Turvallisuusalaan perehtynyt tutkija arvioi, että Ison Omenan vartijat käyttivät kiinniottotilanteessa alan koulutuksessa opittuja tekniikoita.
Turvallisuusalaan erikoistunut tutkija arvioi, että vartijoiden voimakeinot näyttävät kauppakeskuksen asiakkaan kuvaaman videon ja tapahtumista levinneiden kuvien perusteella hallituilta. Kuvissa naista pitää kiinni neljä vartijaa.
Videota katsoen vartijoiden voimankäyttö vaikuttaa hallitulta. Voimakeinot ovat perusteltuja, sillä videolla näkyy vastarintaa, sanoo tutkija.
Materiaalin perusteella tutkija arvioi, että vartijat toimivat voimankäyttökoulutuksessa opetettujen tekniikoiden mukaisesti. Tutkija muistuttaa, että lyhyen videon ja valokuvien perusteella tilanteesta ei voi saada kattavaa kuvaa. Tutkija muistuttaa, että hänellä ei ole esimerkiksi tiedossa sitä, miten tilanne on lähtenyt liikkeelle.
Näkemäni videon perusteella ei voi ottaa kantaa vartijoiden tehtävän tärkeyteen ja kiireellisyyteen eikä henkilön vaarallisuuteen. Yleisellä tasolla toki voi miettiä, minkä verran tilanteessa on vartijoilla ollut tarvetta viedä naista maahan. Nainen on tässä tapauksessa kuitenkin vastustanut ja vartijat ovat päättäneet laittaa hänet käsirautoihin, tutkija arvioi.
Yleisellä tasolla maahanvienti ja rautoihin laittaminen on tutkijan mukaan mahdollista silloin, jos vartija ei pysty lievemmin keinoin pitämään tilannetta hallinnassa.
Videolla vartijat myös puhuttavat henkilöä ja kehottavat rauhoittumaan, tutkija sanoo.
Vartijoiden oikeutta voimankäyttöön säädellään lailla. Voimankäyttö on mahdollista, jos henkilö koettaa vastarintaa tekemällä välttää pääsyn estämisen, poistamisen, kiinniottamisen tai turvallisuustarkastuksen suorittamisen tai hän pakenee kiinniottamista.
Jos henkilö vastustaa, silloin tarpeellisia ja puolustettavia voimakeinoja voidaan käyttää.
Kommentit (7218)
Olen jo ihan varma, että tuo ilmoitus "häirinnästä" oli näiden naista hyväksikäyttävien tuttaviensa harjoittamaa kiusaamista.
Yksi mies saa naisen ulos kauppakeskuksesta. Kaksi miestä saavat pideltyä naista ja laitettua hänelle tarvittaessa käsiraudat. Mihin tarvitaan 4 äijää runnomaan naista, joka on jo maassa ja raudoitettu?
Vierailija kirjoitti:
Tämän ketjun otsikossa sanotaan, että on käytetty alan koulutuksessa opittuja tekniikoita - todellakin joo...
Eikö siihen pikakurssiin kuulu ensiapukoulutus ja eikö sitä ole myös armeijassa ja siviilipalveluksessa...
Sen mitä voi päätellä maikkarin videosta niin kuolemantapaus tullut näille ensimmäistä kertaa kohdalle, ei tiedetty mitä pitäisi tehdä tai että pitäisikö ryhtyä elvyttämään silti, pyysivät kaiketi ohjeita kun se kovaäänisin soitti jonnekin, jonka jälkeen tuli sitten se 'sivullinen' elvyttämään, voisi kuvitella että on sovittu yhteistyöstä alan toimijoihin hätätapauksissa.
Kaikki nää disinformaatiomielikuvitussympatiasadut ovat tehneet vain hallaa keissille.
9/10:stä uutisoidusta asiasta ei ole ollut totta niin harva on uskonut enää tuota elvytyksen viivästymistäkään.
MTV videon jälkeen tuo on valitettavan totta. Vartijat hämmentyneenä möllöttävät kuin joukko onnettomuuspaikalle eksyneitä lapsia ja kello käy.
Surkea tapaus.
Netistä Lääkärilehdestä löytyy juttua otsikolla " Päinmakuulle rajoittamisessa äkkikuoleman riski": Nuori, tervekin ihminen voi kuolla rytmihäiriöön, jos ihminen laitetaan päinmakuulle. Tilannetta pahentaa luonnollisesti tilanteesta aiheutuva stressi. Esim. Niuvan mielisairaalassa ei ole yli KYMMENEEN VUOTEEN enää käytetty juuri kuolemanriskin takia tuota tapaa ottaa esim. väkivaltainen potilas kiinni.
Kommentointien perusteella suurin osa ei tiedä mistä kirjoittaa...
Vierailija kirjoitti:
Yksi mies saa naisen ulos kauppakeskuksesta. Kaksi miestä saavat pideltyä naista ja laitettua hänelle tarvittaessa käsiraudat. Mihin tarvitaan 4 äijää runnomaan naista, joka on jo maassa ja raudoitettu?
Nuo vartijatko täällä alapeukuttelevat? Voimankäyttö oli liiallista tilanteessa, eikä siitä pääse yli eikä ympäri.
Vierailija kirjoitti:
Yksi mies saa naisen ulos kauppakeskuksesta. Kaksi miestä saavat pideltyä naista ja laitettua hänelle tarvittaessa käsiraudat. Mihin tarvitaan 4 äijää runnomaan naista, joka on jo maassa ja raudoitettu?
Minä ihmettelen myös. Miten noin nopeasti saatiin paikalle viisi miestä ja sermit?
Olen pyytänyt samassa kauppakeskuksessa myyjää hälyttämään vartijat paikalle sekavan narkomaanin takia. Jäin kauemmas tekemään ostoksia. Paikalle tuli YKSI vartija, joka puhutteli narkomaani 10-15 minuuttia, kunnes sai ohjattua ulos.
Kun käsiraudat (oletetusta häiritsemisestä puhumalla hän sai käsiraudat, täysin absurdia) on laitettu, miksei naista ole päästetty seisomaan tai edes istumaan?
Omituinen epäsuhta käytetyn voiman, vartijamäärän ja käytettyjen tekniikoiden suhteen. Monta miestä tulee paikalle jos kyseessä on murtovaras?
Vierailija kirjoitti:
Kommentointien perusteella suurin osa ei tiedä mistä kirjoittaa...
No kerropa, mitä me ei tiedetä ja mistä?
Vierailija kirjoitti:
Kommentointien perusteella suurin osa ei tiedä mistä kirjoittaa...
Minä olen ihmetellyt, että onko mammafoorumi täynnä jotain vasemmistolaisia anarkisteja.
Suljetun osaston sepot ja sadut kirjoittelee turhia..
Vierailija kirjoitti:
Netistä Lääkärilehdestä löytyy juttua otsikolla " Päinmakuulle rajoittamisessa äkkikuoleman riski": Nuori, tervekin ihminen voi kuolla rytmihäiriöön, jos ihminen laitetaan päinmakuulle. Tilannetta pahentaa luonnollisesti tilanteesta aiheutuva stressi. Esim. Niuvan mielisairaalassa ei ole yli KYMMENEEN VUOTEEN enää käytetty juuri kuolemanriskin takia tuota tapaa ottaa esim. väkivaltainen potilas kiinni.
Ja tarkemmin asiasta voi lukea tästä ketjusta sivulta 183.
Täällä näköjään ihmetellään kovasti 😂
No minä en ihmettele 😂
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Järkyttävä
tuo maikkarin sivuilla oleva video! Nainen on eloton minuuttikaupalla, mutta apinat vaan roikkuvat raajoissa kiinni. Vielä elvytyksen aikanakin suurin huoli on, että elvytys pitää lopettaa, jos nainen yrittää nousta - hei haloo!!!
Toivon näille k-päille kovia rangaistuksia sekä ikuista kieltoa toimia vartijana. Miten voi olla noin epäammattimaisia ihmisiä tuollaisessa ammatissa. Tuollaisten ihmistenkö pitäisi muka luoda turvaa?
Toivottavasti nimet ja naamat julkaistaan mahd. pian.Toivon myös että nimet löytyy kohta Ylilaudalta ja nuo ei saa ikinä mitään töitä ja elää tuon naisen kuoleman kanssa lopun elämänsä. kärsien.
Nimiä on jo mainittu, mutta varmuus tulee oikeudessa
Pellet pörisee itsekseen täällä 😂
Vierailija kirjoitti:
Pellet pörisee itsekseen täällä 😂
Laitahan nimi ja kuva tulemaan, stevari. Moikkaillaan kun nähdään.
Vierailija kirjoitti:
Netistä Lääkärilehdestä löytyy juttua otsikolla " Päinmakuulle rajoittamisessa äkkikuoleman riski": Nuori, tervekin ihminen voi kuolla rytmihäiriöön, jos ihminen laitetaan päinmakuulle. Tilannetta pahentaa luonnollisesti tilanteesta aiheutuva stressi. Esim. Niuvan mielisairaalassa ei ole yli KYMMENEEN VUOTEEN enää käytetty juuri kuolemanriskin takia tuota tapaa ottaa esim. väkivaltainen potilas kiinni.
Meillä ei työpaikalla sairaalassa ollut edes vartijalla oikeutta ottaa kiinni potilasta vain hoitajilla oli oikeus. Siinä se kerrankin seisoi vieressä kun useampi hoitaja taltutti riehuvan potilaan. Hyvä niin koska kyseinen henkilö tapsutteli virkeänä aamiaiselle seuraavana aamuna eikä löytynyt ruumishuoneelta.
Täällä rikolliset pommittaa, että ei olisi yhtään vartijaa missään niin saisi temmeltää vapaasti!
Stevarit ovat kyllä tehneet itsestään pahasti pellejä. Avarnin hakkaamiset ja securitaksen toiminta, jossa uhri päätyy ruumispussiin...
Toivon alan lopettamista. Paljon turvallisempaa ilman mielivaltaista väkivaltaa.
Tuttukin oli vartija mutta upgreidasi ryhtymällä siivoojaksi. Palkkakin nyt parempI.
Kontrolli, kontrolli, kontrolli. Jokainen osaa runnoa mutta kuka tekee tekniikat oikein? Ylimääräistä voimaa ei tarvi käyttää.
Jos yksi jäätyy, mutta että kaikki, ei voi käsittää.