Turvallisuusalaan perehtynyt tutkija arvioi, että Ison Omenan vartijat käyttivät kiinniottotilanteessa alan koulutuksessa opittuja tekniikoita.
Turvallisuusalaan erikoistunut tutkija arvioi, että vartijoiden voimakeinot näyttävät kauppakeskuksen asiakkaan kuvaaman videon ja tapahtumista levinneiden kuvien perusteella hallituilta. Kuvissa naista pitää kiinni neljä vartijaa.
Videota katsoen vartijoiden voimankäyttö vaikuttaa hallitulta. Voimakeinot ovat perusteltuja, sillä videolla näkyy vastarintaa, sanoo tutkija.
Materiaalin perusteella tutkija arvioi, että vartijat toimivat voimankäyttökoulutuksessa opetettujen tekniikoiden mukaisesti. Tutkija muistuttaa, että lyhyen videon ja valokuvien perusteella tilanteesta ei voi saada kattavaa kuvaa. Tutkija muistuttaa, että hänellä ei ole esimerkiksi tiedossa sitä, miten tilanne on lähtenyt liikkeelle.
Näkemäni videon perusteella ei voi ottaa kantaa vartijoiden tehtävän tärkeyteen ja kiireellisyyteen eikä henkilön vaarallisuuteen. Yleisellä tasolla toki voi miettiä, minkä verran tilanteessa on vartijoilla ollut tarvetta viedä naista maahan. Nainen on tässä tapauksessa kuitenkin vastustanut ja vartijat ovat päättäneet laittaa hänet käsirautoihin, tutkija arvioi.
Yleisellä tasolla maahanvienti ja rautoihin laittaminen on tutkijan mukaan mahdollista silloin, jos vartija ei pysty lievemmin keinoin pitämään tilannetta hallinnassa.
Videolla vartijat myös puhuttavat henkilöä ja kehottavat rauhoittumaan, tutkija sanoo.
Vartijoiden oikeutta voimankäyttöön säädellään lailla. Voimankäyttö on mahdollista, jos henkilö koettaa vastarintaa tekemällä välttää pääsyn estämisen, poistamisen, kiinniottamisen tai turvallisuustarkastuksen suorittamisen tai hän pakenee kiinniottamista.
Jos henkilö vastustaa, silloin tarpeellisia ja puolustettavia voimakeinoja voidaan käyttää.
Kommentit (7218)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo on kyllä anteeksiantamatonta, kun 11 vartijaa pyörittävät elotonta ihmistä (ruumista) lähes 10 minuuttia, eikä kenellekään tule mieleen soitaa häkään ja tilata ambulanssia tai kysyä apua muilta kaupan asiakkailta, voiko joku tulla apuun antamaan ensiapua.
Mitä tuolle naiselle olisi tehty tai mihin viety, kun työvuoro olisi päättynyt, ellei sivullinen olisi puuttunut touhuihin.
Ja vartijat eivät soittaneet häkään, koska silloin linja olisi pidetty auki ja annettu tarkat ohjeet häkästä miten toimitaan, mitä tehdään jne. Ja noissa videoissa sitä ei tapahtu, eikä keskustelu viittaa siihen.
Niin turha kuolema.
Miten se vartioiden määrä lisääntyy koko ajan? Ensin niitä oli neljä, sitten viisi (se 5. vain katseli vierestä), sitten yhtäkkiä seitsemän, ja nyt jo 11. Mistä niitä tulee?
Sorry, kirjoitin vartioiden vaikka tarkoitin vartijoiden. Sorry, sorry!
Vierailija kirjoitti:
Ja mihin se vartija sitten soitti jos ei hätäkeskukseen.
Varmaan vastasi tyttöystävänsä soittopyyntöön. Nopee soitto Jennica-Janicalle, että soita mulle myöhemmin, mul menee täs viel jotain viisi minee ennen kuin pääsen täältä vuorosta pois. Pus, tavataan kohta. Muista ostaa niitä broilerin rintaleikkeitä ja raejuustoa.
Kuulostaa uskottavalta. Samalla tavallahan ne näkyvästi vaan röhnötti jo vähän kyllästyneen oloisena uhrinsa päällä, verrytteli käsiään, laittoi nuuskaa poskeen, hätisteli muita pois ja ihan vaan pörräili siinä ympärillä täysin välittämättä uhristaan. Joku taisi vielä soittaa kaverille ylpeilläkseen, miten on ekaa kertaa ikinä työssä ollut kunnolla äksöniä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo on kyllä anteeksiantamatonta, kun 11 vartijaa pyörittävät elotonta ihmistä (ruumista) lähes 10 minuuttia, eikä kenellekään tule mieleen soitaa häkään ja tilata ambulanssia tai kysyä apua muilta kaupan asiakkailta, voiko joku tulla apuun antamaan ensiapua.
Mitä tuolle naiselle olisi tehty tai mihin viety, kun työvuoro olisi päättynyt, ellei sivullinen olisi puuttunut touhuihin.
Ja vartijat eivät soittaneet häkään, koska silloin linja olisi pidetty auki ja annettu tarkat ohjeet häkästä miten toimitaan, mitä tehdään jne. Ja noissa videoissa sitä ei tapahtu, eikä keskustelu viittaa siihen.
Niin turha kuolema.
Miten se vartioiden määrä lisääntyy koko ajan? Ensin niitä oli neljä, sitten viisi (se 5. vain katseli vierestä), sitten yhtäkkiä seitsemän, ja nyt jo 11. Mistä niitä tulee?
Montako vartijaa siellä on kerralla vuorossa? Kyllä ne kaikki oli keskittyneet ihan vaan tähän yhteen naiseen, joka olikin selvästi jokaiselle kaikkien aikojen merkittävin rikollinen kun aiheutti sellaisen suuroperaation.
Täytyy kyllä sanoa, mitä olen kaupoissa vartijoita nähnyt, että ovat usein hyväkuntoisia ja komeita. Voisivat vaikka mallin töitä tehdä.
Onnellinen on se nainen jolla on komea vartijamies puolisona.
Vain P Koreassa ja saudeissa ei saisi julistaa Jeesuksesta ja ehkä Kiinassa, Suomessa ei ole kiellettyä. Täällä saa vaikka pyllistellä 5 kertaa mekkaan ostarilla ja kantaa rukousnauhoja. Tai näin ainakin tiedän, mutta tämä oli uutta ettei Raamattua saa enää lainailla.

Sepä se 😍 uljaat viikingit vartioi ja turvaa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo on kyllä anteeksiantamatonta, kun 11 vartijaa pyörittävät elotonta ihmistä (ruumista) lähes 10 minuuttia, eikä kenellekään tule mieleen soitaa häkään ja tilata ambulanssia tai kysyä apua muilta kaupan asiakkailta, voiko joku tulla apuun antamaan ensiapua.
Mitä tuolle naiselle olisi tehty tai mihin viety, kun työvuoro olisi päättynyt, ellei sivullinen olisi puuttunut touhuihin.
Ja vartijat eivät soittaneet häkään, koska silloin linja olisi pidetty auki ja annettu tarkat ohjeet häkästä miten toimitaan, mitä tehdään jne. Ja noissa videoissa sitä ei tapahtu, eikä keskustelu viittaa siihen.
Niin turha kuolema.
Voitko jo lopettaa tuon jankuttamisen ja ammattilaisten syyttelemisen kun asiantuntijatkin ovat kanssasi eri mieltä.
Rupea itse vartijaksi ja mene asemille sekä ostareille töihin.
Jankuttamisen?
Oletko eksynyt väärälle palstalle, tämä on keskustelupalsta, jossa keskustellaan otsikon aiheesta.
Ja kannaattaa lukea ne säännöt.Toisaalta, olen varma tästä aiheesta varmasti keskustellaan monta kertaa, kun käy eri oikeisasteet läpi ja haetaan ennakkopäätöstä, vielä 10v päästä av-palstalta, kun KKO antaa aikanaan päätöksen. Sanokaa minun sanoneeni. Ehkä vielä Eu-tuomioistuimen päätös. Tämä on niin suuri yhteiskunnallinen asia, ihan kuin Erikan tapaus. Kaikki kivet käännetään.
Siinähän haaveilet, ei se kiellettyä ole.. 😂
Luulisi jo vartijoiden kannalta olevan tärkeää, että juuri epäkohdista keskusteltaisiin ja niistä otettaisiin oppia. Vartijat eivät koskaan tule saamaan kunnioitusta ja arvostusta, itse ottamalla tai käytyämällä valtaansa, vaan se on ihan itse ansaittava.
Näin se on kaikissa ammateissa ja aloissa.
Vartija- ala kannattaisi ottaa mallia poliisista, puolustusvoimista, opettajista, pelastushenkilöstö, hoitajat, lääkärit jne. miten siellä ratkaistaan ongelmatilanteet.
Eikä se riitä, että ylin johtoporras osaa ja tietää sen, vaan se on mentävä sinne ruohonjuuri tasolle, jossa joudutaan tekemään päätöksiä ja elämään niiden mukaan.
Se yksi Mannerheimin legendaarisista lausahduksista on: Linnoitukset, tykit ja vieras apu eivät auta, ellei joka mies itse tiedä, että juuri hän seisoo maansa vartijana.
Tämä sopii myös vartija-alalle. Ja miehen lisäksi nainen.
Vierailija kirjoitti:
Oliko kyseessä vapaamuurareiden mielenhallinta operaatio kun on tammikuukin. Alkaa tuntua siltä kun samaan aikaan uutisoidaan komeetastakin.
Ja uhrattiin Jeesukseen uskova ja vielä Sabbathina! Rapparit omistavat Omenan? Ainakin se Omena Hotelli Ulvilan tapauksessa oli outo ja sehän paloi sitten , yläkerrassa oli rapparien temppeli.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo on kyllä anteeksiantamatonta, kun 11 vartijaa pyörittävät elotonta ihmistä (ruumista) lähes 10 minuuttia, eikä kenellekään tule mieleen soitaa häkään ja tilata ambulanssia tai kysyä apua muilta kaupan asiakkailta, voiko joku tulla apuun antamaan ensiapua.
Mitä tuolle naiselle olisi tehty tai mihin viety, kun työvuoro olisi päättynyt, ellei sivullinen olisi puuttunut touhuihin.
Ja vartijat eivät soittaneet häkään, koska silloin linja olisi pidetty auki ja annettu tarkat ohjeet häkästä miten toimitaan, mitä tehdään jne. Ja noissa videoissa sitä ei tapahtu, eikä keskustelu viittaa siihen.
Niin turha kuolema.
Miten se vartioiden määrä lisääntyy koko ajan? Ensin niitä oli neljä, sitten viisi (se 5. vain katseli vierestä), sitten yhtäkkiä seitsemän, ja nyt jo 11. Mistä niitä tulee?
Montako vartijaa siellä on kerralla vuorossa? Kyllä ne kaikki oli keskittyneet ihan vaan tähän yhteen naiseen, joka olikin selvästi jokaiselle kaikkien aikojen merkittävin rikollinen kun aiheutti sellaisen suuroperaation.
Väärinymmärrysten välttämiseksi kerrottakoon vielä, että naisen ns. rikos oli ihan vaan kävellä kauppakeskuksen käytävällä ennen kuin nuo epäsankarit aloitti hengen vieneen häiriköinnin.
Vierailija kirjoitti:
Vain P Koreassa ja saudeissa ei saisi julistaa Jeesuksesta ja ehkä Kiinassa, Suomessa ei ole kiellettyä. Täällä saa vaikka pyllistellä 5 kertaa mekkaan ostarilla ja kantaa rukousnauhoja. Tai näin ainakin tiedän, mutta tämä oli uutta ettei Raamattua saa enää lainailla.
Minulla oli kerran naapuri joka väitti jeesuksen soittelevan hänelle puhelimella.
Natoon mennessä koventuneet ideaalit kovuudessa ja voimankäytössä saatu sieltä. Tämän näki jo edeltä miehet alkavat raaistua. Se on tapahtunut kaikkialla missä Nato. Miksi otimme Nadon?

Niin, mutta jos kiinteistönomistajalla (Citycon vai mikä onkaan) oikeus valita asiakkaansa ja se on määritellyt Securitakselle vaikka että heittäkää Jeesuksesta puhujat, Kärppien pelipaidassa kulkevat ja pattipolviset pihalle niin hällä on sitten kai oikeus? Niin täällä joku oli tietävinään että asiakkaansa saa valita ihan ite hän. Sillon nää henkilöt saa vissiin vapaasti olla ulkona.
Tiiä sitten mikä on totuus, salaperästä on touhu kuitenkin.

Siellä oli jopa oma vartija saksien tuojalle, eri vartija toi laukun ja asetti sen naisen viereen, kolmas vartija avasi vetoketjun laukusta, kaksi vartijaa päivysti seisaaltaan sivulla, 2 vartijaa käveli edes takaisin, 4 vahti ja piti tiukasti ruumista kiinni jne.

Hei Igor, se taipuu Naton...

Kuin SS joukoissa oli täsmällistä. kaikki muu paitsi ihmisten kohtelu, se oli sivuseikka.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vain P Koreassa ja saudeissa ei saisi julistaa Jeesuksesta ja ehkä Kiinassa, Suomessa ei ole kiellettyä. Täällä saa vaikka pyllistellä 5 kertaa mekkaan ostarilla ja kantaa rukousnauhoja. Tai näin ainakin tiedän, mutta tämä oli uutta ettei Raamattua saa enää lainailla.
Minulla oli kerran naapuri joka väitti jeesuksen soittelevan hänelle puhelimella.
Tottahan soitit Securitakselle että tulevat lopettamaan sen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vain P Koreassa ja saudeissa ei saisi julistaa Jeesuksesta ja ehkä Kiinassa, Suomessa ei ole kiellettyä. Täällä saa vaikka pyllistellä 5 kertaa mekkaan ostarilla ja kantaa rukousnauhoja. Tai näin ainakin tiedän, mutta tämä oli uutta ettei Raamattua saa enää lainailla.
Niin, mutta jos kiinteistönomistajalla (Citycon vai mikä onkaan) oikeus valita asiakkaansa ja se on määritellyt Securitakselle vaikka että heittäkää Jeesuksesta puhujat, Kärppien pelipaidassa kulkevat ja pattipolviset pihalle niin hällä on sitten kai oikeus? Niin täällä joku oli tietävinään että asiakkaansa saa valita ihan ite hän. Sillon nää henkilöt saa vissiin vapaasti olla ulkona.
Tiiä sitten mikä on totuus, salaperästä on touhu kuitenkin.
Ei se noin mene on julkista ja yksityiskohtaa ja julkisella käytävällä ei saa vartija poistaa saati käydä käsiksi ollenkaan. Tämä käytävä oli julkista läpikulkutilaa liikennesolmuna. Monen on pakosta mentävä läpi noista käytävistä kun liikkuu julkisilla ja autoilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo on kyllä anteeksiantamatonta, kun 11 vartijaa pyörittävät elotonta ihmistä (ruumista) lähes 10 minuuttia, eikä kenellekään tule mieleen soitaa häkään ja tilata ambulanssia tai kysyä apua muilta kaupan asiakkailta, voiko joku tulla apuun antamaan ensiapua.
Mitä tuolle naiselle olisi tehty tai mihin viety, kun työvuoro olisi päättynyt, ellei sivullinen olisi puuttunut touhuihin.
Ja vartijat eivät soittaneet häkään, koska silloin linja olisi pidetty auki ja annettu tarkat ohjeet häkästä miten toimitaan, mitä tehdään jne. Ja noissa videoissa sitä ei tapahtu, eikä keskustelu viittaa siihen.
Niin turha kuolema.
Miten se vartioiden määrä lisääntyy koko ajan? Ensin niitä oli neljä, sitten viisi (se 5. vain katseli vierestä), sitten yhtäkkiä seitsemän, ja nyt jo 11. Mistä niitä tulee?
Montako vartijaa siellä on kerralla vuorossa? Kyllä ne kaikki oli keskittyneet ihan vaan tähän yhteen naiseen, joka olikin selvästi jokaiselle kaikkien aikojen merkittävin rikollinen kun aiheutti sellaisen suuroperaation.
Väärinymmärrysten välttämiseksi kerrottakoon vielä, että naisen ns. rikos oli ihan vaan kävellä kauppakeskuksen käytävällä ennen kuin nuo epäsankarit aloitti hengen vieneen häiriköinnin.
Sitähän meistä kukaan ei vielä voi varmaksi sanoa.
Vammaisia aivokääpiöitä kaikki vartijat.