Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Turvallisuusalaan perehtynyt tutkija arvioi, että Ison Omenan vartijat käyttivät kiinniottotilanteessa alan koulutuksessa opittuja tekniikoita.

Vierailija
08.01.2023 |

Turvallisuusalaan erikoistunut tutkija arvioi, että vartijoiden voimakeinot näyttävät kauppakeskuksen asiakkaan kuvaaman videon ja tapahtumista levinneiden kuvien perusteella hallituilta. Kuvissa naista pitää kiinni neljä vartijaa.

Videota katsoen vartijoiden voimankäyttö vaikuttaa hallitulta. Voimakeinot ovat perusteltuja, sillä videolla näkyy vastarintaa, sanoo tutkija.

Materiaalin perusteella tutkija arvioi, että vartijat toimivat voimankäyttökoulutuksessa opetettujen tekniikoiden mukaisesti. Tutkija muistuttaa, että lyhyen videon ja valokuvien perusteella tilanteesta ei voi saada kattavaa kuvaa. Tutkija muistuttaa, että hänellä ei ole esimerkiksi tiedossa sitä, miten tilanne on lähtenyt liikkeelle.

Näkemäni videon perusteella ei voi ottaa kantaa vartijoiden tehtävän tärkeyteen ja kiireellisyyteen eikä henkilön vaarallisuuteen. Yleisellä tasolla toki voi miettiä, minkä verran tilanteessa on vartijoilla ollut tarvetta viedä naista maahan. Nainen on tässä tapauksessa kuitenkin vastustanut ja vartijat ovat päättäneet laittaa hänet käsirautoihin, tutkija arvioi.

Yleisellä tasolla maahanvienti ja rautoihin laittaminen on tutkijan mukaan mahdollista silloin, jos vartija ei pysty lievemmin keinoin pitämään tilannetta hallinnassa.

Videolla vartijat myös puhuttavat henkilöä ja kehottavat rauhoittumaan, tutkija sanoo.

Vartijoiden oikeutta voimankäyttöön säädellään lailla. Voimankäyttö on mahdollista, jos henkilö koettaa vastarintaa tekemällä välttää pääsyn estämisen, poistamisen, kiinniottamisen tai turvallisuustarkastuksen suorittamisen tai hän pakenee kiinniottamista.

Jos henkilö vastustaa, silloin tarpeellisia ja puolustettavia voimakeinoja voidaan käyttää.

https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000009313580.html

Kommentit (7218)

Vierailija
4341/7218 |
10.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset
Vierailija
4342/7218 |
10.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Outo on veljen kertomus. Naisen vanhemmille poliisi on heti lauantaina ilmoittanut kuolemasta. Vanhemmat eivät kuitenkaan ole ilmoittaneet pojalleen, eli naisen veljelle, tapahtuneesta, vaan veli on uutisista päätellyt kuolleen olevan sisko ja ottanut itse yhteyttä poliisiin maanantaina. Minkälaisessa perheessä perheenjäsenet eivät ilmoita toisilleen, että by the way, sun sisko on kuollut??

Jälleen yritetään ohjata keskustelu pois tapahtuneesta, mikä tavoite sinulla on, oletko noiden kollega?

Perheessä on jotain pahasti vialla, kun lapsen kuolemasta ei ilmoiteta muille läheisille. Se vaan, että jotkut, sinäkin, yrittävät leipoa naisesta jotain enkeliä. Ensin viattomana, monen lapsen raskaana olevana äitinä ja sitten lastentarhaopettajana. Jotain nainen oli tehnyt, jotta joutui pois käskytettäväksi. Onko vartijat syyllisiä kuolemaan vai ei, ei ole sun päätettävissä, vaikka olet täällä kovasti tietäväisenä tuomiota jakamassa.

Mutta kun naisen ei ole tarvinnut tehdä mitään. Voi hyvin olla, että joku mies ilman syytä soitti vartijat. Siitä vihjaa sekin, että miestä ei tavoiteta. Ehkä vartijoiden olisi pitänyt viedä ko. mies pois.

Olisi vain poistunut rakennuksesta niin tätäkään ei olisi tapahtunut.

Olisipa ollut ammattitaitoiset vartijat, niin nainen olisi elossa.

Kui kaks vartijaa ei saanu sitä ulos?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
4343/7218 |
10.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä ihminen EI ole ollut häiriöksi yhtään kellekään. Toivon että ihminen joka vartijat kutsunut otetaan kuulusteluun myös. Jos sellaista ylipäänsä löytyy. Oliko tämän väärti. Aivan kamala tapaus.

Tottakai ihminen säikähtää JOS EI SAA HAPPEA 😭

Vartijoita moni pelkää ja aivan syystä. Eli jos sanoo mihinkään vastaan niin kampataan jalat alta. Astmaatikkona ja osteoporoosissa keuhkoni eivät kestä minkäänlaista painetta.

Kuinka sairas täytyy olla teidän jotka sanovat "mitäs sanoi vastaan tms". Eli kuolemantuomio? Tuollaista valtaa kuin näillä vartijoilla, ei ole edes poliisilla. Vartijalla voi olla vaikka mitä tuomioita alla, vkon etäkoulutus Eli kuka tahansa umpiaalio pääsee töihin.

Poliisilla on tiedossa, kuka hälytti vartijat. Kokonaisuuden ymmärtämisen kannalta on tärkeää, että tulee julki, miksi ko. mies hälytti vartijat. Harmi, että miestä on ollut ilmeisesti hieman vaikea tavoittaa.

Onko poliisilla tiedossa, kuka hälytti vartijat?

Eikös vielä tänään poliisi etsinyt tätä mysteerimiestä?

Lähde, jos mysteerimies on löytynyt. Kiitos..

Luin ip-lehden tai HS:n sivulta, että poliisilla on tiedossa henkilö, joka hälytti vartijat, mutta poliisi ei ollut vielä tavoittanut miestä. Se kuulostaa hieman oudolta.

Just tämä. Aivan helkkarin outoa. Sitten vielä jossain jutussa oli, että mieshenkilö oli kokenut että nainen häiritsee häntä ja oli soittanut vartijat paikalle. Niin aivan helkkarin outoa. Kuka randomi ostarilla kävijä tietää miten soittaa vartijat paikalle?? Olisi ymmärrettävää jos olisi tarttunut hiasta kiinni vartijaa ja sanonut että nainen häiritsee. (Ja naisen tunteneet kuvailee että hän arastelee miehiä?!!? + tuo että joku mies oli häntä lyönyt ja saanut siitä tuomion. Nämä vielä lisää tapauksen outoutta.) Ja jos jotain todella häiritsevää tapahtuu, esim joku heiluu puukon kanssa tms. niin eikö silloin soiteta 112, eikä aleta selvittelemään miten vartijat soitetaan paikalle? Ja jos asiassa on ihan loogiset perusteet, miksi on voitu soittaa vartijat, niin miksi asiaa ei kerrota, vaan viestitään ihan outoja. 

Oikeasti ovat vaan halunneet kiusata naista jonka ovat usein siellä nähneet ja joka on ärsyttänyt vartijoita kun on ollut vähän outo tai jotain. Sitten on keksitty tällainen tarina että on muka häirinnyt jotain. Sadistit. 

Miksi juuri tällä kerralla olisivat ihan turhan päiten halunneet käydä naisen päälle? Eiköhän siellä olisi lauantai-iltana ollut oikeitakin töitä. Jokainen voisi miettiä edes viisi sekuntia ihan järjen kanssa, ennen kuin tuuttaa näitä spekulaatioitaan palstat täyteen.

Ne vartijat olisi voineet miettiä viisi sekuntia ihan järjen kanssa, ennen kuin tuuttaa viattomilta ilmat pihalle.

Yyyyyyyyyyyyyyyy....sähän sen tiedät yyyyyyyyy

Mikä tämä lapsellinen teini on joka täällä yyyyttelee vähän väliä? Joku teini-ikäinen vartijako?

Ilmiselvästi. Neljänkymmenen tunnin kurssitus on vaatinut veronsa.

Ei susta muuhun oliskaan. Kaiken lisäksi olet vainoharhainen skitso.

Vierailija
4344/7218 |
10.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo vartijan kommentti maikkarin videossa, kun toinen elvyttää: "jos se yhtään alkaa vastustella, niin lopeta heti"..... aivan epätodellinen asenne

Jos se nainen olisi alkanut vastustelemaan niin sehän olisi tarkoittanut, että hän olisi ollut silloin elossa ja eikä elvytystä olisi tarvinnut enää jatkaa.

Te vartijat ootte kyllä tyhmiä

Vierailija
4345/7218 |
10.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aiemmin julkaisematon video kohdassa on lisä materiaalia:

https://www.mtvuutiset.fi/videot-live/prog1046878

Tuo video kertoo kyllä ihan 100-0 miten ei ole aloitettu riittävän nopeasti elvytystä. Jos tuo menee ilman tuomioita niin ..... Tässä maassa ei ihminen saa oikeutta vaikka henki lähtee.

6 minuuttia eikä kukaan kokeillut pulssia. Kyselevät vaan, onko hereillä ja ravistivat. Kyljelleenkin käänsivät vasta sitten, kun oli jo eloton. Mitenköhän noilla meni niinkuin omasta mielestään?

Siinä tapauksessa ei olisi ehkä uhria kannattanut tukehduttaa elottomaksi, jos kukaan ei osaa edes elvyttääeli omia toimiaan tuossa olisi pystynyt paikkaamaan.

Miten sinulla itselläsi meni, kun jouduit ensimmäistä kertaa elvytystilanteeseen? Kyseessä oli vartijoita, ei ensihoitajia tai muitakaan hoitoalan ammattilaisia. Jokainen tietää teoriassa, miten pitää toimia elottoman henkilön kohdatessaan, mutta kuinka moni tietää oikeasti, miten käyttäytyisi tositilanteessa?

Vierailija
4346/7218 |
10.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oli opetettu, tai muuten opittu, oli epäsuhta huutavan ylimittainen. Neljä pulskaa yhtä hiiren kokoista naista taltuttamassa, tilanteessa, jossa ei mitään taltuttamista tarvittu. Koulutukseen pääsy tulee perustua tarkan seulan käyttöön, eikä tilanteeseen, jossa vartijaksi päädytään, kun muualle ei päästä.

Jos 180 senttinen nainen on hiiren kokoinen, niin en välttämättä halua tietää minkä kokoinen on tuosta lyhyempi.

Nainen, fyysisesti minkä kokoinen hyvänsä on miehiin verrattuna aina "alamittainen" ja kaksi miestä on jo ylivoima, jolla pärjää, jos ei puhua osaa. Tässä tapauksessa rynnättiin aivosumussa, kun kerran oli tullut tehtävä. Edelleen painotan, että vartijakoulutukseen hakeutuvan ominaisuuksista tärkein on henkinen vahvuus. Jos on muita vahvuuksia, saattaa niistä olla hyötyä mutta ilman henkistä kanttia on turha hakeutua vartijaksi.

Ei turva-alan ihmisten tarvi noudattaa mitään *kunniallista kaksinkamppailukoodistoa"

Ei näköjään mitään muutakaan kun ihmisiä kuolee heidän käsissään. Ei tarvitse edes välittää siitä onko kiinni otettu hengissä.

Lääkäreidenkin käsissä kuolee ihmisiä heh. Oliks paha?

Älä helv..sotke tähän lääkäreitä. Lääkärit elvyttävät vaikka yksin jaksamisen äärirajoille, jopa 40mim ja yrittää saada apua.

Jos vartijat ovat vastuuttomia muiluttajia, lääkärit eivät sitä ole.

Yksikään lääkäri ei alentuisi noin ala-arvoiseen käytökseen. Perkel.. yksikään vartija ei tee elettäkään auttaakseen naista, vaikka ovat itse tappaneet.

Nehän vaan yrittää herätellä kuin päästäkseen jatkamaan väkivaltaansa eivätkä tee tosiaan elettäkään aloittaakseen elvytystä ennen kuin on selvästi liian myöhäistä ja sivullisetkin jo puuttuvat tilanteeseen. Siinäkin vaiheessa suurin huoli on, että tarvitaan lisää suojaa, ettei kukaan näe miten tuli mokattua.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
4347/7218 |
10.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä ihminen EI ole ollut häiriöksi yhtään kellekään. Toivon että ihminen joka vartijat kutsunut otetaan kuulusteluun myös. Jos sellaista ylipäänsä löytyy. Oliko tämän väärti. Aivan kamala tapaus.

Tottakai ihminen säikähtää JOS EI SAA HAPPEA 😭

Vartijoita moni pelkää ja aivan syystä. Eli jos sanoo mihinkään vastaan niin kampataan jalat alta. Astmaatikkona ja osteoporoosissa keuhkoni eivät kestä minkäänlaista painetta.

Kuinka sairas täytyy olla teidän jotka sanovat "mitäs sanoi vastaan tms". Eli kuolemantuomio? Tuollaista valtaa kuin näillä vartijoilla, ei ole edes poliisilla. Vartijalla voi olla vaikka mitä tuomioita alla, vkon etäkoulutus Eli kuka tahansa umpiaalio pääsee töihin.

Poliisilla on tiedossa, kuka hälytti vartijat. Kokonaisuuden ymmärtämisen kannalta on tärkeää, että tulee julki, miksi ko. mies hälytti vartijat. Harmi, että miestä on ollut ilmeisesti hieman vaikea tavoittaa.

Onko poliisilla tiedossa, kuka hälytti vartijat?

Eikös vielä tänään poliisi etsinyt tätä mysteerimiestä?

Lähde, jos mysteerimies on löytynyt. Kiitos..

Luin ip-lehden tai HS:n sivulta, että poliisilla on tiedossa henkilö, joka hälytti vartijat, mutta poliisi ei ollut vielä tavoittanut miestä. Se kuulostaa hieman oudolta.

Just tämä. Aivan helkkarin outoa. Sitten vielä jossain jutussa oli, että mieshenkilö oli kokenut että nainen häiritsee häntä ja oli soittanut vartijat paikalle. Niin aivan helkkarin outoa. Kuka randomi ostarilla kävijä tietää miten soittaa vartijat paikalle?? Olisi ymmärrettävää jos olisi tarttunut hiasta kiinni vartijaa ja sanonut että nainen häiritsee. (Ja naisen tunteneet kuvailee että hän arastelee miehiä?!!? + tuo että joku mies oli häntä lyönyt ja saanut siitä tuomion. Nämä vielä lisää tapauksen outoutta.) Ja jos jotain todella häiritsevää tapahtuu, esim joku heiluu puukon kanssa tms. niin eikö silloin soiteta 112, eikä aleta selvittelemään miten vartijat soitetaan paikalle? Ja jos asiassa on ihan loogiset perusteet, miksi on voitu soittaa vartijat, niin miksi asiaa ei kerrota, vaan viestitään ihan outoja. 

Oikeasti ovat vaan halunneet kiusata naista jonka ovat usein siellä nähneet ja joka on ärsyttänyt vartijoita kun on ollut vähän outo tai jotain. Sitten on keksitty tällainen tarina että on muka häirinnyt jotain. Sadistit. 

Miksi juuri tällä kerralla olisivat ihan turhan päiten halunneet käydä naisen päälle? Eiköhän siellä olisi lauantai-iltana ollut oikeitakin töitä. Jokainen voisi miettiä edes viisi sekuntia ihan järjen kanssa, ennen kuin tuuttaa näitä spekulaatioitaan palstat täyteen.

Jos olisivat halunneet höykyttää niin olisivat varmaan taluttaneet johonkin muualle kuin paraatipaikalle infopisteen viereen. 

Vierailija
4348/7218 |
10.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

NYT NETTI KIINNI JA LÄÄKKEIDEN AIKA!

T. Tri Harhaluulo.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
4349/7218 |
10.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Outo on veljen kertomus. Naisen vanhemmille poliisi on heti lauantaina ilmoittanut kuolemasta. Vanhemmat eivät kuitenkaan ole ilmoittaneet pojalleen, eli naisen veljelle, tapahtuneesta, vaan veli on uutisista päätellyt kuolleen olevan sisko ja ottanut itse yhteyttä poliisiin maanantaina. Minkälaisessa perheessä perheenjäsenet eivät ilmoita toisilleen, että by the way, sun sisko on kuollut??

Jälleen yritetään ohjata keskustelu pois tapahtuneesta, mikä tavoite sinulla on, oletko noiden kollega?

Perheessä on jotain pahasti vialla, kun lapsen kuolemasta ei ilmoiteta muille läheisille. Se vaan, että jotkut, sinäkin, yrittävät leipoa naisesta jotain enkeliä. Ensin viattomana, monen lapsen raskaana olevana äitinä ja sitten lastentarhaopettajana. Jotain nainen oli tehnyt, jotta joutui pois käskytettäväksi. Onko vartijat syyllisiä kuolemaan vai ei, ei ole sun päätettävissä, vaikka olet täällä kovasti tietäväisenä tuomiota jakamassa.

Mutta kun naisen ei ole tarvinnut tehdä mitään. Voi hyvin olla, että joku mies ilman syytä soitti vartijat. Siitä vihjaa sekin, että miestä ei tavoiteta. Ehkä vartijoiden olisi pitänyt viedä ko. mies pois.

Tai sitten voi olla, että nainen on ihan oikeasti häirinnyt muita asiakkaita tai käyttäytynyt heitä kohtaan uhkaavasti. Miksi tämä vaihtoehto on monelle niin vaikea hyväksyä? Ja ei, vastaukseksi ei kelpaa "koska silminnäkijöiden mukaan", koska jokainen voi aloittaa lukemaan keskustelua sivulta 1 ja verrata niitä tietoja siihen, mitä tiedetään nyt.

Vierailija
4350/7218 |
10.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo vartijan kommentti maikkarin videossa, kun toinen elvyttää: "jos se yhtään alkaa vastustella, niin lopeta heti"..... aivan epätodellinen asenne

Jos se nainen olisi alkanut vastustelemaan niin sehän olisi tarkoittanut, että hän olisi ollut silloin elossa ja eikä elvytystä olisi tarvinnut enää jatkaa.

Te vartijat ootte kyllä tyhmiä

Et tiennyt vartija sanaakaan viikko sitten🤣

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
4351/7218 |
10.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä ihminen EI ole ollut häiriöksi yhtään kellekään. Toivon että ihminen joka vartijat kutsunut otetaan kuulusteluun myös. Jos sellaista ylipäänsä löytyy. Oliko tämän väärti. Aivan kamala tapaus.

Tottakai ihminen säikähtää JOS EI SAA HAPPEA 😭

Vartijoita moni pelkää ja aivan syystä. Eli jos sanoo mihinkään vastaan niin kampataan jalat alta. Astmaatikkona ja osteoporoosissa keuhkoni eivät kestä minkäänlaista painetta.

Kuinka sairas täytyy olla teidän jotka sanovat "mitäs sanoi vastaan tms". Eli kuolemantuomio? Tuollaista valtaa kuin näillä vartijoilla, ei ole edes poliisilla. Vartijalla voi olla vaikka mitä tuomioita alla, vkon etäkoulutus Eli kuka tahansa umpiaalio pääsee töihin.

Poliisilla on tiedossa, kuka hälytti vartijat. Kokonaisuuden ymmärtämisen kannalta on tärkeää, että tulee julki, miksi ko. mies hälytti vartijat. Harmi, että miestä on ollut ilmeisesti hieman vaikea tavoittaa.

Onko poliisilla tiedossa, kuka hälytti vartijat?

Eikös vielä tänään poliisi etsinyt tätä mysteerimiestä?

Lähde, jos mysteerimies on löytynyt. Kiitos..

Luin ip-lehden tai HS:n sivulta, että poliisilla on tiedossa henkilö, joka hälytti vartijat, mutta poliisi ei ollut vielä tavoittanut miestä. Se kuulostaa hieman oudolta.

Just tämä. Aivan helkkarin outoa. Sitten vielä jossain jutussa oli, että mieshenkilö oli kokenut että nainen häiritsee häntä ja oli soittanut vartijat paikalle. Niin aivan helkkarin outoa. Kuka randomi ostarilla kävijä tietää miten soittaa vartijat paikalle?? Olisi ymmärrettävää jos olisi tarttunut hiasta kiinni vartijaa ja sanonut että nainen häiritsee. (Ja naisen tunteneet kuvailee että hän arastelee miehiä?!!? + tuo että joku mies oli häntä lyönyt ja saanut siitä tuomion. Nämä vielä lisää tapauksen outoutta.) Ja jos jotain todella häiritsevää tapahtuu, esim joku heiluu puukon kanssa tms. niin eikö silloin soiteta 112, eikä aleta selvittelemään miten vartijat soitetaan paikalle? Ja jos asiassa on ihan loogiset perusteet, miksi on voitu soittaa vartijat, niin miksi asiaa ei kerrota, vaan viestitään ihan outoja. 

Olisiko ollut vartijoiden tuttu tämä ilmoittaja. "Hei taas se outo muija on täällä". Kaverit sitten lähteneet "poistamaan" paikalta. Tiesivät, että tämä vähän "outo" ja arka nainen aina liikkui yksin, joten kukaan tuskin kyseenalaistaa ulosheittämistä, kivahan tuollaista onnetonta on vähän kiusata ja pysyä kaukana oikeasti vaarallisista häiriköistä. Kun  pelästynyt nainen sitten harasikin vastaan, niin saatiin vähän lisä-äksöniä näytösluonteisesti. Harmi, ettei osattukaan hoitaa vähän yllättävää tilannetta mitenkään ja sivulliset joutuivat elvyttämään.

Ei 4 vartijaa lähe yhteistoimin vaan poistamaan ihmisiä jos ne ei nää sille perusteita vaikka kuinka kaveri usuttais.

Jotaki outoa tässä on nyt tapahtunu ja me ei tiedetä mitä.

Tiesiköhän ne vartijatkaan, mitä oli tapahtunut? Olivat kuitenkin ilmeisesti ensin "vain" poistamassa paikalta, tosin jo siinä kävivät fyysisesti käsiksi, eli taluttivat pois, eivät siis pelkästään käskyttäneet. Tilanne muuttui kuitenkin kiinniottotilanteeksi kesken poistamisen. Eli siihen kai perusteena naisen vastustelu? Jos nainen olisi syyllistynyt johonkin kiinniotto-oikeuteen oikeuttavaan rikokseen jo heti alun perin, olisi hänet kai otettu heti kiinni (ja samalla kutsuttu poliisi), eikä ainoastaan kehotettu poistumaan. 

Eivät selvästi tienneet, eikä heillä ole tuntunut olevan muuta tavoitetta kuin se voimatoimien käyttö kun tekijöitä suojelemaan on oikein haettu sermit jo kauan ennen kuin nainen on ollut eloton. Ihan kuin tavoitteena tosiaan olisi vaan ollut saada helppo kohde käsiteltäväksi, mutta eivät innostuneena pääsystä ns. tositoimiin malttaneet lopettaa ajoissa. Se viides vartijana tosiaan vaan vahtii, ettei kukaan vahingossakaan tule häiritsemään.

No nyt on sitten asiakkaan yksityisyyden suojeleminenkin osoitus vartijoiden syyllisyydestä :-D

Itseään he on niillä sermeillä suojelleet, eihän he siitä pokastaan alkuunkaan välittäneet. Jos olisivat välittäneet, asia olisi alun alkaenkin hoidettu ilman väkivaltaa puhumalla, tai oikeammin asiakas jätetty kokonaan rauhaan.

Hanki apua harhoihisi, ennen kuin teet jotain typerää ja peruuttamatonta. 

Toivat asiakkaan infopisteelle hakattavaksi mutta pystyttivät sermit ettei kukaan vain näe? :-D

Vierailija
4352/7218 |
10.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tuosta vartijoiden käytöksestä luulisi että nainen on joku Hannibal Lecter tai olisi vähintään juuri murhannut jonkun. Mitä ihmettä hän on muka tehnyt että kohdellaan noin?!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
4353/7218 |
10.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

"Uskonnollisuus vaikutti vahvasti siellä pohjalla. Hän oli liiankin kiltti ja monet käyttivät sitä hyväksi.

Veljen mukaan sisko saattoi lainata tuttavilleen rahaa, jota lainaajat eivät maksaneet koskaan takaisin. Veli kertoo, että hyväluontoisuutensa seurauksena siskoa oli toistuvasti kohdeltu kaltoin, jopa väkivaltaisesti.

Varmasti hän on pelännyt niitä miesvartijoita aikaisempien väkivaltakokemustensa vuoksi, veli miettii siskonsa viimeisiä hetkiä."

Ja tällainen ihminen on täällä ihan hirveällä vihalla ja raivolla leimattu joksikin hirvitykseksi joka saikin kuolla. Hyväksikäytetty, väkivaltaa kokenut, kiltti ja pelokas nainen.

Kuinka te kehtaatte?

Vierailija
4354/7218 |
10.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Lääkärilehti: vatsalleen pakkomakuuttaminen lisää äkkikuoleman riskiä. Siksi siitä pitäisi luopua. https://www.laakarilehti.fi/terveydenhuolto/painmakuulle-rajoittamiseen…

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
4355/7218 |
10.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oikeastaan on ihan viihdyttävää että poliisi päätti ettei tiedota vielä tänään mitään uutta. Nyt kun öyhöttäjät ovat hetken shokin jälkeen toenneet siitä että myyjän syyllistämisen ja raskaana olevan pullan tuoksuisen äidin varaan rakennetu korttitalo romahti edellisen poliisin tiedotteen myötä vain minuuteissa niin eiköhän tässä saada vielä ennen seuraavaa tiedotetta vastaava mysteerimiesten sun muiden varaan rakennettu vähintään yhtä makaaberi show pystyyn. 

Ja tilalle on tullut veljen ja naapureiden kertomukset rauhallisesta, ystävällisestä henkilöstä, joka ei tekisi pahaa kärpäsellekään ja lisäksi pelkää miehiä. Ulkomuodoltaan nätti, päihteitä ei käytä, lapsirakas. Että ei se korttitalo kovin korkealta romahtanut. Missä viipyy sen mysteerimiehen kertomus naisen häiriköinnistä, liekö sellaista ollutkaan. Vartijoilla kun on tapana kehittää yhtenäsiä stooreja tapahtumista

Outo on veljen kertomus. Naisen vanhemmille poliisi on heti lauantaina ilmoittanut kuolemasta. Vanhemmat eivät kuitenkaan ole ilmoittaneet pojalleen, eli naisen veljelle, tapahtuneesta, vaan veli on uutisista päätellyt kuolleen olevan sisko ja ottanut itse yhteyttä poliisiin maanantaina. Minkälaisessa perheessä perheenjäsenet eivät ilmoita toisilleen, että by the way, sun sisko on kuollut??

Varmaan kuolinviestin kotiin poliisit veivät iltamyöhään, ellei peräti yöllä. Meille poliisit toi kuolinviestin 8.5h päästä kuolemasta. Koska pitää olla varma vainajasta ja tarkistaa henkilöllisyys. Ja poliisit vie sen aima henk.koht

Olen paljon ammatteja, jos työvuorossa, yksityisasioita ei viedä, ei edes lähiomaisen kuolemaa esim. kirurgi, lennonjohto, lentokapteeni, lentoemäntä jne.

Esim. Thaimaassa luolapoikien projektissa sukeltaja sai tietää perheenjäsenen kuolemasta vasta 3pv päästä.

Vierailija
4356/7218 |
10.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Huomenna kuolinsyy tiedetään.

Vierailija
4357/7218 |
10.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tämän ketjun otsikossa sanotaan, että on käytetty alan koulutuksessa opittuja tekniikoita - todellakin joo...

Eikö siihen pikakurssiin kuulu ensiapukoulutus ja eikö sitä ole myös armeijassa ja siviilipalveluksessa...

Vierailija
4358/7218 |
10.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Outo on veljen kertomus. Naisen vanhemmille poliisi on heti lauantaina ilmoittanut kuolemasta. Vanhemmat eivät kuitenkaan ole ilmoittaneet pojalleen, eli naisen veljelle, tapahtuneesta, vaan veli on uutisista päätellyt kuolleen olevan sisko ja ottanut itse yhteyttä poliisiin maanantaina. Minkälaisessa perheessä perheenjäsenet eivät ilmoita toisilleen, että by the way, sun sisko on kuollut??

Jälleen yritetään ohjata keskustelu pois tapahtuneesta, mikä tavoite sinulla on, oletko noiden kollega?

Perheessä on jotain pahasti vialla, kun lapsen kuolemasta ei ilmoiteta muille läheisille. Se vaan, että jotkut, sinäkin, yrittävät leipoa naisesta jotain enkeliä. Ensin viattomana, monen lapsen raskaana olevana äitinä ja sitten lastentarhaopettajana. Jotain nainen oli tehnyt, jotta joutui pois käskytettäväksi. Onko vartijat syyllisiä kuolemaan vai ei, ei ole sun päätettävissä, vaikka olet täällä kovasti tietäväisenä tuomiota jakamassa.

Mutta kun naisen ei ole tarvinnut tehdä mitään. Voi hyvin olla, että joku mies ilman syytä soitti vartijat. Siitä vihjaa sekin, että miestä ei tavoiteta. Ehkä vartijoiden olisi pitänyt viedä ko. mies pois.

Olisi vain poistunut rakennuksesta niin tätäkään ei olisi tapahtunut.

Olisipa ollut ammattitaitoiset vartijat, niin nainen olisi elossa.

Kui kaks vartijaa ei saanu sitä ulos?

Eipä se näytä olleen edes tavoitteena. Voimakeinojen käytölle on vaan haluttu helppo uhri.

Vierailija
4359/7218 |
10.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oikeastaan on ihan viihdyttävää että poliisi päätti ettei tiedota vielä tänään mitään uutta. Nyt kun öyhöttäjät ovat hetken shokin jälkeen toenneet siitä että myyjän syyllistämisen ja raskaana olevan pullan tuoksuisen äidin varaan rakennetu korttitalo romahti edellisen poliisin tiedotteen myötä vain minuuteissa niin eiköhän tässä saada vielä ennen seuraavaa tiedotetta vastaava mysteerimiesten sun muiden varaan rakennettu vähintään yhtä makaaberi show pystyyn. 

Ja tilalle on tullut veljen ja naapureiden kertomukset rauhallisesta, ystävällisestä henkilöstä, joka ei tekisi pahaa kärpäsellekään ja lisäksi pelkää miehiä. Ulkomuodoltaan nätti, päihteitä ei käytä, lapsirakas. Että ei se korttitalo kovin korkealta romahtanut. Missä viipyy sen mysteerimiehen kertomus naisen häiriköinnistä, liekö sellaista ollutkaan. Vartijoilla kun on tapana kehittää yhtenäsiä stooreja tapahtumista

Outo on veljen kertomus. Naisen vanhemmille poliisi on heti lauantaina ilmoittanut kuolemasta. Vanhemmat eivät kuitenkaan ole ilmoittaneet pojalleen, eli naisen veljelle, tapahtuneesta, vaan veli on uutisista päätellyt kuolleen olevan sisko ja ottanut itse yhteyttä poliisiin maanantaina. Minkälaisessa perheessä perheenjäsenet eivät ilmoita toisilleen, että by the way, sun sisko on kuollut??

Varmaan kuolinviestin kotiin poliisit veivät iltamyöhään, ellei peräti yöllä. Meille poliisit toi kuolinviestin 8.5h päästä kuolemasta. Koska pitää olla varma vainajasta ja tarkistaa henkilöllisyys. Ja poliisit vie sen aima henk.koht

Olen paljon ammatteja, jos työvuorossa, yksityisasioita ei viedä, ei edes lähiomaisen kuolemaa esim. kirurgi, lennonjohto, lentokapteeni, lentoemäntä jne.

Esim. Thaimaassa luolapoikien projektissa sukeltaja sai tietää perheenjäsenen kuolemasta vasta 3pv päästä.

Ei taida 35 vuotiaalla ihan nuoret vanhemmat olla.

Vierailija
4360/7218 |
10.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Outo on veljen kertomus. Naisen vanhemmille poliisi on heti lauantaina ilmoittanut kuolemasta. Vanhemmat eivät kuitenkaan ole ilmoittaneet pojalleen, eli naisen veljelle, tapahtuneesta, vaan veli on uutisista päätellyt kuolleen olevan sisko ja ottanut itse yhteyttä poliisiin maanantaina. Minkälaisessa perheessä perheenjäsenet eivät ilmoita toisilleen, että by the way, sun sisko on kuollut??

Jälleen yritetään ohjata keskustelu pois tapahtuneesta, mikä tavoite sinulla on, oletko noiden kollega?

Perheessä on jotain pahasti vialla, kun lapsen kuolemasta ei ilmoiteta muille läheisille. Se vaan, että jotkut, sinäkin, yrittävät leipoa naisesta jotain enkeliä. Ensin viattomana, monen lapsen raskaana olevana äitinä ja sitten lastentarhaopettajana. Jotain nainen oli tehnyt, jotta joutui pois käskytettäväksi. Onko vartijat syyllisiä kuolemaan vai ei, ei ole sun päätettävissä, vaikka olet täällä kovasti tietäväisenä tuomiota jakamassa.

Mutta kun naisen ei ole tarvinnut tehdä mitään. Voi hyvin olla, että joku mies ilman syytä soitti vartijat. Siitä vihjaa sekin, että miestä ei tavoiteta. Ehkä vartijoiden olisi pitänyt viedä ko. mies pois.

Olisi vain poistunut rakennuksesta niin tätäkään ei olisi tapahtunut.

Olisipa ollut ammattitaitoiset vartijat, niin nainen olisi elossa.

Kui kaks vartijaa ei saanu sitä ulos?

Eipä se näytä olleen edes tavoitteena. Voimakeinojen käytölle on vaan haluttu helppo uhri.

Älä höpötä. Jeesusko kertoi?