Turvallisuusalaan perehtynyt tutkija arvioi, että Ison Omenan vartijat käyttivät kiinniottotilanteessa alan koulutuksessa opittuja tekniikoita.
Turvallisuusalaan erikoistunut tutkija arvioi, että vartijoiden voimakeinot näyttävät kauppakeskuksen asiakkaan kuvaaman videon ja tapahtumista levinneiden kuvien perusteella hallituilta. Kuvissa naista pitää kiinni neljä vartijaa.
Videota katsoen vartijoiden voimankäyttö vaikuttaa hallitulta. Voimakeinot ovat perusteltuja, sillä videolla näkyy vastarintaa, sanoo tutkija.
Materiaalin perusteella tutkija arvioi, että vartijat toimivat voimankäyttökoulutuksessa opetettujen tekniikoiden mukaisesti. Tutkija muistuttaa, että lyhyen videon ja valokuvien perusteella tilanteesta ei voi saada kattavaa kuvaa. Tutkija muistuttaa, että hänellä ei ole esimerkiksi tiedossa sitä, miten tilanne on lähtenyt liikkeelle.
Näkemäni videon perusteella ei voi ottaa kantaa vartijoiden tehtävän tärkeyteen ja kiireellisyyteen eikä henkilön vaarallisuuteen. Yleisellä tasolla toki voi miettiä, minkä verran tilanteessa on vartijoilla ollut tarvetta viedä naista maahan. Nainen on tässä tapauksessa kuitenkin vastustanut ja vartijat ovat päättäneet laittaa hänet käsirautoihin, tutkija arvioi.
Yleisellä tasolla maahanvienti ja rautoihin laittaminen on tutkijan mukaan mahdollista silloin, jos vartija ei pysty lievemmin keinoin pitämään tilannetta hallinnassa.
Videolla vartijat myös puhuttavat henkilöä ja kehottavat rauhoittumaan, tutkija sanoo.
Vartijoiden oikeutta voimankäyttöön säädellään lailla. Voimankäyttö on mahdollista, jos henkilö koettaa vastarintaa tekemällä välttää pääsyn estämisen, poistamisen, kiinniottamisen tai turvallisuustarkastuksen suorittamisen tai hän pakenee kiinniottamista.
Jos henkilö vastustaa, silloin tarpeellisia ja puolustettavia voimakeinoja voidaan käyttää.
Kommentit (7218)
Edelleen tilanne on se, että tiedämme seuraukset mutta emme tärkeintä eli juurisyytä.
Millä tavalla nainen oli ollut häiriöksi? Vai oliko ollut ollenkaan?
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/nyt-lisaa-nakosuojaa-mtv-kavi-hetki…
Eivät vartijat olleet tehtäviensä tasalla, voidaan sanoa, että jo menehtyneen ihmisen kiinnipitäminen on hätävarjelun liioittelua. Vai saivatko vartijat pervon orgasmin kuolleesta?
Tässä aiheeseen liittyen
Vierailija kirjoitti:
Tuo vartijan kommentti maikkarin videossa, kun toinen elvyttää: "jos se yhtään alkaa vastustella, niin lopeta heti"..... aivan epätodellinen asenne
Älä sinä vaan ikinä ala elvyttää ketään, jos sinusta on tarpeellista elvyttää liikkuvaa ihmistä.
Siis millainen koulutus nyt noilla vartijoilla onkaan!! Siis aivan järkyttävää nähtävää MTV 3 sivuilla oleva video jossa ensin 7 min ihmetellään miksi kiinnipidetty henkilö ei reagoi.
Hyvä tietää, ettei kannata ainakaan vartijoilta pyytää elvytysapua, jos joku saa sairauskohtauksen kauppakeskuksessa. Seisovat ringissä paskat housuissa sormi perseessä ja odottavat äitiä apuun. Sellaisia "turvallisuusalan" "ammattilaisia".
Oikeat ammattilaiset olisivat pysyneet tuossakin tilanteessa rauhallisina ja provosoitumattomina ja hoitaneet puhumalla asiaa.
Suurin ja merkittävin avoin kysymys on tosiaan se alkutilanne. Nainen oli ollut häiriöksi? Miten? Vai oliko ollut lainkaan häiriöksi?
Omituista, että vartijointialalla ei tiedetä sitä, että päinmakuuttaminen kiinnipitotilanteessa voi johtaa kuolemaan. Tässä tapauksessa sen lisäksi kädet takana raudoissa, mikä painaa etuvartaloa alemmaksi ja sen lisäksi vartija pääpuolessa pitelee vartaloa alhaalla. Eihän tuossa asennossa voi hengittää. Tähän lisänä pakokauhu.
Vierailija kirjoitti:
Siis millainen koulutus nyt noilla vartijoilla onkaan!! Siis aivan järkyttävää nähtävää MTV 3 sivuilla oleva video jossa ensin 7 min ihmetellään miksi kiinnipidetty henkilö ei reagoi.
Melko normaalinoloinen työmaaporukka joka odottaa ohjeita, yrittävät silmänlumeeksi olla kuin eivät olisi huomanneet kuolleen, mutta eivät voi koska yleisöä ja kamerat paikalla.
Vierailija kirjoitti:
Oikeat ammattilaiset olisivat pysyneet tuossakin tilanteessa rauhallisina ja provosoitumattomina ja hoitaneet puhumalla asiaa.
Sepä oliskin mukavaa, jos kaikki väkivaltaiset kahelit voitaisiin hoitaa puhumalla. Utopiaa.
Ihanko oikeasti kauppakeskuksien vartijoiden ensiaputaidot ja asenne on tuota tasoa.
"vartijan kommentti videossa, kun toinen elvyttää: "jos se yhtään alkaa vastustella, niin lopeta heti".....
Ei hyvää päivää näitä idioot teja.
Ja suoraan kuin leffasta, neljä vartijaa pitää 7min. ajan ruumista kaikin voimin kiinni ja painaa lattiaa vasten. Ja voimaa käytetään niin paljon, että vartijat joutuvat välillä ojentamaan käsiä. Eivätkä tajua mitään, että ihminen on kuollut ja eloton.
m u r ha in fo, s 151:
"HS:n väite on jo vanhaa tietoa. Poliisi on sen jälkeen ilmoittanut, että mysteerimiehen henkilöllisyys ei ole tiedossa."
Alkaa mennä mielenkiintoiseksi tuo alkuperäinen häiriöilmoitus ja sen mahdollinen tekijä...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oikeat ammattilaiset olisivat pysyneet tuossakin tilanteessa rauhallisina ja provosoitumattomina ja hoitaneet puhumalla asiaa.
Sepä oliskin mukavaa, jos kaikki väkivaltaiset kahelit voitaisiin hoitaa puhumalla. Utopiaa.
Nää totterot oikeesti kuvittelee näin. Saattaas mieli muuttua kun pari tuntia pääsis inttämään jonkun nistin kanssa.
Poistusitko
En
Et viittis lähtee
En
Lähtisit nyt vaan
En
Ole hyvä ja poistu
En
.
4433: Kouluissa opettajan valtuudet riittävät häirikköoppilaan osalta tasan tuohon. Puhumalla ongelmatilanne on vain kyettävä ratkaisemaan.
Vierailija kirjoitti:
4433: Kouluissa opettajan valtuudet riittävät häirikköoppilaan osalta tasan tuohon. Puhumalla ongelmatilanne on vain kyettävä ratkaisemaan.
Ja juuri sen takia kouluissa sekoisimmat häiriköt saavat häiritä itsensä läkähdyksiin, kun opettajilla on validi pelko työpaikan menetyksestä ja työkalut viety pois.
Todella huono kehitys kun muutama urpo luokassa pystyy pilaamaan kymmenien lasten opiskelun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis millainen koulutus nyt noilla vartijoilla onkaan!! Siis aivan järkyttävää nähtävää MTV 3 sivuilla oleva video jossa ensin 7 min ihmetellään miksi kiinnipidetty henkilö ei reagoi.
Melko normaalinoloinen työmaaporukka joka odottaa ohjeita, yrittävät silmänlumeeksi olla kuin eivät olisi huomanneet kuolleen, mutta eivät voi koska yleisöä ja kamerat paikalla.
Onko ne tosiaan niin tolloja, ettei 7min. aikana edes yritä pyytää sivulliselta apua, jos kukaan noista 7 jätkästä ei osaa elvyttää. Ja ollaan sentään kauppakeskuksessa, jossa ihmisiä liikkuu. Onko nuo koulutettu vain tappamaan?
Tuossakin tapauksessa normaali älyinen ihminen, olisi jo ensimmäisen 2 min. vetänyt jonkun asialkaan hihasta ja pyytänyt. Kun suurin osa osaa elvyttää.
Oliko tuo etukäteen suummiteltu juttu? Ei voi muuta ajatella.
Äh, jos vartijat ei tienneet miten toimia, niin olisivat huutaneet, että onko paikalla ensiaputaitoista. Varmasti olisi ollut. Mutta ilmeisesti eivät ymmärtäneet, että sydän on pysähtynyt, koska eivät kokeilleet pulssia.
On nää vartijat sitten fiksuja kerrassaan. Nainen kuoli ja hän vaan kiusaa hymiöiden kera
En enää ihmettele miksei elvytetty.