Turvallisuusalaan perehtynyt tutkija arvioi, että Ison Omenan vartijat käyttivät kiinniottotilanteessa alan koulutuksessa opittuja tekniikoita.
Turvallisuusalaan erikoistunut tutkija arvioi, että vartijoiden voimakeinot näyttävät kauppakeskuksen asiakkaan kuvaaman videon ja tapahtumista levinneiden kuvien perusteella hallituilta. Kuvissa naista pitää kiinni neljä vartijaa.
Videota katsoen vartijoiden voimankäyttö vaikuttaa hallitulta. Voimakeinot ovat perusteltuja, sillä videolla näkyy vastarintaa, sanoo tutkija.
Materiaalin perusteella tutkija arvioi, että vartijat toimivat voimankäyttökoulutuksessa opetettujen tekniikoiden mukaisesti. Tutkija muistuttaa, että lyhyen videon ja valokuvien perusteella tilanteesta ei voi saada kattavaa kuvaa. Tutkija muistuttaa, että hänellä ei ole esimerkiksi tiedossa sitä, miten tilanne on lähtenyt liikkeelle.
Näkemäni videon perusteella ei voi ottaa kantaa vartijoiden tehtävän tärkeyteen ja kiireellisyyteen eikä henkilön vaarallisuuteen. Yleisellä tasolla toki voi miettiä, minkä verran tilanteessa on vartijoilla ollut tarvetta viedä naista maahan. Nainen on tässä tapauksessa kuitenkin vastustanut ja vartijat ovat päättäneet laittaa hänet käsirautoihin, tutkija arvioi.
Yleisellä tasolla maahanvienti ja rautoihin laittaminen on tutkijan mukaan mahdollista silloin, jos vartija ei pysty lievemmin keinoin pitämään tilannetta hallinnassa.
Videolla vartijat myös puhuttavat henkilöä ja kehottavat rauhoittumaan, tutkija sanoo.
Vartijoiden oikeutta voimankäyttöön säädellään lailla. Voimankäyttö on mahdollista, jos henkilö koettaa vastarintaa tekemällä välttää pääsyn estämisen, poistamisen, kiinniottamisen tai turvallisuustarkastuksen suorittamisen tai hän pakenee kiinniottamista.
Jos henkilö vastustaa, silloin tarpeellisia ja puolustettavia voimakeinoja voidaan käyttää.
Kommentit (7218)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Faith kirjoitti:
Uskoisin että vartijat olisivat saaneet tilanteen haltuun keskustelemalla naisen kanssa. On nimittäin valvontakameroiden tallenteelta nähdyn tilanteen perusteella todennäköistä että vartijoiden tuleminen puhuttelemaan sekä kehotus poistua tulivat hänelle yllätyksenä.
Koska nainen vartijoiden tullessa käveli kaikessa rauhassa ostoskeskuksen käytävällä, puhuttelu olisi ollut syytä aloittaa kohteliaasti ja kysymällä, tietääkö hän itse mistä on kyse ja mikä on hänen näkemyksensä tapahtumista.
Koska vartijat niin nopeasti (2 min?) alkoivat käyttää voimakeinoja, päättelen ettei keskustelua ehkä avattu riittävän rauhallisesti.
Poliisin tiedotteen mukaan vartijat ja nainen keskustelivat lyhyesti ennen kuin häntä alettiin ohjaamaan ulos ja tuo maahanvienti tapahtui muutamia minuutteja myöhemmin. Onko jotain syytä epäillä että puhuttelua ei aloitettu kohteliaasti ja kysymällä tietääkö hän itse mistä on kyse tai ylipäätään tietoa tuon keskustelun sisällöstä?
Naista ei suinkaan ohjattu ulos, vaikka muutaman metrin päässä kaksi ulko-ovea, vaan sisätiloihin päin, tosin sieltäkin pääsee ulos, mutta matka pitempi.
Itse ihmettelin ihan samaa. Jos jollekin sanotaan, että pitää poistua ja siinä "autetaan", niin minkä ihmeen takia pitää rontata syvemmälle sisätilaan?
Mitä ihmettä tuossa hommassa oikeasti tapahtui???
Koska ei rontattu sisään vaan ulos päin.
Vartijat ja nainen kohtasivat suurin piirtein missä farkkukauppa ja nainen on täytynyt tulla sisään jommasta kummasta ulko-ovesta muutama metrin päästä.
Nainen oli kävelemässä sisätiloihin päin, jonne päin myös vartijat ohjasivat ja tuuppivat välillä naista ja kiinniotto tapahtui siinä liukuportaiden lähellä, sekä tämä muilutus. Eikä suinkaan lähellä ulko-ovea.
Muutaman metrin päässä Levi's storesta ei kyllä ole ainuttakaan ulko-ovea.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä oli aiemmin selitys, että koska nainen ei halunnut poistua, vartijoiden piti viedä hänet johonkin tiettyyn tilaan odottamaan poliisia. Ja se tila oli siellä toisessa suunnassa. Jossa oli myös toiset ulko-ovet, ehkä vartijoiden mielestä juuri ne olivat ne oikeat ovet. En kyllä tiedä miksi hänet piti sitten paiskata vatsalleen maahan, kahlita ja istua raajojen päälle yli 10 minuutiksi ihmettelemään.
Ei ollut mitään syytä vartijaväkivaltaan.
Olisivat vaan odottaneet poliisia siinä käytävällä.
Näin ainakin meidän vartijakurssilla neuvottiin. Mutta tuuppiminen tuntui varmaan tässä kohtaa coolimmalta.
Minusta tuuppiminen kuulostaa aina provosoinnilta.
Ehdottomasti. Siinä ei ole ollut järjen hiventä. Millään kurssilla ei takuulla neuvota tuuppimaan, oli sitten jv tai vartija.
Osoittaa myös vahvasti halua väkivallan käyttöön.

En tiedä voisiko joku itse paljon autoa käyttävä laskea ulko-oveksi sen, mikä menee parkkihalliin. Mutta ulko-ovea ei tosiaan kartan mukaan ole lähelläkään.
Vähän oudosti kirjoitettu iltalehden juttu missä haastateltu ensihoidon ylilääkäri Sanna Hoppua. Korostuu että tässä on henkilö jolla on paras asiantuntemus, kun on oikein ensihoidon ylilääkäri. Hoppu tekee päätelmät että nainen hengittää, koska vartijat eivät ryhdy elvyttämään.
Pikkusen haiskahtaa, että haluttiin vaan tehdä lehtijuttu tukemaan näitä "kaikki meni mallikkaasti" -kannanottoja. Näin sitä hyssytellään ja lakaistaan maton alle tämäkin sotku.
Ei tämä pikkukansa kykene pitämään puoliaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä oli aiemmin selitys, että koska nainen ei halunnut poistua, vartijoiden piti viedä hänet johonkin tiettyyn tilaan odottamaan poliisia. Ja se tila oli siellä toisessa suunnassa. Jossa oli myös toiset ulko-ovet, ehkä vartijoiden mielestä juuri ne olivat ne oikeat ovet. En kyllä tiedä miksi hänet piti sitten paiskata vatsalleen maahan, kahlita ja istua raajojen päälle yli 10 minuutiksi ihmettelemään.
Ei ollut mitään syytä vartijaväkivaltaan.
Olisivat vaan odottaneet poliisia siinä käytävällä.
Näin ainakin meidän vartijakurssilla neuvottiin. Mutta tuuppiminen tuntui varmaan tässä kohtaa coolimmalta.
Minusta tuuppiminen kuulostaa aina provosoinnilta.
Ehdottomasti. Siinä ei ole ollut järjen hiventä. Millään kurssilla ei takuulla neuvota tuuppimaan, oli sitten jv tai vartija.
Osoittaa myös vahvasti halua väkivallan käyttöön.
Viranomaisten pitää järjestää tiedotustilaisuus mitä tiedetään tutkinnasta.

No hän älykkäänä ihmisenä tekee kysyttäessä päätelmät siitä mitä näkee. Sanoi myös, ettei voi ottaa kantaa toiminnan oikeellisuuteen, kun ei ollut itse toteamassa uhrin tilaa. Tästä jo huomaa, ettei ihan satavarmasti voi luottaa siihenkään, hengittääkö edes noissa "tarkistuksissa". Kertoi myös toivovansa, että vartijat huomasivat reagoimattomuuden.
Minusta ihan asiallinen kommentti asiantuntijalta.

Joo, lääkärin päätelmät hämmästyttävät. Itse päättelin sen yhden vartijan käyttäytymisestä, että hän ei enää nähnyt naisessa elonmerkkejä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vähän oudosti kirjoitettu iltalehden juttu missä haastateltu ensihoidon ylilääkäri Sanna Hoppua. Korostuu että tässä on henkilö jolla on paras asiantuntemus, kun on oikein ensihoidon ylilääkäri. Hoppu tekee päätelmät että nainen hengittää, koska vartijat eivät ryhdy elvyttämään.
Pikkusen haiskahtaa, että haluttiin vaan tehdä lehtijuttu tukemaan näitä "kaikki meni mallikkaasti" -kannanottoja. Näin sitä hyssytellään ja lakaistaan maton alle tämäkin sotku.
Ei tämä pikkukansa kykene pitämään puoliaan.
No hän älykkäänä ihmisenä tekee kysyttäessä päätelmät siitä mitä näkee. Sanoi myös, ettei voi ottaa kantaa toiminnan oikeellisuuteen, kun ei ollut itse toteamassa uhrin tilaa. Tästä jo huomaa, ettei ihan satavarmasti voi luottaa siihenkään, hengittääkö edes noissa "tarkistuksissa". Kertoi myös toivovansa, että vartijat huomasivat reagoimattomuuden.
Minusta ihan asiallinen kommentti asiantuntijalta.
No mistä tuolla videolla voi päätellä että hengitystä tarkkaillaan? Minä en erottanut pulssin tunnustelua tai peilin/puhelimen näytön laittamista suun eteen, erotin vaan tuota ravistelua. Ja miten se tuntuu järkevältä että "laitetaan uudestaan kylkiasentoon". Jos henkilö hengittää ja on tajuton, eikö hänen voi antaa olla kylkiasennossa? Ja sinusta tämä on ihan niinku selkeä selvitys? Minä maallikkona en oikein ymmärrä niin selvitätkö vähän?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuossa KKO:n päätös, jossa edes poliisilla ei ollut oikeutta kiinniottaa päihtynyttä miestä ja viedä putkaan:
https://korkeinoikeus.fi/fi/index/ennakkopaatokset/1586857215336.html
Joo, keskisormen näyttämistä poliiseille ei tosiaan katsottu huomattavaksi häiriöksi järjestykselle tai vakavaksi uhaksi yleiselle turvallisuudelle.
Tuon jutun relevanssi vain on vähän ohkainen kun tässä tapauksessa kiinnioton perusteena on ollut järjestystä ylläpitävän henkilön vastustaminen eli rikos ja sitä edeltäneen poistamisen perusteeksi ei edellytetä huomattavaa häiriötä tai vakavaa uhkaa.
Toki jos tuosta jaksaa lukea muutakin kuin jonkun muun kirjoittaman yhden lauseen tiivistelmän niin tuolla on paljon hyödyllisiä esimerkkejä miten oikeus tulee tämänkin tapauksen yksityiskohtia aikanaan arvioimaan.
Mitä siis mielestäsi edellytetään?
Vartijat voi naisen nähdessään vaan todeta, että sun ulkonäkö ei meitä miellytä, painu ulos!
Voi kuulemma. Mun kaverin pappa oli ollut toipilaana aivoleikkauksen jälkeen. Kävely oli vähän horjuvaa ja ryhti taipui toiselle sivulle, puhekkin oli mongertavaa.
Vartijat retuutti hänet kuin räsynuken ulos kauppakeskuksesta ja paiskasi kadulle. Mitään korvauksia pappa ei saanut, vaikka housut oli rikkuneet polvesta, polvi verillä ja selkään sattui.
Väittivät papan häiriköineen asiakkaita ja vaikuttaneen päihtyneeltä. Olivat kuulemma saaneet usealta asiakkaalta valituksia.
Paitsi että papan tyttärentytär oli tekemässä yhdessä ostoksia papan kanssa ja oli vain hetkeksi mennyt hakemaan kauempaa jotain tuotetta. Ei auttanut, vaikka hän selitti, että pappa ei ole häirinnyt ketään.
Olikohan ilmoittaja joku vaikutusvaltainen henkilö. Niitähän Espoossa riittää.
Olivatko vartijat korostetun tietoisia, että heitä tarkkaillaan valvomosta käsin ja siksikin lapsellinen tarve hoitaa asia nopeasti. Siis ei tuo ilmoittaja, vaan muut vartijat ehkä tarkkailivat tapahtumia valvomossa. Oliko ilmoittaja esittänyt asian isona häiriönä/ongelmana ja siksi tunnelma sähköistynyt. Hälytys oli aika iso, koska ilmeisesti kaikki työvuoron vartijat ja jvt olivat yhtäkkiä naisen ympärillä. Mukana oli työn juuri aloittanut vartija/jv. Oliko hän jompikumpi noista, jotka ensimmäisinä kohtasivat uhrin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä oli aiemmin selitys, että koska nainen ei halunnut poistua, vartijoiden piti viedä hänet johonkin tiettyyn tilaan odottamaan poliisia. Ja se tila oli siellä toisessa suunnassa. Jossa oli myös toiset ulko-ovet, ehkä vartijoiden mielestä juuri ne olivat ne oikeat ovet. En kyllä tiedä miksi hänet piti sitten paiskata vatsalleen maahan, kahlita ja istua raajojen päälle yli 10 minuutiksi ihmettelemään.
Ei ollut mitään syytä vartijaväkivaltaan.
Olisivat vaan odottaneet poliisia siinä käytävällä.
Näin ainakin meidän vartijakurssilla neuvottiin. Mutta tuuppiminen tuntui varmaan tässä kohtaa coolimmalta.
Minusta tuuppiminen kuulostaa aina provosoinnilta.
Ehdottomasti. Siinä ei ole ollut järjen hiventä. Millään kurssilla ei takuulla neuvota tuuppimaan, oli sitten jv tai vartija.
Lähde tälle tuuppimiselle?

Näkyy jollakin videolla.
Ja erikoinen lausunto tuokin, että hänen (Hopun) mielestä kiinnipitäminen näyttää kevyeltä eli ei pidetä mitenkään kovasti kiinni. Voi hyvää päivää. Sehän ratkaisee, tässähän olikin juuri siitä kysymys pitivätkö vartijat liian kovasti elottoman ruumiin jaloista kiinni.
Tämä on jo neljännen korkeimman asiantuntijatahon (Poliisijohtaja, koulutusjohtaja, Securitaksen johtaja ja ensihoidon ylilääkäri) lausunto että kaikki meni oikein mallikkaasti.
Sanonpahan vaan että eivät usko itsekään. Joku syy on olemassa, miksi halutaan hyssytellä tällaiset asiat ja se syy ei kestä päivänvaloa ilmeisesti.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä tämä keissi on ihmeellinen.
Vartijat ottavat naisen kiinni, käyttävät voimakeinoja ja tappavat, mutta kukaan ei tiedä miksi.
On mennyt monta päivää poliisitutkinnassa, eikä kukaan tiennyt, kuka antoi tehtävän naisen kiinniotolle tai ketä hän on häirinnyt ostoskeskiksessa. Ja ilmoittajaa etsitään kissojen ja koirien kanssa.
Ja kun nimi on viimein saatu selville, nyt ei ole voitu häntä kuullustella, vaikka lähes viikko kulunut. Herää kysymys, onko tämä mysteerimies, joka antoi vartijoille toimeksiannon, kuulematta naista, joku suljetulta osastolta tai vankilassa oleva henkilö, jonka on vaikea saada lomia kuulusteluja varten.
Luulisi tämä mysteerimiehen olleen yhteistyöhaluinen, jo oman oikeusturvan takia.Vai keksivätkö vartijat ihan itse tarinan ja tekivät kylmäverisen tapon?
Silloin se olisi m urha, koska suunniteltu. Todellakin olisi kiinnostavaa tietää, miten nainen oli häiriköinyt. Ehkä hänellä oli ase tai oli väittänyt näin. Toisaalta jos asiasta on vain vartijoiden sana, voiko siihen luottaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vähän oudosti kirjoitettu iltalehden juttu missä haastateltu ensihoidon ylilääkäri Sanna Hoppua. Korostuu että tässä on henkilö jolla on paras asiantuntemus, kun on oikein ensihoidon ylilääkäri. Hoppu tekee päätelmät että nainen hengittää, koska vartijat eivät ryhdy elvyttämään.
Pikkusen haiskahtaa, että haluttiin vaan tehdä lehtijuttu tukemaan näitä "kaikki meni mallikkaasti" -kannanottoja. Näin sitä hyssytellään ja lakaistaan maton alle tämäkin sotku.
Ei tämä pikkukansa kykene pitämään puoliaan.
No hän älykkäänä ihmisenä tekee kysyttäessä päätelmät siitä mitä näkee. Sanoi myös, ettei voi ottaa kantaa toiminnan oikeellisuuteen, kun ei ollut itse toteamassa uhrin tilaa. Tästä jo huomaa, ettei ihan satavarmasti voi luottaa siihenkään, hengittääkö edes noissa "tarkistuksissa". Kertoi myös toivovansa, että vartijat huomasivat reagoimattomuuden.
Minusta ihan asiallinen kommentti asiantuntijalta.
No mistä tuolla videolla voi päätellä että hengitystä tarkkaillaan? Minä en erottanut pulssin tunnustelua tai peilin/puhelimen näytön laittamista suun eteen, erotin vaan tuota ravistelua. Ja miten se tuntuu järkevältä että "laitetaan uudestaan kylkiasentoon". Jos henkilö hengittää ja on tajuton, eikö hänen voi antaa olla kylkiasennossa? Ja sinusta tämä on ihan niinku selkeä selvitys? Minä maallikkona en oikein ymmärrä niin selvitätkö vähän?
Miten hän nyt tuossa enää hengittäisi, kun on maannut hervottomana jo minuutteja? Kun ensihoito tulee paikalle, ei ole elonmerkkejä, miten niitä tässä kohtaa enää olisi?
Luotan lääkärin arvioon. Hyvä kirjoitus Iltalehdessä, akuuttilääkäri.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä oli aiemmin selitys, että koska nainen ei halunnut poistua, vartijoiden piti viedä hänet johonkin tiettyyn tilaan odottamaan poliisia. Ja se tila oli siellä toisessa suunnassa. Jossa oli myös toiset ulko-ovet, ehkä vartijoiden mielestä juuri ne olivat ne oikeat ovet. En kyllä tiedä miksi hänet piti sitten paiskata vatsalleen maahan, kahlita ja istua raajojen päälle yli 10 minuutiksi ihmettelemään.
Ei ollut mitään syytä vartijaväkivaltaan.
Olisivat vaan odottaneet poliisia siinä käytävällä.
Näin ainakin meidän vartijakurssilla neuvottiin. Mutta tuuppiminen tuntui varmaan tässä kohtaa coolimmalta.
Minusta tuuppiminen kuulostaa aina provosoinnilta.
Ehdottomasti. Siinä ei ole ollut järjen hiventä. Millään kurssilla ei takuulla neuvota tuuppimaan, oli sitten jv tai vartija.
Osoittaa myös vahvasti halua väkivallan käyttöön.
Viranomaisten pitää järjestää tiedotustilaisuus mitä tiedetään tutkinnasta.
Iso Omenassa Securitaksen käsittelyssä kuolleen Eveliinan tiedot kiertää somessa. On aika julkistaa vartijoiden ja järjestysmiesten nimet.
Vierailija kirjoitti:
Pieni ristariita näissä poliisin lausunnoissa siitä, että a) nainen ei asioinut missään liikkeesssä b) tapahtumaa edeltävistä tapahtumista ei ole videotallennetta. Mistä siis tiedetään, missä on asioinut ja mitä tapahtunut.
Jokohan mysteerimiestä kuultu. Mikään kiire ei ole tälläkään ollut. Tarinat ehtii muuttua ja yhteisiä satuja keksitään.
Ihme hyhmäisyys tässä tapahtumien yllä leijuu. Kytät on stevareitten puolella ja asiat hymistellään parhain päin ja odotetaan pölyn laskeutumista?
Sillä ei ole mitään väliä, onko uhri uskovainen, narkkari, mielenterveyspotilas tai perheenäiti. Raudoittamisen jälkeen olisi voinut nostaa istumaan, naisesta ei ollut mitään vaaraa kenellekään.
Mutta voi myös pitää maassa, ihmisistä ei aina tiedä alkavatko uudestaan rauhattomiksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä oli aiemmin selitys, että koska nainen ei halunnut poistua, vartijoiden piti viedä hänet johonkin tiettyyn tilaan odottamaan poliisia. Ja se tila oli siellä toisessa suunnassa. Jossa oli myös toiset ulko-ovet, ehkä vartijoiden mielestä juuri ne olivat ne oikeat ovet. En kyllä tiedä miksi hänet piti sitten paiskata vatsalleen maahan, kahlita ja istua raajojen päälle yli 10 minuutiksi ihmettelemään.
Ei ollut mitään syytä vartijaväkivaltaan.
Olisivat vaan odottaneet poliisia siinä käytävällä.
Näin ainakin meidän vartijakurssilla neuvottiin. Mutta tuuppiminen tuntui varmaan tässä kohtaa coolimmalta.
Minusta tuuppiminen kuulostaa aina provosoinnilta.
Ehdottomasti. Siinä ei ole ollut järjen hiventä. Millään kurssilla ei takuulla neuvota tuuppimaan, oli sitten jv tai vartija.
Lähde tälle tuuppimiselle?
Näkyy jollakin videolla.
Niin olen kuullut useasti väitettävän, mutta kenelläkään ei ole ollut sellaiseen videoon linkkiä. Ettei olisi käynyt niin että kukaan ei ole oikeasti mitään videota nähnyt, toistelevat vain jonkun muun väitettä etttä sellainen on?
Kyllä tämä keissi on ihmeellinen.
Vartijat ottavat naisen kiinni, käyttävät voimakeinoja ja tappavat, mutta kukaan ei tiedä miksi.
On mennyt monta päivää poliisitutkinnassa, eikä kukaan tiennyt, kuka antoi tehtävän naisen kiinniotolle tai ketä hän on häirinnyt ostoskeskiksessa. Ja ilmoittajaa etsitään kissojen ja koirien kanssa.
Ja kun nimi on viimein saatu selville, nyt ei ole voitu häntä kuullustella, vaikka lähes viikko kulunut. Herää kysymys, onko tämä mysteerimies, joka antoi vartijoille toimeksiannon, kuulematta naista, joku suljetulta osastolta tai vankilassa oleva henkilö, jonka on vaikea saada lomia kuulusteluja varten.
Luulisi tämä mysteerimiehen olleen yhteistyöhaluinen, jo oman oikeusturvan takia.
Vai keksivätkö vartijat ihan itse tarinan ja tekivät kylmäverisen tapon?