Jotain on tapahtunut, kun ADHD:ta, autismia jne esiintyy niin paljon

Se on totta, että nykyajan älylaite- peli- ja someriippuvuuteen perustuva kulttuuri on ollut tuhoisaa ihmisten keskittymiskyvylle ja syventää nepsyongelmaisten vaikeuksia.

Vierailija kirjoitti:

Olen viime aikoina oivaltanut, että (itsekin ADD) tähän maailmaan, jollaiseksi se on tehty viime vuosikymmenien aikana, ei enää mahdu kuin tietynlainen ihmisryhmä. Eli ihmiset, joista on hyötyä mahdollisimman paljon, nopeasti ja tehokkaasti.

Olen jopa alkanut kyseenalaistaa koko nepsy diagnoosit. Ihmisen luontaiset ominaisuudet on tehty sairauden kaltaisiksi tiloiksi, koska maailmassa on niin kovat arvot ja vain RAHA millä on väliä. Ihmisestä on leivottu epäinhimillinen olento ja vain yksi ja ainoa tapa elää on oikein.

Tästä diagnoosien hurja lisääntyminen johtuu.

Kiitos tästä, olen 101% samaa mieltä kanssasi. Luonto ja koko elämä on siinä mielessä vääristynyt, että juuri kuvailemasi kaltaiset ihmiset paitsi pärjäävät sekä myös lisääntyvät todennäköisimmin. Joillekin tämä voi näyttäytyä ja tuntua oikealta suunnalta, mutta se "joillekin" ryhmä pienenee koko ajan. Tiivistit joka tapauksessa jaaritteluni paljon selkeämpään ja luettavampaan muotoon, josta vielä toinen kiitos.

#13 viestin kirjoittaja. 

Vierailija kirjoitti:

Siihen aikaan kun oli kaksi TV- ja radiokanavaa, ei nettiä eikä kännyköitä ei ollut ADHD:tä, autismia eikä muitakaan vastaavia häiriöitä.

Kyllä todellakin oli. Taitaa vaan aika kullata muistot aika monella.

Tuohon aikaan, 80-luvulla, lukihäiriö oli vasta tulossa kartalle, se alettiin tunnistamaan. Siihen asti naurettiin niille, joiden oli vaikea osata lukea ääneen. Meidän luokalla oli yksi lukihäiriöinen lapsi. Taisi olla ainoa, jolla oli joku diagnoosi tuohon aikaan, mutta kyllä niitä muitakin erityisiä lapsia silti oli.

Muistan koulussani olleen muutamia lapsia, jotka olisivat nykypäivänä tunnistettu joko adhd tai autismin kirjolle. Myös ihan paras ystäväni esimerkiksi. Erityisopettajan opetuksessa hän oli, mutta ei mitään diagnoosia tuohon aikaan. Mutta erityinenhän hän oli, jopa tuon ajan mittapuun mukaan. 

Pikkuhiljaa tietoisuus lisääntyy. Lukihäiriö, mielenterveysongelma aikuisella tai adhd ei ole enää stigma. Mikähän on seuraava esille nostettava? Ehkä pienten lasten mielenterveysongelmat. 

No eräs isä sanoi että lapsi on aarrearkku rahallisesti jos on jokin vamma.

Autismiin ei ole lääkettä, joten se ei voi selittää autismidiagnoosien lisääntymistä. Tuskin ADHD-diagnoosien kasvuunkaan lääkkeet ihan hirveästi vaikuttaa. Nyt vain osataan paremmin diagnosoida nepsyjä. Varsinkin tyttöjen nepsyongelmia ei osattu ennen tunnistaa lähes ollenkaan.

Vierailija kirjoitti:

EA3 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksi suuri syy on todella älylaitteet ja nyky-yhteiskunnassa ihannoitu kiire ja multitaskaaminen. Ne aiheuttavat ADT:ta, jonka oireet ovat samat kuin ADHD:ssa. ADT paranee vain jättämällä älylaitteet minimiin ja lopettamalla multitaskaamisen. Diagnostiikkaan tarvittaisi jokin keino erottamaan nuo toisistaan, nyt se on vain ihmisen kertoman varassa.

Lisäksi ihmiset nykyään tykkävät diagnooseista. Ehkä se tavallaan on hyväkin, jos ihminen kokee diagnoosilla saavansa ymmärrystä. Mutta tarvitseeko kaikki piirteet diagnoosin? Minullakin on monia ADHD:n piirteitä ollut jo lapsesta asti, mutta olen silti pärjännyt elämässäni hyvin. En ajattele, että diagnoosi vaikuttaisi mihinkään. Olen vain tällainen, ihan tavallinen ihminen.

Monilla ihmisillä on adhd-piirteitä, mutta se ei pelkästään riitä diagnoosiin.

Adhd-diagnoosi edellyttää, että oireita on ollut jo lapsuudessa ja ne haittaavat normaalia elämää. Adhd:sta ei voi myöskään lopullisesti parantua, mutta moni hyötyy lääkityksestä ja siitä, että opettelee tulemaan piirteidensä kanssa toimeen.

No, olen lähipiirissä nähnyt, miten pari aikuista saa ADHD-diagnoosin ja melko helpolta se on vaikuttanut. Testeissäkin nojataan hyvin paljon siihen, miten potilas itse kokee asiat. Toki jotenkin pitää todistaa, että ongelmia on ollut lapsuudessa, mutta siihen riittää esim. puhelu vanhemmille.

Eikö potilaan omakohtaisella kokemuksella ole sitten mitään väliä? Miten itse tutkisit adhd:n, vaikka et varmaankaan ole psykiatri?

Neurologiset poikkeavuudet ovat kyllä erittäin periytyviä. Vielä enemmän mitä kuvitellaan. Ennen ei vaan diagnooseja saanut. Nyt saa ja myös tukea. Eli parempaan suuntaan ollaan menossa.

Vierailija kirjoitti:

Psykologisesti ADHD on äärimmäistä levottomuutta, joka on seurausta hermoromahduksesta. Nykyään termiä hermoromahdus ei käytetä, vaan puhutaan vain äärilevottomuudesta, joka ilmenee keskittymis- ja tarkkaavaisuushäiriöinä.

Mielenkiintoista on se, että varhaislapsuudessa on nykyään jotain sellaista, joka saa jo pienen lapsen menettämään hermonsa. Mitähän se voisi olla? 

Meillä on jo 3-vuotiaita ADHD-lapsia, joille lääkkeeksi annetaan amfetamiinijohdannaista esim. Ritalin nimellä, ja koska se on laillista lääkettä, se ei kuulemma aiheuta riippuvuutta. Tosin käytännössä melkein kaikki nämä lapset ryhtyvät aikuisiässä käyttämään piriä. 

Piri tappaa Suomessa enemmän kuin missään muualla Länsimaissa. 

Suomessa on vakava huume-epidemia, ja mitä tekevät päättäjät?

Kuinka paljon asiavirheitä voi saada samaan tekstiin? 😀

ADHD ei ole mikään hermoromahdus, vaan aivojen tapa prosessoida ärsykkeitä ja informaatiota. Liittyy mm. aivojen dopamiinijärjestelmän toimintaan.

Se ei ole äärilevottomuutta, vaan vaikeutta suunnata ja ylläpitää tarkkaavuutta. Jotkut ADHD:t ovat motorisesti levottomia joissain tilanteissa tai usein, jotkut eivät.

ADHD-ihmisillä on kohonnut riski mm. masentuneisuuteen, ahdistuneisuuteen ja riippuvuuksiin. Lääkitys vähentää riippuvuusriskiä huomattavasti, ei todellakaan lisää sitä.

Onneksi sain diagnoosin ja lääkityksen yli nelikymppisenä. Ei tarvitse enää palaa loppuun työelämässä, käyttää alkoholia rentoutumiseen tms. Lääkitys rauhoittaa ja auttaa keskittymään olennaiseen.

Ja onneksi yhä useammat saavat avun aiemmin, niin ei tarvitse koko elämäänsä tuhrata sen miettimiseen, että mikä itsessä on vikana, kun asiat ovat niin hankalia. Minäkin sain diagnosoimattomana tehtyä kaksi korkeakoulututkintoa, mutta hintana olivat pahat burnoutit ja toivottomuus siitä, etten kykene normaaliin työ- ja perhe-elämään.

ADHD:t joutui koulussa tarkkikselle ja koulun jälkeen rikoskierteeseen (tytöt alkoi tekemään lapsia joka äijälle). Nykyään kaikki on samassa luokassa ja se sekoilu tarttuu muihinkin, eli kohta kaikilla on adhd:t sun muut. Saapa pätevän syyn olla sekoboltsi :)

Kaikista meistä jotain löytyy jos tarpeeksi tutkitaan. Mutta se on veteen piirretty viiva koska oikeasti on tarvetta, ja koska kyse on siitä, ettei pystytä menemään epämukavuusalueelle.

Itselläni on ADD piireitä, ja kaikki lähipiirissä tietävät sen. Olen kuitenkin hankkinut tutkinnot ja edennyt työelämässäkin pitkälle - ja se on vaatinut multa kurinalaisuutta, erittäin paljon epämukavuusalueelle menemistä sekä itsensä altistamista epämukavuusalueelle. Olisin aikoinaan diagnoosin saanut, mutta vanhempani eivät halunneet, koska he sanoivat suoraan että sinä olet älykäs, kun vain ponnistelet.

Edelleen - väitän, että jokaisella meillä on haasteensa. Diagnoositkin ovat veteen piirrettyjä viivoja. Olit sitten kuka tahansa, niin pärjäät, kun altistat itseäsi epämukavuusalueelle etkä mene sieltä mistä aita on matalin. Ja ihmiset tarvitsevat tukea, eivät keppiä - totta - mutta tietyssä mielessä tarvitaan myös jos ei keppiä, niin motivointia. Eli balanssi kaikkeen. Nykyään vain lapsiltakaan ei saa odottaa mitään, kun pitäisi olla mukavaa - tämä koko nykykaika on ihan pielessä monelta osin.

Itselläni on paljon tuota että ajatus lähtee vaeltelemaan ja että yritän ajatella asioita yhtäaikaa. Mutta olen löytänyt keinoni hallita haasteitani - mun on päästävä sellaiseen tietynlaiseen moodiin, jossa itse omalla tavallani selätän haasteet.

Mielestäni ihmisiltä pitää jatkossakin odottaa paljon, jotta ihmiset ponnistelevat. Kyse on aivojen motivointijärjestelmästä ja dopamiinista. Nykyajan älylaite-viihde-digi-yhteiskunta tuhoaa dopaamiinin idean. Sinun ei tarvitse ponnistella vaan saat palkinnon heti. Ja se tässä myös näkyy todella paljon.

Ihmisten tulisi lukea kirjoja, harrastaa pitkiä syvällisiä keskusteluja, istua vain alas muuten vaan ja olla läsnä. Pelata lautapelejä. Käydä lenkillä ystävän kanssa ja jutella hauskoista muistoista. Kalastaa vaikka ja olla tuntikausia vaan istumassa pilkillä. Sitä ihminen tarvitsee ja kaipaa.

Todella huono juttu on tämä, että Helsingin kaupunki sulki puistot. Lasten pitäisi päästä juoksemaan ja riehumaan monta tuntia päivässä.

Vierailija kirjoitti:

Kaikista meistä jotain löytyy jos tarpeeksi tutkitaan. Mutta se on veteen piirretty viiva koska oikeasti on tarvetta, ja koska kyse on siitä, ettei pystytä menemään epämukavuusalueelle.

Itselläni on ADD piireitä, ja kaikki lähipiirissä tietävät sen. Olen kuitenkin hankkinut tutkinnot ja edennyt työelämässäkin pitkälle - ja se on vaatinut multa kurinalaisuutta, erittäin paljon epämukavuusalueelle menemistä sekä itsensä altistamista epämukavuusalueelle. Olisin aikoinaan diagnoosin saanut, mutta vanhempani eivät halunneet, koska he sanoivat suoraan että sinä olet älykäs, kun vain ponnistelet.

Edelleen - väitän, että jokaisella meillä on haasteensa. Diagnoositkin ovat veteen piirrettyjä viivoja. Olit sitten kuka tahansa, niin pärjäät, kun altistat itseäsi epämukavuusalueelle etkä mene sieltä mistä aita on matalin. Ja ihmiset tarvitsevat tukea, eivät keppiä - totta - mutta tietyssä mielessä tarvitaan myös jos ei keppiä, niin motivointia. Eli balanssi kaikkeen. Nykyään vain lapsiltakaan ei saa odottaa mitään, kun pitäisi olla mukavaa - tämä koko nykykaika on ihan pielessä monelta osin.

Itselläni on paljon tuota että ajatus lähtee vaeltelemaan ja että yritän ajatella asioita yhtäaikaa. Mutta olen löytänyt keinoni hallita haasteitani - mun on päästävä sellaiseen tietynlaiseen moodiin, jossa itse omalla tavallani selätän haasteet.

Mielestäni ihmisiltä pitää jatkossakin odottaa paljon, jotta ihmiset ponnistelevat. Kyse on aivojen motivointijärjestelmästä ja dopamiinista. Nykyajan älylaite-viihde-digi-yhteiskunta tuhoaa dopaamiinin idean. Sinun ei tarvitse ponnistella vaan saat palkinnon heti. Ja se tässä myös näkyy todella paljon.

Ihmisten tulisi lukea kirjoja, harrastaa pitkiä syvällisiä keskusteluja, istua vain alas muuten vaan ja olla läsnä. Pelata lautapelejä. Käydä lenkillä ystävän kanssa ja jutella hauskoista muistoista. Kalastaa vaikka ja olla tuntikausia vaan istumassa pilkillä. Sitä ihminen tarvitsee ja kaipaa.

Näin on. Siihen dopamiinishottiin, jää koukkuun ja se on toki valmistajien tarkoituskin, koska haluavat maksimoida ajan, jonka ihminen käyttää heidän palvelussaan.

Vierailija kirjoitti:

Kaikista meistä jotain löytyy jos tarpeeksi tutkitaan. Mutta se on veteen piirretty viiva koska oikeasti on tarvetta, ja koska kyse on siitä, ettei pystytä menemään epämukavuusalueelle.

Itselläni on ADD piireitä, ja kaikki lähipiirissä tietävät sen. Olen kuitenkin hankkinut tutkinnot ja edennyt työelämässäkin pitkälle - ja se on vaatinut multa kurinalaisuutta, erittäin paljon epämukavuusalueelle menemistä sekä itsensä altistamista epämukavuusalueelle. Olisin aikoinaan diagnoosin saanut, mutta vanhempani eivät halunneet, koska he sanoivat suoraan että sinä olet älykäs, kun vain ponnistelet.

Edelleen - väitän, että jokaisella meillä on haasteensa. Diagnoositkin ovat veteen piirrettyjä viivoja. Olit sitten kuka tahansa, niin pärjäät, kun altistat itseäsi epämukavuusalueelle etkä mene sieltä mistä aita on matalin. Ja ihmiset tarvitsevat tukea, eivät keppiä - totta - mutta tietyssä mielessä tarvitaan myös jos ei keppiä, niin motivointia. Eli balanssi kaikkeen. Nykyään vain lapsiltakaan ei saa odottaa mitään, kun pitäisi olla mukavaa - tämä koko nykykaika on ihan pielessä monelta osin.

Itselläni on paljon tuota että ajatus lähtee vaeltelemaan ja että yritän ajatella asioita yhtäaikaa. Mutta olen löytänyt keinoni hallita haasteitani - mun on päästävä sellaiseen tietynlaiseen moodiin, jossa itse omalla tavallani selätän haasteet.

Mielestäni ihmisiltä pitää jatkossakin odottaa paljon, jotta ihmiset ponnistelevat. Kyse on aivojen motivointijärjestelmästä ja dopamiinista. Nykyajan älylaite-viihde-digi-yhteiskunta tuhoaa dopaamiinin idean. Sinun ei tarvitse ponnistella vaan saat palkinnon heti. Ja se tässä myös näkyy todella paljon.

Ihmisten tulisi lukea kirjoja, harrastaa pitkiä syvällisiä keskusteluja, istua vain alas muuten vaan ja olla läsnä. Pelata lautapelejä. Käydä lenkillä ystävän kanssa ja jutella hauskoista muistoista. Kalastaa vaikka ja olla tuntikausia vaan istumassa pilkillä. Sitä ihminen tarvitsee ja kaipaa.

Monilla ihmisillä on adhd-piirteitä. Ja kyllä, levottomuus ja keskittymisvaikeudet voivat johtua myös esim. väsymyksestä ja stressistä.

Ei diagnoosia lähtökohtaisesti tarvitse tai saakaan, jos piirteet eivät haittaa normaalia elämää. On kuitenkin melkoista vähättelyä sanoa, että nepsypiirteiden kanssa pärjää pelkällä tahdonvoimalla.

Vierailija kirjoitti:

nepsyjä on aina ollut, mutta yhteiskunnan muutos ja muuttaminen entistä homogeenisempään suuntaan on aiheuttanut sen, että nepsyt oireilevat nykyisin enemmän kuin ennnen. Lisäksi tietous aihesta. Esimerkiksi tytöillä on paljon add:ta, niillä luokan hiljaisilla unelmoijilla. Näitä tapauksia ei ennen osattu niin hyvin huomata, opettaja oli ehkä vain iloinen siitä, että luokassa on edes yksi hiljainen ja rauhallinen tyttö, vaikka hän joskus vähän unohteleekin asioita....

Vähän ikävää, jos hiljaisuus ja unelmointi ovat sairauksia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

nepsyjä on aina ollut, mutta yhteiskunnan muutos ja muuttaminen entistä homogeenisempään suuntaan on aiheuttanut sen, että nepsyt oireilevat nykyisin enemmän kuin ennnen. Lisäksi tietous aihesta. Esimerkiksi tytöillä on paljon add:ta, niillä luokan hiljaisilla unelmoijilla. Näitä tapauksia ei ennen osattu niin hyvin huomata, opettaja oli ehkä vain iloinen siitä, että luokassa on edes yksi hiljainen ja rauhallinen tyttö, vaikka hän joskus vähän unohteleekin asioita....

Vähän ikävää, jos hiljaisuus ja unelmointi ovat sairauksia.

Ei olekaan. Mutta opiskelu ja työnteko voi olla hankalaa, jos tarkkavuuden säätelyn kanssa on vaikeuksia. Samoin tavallinen arki, jos vaikka tavarat katoavat helposti ties minne.

Vankilat on täynnä diagnosoimattomia adhd-tapauksia. Miksi te nepsyt teette niitä rikoksia?

Onko tässä keskustelussa viitattu jo psykiatri Katriina Kuusen haastatteluun Hesarissa? Tässä siitä pätkä: 

Tabujen murtuminen on erinomainen asia mutta on johtanut tilanteeseen, jossa diagnooseilla on turhan suuri painoarvo, Kuusi ajattelee. Enää niitä ei pelätä vaan jopa toivotaan.

”On paljon potilaita, jotka tulevat metsästämään tiettyä, etenkin neuropsykiatrista diagnoosia ja ovat kauhean pettyneitä, kun eivät saa sitä”, Kuusi sanoo.

Kun hän kysyy ihmisiltä, miten diagnoosi muuttaisi heidän elämäänsä, moni sanoo saman asian: sitten olisi helpompi olla. Oman mielen horjuminen herättää monissa syyllisyyttä ja ajatuksen siitä, että on tehnyt jotain väärin.

”Mutta jos on adhd tai Aspergerin oireyhtymä, ei ole tehnyt itse mitään.”

Itse olen ollut tuollainen häirikkö adhd lapsesta saakka, aina tekemässä jotain kiellettyä enkä koskaan keskittynyt annettuihin tehtäviin. Mutta tästä on aikaa yli 30 vuotta ja silloin olevat aputoimet olivat vähäisiä.  Muistan tehneeni lukihäiriö "testin" joka vuosi ala-asteella kun ei tahtonut löytyä selitystä levottomuudelle. Vanhempani myös häpesivät erilaisuuttani ja selittelivät kaikennäköistä koululle niin, että se viimeinenkin apu jäi saamatta ja koko lapsuus oli yhtä sekoilua, ja sama meno jatkui pitkälle aikuisuuteen. Uskon, että jos arkeni olisi ollut tasaista, rutinoitua, olisin harrastanut ohjattua liikuntaa ja ruokavaliostani olisi huolehdittu ja joku aikuinen olisi ollut elämässä läsnä olisin pystynyt parempiin tuloksiin koulussa eikä elämä olisi ollut niin kaoottista. 

Omat lapset olen pistänyt heti kun kävelemään oppivat niin urheilemaan ja nyt kaksi koululaista  ovat hyviä koulussa, eivät häiriköi ja pystyvät opiskelemaan omassa luokassaan muiden tahtiin. iltaisin koulun jälkeen urheillaan harrastuksissa. Ruokavalio on hyvä ja sokeria vältetään. ruutuaikaa on max 1h päivässä ja kaikki tiktokit ym roska on kiellettyä. Nukkumaanmeno aika on tarkka, valvoa ei saa.  Ainoastaan loma-ajat ovat sitten kaaosta ja sähellystä kun tutut rutiinit katoavat hetkeksi.  

Sanotaan, ettei adhd:seen voi vaikuttaa mutta olen asiasta eri mieltä. Kaikkeen voi ainakin vähän. 

Vierailija kirjoitti:

Vankilat on täynnä diagnosoimattomia adhd-tapauksia. Miksi te nepsyt teette niitä rikoksia?

Diagnosoimaton adhd altistaa syrjäytymiselle sekä mielenterveys- ja päihdeongelmille.

Katson nyt vaikkapa 50-60 vuotiaita sukulaisia niin noista ainakin puolet olisivat kyllä saaneet diagnoosin jos olisivat vain syntyneet myöhemmin. Sen verran sekavasti käyttäytyvää sakkia.