Jotain on tapahtunut, kun ADHD:ta, autismia jne esiintyy niin paljon

Vierailija kirjoitti:

Sanotaan, ettei adhd:seen voi vaikuttaa mutta olen asiasta eri mieltä. Kaikkeen voi ainakin vähän. 

Kyllähän adhd-oireita voi helpottaa - ja helpotetetaankin - monenlaisin keinoin. Esimerkiksi joissain kouluissa on tuoleja, joissa oppilaat voivat keinua. "Heiluminen" helpottaa keskittymistä, samoin kuin vaikkapa neulominen. 

Vierailija kirjoitti:

Kyseinen poikkeama on ollut ennen alidiagnosoitu.

Voi ollakin. Mutta nykyään taitaa melkein jokaisella luokalla olla vähintään kaksi nepsyä. Todellako jopa 10 prosenttia ihmisistä on oikeasti nepsyjä? Mun on tosi vaikea uskoa sitä. Jotain siis on tapahtunut. Joko nykyään ylidiagnosoidaan (toisin sanoen medikalisoidaan ihmisen normaaleja piirteitä) tai sitten tässä ajassa jokin kasvattaa nepsyn kaltaisten oireiden esiintyvyyttä.

Vierailija kirjoitti:

Itse olen ollut tuollainen häirikkö adhd lapsesta saakka, aina tekemässä jotain kiellettyä enkä koskaan keskittynyt annettuihin tehtäviin. Mutta tästä on aikaa yli 30 vuotta ja silloin olevat aputoimet olivat vähäisiä.  Muistan tehneeni lukihäiriö "testin" joka vuosi ala-asteella kun ei tahtonut löytyä selitystä levottomuudelle. Vanhempani myös häpesivät erilaisuuttani ja selittelivät kaikennäköistä koululle niin, että se viimeinenkin apu jäi saamatta ja koko lapsuus oli yhtä sekoilua, ja sama meno jatkui pitkälle aikuisuuteen. Uskon, että jos arkeni olisi ollut tasaista, rutinoitua, olisin harrastanut ohjattua liikuntaa ja ruokavaliostani olisi huolehdittu ja joku aikuinen olisi ollut elämässä läsnä olisin pystynyt parempiin tuloksiin koulussa eikä elämä olisi ollut niin kaoottista. 

Omat lapset olen pistänyt heti kun kävelemään oppivat niin urheilemaan ja nyt kaksi koululaista  ovat hyviä koulussa, eivät häiriköi ja pystyvät opiskelemaan omassa luokassaan muiden tahtiin. iltaisin koulun jälkeen urheillaan harrastuksissa. Ruokavalio on hyvä ja sokeria vältetään. ruutuaikaa on max 1h päivässä ja kaikki tiktokit ym roska on kiellettyä. Nukkumaanmeno aika on tarkka, valvoa ei saa.  Ainoastaan loma-ajat ovat sitten kaaosta ja sähellystä kun tutut rutiinit katoavat hetkeksi.  

Sanotaan, ettei adhd:seen voi vaikuttaa mutta olen asiasta eri mieltä. Kaikkeen voi ainakin vähän. 

Olet siis sitä mieltä, että sinulla on ADHD, mutta ei yllättäen sitten ole tutkittukaan.

Väitän että on monia syitä. Toki tietoo on nykyään enemmän ja aiempaa lievempiäkin häiriöitä huomataan ja osataan diagnosoida. Mutta on tässä nähtävissä myös selkee asenteiden muutos diagnooseja kohtaan, nykyään diagnooseja halutaan aiempaa enemmän. Ihmiset haluaa nykyään selityksen lievillekin poikkeavuuksille ja ongelmille, kuka mistäkin syystä, kun taas aiemmin haluttiin selvitä ilman diagnooseja jos vaan mitenkään mahollista. Osalla toi saattaa ollakin sitä, että sen diagnoosin avulla halutaan ulkoistaa vastuu pois iteltä ja päästä helpommalla, tyyliin "minulta ei voi vaatia asioita X ja Y koska olen autisti." Toisilla ehkä taustalla enemmänkin tarve identifioitua ja samaistua johonkin viiteryhmään, ja diagnoosi tarjoo sellasen ryhmän. Lisäks tää median ja somen jatkuva "nepsy-rummutus" saa aikaan sen, että porukka tarkkailee itteään ihan jatkuvasti ja huomaa itessään kaikki pienimmätkin oireet, jotka voi tulkita adhd:n tai autismin piirteiks.

Kaksteränen miekkahan tää on. Tottakai on hyvä, että sellaset, jotka apua oikeesti tarvii, saa sitä nykyään helpommin. Silti sitä miettii, että jossain kohtaa tää lipsahtaa (ellei oo jo lipsahtanu) siihen, että jokaista halukasta tutkitaan niin kauan, että jotain "vikaa" löytyy. Nepsy-piirteitähän on kaikilla meistä, mutta se on sitten eri asia, onko niitä diagnoosiks asti tai onko niistä ylipäätään niin paljon haittaa arjessa, että diagnoosista on hyötyä.

Oon itekin nimenomaan sellanen rajatapaus, nepsy-oireita on ja ne jonkun verran hankaloittaa elämää, mutta en oo ainakaa toistaseks lähteny tutkimuksiin, koska en tiiä, olisko sen rumban läpikäyminen mun kohalla lopulta kuitenkaan kannattavaa. Pärjään kuitenkin arjessa, vaikka se viekin tavallista enemmän voimia. Ilman tätä nykyajan lisääntynyttä tietosuutta en todennäkösesti osais tunnistaa näitä juttuja itessäni tai epäillä itessäni olevan mitään poikkeavaa.

Vierailija kirjoitti:

Väitän että on monia syitä. Toki tietoo on nykyään enemmän ja aiempaa lievempiäkin häiriöitä huomataan ja osataan diagnosoida. Mutta on tässä nähtävissä myös selkee asenteiden muutos diagnooseja kohtaan, nykyään diagnooseja halutaan aiempaa enemmän. Ihmiset haluaa nykyään selityksen lievillekin poikkeavuuksille ja ongelmille, kuka mistäkin syystä, kun taas aiemmin haluttiin selvitä ilman diagnooseja jos vaan mitenkään mahollista. Osalla toi saattaa ollakin sitä, että sen diagnoosin avulla halutaan ulkoistaa vastuu pois iteltä ja päästä helpommalla, tyyliin "minulta ei voi vaatia asioita X ja Y koska olen autisti." Toisilla ehkä taustalla enemmänkin tarve identifioitua ja samaistua johonkin viiteryhmään, ja diagnoosi tarjoo sellasen ryhmän. Lisäks tää median ja somen jatkuva "nepsy-rummutus" saa aikaan sen, että porukka tarkkailee itteään ihan jatkuvasti ja huomaa itessään kaikki pienimmätkin oireet, jotka voi tulkita adhd:n tai autismin piirteiks.

Kaksteränen miekkahan tää on. Tottakai on hyvä, että sellaset, jotka apua oikeesti tarvii, saa sitä nykyään helpommin. Silti sitä miettii, että jossain kohtaa tää lipsahtaa (ellei oo jo lipsahtanu) siihen, että jokaista halukasta tutkitaan niin kauan, että jotain "vikaa" löytyy. Nepsy-piirteitähän on kaikilla meistä, mutta se on sitten eri asia, onko niitä diagnoosiks asti tai onko niistä ylipäätään niin paljon haittaa arjessa, että diagnoosista on hyötyä.

Oon itekin nimenomaan sellanen rajatapaus, nepsy-oireita on ja ne jonkun verran hankaloittaa elämää, mutta en oo ainakaa toistaseks lähteny tutkimuksiin, koska en tiiä, olisko sen rumban läpikäyminen mun kohalla lopulta kuitenkaan kannattavaa. Pärjään kuitenkin arjessa, vaikka se viekin tavallista enemmän voimia. Ilman tätä nykyajan lisääntynyttä tietosuutta en todennäkösesti osais tunnistaa näitä juttuja itessäni tai epäillä itessäni olevan mitään poikkeavaa.

Ei diagnoosia lähtökohtaisesti tarvitse tai saakaan, jos nepsypiirteet eivät haittaa normaalia elämää tai vaikuta kielteisesti jaksamiseen.

Tuskin suurin osa ihmisistä hakee diagnooseja huvikseen tai selitelläkseen omia heikkouksiaan. Eikä nepsyys ole myöskään este opiskelulle tai työnteolle, kunhan asia osataan ottaa huomioon.

Vierailija kirjoitti:

Väitän että on monia syitä. Toki tietoo on nykyään enemmän ja aiempaa lievempiäkin häiriöitä huomataan ja osataan diagnosoida. Mutta on tässä nähtävissä myös selkee asenteiden muutos diagnooseja kohtaan, nykyään diagnooseja halutaan aiempaa enemmän. Ihmiset haluaa nykyään selityksen lievillekin poikkeavuuksille ja ongelmille, kuka mistäkin syystä, kun taas aiemmin haluttiin selvitä ilman diagnooseja jos vaan mitenkään mahollista. Osalla toi saattaa ollakin sitä, että sen diagnoosin avulla halutaan ulkoistaa vastuu pois iteltä ja päästä helpommalla, tyyliin "minulta ei voi vaatia asioita X ja Y koska olen autisti." Toisilla ehkä taustalla enemmänkin tarve identifioitua ja samaistua johonkin viiteryhmään, ja diagnoosi tarjoo sellasen ryhmän. Lisäks tää median ja somen jatkuva "nepsy-rummutus" saa aikaan sen, että porukka tarkkailee itteään ihan jatkuvasti ja huomaa itessään kaikki pienimmätkin oireet, jotka voi tulkita adhd:n tai autismin piirteiks.

Kaksteränen miekkahan tää on. Tottakai on hyvä, että sellaset, jotka apua oikeesti tarvii, saa sitä nykyään helpommin. Silti sitä miettii, että jossain kohtaa tää lipsahtaa (ellei oo jo lipsahtanu) siihen, että jokaista halukasta tutkitaan niin kauan, että jotain "vikaa" löytyy. Nepsy-piirteitähän on kaikilla meistä, mutta se on sitten eri asia, onko niitä diagnoosiks asti tai onko niistä ylipäätään niin paljon haittaa arjessa, että diagnoosista on hyötyä.

Oon itekin nimenomaan sellanen rajatapaus, nepsy-oireita on ja ne jonkun verran hankaloittaa elämää, mutta en oo ainakaa toistaseks lähteny tutkimuksiin, koska en tiiä, olisko sen rumban läpikäyminen mun kohalla lopulta kuitenkaan kannattavaa. Pärjään kuitenkin arjessa, vaikka se viekin tavallista enemmän voimia. Ilman tätä nykyajan lisääntynyttä tietosuutta en todennäkösesti osais tunnistaa näitä juttuja itessäni tai epäillä itessäni olevan mitään poikkeavaa.

Aikuisiällä viimein diagnoosin saaneena voin lohduttaa sinua. Mikäli arki sujuu normaalisti etkä ilman lisääntynyttä tietoisuutta edes epäilisi itselläsi adhd:ta, ei sitä sinulle diagnosoitu. Itse asiassa jo tutkimuksiin pääsy todennäköisesti kariutuisi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Väitän että on monia syitä. Toki tietoo on nykyään enemmän ja aiempaa lievempiäkin häiriöitä huomataan ja osataan diagnosoida. Mutta on tässä nähtävissä myös selkee asenteiden muutos diagnooseja kohtaan, nykyään diagnooseja halutaan aiempaa enemmän. Ihmiset haluaa nykyään selityksen lievillekin poikkeavuuksille ja ongelmille, kuka mistäkin syystä, kun taas aiemmin haluttiin selvitä ilman diagnooseja jos vaan mitenkään mahollista. Osalla toi saattaa ollakin sitä, että sen diagnoosin avulla halutaan ulkoistaa vastuu pois iteltä ja päästä helpommalla, tyyliin "minulta ei voi vaatia asioita X ja Y koska olen autisti." Toisilla ehkä taustalla enemmänkin tarve identifioitua ja samaistua johonkin viiteryhmään, ja diagnoosi tarjoo sellasen ryhmän. Lisäks tää median ja somen jatkuva "nepsy-rummutus" saa aikaan sen, että porukka tarkkailee itteään ihan jatkuvasti ja huomaa itessään kaikki pienimmätkin oireet, jotka voi tulkita adhd:n tai autismin piirteiks.

Kaksteränen miekkahan tää on. Tottakai on hyvä, että sellaset, jotka apua oikeesti tarvii, saa sitä nykyään helpommin. Silti sitä miettii, että jossain kohtaa tää lipsahtaa (ellei oo jo lipsahtanu) siihen, että jokaista halukasta tutkitaan niin kauan, että jotain "vikaa" löytyy. Nepsy-piirteitähän on kaikilla meistä, mutta se on sitten eri asia, onko niitä diagnoosiks asti tai onko niistä ylipäätään niin paljon haittaa arjessa, että diagnoosista on hyötyä.

Oon itekin nimenomaan sellanen rajatapaus, nepsy-oireita on ja ne jonkun verran hankaloittaa elämää, mutta en oo ainakaa toistaseks lähteny tutkimuksiin, koska en tiiä, olisko sen rumban läpikäyminen mun kohalla lopulta kuitenkaan kannattavaa. Pärjään kuitenkin arjessa, vaikka se viekin tavallista enemmän voimia. Ilman tätä nykyajan lisääntynyttä tietosuutta en todennäkösesti osais tunnistaa näitä juttuja itessäni tai epäillä itessäni olevan mitään poikkeavaa.

Aikuisiällä viimein diagnoosin saaneena voin lohduttaa sinua. Mikäli arki sujuu normaalisti etkä ilman lisääntynyttä tietoisuutta edes epäilisi itselläsi adhd:ta, ei sitä sinulle diagnosoitu. Itse asiassa jo tutkimuksiin pääsy todennäköisesti kariutuisi.

Diagnosoitu=diagnosoitaisi.

Vierailija kirjoitti:

Kaikista meistä jotain löytyy jos tarpeeksi tutkitaan. Mutta se on veteen piirretty viiva koska oikeasti on tarvetta, ja koska kyse on siitä, ettei pystytä menemään epämukavuusalueelle.

Itselläni on ADD piireitä, ja kaikki lähipiirissä tietävät sen. Olen kuitenkin hankkinut tutkinnot ja edennyt työelämässäkin pitkälle - ja se on vaatinut multa kurinalaisuutta, erittäin paljon epämukavuusalueelle menemistä sekä itsensä altistamista epämukavuusalueelle. Olisin aikoinaan diagnoosin saanut, mutta vanhempani eivät halunneet, koska he sanoivat suoraan että sinä olet älykäs, kun vain ponnistelet.

Edelleen - väitän, että jokaisella meillä on haasteensa. Diagnoositkin ovat veteen piirrettyjä viivoja. Olit sitten kuka tahansa, niin pärjäät, kun altistat itseäsi epämukavuusalueelle etkä mene sieltä mistä aita on matalin. Ja ihmiset tarvitsevat tukea, eivät keppiä - totta - mutta tietyssä mielessä tarvitaan myös jos ei keppiä, niin motivointia. Eli balanssi kaikkeen. Nykyään vain lapsiltakaan ei saa odottaa mitään, kun pitäisi olla mukavaa - tämä koko nykykaika on ihan pielessä monelta osin.

Itselläni on paljon tuota että ajatus lähtee vaeltelemaan ja että yritän ajatella asioita yhtäaikaa. Mutta olen löytänyt keinoni hallita haasteitani - mun on päästävä sellaiseen tietynlaiseen moodiin, jossa itse omalla tavallani selätän haasteet.

Mielestäni ihmisiltä pitää jatkossakin odottaa paljon, jotta ihmiset ponnistelevat. Kyse on aivojen motivointijärjestelmästä ja dopamiinista. Nykyajan älylaite-viihde-digi-yhteiskunta tuhoaa dopaamiinin idean. Sinun ei tarvitse ponnistella vaan saat palkinnon heti. Ja se tässä myös näkyy todella paljon.

Ihmisten tulisi lukea kirjoja, harrastaa pitkiä syvällisiä keskusteluja, istua vain alas muuten vaan ja olla läsnä. Pelata lautapelejä. Käydä lenkillä ystävän kanssa ja jutella hauskoista muistoista. Kalastaa vaikka ja olla tuntikausia vaan istumassa pilkillä. Sitä ihminen tarvitsee ja kaipaa.

Harvoin näin sanon, mutta höpö höpö. Toki jokaisella on adhd-piirteitä, mutta kurinalaisuudella ja epämukavuusalueelle menemisellä ei adhd:n oireita hillitä. Kertomuksestasi päätellen sinulla on ikää sen verran, että siihen aikaan kun olet ollut lapsi, ei add-diagnoosia edes ollut. Oli ihan eri nimellä. Älykkyydellä voi tiettyyn pisteeseen asti kompensoida, mutta mikään tarinassasi ei saanut epäilemään, että sinulla olisi diagnoosia. Inhottavia tällaiset kommentit, joissa jauhetaan mukamas tietävänä ihan puutaheinää. Ja sanon näin, koska en usko, että yksikään adhd höpisisi noin hölmöjä.

Ns kasvinsuojeluaineet eli myrkyt joita meidän ruokiin ruiskutetaan pelloilla.

Miten ne muka sieltä kasvista poistuu ennenkuin kasvi syödään.

Nehän vaikuttavat hyönteistenkin hermostoon miksei ihmisten?

Vierailija kirjoitti:

EA3 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

kyllä päättäväinenäiti halutessaan saa lapselle diagnoosin

Jos valehtelee lapsen oireet, niin sitten.

Lisäksi lapsen itsensä on kyettävä esittämään keskittymiskyvytöntä, psykologille, psykiatrille ja psyk.sairaanhoitajalle, sekä tehtävissä että haastattelussa että kahdenkeskisessä "vapaassa keskustelussa". Kuinka moni pikkulapsi jaksaa feikata useammalle aikuiselle tietoisesti? Usempana kertana, usealle aikuiselle? 

Etenkin testit on aika vaikea feikata 😅

Puolisoni sai diagnoosin nyt aikuisena vasta hiljattain. Kysykää ihmeessä, kuinka helposti ADHD-diagnoosin saa :)

Saako sillä jotain sosiaalisia etuuksia?

Aikuisena diagnoosin saaneena voin sanoa, että ainoa sosiaalinen etuus on lääkekorvaus :D Lapsesta saa 102 euroa määräaikaista vammaistukea eli aivan hurjasti ottaen huomioon menot ja vaativuuden.

Vierailija kirjoitti:

EA3 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksi suuri syy on todella älylaitteet ja nyky-yhteiskunnassa ihannoitu kiire ja multitaskaaminen. Ne aiheuttavat ADT:ta, jonka oireet ovat samat kuin ADHD:ssa. ADT paranee vain jättämällä älylaitteet minimiin ja lopettamalla multitaskaamisen. Diagnostiikkaan tarvittaisi jokin keino erottamaan nuo toisistaan, nyt se on vain ihmisen kertoman varassa.

Lisäksi ihmiset nykyään tykkävät diagnooseista. Ehkä se tavallaan on hyväkin, jos ihminen kokee diagnoosilla saavansa ymmärrystä. Mutta tarvitseeko kaikki piirteet diagnoosin? Minullakin on monia ADHD:n piirteitä ollut jo lapsesta asti, mutta olen silti pärjännyt elämässäni hyvin. En ajattele, että diagnoosi vaikuttaisi mihinkään. Olen vain tällainen, ihan tavallinen ihminen.

Monilla ihmisillä on adhd-piirteitä, mutta se ei pelkästään riitä diagnoosiin.

Adhd-diagnoosi edellyttää, että oireita on ollut jo lapsuudessa ja ne haittaavat normaalia elämää. Adhd:sta ei voi myöskään lopullisesti parantua, mutta moni hyötyy lääkityksestä ja siitä, että opettelee tulemaan piirteidensä kanssa toimeen.

No, olen lähipiirissä nähnyt, miten pari aikuista saa ADHD-diagnoosin ja melko helpolta se on vaikuttanut. Testeissäkin nojataan hyvin paljon siihen, miten potilas itse kokee asiat. Toki jotenkin pitää todistaa, että ongelmia on ollut lapsuudessa, mutta siihen riittää esim. puhelu vanhemmille.

Ei kyllä riitä. Ehkä yksityisellä. Omat tutkimukset kesti vuoden, kun niihin lopulta ylipäänsä pääsin. En edes muista mitä kaikkea niissä seulottiin. Lapsuudesta tilattiin kaikki koulupaperit, paperit terveydenhoidosta, neuvolasta jne. Onneksi se tehtiin hoitotahon puolelta, koska muuten olisi tutkimukset jääneet odottamaan.

Ennen oli mbd monella lapsella. Sama asia kuin adhd. Autismia ei osattu aina tunnistaa. Ei tiedetty, että on myös älykkäitä autisteja.

Osa lisäyksestä ei ole todellista. Jatkuva älylaitteilla olo saa aikaan keskittymiskyvyttömyyttä ja rajaton kasvatus huonoa käytöstä.

Aina näitä nepsyjä on ollut olemassa. Sitä ei ole ennen vain noteerattu samaan tapaan. Omassa suvussa löytyy hyvin vahvoja nepsy-piirteisiä ihmisiä myös vanhemmista sukupolvista niin isän kuin äidinkin puolelta. Heistä on aina vaan puhuttu vähän "erikoisina" ihmisinä. Esimerkiksi setäni olisi tänä päivänä aivan varmasti saanut adhd-diagnoosin, sillä isovanhempieni mukaan serkkuni (diagnosoitu adhd) on ihan kuin isänsä saman ikäisenä. Löytyy useampia ihmisiä, joilla on sosiaalisissa suhteissa vaikeuksia, vaikeuksia pitää työpaikka alla sekä paljon intohimoisia kiinnostuksen kohteita, joista voisivat jauhaa tuntikaupalla. Nuoremmassa polvessa (90-luvulla syntyneissä) on vasta saatu diagnoosit niihin liittyen. Kolme on diagnosoitu jo lapsena, mikä on aika paljon ottaen huomioon, että meitä on vain neljä nuoremman sukupolven edustajaa.

Kun oma normaali on ollut "epänormaali", niin aika paljon töitä vaati oppia yleisen normaalin käytäntöjä. Vaikka nepsy-oireet tuovatkin omat hankaluutensa elämään, niin tuovat ne iloakin. Kun on kasvanut kaikenlaisista asioista innostuneiden ihmisten keskellä, niin sellainen intohimottomuus tuntuu ihmisissä oudolta. Oma normaali kun on se, että kun jostain innostutaan, niin siitä opiskellaan kaikki mahdollinen ja sen parissa vietetään paljon aikaa.

Onneksi näistä hyvistäkin puolista puhutaan nykyään enemmän. Ainakin omassa lapsuudessa puhe keskittyi aika paljon vain siihen negatiiviseen.

Yhteiskunta on muuttunut sellaiseksi, että nepsypiirteet aiheuttavat entistä suurempia ongelmia. 

Sekä minun että mieheni suvussa on kolmessa sukupolvessa ihmisiä, joilla on hyvin samanlaisia (nepsy)piirteitä. Kyse on autismin kirjosta ja näillä kaikilla piirteitä omaavilla on erittäin hyvät kognitiiviset taidot. Eri sukupolvien kirjolaisten kohtalo on ollut tällainen:

- 1940-luvulla syntynyt: akateeminen koulutus ja hyvä työura, arvostettu asiantuntija alallaan, harrastuksia ja ystäviä, avioliitossa vaikeuksia

- 1950-luvulla syntynyt: menestynyt yrittäjä, hyvä avioliitto, vähän ystäviä, mutta elämä tasapainossa

- 1970-luvulla syntyneet: akateeminen koulutus, sopiva työpaikka, ystäviä ja harrastuksia, hyvä parisuhde

- 1980-luvulla syntynyt: koulukiusaamista, menestynyt opinnoissa, ei sopeudu työpaikkoihin, hyvä parisuhde, ystäviä

- 1990-luvulla syntynyt: vaikeuksia koulussa, opinnot jääneet kesken, kausityöttömyyttä ja huonosti palkattuja töitä, ei parisuhdetta, ystävät vain netissä, ensimmäinen diagnosoitu tapaus

- 2000-luvulla syntynyt: koulukiusaamista, masennusta, ahdistusta, itsetuhoisuutta, päihdeongelmaa, diagnoosi

Tunnen kaikki nämä henkilöt hyvin, ja kaikilla heillä on keskenään hyvin samanlaisia piirteitä. Näiden piirteiden kanssa ei vain syystä tai toisesta tässä yhteiskunnassa enää pärjää.

Mikromuovi?

Prosessoitu ruoka?

Saasteet?

Hormonaalinen ehkäisy?

Syitä voi olla vaikka mitä.

Siitä on ollut tutkimuksia, että ruudulla vietetty aika lisää näitä oireita aivoissa.

Mitä pidempään lapsi vietti päivän aikana aikaa ruudulla, sen vähemmän hänellä oli aivoissa valkoista ainetta, joka liittyy oppimiseen, sosiaalisiin taitoihin ja kongitiivisiin taitoihin. Alle 5 vuotiaan ei suositella olevan ruudulla ollenkaan

Vierailija kirjoitti:

Mitä pidempään lapsi vietti päivän aikana aikaa ruudulla, sen vähemmän hänellä oli aivoissa valkoista ainetta, joka liittyy oppimiseen, sosiaalisiin taitoihin ja kongitiivisiin taitoihin. Alle 5 vuotiaan ei suositella olevan ruudulla ollenkaan

Rokotukset ovat lisänneet autismia/ADHD:ta pääasiallisesti. Toki asiaan voi vaikuttaa pienemmissä määrin muutkin asiat, mutta nämä on lisääntyneet räjähdysmäisesti rokotusten lisääntymisen myötä. Ystävälläni neljä lasta, kaksi täysin rokotettuja ja he ovat nepsyjä. Kaksi eivät ole saaneet kuin yhden rokotuksen ja he ovat aivan terveitä. Tätä samaa huomannut muuallakin.