?

No nyt ovat kyllä silminnäkijät vähän liioitelleet.

Oikeassahan ne oli. Nainen huusi henkensä edestä ja nyt on hengetön. Jos se ei ollut vartijoiden tarkoitus niin virhearviointi voimankäytössä on tapahtunut.

Tuossa silminnäkijät olivat sanoneet, että naista oli pidetty maassa useita kymmeniä minuutteja, mikä ei uutisten mukaan pidä paikkaansa.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kolme kahdeksan kuusi