Turvallisuusalaan perehtynyt tutkija arvioi, että Ison Omenan vartijat käyttivät kiinniottotilanteessa alan koulutuksessa opittuja tekniikoita.
Turvallisuusalaan erikoistunut tutkija arvioi, että vartijoiden voimakeinot näyttävät kauppakeskuksen asiakkaan kuvaaman videon ja tapahtumista levinneiden kuvien perusteella hallituilta. Kuvissa naista pitää kiinni neljä vartijaa.
Videota katsoen vartijoiden voimankäyttö vaikuttaa hallitulta. Voimakeinot ovat perusteltuja, sillä videolla näkyy vastarintaa, sanoo tutkija.
Materiaalin perusteella tutkija arvioi, että vartijat toimivat voimankäyttökoulutuksessa opetettujen tekniikoiden mukaisesti. Tutkija muistuttaa, että lyhyen videon ja valokuvien perusteella tilanteesta ei voi saada kattavaa kuvaa. Tutkija muistuttaa, että hänellä ei ole esimerkiksi tiedossa sitä, miten tilanne on lähtenyt liikkeelle.
Näkemäni videon perusteella ei voi ottaa kantaa vartijoiden tehtävän tärkeyteen ja kiireellisyyteen eikä henkilön vaarallisuuteen. Yleisellä tasolla toki voi miettiä, minkä verran tilanteessa on vartijoilla ollut tarvetta viedä naista maahan. Nainen on tässä tapauksessa kuitenkin vastustanut ja vartijat ovat päättäneet laittaa hänet käsirautoihin, tutkija arvioi.
Yleisellä tasolla maahanvienti ja rautoihin laittaminen on tutkijan mukaan mahdollista silloin, jos vartija ei pysty lievemmin keinoin pitämään tilannetta hallinnassa.
Videolla vartijat myös puhuttavat henkilöä ja kehottavat rauhoittumaan, tutkija sanoo.
Vartijoiden oikeutta voimankäyttöön säädellään lailla. Voimankäyttö on mahdollista, jos henkilö koettaa vastarintaa tekemällä välttää pääsyn estämisen, poistamisen, kiinniottamisen tai turvallisuustarkastuksen suorittamisen tai hän pakenee kiinniottamista.
Jos henkilö vastustaa, silloin tarpeellisia ja puolustettavia voimakeinoja voidaan käyttää.
Kommentit (7218)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äly hoi kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuossa tapauksessa vartijat eivät olisi saaneet käydä käsiksi ollenkaan jos eivät olleet varmistuneet siitä ilmoituksen riehumisesta tai häiriköinnistä, sen sijaan poliisi olisi pitänyt kutsua selvittämään koska poistettava nähtävästi vastusti vartijoiden kehotusta poistua.
Miksi uhri vastusti? Oliko hän joku pöpipää? Selkeästi oma terveys ei ollut korkealla prioriteetillä. Jos joku pyytää minua poistumaan, poistun riippumatta siitä onko kehoitus aiheeton tai aiheellinen. Ei ole mitään järkeä alkaa rettelöimään ja vastustamaan.
Jos olet kävelemässä ostoskeskuksessa etkä ole häirinnyt mitään ja vartija komentaa poistumaan niin sinäkö ihan oikeasti vaan kävelet kiltisti ulos? Eikö todennäköisempää ole sanoa, että miksi / en tietenkään, haha (epäuskoisesti) / miksi niin pitäisi tehdä tms koska sehän kuulostaa hullulta?
Totta helvetissä kävelen. Voin laittaa jälkikäteen lafkan johdolle palautetta ja asettaa ostarin ikiboikottiin, mutta fyysisesti en tietenkään vastusta kehoitusta, koska en ole tyhmä.
Nytkö on vartijoista tehty jotain jumalia, joiden mielivaltaan on vaan pakko alistua tai menee henki? Juu, ja Suomi urputtaa Unkarille oikeusvaltioperiaatteesta... ei hyvä ihme taas.
No ei ole tehty. Vartijan asiakas on kauppakeskus. Kauppakeskus on palkannut vartijat sinne vartioimaan.
Kauppakeskuksen asiakas oli valittanut että nainen häiritsee häntä, joten nainen oli päätetty poistaa paikalta. Jos jonkun kauppakeskuksen tai muun vartioitujen paikkojen säännöt ei sulle sovi, niin älä mene niihin.Kommentisi on ristiriitainen, sillä Isossa Omenassa on myös julkisia palveluita ja jokaisella kansalaisella on lakiin perustuva oikeus käyttää niitä, niin halutessaan.
Kauppakeskus Iso Omena
"valikoima yksityisiä sekä julkisia palveluita. Kolmannessa kerroksessa sijaitsee Espoon kaupungin 6 000 neliömetrin Palvelutori, joka yhdistää modernin
kirjaston ja
terveyskeskuksen
samaan tilaan. Ison Omenan sydän on ravintolamaailma M.E.E.T (meet, eat, enjoy, together), jonka tarjonta on ainutlaatuisen monipuolinen ja laadukas. Iso Omena sijaitsee erinomaisten liikenneyhteyksien äärellä. Kauppakeskus on
Länsimetron ensimmäisen vaiheen pääteasema, ja liityntäliikenteen bussiterminaali sijaitsee kauppakeskuksen alapuolella."
Aika pelottava ajatus, että käytät julkista liikennettä, mutta sinun pitää juosta kuin pelokas hamsteri läpi tuon Ison Omenan, koska olet "listoilla" tai jotenkin "liian tuttu naama"
Kyllä ihminen voidaan poistaa myös julkisilta palvelupaikoilta jos hän siellä häiriköi.
Terveyskeskuksestakin voidaan poistaa.
Poliisi voi poistaa sut vaikka kotoasi jos aiheutat häiriötä.
Aika ikävä skenaario, että vaikkapa naapuri ilmoittaa minun häiriköivän kotonani ja sitten minut heitetäänkin rappukäytävään, laitetaan käsiraudat ja istutaan 10 minuuttia siinä pönkkäämässä raajojani selkää vasten neljän miehen voimin. Luojan kiitos poliiseista, heillä on käsittääkseni tapana keskustella ihmisten kanssa ensin ja yleensä selvittää asiat sillä tavalla. Kommunikoiden.
Tosin eivät nuo vartijat oikein osanneeet keskenäänkään kommunikoida. Eivätkä edes heittää naisrassua maahan, toinen veti toisaalle, toinen toisaalle ja sitten pääsivät yhteisymmärrykseen tempomisessa ja nähtiin se uhrin jalkojen volttiheitto, mikä kertoo heiton voimasta jotain. Ei ole ihme, että pelkopissat tulee sellaisesta. Tai sisäelinvaurio, kylki- tai solisluun murtuma, tai sydänkohtaus, tai nikamavaurio, tai aivoihin jotain.
Vierailija kirjoitti:
[quoJoooote=Vierailija]
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niinhän se sanoo. Se vaan että ennen kuin niitä oikeaoppisia keinoja käytetään, pitäisi olla niille tarve. Naisehenkilön ulosohjaaminen ei täytä tätä tarvetta "oikeaoppisten" voimakeinojen käyttöön.
"Voimankäyttö on mahdollista, jos henkilö koettaa vastarintaa tekemällä välttää pääsyn estämisen, poistamisen, kiinniottamisen tai turvallisuustarkastuksen suorittamisen tai hän pakenee kiinniottamista"
Varmaan kiinnipitäminen käsivarresta ja taluttaminen ulos olisi riittänyt. En ymmärrä tuota maahan kaatamista ja päällä istumista ollenkaan. Naisella ei ollut asetta, hän ei töninyt, lyönyt eikä potkinut eikä ollut edes juoksemassa minnekään. Täysin ylimitoitettua toimintaa.
Naista ohjattiin kahden vartijan toimesta, käsistä kiinni pitäen, kun nainen valui polvilleen. Häntä yritettiin nostaa kävelemään, mutta vastusteli. Sitten vartijat "kaatoivat" lattialle. Kuului huutoja "lepo", "pysy siinä".
Olitko paikalla vai mistä tiedät tämän? Tuo tilanne ei ole näkynyt julkisuudessa olleilla videoilla tai ainakaan minä en ole sellaista nähnyt. Tarkoitan siis sitä vaihetta ennen kuin nainen kaadettiin maahan.
Ihan Ylilaudalta tuli katsottua monta kertaa. Videota ei enää tänään löytynyt sieltä.
Laudalta löytyy 8 min video missä meinaa katsoessa hermot mennä kun on melkoista tumpelointia. Ei mitään kiirettä näkee että nainen on eloton jo ja 6-7 miestä ympärillä pällistekemässä. ( konkari sh ensiavusta)
Joooo, mutta se video on poistettu missä nainen laitetaan lattiaan. Itse en kyllä pystyisi kuvaamaan kuolinkamppailua käyvää ihmistä.
Vierailija kirjoitti:
Entä jos sillä naisella olisi ollut kohta aika varattuna sinne terveyspalveluihin?
Jos joku sun ex vaikka on sulle katkera ja haluaa kostaa sulle, usuttaa vartijat sun kimppuun kun oot matkalla mielenterveysvastaanotolle. Vartijat pysäyttää sut ja sanoo "ulos", vastaat "en mene", et halua selittää että tuonne mielialavastaanotolle on varattuna aika. Ja seuraavaksi ootkin jo lattiassa henki hieverissä.
?
Juuri näin. Jos nainen olisi menossa terv.keskukseen ja varattu aika ja vartija olisi estänyt sen, niin kenen maksettavaksi jää peruuttamattoman ajan veloitus, joka on jotain 70€ tai 80€, joka on ulosottokelpoinen. Maksaako sen vartija, joka esti pääsyn, vai jääkö se naisen maksettavaksi.
Tai jos nainen oli kirjastoon menossa palauttamaan kirjoja. Kuka maksaa viivästysmsksut, kun kirjoja ei saatu ajallaan palautettua.
Nyt poliisitutkinnassa pitäisi olla myös nämä näkökylmat ja juridinen puoli. Kuka maksaa.

Maallikon silmiinkin näyttää tuskastuttavalta. Tekee mieli huutaa, vauhtia nyt, vauhtia!
Tuskastuttavinta on katsoa, miten tuo porukka on ihan tosissaan väkivalloin riistänyt ihmisen hengen, eikä heitä vähempää voisi kiinnostaa.

Mene sinä sinne mt-toimistoon. Tämä Iso-Omena tapaus on sekoittanut pääsi. Ei ole normaalia tuollainen vauhkoontuminen.
Miten tämä esimerkki sinua ärsytti? Liippasiko läheltä ehkä? Minusta ihan aiheellinen kysymys, ottaen huomioon että nainen kuoli muutamien minuuttien päästä kun käveli rauhallisesti näitä vartijoita vastaa. Minäkin saatan kävellä siellä odotellessani aikaa sinne mt-vastaanotolle. Ja jos jollain on mt-ongelma ja sen takia on huolissaan hengissäpysymisestään, kuten ovat kauhuissaan aika monet ns terveetkin ihmiset, miksi se sinua ärsyttää? Mene jonnekin youtuben imetyskuvakeskusteluun hengailemaan. V*ttuako täällä teet?
Ei liippaa, mutta sinua näkyy liippaavan. Hanki paremmat pillerit😂

Sairaimmat eivät olekaan hoidon piirissä, se on nähty jo monta kertaa.
Eipä oltaisi tuossa tilanteessa jos olisi saanut vartija sähkölamauttimella räpsyttää jo alussa. Miksi niillä ei ole lamauttimenkantolupaa ja lamautinta mukana?

Rahako sulla vaan on mielessä?

Nyt tuli kymmeneksi vuodeksi kiinnostuksen aihetta oikeusasteesta toiseen.
Nyt hörhöt Tv7 katsomaan! Rukousohjelmasa parantuu syövät ja diabetekset!
Pitämällä kiinni ne esittivät yhä että tässä vaan elossa olevaa rajoitetaan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Entä jos sillä naisella olisi ollut kohta aika varattuna sinne terveyspalveluihin?
Jos joku sun ex vaikka on sulle katkera ja haluaa kostaa sulle, usuttaa vartijat sun kimppuun kun oot matkalla mielenterveysvastaanotolle. Vartijat pysäyttää sut ja sanoo "ulos", vastaat "en mene", et halua selittää että tuonne mielialavastaanotolle on varattuna aika. Ja seuraavaksi ootkin jo lattiassa henki hieverissä.
?
Mene sinä sinne mt-toimistoon. Tämä Iso-Omena tapaus on sekoittanut pääsi. Ei ole normaalia tuollainen vauhkoontuminen.
Miten tämä esimerkki sinua ärsytti? Liippasiko läheltä ehkä? Minusta ihan aiheellinen kysymys, ottaen huomioon että nainen kuoli muutamien minuuttien päästä kun käveli rauhallisesti näitä vartijoita vastaa. Minäkin saatan kävellä siellä odotellessani aikaa sinne mt-vastaanotolle. Ja jos jollain on mt-ongelma ja sen takia on huolissaan hengissäpysymisestään, kuten ovat kauhuissaan aika monet ns terveetkin ihmiset, miksi se sinua ärsyttää? Mene jonnekin youtuben imetyskuvakeskusteluun hengailemaan. V*ttuako täällä teet?
Ei liippaa, mutta sinua näkyy liippaavan. Hanki paremmat pillerit😂
Sairaimmat eivät olekaan hoidon piirissä, se on nähty jo monta kertaa.
Myös tässä ketjussa. Nyt ollaan päästy palkkamurhasta ihmiskauppaan. Mielenkiinnolla odotan huomista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihminen ei poistu kun pyydetään? On minuakin pyydetty poistumaan esim baarista kun on juonut liikaa. Ei haittaa. Silloin voi lähteä ja se ei ole iso asia. Myöhemmin on taatusti tervetullut takaisinkin jos on osannut käyttäytyä.
Olen nähnyt lukuisia humalaisia, mitä vaan huutelijoita joihin heihinkin on tuhlattu enemmän kuin 2 minuuttia ja heille on ihan vaan puhuttu, 10-15 minuuttia. Sitten vartija lempeästi hymyillen taluttanut yhdestä käsivarresta ulos tilasta jatkamaan höpinöitään.
Yrittäen säilyttää huutelijan kasvot.
Miehiä naisia, laitapuolen kulkijoita, kovaäänisiä huutelijoita. Miesnarkomaanikin sai ystävällisen kohtelun kun häntä taluteltiin yhden vartijan voimin ulos Omenasta viime kesänä. Kesti sekin episodi ainakin sen 15 minuuttia ennen kuin vartija sai taivuteltua lähtemään. Ei tullut apujoukkoja tueksi tälle vartijalle eikä sermejä takahuoneista.
Näinpä. Tuo kyseisten vartijoiden toiminta on järjetöntä!! Siksipä ihmiset miettii että mitä siinä on takana. Koulutus? Yritetty näyttää keltanokalle miten homma toimii? Joku kosto? Naisellahan oli ongelmia hyväksikäytöstä, ihmiset lainailivat häneltä rahaa, eivätkä maksaneet takaisin. Oliko vaatinut rahojaan voimakkaammin takaisin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
[quoJoooote=Vierailija]
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niinhän se sanoo. Se vaan että ennen kuin niitä oikeaoppisia keinoja käytetään, pitäisi olla niille tarve. Naisehenkilön ulosohjaaminen ei täytä tätä tarvetta "oikeaoppisten" voimakeinojen käyttöön.
"Voimankäyttö on mahdollista, jos henkilö koettaa vastarintaa tekemällä välttää pääsyn estämisen, poistamisen, kiinniottamisen tai turvallisuustarkastuksen suorittamisen tai hän pakenee kiinniottamista"
Varmaan kiinnipitäminen käsivarresta ja taluttaminen ulos olisi riittänyt. En ymmärrä tuota maahan kaatamista ja päällä istumista ollenkaan. Naisella ei ollut asetta, hän ei töninyt, lyönyt eikä potkinut eikä ollut edes juoksemassa minnekään. Täysin ylimitoitettua toimintaa.
Naista ohjattiin kahden vartijan toimesta, käsistä kiinni pitäen, kun nainen valui polvilleen. Häntä yritettiin nostaa kävelemään, mutta vastusteli. Sitten vartijat "kaatoivat" lattialle. Kuului huutoja "lepo", "pysy siinä".
Olitko paikalla vai mistä tiedät tämän? Tuo tilanne ei ole näkynyt julkisuudessa olleilla videoilla tai ainakaan minä en ole sellaista nähnyt. Tarkoitan siis sitä vaihetta ennen kuin nainen kaadettiin maahan.
Ihan Ylilaudalta tuli katsottua monta kertaa. Videota ei enää tänään löytynyt sieltä.
Laudalta löytyy 8 min video missä meinaa katsoessa hermot mennä kun on melkoista tumpelointia. Ei mitään kiirettä näkee että nainen on eloton jo ja 6-7 miestä ympärillä pällistekemässä. ( konkari sh ensiavusta)
Joooo, mutta se video on poistettu missä nainen laitetaan lattiaan. Itse en kyllä pystyisi kuvaamaan kuolinkamppailua käyvää ihmistä.
Googlen kautta löytyy, kun kirjoittaa hakuun esim. Iso Omena vartijat ja sieltä kuvat tai videot. Google tuskin poistaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Entä jos sillä naisella olisi ollut kohta aika varattuna sinne terveyspalveluihin?
Jos joku sun ex vaikka on sulle katkera ja haluaa kostaa sulle, usuttaa vartijat sun kimppuun kun oot matkalla mielenterveysvastaanotolle. Vartijat pysäyttää sut ja sanoo "ulos", vastaat "en mene", et halua selittää että tuonne mielialavastaanotolle on varattuna aika. Ja seuraavaksi ootkin jo lattiassa henki hieverissä.
?
Mene sinä sinne mt-toimistoon. Tämä Iso-Omena tapaus on sekoittanut pääsi. Ei ole normaalia tuollainen vauhkoontuminen.
Miten tämä esimerkki sinua ärsytti? Liippasiko läheltä ehkä? Minusta ihan aiheellinen kysymys, ottaen huomioon että nainen kuoli muutamien minuuttien päästä kun käveli rauhallisesti näitä vartijoita vastaa. Minäkin saatan kävellä siellä odotellessani aikaa sinne mt-vastaanotolle. Ja jos jollain on mt-ongelma ja sen takia on huolissaan hengissäpysymisestään, kuten ovat kauhuissaan aika monet ns terveetkin ihmiset, miksi se sinua ärsyttää? Mene jonnekin youtuben imetyskuvakeskusteluun hengailemaan. V*ttuako täällä teet?
Ei liippaa, mutta sinua näkyy liippaavan. Hanki paremmat pillerit😂
No jos ei liippaa vaan muuten haluat jaella neuvoja pillereistä ja mt-palveluihin menosta eikä aihe muuten kiinnosta ollenkaan niin olisiko sulle kiinnostaampaa valita joku muu aihe Vauvalta tai mene katselemaan niitä imetysvideoita sinne youtubeen vaikka. Minua kiinnostaa tämä aihe ja huolettaa miten pärjätä kauppakeskuksissa tai juna-asemilla. Minua voi "vauhkoonnuttaa" tämä asia ihan miten paljon tahansa ja täällä siitä keskustellaan. Mitä sitten?

Eihän kukaan kuvaajista tietenkään osannut odottaa, että nainen tapetaan tällä käsittelyllä.
Vierailija kirjoitti:
Käsi sydämelle - kysymys:
Kummat häiriköivät lauantaina enemmän Isossa Omenassa: vartijat vai se uskovainen, ihmisarka, kiltti ja herkkä nainen?
Oliko siellä edes mitään muita tapahtumia, joihin vartijat olisi ns. joutuneet puuttumaan, kun kaikilla tuntui olevan aikaa keskittää voimansa tähän yhteen ihmiseen?
Koko ajan selitellään, kuinka nistit ja rikolliset koko ajan riehuu, mutta ainoat riehujat oli tosiaan nuo vartijat.
Vierailija kirjoitti:
Eipä oltaisi tuossa tilanteessa jos olisi saanut vartija sähkölamauttimella räpsyttää jo alussa. Miksi niillä ei ole lamauttimenkantolupaa ja lamautinta mukana?
Ehkä siksi, että eivät ymmärrä milloin pakkokeinoja saa käyttää eivätkä edes erota kuollutta ihmistä elävästä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Entä jos sillä naisella olisi ollut kohta aika varattuna sinne terveyspalveluihin?
Jos joku sun ex vaikka on sulle katkera ja haluaa kostaa sulle, usuttaa vartijat sun kimppuun kun oot matkalla mielenterveysvastaanotolle. Vartijat pysäyttää sut ja sanoo "ulos", vastaat "en mene", et halua selittää että tuonne mielialavastaanotolle on varattuna aika. Ja seuraavaksi ootkin jo lattiassa henki hieverissä.
?
Mene sinä sinne mt-toimistoon. Tämä Iso-Omena tapaus on sekoittanut pääsi. Ei ole normaalia tuollainen vauhkoontuminen.
Miten tämä esimerkki sinua ärsytti? Liippasiko läheltä ehkä? Minusta ihan aiheellinen kysymys, ottaen huomioon että nainen kuoli muutamien minuuttien päästä kun käveli rauhallisesti näitä vartijoita vastaa. Minäkin saatan kävellä siellä odotellessani aikaa sinne mt-vastaanotolle. Ja jos jollain on mt-ongelma ja sen takia on huolissaan hengissäpysymisestään, kuten ovat kauhuissaan aika monet ns terveetkin ihmiset, miksi se sinua ärsyttää? Mene jonnekin youtuben imetyskuvakeskusteluun hengailemaan. V*ttuako täällä teet?
Ei liippaa, mutta sinua näkyy liippaavan. Hanki paremmat pillerit😂
No jos ei liippaa vaan muuten haluat jaella neuvoja pillereistä ja mt-palveluihin menosta eikä aihe muuten kiinnosta ollenkaan niin olisiko sulle kiinnostaampaa valita joku muu aihe Vauvalta tai mene katselemaan niitä imetysvideoita sinne youtubeen vaikka. Minua kiinnostaa tämä aihe ja huolettaa miten pärjätä kauppakeskuksissa tai juna-asemilla. Minua voi "vauhkoonnuttaa" tämä asia ihan miten paljon tahansa ja täällä siitä keskustellaan. Mitä sitten?
Hyvinpä tiedät youtuben imetysvideot, taidat olla oikein kiinnostunut niistä? Itse en tarvitse youtubea mihinkään.
Ehkä sieltä tubesta löytyy ohjevideoita kuinka selvitä hengissä juna-asemilla ja ostoskeskuksissa.😂
Mitä sanoja saisi Iso Omena- kirjaimista?