Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Turvallisuusalaan perehtynyt tutkija arvioi, että Ison Omenan vartijat käyttivät kiinniottotilanteessa alan koulutuksessa opittuja tekniikoita.

Vierailija
08.01.2023 |

Turvallisuusalaan erikoistunut tutkija arvioi, että vartijoiden voimakeinot näyttävät kauppakeskuksen asiakkaan kuvaaman videon ja tapahtumista levinneiden kuvien perusteella hallituilta. Kuvissa naista pitää kiinni neljä vartijaa.

Videota katsoen vartijoiden voimankäyttö vaikuttaa hallitulta. Voimakeinot ovat perusteltuja, sillä videolla näkyy vastarintaa, sanoo tutkija.

Materiaalin perusteella tutkija arvioi, että vartijat toimivat voimankäyttökoulutuksessa opetettujen tekniikoiden mukaisesti. Tutkija muistuttaa, että lyhyen videon ja valokuvien perusteella tilanteesta ei voi saada kattavaa kuvaa. Tutkija muistuttaa, että hänellä ei ole esimerkiksi tiedossa sitä, miten tilanne on lähtenyt liikkeelle.

Näkemäni videon perusteella ei voi ottaa kantaa vartijoiden tehtävän tärkeyteen ja kiireellisyyteen eikä henkilön vaarallisuuteen. Yleisellä tasolla toki voi miettiä, minkä verran tilanteessa on vartijoilla ollut tarvetta viedä naista maahan. Nainen on tässä tapauksessa kuitenkin vastustanut ja vartijat ovat päättäneet laittaa hänet käsirautoihin, tutkija arvioi.

Yleisellä tasolla maahanvienti ja rautoihin laittaminen on tutkijan mukaan mahdollista silloin, jos vartija ei pysty lievemmin keinoin pitämään tilannetta hallinnassa.

Videolla vartijat myös puhuttavat henkilöä ja kehottavat rauhoittumaan, tutkija sanoo.

Vartijoiden oikeutta voimankäyttöön säädellään lailla. Voimankäyttö on mahdollista, jos henkilö koettaa vastarintaa tekemällä välttää pääsyn estämisen, poistamisen, kiinniottamisen tai turvallisuustarkastuksen suorittamisen tai hän pakenee kiinniottamista.

Jos henkilö vastustaa, silloin tarpeellisia ja puolustettavia voimakeinoja voidaan käyttää.

https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000009313580.html

Kommentit (7218)

Vierailija
6701/7218 |
12.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kaiken tämän jälkeen Isosta Omenasta pitäisi siirtää muualle kaikki julkiset palvelut, työterveydenhuolto, veripalvelut jne..muihin tiloihin, sillä yhdenkään naisen ei ole enää turvallista käyttää niitä, kun voi tulla vartijoiden tapetuksi.

Vierailija
6702/7218 |
12.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Tuskimpa jos joku kuolee niin ei ole käytetty koulutuksessa opittuja tekniikoita ja jos niin sitten niitä pitää aika pikaiseen muuttaa. Itse olen käynyt vartijan peruskurssin eikä siellä kyllä opetettu ketään tappamaan.

Nytkään ei ketään epäillä taposta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
6703/7218 |
12.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä sanoja saisi Iso Omena- kirjaimista?

Amen soi, o!

Soma Eino

Vierailija
6704/7218 |
12.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ylempää kuvatussa videossa näkyy miten ihmisiä meni ohi aivan vierestä. Vartijat olisivat voineet pyytää apua sivullisilta. Kyllä olisi voinut huutaa onko paikalla lääkäriä tai hoitajaa, senkin uhalla että muut pojat olisi pitäneet porukanpetturina tai nössönä.

Vierailija
6705/7218 |
12.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuskimpa jos joku kuolee niin ei ole käytetty koulutuksessa opittuja tekniikoita ja jos niin sitten niitä pitää aika pikaiseen muuttaa. Itse olen käynyt vartijan peruskurssin eikä siellä kyllä opetettu ketään tappamaan.

Nytkään ei ketään epäillä taposta.

Vielä.

Vierailija
6706/7218 |
12.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Huhhuh kuin pitkä ketju! En jaksa edes lukea.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
6707/7218 |
12.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kyl tossa jos ei yritä tavoitella lekuria jostain on heitteillejättöä jo. Jos ei itse osaa pitää pyytää toisia.

Vierailija
6708/7218 |
12.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Jos näet vartija Omenassa leiki kuollutta. Saat olla rauhassa.

Jos kohtaat vartijan, pysy rauhallisena. Älä huuda, mutta jutustele. Osoita vartijalle, ettet uhkaa sitä millään tavoin.

– Lähde perääntymään paikalta. Älä käännä vartijalle selkääsi, jotta näet, mitä se tekee. Juokseminen tai puuhun kiipeäminen on turhaa, sillä vartija voittaa sinut molemmissa lajeissa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
6709/7218 |
12.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ylempää kuvatussa videossa näkyy miten ihmisiä meni ohi aivan vierestä. Vartijat olisivat voineet pyytää apua sivullisilta. Kyllä olisi voinut huutaa onko paikalla lääkäriä tai hoitajaa, senkin uhalla että muut pojat olisi pitäneet porukanpetturina tai nössönä.

Oliko nainen on halvaantunut niskan murruttua maahan viennistä ennen kuolemaa?

Vierailija
6710/7218 |
12.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Jos näet vartija Omenassa leiki kuollutta. Saat olla rauhassa.

Leiki normaalia. Voi toimia paremmin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
6711/7218 |
12.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Eiköhän me kaikki olla oltu tässä ketjussa viime päivät niin paljon, että alkaa jo tulla loppuunpalamisen oireita.

Tuli palaa Eveliinalle: laittakaa taustalle äänet kuuluvat :

Vierailija
6712/7218 |
12.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tekniikoissa ollaan sivulla mutta tässä videossa näkee että ollaan suoraan päällä. 

Hyväksikäytetty nainen joka pelkää miehiä niin se saa jo sellaisen shokin tuollaisesta voimankäytöstä että kuolee siihen. 

Minäkin kuolisin kun olen lapsuudesta asti tullut miesten hyväksikäyttämäksi jos noin monta miestä alkaisi lattiaan laittamaan sillä vihaan miehiä enkä pääsisi pois ollenkaan siitä tilanteesta ja alettaisiin käsiä vääntelemään taakse. Lapsena pääsin pois vikkelillä jaloilla miesten ahdistelulta mutta oli se silti kamalaa.

Näen vieläkin unia etten pääse pakenemaan ja juoksen ja juoksen. 

Paljonko tämä nainen lainasi hyväksikäyttäjille rahaa eikä saanut takaisin mitään. Tämmöinen kiltti yksinäinen ihminen joutuu välittömästi hyväksikäyttäjien uhriksi sillä hyväksikäyttäjiä on tämä koko maailma täynnä ja lisää tulee koko ajan. 

Minä olen lihava ja koko ajan kokeillaan annanko jotain pyydettäessä. Kuvittelevat että lihava ihminen on joku ressukka joka antaa ihan kaiken kun varmaankin tämmöisiä maineen pilaajia on ollut niin kuvitellaan että ihan kaikki lihavat antaa rahaa eikä tarvitse maksaa takaisin sille plösölle. 

Kun ole hoikan ystävän kanssa liikenteessä niin miksi minulta lihavalta vaan uskalletaan pummia eikä siltä hoikalta ollenkaan. Siis aivan järkyttävää että hyökätään sen lihavan ihmisen kimppuun kuvitellen että se antaa vaikka kalsarit jalastaan. Antaako kaikki lihavat lainaa ja kaikkensa näille pummeille niin että meitä muitakin aletaan ahdistelemaan ihan koko ajan pitäen helppo heikkeinä. 

Siis minua vituttaa jo nää jatkuvat pummaajat jotka koittavat viimeiseen asti yrittää lihavia ihmisiä. 

Missä videossa ollaan suoraan päällä? Haluisin nähdä, moni jo poistettu.

Ei mitään. Nyt kun videoita otetaan alas niin alkaa taas jutut mennä levottomammiksi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
6713/7218 |
12.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

MTV3:n uutisten mukaan poliisi on luvannut tiedottaa, kun se saa sen mysteerimiehen selonteon häiriöilmoituksestaan. Samalla poliisi on luvannut kertoa sen, että oliko sen selonteon perusteella vartijoilla edes oikeutta tehdä ko. traagista kiinniottoa.

Vierailija
6714/7218 |
12.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Tuskimpa jos joku kuolee niin ei ole käytetty koulutuksessa opittuja tekniikoita ja jos niin sitten niitä pitää aika pikaiseen muuttaa. Itse olen käynyt vartijan peruskurssin eikä siellä kyllä opetettu ketään tappamaan.

Vartijat on yhteiskunnan heikkoin lenkki, jos vartijaksi pääsee kuka tahansa, kunhan hallitsee välttävän suomen kielen taidon, vartijan tutkinnon voi opiskella 40h etäopetuksessa, ilman soveltuvuustestiä.

Ja koulutukseen pääsee huumehörhöt, vaikka rikostekisteri, pitk.aik.työtön TE- toimiston pakottamana (tiedän tapauksen).

Ja enkä tarkoita tällä sinua. Nämä mätämunat pilaavat kaikkien vartijoiden maineen ja arvostuksen, jotka ovat työssään ammattitaitoisia ja osaavia ja hallitsevat sosiaaliset taidot.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
6715/7218 |
12.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kyl tossa jos ei yritä tavoitella lekuria jostain on heitteillejättöä jo. Jos ei itse osaa pitää pyytää toisia.

Toi äiä leikki lääkäriä äärivakavassa tilanteessa liian pitkään. Jumalauta mikä töhö.

Vierailija
6716/7218 |
12.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

MTV3:n uutisten mukaan poliisi on luvannut tiedottaa, kun se saa sen mysteerimiehen selonteon häiriöilmoituksestaan. Samalla poliisi on luvannut kertoa sen, että oliko sen selonteon perusteella vartijoilla edes oikeutta tehdä ko. traagista kiinniottoa.

Jollain pöksyt kastuu mysteerimiehestä?

Vierailija
6717/7218 |
12.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos näet vartija Omenassa leiki kuollutta. Saat olla rauhassa.

Leiki normaalia. Voi toimia paremmin.

Okei, sano nopeus ja sallitut ilmeet vuorosanat ja liikkeet! Yritän. Kunhan vaan pääsen ohi vartijasta Omenassa.

Vierailija
6718/7218 |
12.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Se hämmästyttää miksi kaikkein tärkeimmissä asioissa laitetaan kaikkein heikoimmat opiskelijat hommiin, vartijoiksi ja sossuiksi. Molemmat ihan onnettomia arvioimaan yhtään niin mitään. Lähihoitajakin tajuaa enemmän. Siivooja jo aika paljon.

Vierailija
6719/7218 |
12.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ketään ei kiinnostaisi Elmerin 35v. kuolema.

Vierailija
6720/7218 |
12.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Jos näet vartija Omenassa leiki kuollutta. Saat olla rauhassa.

Tai mene alaspäin roskikseen. Eikä haittaa, jos jalat näkyvät, vartijat luulevat jonkun laittaneen kengät vain roskikseen.

Ville Rannan pilapiirros: Pysykää rauhallisina! Vartijat lähestyvät! https://www.iltalehti.fi/villeranta/a/e86125aa-d9b1-4204-a04e-7473f41d7…

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kuusi seitsemän kahdeksan