Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Turvallisuusalaan perehtynyt tutkija arvioi, että Ison Omenan vartijat käyttivät kiinniottotilanteessa alan koulutuksessa opittuja tekniikoita.

Vierailija
08.01.2023 |

Turvallisuusalaan erikoistunut tutkija arvioi, että vartijoiden voimakeinot näyttävät kauppakeskuksen asiakkaan kuvaaman videon ja tapahtumista levinneiden kuvien perusteella hallituilta. Kuvissa naista pitää kiinni neljä vartijaa.

Videota katsoen vartijoiden voimankäyttö vaikuttaa hallitulta. Voimakeinot ovat perusteltuja, sillä videolla näkyy vastarintaa, sanoo tutkija.

Materiaalin perusteella tutkija arvioi, että vartijat toimivat voimankäyttökoulutuksessa opetettujen tekniikoiden mukaisesti. Tutkija muistuttaa, että lyhyen videon ja valokuvien perusteella tilanteesta ei voi saada kattavaa kuvaa. Tutkija muistuttaa, että hänellä ei ole esimerkiksi tiedossa sitä, miten tilanne on lähtenyt liikkeelle.

Näkemäni videon perusteella ei voi ottaa kantaa vartijoiden tehtävän tärkeyteen ja kiireellisyyteen eikä henkilön vaarallisuuteen. Yleisellä tasolla toki voi miettiä, minkä verran tilanteessa on vartijoilla ollut tarvetta viedä naista maahan. Nainen on tässä tapauksessa kuitenkin vastustanut ja vartijat ovat päättäneet laittaa hänet käsirautoihin, tutkija arvioi.

Yleisellä tasolla maahanvienti ja rautoihin laittaminen on tutkijan mukaan mahdollista silloin, jos vartija ei pysty lievemmin keinoin pitämään tilannetta hallinnassa.

Videolla vartijat myös puhuttavat henkilöä ja kehottavat rauhoittumaan, tutkija sanoo.

Vartijoiden oikeutta voimankäyttöön säädellään lailla. Voimankäyttö on mahdollista, jos henkilö koettaa vastarintaa tekemällä välttää pääsyn estämisen, poistamisen, kiinniottamisen tai turvallisuustarkastuksen suorittamisen tai hän pakenee kiinniottamista.

Jos henkilö vastustaa, silloin tarpeellisia ja puolustettavia voimakeinoja voidaan käyttää.

https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000009313580.html

Kommentit (7218)

Vierailija
6581/7218 |
12.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä varmaan oli tekniikat kohdillaan mutta olisi silti pitänyt olla varovaisempi eikä yhtään pitää enempää mahallaan kuin ehdoton pakko.

Millaisesta häirinnästä oli kyse, kun oli häiritty toista asiakasta?

Jos oli. Koska sitähän me emme tiedä, ja joidenkin keskustelijoiden mukaan kuka tahansa voi ilmoittaa kenet tahansa häiriköksi ja silloin on ihan ok että kyseinen osoitettu henkilö heitetään vatsalleen, raudoitetaan ja odotetaan 10 minuuttia että selviääkö vai ei tai ehtiikö poliisit paikalle.

Jos häiriköit, poistu rakennuksesta jos sinua niin kehoitetaan.

Vierailija
6582/7218 |
12.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos asioi rauhallisesti kauppakeskuksissa, pääsee kotiinkin. Ikinä en ole ollut vartijoiden tai poliisin kanssa tekemisissä.

Poliisi on pari kertaa puhalluttanut. En vastustellut tai alkanut inttämään olevani vesiselvä puhalluttamattakin.

Voi äly älä jätä - oikeastiko luulit, että tässä puhuttiin poliiseista?

En, mutta ei minulla ole illuusioita siitä, että voisin muuta kuin ottaa köniin vastustelemalla yhtä vartijaa puhumattakaan useammasta.

Vartijoilla ei ole mitään oikeutta edes koskea sinuun, jos et ole vaaraksi itsellesi tai muille.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
6583/7218 |

Sulla on tulevaisuus trollina. Idari.

Vierailija
6584/7218 |
12.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi aseeton vaaraton nainen viedään mahalleen niin kuin vaarallista aseistettua rikollista vietäisiin. 

Ei jumalauta, en ymmärrä. 

No siihen ei paljon tarvitse, että sinä et ymmärrä..

No kerro sitten paljonko siihen tarvitaan. Tarvitaanko vain sanallinen ilmaisu että vastustan tätä. Niin että heitetään maahan ja kaikki tulee päälle. 

Eikös joku vinkannut siitä, että kyseessä saattoi olla demonstraatio uusille työntekijöille? Jonkinlainen harjoitus?

Vierailija
6585/7218 |

Mut on heitetty ulos aika monesta paikasta nuorempana. Hengissä ollaan.

Vierailija
6586/7218 |
12.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

M a n n e t nuo vastarannan kiiskit

Romanit voisi olla ihan mukavia, vartijoihin verrattuna.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
6587/7218 |
12.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja sekin on vielä auki, että erotettiinko nämä vartijat toisistaan ennen kuulusteluja, pidettiinkö erillään vai ehtivätkö keskustella ennen kuulusteluja?

Poliisi otti kaksi kiinni, oletettavasti sen alkuperäisen parivaljakon, vapautti kuulustelujen jälkeen.

Joo, taisi olla et kuulustelu ja vapaaksi, alle vuorokausi. Muita ei kuulusteltu. Ei kuulosta hyvältä.

Minfosta luin, että mysteerimiestä on kuulusteltu puhelimitse nyt kun useita päiviä on kulunut ja mediassa on vaikka mitä materiaalia ja keskustelua. Tämä on kyllä ihmeellistä?

Mitäpä sitä pidempään pidättelemään. Ei tässä ihan hirmuista sotkemisriskiä ole ensimmäisen vuorokauden jälkeen ollut.

Vierailija
6588/7218 |
12.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vartiointipalvelu Sekundat.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
6589/7218 |
12.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äly hoi kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuossa tapauksessa vartijat eivät olisi saaneet käydä käsiksi ollenkaan jos eivät olleet varmistuneet siitä ilmoituksen riehumisesta tai häiriköinnistä, sen sijaan poliisi olisi pitänyt kutsua selvittämään koska poistettava nähtävästi vastusti vartijoiden kehotusta poistua. 

Miksi uhri vastusti? Oliko hän joku pöpipää? Selkeästi oma terveys ei ollut korkealla prioriteetillä. Jos joku pyytää minua poistumaan, poistun riippumatta siitä onko kehoitus aiheeton tai aiheellinen. Ei ole mitään järkeä alkaa rettelöimään ja vastustamaan.

Jos olet kävelemässä ostoskeskuksessa etkä ole häirinnyt mitään ja vartija komentaa poistumaan niin sinäkö ihan oikeasti vaan kävelet kiltisti ulos? Eikö todennäköisempää ole sanoa, että miksi / en tietenkään, haha (epäuskoisesti) / miksi niin pitäisi tehdä tms koska sehän kuulostaa hullulta?

Totta helvetissä kävelen. Voin laittaa jälkikäteen lafkan johdolle palautetta ja asettaa ostarin ikiboikottiin, mutta fyysisesti en tietenkään vastusta kehoitusta, koska en ole tyhmä.

Nytkö on vartijoista tehty jotain jumalia, joiden mielivaltaan on vaan pakko alistua tai menee henki? Juu, ja Suomi urputtaa Unkarille oikeusvaltioperiaatteesta... ei hyvä ihme taas.

No ei ole tehty. Vartijan asiakas on kauppakeskus. Kauppakeskus on palkannut vartijat sinne vartioimaan.

Kauppakeskuksen asiakas oli valittanut että nainen häiritsee häntä, joten nainen oli päätetty poistaa paikalta. Jos jonkun kauppakeskuksen tai muun vartioitujen paikkojen säännöt ei sulle sovi, niin älä mene niihin.

Kommentisi on ristiriitainen, sillä Isossa Omenassa on myös julkisia palveluita ja jokaisella kansalaisella on lakiin perustuva oikeus käyttää niitä, niin halutessaan.

Kauppakeskus Iso Omena

"valikoima yksityisiä sekä julkisia palveluita. Kolmannessa kerroksessa sijaitsee Espoon kaupungin 6 000 neliömetrin Palvelutori, joka yhdistää modernin

kirjaston ja

terveyskeskuksen

samaan tilaan. Ison Omenan sydän on ravintolamaailma M.E.E.T (meet, eat, enjoy, together), jonka tarjonta on ainutlaatuisen monipuolinen ja laadukas. Iso Omena sijaitsee erinomaisten liikenneyhteyksien äärellä. Kauppakeskus on

Länsimetron ensimmäisen vaiheen pääteasema, ja liityntäliikenteen bussiterminaali sijaitsee kauppakeskuksen alapuolella."

Aika pelottava ajatus, että käytät julkista liikennettä, mutta sinun pitää juosta kuin pelokas hamsteri läpi tuon Ison Omenan, koska olet "listoilla" tai jotenkin "liian tuttu naama"

Amok -juoksu.

Vierailija
6590/7218 |
12.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi aseeton vaaraton nainen viedään mahalleen niin kuin vaarallista aseistettua rikollista vietäisiin. 

Ei jumalauta, en ymmärrä. 

No siihen ei paljon tarvitse, että sinä et ymmärrä..

No kerro sitten paljonko siihen tarvitaan. Tarvitaanko vain sanallinen ilmaisu että vastustan tätä. Niin että heitetään maahan ja kaikki tulee päälle. 

Mitähän videoita sä olet katsonut?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
6591/7218 |
12.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Onko jossain koulutusmateriaalissa erikseen kielletty mahalleen vienti? Muualla kuin sairaaloiden sisäisissä ohjeissa? Jos ei, niin vartijat ovat toimineet voimassa olevien ohjeiden mukaisesti.

Ei ole edes kaikissa sairaaloissa vielä. 

Vierailija
6592/7218 |
12.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

"Mysteerimies", jota sokeasti toteltiin ja joka on ainoa, joka kauppakeskuksen sadoista asiakkaista on huomannut tämän naisen aiheuttaman "häiriön", jota mikään valvontakamerakaan ei tallentanut, on hyvin todennäköisesti näiden vartijoiden (työ)kaveri tai pahimmassa tapauksessa joku firman esimiestason tyyppi. Jos esimies on käskyttänyt nämä junnut, joista osa ihan aloittelijoita, toimimaan näin, niin syyte tulee napsahtamaan myös hänelle. Näinhän poliisi jo ilmoittikin, että rikoksesta epäiltyjä tulee todennäköisesti olemaan muitakin kuin nämä neljä jeppeä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
6593/7218 |
12.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niinhän se sanoo. Se vaan että ennen kuin niitä oikeaoppisia keinoja käytetään, pitäisi olla niille tarve. Naisehenkilön ulosohjaaminen ei täytä tätä tarvetta "oikeaoppisten" voimakeinojen käyttöön.

"Voimankäyttö on mahdollista, jos henkilö koettaa vastarintaa tekemällä välttää pääsyn estämisen, poistamisen, kiinniottamisen tai turvallisuustarkastuksen suorittamisen tai hän pakenee kiinniottamista"

Varmaan kiinnipitäminen käsivarresta ja taluttaminen ulos olisi riittänyt. En ymmärrä tuota maahan kaatamista ja päällä istumista ollenkaan. Naisella ei ollut asetta, hän ei töninyt, lyönyt eikä potkinut eikä ollut edes juoksemassa minnekään. Täysin ylimitoitettua toimintaa.

Vierailija
6594/7218 |
12.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi aseeton vaaraton nainen viedään mahalleen niin kuin vaarallista aseistettua rikollista vietäisiin. 

Ei jumalauta, en ymmärrä. 

No siihen ei paljon tarvitse, että sinä et ymmärrä..

No kerro sitten paljonko siihen tarvitaan. Tarvitaanko vain sanallinen ilmaisu että vastustan tätä. Niin että heitetään maahan ja kaikki tulee päälle. 

Eikös joku vinkannut siitä, että kyseessä saattoi olla demonstraatio uusille työntekijöille? Jonkinlainen harjoitus?

😂

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
6595/7218 |
12.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos asioi rauhallisesti kauppakeskuksissa, pääsee kotiinkin. Ikinä en ole ollut vartijoiden tai poliisin kanssa tekemisissä.

Poliisi on pari kertaa puhalluttanut. En vastustellut tai alkanut inttämään olevani vesiselvä puhalluttamattakin.

Voi äly älä jätä - oikeastiko luulit, että tässä puhuttiin poliiseista?

En, mutta ei minulla ole illuusioita siitä, että voisin muuta kuin ottaa köniin vastustelemalla yhtä vartijaa puhumattakaan useammasta.

Vartijoilla ei ole mitään oikeutta edes koskea sinuun, jos et ole vaaraksi itsellesi tai muille.

Juuri siksi en vastustelisikaan, vaan kävelisin ulos. Voihan sitä mielessään jupista kuinka epäreilu maailma on, mutta ei kiinnosta alkaa mittailemaan kyvykkyyttä voimankäytön ammattilaisten kanssa. 

Vierailija
6596/7218 |
12.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä varmaan oli tekniikat kohdillaan mutta olisi silti pitänyt olla varovaisempi eikä yhtään pitää enempää mahallaan kuin ehdoton pakko.

Millaisesta häirinnästä oli kyse, kun oli häiritty toista asiakasta?

Jos oli. Koska sitähän me emme tiedä, ja joidenkin keskustelijoiden mukaan kuka tahansa voi ilmoittaa kenet tahansa häiriköksi ja silloin on ihan ok että kyseinen osoitettu henkilö heitetään vatsalleen, raudoitetaan ja odotetaan 10 minuuttia että selviääkö vai ei tai ehtiikö poliisit paikalle.

Jos häiriköit, poistu rakennuksesta jos sinua niin kehoitetaan.

Voin poistua, mutta 1.reklamoin 2.vaihdan palveluntarjoajaa. Omppuun en enää mene.

Vierailija
6597/7218 |
12.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minä olisi saanut puhumalla poistumaan sillä olen monet konfliktit selvittänyt ihan puhumalla ja ole saanut tappo uhkauksiakin kun aina ei toinen osapuoli ole suostunut mitään puhumaan eikä neuvottelemaan. 

No en ole alkanut kuolemaa pelkäämään niin että jos joku haluaa tappaa niin yrittäköön oikein sielunsa eteen. Uhkailusta huolimatta porskutan vielä tässä. Minulle ei merkitse mitään mihinkä aikaan lähden tästä maallisesta elämästä niin ettei tappouhkauksilla ole mitään merkitystä. Kaikki me lähdetään täältä kuitenkin ennemmin tai myöhemmin. 

Vierailija
6598/7218 |
12.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äly hoi kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuossa tapauksessa vartijat eivät olisi saaneet käydä käsiksi ollenkaan jos eivät olleet varmistuneet siitä ilmoituksen riehumisesta tai häiriköinnistä, sen sijaan poliisi olisi pitänyt kutsua selvittämään koska poistettava nähtävästi vastusti vartijoiden kehotusta poistua. 

Miksi uhri vastusti? Oliko hän joku pöpipää? Selkeästi oma terveys ei ollut korkealla prioriteetillä. Jos joku pyytää minua poistumaan, poistun riippumatta siitä onko kehoitus aiheeton tai aiheellinen. Ei ole mitään järkeä alkaa rettelöimään ja vastustamaan.

Jos olet kävelemässä ostoskeskuksessa etkä ole häirinnyt mitään ja vartija komentaa poistumaan niin sinäkö ihan oikeasti vaan kävelet kiltisti ulos? Eikö todennäköisempää ole sanoa, että miksi / en tietenkään, haha (epäuskoisesti) / miksi niin pitäisi tehdä tms koska sehän kuulostaa hullulta?

Totta helvetissä kävelen. Voin laittaa jälkikäteen lafkan johdolle palautetta ja asettaa ostarin ikiboikottiin, mutta fyysisesti en tietenkään vastusta kehoitusta, koska en ole tyhmä.

Nytkö on vartijoista tehty jotain jumalia, joiden mielivaltaan on vaan pakko alistua tai menee henki? Juu, ja Suomi urputtaa Unkarille oikeusvaltioperiaatteesta... ei hyvä ihme taas.

No ei ole tehty. Vartijan asiakas on kauppakeskus. Kauppakeskus on palkannut vartijat sinne vartioimaan.

Kauppakeskuksen asiakas oli valittanut että nainen häiritsee häntä, joten nainen oli päätetty poistaa paikalta. Jos jonkun kauppakeskuksen tai muun vartioitujen paikkojen säännöt ei sulle sovi, niin älä mene niihin.

Kommentisi on ristiriitainen, sillä Isossa Omenassa on myös julkisia palveluita ja jokaisella kansalaisella on lakiin perustuva oikeus käyttää niitä, niin halutessaan.

Kauppakeskus Iso Omena

"valikoima yksityisiä sekä julkisia palveluita. Kolmannessa kerroksessa sijaitsee Espoon kaupungin 6 000 neliömetrin Palvelutori, joka yhdistää modernin

kirjaston ja

terveyskeskuksen

samaan tilaan. Ison Omenan sydän on ravintolamaailma M.E.E.T (meet, eat, enjoy, together), jonka tarjonta on ainutlaatuisen monipuolinen ja laadukas. Iso Omena sijaitsee erinomaisten liikenneyhteyksien äärellä. Kauppakeskus on

Länsimetron ensimmäisen vaiheen pääteasema, ja liityntäliikenteen bussiterminaali sijaitsee kauppakeskuksen alapuolella."

Aika pelottava ajatus, että käytät julkista liikennettä, mutta sinun pitää juosta kuin pelokas hamsteri läpi tuon Ison Omenan, koska olet "listoilla" tai jotenkin "liian tuttu naama"

Niinpä, tuo on monella työmatkaliikenteen varrella. Aika moni muukin saattaa kävellä tuolta läpi päivittäin.

Ihmeellinen ajatus, että tämä nainen oli jo entuudestaan tuttu ikään kuin muut asiakkaat kävisivät siellä vain kerran elämässään. En ole koskaan siellä edes ajatellut, että valvontakameroista saatetaan seurata minuakin, vaikka toki sen tiedän. Mutta aina olen Omenassakin kävellyt sitä miettimättä. Jatkossa vaikea vaan rennosti enää viettää aikaa siellä. Enkä halua kävelläkään enää tuon käytävän poikki.

Kyllä tuo tapaus tuo turvattomuuden tunteen, mikä yhdistyy paikkaan. 

Vierailija
6599/7218 |
12.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä varmaan oli tekniikat kohdillaan mutta olisi silti pitänyt olla varovaisempi eikä yhtään pitää enempää mahallaan kuin ehdoton pakko.

Millaisesta häirinnästä oli kyse, kun oli häiritty toista asiakasta?

Jos oli. Koska sitähän me emme tiedä, ja joidenkin keskustelijoiden mukaan kuka tahansa voi ilmoittaa kenet tahansa häiriköksi ja silloin on ihan ok että kyseinen osoitettu henkilö heitetään vatsalleen, raudoitetaan ja odotetaan 10 minuuttia että selviääkö vai ei tai ehtiikö poliisit paikalle.

Jos häiriköit, poistu rakennuksesta jos sinua niin kehoitetaan.

Mut on heitetty ulos aika monesta paikasta nuorempana. Hengissä ollaan.

Näiden poikien käsittelyn jälkeen et ehkä olisi.

Vierailija
6600/7218 |
12.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

"Mysteerimies", jota sokeasti toteltiin ja joka on ainoa, joka kauppakeskuksen sadoista asiakkaista on huomannut tämän naisen aiheuttaman "häiriön", jota mikään valvontakamerakaan ei tallentanut, on hyvin todennäköisesti näiden vartijoiden (työ)kaveri tai pahimmassa tapauksessa joku firman esimiestason tyyppi. Jos esimies on käskyttänyt nämä junnut, joista osa ihan aloittelijoita, toimimaan näin, niin syyte tulee napsahtamaan myös hänelle. Näinhän poliisi jo ilmoittikin, että rikoksesta epäiltyjä tulee todennäköisesti olemaan muitakin kuin nämä neljä jeppeä.

Jatkan spekulointia suunnitelmallisuudesta. Jos jollakulla oli tarkoitus saada tämä nainen hengiltä vahingon varjolla, se saattoi olla mysteerimies ja vaikka vain yksi tai kaksi näistä likaisen työn tekijöistä. Syy naisen runnomiseen oli joka tapauksessa täysin vähäpätöinen, mutta jos tutkinta on suomalaiseen tyyliin vähän sinne päin ja lelupoliiseja lähtökohtaisesti suosiva, saattoivat syylliset laskelmoida, että epäuskottavakin häiriöilmoitus saattaa riittää. Toivoivat ehkä selviävänsä moitteilla ja varoituksella koko sotkusta.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: neljä viisi kolme