Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Turvallisuusalaan perehtynyt tutkija arvioi, että Ison Omenan vartijat käyttivät kiinniottotilanteessa alan koulutuksessa opittuja tekniikoita.

Vierailija
08.01.2023 |

Turvallisuusalaan erikoistunut tutkija arvioi, että vartijoiden voimakeinot näyttävät kauppakeskuksen asiakkaan kuvaaman videon ja tapahtumista levinneiden kuvien perusteella hallituilta. Kuvissa naista pitää kiinni neljä vartijaa.

Videota katsoen vartijoiden voimankäyttö vaikuttaa hallitulta. Voimakeinot ovat perusteltuja, sillä videolla näkyy vastarintaa, sanoo tutkija.

Materiaalin perusteella tutkija arvioi, että vartijat toimivat voimankäyttökoulutuksessa opetettujen tekniikoiden mukaisesti. Tutkija muistuttaa, että lyhyen videon ja valokuvien perusteella tilanteesta ei voi saada kattavaa kuvaa. Tutkija muistuttaa, että hänellä ei ole esimerkiksi tiedossa sitä, miten tilanne on lähtenyt liikkeelle.

Näkemäni videon perusteella ei voi ottaa kantaa vartijoiden tehtävän tärkeyteen ja kiireellisyyteen eikä henkilön vaarallisuuteen. Yleisellä tasolla toki voi miettiä, minkä verran tilanteessa on vartijoilla ollut tarvetta viedä naista maahan. Nainen on tässä tapauksessa kuitenkin vastustanut ja vartijat ovat päättäneet laittaa hänet käsirautoihin, tutkija arvioi.

Yleisellä tasolla maahanvienti ja rautoihin laittaminen on tutkijan mukaan mahdollista silloin, jos vartija ei pysty lievemmin keinoin pitämään tilannetta hallinnassa.

Videolla vartijat myös puhuttavat henkilöä ja kehottavat rauhoittumaan, tutkija sanoo.

Vartijoiden oikeutta voimankäyttöön säädellään lailla. Voimankäyttö on mahdollista, jos henkilö koettaa vastarintaa tekemällä välttää pääsyn estämisen, poistamisen, kiinniottamisen tai turvallisuustarkastuksen suorittamisen tai hän pakenee kiinniottamista.

Jos henkilö vastustaa, silloin tarpeellisia ja puolustettavia voimakeinoja voidaan käyttää.

https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000009313580.html

Kommentit (7218)

Vierailija
6681/7218 |
12.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Btw kenelle voi jatkossa ilmoittaa, jos tuntee vartijoiden häiritsevän itseään tuijottamisella, seuraamisella tai muulla ikävällä käytöksellä ostoskeskuksessa? Kuka tulee miesylivoimalla raudottamaan steven ja iskemään kenttään hengettömäksi nuuska huulessa.

No ilmoita vaikka psykiatrille? Saat paremman lääkityksen.

Vierailija
6682/7218 |
12.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tuskimpa jos joku kuolee niin ei ole käytetty koulutuksessa opittuja tekniikoita ja jos niin sitten niitä pitää aika pikaiseen muuttaa. Itse olen käynyt vartijan peruskurssin eikä siellä kyllä opetettu ketään tappamaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
6683/7218 |
12.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Karua tässä on se että miehiä pelkäävän naisen päivät päättyivät 4 miehen kiinni pitäessä...

Siitä ei taida olla mitään todistetta, että tuo uhri olisi pelännyt miehiä. Joku naapurin teini oli vain päätellyt näin, sen perusteella, miten uhri käyttäytyi heidän kohtaamisissaan.

Vierailija
6684/7218 |
12.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Eiköhän me kaikki olla oltu tässä ketjussa viime päivät niin paljon, että alkaa jo tulla loppuunpalamisen oireita.

Teistä en tiedä. Itse olen kyllä työelämässä.

Vierailija
6685/7218 |
12.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Onko totta että nainen pudotettiin kivilattiaan metrin päästä hallintaotteessa? Jos näin on, kävi mielessä että niska on voinut katketa naiselta ja lisäksi niskaan ja päähän on voinut osua repun mahdollinen sisältö.

Tuollaisessa kaadossa on myös aivojen vaurioitumisen riski. Lisäksi makuuttaminen käsiraudoissa täysissä pukineissa kuulostaa hirveältä. Olisiko kuitenkaan mahdollista että olisi kuollut niin nopeasti, 5 minuutissa. Niskojen katkeaminen kuulostaa valitettavasti mahdolliselta. Ilmeisesti haarat oli blurrattu ja kävi sekin mielessä että ihminen voi päästää alleen, jos kuolee.

Kamala loppu kauniilla ihmisellä. Lepää rauhassa.

Ei ole totta. Katso itse mediassa julkaistut videot aiheesta, niin ei tarvitse arvuutella ja keksiä skenaarioita omasta päästä.

Vierailija
6686/7218 |
12.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Mysteerimies", jota sokeasti toteltiin ja joka on ainoa, joka kauppakeskuksen sadoista asiakkaista on huomannut tämän naisen aiheuttaman "häiriön", jota mikään valvontakamerakaan ei tallentanut, on hyvin todennäköisesti näiden vartijoiden (työ)kaveri tai pahimmassa tapauksessa joku firman esimiestason tyyppi. Jos esimies on käskyttänyt nämä junnut, joista osa ihan aloittelijoita, toimimaan näin, niin syyte tulee napsahtamaan myös hänelle. Näinhän poliisi jo ilmoittikin, että rikoksesta epäiltyjä tulee todennäköisesti olemaan muitakin kuin nämä neljä jeppeä.

Jatkan spekulointia suunnitelmallisuudesta. Jos jollakulla oli tarkoitus saada tämä nainen hengiltä vahingon varjolla, se saattoi olla mysteerimies ja vaikka vain yksi tai kaksi näistä likaisen työn tekijöistä. Syy naisen runnomiseen oli joka tapauksessa täysin vähäpätöinen, mutta jos tutkinta on suomalaiseen tyyliin vähän sinne päin ja lelupoliiseja lähtökohtaisesti suosiva, saattoivat syylliset laskelmoida, että epäuskottavakin häiriöilmoitus saattaa riittää. Toivoivat ehkä selviävänsä moitteilla ja varoituksella koko sotkusta.

Jos motiivi olisi ollut vain saada kyseinen nainen hengiltä, niin eiköhän nainen olisi viety suljettujen ovien taakse kiinniottotilaan, eikä toimittu satojen silminnäkijöiden ja valvontakameroiden edessä. Kannattaa vähän löysätä foliohattua, nämä spekulaatiot lähtevät sinulla jo käsistä.

Kuten ketjun otsikko antaa ymmärtää niin tavoite on sallia vartijoille tämäntyyppinen väkivalta ilman että joutuvat siitä vastuuseen, jos olisi suljettujen ovien takana niin miten osoitat että on toimittu ohjeistuksen mukaan, tätä samaa on jotkut jauhaneet vuositolkulla, todennäköisesti vartijat itse kun ei ole muuta tekemistä. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
6687/7218 |
12.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Entä jos sillä naisella olisi ollut kohta aika varattuna sinne terveyspalveluihin?

Jos joku sun ex vaikka on sulle katkera ja haluaa kostaa sulle, usuttaa vartijat sun kimppuun kun oot matkalla mielenterveysvastaanotolle. Vartijat pysäyttää sut ja sanoo "ulos", vastaat "en mene", et halua selittää että tuonne mielialavastaanotolle on varattuna aika. Ja seuraavaksi ootkin jo lattiassa henki hieverissä.

?

Mene sinä sinne mt-toimistoon. Tämä Iso-Omena tapaus on sekoittanut pääsi. Ei ole normaalia tuollainen vauhkoontuminen.

Miten tämä esimerkki sinua ärsytti? Liippasiko läheltä ehkä? Minusta ihan aiheellinen kysymys, ottaen huomioon että nainen kuoli muutamien minuuttien päästä kun käveli rauhallisesti näitä vartijoita vastaa. Minäkin saatan kävellä siellä odotellessani aikaa sinne mt-vastaanotolle. Ja jos jollain on mt-ongelma ja sen takia on huolissaan hengissäpysymisestään, kuten ovat kauhuissaan aika monet ns terveetkin ihmiset, miksi se sinua ärsyttää? Mene jonnekin youtuben imetyskuvakeskusteluun hengailemaan. V*ttuako täällä teet?

Ei liippaa, mutta sinua näkyy liippaavan. Hanki paremmat pillerit😂

No jos ei liippaa vaan muuten haluat jaella neuvoja pillereistä ja mt-palveluihin menosta eikä aihe muuten kiinnosta ollenkaan niin olisiko sulle kiinnostaampaa valita joku muu aihe Vauvalta tai mene katselemaan niitä imetysvideoita sinne youtubeen vaikka. Minua kiinnostaa tämä aihe ja huolettaa miten pärjätä kauppakeskuksissa tai juna-asemilla. Minua voi "vauhkoonnuttaa" tämä asia ihan miten paljon tahansa ja täällä siitä keskustellaan. Mitä sitten?

Hyvinpä tiedät youtuben imetysvideot, taidat olla oikein kiinnostunut niistä? Itse en tarvitse youtubea mihinkään.

Ehkä sieltä tubesta löytyy ohjevideoita kuinka selvitä hengissä juna-asemilla ja ostoskeskuksissa.😂

Löytyy niitä imetysvideoita pornhubistakin, se sulle muutenkin on varmaan paljon tutumpi kuin youtube.

Sinähän sen tiedät😁

Vierailija
6688/7218 |
12.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tekniikoissa ollaan sivulla mutta tässä videossa näkee että ollaan suoraan päällä. 

Hyväksikäytetty nainen joka pelkää miehiä niin se saa jo sellaisen shokin tuollaisesta voimankäytöstä että kuolee siihen. 

Minäkin kuolisin kun olen lapsuudesta asti tullut miesten hyväksikäyttämäksi jos noin monta miestä alkaisi lattiaan laittamaan sillä vihaan miehiä enkä pääsisi pois ollenkaan siitä tilanteesta ja alettaisiin käsiä vääntelemään taakse. Lapsena pääsin pois vikkelillä jaloilla miesten ahdistelulta mutta oli se silti kamalaa.

Näen vieläkin unia etten pääse pakenemaan ja juoksen ja juoksen. 

Paljonko tämä nainen lainasi hyväksikäyttäjille rahaa eikä saanut takaisin mitään. Tämmöinen kiltti yksinäinen ihminen joutuu välittömästi hyväksikäyttäjien uhriksi sillä hyväksikäyttäjiä on tämä koko maailma täynnä ja lisää tulee koko ajan. 

Minä olen lihava ja koko ajan kokeillaan annanko jotain pyydettäessä. Kuvittelevat että lihava ihminen on joku ressukka joka antaa ihan kaiken kun varmaankin tämmöisiä maineen pilaajia on ollut niin kuvitellaan että ihan kaikki lihavat antaa rahaa eikä tarvitse maksaa takaisin sille plösölle. 

Kun ole hoikan ystävän kanssa liikenteessä niin miksi minulta lihavalta vaan uskalletaan pummia eikä siltä hoikalta ollenkaan. Siis aivan järkyttävää että hyökätään sen lihavan ihmisen kimppuun kuvitellen että se antaa vaikka kalsarit jalastaan. Antaako kaikki lihavat lainaa ja kaikkensa näille pummeille niin että meitä muitakin aletaan ahdistelemaan ihan koko ajan pitäen helppo heikkeinä. 

Siis minua vituttaa jo nää jatkuvat pummaajat jotka koittavat viimeiseen asti yrittää lihavia ihmisiä. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
6689/7218 |
12.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos asioi rauhallisesti kauppakeskuksissa, pääsee kotiinkin. Ikinä en ole ollut vartijoiden tai poliisin kanssa tekemisissä.

Poliisi on pari kertaa puhalluttanut. En vastustellut tai alkanut inttämään olevani vesiselvä puhalluttamattakin.

Voi äly älä jätä - oikeastiko luulit, että tässä puhuttiin poliiseista?

En, mutta ei minulla ole illuusioita siitä, että voisin muuta kuin ottaa köniin vastustelemalla yhtä vartijaa puhumattakaan useammasta.

Vartijoilla ei ole mitään oikeutta edes koskea sinuun, jos et ole vaaraksi itsellesi tai muille.

Tuo on väärää tietoa, viime aikojen tapahtumien valossa jopa vaarallista sellaista. 

Vierailija
6690/7218 |
12.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mistä Iltis sai uhrin veljen yhteystiedot?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
6691/7218 |
12.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niinpä tosiaan. Jos ostoskeskuksen läpi on mentävä päästäkseen bussiin tai sieltä pois, tai siellä on terveyskeskus, labra tai muut vastaanotto, jonne on aika, tai kirjastossa odottaa varattu kirja - ja koet että yhtäkkiä ilman syytä sinut halutaan ulos. Saati jos syy on se, että olet usein siellä kiertelemässä ja naamasi on tuttu. Miten selität asian vaikka lääkärille tai maksaako kauppakeskus/vartijaliike kirjastoon sakkosi?

Käytä omaa autoa. Minäkin käytän. Ei kiinnosta liikkua kolhoosi-kuljetuksilla.😁

Joo, ja siellä bussissa ensin bussikuski ei ota sua kyytiin ilman mitään syytä, ihan yhtäkkiä vain. Menet sitten toiseen bussiin, mutta voi itku, sinne tulee lipuntarkastajat jotka niin ikään ilman mitään syytä poistavat sinut bussista! Tarkastusmaksunkin kirjoittavat, vaikka sinulla oli lippu! Kun vihdoin pääset lääkäriin, olethan toki lähtenyt niin ajoissa, ettet ole vielä edes myöhässä, niin voi ei, terveyskeskuksen vartija syyttää sua ihan ilman syytä häiriköinnistä, ja aikoo poistaa sut sieltä. Siinä vaiheessa alat huutaa, että et suostu poistumaan, ja huudat että maksatko sinä tämän käynnin?! Vastustat poistoa ja kiinniottoa. Kun poliisi tulee paikalle, saat sakot järjestystä ylläpitävän henkilön vastustamisesta. Tästä raivostuneena hyökkäät poliisin riveleihin kiinni, ja saat sakot virkavallan vastustamisesta. Aamulla, päästyäsi putkasta, menet kotiin. Mutta vaimosi soittaakin poliisit, vaikka et ole tehnyt vaimollesi mitään. Poliisit poistavat sinut kotoasi!

On sulla raskas elämä.

On, ja kuka tämän kaiken maksaa? Kuka tulee aikuiselle ihmiselle kertomaan säännöt kädestä pitäen, ja kuinka ikinä enää voi edes kulkea kauppakeskuksen läpi kun siellä ei saa edes enää rauhassa häiriköidä muita?

Vierailija
6692/7218 |
12.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Olisivat edes lavastaneet sille aseen käteen.

Eivät tajunneet onneksi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
6693/7218 |
12.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Tekniikoissa ollaan sivulla mutta tässä videossa näkee että ollaan suoraan päällä. 

Hyväksikäytetty nainen joka pelkää miehiä niin se saa jo sellaisen shokin tuollaisesta voimankäytöstä että kuolee siihen. 

Minäkin kuolisin kun olen lapsuudesta asti tullut miesten hyväksikäyttämäksi jos noin monta miestä alkaisi lattiaan laittamaan sillä vihaan miehiä enkä pääsisi pois ollenkaan siitä tilanteesta ja alettaisiin käsiä vääntelemään taakse. Lapsena pääsin pois vikkelillä jaloilla miesten ahdistelulta mutta oli se silti kamalaa.

Näen vieläkin unia etten pääse pakenemaan ja juoksen ja juoksen. 

Paljonko tämä nainen lainasi hyväksikäyttäjille rahaa eikä saanut takaisin mitään. Tämmöinen kiltti yksinäinen ihminen joutuu välittömästi hyväksikäyttäjien uhriksi sillä hyväksikäyttäjiä on tämä koko maailma täynnä ja lisää tulee koko ajan. 

Minä olen lihava ja koko ajan kokeillaan annanko jotain pyydettäessä. Kuvittelevat että lihava ihminen on joku ressukka joka antaa ihan kaiken kun varmaankin tämmöisiä maineen pilaajia on ollut niin kuvitellaan että ihan kaikki lihavat antaa rahaa eikä tarvitse maksaa takaisin sille plösölle. 

Kun ole hoikan ystävän kanssa liikenteessä niin miksi minulta lihavalta vaan uskalletaan pummia eikä siltä hoikalta ollenkaan. Siis aivan järkyttävää että hyökätään sen lihavan ihmisen kimppuun kuvitellen että se antaa vaikka kalsarit jalastaan. Antaako kaikki lihavat lainaa ja kaikkensa näille pummeille niin että meitä muitakin aletaan ahdistelemaan ihan koko ajan pitäen helppo heikkeinä. 

Siis minua vituttaa jo nää jatkuvat pummaajat jotka koittavat viimeiseen asti yrittää lihavia ihmisiä. 

Missä videossa ollaan suoraan päällä? Haluisin nähdä, moni jo poistettu.

Vierailija
6694/7218 |
12.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eipä oltaisi tuossa tilanteessa jos olisi saanut vartija sähkölamauttimella räpsyttää jo alussa. Miksi niillä ei ole lamauttimenkantolupaa ja lamautinta mukana?

Ehkä siksi, että eivät ymmärrä milloin pakkokeinoja saa käyttää eivätkä edes erota kuollutta ihmistä elävästä.

Ne olisi varmuudella käyttäneet kaiken nyt nähdyn lisäksi sitä etälamautintakin useamman henkilön toimesta, jos heille sellainen mahdollisuus ja ns. lupa/oikeus olisi annettu.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
6695/7218 |
12.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Tekniikoissa ollaan sivulla mutta tässä videossa näkee että ollaan suoraan päällä. 

Hyväksikäytetty nainen joka pelkää miehiä niin se saa jo sellaisen shokin tuollaisesta voimankäytöstä että kuolee siihen. 

Minäkin kuolisin kun olen lapsuudesta asti tullut miesten hyväksikäyttämäksi jos noin monta miestä alkaisi lattiaan laittamaan sillä vihaan miehiä enkä pääsisi pois ollenkaan siitä tilanteesta ja alettaisiin käsiä vääntelemään taakse. Lapsena pääsin pois vikkelillä jaloilla miesten ahdistelulta mutta oli se silti kamalaa.

Näen vieläkin unia etten pääse pakenemaan ja juoksen ja juoksen. 

Paljonko tämä nainen lainasi hyväksikäyttäjille rahaa eikä saanut takaisin mitään. Tämmöinen kiltti yksinäinen ihminen joutuu välittömästi hyväksikäyttäjien uhriksi sillä hyväksikäyttäjiä on tämä koko maailma täynnä ja lisää tulee koko ajan. 

Minä olen lihava ja koko ajan kokeillaan annanko jotain pyydettäessä. Kuvittelevat että lihava ihminen on joku ressukka joka antaa ihan kaiken kun varmaankin tämmöisiä maineen pilaajia on ollut niin kuvitellaan että ihan kaikki lihavat antaa rahaa eikä tarvitse maksaa takaisin sille plösölle. 

Kun ole hoikan ystävän kanssa liikenteessä niin miksi minulta lihavalta vaan uskalletaan pummia eikä siltä hoikalta ollenkaan. Siis aivan järkyttävää että hyökätään sen lihavan ihmisen kimppuun kuvitellen että se antaa vaikka kalsarit jalastaan. Antaako kaikki lihavat lainaa ja kaikkensa näille pummeille niin että meitä muitakin aletaan ahdistelemaan ihan koko ajan pitäen helppo heikkeinä. 

Siis minua vituttaa jo nää jatkuvat pummaajat jotka koittavat viimeiseen asti yrittää lihavia ihmisiä. 

Jos joku pummii sulta, niin ilmoita siitä vartijalle niin hän kyllä poistaa sen pummin sua häiritsemästä.

Vierailija
6696/7218 |
12.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Myös kelassa on useita vartijoita, eli jos joutuu huutamaan/olemaan vihainen siitä kun tukimaksut on myöhässä/niitä ei makseta niin saako vartija heittää lattialle ja ulos? niin että jää ilman tukia, siltä ainakin tuntuu ettei uskalla sanoa mitään. Ainakin jos menee minuutin yli klo 12 niin vartija ei edes avaa ovea ja huutelee kelan oven takaa että on kiinni ja postilaatikko oli myös siellä lukkojen takana eikä rapussa.  Eikö Isossa omenassakin ollut joku kelan asiointipalvelu? mitä jos on menossa sinne ja vartija estää kulun jostain syystä, eikö tuollakin ole aika useita eri toimistoja, tai jos oli menossa hammaslääkäriin ja pakko päästä sinne ja pääsy estetään. Pitääkö nykyään olla joku kulkulupalappu mukana kaikkeen niin kun neuvostoliitossa/vanhassa Saksassa.

Ei varmasti ollut menossa lauantaina klo 17 asioimaan Kelaan tai mihinkään muuhunkaan julkiseen palveluun, jos ei Espoon terveydenhoidon päivystysasema sijaitse tuolla myös.

ps. Se huutaminen ei nopeuta sinun tukiesi maksamista millään tavalla ja kyllä, vartija saa sinut poistaa virastosta, jos käyt aggressiiviseksi virkailijaa kohtaan.

Vierailija
6697/7218 |
12.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos näet vartija Omenassa leiki kuollutta. Saat olla rauhassa.

Vierailija
6698/7218 |
12.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Mitä sanoja saisi Iso Omena- kirjaimista?

Amen soi, o!

Vierailija
6699/7218 |
12.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

hankin kyllä jonkun lamauttimen ja puukon ja pidän niitä mukana jos menen ostoksille 

Vierailija
6700/7218 |
12.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tekniikoissa ollaan sivulla mutta tässä videossa näkee että ollaan suoraan päällä. 

Hyväksikäytetty nainen joka pelkää miehiä niin se saa jo sellaisen shokin tuollaisesta voimankäytöstä että kuolee siihen. 

Minäkin kuolisin kun olen lapsuudesta asti tullut miesten hyväksikäyttämäksi jos noin monta miestä alkaisi lattiaan laittamaan sillä vihaan miehiä enkä pääsisi pois ollenkaan siitä tilanteesta ja alettaisiin käsiä vääntelemään taakse. Lapsena pääsin pois vikkelillä jaloilla miesten ahdistelulta mutta oli se silti kamalaa.

Näen vieläkin unia etten pääse pakenemaan ja juoksen ja juoksen. 

Paljonko tämä nainen lainasi hyväksikäyttäjille rahaa eikä saanut takaisin mitään. Tämmöinen kiltti yksinäinen ihminen joutuu välittömästi hyväksikäyttäjien uhriksi sillä hyväksikäyttäjiä on tämä koko maailma täynnä ja lisää tulee koko ajan. 

Minä olen lihava ja koko ajan kokeillaan annanko jotain pyydettäessä. Kuvittelevat että lihava ihminen on joku ressukka joka antaa ihan kaiken kun varmaankin tämmöisiä maineen pilaajia on ollut niin kuvitellaan että ihan kaikki lihavat antaa rahaa eikä tarvitse maksaa takaisin sille plösölle. 

Kun ole hoikan ystävän kanssa liikenteessä niin miksi minulta lihavalta vaan uskalletaan pummia eikä siltä hoikalta ollenkaan. Siis aivan järkyttävää että hyökätään sen lihavan ihmisen kimppuun kuvitellen että se antaa vaikka kalsarit jalastaan. Antaako kaikki lihavat lainaa ja kaikkensa näille pummeille niin että meitä muitakin aletaan ahdistelemaan ihan koko ajan pitäen helppo heikkeinä. 

Siis minua vituttaa jo nää jatkuvat pummaajat jotka koittavat viimeiseen asti yrittää lihavia ihmisiä. 

Jos joku pummii sulta, niin ilmoita siitä vartijalle niin hän kyllä poistaa sen pummin sua häiritsemästä.

Voi myös laihduttaa.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: neljä neljä kaksi