Turvallisuusalaan perehtynyt tutkija arvioi, että Ison Omenan vartijat käyttivät kiinniottotilanteessa alan koulutuksessa opittuja tekniikoita.
Turvallisuusalaan erikoistunut tutkija arvioi, että vartijoiden voimakeinot näyttävät kauppakeskuksen asiakkaan kuvaaman videon ja tapahtumista levinneiden kuvien perusteella hallituilta. Kuvissa naista pitää kiinni neljä vartijaa.
Videota katsoen vartijoiden voimankäyttö vaikuttaa hallitulta. Voimakeinot ovat perusteltuja, sillä videolla näkyy vastarintaa, sanoo tutkija.
Materiaalin perusteella tutkija arvioi, että vartijat toimivat voimankäyttökoulutuksessa opetettujen tekniikoiden mukaisesti. Tutkija muistuttaa, että lyhyen videon ja valokuvien perusteella tilanteesta ei voi saada kattavaa kuvaa. Tutkija muistuttaa, että hänellä ei ole esimerkiksi tiedossa sitä, miten tilanne on lähtenyt liikkeelle.
Näkemäni videon perusteella ei voi ottaa kantaa vartijoiden tehtävän tärkeyteen ja kiireellisyyteen eikä henkilön vaarallisuuteen. Yleisellä tasolla toki voi miettiä, minkä verran tilanteessa on vartijoilla ollut tarvetta viedä naista maahan. Nainen on tässä tapauksessa kuitenkin vastustanut ja vartijat ovat päättäneet laittaa hänet käsirautoihin, tutkija arvioi.
Yleisellä tasolla maahanvienti ja rautoihin laittaminen on tutkijan mukaan mahdollista silloin, jos vartija ei pysty lievemmin keinoin pitämään tilannetta hallinnassa.
Videolla vartijat myös puhuttavat henkilöä ja kehottavat rauhoittumaan, tutkija sanoo.
Vartijoiden oikeutta voimankäyttöön säädellään lailla. Voimankäyttö on mahdollista, jos henkilö koettaa vastarintaa tekemällä välttää pääsyn estämisen, poistamisen, kiinniottamisen tai turvallisuustarkastuksen suorittamisen tai hän pakenee kiinniottamista.
Jos henkilö vastustaa, silloin tarpeellisia ja puolustettavia voimakeinoja voidaan käyttää.
Kommentit (7218)
Itse jouduin tilanteeseen, jossa oma lapsi oli tukehtumassa. Heti kun tajusin mitä tapahtui laitoin lapsen kontilleen lattialle ja löin kämmenellä selkään. Viinirypäle tuli ulos lapsen kurkusta ja lensi lattialle. Jos olisin odotellut 10 minuuttia niin lapsi olisi tukehtunut, joten en ymmärrä tätä vartijoiden toimintaa yhtään. Siinä oli jo kiire kun meni elottomaksi ja nää vaan ihmettelee🤦.
Vierailija kirjoitti:
Tuo on kyllä anteeksiantamatonta, kun 11 vartijaa pyörittävät elotonta ihmistä (ruumista) lähes 10 minuuttia, eikä kenellekään tule mieleen soitaa häkään ja tilata ambulanssia tai kysyä apua muilta kaupan asiakkailta, voiko joku tulla apuun antamaan ensiapua.
Mitä tuolle naiselle olisi tehty tai mihin viety, kun työvuoro olisi päättynyt, ellei sivullinen olisi puuttunut touhuihin.
Ja vartijat eivät soittaneet häkään, koska silloin linja olisi pidetty auki ja annettu tarkat ohjeet häkästä miten toimitaan, mitä tehdään jne. Ja noissa videoissa sitä ei tapahtu, eikä keskustelu viittaa siihen.
Niin turha kuolema.
Miksi täällä koko ajan valehdellaan?? Julkisuuteen annetuissa tiedoissa on ollut jo monesti ihan alussa että hätäkeskukseen tuli lukuisia puheluita vartijoilta ja sivullisilta.
Mikä on valehtelun tarkoitus?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä tämä keissi on ihmeellinen.
Vartijat ottavat naisen kiinni, käyttävät voimakeinoja ja tappavat, mutta kukaan ei tiedä miksi.
On mennyt monta päivää poliisitutkinnassa, eikä kukaan tiennyt, kuka antoi tehtävän naisen kiinniotolle tai ketä hän on häirinnyt ostoskeskiksessa. Ja ilmoittajaa etsitään kissojen ja koirien kanssa.
Ja kun nimi on viimein saatu selville, nyt ei ole voitu häntä kuullustella, vaikka lähes viikko kulunut. Herää kysymys, onko tämä mysteerimies, joka antoi vartijoille toimeksiannon, kuulematta naista, joku suljetulta osastolta tai vankilassa oleva henkilö, jonka on vaikea saada lomia kuulusteluja varten.
Luulisi tämä mysteerimiehen olleen yhteistyöhaluinen, jo oman oikeusturvan takia.Vai keksivätkö vartijat ihan itse tarinan ja tekivät kylmäverisen tapon?
Silloin se olisi m urha, koska suunniteltu. Todellakin olisi kiinnostavaa tietää, miten nainen oli häiriköinyt. Ehkä hänellä oli ase tai oli väittänyt näin. Toisaalta jos asiasta on vain vartijoiden sana, voiko siihen luottaa?
Taasko tämä lietosnta alkaa. Varmasti joo oli suunniteltu mu r ha. Keskellä kirkasta päivää isossa kauppakeskuksessa vilkkaalla kulkuväylällä ruuhkaisimpaan aikaan.
Älä pilaa psykoottisten akkojen öyhötystä.
Kirjoitat tällä tavalla naisille suunnatulla Vauva-keskustelupalstalla? Kuulehan, nyt me taidetaan pestä sun suu saippualla ja jätetään sut ilman iltapalaa, ja huomenna jatkat Ulilaudan puolella. Pus!
Käyttäjä23995 kirjoitti:
Aloitin vartijanhommat ajankuluksi kun myin firmani. Puolituttu pyysi. Kävin kurssin. Oli aika pitkäveteistä. Aika vähän oli puhetta vartijan vastuista. Pikemminkin painotettiin sitä että mitä oikeuksia meillä on ja että voimakeinojakin saa käyttää tarvittaessa. Kaverillani oli pistoolikin, itsellä ei enkä halunnut.
20 vuoden aikana näki ja kuuli kaikenlaista. Kuultiin myös näistä paskiaisista ja meistä maalaisista kuulosti uskomattomalta että vartijan edes juuri koskaan tarvitsee käyttää väkivaltaa. Muutama kiinniotto tehtiin eikä siinä mitään ongelmia ollut. Aina oltiin parina liikkeellä. Yleensä yöllä.
Kortti ja siis lupa olla vartijana meni vanhaksi vuonna 2001.
Ystäviäni on pyrkinyt ja päässyt töihin energialaitoksiin, puolustusvoimiin ja moniin muihin työpaikkoihin joihin on vaadittu ja tehty psykologiset ja soveltuvuustestit moneen kertaan. Miksi ei järjestyksenvalvojille ja vartijoille? Helppo homma. Ainakin joku mätämuna putoaisi pois aivan varmasti.
Tästä tapauksesta en kovin paljon tiedä koska tiedän että noita paskiaisia on alalla eikä siksi kiinnosta. Mut jos neljä raavasta ukkoa tarvitaan naista vastaan niin touhu muistuttaa itänaapurin touhuja. Siellä kun päällikkö pelkää vanhoja mummojakin.
Kiva kuulla tällainenkin. En tiedä ketä nuo huutelijat täällä on jotka puolustelee vartijoiden toimintaa tässä jutussa ja halventavat uhria joka kuoli näiden miesten käsiin, ovatko ne näitä vartioita vai muuten vaan m*lkkuja. Toivon niin että koko vartiointiala saataisiin putsattua, koko työkulttuuri muutettua ja koulutus ajantasaiseksi. Nyt tuntuu ettei siellä ole edes ajantasaista tietoa. Hävetä saa maamme puolesta, mutta sitäkin pahempaa on väkivalta jota nämä tuovat. Vartijoita tarvitaan ja arvostaisin niin heidän työtään, että toisivat turvaa. Joskus pelkään junassa ja asemilla, siis päihtyneitä räyhääjiä tai väkivaltaisia, en vartijoita, aiemmin ainakaan, mutta nyt en luota heihin. Tuleeko sitä päivää että luotan enkä pelkää, toivon niin.
Nyt mysteerimiestä on varmaan jo kuulusteltu. Milloinkahan siitä on mediassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt mysteerimiestä on varmaan jo kuulusteltu. Milloinkahan siitä on mediassa.
Ei tämän palstan akat tarvitse mitään mediatietoja, tuntuu paremmalta keksiä faktat omasta päästä.
Kenelle kuvittelet puhuvasi? Onko sinulla harhoja? Tämä on naisille suunnattu keskustelupalsta. Jännä, että tämä viehättää sinua niin paljon. Mikä tässä palstassa sinua kiehtoo, vaikka täällä keskustelemista valtaosa on naisia? Ilmeisesti tämä on sitten sulle harvoja paikkoja kohdata vastakkaista sukupuolta.
Äitisuhtees kiinnostaa kans.
Vierailija kirjoitti:
Nyt mysteerimiestä on varmaan jo kuulusteltu. Milloinkahan siitä on mediassa.
Katsotaanpa vaan, niin jokin tekaistu ja kuviteltu ilmianto taustalla, luultavasti myös naisvihaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo on kyllä anteeksiantamatonta, kun 11 vartijaa pyörittävät elotonta ihmistä (ruumista) lähes 10 minuuttia, eikä kenellekään tule mieleen soitaa häkään ja tilata ambulanssia tai kysyä apua muilta kaupan asiakkailta, voiko joku tulla apuun antamaan ensiapua.
Mitä tuolle naiselle olisi tehty tai mihin viety, kun työvuoro olisi päättynyt, ellei sivullinen olisi puuttunut touhuihin.
Ja vartijat eivät soittaneet häkään, koska silloin linja olisi pidetty auki ja annettu tarkat ohjeet häkästä miten toimitaan, mitä tehdään jne. Ja noissa videoissa sitä ei tapahtu, eikä keskustelu viittaa siihen.
Niin turha kuolema.
Voitko jo lopettaa tuon jankuttamisen ja ammattilaisten syyttelemisen kun asiantuntijatkin ovat kanssasi eri mieltä.
Rupea itse vartijaksi ja mene asemille sekä ostareille töihin.
Asiantuntijat ovat ihan samaa mieltä, että ei menny niinku strömsössä. Tuo loppuosa sen sijaan on aina kätevä argumentti mihin tahansa aiheeseen. "Tee itte paremmin" tuo sellaista kivaa kypsyyden tuntua keskusteluun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt mysteerimiestä on varmaan jo kuulusteltu. Milloinkahan siitä on mediassa.
Ei tämän palstan akat tarvitse mitään mediatietoja, tuntuu paremmalta keksiä faktat omasta päästä.
Onko rakkaudessa ryppyjä vai mikä kiukuttaa...
Hyvä ruoka - parempi mieli.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt mysteerimiestä on varmaan jo kuulusteltu. Milloinkahan siitä on mediassa.
Ei tämän palstan akat tarvitse mitään mediatietoja, tuntuu paremmalta keksiä faktat omasta päästä.
Kenelle kuvittelet puhuvasi? Onko sinulla harhoja? Tämä on naisille suunnattu keskustelupalsta. Jännä, että tämä viehättää sinua niin paljon. Mikä tässä palstassa sinua kiehtoo, vaikka täällä keskustelemista valtaosa on naisia? Ilmeisesti tämä on sitten sulle harvoja paikkoja kohdata vastakkaista sukupuolta.
Äitisuhtees kiinnostaa kans.
Itseasiassa alunperin vanhemmille. Vai lukeeko jossain, että vain naisille? Vuosikausiin täällä ei edes ole saanut keskustella lapsista, ettei kukaan vaan pahoita mieltään. Ja nykyään jutut vaikuttaa siltä, että tämä on virtuaalinen hullujenhuone.
Oliko kyseessä vapaamuurareiden mielenhallinta operaatio kun on tammikuukin. Alkaa tuntua siltä kun samaan aikaan uutisoidaan komeetastakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo on kyllä anteeksiantamatonta, kun 11 vartijaa pyörittävät elotonta ihmistä (ruumista) lähes 10 minuuttia, eikä kenellekään tule mieleen soitaa häkään ja tilata ambulanssia tai kysyä apua muilta kaupan asiakkailta, voiko joku tulla apuun antamaan ensiapua.
Mitä tuolle naiselle olisi tehty tai mihin viety, kun työvuoro olisi päättynyt, ellei sivullinen olisi puuttunut touhuihin.
Ja vartijat eivät soittaneet häkään, koska silloin linja olisi pidetty auki ja annettu tarkat ohjeet häkästä miten toimitaan, mitä tehdään jne. Ja noissa videoissa sitä ei tapahtu, eikä keskustelu viittaa siihen.
Niin turha kuolema.
Voitko jo lopettaa tuon jankuttamisen ja ammattilaisten syyttelemisen kun asiantuntijatkin ovat kanssasi eri mieltä.
Rupea itse vartijaksi ja mene asemille sekä ostareille töihin.
Jankuttamisen?
Oletko eksynyt väärälle palstalle, tämä on keskustelupalsta, jossa keskustellaan otsikon aiheesta.
Ja kannaattaa lukea ne säännöt.
Toisaalta, olen varma tästä aiheesta varmasti keskustellaan monta kertaa, kun käy eri oikeisasteet läpi ja haetaan ennakkopäätöstä, vielä 10v päästä av-palstalta, kun KKO antaa aikanaan päätöksen. Sanokaa minun sanoneeni. Ehkä vielä Eu-tuomioistuimen päätös. Tämä on niin suuri yhteiskunnallinen asia, ihan kuin Erikan tapaus. Kaikki kivet käännetään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo on kyllä anteeksiantamatonta, kun 11 vartijaa pyörittävät elotonta ihmistä (ruumista) lähes 10 minuuttia, eikä kenellekään tule mieleen soitaa häkään ja tilata ambulanssia tai kysyä apua muilta kaupan asiakkailta, voiko joku tulla apuun antamaan ensiapua.
Mitä tuolle naiselle olisi tehty tai mihin viety, kun työvuoro olisi päättynyt, ellei sivullinen olisi puuttunut touhuihin.
Ja vartijat eivät soittaneet häkään, koska silloin linja olisi pidetty auki ja annettu tarkat ohjeet häkästä miten toimitaan, mitä tehdään jne. Ja noissa videoissa sitä ei tapahtu, eikä keskustelu viittaa siihen.
Niin turha kuolema.
Voitko jo lopettaa tuon jankuttamisen ja ammattilaisten syyttelemisen kun asiantuntijatkin ovat kanssasi eri mieltä.
Rupea itse vartijaksi ja mene asemille sekä ostareille töihin.
Jankuttamisen?
Oletko eksynyt väärälle palstalle, tämä on keskustelupalsta, jossa keskustellaan otsikon aiheesta.
Ja kannaattaa lukea ne säännöt.Toisaalta, olen varma tästä aiheesta varmasti keskustellaan monta kertaa, kun käy eri oikeisasteet läpi ja haetaan ennakkopäätöstä, vielä 10v päästä av-palstalta, kun KKO antaa aikanaan päätöksen. Sanokaa minun sanoneeni. Ehkä vielä Eu-tuomioistuimen päätös. Tämä on niin suuri yhteiskunnallinen asia, ihan kuin Erikan tapaus. Kaikki kivet käännetään.
Siinähän haaveilet, ei se kiellettyä ole.. 😂
Vierailija kirjoitti:
Huh huh, ensimmäistä kertaa luen tätä ketjua ja täältähän löytyikin oikea miesvihan pesäke.
Ok Veeti-vartija. Ootko paljon naisia ruhjonut hengiltä vai riittikö yksi? Ja kun meni elottomaksi niin äkkiä oma peukku omaan perseeseen ja toinen suuhun, kun et osaa edes elvyttää. Tyhmä saa olla, muttei stevari.
Vierailija kirjoitti:
Huh huh, ensimmäistä kertaa luen tätä ketjua ja täältähän löytyikin oikea miesvihan pesäke.
Ja myös naisvihan pesäke, molemmat asiat harmittaa minua. Minun mielestä ei oon mikään mies-nais vastakkainasettelu. Minä en vihaa miehiä, enkä naisia. Älkää vihatko, se on pelkoa vaan. olkaa ystävällisiä, rauhallisia ja empaattisia, murtuu jää.
Parempihan se on vartijan edessä totella ja poistua jos käsketään poistumaan. Pitää kunnioittaa vartijaa.
Ja mihin se vartija sitten soitti jos ei hätäkeskukseen.
Varmaan vastasi tyttöystävänsä soittopyyntöön. Nopee soitto Jennica-Janicalle, että soita mulle myöhemmin, mul menee täs viel jotain viisi minee ennen kuin pääsen täältä vuorosta pois. Pus, tavataan kohta. Muista ostaa niitä broilerin rintaleikkeitä ja raejuustoa.