Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Turvallisuusalaan perehtynyt tutkija arvioi, että Ison Omenan vartijat käyttivät kiinniottotilanteessa alan koulutuksessa opittuja tekniikoita.

Vierailija
08.01.2023 |

Turvallisuusalaan erikoistunut tutkija arvioi, että vartijoiden voimakeinot näyttävät kauppakeskuksen asiakkaan kuvaaman videon ja tapahtumista levinneiden kuvien perusteella hallituilta. Kuvissa naista pitää kiinni neljä vartijaa.

Videota katsoen vartijoiden voimankäyttö vaikuttaa hallitulta. Voimakeinot ovat perusteltuja, sillä videolla näkyy vastarintaa, sanoo tutkija.

Materiaalin perusteella tutkija arvioi, että vartijat toimivat voimankäyttökoulutuksessa opetettujen tekniikoiden mukaisesti. Tutkija muistuttaa, että lyhyen videon ja valokuvien perusteella tilanteesta ei voi saada kattavaa kuvaa. Tutkija muistuttaa, että hänellä ei ole esimerkiksi tiedossa sitä, miten tilanne on lähtenyt liikkeelle.

Näkemäni videon perusteella ei voi ottaa kantaa vartijoiden tehtävän tärkeyteen ja kiireellisyyteen eikä henkilön vaarallisuuteen. Yleisellä tasolla toki voi miettiä, minkä verran tilanteessa on vartijoilla ollut tarvetta viedä naista maahan. Nainen on tässä tapauksessa kuitenkin vastustanut ja vartijat ovat päättäneet laittaa hänet käsirautoihin, tutkija arvioi.

Yleisellä tasolla maahanvienti ja rautoihin laittaminen on tutkijan mukaan mahdollista silloin, jos vartija ei pysty lievemmin keinoin pitämään tilannetta hallinnassa.

Videolla vartijat myös puhuttavat henkilöä ja kehottavat rauhoittumaan, tutkija sanoo.

Vartijoiden oikeutta voimankäyttöön säädellään lailla. Voimankäyttö on mahdollista, jos henkilö koettaa vastarintaa tekemällä välttää pääsyn estämisen, poistamisen, kiinniottamisen tai turvallisuustarkastuksen suorittamisen tai hän pakenee kiinniottamista.

Jos henkilö vastustaa, silloin tarpeellisia ja puolustettavia voimakeinoja voidaan käyttää.

https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000009313580.html

Kommentit (7218)

Vierailija
6601/7218 |
12.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Minä olisi saanut puhumalla poistumaan sillä olen monet konfliktit selvittänyt ihan puhumalla ja ole saanut tappo uhkauksiakin kun aina ei toinen osapuoli ole suostunut mitään puhumaan eikä neuvottelemaan. 

No en ole alkanut kuolemaa pelkäämään niin että jos joku haluaa tappaa niin yrittäköön oikein sielunsa eteen. Uhkailusta huolimatta porskutan vielä tässä. Minulle ei merkitse mitään mihinkä aikaan lähden tästä maallisesta elämästä niin ettei tappouhkauksilla ole mitään merkitystä. Kaikki me lähdetään täältä kuitenkin ennemmin tai myöhemmin. 

En edes vielä ysärillä olisi osannut kuvitellakaan, että vartijat tulevat kuulumaan terveyskeskusten vakiokalustoon, mutta näin vain on kasvaneen väkivaltauhan vuoksi. 

Vierailija
6602/7218 |
12.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos asioi rauhallisesti kauppakeskuksissa, pääsee kotiinkin. Ikinä en ole ollut vartijoiden tai poliisin kanssa tekemisissä.

Poliisi on pari kertaa puhalluttanut. En vastustellut tai alkanut inttämään olevani vesiselvä puhalluttamattakin.

Voi äly älä jätä - oikeastiko luulit, että tässä puhuttiin poliiseista?

En, mutta ei minulla ole illuusioita siitä, että voisin muuta kuin ottaa köniin vastustelemalla yhtä vartijaa puhumattakaan useammasta.

Vartijoilla ei ole mitään oikeutta edes koskea sinuun, jos et ole vaaraksi itsellesi tai muille.

Juuri siksi en vastustelisikaan, vaan kävelisin ulos. Voihan sitä mielessään jupista kuinka epäreilu maailma on, mutta ei kiinnosta alkaa mittailemaan kyvykkyyttä voimankäytön ammattilaisten kanssa. 

Luonnevikaisia ei kiinnosta mitä joku sanoo tai tekee. Jos on päätetty kiusata jotain, se tehdään kohteen käytöksestä riippumatta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
6603/7218 |
12.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo nainenhan on viettänyt ostarilla aikaa ennenkin. Ehkä hän on nähnyt vartijajengin myyvän huumeita tai tappavan jonkun. Nyt päättivät päästää hänet päiviltä muka vahingossa. Suunnitelmallisuuteen viittaa tässä jutussa niin moni asia. Oikein varmistivat, että nainen on kuollut ennen kuin alkoivat laiskasti puhella, että pitäisköhän tätä elvyttää ehkä jossain vaiheessa.

Nimenomaan. Repunhihnat ja kaulahuivit annettiin olla varmuudenvuoksi kaulan ympärillä, pumpattiin polvella ja kyvasta näkee että molemmin puolin selkää painettaessa voimaa haettiin toisella kädellä lattiasta painamalla. Kun oli riittävän monta minuuttia ollut eloton niin alettiin "huolestuneena" oikeaoppisesti availla hengitysteitä löysäämällä kaulaliinaa ja käännellä kylkiasentoon. Elvytystä suunniteltiin pitkään, ripeä toiminta olisi saattanut saada hänet virkoamaan.

Ja onhan se epäilyttävää, että nainen on vaan pysäytetty ostoskeskuksen käytävällä ja haettu käsittelyyn ilman mitään konkreettista syytä. Ei ole mitään häiriötilannetta, josta hänet olisi poistettu. On vaan haettu tapettavaksi. On mahdollista, että vain osa tai yksi näistä vartijoista on tehnyt jotain rikollista, minkä nainen oli nähnyt ja käytti tätä koulutustilannetta hyväkseen, kun tiesi, että se menee helposti sähläämiseksi. Eli varmaan samantyyppinen tilanne on tapahtunut joskus aiemmin ilman että uhri on kuollut, mutta vartija on tajunnut, että tässä olisi helposti voinut käydä huonostikin. Ja käytti tätä tietoa tämän naisuhrin eliminoinnissa.

Miten muuten selittyy tuo käytävältä hakeminen ja ilmiselvä tietoinen reagoimattomuus elottomuuteen?

Ja entä jos lehmät lentää? Luuletko tosissasi, että jos näin olisi tehty, että poliisi ei olisi tuonut sitä julki? Ja ettei nuo vartijat olisi ensimmäisenä poliisille sen kertoneet? Tai esim se vartiointifirman tj a-studiossa olisi jättänyt asian mainitsematta?

Vartijat saattavat olla tyhmiä, mutta eivät kai hekään niin tyhmiä olisi, että ensimmäisenä tunnustaisivat murhanneensa tämän naisen. Nimenomaan jos niin olisi tehty, sen olisi ollut tarkoitus näyttää vahingolta. Just sayin'. Ehkä tässä tapauksessa evil master mind ei edes itse koskenut uhriin, vaan yllytti muita ja hidasteli elvytyksen kanssa. Kukapa näistä tietää, ihmeellisempiäkin tapauksia on maailmassa ollut.

Tuo ylläoleva kommentti on alunperin mun kirjoittama, mutta vastauksena aivan toiseen kommenttiin kuin tässä. Joku tahallaan trollaa ja sabotoi ketjua.

Vierailija
6604/7218 |
12.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niinhän se sanoo. Se vaan että ennen kuin niitä oikeaoppisia keinoja käytetään, pitäisi olla niille tarve. Naisehenkilön ulosohjaaminen ei täytä tätä tarvetta "oikeaoppisten" voimakeinojen käyttöön.

"Voimankäyttö on mahdollista, jos henkilö koettaa vastarintaa tekemällä välttää pääsyn estämisen, poistamisen, kiinniottamisen tai turvallisuustarkastuksen suorittamisen tai hän pakenee kiinniottamista"

Varmaan kiinnipitäminen käsivarresta ja taluttaminen ulos olisi riittänyt. En ymmärrä tuota maahan kaatamista ja päällä istumista ollenkaan. Naisella ei ollut asetta, hän ei töninyt, lyönyt eikä potkinut eikä ollut edes juoksemassa minnekään. Täysin ylimitoitettua toimintaa.

Naista ohjattiin kahden vartijan toimesta, käsistä kiinni pitäen, kun nainen valui polvilleen. Häntä yritettiin nostaa kävelemään, mutta vastusteli. Sitten vartijat "kaatoivat" lattialle. Kuului huutoja "lepo", "pysy siinä".

Vierailija
6605/7218 |
12.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos asioi rauhallisesti kauppakeskuksissa, pääsee kotiinkin. Ikinä en ole ollut vartijoiden tai poliisin kanssa tekemisissä.

Poliisi on pari kertaa puhalluttanut. En vastustellut tai alkanut inttämään olevani vesiselvä puhalluttamattakin.

Voi äly älä jätä - oikeastiko luulit, että tässä puhuttiin poliiseista?

En, mutta ei minulla ole illuusioita siitä, että voisin muuta kuin ottaa köniin vastustelemalla yhtä vartijaa puhumattakaan useammasta.

Vartijoilla ei ole mitään oikeutta edes koskea sinuun, jos et ole vaaraksi itsellesi tai muille.

Juuri siksi en vastustelisikaan, vaan kävelisin ulos. Voihan sitä mielessään jupista kuinka epäreilu maailma on, mutta ei kiinnosta alkaa mittailemaan kyvykkyyttä voimankäytön ammattilaisten kanssa. 

Luonnevikaisia ei kiinnosta mitä joku sanoo tai tekee. Jos on päätetty kiusata jotain, se tehdään kohteen käytöksestä riippumatta.

Kenenkään ei tarvitse käydä kaupassa kiusauttamassa itseään, vaan voi mennä viereiseen kauppaan.

Vierailija
6606/7218 |
12.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Karua tässä on se että miehiä pelkäävän naisen päivät päättyivät 4 miehen kiinni pitäessä...

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
6607/7218 |
12.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

"Mysteerimies", jota sokeasti toteltiin ja joka on ainoa, joka kauppakeskuksen sadoista asiakkaista on huomannut tämän naisen aiheuttaman "häiriön", jota mikään valvontakamerakaan ei tallentanut, on hyvin todennäköisesti näiden vartijoiden (työ)kaveri tai pahimmassa tapauksessa joku firman esimiestason tyyppi. Jos esimies on käskyttänyt nämä junnut, joista osa ihan aloittelijoita, toimimaan näin, niin syyte tulee napsahtamaan myös hänelle. Näinhän poliisi jo ilmoittikin, että rikoksesta epäiltyjä tulee todennäköisesti olemaan muitakin kuin nämä neljä jeppeä.

Toivottavasti tämä ei ole se mies vuodelta 2008. Se olisi jo liian paksua.

Vierailija
6608/7218 |
12.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jatkossakin tulen asioimaan Omenassa. Turvapalvelut ovat valppaana ja muita asiakkaita ei siellä kukaan pääse häiriköimään.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
6609/7218 |
12.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Mysteerimies", jota sokeasti toteltiin ja joka on ainoa, joka kauppakeskuksen sadoista asiakkaista on huomannut tämän naisen aiheuttaman "häiriön", jota mikään valvontakamerakaan ei tallentanut, on hyvin todennäköisesti näiden vartijoiden (työ)kaveri tai pahimmassa tapauksessa joku firman esimiestason tyyppi. Jos esimies on käskyttänyt nämä junnut, joista osa ihan aloittelijoita, toimimaan näin, niin syyte tulee napsahtamaan myös hänelle. Näinhän poliisi jo ilmoittikin, että rikoksesta epäiltyjä tulee todennäköisesti olemaan muitakin kuin nämä neljä jeppeä.

Jatkan spekulointia suunnitelmallisuudesta. Jos jollakulla oli tarkoitus saada tämä nainen hengiltä vahingon varjolla, se saattoi olla mysteerimies ja vaikka vain yksi tai kaksi näistä likaisen työn tekijöistä. Syy naisen runnomiseen oli joka tapauksessa täysin vähäpätöinen, mutta jos tutkinta on suomalaiseen tyyliin vähän sinne päin ja lelupoliiseja lähtökohtaisesti suosiva, saattoivat syylliset laskelmoida, että epäuskottavakin häiriöilmoitus saattaa riittää. Toivoivat ehkä selviävänsä moitteilla ja varoituksella koko sotkusta.

Ei helevetti, nyt on mammalla lähteny laukalle. Mitähä tää sun ainainen mysteerimies tykkää kun väität hänen tilanneen palkkamurhan🤣🤣🤣🤣🤣🤣

Vierailija
6610/7218 |
12.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Entä jos sillä naisella olisi ollut kohta aika varattuna sinne terveyspalveluihin?

Jos joku sun ex vaikka on sulle katkera ja haluaa kostaa sulle, usuttaa vartijat sun kimppuun kun oot matkalla mielenterveysvastaanotolle. Vartijat pysäyttää sut ja sanoo "ulos", vastaat "en mene", et halua selittää että tuonne mielialavastaanotolle on varattuna aika. Ja seuraavaksi ootkin jo lattiassa henki hieverissä.

?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
6611/7218 |
12.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niinhän se sanoo. Se vaan että ennen kuin niitä oikeaoppisia keinoja käytetään, pitäisi olla niille tarve. Naisehenkilön ulosohjaaminen ei täytä tätä tarvetta "oikeaoppisten" voimakeinojen käyttöön.

"Voimankäyttö on mahdollista, jos henkilö koettaa vastarintaa tekemällä välttää pääsyn estämisen, poistamisen, kiinniottamisen tai turvallisuustarkastuksen suorittamisen tai hän pakenee kiinniottamista"

Varmaan kiinnipitäminen käsivarresta ja taluttaminen ulos olisi riittänyt. En ymmärrä tuota maahan kaatamista ja päällä istumista ollenkaan. Naisella ei ollut asetta, hän ei töninyt, lyönyt eikä potkinut eikä ollut edes juoksemassa minnekään. Täysin ylimitoitettua toimintaa.

Naista ohjattiin kahden vartijan toimesta, käsistä kiinni pitäen, kun nainen valui polvilleen. Häntä yritettiin nostaa kävelemään, mutta vastusteli. Sitten vartijat "kaatoivat" lattialle. Kuului huutoja "lepo", "pysy siinä".

Olitko paikalla vai mistä tiedät tämän? Tuo tilanne ei ole näkynyt julkisuudessa olleilla videoilla tai ainakaan minä en ole sellaista nähnyt. Tarkoitan siis sitä vaihetta ennen kuin nainen kaadettiin maahan.

Vierailija
6612/7218 |
12.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Karua tässä on se että miehiä pelkäävän naisen päivät päättyivät 4 miehen kiinni pitäessä...

Lapsuudenystäväni raiskattiin aj koki saman 4 ukkoo kävi sairaalassa päälle, melkein kuollut silkasta kauhusta. Ne tehneet väkivaltaa vielä aika lailla ja riuhtoneet hiuksistakin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
6613/7218 |
12.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä varmaan oli tekniikat kohdillaan mutta olisi silti pitänyt olla varovaisempi eikä yhtään pitää enempää mahallaan kuin ehdoton pakko.

Millaisesta häirinnästä oli kyse, kun oli häiritty toista asiakasta?

Jos oli. Koska sitähän me emme tiedä, ja joidenkin keskustelijoiden mukaan kuka tahansa voi ilmoittaa kenet tahansa häiriköksi ja silloin on ihan ok että kyseinen osoitettu henkilö heitetään vatsalleen, raudoitetaan ja odotetaan 10 minuuttia että selviääkö vai ei tai ehtiikö poliisit paikalle.

Jos häiriköit, poistu rakennuksesta jos sinua niin kehoitetaan.

Mut on heitetty ulos aika monesta paikasta nuorempana. Hengissä ollaan.

Näiden poikien käsittelyn jälkeen et ehkä olisi.

Ei kukaan olisi, vaikka kuinka muuta haluaa uskoa.

Siinä on ollut sellainen ylivoima kimpussa varmistamassa, että vaikka on jo käsiraudoissa kädet selän takana, et olisi saanut itseäsi mihinkään liikutettua vaikka hengitys kuinka salpautuu. Avunpyynnötkin on vaan voimistaneet otteita, eikä edes niiden loppumisen jälkeen ole millään tavalla huolehdittu, odoteltu vaan, ettet siitä enää elvytykselläkään tokene.

Vierailija
6614/7218 |
12.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä varmaan oli tekniikat kohdillaan mutta olisi silti pitänyt olla varovaisempi eikä yhtään pitää enempää mahallaan kuin ehdoton pakko.

Millaisesta häirinnästä oli kyse, kun oli häiritty toista asiakasta?

Jos oli. Koska sitähän me emme tiedä, ja joidenkin keskustelijoiden mukaan kuka tahansa voi ilmoittaa kenet tahansa häiriköksi ja silloin on ihan ok että kyseinen osoitettu henkilö heitetään vatsalleen, raudoitetaan ja odotetaan 10 minuuttia että selviääkö vai ei tai ehtiikö poliisit paikalle.

Jos häiriköit, poistu rakennuksesta jos sinua niin kehoitetaan.

Mut on heitetty ulos aika monesta paikasta nuorempana. Hengissä ollaan.

Näiden poikien käsittelyn jälkeen et ehkä olisi.

Ytitätkö olla hauska?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
6615/7218 |
12.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä todennäköisimmin tämä hellu myi römpsäänsä tai tarjosi nopeita suikkareita pikkurahalla. Kyllä huoarat pitää ostoskeskuksista poistaa

Viesti tallennettu. Tämä on klassinen kunnianloukkaus, jossa kutsut tuoksi kuin kutsut ihmistä, joka on henkilöitävissä.

Ennakkotapauksessa kurosta vesipääksi kutsunut sai tuhansien tuomion. Omaisina haastaisin sinut oikeuteen. Toivon sulle pahaa.

Tiedätkö muuten, että kunnianloukkaussyytteellä uhkaaminenkin katsotaan kunnianloukkaukseksi?

En tiennyt. Mutta ei se varmaan pädekään sellaiseen pälliin, joka haukkuu henkensä menettänyttä väkivallanuhria julkisesti prostituoiduksi. Ja kehtaat uhata syytteellä.

Vierailija
6616/7218 |
12.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niinhän se sanoo. Se vaan että ennen kuin niitä oikeaoppisia keinoja käytetään, pitäisi olla niille tarve. Naisehenkilön ulosohjaaminen ei täytä tätä tarvetta "oikeaoppisten" voimakeinojen käyttöön.

"Voimankäyttö on mahdollista, jos henkilö koettaa vastarintaa tekemällä välttää pääsyn estämisen, poistamisen, kiinniottamisen tai turvallisuustarkastuksen suorittamisen tai hän pakenee kiinniottamista"

Varmaan kiinnipitäminen käsivarresta ja taluttaminen ulos olisi riittänyt. En ymmärrä tuota maahan kaatamista ja päällä istumista ollenkaan. Naisella ei ollut asetta, hän ei töninyt, lyönyt eikä potkinut eikä ollut edes juoksemassa minnekään. Täysin ylimitoitettua toimintaa.

Naista ohjattiin kahden vartijan toimesta, käsistä kiinni pitäen, kun nainen valui polvilleen. Häntä yritettiin nostaa kävelemään, mutta vastusteli. Sitten vartijat "kaatoivat" lattialle. Kuului huutoja "lepo", "pysy siinä".

Olitko paikalla vai mistä tiedät tämän? Tuo tilanne ei ole näkynyt julkisuudessa olleilla videoilla tai ainakaan minä en ole sellaista nähnyt. Tarkoitan siis sitä vaihetta ennen kuin nainen kaadettiin maahan.

Ihan Ylilaudalta tuli katsottua monta kertaa. Videota ei enää tänään löytynyt sieltä.

Vierailija
6617/7218 |
12.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Niinpä tosiaan. Jos ostoskeskuksen läpi on mentävä päästäkseen bussiin tai sieltä pois, tai siellä on terveyskeskus, labra tai muut vastaanotto, jonne on aika, tai kirjastossa odottaa varattu kirja - ja koet että yhtäkkiä ilman syytä sinut halutaan ulos. Saati jos syy on se, että olet usein siellä kiertelemässä ja naamasi on tuttu. Miten selität asian vaikka lääkärille tai maksaako kauppakeskus/vartijaliike kirjastoon sakkosi?

Vierailija
6618/7218 |
12.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Jatkossakin tulen asioimaan Omenassa. Turvapalvelut ovat valppaana ja muita asiakkaita ei siellä kukaan pääse häiriköimään.

Ja jos palstaa uskominen, niin siellä pitäisi olla huomattavasti vähemmän porukkaa kun ennen. Tosin eiköhän nuo boikotoijat puhu vaan lämpimikseen..

Vierailija
6619/7218 |

Sen läpi on ilmeisesti pakko joidenkin kulkea päästäkseen liikennevälineisiin. Vähän kuin Tripla, olet pakotettu kulkemaan ostoshe*vetin läpi vaikket haluaisi.

Vierailija
6620/7218 |
12.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Herkemmille asiakkaille pitäisi tarjota pinkkejä ja pehmustettuja käsirautoja jollaisia saa hyvinvarustetuista pornokaupoista.

Vartijoiden ei pitäisi ollenkaan saada lautta käsirautoja yms. Puhua ja jos puhe ei auta, niin soittaa poliisi paikalle, jos tilanne on sellainen. Herkkien , outojen, päihtyneiden ja kaikkien puolueiden edustajien pitää saada kulkea ilman vartijoiden hyökkäyksiä.

Toivottavasti et ole tosissasi!

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kahdeksan viisi yksi