Hyvätuloinen sinkkunainen - Helsingin deittimarkkinat olemattomat

Vierailija kirjoitti:

Puoskari kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onpa lannistavaa lukea tätä ketjua näin viiskymppisenä eronneena korkeastikoulutettuna ja hyvin toimeentulevana. Reilu vuosi erosta ja nyt on alkanut ajatus uudesta parisuhteesta pikkuhiljaa kiinnostaa. Mutta näitä kun lukee, niin eipä taida toivoa olla. Mä en vaadi akateemisesti koulutettua miestä, vaan yhteiset arvot ja maalaisjärki olisi hakusassa.  Ja se, että mun ei tarttis elättää miestä. Mutta huomaan, että tavalliset miehet jotenkin arastelee itsenäistä, ulkomaillakin uraa tehnyttä naista, vaikka omasta mielestäni olen ihan tavallinen naapurintyttö (tai ehkä naapurintäti tässä iässä). Tinderiin en todellakaan edes uskalla mennä.

1. mitä sä miehellä?

2. miten täällä aina onkaan nämä harvat ainakin 100k vuodessa tienaavat naiset palstailemassa, vieläpä miesvihaketjuissa.

Sata tonttua tienaa jokainen päivystävä erikoislääkäri ja kevyesti tienaakin. Heitä on lisäksi hiton paljon ja voittopuoleisesti naisia.

Palsta on siis täynnä päivystäviä erikoislääkäreitä?

Ei ihme että jonot ovat mitä ovat eikä aikoja tahdo saada...

1) se on kuule laitonta päivystää 24/7, joten myös päivystävillä lääkäreillä on joskus vapaa-aikaa ja 2) päivystysvuoron aikana saa nukkua, katsoa telkkaria, lukea sarjiksia tai vaikka vauvapalstailla silloin kun potilaita ei ole.

Nirsoperse jää ilman.

Nykyisin nuoret miehet hakeutuvat jopa enemmän pariterapiaan kuin naiset, tosin myöhässä. Eli kun rakkaus on jo lopussa ja nainen haluaa erota. Suurin osa eroista on naisen ottamia, samoin ongelmien sanoittajina naiset ovat kirjaimellisesti niskan päällä. He pitävät käsissään parisuhteiden määrittäjien valtaa eli tahtovat määritellä asiat kuten sinunkin viestissäsi tapahtuu, miehensä ja muidenkin parisuhteiden puolesta.

Se on kaukana tasa-arvosta, ei, se kertoo enemmän peloista tai kyllästymisestä, ettei ole enää malttia kuunnella toisen näkemystä. Tätä tarkoitetaan sillä, kun puhutaan halusta olla parisuhteessa eikä sitä, että parisuhde on työtä ja kivireen vetämistä. Se on hyvää tahtoa nähdä toisen yritys, ettei se kulje vain omien raamien ja määritysten sisällä. Toisen määrittely on parisuhteessa henkistä väkivaltaa. Toisaalta se on henkisesti epävarman ihmisen yritys säilyttää hallinnan tunne, joka ei synny hänen omista sisäisistä rajoistaan kuten pitäisi. Kyse on "psykopuheella" pelaamisesta, jota hirveän moni nainen harrastaa ilman vähäistäkään ymmärrystä käyttämistään projektioista.[/quote]

Tämä oli hieno kommentti. Osasit sanoittaa siinä jotain, mihin en itse ole kyennyt, kiitos!

Erosin juuri pitkästä parisuhteesta, jossa meidän eroavaisuudet ja kommunikaatio-ongelmat olivat varmasti suhteen kariutumisen isoimmat syyt. Sinällään arki pyöri kyllä hyvin, mutta pinnan alla oli koko ajan jonkunlainen epätasapaino ja henkinen tyytymättömyys.

Jaksoin aikani nostaa hankalia ja mieltä painavia asioita esille, mutta vika kääntyi aina minuun. Joka kerta. Jossain vaiheessa luovutin, koska oikeista asioista oli yksinkertaisesti helpompi vaieta. Paradoksaalisesti olen kyllä hyvä keskustelija, kuuntelija ja ajattelen asioita monelta kantilta ja syvällisesti). Exän kanssa tuo ei vaan jostain syystä natsannut.

M35, 2 lasta, akateeminen ja hyvissä töissä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Puoskari kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onpa lannistavaa lukea tätä ketjua näin viiskymppisenä eronneena korkeastikoulutettuna ja hyvin toimeentulevana. Reilu vuosi erosta ja nyt on alkanut ajatus uudesta parisuhteesta pikkuhiljaa kiinnostaa. Mutta näitä kun lukee, niin eipä taida toivoa olla. Mä en vaadi akateemisesti koulutettua miestä, vaan yhteiset arvot ja maalaisjärki olisi hakusassa.  Ja se, että mun ei tarttis elättää miestä. Mutta huomaan, että tavalliset miehet jotenkin arastelee itsenäistä, ulkomaillakin uraa tehnyttä naista, vaikka omasta mielestäni olen ihan tavallinen naapurintyttö (tai ehkä naapurintäti tässä iässä). Tinderiin en todellakaan edes uskalla mennä.

1. mitä sä miehellä?

2. miten täällä aina onkaan nämä harvat ainakin 100k vuodessa tienaavat naiset palstailemassa, vieläpä miesvihaketjuissa.

Sata tonttua tienaa jokainen päivystävä erikoislääkäri ja kevyesti tienaakin. Heitä on lisäksi hiton paljon ja voittopuoleisesti naisia.

Palsta on siis täynnä päivystäviä erikoislääkäreitä?

Ei ihme että jonot ovat mitä ovat eikä aikoja tahdo saada...

1) se on kuule laitonta päivystää 24/7, joten myös päivystävillä lääkäreillä on joskus vapaa-aikaa ja 2) päivystysvuoron aikana saa nukkua, katsoa telkkaria, lukea sarjiksia tai vaikka vauvapalstailla silloin kun potilaita ei ole.

Juu, Jokainen on jo ymmärtänyt että palstalla on vain työttömiä miehiä ja naisista taas parhaista parhaat.

Vierailija kirjoitti:

Nykyisin nuoret miehet hakeutuvat jopa enemmän pariterapiaan kuin naiset, tosin myöhässä. Eli kun rakkaus on jo lopussa ja nainen haluaa erota. Suurin osa eroista on naisen ottamia, samoin ongelmien sanoittajina naiset ovat kirjaimellisesti niskan päällä. He pitävät käsissään parisuhteiden määrittäjien valtaa eli tahtovat määritellä asiat kuten sinunkin viestissäsi tapahtuu, miehensä ja muidenkin parisuhteiden puolesta.

Se on kaukana tasa-arvosta, ei, se kertoo enemmän peloista tai kyllästymisestä, ettei ole enää malttia kuunnella toisen näkemystä. Tätä tarkoitetaan sillä, kun puhutaan halusta olla parisuhteessa eikä sitä, että parisuhde on työtä ja kivireen vetämistä. Se on hyvää tahtoa nähdä toisen yritys, ettei se kulje vain omien raamien ja määritysten sisällä. Toisen määrittely on parisuhteessa henkistä väkivaltaa. Toisaalta se on henkisesti epävarman ihmisen yritys säilyttää hallinnan tunne, joka ei synny hänen omista sisäisistä rajoistaan kuten pitäisi. Kyse on "psykopuheella" pelaamisesta, jota hirveän moni nainen harrastaa ilman vähäistäkään ymmärrystä käyttämistään projektioista.

Tämä oli hieno kommentti. Osasit sanoittaa siinä jotain, mihin en itse ole kyennyt, kiitos!

Erosin juuri pitkästä parisuhteesta, jossa meidän eroavaisuudet ja kommunikaatio-ongelmat olivat varmasti suhteen kariutumisen isoimmat syyt. Sinällään arki pyöri kyllä hyvin, mutta pinnan alla oli koko ajan jonkunlainen epätasapaino ja henkinen tyytymättömyys.

Jaksoin aikani nostaa hankalia ja mieltä painavia asioita esille, mutta vika kääntyi aina minuun. Joka kerta. Jossain vaiheessa luovutin, koska oikeista asioista oli yksinkertaisesti helpompi vaieta. Paradoksaalisesti olen kyllä hyvä keskustelija, kuuntelija ja ajattelen asioita monelta kantilta ja syvällisesti). Exän kanssa tuo ei vaan jostain syystä natsannut.

M35, 2 lasta, akateeminen ja hyvissä töissä.

Sori kyynisyyteni, nyt en edes yritä olla objektiivinen, mutta kaksi lasta ja mies selittää tuollaista.. niin näen, mistä on kyse. Exäsi todennäköisesti yritti moneen kertaan sanoa, mikä hiertää. Villi veikkaus, että liittyi siihen, miten paljon sinä vietit aikaa lasten kanssa vapauttaen hänetkin välillä harrastamaan, tapaamaan ystäviään jne. tai minkä verran osallistuit yhteisiin asioihin (esim. lomasuunnittelu, kotityöt ja niiden suunnittelu, lasten asiat). Oikeista asioista on helpompi vaieta = et halunnut muuttaa mitään teidän silloisessa työnjaossa ja asemissa parisuhteessa, joten et suostunut keskustelemaan asiasta.

Joo, munkin exä a) vinkui seksin määrästä vielä siinä vaiheessa, kun minä olin jo valmis eroon (ei ole normaalia, ettei kahden vanhemman perheessä toinen saa ollenkaan omaa aikaa ja toisella on säännölliset harrastukset ja satunnaista päälle, se on henkistä väkivaltaa). Exä myös lyttäsi mua esim. jos urahaaveita, työhaastatteluja jne. toin esille, minä taas olin aina kannustanut ja sparrannut häntä (olimme samalla alalla). ja b) heitteli jotain terapiakortteja, kun eropäätös tuli. Hän olisi vain sielläkin puhunut terapeutin pyörryksiin ja meno olisi jatkunut kuten ennenkin. Ei kiitos.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykyisin nuoret miehet hakeutuvat jopa enemmän pariterapiaan kuin naiset, tosin myöhässä. Eli kun rakkaus on jo lopussa ja nainen haluaa erota. Suurin osa eroista on naisen ottamia, samoin ongelmien sanoittajina naiset ovat kirjaimellisesti niskan päällä. He pitävät käsissään parisuhteiden määrittäjien valtaa eli tahtovat määritellä asiat kuten sinunkin viestissäsi tapahtuu, miehensä ja muidenkin parisuhteiden puolesta.

Se on kaukana tasa-arvosta, ei, se kertoo enemmän peloista tai kyllästymisestä, ettei ole enää malttia kuunnella toisen näkemystä. Tätä tarkoitetaan sillä, kun puhutaan halusta olla parisuhteessa eikä sitä, että parisuhde on työtä ja kivireen vetämistä. Se on hyvää tahtoa nähdä toisen yritys, ettei se kulje vain omien raamien ja määritysten sisällä. Toisen määrittely on parisuhteessa henkistä väkivaltaa. Toisaalta se on henkisesti epävarman ihmisen yritys säilyttää hallinnan tunne, joka ei synny hänen omista sisäisistä rajoistaan kuten pitäisi. Kyse on "psykopuheella" pelaamisesta, jota hirveän moni nainen harrastaa ilman vähäistäkään ymmärrystä käyttämistään projektioista.

Tämä oli hieno kommentti. Osasit sanoittaa siinä jotain, mihin en itse ole kyennyt, kiitos!

Erosin juuri pitkästä parisuhteesta, jossa meidän eroavaisuudet ja kommunikaatio-ongelmat olivat varmasti suhteen kariutumisen isoimmat syyt. Sinällään arki pyöri kyllä hyvin, mutta pinnan alla oli koko ajan jonkunlainen epätasapaino ja henkinen tyytymättömyys.

Jaksoin aikani nostaa hankalia ja mieltä painavia asioita esille, mutta vika kääntyi aina minuun. Joka kerta. Jossain vaiheessa luovutin, koska oikeista asioista oli yksinkertaisesti helpompi vaieta. Paradoksaalisesti olen kyllä hyvä keskustelija, kuuntelija ja ajattelen asioita monelta kantilta ja syvällisesti). Exän kanssa tuo ei vaan jostain syystä natsannut.

M35, 2 lasta, akateeminen ja hyvissä töissä.

Sori kyynisyyteni, nyt en edes yritä olla objektiivinen, mutta kaksi lasta ja mies selittää tuollaista.. niin näen, mistä on kyse. Exäsi todennäköisesti yritti moneen kertaan sanoa, mikä hiertää. Villi veikkaus, että liittyi siihen, miten paljon sinä vietit aikaa lasten kanssa vapauttaen hänetkin välillä harrastamaan, tapaamaan ystäviään jne. tai minkä verran osallistuit yhteisiin asioihin (esim. lomasuunnittelu, kotityöt ja niiden suunnittelu, lasten asiat). Oikeista asioista on helpompi vaieta = et halunnut muuttaa mitään teidän silloisessa työnjaossa ja asemissa parisuhteessa, joten et suostunut keskustelemaan asiasta.

Joo, munkin exä a) vinkui seksin määrästä vielä siinä vaiheessa, kun minä olin jo valmis eroon (ei ole normaalia, ettei kahden vanhemman perheessä toinen saa ollenkaan omaa aikaa ja toisella on säännölliset harrastukset ja satunnaista päälle, se on henkistä väkivaltaa). Exä myös lyttäsi mua esim. jos urahaaveita, työhaastatteluja jne. toin esille, minä taas olin aina kannustanut ja sparrannut häntä (olimme samalla alalla). ja b) heitteli jotain terapiakortteja, kun eropäätös tuli. Hän olisi vain sielläkin puhunut terapeutin pyörryksiin ja meno olisi jatkunut kuten ennenkin. Ei kiitos.

Jep, tuollaiset paskanpuhujamiehet pakotetaan ottamaan vastuu niistä lapsista vain eron kautta (jos haluaa yhtään nähdä lapsiaan, niin ottaa lapset väh. joka toinen viikonloppu). Munkin exä aina muiden seurassa esitti osallistuvaa isää ja puhui kuinka meidänkin lapsi sitä ja meidänkin lapsi tätä. Oikeasti ei koskaan ollut läsnä niille lapsilleen, vaan lapset oli sellainen statusjuttu, jotta pääsee noihin perhekeskusteluihin mukaan. Olen nähnyt hänen asiantuntevasti (nope) jauhavan tuollaista eron jälkeenkin, vaikka hän tapaa lapsiaan vain 4vrk/kk.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen ammattikoulun käynyt +40 mies, palkka on n. 5500€ /kk, talo ja auto on maksettu ja rahaa löytyy tililtä päälle 200000€.

Harrastan paljon liikuntaa ja en ole mikään kaljamahainen ukko.

Kiinnostaisiko sinua tällainen mies joka pärjää omillaan?

Ai niin, enhän minä puolisoa enää tarvitse koska minulla on jo sellainen, ihan tavallinen, aito, hauska, urheilullinen, hyvätuloinen nainen.

Raha ei ole tuonut elämään mitään muuta kun turvallisuuden tunteen tulevasta, parhaat asiat elämässä ovat kuitenkin niitä jotka eivät maksa mitään, siksi jotenkin vieroksun tuollaista statuksen luomista koska ihminen täytyy nähdä ja arvottaa ihmisenä eikä minkään luokkajaon mukaan, luulisi korkeasti koulutetun ihmisen ymmärtävän tuollainen asia.

Tässä huomaan teidän ei korkeakoulutettujen ajatusmaailma, jossa koulutuksen ainoa tarkoitus on enempi rahaa.

Eikä ymmärrystä esim. että ihmisillä voi olla valtava intohimo johonkin tieteen tai taiteen alaan,

miten joku fil.maisteri euroopan historiasta ja sitten se peruskoulun tai amiksen käynyt, joka ei tiedä edes Suomen itsenäistymisvuotta tai koska on ollut ww2,

niin miten tällaisista lähtökohdista pari saataisiin,

eiväthän he kohtaisi millään tasolla.

Tuo nyt on hyvinkin kärjistetysti ja lapsellisesti sanottu, kai sitä nyt Suomen itsenäisyysvuoden tietää ihan amis pohjalta. Arvostan ilman muuta kun jollain on päätä ja intohimoa asioita kohtaan, kaikkia meitä eri ammattiryhmän edustajia siivoojasta johtajaan täällä tarvitaan koska niin se yhteiskunta ainoastaan toimii, arvostan hyvin tehtyä työtä. Koko elämä ei tietenkään saa olla työtä ja rahaa niin kuin aikaisemmin jo totesin. Täytynee kuitenkin sanoa että maailma pyörii rahan ympärillä ja jos olet maailman menoa seurannut niin talous vaikuttaa meidän kaikkien arkeen, se voi maisteriltakin työt loppua jos talous menee kuralle.

Jos kuitenkin tuolle parisuhdetta etsivälle menestyjälle voin vinkata niin avaa hyvänen aika silmät, varmasti löytyy elämän arvoillesi sopiva puoliso. Vaikka olisittekin eri aloilta niin eikös se ole mielenkiintoista kun kotona olisi mukavia keskusteluja ja näkökulmia elämän eri alueilta.

Kaksi erilaista ihmistä täydentää toisensa.

Kaksi erilaista ihmistä ei täydennä toisiaan. Varsinkaan mikäli on erilaiset taustat ja eroa älykkyydestä. Hedelmällisimmät keskustelut syntyy silloin kun ollaan samalla tai toisilleen läheisillä aloilla Tämä ei toki tarkoita sitä etteikö ylipäätään eritadoisis työntekijöitä. Hienoa, että joku viitsii tehdä ne vähemmän mielenkiintoisetkin työt.

Ai ei täydennä, tottakai ne täydentää toistensa tietämystä eri asioista jos ollaan eri aloilla ja puhutaan työasioita, ellei ne nyt ihan puupäitä ole! Taustoilla ei ole mitään väliä, ainoastaan jos toinen on persaukinen ja jää toisen elätiksi niin sillä on väliä.

Vähemmän mielenkiintoiset työt? Väitän että suurin osa työstä on hyvin pitkälti saman toistoa, samat rutiinit toistuu päivästä toiseen tutkijoillakin. Luulen että sinulla on vielä koulut kesken ja elät jossain haavemaailmassa joita koulussa on luotu tulevaa ammattia kohtaan, olet todella ylimielinen ja luulet jo saavuttaneesi jotain vaikka olet vasta polun alussa.

Hyvin monella alalla ollaan niin spesifien asioiden kanssa tekemisissä ,ettei edes kaikkilla saman koulutuksen käyneillä riitä kompetenssi niistä työasioista keskustelemiseen.

Mielenkiintoista ,että joku luulee, että toistenkin työssä pyöritellään kynää ja siirretään paperia pinosta toiseen eli toimitaan hyvin triviaalien asioiden parissa. Ymmärrän kyllä , että tuollaisista työasioista kuka tahansa voi keskustella.

Itse kuitenkin olen vastoin oletuksiasi uran toisessa päässä ja mietin ennemminkin pikkuhiljaa eläkkeelle jäämistä .

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikö sdp ainakin pyri siihen että 70% suomalaisista kävisi korkeakoulun eli silloin meillä on paljon korkeakoulutettuja suomessa joten silloin tämä korkeakoulutettujen naisten pariutumisongelma poistuu kun luultavasti silloin myös on miehistä valtaosa korkeakoulutettuja? 

Varmaan pyrkiikin. Valitettavasti amk ei ole korkeakoulu, vaikka Suomessa sellaisessa itsellemme sanotaan. Amk on ns. valkokaulusduurari, ei enempää, ei vähempää. Amis on kuten aiemminkin sinikaulusduunari.

Tulevaisuudessa työelämä polarisoituu niin, että vain amistason ja ylemmän korkeakoulutason töitä on tarjolla. Tekoäly syö loput siitä välistä.

naiset kun valitteli automaattikassoja (naisten työpaikat vähenee) niin annoin vinkiksi ryhtyä automaatioasentajaksi ja -kunnossapitäjäksi.

Vastaanotto vinkille ei ollut suotuisa, kyllä naisten pitää saada puuhastella omiaan ilman että niiden pitäisi tuottaa mitään!

Mikäli kantti kestää kannattaa ennemmin kouluttautua sähkö ja automaatioinsinöörikdi tai DIksi. Työ on huomattavasti mielenkiintoisempaa kuinkaupankassalla tai asentajallakaan.

Keinoäly vie jo suunnittelutöitä joten se sähkö- automaatioinssi tai DI on pian työtön kun asentaja ottaa kentällä kuvat kytkennöistä ja saa analyysin mikä on vialla.

Et voisi olla enempää väärässä. Miksi haluat kuuluttaa tietämättömyyttäsi julkisesti?

Vierailija kirjoitti:

Kyllähän joillekin miehille naisen korkeampi koulutus ON ongelma. On niitä tapauksia vastaan tullut. Erosin pitkästä liitosta ollessani 35-vuotias. Menin jossain vaiheessa näille deittisaiteille ja usein niissä piti täyttää jonkun verran tietoja itsestään, taustastaan, ulkonäöstään jne. Todella moni mies tarttui niistä tiedoista juuri koulutukseen. "Kuvittelitkos olevasi jotain erityistäkin kun maisteriksi olet lukenut." Nämä oli minusta aina yhtä huvittavia koska ensinnäkään maisteriksi opiskeleminen ei kyllä ole mikään kovin erikoinen saavutus, ei ainakaan itseltäni vaatinut mitään ihmetekoja, ja toiseksi itselleni koulutuksella ei ollut merkitystä. Mutta huonoitsetuntoista miestä en olisi ottanut. Tapasin monia miehiä, osa hyvinkin varakkaita ja menestyksekkäitä, mutta itse olen mielestäni siinä mielessä onnekas ollut että tienaan itsekin aivan riittävästi, ja olen saanut valita kumppanin muuten kuin raha edellä. Jos mies ei mua sytyttänyt, sitä ei mikään määrä menestystä tai rahaa muuttanut.

Jos nyt olet ihan täysin rehellinen itsellesi, niin kampasitko kuitenkin niitä potentiaalisesti sytyttäviä hieman tarkemmin tuosta menetyneiden ja rahakkaiden joukosta. Joo kemiahan se ratkaisee, mutta epäilen, että monella on siellä reunaehtoja taustalla kenen kanssa kemioita lähdetään katsomaan. Nämä kreivitär ja puutarhurimies tarinat ovat pikemmin fiktiivisiä. Niissähän ei koskaan kuvata miten elämä soljuu sitten muutaman vuoden päästä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monet miehet karsastavat liian voimakkaita, koulutettuja naisia sillä pelkäävät jäävänsä jalkoihin. He haluavat kainaloisen jolle voi ostaa kukkia ja syntymäpäiväksi harsohepeneitä ja joka ei kysele liikoja vaan tyytyy ihastelemaan menestyvää miestään. Tiedän parikin avioparia jotka erosivat kun samaan perheeseen ei sopinut kahta johtajaa. Tuli liikaa kinaa siitä kumman työ on tärkeämpi, kumpi on paremmassa asemassa, ja kumpi on kiistoissa oikeassa.

Elämme uutta aikakautta jossa koulutetut naiset eivät enää tyydykään olemaan pelkkiä kainaloisia. Siksi olen etsiytynyt tilaisuuksiin ja tilanteisiin, joissa tiedän olevan paljon koulutettuja miehiä. Eikä kannata heti esitellä ansioitaan vaan kuunnella kuinka mies kehuu itseään. Hieman naurattaa mutta hauska niitä juttuja on kuunnella ja jää naama mieleen.

Täyttä roskaa.

Ja kaiken lisäksi ristiriitaista.

Kirjoitat kuinka mies haluaa naisen joka kiltisti ihailee menestyvää miestään.

Ja siten kirjoitat kuinka ratkaisu tähän on etsiä menestyvä mies.

Ratkaisu ei koskaan voi olla se, että etsisit miehen joka ei kaipaa naista ihailemaan uramenestystään, koska ei välitä uramenesyksestä.

Kaiken taustalla on se, mistä tässä on todellisuudessa kyse. Nainen on se jonka pitää päästä tuijottelemaan miestään ylöspäin. Sopivan modernisti ja tasa-arvoisesti toki.

Tämä.

Ongelma ei ole siinä etteivätkö miehet halua voimakkaita ja menestyviä naisia.

Ongelma on se että ainoat miehet joita nämä naiset haluavat, eli menesyvät alfat, eivät halua naista joka sparraa miehensä kanssa. Näillä miehillä on jo voimakkuutta, itsevarmuutta, rahaa ja statusta. He eivät tarvitse sitä samaa naiselta, vaan pehmeää naisellisuutta täydentämään omia puutteitaan.

Naiset ovat tässä konservatiivisempia kuin Taleban-liike. Miehen on aina oltava naista voimakkaampi.

Höpsis. Teillä miesasiamiehillä on aina tämä sama omituinen fiksaatio, että jomman kumman on oltava parisuhteessa voimakkaampi. Se ei pidä paikkaansa. Minun suhteissani ei ole pelattu tällaisia valtapelejä, vaan kumpikin on ollut vahva ja heikko vuorollaan. Mies ja minä emme ole toisillemme vastakohdat, mistä usein seuraa se, että osapuolet eivät pysty ymmärtämään toisiaan. Meissä molemmissa on itsessämme ne vastakohdat, ja liikumme niiden välillä joustavasti tilanteen mukaan.

Tämä 'miehet Marsista naiset Venuksesta' -ajattelu on niin ummehtuneen vanhakantaista, että tulee mietittyä minkä ikäisiä ihmisiä täällä oikein palstailee? Omissa piireissäni tuo on tavallista vanhempieni ikäluokan ihmisillä. Itse olen jo nelikymppinen, eli jos sinä olet vanhempieni ikäinen niin saumat löytää elämänkumppani taitavat olla joka tapauksessa jo melko laihat.

Kotinainen haluaa vastakohdan. "Miehet ovat Marsista naiset Venuksesta".

Uranainen haluaa samanlaisen. "Samanlaiset leikkivät parhaiten yhdessä".

Lopputuloksena molemmat haluavat sen saman vahvan uramiehen.

Ehkä? Vaikea puhua muiden naisten puolesta, joten puhun vain omasta puolestani (vaikka kyllä minulle tulee heti useampiakin sellaisia naisia mieleen, jotka karttavat niitä miehiä joiden kanssa itse tulen hyvin toimeen). Lisäksi voin sanoa omaan kokemukseeni pohjautuen, että ainakin osa uramiehistä (siis ne joiden kanssa itse olen ollut läheisemmissä tekemisissä) haluavat nimenomaan vertaisensa naisen, jotta hekin saavat tarvittaessa olla heikkoja ja tukeutua puolisoon.

Tämä ei mielestäni ole edes sukupuolikysymys, vaan ihan ihmisyyteen liittyvä asia. Kun ura on hyvin haastava ja ala sellainen jossa on kovaa ja raakaa kilpailua, niin eteen voi tulla mitä vain paskamyrskyjä. Henkisen ahdistuksen kohtaamnen ja käsitteleminen yksin tuntuu niissä tilanteissa kovin kolkolta. En voisi elää sellaisen miehen kanssa, josta ei olisi tukemaan minua kun menen läpi jostain tiukasta paikasta, ja aivan samoin ajattelevat myös ne miehet joiden kanssa minulla on ollut suhde. Tasavertainen parisuhde on siis ideaali, ja toiseksi paras vaihtoehto on elää sinkkuna. Parisuhdetta jossa itse on aina se "vahva" osapuoli ei halua kukaan (siis kukaan näistä puheena olevista miehistä ja naisista). Kun kumppani on periaatteessa vierellä, mutta käytännössä tosipaikan tullen ei olekaan, niin yksinäisyys tuntuu pohjattomammalta kuin ilman kumppania ollessa.

Toisenkinlaisia ihmisiä varmasti on, mutta menestyvät ja monimutkaista ajattelua vaativassa työssä olevat ihmiset haluavat kokemukseni mukaan usein nimenomaan tasavertaisen kumppanin. 

Vielä tästä se, että turvallinen kiintymyssuhde, joka mahdollistaa monenlaisena olemisen ja tuen hakemisen molemmille, on ehkä jopa edellytys, että pystyy etenemään urallaan ja pysymään siellä missä on. Tietysti lähtötaso huomioiden sama etu voi olla missä tahansa ammatissa eikä vain ns. statusammateissa. Puolison tarjoama vastakkaisen sukupuolen näkökulma voi olla (ja onkin, omakohtaisesti koettuna) ratkaiseva etu verrattuna niihin, joilta se puuttuu. Koska kaksi päätä on viisaampia kuin yksi.

Ja jos puoliso ei tuollaista tarjoa, tulee hänestä työuralllekin kiviriippa ja suhteesta peli tai taistelu. Ja näinhän tapahtuu suhteissa, joissa toiselta odotetaan toimimista osaobjektina itselle so. projektiona. Siihen ei kukaan pysty (täyttämään odotuksia), koska emme ole toistemme fantasiamaailmassa toimivia osaobjekteja (vaikka tahtoisimme), vaan erillisiä persoonia.

Tässä palstassa on tavallaan kiehtovaa nähdä, miten syvällä arkaaisessa objektisuhteiden fantasiamaailmassa stereotypiat liikkuvat. 

Kiitos tästä (ja siitä toisesta) kommentistasi! Kuvaat todella osuvasti juuri sitä mitä tarkoitin, kun sanoin ettei valta-asetelmaltaan epätasapainoinen suhde ole se toivotuin malli monelle miehellekään, vaikka palstan totuudentorvet muuta väittävät. Tasavertaisuuteen perustuva malli on yksinkertaisesti niin paljon parempi, että muita vaihtoehtoja havittelevat käsittääkseni lähinnä ne, joilla ei ole kokemusta tasavertaisesta suhteesta, eikä siitä ole saatu vanhemmiltakaan mallia.

t. Sama

Kiitos myös itsellesi hyvästä keskustelusta, oletan, että olet se, jonka kanssa keskustelin useamman sivun ajan parisuhdedynamiikasta. 

Vielä keskustelusta, sparrauksesta, ammattiasioista sen verran, että omalla kohdalla kaikkein tärkein ominaisuus miehessä on liittynyt aina siihen, että hän pystyy seuraamaan minua keskustelussa, mikä on melko harvinaista kuitenkin. Voi olla kyse halustakin, siis siitä, että samat asiat kiinnostavat, jolloin pääsee todella pitkälle oman ajattelun kehittämisessä. Olen aina ihastunut tuollaisiin miehiin, jotka osaavat hauskasti myös osoittaa missä olen väärässä, lisätä tai tarkentaa eli ovat hauskalla tavalla sanavalmiita. Samasta sain nauttia tässäkin keskustelussa (esimerkiksi Pekka Haaviston sulhaskommentti). 

Olisi hyvin vaikea kuvitella olevansa parisuhteessa, jossa ei puhuttaisi kuin arkisista asioista, parisuhteesta, lapsista jne. koska olen jo kotonani tottunut tuollaiseen keskusteluun ja nautin siitä suuresti. Ystävien kanssa ei ihan samalla tavalla kuitenkaan voi testata kaikkein epäkorrektimpia ajatuksiaan kuten oman miehen kanssa tai tällä palstalla. Keskustelu aivan erilaisista piireistä tulevien kanssa on usein valaisevaa, kun ymmärtää (tai kuvittelee ymmärtävänsä), mistä aineksista ajatukset ovat syntyneet ja mikä niiden logiikka on. On myös mahdollista kysyä ja kyseenalaistaa pelkäämättä liikaa loukkaamista, kun kaikki ovat anonyymeja.

En itse asiassa ole keskustellut täällä kuin tuon yhden kommentin verran, pl. melko alkupäässä oleva toinen kommentti jossa annoin palautetta ap:lle (itse en ole pettynyt dettimarkkinoihin vaan pidän itsestäänselvänä lähtöoletuksena että minulle sopivia tulee vastaan harvakseltaan - ja toisaalta, tähän mennessä aina kun olen tosissani kiinnostunut, kiinnostus on ollut molemminpuolista).

Hauska tietää että ketjuun on tullut hyvääkin keskustelua - ehkä tämän tiedon avulla jaksan motivoitua kahlaamaan sitä läpi joku päivä. :D

Kuvauksesi siitä, millaisiin miehiin ihastut, voisi olla minun kirjoittamani. Vaikka miehen koulutus ja status ovat minulle sinänsä yhdentekeviä, niin hyvin usein ne miehet, jotka kykenevät työasioistani juttelemaan kanssani tuolla tasolla, ovat itsekin työelämässä hyvin pärjääviä. Siitä puolestaan useimmiten seuraa että tulojakin siunaantunut keskimääräistä enemmän.

Vierailija kirjoitti:

Niin yllättävän monen korkeastikoulutetun(eli hyvätuloisen) naisen on vaikea löytää kumppania koska heille kelpaa vain korkeastikoulutettu(eli hyvätuloinen) mies kumppaniksi ja suomessa korkeakouluissa on naisenemmistö. Ei korkeastikoulutetulle(eli hyvätuloiselle) naiselle kelpaa se amismies tai duunarimies ja sitten saamme lukea näitä naisten valituksia ettei hyvää kumppania löydy.

Reaalimaailmassahan näyttää siltä, että miesten ja naisten "tasoero" on Suomessa kasvanut naisten eduksi.

Palstamaailmassa kommenttien ja peukutusten perusteella mitään tasoja ei ole olemassakaan, vaan kemiat ratkaisee ja lukemattomat naiskommentit todistavat, että minäkin kaunis, varakas, kouluttautunut nainen otin ihan tavallisen dad-body puusepän, koska niin ihana persoona.

Jos kemia ajaa kaiken ohi, niin mistä syntyy tämä kohtaanto-ongelma koulutettujen naisten ja Suomen miesten välillä?

Ei minun maailmankuvaa häiritse, että kouluttauteneelle naiselle kelpaa lähinnä menestyneen miehen kemiat, niinhän ap:llekin. Hieman ihmetyttää miksi tämä on niin fundamentaalisen vaikea asia palstamaailman naisille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin yllättävän monen korkeastikoulutetun(eli hyvätuloisen) naisen on vaikea löytää kumppania koska heille kelpaa vain korkeastikoulutettu(eli hyvätuloinen) mies kumppaniksi ja suomessa korkeakouluissa on naisenemmistö. Ei korkeastikoulutetulle(eli hyvätuloiselle) naiselle kelpaa se amismies tai duunarimies ja sitten saamme lukea näitä naisten valituksia ettei hyvää kumppania löydy.

Reaalimaailmassahan näyttää siltä, että miesten ja naisten "tasoero" on Suomessa kasvanut naisten eduksi.

Palstamaailmassa kommenttien ja peukutusten perusteella mitään tasoja ei ole olemassakaan, vaan kemiat ratkaisee ja lukemattomat naiskommentit todistavat, että minäkin kaunis, varakas, kouluttautunut nainen otin ihan tavallisen dad-body puusepän, koska niin ihana persoona.

Jos kemia ajaa kaiken ohi, niin mistä syntyy tämä kohtaanto-ongelma koulutettujen naisten ja Suomen miesten välillä?

Ei minun maailmankuvaa häiritse, että kouluttauteneelle naiselle kelpaa lähinnä menestyneen miehen kemiat, niinhän ap:llekin. Hieman ihmetyttää miksi tämä on niin fundamentaalisen vaikea asia palstamaailman naisille.

Jo naisten ylipainoisuus tiputtaa naisten tason todella alas.

Naiset kiinnostuvat puitteista, ja siksi miehen taso riippuu siitä millaiset puitteet (materia, status) hänen kanssaan olisi saatavilla.

Miehiä kiinnostaa se nainen, ja totta kai iso osa ihmistä on se, onko hän pitänyt itsensä hyvässä kunnossa ja samalla seksuaalisesti haluttavana.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllähän joillekin miehille naisen korkeampi koulutus ON ongelma. On niitä tapauksia vastaan tullut. Erosin pitkästä liitosta ollessani 35-vuotias. Menin jossain vaiheessa näille deittisaiteille ja usein niissä piti täyttää jonkun verran tietoja itsestään, taustastaan, ulkonäöstään jne. Todella moni mies tarttui niistä tiedoista juuri koulutukseen. "Kuvittelitkos olevasi jotain erityistäkin kun maisteriksi olet lukenut." Nämä oli minusta aina yhtä huvittavia koska ensinnäkään maisteriksi opiskeleminen ei kyllä ole mikään kovin erikoinen saavutus, ei ainakaan itseltäni vaatinut mitään ihmetekoja, ja toiseksi itselleni koulutuksella ei ollut merkitystä. Mutta huonoitsetuntoista miestä en olisi ottanut. Tapasin monia miehiä, osa hyvinkin varakkaita ja menestyksekkäitä, mutta itse olen mielestäni siinä mielessä onnekas ollut että tienaan itsekin aivan riittävästi, ja olen saanut valita kumppanin muuten kuin raha edellä. Jos mies ei mua sytyttänyt, sitä ei mikään määrä menestystä tai rahaa muuttanut.

Jos nyt olet ihan täysin rehellinen itsellesi, niin kampasitko kuitenkin niitä potentiaalisesti sytyttäviä hieman tarkemmin tuosta menetyneiden ja rahakkaiden joukosta. Joo kemiahan se ratkaisee, mutta epäilen, että monella on siellä reunaehtoja taustalla kenen kanssa kemioita lähdetään katsomaan. Nämä kreivitär ja puutarhurimies tarinat ovat pikemmin fiktiivisiä. Niissähän ei koskaan kuvata miten elämä soljuu sitten muutaman vuoden päästä.

Olen eri henkilö, mutta vastaan tähän. Kampaan potentiaalisesti sytyttäviä miehiä Tinderissä. 

Jos mies mainitsee vuositulonsa profiilissa, pyyhin hänet vasemmalle, riippumatta siitä mitkä ne tulot ovat. Samoin teen miehille, jotka lesoilevat tittelillään, urheiluautollaan tai esim. omistusasunnolla Helsingin keskustassa.

Oikealle menee mies, jolla on aidosti kiinnostava teksti tai oivaltavia valokuvia joilla kommunikoidaan jotain kiinnostavaa (ulkonäkö minua ei juurikaan kiinnosta, toisin kuin luulit). Tekstin pitää olla sellainen, josta näkee että mies kykenee moniulotteiseen ajatteluun ja pystyy erittelemään asioita muutenkin kuin pintatasolla.

Totta kai noissa miehissä, joista tykkään, on yliedustus hyvätuloisia ja työelämässä menestyneitä, mutta kumpikaan noista ei silti ole se pohjimmainen syy miksi heistä tykkään. Menestyneissä ja hyvätuloisissa miehissä on paljon niitäkin, jotka ajattelevat naisista sinun tavallasi - siis että nainen kuin nainen on kiinnostunut vain heidän rahoistaan ja statuksestaan. Arvaa kiinnostaako minua joutua tekemisiin miehen kanssa, joka näkee minut noin rumasti vaikka emme ole edes vielä tavanneet?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllähän joillekin miehille naisen korkeampi koulutus ON ongelma. On niitä tapauksia vastaan tullut. Erosin pitkästä liitosta ollessani 35-vuotias. Menin jossain vaiheessa näille deittisaiteille ja usein niissä piti täyttää jonkun verran tietoja itsestään, taustastaan, ulkonäöstään jne. Todella moni mies tarttui niistä tiedoista juuri koulutukseen. "Kuvittelitkos olevasi jotain erityistäkin kun maisteriksi olet lukenut." Nämä oli minusta aina yhtä huvittavia koska ensinnäkään maisteriksi opiskeleminen ei kyllä ole mikään kovin erikoinen saavutus, ei ainakaan itseltäni vaatinut mitään ihmetekoja, ja toiseksi itselleni koulutuksella ei ollut merkitystä. Mutta huonoitsetuntoista miestä en olisi ottanut. Tapasin monia miehiä, osa hyvinkin varakkaita ja menestyksekkäitä, mutta itse olen mielestäni siinä mielessä onnekas ollut että tienaan itsekin aivan riittävästi, ja olen saanut valita kumppanin muuten kuin raha edellä. Jos mies ei mua sytyttänyt, sitä ei mikään määrä menestystä tai rahaa muuttanut.

Jos nyt olet ihan täysin rehellinen itsellesi, niin kampasitko kuitenkin niitä potentiaalisesti sytyttäviä hieman tarkemmin tuosta menetyneiden ja rahakkaiden joukosta. Joo kemiahan se ratkaisee, mutta epäilen, että monella on siellä reunaehtoja taustalla kenen kanssa kemioita lähdetään katsomaan. Nämä kreivitär ja puutarhurimies tarinat ovat pikemmin fiktiivisiä. Niissähän ei koskaan kuvata miten elämä soljuu sitten muutaman vuoden päästä.

Olen eri henkilö, mutta vastaan tähän. Kampaan potentiaalisesti sytyttäviä miehiä Tinderissä. 

Jos mies mainitsee vuositulonsa profiilissa, pyyhin hänet vasemmalle, riippumatta siitä mitkä ne tulot ovat. Samoin teen miehille, jotka lesoilevat tittelillään, urheiluautollaan tai esim. omistusasunnolla Helsingin keskustassa.

Oikealle menee mies, jolla on aidosti kiinnostava teksti tai oivaltavia valokuvia joilla kommunikoidaan jotain kiinnostavaa (ulkonäkö minua ei juurikaan kiinnosta, toisin kuin luulit). Tekstin pitää olla sellainen, josta näkee että mies kykenee moniulotteiseen ajatteluun ja pystyy erittelemään asioita muutenkin kuin pintatasolla.

Totta kai noissa miehissä, joista tykkään, on yliedustus hyvätuloisia ja työelämässä menestyneitä, mutta kumpikaan noista ei silti ole se pohjimmainen syy miksi heistä tykkään. Menestyneissä ja hyvätuloisissa miehissä on paljon niitäkin, jotka ajattelevat naisista sinun tavallasi - siis että nainen kuin nainen on kiinnostunut vain heidän rahoistaan ja statuksestaan. Arvaa kiinnostaako minua joutua tekemisiin miehen kanssa, joka näkee minut noin rumasti vaikka emme ole edes vielä tavanneet?

Seurusteletko tai oletko seurustellut miehen kanssa joka ei ole hyvätuloinen, ja joka on/oli sinua selkeästi pienempituloinen?

Vai ovatko olleet "sattumalta" hyvätuloisia?

Opiskeluaikojan poikkiksia tms ei lasketa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Puoskari kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onpa lannistavaa lukea tätä ketjua näin viiskymppisenä eronneena korkeastikoulutettuna ja hyvin toimeentulevana. Reilu vuosi erosta ja nyt on alkanut ajatus uudesta parisuhteesta pikkuhiljaa kiinnostaa. Mutta näitä kun lukee, niin eipä taida toivoa olla. Mä en vaadi akateemisesti koulutettua miestä, vaan yhteiset arvot ja maalaisjärki olisi hakusassa.  Ja se, että mun ei tarttis elättää miestä. Mutta huomaan, että tavalliset miehet jotenkin arastelee itsenäistä, ulkomaillakin uraa tehnyttä naista, vaikka omasta mielestäni olen ihan tavallinen naapurintyttö (tai ehkä naapurintäti tässä iässä). Tinderiin en todellakaan edes uskalla mennä.

1. mitä sä miehellä?

2. miten täällä aina onkaan nämä harvat ainakin 100k vuodessa tienaavat naiset palstailemassa, vieläpä miesvihaketjuissa.

Sata tonttua tienaa jokainen päivystävä erikoislääkäri ja kevyesti tienaakin. Heitä on lisäksi hiton paljon ja voittopuoleisesti naisia.

Palsta on siis täynnä päivystäviä erikoislääkäreitä?

Ei ihme että jonot ovat mitä ovat eikä aikoja tahdo saada...

1) se on kuule laitonta päivystää 24/7, joten myös päivystävillä lääkäreillä on joskus vapaa-aikaa ja 2) päivystysvuoron aikana saa nukkua, katsoa telkkaria, lukea sarjiksia tai vaikka vauvapalstailla silloin kun potilaita ei ole.

Juu, Jokainen on jo ymmärtänyt että palstalla on vain työttömiä miehiä ja naisista taas parhaista parhaat.

🤣 päivän paras kommentti! Kahvit näppäimistölle..

-työtön mies, ei-akateeminen, ei-korkeakoulutettu

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monet miehet karsastavat liian voimakkaita, koulutettuja naisia sillä pelkäävät jäävänsä jalkoihin. He haluavat kainaloisen jolle voi ostaa kukkia ja syntymäpäiväksi harsohepeneitä ja joka ei kysele liikoja vaan tyytyy ihastelemaan menestyvää miestään. Tiedän parikin avioparia jotka erosivat kun samaan perheeseen ei sopinut kahta johtajaa. Tuli liikaa kinaa siitä kumman työ on tärkeämpi, kumpi on paremmassa asemassa, ja kumpi on kiistoissa oikeassa.

Elämme uutta aikakautta jossa koulutetut naiset eivät enää tyydykään olemaan pelkkiä kainaloisia. Siksi olen etsiytynyt tilaisuuksiin ja tilanteisiin, joissa tiedän olevan paljon koulutettuja miehiä. Eikä kannata heti esitellä ansioitaan vaan kuunnella kuinka mies kehuu itseään. Hieman naurattaa mutta hauska niitä juttuja on kuunnella ja jää naama mieleen.

Täyttä roskaa.

Ja kaiken lisäksi ristiriitaista.

Kirjoitat kuinka mies haluaa naisen joka kiltisti ihailee menestyvää miestään.

Ja siten kirjoitat kuinka ratkaisu tähän on etsiä menestyvä mies.

Ratkaisu ei koskaan voi olla se, että etsisit miehen joka ei kaipaa naista ihailemaan uramenestystään, koska ei välitä uramenesyksestä.

Kaiken taustalla on se, mistä tässä on todellisuudessa kyse. Nainen on se jonka pitää päästä tuijottelemaan miestään ylöspäin. Sopivan modernisti ja tasa-arvoisesti toki.

Tämä.

Ongelma ei ole siinä etteivätkö miehet halua voimakkaita ja menestyviä naisia.

Ongelma on se että ainoat miehet joita nämä naiset haluavat, eli menesyvät alfat, eivät halua naista joka sparraa miehensä kanssa. Näillä miehillä on jo voimakkuutta, itsevarmuutta, rahaa ja statusta. He eivät tarvitse sitä samaa naiselta, vaan pehmeää naisellisuutta täydentämään omia puutteitaan.

Naiset ovat tässä konservatiivisempia kuin Taleban-liike. Miehen on aina oltava naista voimakkaampi.

Höpsis. Teillä miesasiamiehillä on aina tämä sama omituinen fiksaatio, että jomman kumman on oltava parisuhteessa voimakkaampi. Se ei pidä paikkaansa. Minun suhteissani ei ole pelattu tällaisia valtapelejä, vaan kumpikin on ollut vahva ja heikko vuorollaan. Mies ja minä emme ole toisillemme vastakohdat, mistä usein seuraa se, että osapuolet eivät pysty ymmärtämään toisiaan. Meissä molemmissa on itsessämme ne vastakohdat, ja liikumme niiden välillä joustavasti tilanteen mukaan.

Tämä 'miehet Marsista naiset Venuksesta' -ajattelu on niin ummehtuneen vanhakantaista, että tulee mietittyä minkä ikäisiä ihmisiä täällä oikein palstailee? Omissa piireissäni tuo on tavallista vanhempieni ikäluokan ihmisillä. Itse olen jo nelikymppinen, eli jos sinä olet vanhempieni ikäinen niin saumat löytää elämänkumppani taitavat olla joka tapauksessa jo melko laihat.

Kotinainen haluaa vastakohdan. "Miehet ovat Marsista naiset Venuksesta".

Uranainen haluaa samanlaisen. "Samanlaiset leikkivät parhaiten yhdessä".

Lopputuloksena molemmat haluavat sen saman vahvan uramiehen.

Ehkä? Vaikea puhua muiden naisten puolesta, joten puhun vain omasta puolestani (vaikka kyllä minulle tulee heti useampiakin sellaisia naisia mieleen, jotka karttavat niitä miehiä joiden kanssa itse tulen hyvin toimeen). Lisäksi voin sanoa omaan kokemukseeni pohjautuen, että ainakin osa uramiehistä (siis ne joiden kanssa itse olen ollut läheisemmissä tekemisissä) haluavat nimenomaan vertaisensa naisen, jotta hekin saavat tarvittaessa olla heikkoja ja tukeutua puolisoon.

Tämä ei mielestäni ole edes sukupuolikysymys, vaan ihan ihmisyyteen liittyvä asia. Kun ura on hyvin haastava ja ala sellainen jossa on kovaa ja raakaa kilpailua, niin eteen voi tulla mitä vain paskamyrskyjä. Henkisen ahdistuksen kohtaamnen ja käsitteleminen yksin tuntuu niissä tilanteissa kovin kolkolta. En voisi elää sellaisen miehen kanssa, josta ei olisi tukemaan minua kun menen läpi jostain tiukasta paikasta, ja aivan samoin ajattelevat myös ne miehet joiden kanssa minulla on ollut suhde. Tasavertainen parisuhde on siis ideaali, ja toiseksi paras vaihtoehto on elää sinkkuna. Parisuhdetta jossa itse on aina se "vahva" osapuoli ei halua kukaan (siis kukaan näistä puheena olevista miehistä ja naisista). Kun kumppani on periaatteessa vierellä, mutta käytännössä tosipaikan tullen ei olekaan, niin yksinäisyys tuntuu pohjattomammalta kuin ilman kumppania ollessa.

Toisenkinlaisia ihmisiä varmasti on, mutta menestyvät ja monimutkaista ajattelua vaativassa työssä olevat ihmiset haluavat kokemukseni mukaan usein nimenomaan tasavertaisen kumppanin. 

Vielä tästä se, että turvallinen kiintymyssuhde, joka mahdollistaa monenlaisena olemisen ja tuen hakemisen molemmille, on ehkä jopa edellytys, että pystyy etenemään urallaan ja pysymään siellä missä on. Tietysti lähtötaso huomioiden sama etu voi olla missä tahansa ammatissa eikä vain ns. statusammateissa. Puolison tarjoama vastakkaisen sukupuolen näkökulma voi olla (ja onkin, omakohtaisesti koettuna) ratkaiseva etu verrattuna niihin, joilta se puuttuu. Koska kaksi päätä on viisaampia kuin yksi.

Ja jos puoliso ei tuollaista tarjoa, tulee hänestä työuralllekin kiviriippa ja suhteesta peli tai taistelu. Ja näinhän tapahtuu suhteissa, joissa toiselta odotetaan toimimista osaobjektina itselle so. projektiona. Siihen ei kukaan pysty (täyttämään odotuksia), koska emme ole toistemme fantasiamaailmassa toimivia osaobjekteja (vaikka tahtoisimme), vaan erillisiä persoonia.

Tässä palstassa on tavallaan kiehtovaa nähdä, miten syvällä arkaaisessa objektisuhteiden fantasiamaailmassa stereotypiat liikkuvat. 

Kiitos tästä (ja siitä toisesta) kommentistasi! Kuvaat todella osuvasti juuri sitä mitä tarkoitin, kun sanoin ettei valta-asetelmaltaan epätasapainoinen suhde ole se toivotuin malli monelle miehellekään, vaikka palstan totuudentorvet muuta väittävät. Tasavertaisuuteen perustuva malli on yksinkertaisesti niin paljon parempi, että muita vaihtoehtoja havittelevat käsittääkseni lähinnä ne, joilla ei ole kokemusta tasavertaisesta suhteesta, eikä siitä ole saatu vanhemmiltakaan mallia.

t. Sama

Kiitos myös itsellesi hyvästä keskustelusta, oletan, että olet se, jonka kanssa keskustelin useamman sivun ajan parisuhdedynamiikasta. 

Vielä keskustelusta, sparrauksesta, ammattiasioista sen verran, että omalla kohdalla kaikkein tärkein ominaisuus miehessä on liittynyt aina siihen, että hän pystyy seuraamaan minua keskustelussa, mikä on melko harvinaista kuitenkin. Voi olla kyse halustakin, siis siitä, että samat asiat kiinnostavat, jolloin pääsee todella pitkälle oman ajattelun kehittämisessä. Olen aina ihastunut tuollaisiin miehiin, jotka osaavat hauskasti myös osoittaa missä olen väärässä, lisätä tai tarkentaa eli ovat hauskalla tavalla sanavalmiita. Samasta sain nauttia tässäkin keskustelussa (esimerkiksi Pekka Haaviston sulhaskommentti). 

Olisi hyvin vaikea kuvitella olevansa parisuhteessa, jossa ei puhuttaisi kuin arkisista asioista, parisuhteesta, lapsista jne. koska olen jo kotonani tottunut tuollaiseen keskusteluun ja nautin siitä suuresti. Ystävien kanssa ei ihan samalla tavalla kuitenkaan voi testata kaikkein epäkorrektimpia ajatuksiaan kuten oman miehen kanssa tai tällä palstalla. Keskustelu aivan erilaisista piireistä tulevien kanssa on usein valaisevaa, kun ymmärtää (tai kuvittelee ymmärtävänsä), mistä aineksista ajatukset ovat syntyneet ja mikä niiden logiikka on. On myös mahdollista kysyä ja kyseenalaistaa pelkäämättä liikaa loukkaamista, kun kaikki ovat anonyymeja.

En itse asiassa ole keskustellut täällä kuin tuon yhden kommentin verran, pl. melko alkupäässä oleva toinen kommentti jossa annoin palautetta ap:lle (itse en ole pettynyt dettimarkkinoihin vaan pidän itsestäänselvänä lähtöoletuksena että minulle sopivia tulee vastaan harvakseltaan - ja toisaalta, tähän mennessä aina kun olen tosissani kiinnostunut, kiinnostus on ollut molemminpuolista).

Hauska tietää että ketjuun on tullut hyvääkin keskustelua - ehkä tämän tiedon avulla jaksan motivoitua kahlaamaan sitä läpi joku päivä. :D

Kuvauksesi siitä, millaisiin miehiin ihastut, voisi olla minun kirjoittamani. Vaikka miehen koulutus ja status ovat minulle sinänsä yhdentekeviä, niin hyvin usein ne miehet, jotka kykenevät työasioistani juttelemaan kanssani tuolla tasolla, ovat itsekin työelämässä hyvin pärjääviä. Siitä puolestaan useimmiten seuraa että tulojakin siunaantunut keskimääräistä enemmän.

Okei, en itsekään ole lukenut ketjua alkupäästä, aloitin suurin piirtein siitä missä eka kommenttini on :D  

En itse asiassa tarkoittanut niinkään työasioita siinä millaista keskustelua toivon mieheltä, vaan keskustelua politiikasta, historiasta, musiikista jne. - aiheista, jotka kiinnostavat minua, toki työasioistakin pl. työn sisältö, sillä olen vaitiolovelvollisuutta edellyttävässä ammatissa eivätkä ne asiat muutenkaan ole niin kiintoisia itselleni. (Nykyisin olen sitä paitsi pääasiassa kotirouva.)

Jos annan esimerkin, niin vaikkapa sellaisesta, että katsomme jonkun historiadokumentin, minkä jälkeen keskustelemme sen näkökulmista tai keskustelemme jostain musiikkiesityksestä tai näkemästämme taulusta. Jossain asiassa kuten musiikissa olen itse asiantuntevampi kuin puolisoni, jossain toisessa asiassa kuten tekniikassa taas puolisoni eikä se estä hyvää keskustelua.

Eli kun tässä oli puhe eroista "amiksiin", niin en näe mitään periaatteellista syytä sille, etteikö erilaisesta koulutustaustasta tulevan kanssa voisi keskustella noista asioista, koska se riippuu hänen sivistystasostaan. Kaikki akateemiset eivät ole sivistyneitä, eivätkä kaikki amikset sivistymättömiä. Myös amis voi olla erittäin älykäs ja nokkela plus omata sitä nopeaa, lyhytsanaista huumoria, joka menee asian ytimeen (ensimmäinen poikaystäväni teini-ikäisenä oli tällainen amis). En muutenkaan ymmärrä sitä, kun joku sanoi, että amistyöt olisivat vähemmän kiinnostavia. Olisin itse kovin mielelläni sellainen, joka osaisi korjata koneita (kuten mieheni osaa), kun taas kiinnostusta ja osaamistakin voisi olla kampaajan, kosmetologin tai siivoojan ammatista. Esimerkiksi tuo Auri Kananen tekee sellaista, mistä voisin itsekin ihan ammattimielessä kiinnostua. Pidän myös erilaisista remonttihommista kuten tapetoinnista ja maalaamisesta.

Mutta jos pariutumista ajattelee, niin samanlaiset taustat ovat mielestäni ratkaiseva asia. Arkielämän viettäminen, lasten kasvatustyyli, rahan käyttö, kaikki tuo on monilla perintöä lapsuudenkodista. Ja mitä vanhemmaksi tulee (olen 50+), sen huomaa jo omien lasten kohdalla, jotka ovat jo perheenperustamisiässä. Lapsen puolisolla on museokortti, hän harrastaa historiaa ja matkailua erilaisiin historiallisiin kohteisiin (kaupunkilomat), on kiinnostunut ruokakulttuurista, taiteesta jne. Aivan samanlainen elämäntyyli kuin meidänkin perheessä.

Kaikissa akateemisissa perheissä ei ole tuollaista, joten koulutus sinänsä ei ole merkitsevä. Joku voi muutenkin olla hyvin erilainen kuin oma perhetaustansa, vaikka se onkin harvinaista, koska käsitys normaalista muokkaantuu automaattisesti perhetaustasta käsin, ellei sitä jotenkin pureta (esimerkiksi alkoholistiperheen lapsi voi päättää elää toisin).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykyisin nuoret miehet hakeutuvat jopa enemmän pariterapiaan kuin naiset, tosin myöhässä. Eli kun rakkaus on jo lopussa ja nainen haluaa erota. Suurin osa eroista on naisen ottamia, samoin ongelmien sanoittajina naiset ovat kirjaimellisesti niskan päällä. He pitävät käsissään parisuhteiden määrittäjien valtaa eli tahtovat määritellä asiat kuten sinunkin viestissäsi tapahtuu, miehensä ja muidenkin parisuhteiden puolesta.

Se on kaukana tasa-arvosta, ei, se kertoo enemmän peloista tai kyllästymisestä, ettei ole enää malttia kuunnella toisen näkemystä. Tätä tarkoitetaan sillä, kun puhutaan halusta olla parisuhteessa eikä sitä, että parisuhde on työtä ja kivireen vetämistä. Se on hyvää tahtoa nähdä toisen yritys, ettei se kulje vain omien raamien ja määritysten sisällä. Toisen määrittely on parisuhteessa henkistä väkivaltaa. Toisaalta se on henkisesti epävarman ihmisen yritys säilyttää hallinnan tunne, joka ei synny hänen omista sisäisistä rajoistaan kuten pitäisi. Kyse on "psykopuheella" pelaamisesta, jota hirveän moni nainen harrastaa ilman vähäistäkään ymmärrystä käyttämistään projektioista.

Tämä oli hieno kommentti. Osasit sanoittaa siinä jotain, mihin en itse ole kyennyt, kiitos!

Erosin juuri pitkästä parisuhteesta, jossa meidän eroavaisuudet ja kommunikaatio-ongelmat olivat varmasti suhteen kariutumisen isoimmat syyt. Sinällään arki pyöri kyllä hyvin, mutta pinnan alla oli koko ajan jonkunlainen epätasapaino ja henkinen tyytymättömyys.

Jaksoin aikani nostaa hankalia ja mieltä painavia asioita esille, mutta vika kääntyi aina minuun. Joka kerta. Jossain vaiheessa luovutin, koska oikeista asioista oli yksinkertaisesti helpompi vaieta. Paradoksaalisesti olen kyllä hyvä keskustelija, kuuntelija ja ajattelen asioita monelta kantilta ja syvällisesti). Exän kanssa tuo ei vaan jostain syystä natsannut.

M35, 2 lasta, akateeminen ja hyvissä töissä.

Sori kyynisyyteni, nyt en edes yritä olla objektiivinen, mutta kaksi lasta ja mies selittää tuollaista.. niin näen, mistä on kyse. Exäsi todennäköisesti yritti moneen kertaan sanoa, mikä hiertää. Villi veikkaus, että liittyi siihen, miten paljon sinä vietit aikaa lasten kanssa vapauttaen hänetkin välillä harrastamaan, tapaamaan ystäviään jne. tai minkä verran osallistuit yhteisiin asioihin (esim. lomasuunnittelu, kotityöt ja niiden suunnittelu, lasten asiat). Oikeista asioista on helpompi vaieta = et halunnut muuttaa mitään teidän silloisessa työnjaossa ja asemissa parisuhteessa, joten et suostunut keskustelemaan asiasta.

Joo, munkin exä a) vinkui seksin määrästä vielä siinä vaiheessa, kun minä olin jo valmis eroon (ei ole normaalia, ettei kahden vanhemman perheessä toinen saa ollenkaan omaa aikaa ja toisella on säännölliset harrastukset ja satunnaista päälle, se on henkistä väkivaltaa). Exä myös lyttäsi mua esim. jos urahaaveita, työhaastatteluja jne. toin esille, minä taas olin aina kannustanut ja sparrannut häntä (olimme samalla alalla). ja b) heitteli jotain terapiakortteja, kun eropäätös tuli. Hän olisi vain sielläkin puhunut terapeutin pyörryksiin ja meno olisi jatkunut kuten ennenkin. Ei kiitos.

Jep, tuollaiset paskanpuhujamiehet pakotetaan ottamaan vastuu niistä lapsista vain eron kautta (jos haluaa yhtään nähdä lapsiaan, niin ottaa lapset väh. joka toinen viikonloppu). Munkin exä aina muiden seurassa esitti osallistuvaa isää ja puhui kuinka meidänkin lapsi sitä ja meidänkin lapsi tätä. Oikeasti ei koskaan ollut läsnä niille lapsilleen, vaan lapset oli sellainen statusjuttu, jotta pääsee noihin perhekeskusteluihin mukaan. Olen nähnyt hänen asiantuntevasti (nope) jauhavan tuollaista eron jälkeenkin, vaikka hän tapaa lapsiaan vain 4vrk/kk.

Miksi purat katkeruuttasi ventovieraaseen mieheen ja syyttelet häntä miehesi tekemisten perusteella? Outoa.

Palstalla monet naiset moittivat palstan miehiä samasta asiasta, jota itse tekevät. Eivät kaikki miehet ole samanlaisia ja eroissa on aina kaksi kertomusta siitä miten se meni. Huomautan myös, että suurin osa ihmisistä ymmärtää sen. Kannattaa miettiä, kun kertoilee erosta muille, sillä he kuitenkin ajattelevat, että kertomus on värittynyt, niin miehen kuin naisenkin.

Tietysti ystäville on saatava purkaa se oma näkemys, mutta jos se alkaa purkautua vastakkaisen sukupuolen niskaan yleisesti, niin on syytä huoleen. Oikeasti, oman itsen kannalta. Tuskinpa täysin vieras mies syytöksiä itseensä ottaa, ellei sitten provosoidu puolustamaan miehiä yleisesti.

En sinänsä kiellä, etteikö vastuuta ottamattomia miehiä olisi. Myös sellaisia naisia on ja kaikenlaista ikävää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin yllättävän monen korkeastikoulutetun(eli hyvätuloisen) naisen on vaikea löytää kumppania koska heille kelpaa vain korkeastikoulutettu(eli hyvätuloinen) mies kumppaniksi ja suomessa korkeakouluissa on naisenemmistö. Ei korkeastikoulutetulle(eli hyvätuloiselle) naiselle kelpaa se amismies tai duunarimies ja sitten saamme lukea näitä naisten valituksia ettei hyvää kumppania löydy.

Reaalimaailmassahan näyttää siltä, että miesten ja naisten "tasoero" on Suomessa kasvanut naisten eduksi.

Palstamaailmassa kommenttien ja peukutusten perusteella mitään tasoja ei ole olemassakaan, vaan kemiat ratkaisee ja lukemattomat naiskommentit todistavat, että minäkin kaunis, varakas, kouluttautunut nainen otin ihan tavallisen dad-body puusepän, koska niin ihana persoona.

Jos kemia ajaa kaiken ohi, niin mistä syntyy tämä kohtaanto-ongelma koulutettujen naisten ja Suomen miesten välillä?

Ei minun maailmankuvaa häiritse, että kouluttauteneelle naiselle kelpaa lähinnä menestyneen miehen kemiat, niinhän ap:llekin. Hieman ihmetyttää miksi tämä on niin fundamentaalisen vaikea asia palstamaailman naisille.

Ei se ainakaan itselleni mikään vaikea asia ole. Kuitenkin on muistettava, että aina on poikkeuksia enkä itse ole vielä kertaakaan seurustellut miehen kanssa joka olisi akateeminen. Mieheni pyrki yliopistoon vasta minut tavattuaan ja kaksi ekaa teini-iän poikaystävää olivat amiksia. Mies valmistui yliopistosta vasta keski-ikäisenä, kun ei ehtinyt töiltään kirjoittaa gradua. Omasta näkökulmastani akateemisuuden korostaminen ei ihan nappaa siitäkään näkökulmasta, että olen elänyt muualla maailmassa, missä opinnot ovat maksullisia. Akateeminen ihminen voi olla huomattavasti typerämpi kuin ei-akateeminen: ylimielinen ja sivistymätön moukka, ja myös kiinnostus asioihin, ilmiöihin (käytännössä lukeneisuus) ei riipu koulutustasosta, vaan ihmisen persoonasta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monet miehet karsastavat liian voimakkaita, koulutettuja naisia sillä pelkäävät jäävänsä jalkoihin. He haluavat kainaloisen jolle voi ostaa kukkia ja syntymäpäiväksi harsohepeneitä ja joka ei kysele liikoja vaan tyytyy ihastelemaan menestyvää miestään. Tiedän parikin avioparia jotka erosivat kun samaan perheeseen ei sopinut kahta johtajaa. Tuli liikaa kinaa siitä kumman työ on tärkeämpi, kumpi on paremmassa asemassa, ja kumpi on kiistoissa oikeassa.

Elämme uutta aikakautta jossa koulutetut naiset eivät enää tyydykään olemaan pelkkiä kainaloisia. Siksi olen etsiytynyt tilaisuuksiin ja tilanteisiin, joissa tiedän olevan paljon koulutettuja miehiä. Eikä kannata heti esitellä ansioitaan vaan kuunnella kuinka mies kehuu itseään. Hieman naurattaa mutta hauska niitä juttuja on kuunnella ja jää naama mieleen.

Täyttä roskaa.

Ja kaiken lisäksi ristiriitaista.

Kirjoitat kuinka mies haluaa naisen joka kiltisti ihailee menestyvää miestään.

Ja siten kirjoitat kuinka ratkaisu tähän on etsiä menestyvä mies.

Ratkaisu ei koskaan voi olla se, että etsisit miehen joka ei kaipaa naista ihailemaan uramenestystään, koska ei välitä uramenesyksestä.

Kaiken taustalla on se, mistä tässä on todellisuudessa kyse. Nainen on se jonka pitää päästä tuijottelemaan miestään ylöspäin. Sopivan modernisti ja tasa-arvoisesti toki.

Tämä.

Ongelma ei ole siinä etteivätkö miehet halua voimakkaita ja menestyviä naisia.

Ongelma on se että ainoat miehet joita nämä naiset haluavat, eli menesyvät alfat, eivät halua naista joka sparraa miehensä kanssa. Näillä miehillä on jo voimakkuutta, itsevarmuutta, rahaa ja statusta. He eivät tarvitse sitä samaa naiselta, vaan pehmeää naisellisuutta täydentämään omia puutteitaan.

Naiset ovat tässä konservatiivisempia kuin Taleban-liike. Miehen on aina oltava naista voimakkaampi.

Höpsis. Teillä miesasiamiehillä on aina tämä sama omituinen fiksaatio, että jomman kumman on oltava parisuhteessa voimakkaampi. Se ei pidä paikkaansa. Minun suhteissani ei ole pelattu tällaisia valtapelejä, vaan kumpikin on ollut vahva ja heikko vuorollaan. Mies ja minä emme ole toisillemme vastakohdat, mistä usein seuraa se, että osapuolet eivät pysty ymmärtämään toisiaan. Meissä molemmissa on itsessämme ne vastakohdat, ja liikumme niiden välillä joustavasti tilanteen mukaan.

Tämä 'miehet Marsista naiset Venuksesta' -ajattelu on niin ummehtuneen vanhakantaista, että tulee mietittyä minkä ikäisiä ihmisiä täällä oikein palstailee? Omissa piireissäni tuo on tavallista vanhempieni ikäluokan ihmisillä. Itse olen jo nelikymppinen, eli jos sinä olet vanhempieni ikäinen niin saumat löytää elämänkumppani taitavat olla joka tapauksessa jo melko laihat.

Kotinainen haluaa vastakohdan. "Miehet ovat Marsista naiset Venuksesta".

Uranainen haluaa samanlaisen. "Samanlaiset leikkivät parhaiten yhdessä".

Lopputuloksena molemmat haluavat sen saman vahvan uramiehen.

Ehkä? Vaikea puhua muiden naisten puolesta, joten puhun vain omasta puolestani (vaikka kyllä minulle tulee heti useampiakin sellaisia naisia mieleen, jotka karttavat niitä miehiä joiden kanssa itse tulen hyvin toimeen). Lisäksi voin sanoa omaan kokemukseeni pohjautuen, että ainakin osa uramiehistä (siis ne joiden kanssa itse olen ollut läheisemmissä tekemisissä) haluavat nimenomaan vertaisensa naisen, jotta hekin saavat tarvittaessa olla heikkoja ja tukeutua puolisoon.

Tämä ei mielestäni ole edes sukupuolikysymys, vaan ihan ihmisyyteen liittyvä asia. Kun ura on hyvin haastava ja ala sellainen jossa on kovaa ja raakaa kilpailua, niin eteen voi tulla mitä vain paskamyrskyjä. Henkisen ahdistuksen kohtaamnen ja käsitteleminen yksin tuntuu niissä tilanteissa kovin kolkolta. En voisi elää sellaisen miehen kanssa, josta ei olisi tukemaan minua kun menen läpi jostain tiukasta paikasta, ja aivan samoin ajattelevat myös ne miehet joiden kanssa minulla on ollut suhde. Tasavertainen parisuhde on siis ideaali, ja toiseksi paras vaihtoehto on elää sinkkuna. Parisuhdetta jossa itse on aina se "vahva" osapuoli ei halua kukaan (siis kukaan näistä puheena olevista miehistä ja naisista). Kun kumppani on periaatteessa vierellä, mutta käytännössä tosipaikan tullen ei olekaan, niin yksinäisyys tuntuu pohjattomammalta kuin ilman kumppania ollessa.

Toisenkinlaisia ihmisiä varmasti on, mutta menestyvät ja monimutkaista ajattelua vaativassa työssä olevat ihmiset haluavat kokemukseni mukaan usein nimenomaan tasavertaisen kumppanin. 

Vielä tästä se, että turvallinen kiintymyssuhde, joka mahdollistaa monenlaisena olemisen ja tuen hakemisen molemmille, on ehkä jopa edellytys, että pystyy etenemään urallaan ja pysymään siellä missä on. Tietysti lähtötaso huomioiden sama etu voi olla missä tahansa ammatissa eikä vain ns. statusammateissa. Puolison tarjoama vastakkaisen sukupuolen näkökulma voi olla (ja onkin, omakohtaisesti koettuna) ratkaiseva etu verrattuna niihin, joilta se puuttuu. Koska kaksi päätä on viisaampia kuin yksi.

Ja jos puoliso ei tuollaista tarjoa, tulee hänestä työuralllekin kiviriippa ja suhteesta peli tai taistelu. Ja näinhän tapahtuu suhteissa, joissa toiselta odotetaan toimimista osaobjektina itselle so. projektiona. Siihen ei kukaan pysty (täyttämään odotuksia), koska emme ole toistemme fantasiamaailmassa toimivia osaobjekteja (vaikka tahtoisimme), vaan erillisiä persoonia.

Tässä palstassa on tavallaan kiehtovaa nähdä, miten syvällä arkaaisessa objektisuhteiden fantasiamaailmassa stereotypiat liikkuvat. 

Kiitos tästä (ja siitä toisesta) kommentistasi! Kuvaat todella osuvasti juuri sitä mitä tarkoitin, kun sanoin ettei valta-asetelmaltaan epätasapainoinen suhde ole se toivotuin malli monelle miehellekään, vaikka palstan totuudentorvet muuta väittävät. Tasavertaisuuteen perustuva malli on yksinkertaisesti niin paljon parempi, että muita vaihtoehtoja havittelevat käsittääkseni lähinnä ne, joilla ei ole kokemusta tasavertaisesta suhteesta, eikä siitä ole saatu vanhemmiltakaan mallia.

t. Sama

Kiitos myös itsellesi hyvästä keskustelusta, oletan, että olet se, jonka kanssa keskustelin useamman sivun ajan parisuhdedynamiikasta. 

Vielä keskustelusta, sparrauksesta, ammattiasioista sen verran, että omalla kohdalla kaikkein tärkein ominaisuus miehessä on liittynyt aina siihen, että hän pystyy seuraamaan minua keskustelussa, mikä on melko harvinaista kuitenkin. Voi olla kyse halustakin, siis siitä, että samat asiat kiinnostavat, jolloin pääsee todella pitkälle oman ajattelun kehittämisessä. Olen aina ihastunut tuollaisiin miehiin, jotka osaavat hauskasti myös osoittaa missä olen väärässä, lisätä tai tarkentaa eli ovat hauskalla tavalla sanavalmiita. Samasta sain nauttia tässäkin keskustelussa (esimerkiksi Pekka Haaviston sulhaskommentti). 

Olisi hyvin vaikea kuvitella olevansa parisuhteessa, jossa ei puhuttaisi kuin arkisista asioista, parisuhteesta, lapsista jne. koska olen jo kotonani tottunut tuollaiseen keskusteluun ja nautin siitä suuresti. Ystävien kanssa ei ihan samalla tavalla kuitenkaan voi testata kaikkein epäkorrektimpia ajatuksiaan kuten oman miehen kanssa tai tällä palstalla. Keskustelu aivan erilaisista piireistä tulevien kanssa on usein valaisevaa, kun ymmärtää (tai kuvittelee ymmärtävänsä), mistä aineksista ajatukset ovat syntyneet ja mikä niiden logiikka on. On myös mahdollista kysyä ja kyseenalaistaa pelkäämättä liikaa loukkaamista, kun kaikki ovat anonyymeja.

En itse asiassa ole keskustellut täällä kuin tuon yhden kommentin verran, pl. melko alkupäässä oleva toinen kommentti jossa annoin palautetta ap:lle (itse en ole pettynyt dettimarkkinoihin vaan pidän itsestäänselvänä lähtöoletuksena että minulle sopivia tulee vastaan harvakseltaan - ja toisaalta, tähän mennessä aina kun olen tosissani kiinnostunut, kiinnostus on ollut molemminpuolista).

Hauska tietää että ketjuun on tullut hyvääkin keskustelua - ehkä tämän tiedon avulla jaksan motivoitua kahlaamaan sitä läpi joku päivä. :D

Kuvauksesi siitä, millaisiin miehiin ihastut, voisi olla minun kirjoittamani. Vaikka miehen koulutus ja status ovat minulle sinänsä yhdentekeviä, niin hyvin usein ne miehet, jotka kykenevät työasioistani juttelemaan kanssani tuolla tasolla, ovat itsekin työelämässä hyvin pärjääviä. Siitä puolestaan useimmiten seuraa että tulojakin siunaantunut keskimääräistä enemmän.

Okei, en itsekään ole lukenut ketjua alkupäästä, aloitin suurin piirtein siitä missä eka kommenttini on :D  

En itse asiassa tarkoittanut niinkään työasioita siinä millaista keskustelua toivon mieheltä, vaan keskustelua politiikasta, historiasta, musiikista jne. - aiheista, jotka kiinnostavat minua, toki työasioistakin pl. työn sisältö, sillä olen vaitiolovelvollisuutta edellyttävässä ammatissa eivätkä ne asiat muutenkaan ole niin kiintoisia itselleni. (Nykyisin olen sitä paitsi pääasiassa kotirouva.)

Jos annan esimerkin, niin vaikkapa sellaisesta, että katsomme jonkun historiadokumentin, minkä jälkeen keskustelemme sen näkökulmista tai keskustelemme jostain musiikkiesityksestä tai näkemästämme taulusta. Jossain asiassa kuten musiikissa olen itse asiantuntevampi kuin puolisoni, jossain toisessa asiassa kuten tekniikassa taas puolisoni eikä se estä hyvää keskustelua.

Eli kun tässä oli puhe eroista "amiksiin", niin en näe mitään periaatteellista syytä sille, etteikö erilaisesta koulutustaustasta tulevan kanssa voisi keskustella noista asioista, koska se riippuu hänen sivistystasostaan. Kaikki akateemiset eivät ole sivistyneitä, eivätkä kaikki amikset sivistymättömiä. Myös amis voi olla erittäin älykäs ja nokkela plus omata sitä nopeaa, lyhytsanaista huumoria, joka menee asian ytimeen (ensimmäinen poikaystäväni teini-ikäisenä oli tällainen amis). En muutenkaan ymmärrä sitä, kun joku sanoi, että amistyöt olisivat vähemmän kiinnostavia. Olisin itse kovin mielelläni sellainen, joka osaisi korjata koneita (kuten mieheni osaa), kun taas kiinnostusta ja osaamistakin voisi olla kampaajan, kosmetologin tai siivoojan ammatista. Esimerkiksi tuo Auri Kananen tekee sellaista, mistä voisin itsekin ihan ammattimielessä kiinnostua. Pidän myös erilaisista remonttihommista kuten tapetoinnista ja maalaamisesta.

Mutta jos pariutumista ajattelee, niin samanlaiset taustat ovat mielestäni ratkaiseva asia. Arkielämän viettäminen, lasten kasvatustyyli, rahan käyttö, kaikki tuo on monilla perintöä lapsuudenkodista. Ja mitä vanhemmaksi tulee (olen 50+), sen huomaa jo omien lasten kohdalla, jotka ovat jo perheenperustamisiässä. Lapsen puolisolla on museokortti, hän harrastaa historiaa ja matkailua erilaisiin historiallisiin kohteisiin (kaupunkilomat), on kiinnostunut ruokakulttuurista, taiteesta jne. Aivan samanlainen elämäntyyli kuin meidänkin perheessä.

Kaikissa akateemisissa perheissä ei ole tuollaista, joten koulutus sinänsä ei ole merkitsevä. Joku voi muutenkin olla hyvin erilainen kuin oma perhetaustansa, vaikka se onkin harvinaista, koska käsitys normaalista muokkaantuu automaattisesti perhetaustasta käsin, ellei sitä jotenkin pureta (esimerkiksi alkoholistiperheen lapsi voi päättää elää toisin).

Pakko varoittaa tuosta viimeksi mainitusta (että joku on erilainen kuin lapsuudenperheensä). Exäni oli sellainen. Lasten saaminen ilmeisesti laukaisi jotain (varmaan jotain traumaa) ja ei siitä tullut mitään, vaikka hänkin siis halusi lapsia. Hän vetäytyi koko hommasta, eli isyys ei onnistunut. Hän yritti, että minä olisin yksin hoitanut kaiken ja hän vain poimii rusinat, kun huvittaa. Hän myös teki tuon käyttäen henkistä väkivaltaa. Erosimme ja eron jälkeen hän ei halua lapsia luokseen enempää kuin joka toinen viikonloppu.

Tosin samaan hengenvetoon pakko sanoa, että isältäni tuo taas onnistui (siksi siihen ehkä uskoinkin exän kohdalla), eli isäni on korkeakoulutettu duunariperheestä lähtöisin oleva (äitini taas matalammin koulutettu, mutta sivistyneestä perheestä) ja minä olen saanut hyvät eväät elämään ja kasvanut ehjässä lapsuudenperheessä, jossa kaikilla (äidillänikin) on ollut mahdollisuus monipuoliseen harrastamiseen, elämyksiin ja sivistykseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monet miehet karsastavat liian voimakkaita, koulutettuja naisia sillä pelkäävät jäävänsä jalkoihin. He haluavat kainaloisen jolle voi ostaa kukkia ja syntymäpäiväksi harsohepeneitä ja joka ei kysele liikoja vaan tyytyy ihastelemaan menestyvää miestään. Tiedän parikin avioparia jotka erosivat kun samaan perheeseen ei sopinut kahta johtajaa. Tuli liikaa kinaa siitä kumman työ on tärkeämpi, kumpi on paremmassa asemassa, ja kumpi on kiistoissa oikeassa.

Elämme uutta aikakautta jossa koulutetut naiset eivät enää tyydykään olemaan pelkkiä kainaloisia. Siksi olen etsiytynyt tilaisuuksiin ja tilanteisiin, joissa tiedän olevan paljon koulutettuja miehiä. Eikä kannata heti esitellä ansioitaan vaan kuunnella kuinka mies kehuu itseään. Hieman naurattaa mutta hauska niitä juttuja on kuunnella ja jää naama mieleen.

Täyttä roskaa.

Ja kaiken lisäksi ristiriitaista.

Kirjoitat kuinka mies haluaa naisen joka kiltisti ihailee menestyvää miestään.

Ja siten kirjoitat kuinka ratkaisu tähän on etsiä menestyvä mies.

Ratkaisu ei koskaan voi olla se, että etsisit miehen joka ei kaipaa naista ihailemaan uramenestystään, koska ei välitä uramenesyksestä.

Kaiken taustalla on se, mistä tässä on todellisuudessa kyse. Nainen on se jonka pitää päästä tuijottelemaan miestään ylöspäin. Sopivan modernisti ja tasa-arvoisesti toki.

Tämä.

Ongelma ei ole siinä etteivätkö miehet halua voimakkaita ja menestyviä naisia.

Ongelma on se että ainoat miehet joita nämä naiset haluavat, eli menesyvät alfat, eivät halua naista joka sparraa miehensä kanssa. Näillä miehillä on jo voimakkuutta, itsevarmuutta, rahaa ja statusta. He eivät tarvitse sitä samaa naiselta, vaan pehmeää naisellisuutta täydentämään omia puutteitaan.

Naiset ovat tässä konservatiivisempia kuin Taleban-liike. Miehen on aina oltava naista voimakkaampi.

Höpsis. Teillä miesasiamiehillä on aina tämä sama omituinen fiksaatio, että jomman kumman on oltava parisuhteessa voimakkaampi. Se ei pidä paikkaansa. Minun suhteissani ei ole pelattu tällaisia valtapelejä, vaan kumpikin on ollut vahva ja heikko vuorollaan. Mies ja minä emme ole toisillemme vastakohdat, mistä usein seuraa se, että osapuolet eivät pysty ymmärtämään toisiaan. Meissä molemmissa on itsessämme ne vastakohdat, ja liikumme niiden välillä joustavasti tilanteen mukaan.

Tämä 'miehet Marsista naiset Venuksesta' -ajattelu on niin ummehtuneen vanhakantaista, että tulee mietittyä minkä ikäisiä ihmisiä täällä oikein palstailee? Omissa piireissäni tuo on tavallista vanhempieni ikäluokan ihmisillä. Itse olen jo nelikymppinen, eli jos sinä olet vanhempieni ikäinen niin saumat löytää elämänkumppani taitavat olla joka tapauksessa jo melko laihat.

Kotinainen haluaa vastakohdan. "Miehet ovat Marsista naiset Venuksesta".

Uranainen haluaa samanlaisen. "Samanlaiset leikkivät parhaiten yhdessä".

Lopputuloksena molemmat haluavat sen saman vahvan uramiehen.

Ehkä? Vaikea puhua muiden naisten puolesta, joten puhun vain omasta puolestani (vaikka kyllä minulle tulee heti useampiakin sellaisia naisia mieleen, jotka karttavat niitä miehiä joiden kanssa itse tulen hyvin toimeen). Lisäksi voin sanoa omaan kokemukseeni pohjautuen, että ainakin osa uramiehistä (siis ne joiden kanssa itse olen ollut läheisemmissä tekemisissä) haluavat nimenomaan vertaisensa naisen, jotta hekin saavat tarvittaessa olla heikkoja ja tukeutua puolisoon.

Tämä ei mielestäni ole edes sukupuolikysymys, vaan ihan ihmisyyteen liittyvä asia. Kun ura on hyvin haastava ja ala sellainen jossa on kovaa ja raakaa kilpailua, niin eteen voi tulla mitä vain paskamyrskyjä. Henkisen ahdistuksen kohtaamnen ja käsitteleminen yksin tuntuu niissä tilanteissa kovin kolkolta. En voisi elää sellaisen miehen kanssa, josta ei olisi tukemaan minua kun menen läpi jostain tiukasta paikasta, ja aivan samoin ajattelevat myös ne miehet joiden kanssa minulla on ollut suhde. Tasavertainen parisuhde on siis ideaali, ja toiseksi paras vaihtoehto on elää sinkkuna. Parisuhdetta jossa itse on aina se "vahva" osapuoli ei halua kukaan (siis kukaan näistä puheena olevista miehistä ja naisista). Kun kumppani on periaatteessa vierellä, mutta käytännössä tosipaikan tullen ei olekaan, niin yksinäisyys tuntuu pohjattomammalta kuin ilman kumppania ollessa.

Toisenkinlaisia ihmisiä varmasti on, mutta menestyvät ja monimutkaista ajattelua vaativassa työssä olevat ihmiset haluavat kokemukseni mukaan usein nimenomaan tasavertaisen kumppanin. 

Vielä tästä se, että turvallinen kiintymyssuhde, joka mahdollistaa monenlaisena olemisen ja tuen hakemisen molemmille, on ehkä jopa edellytys, että pystyy etenemään urallaan ja pysymään siellä missä on. Tietysti lähtötaso huomioiden sama etu voi olla missä tahansa ammatissa eikä vain ns. statusammateissa. Puolison tarjoama vastakkaisen sukupuolen näkökulma voi olla (ja onkin, omakohtaisesti koettuna) ratkaiseva etu verrattuna niihin, joilta se puuttuu. Koska kaksi päätä on viisaampia kuin yksi.

Ja jos puoliso ei tuollaista tarjoa, tulee hänestä työuralllekin kiviriippa ja suhteesta peli tai taistelu. Ja näinhän tapahtuu suhteissa, joissa toiselta odotetaan toimimista osaobjektina itselle so. projektiona. Siihen ei kukaan pysty (täyttämään odotuksia), koska emme ole toistemme fantasiamaailmassa toimivia osaobjekteja (vaikka tahtoisimme), vaan erillisiä persoonia.

Tässä palstassa on tavallaan kiehtovaa nähdä, miten syvällä arkaaisessa objektisuhteiden fantasiamaailmassa stereotypiat liikkuvat. 

Kiitos tästä (ja siitä toisesta) kommentistasi! Kuvaat todella osuvasti juuri sitä mitä tarkoitin, kun sanoin ettei valta-asetelmaltaan epätasapainoinen suhde ole se toivotuin malli monelle miehellekään, vaikka palstan totuudentorvet muuta väittävät. Tasavertaisuuteen perustuva malli on yksinkertaisesti niin paljon parempi, että muita vaihtoehtoja havittelevat käsittääkseni lähinnä ne, joilla ei ole kokemusta tasavertaisesta suhteesta, eikä siitä ole saatu vanhemmiltakaan mallia.

t. Sama

Kiitos myös itsellesi hyvästä keskustelusta, oletan, että olet se, jonka kanssa keskustelin useamman sivun ajan parisuhdedynamiikasta. 

Vielä keskustelusta, sparrauksesta, ammattiasioista sen verran, että omalla kohdalla kaikkein tärkein ominaisuus miehessä on liittynyt aina siihen, että hän pystyy seuraamaan minua keskustelussa, mikä on melko harvinaista kuitenkin. Voi olla kyse halustakin, siis siitä, että samat asiat kiinnostavat, jolloin pääsee todella pitkälle oman ajattelun kehittämisessä. Olen aina ihastunut tuollaisiin miehiin, jotka osaavat hauskasti myös osoittaa missä olen väärässä, lisätä tai tarkentaa eli ovat hauskalla tavalla sanavalmiita. Samasta sain nauttia tässäkin keskustelussa (esimerkiksi Pekka Haaviston sulhaskommentti). 

Olisi hyvin vaikea kuvitella olevansa parisuhteessa, jossa ei puhuttaisi kuin arkisista asioista, parisuhteesta, lapsista jne. koska olen jo kotonani tottunut tuollaiseen keskusteluun ja nautin siitä suuresti. Ystävien kanssa ei ihan samalla tavalla kuitenkaan voi testata kaikkein epäkorrektimpia ajatuksiaan kuten oman miehen kanssa tai tällä palstalla. Keskustelu aivan erilaisista piireistä tulevien kanssa on usein valaisevaa, kun ymmärtää (tai kuvittelee ymmärtävänsä), mistä aineksista ajatukset ovat syntyneet ja mikä niiden logiikka on. On myös mahdollista kysyä ja kyseenalaistaa pelkäämättä liikaa loukkaamista, kun kaikki ovat anonyymeja.

En itse asiassa ole keskustellut täällä kuin tuon yhden kommentin verran, pl. melko alkupäässä oleva toinen kommentti jossa annoin palautetta ap:lle (itse en ole pettynyt dettimarkkinoihin vaan pidän itsestäänselvänä lähtöoletuksena että minulle sopivia tulee vastaan harvakseltaan - ja toisaalta, tähän mennessä aina kun olen tosissani kiinnostunut, kiinnostus on ollut molemminpuolista).

Hauska tietää että ketjuun on tullut hyvääkin keskustelua - ehkä tämän tiedon avulla jaksan motivoitua kahlaamaan sitä läpi joku päivä. :D

Kuvauksesi siitä, millaisiin miehiin ihastut, voisi olla minun kirjoittamani. Vaikka miehen koulutus ja status ovat minulle sinänsä yhdentekeviä, niin hyvin usein ne miehet, jotka kykenevät työasioistani juttelemaan kanssani tuolla tasolla, ovat itsekin työelämässä hyvin pärjääviä. Siitä puolestaan useimmiten seuraa että tulojakin siunaantunut keskimääräistä enemmän.

Okei, en itsekään ole lukenut ketjua alkupäästä, aloitin suurin piirtein siitä missä eka kommenttini on :D  

En itse asiassa tarkoittanut niinkään työasioita siinä millaista keskustelua toivon mieheltä, vaan keskustelua politiikasta, historiasta, musiikista jne. - aiheista, jotka kiinnostavat minua, toki työasioistakin pl. työn sisältö, sillä olen vaitiolovelvollisuutta edellyttävässä ammatissa eivätkä ne asiat muutenkaan ole niin kiintoisia itselleni. (Nykyisin olen sitä paitsi pääasiassa kotirouva.)

Jos annan esimerkin, niin vaikkapa sellaisesta, että katsomme jonkun historiadokumentin, minkä jälkeen keskustelemme sen näkökulmista tai keskustelemme jostain musiikkiesityksestä tai näkemästämme taulusta. Jossain asiassa kuten musiikissa olen itse asiantuntevampi kuin puolisoni, jossain toisessa asiassa kuten tekniikassa taas puolisoni eikä se estä hyvää keskustelua.

Eli kun tässä oli puhe eroista "amiksiin", niin en näe mitään periaatteellista syytä sille, etteikö erilaisesta koulutustaustasta tulevan kanssa voisi keskustella noista asioista, koska se riippuu hänen sivistystasostaan. Kaikki akateemiset eivät ole sivistyneitä, eivätkä kaikki amikset sivistymättömiä. Myös amis voi olla erittäin älykäs ja nokkela plus omata sitä nopeaa, lyhytsanaista huumoria, joka menee asian ytimeen (ensimmäinen poikaystäväni teini-ikäisenä oli tällainen amis). En muutenkaan ymmärrä sitä, kun joku sanoi, että amistyöt olisivat vähemmän kiinnostavia. Olisin itse kovin mielelläni sellainen, joka osaisi korjata koneita (kuten mieheni osaa), kun taas kiinnostusta ja osaamistakin voisi olla kampaajan, kosmetologin tai siivoojan ammatista. Esimerkiksi tuo Auri Kananen tekee sellaista, mistä voisin itsekin ihan ammattimielessä kiinnostua. Pidän myös erilaisista remonttihommista kuten tapetoinnista ja maalaamisesta.

Mutta jos pariutumista ajattelee, niin samanlaiset taustat ovat mielestäni ratkaiseva asia. Arkielämän viettäminen, lasten kasvatustyyli, rahan käyttö, kaikki tuo on monilla perintöä lapsuudenkodista. Ja mitä vanhemmaksi tulee (olen 50+), sen huomaa jo omien lasten kohdalla, jotka ovat jo perheenperustamisiässä. Lapsen puolisolla on museokortti, hän harrastaa historiaa ja matkailua erilaisiin historiallisiin kohteisiin (kaupunkilomat), on kiinnostunut ruokakulttuurista, taiteesta jne. Aivan samanlainen elämäntyyli kuin meidänkin perheessä.

Kaikissa akateemisissa perheissä ei ole tuollaista, joten koulutus sinänsä ei ole merkitsevä. Joku voi muutenkin olla hyvin erilainen kuin oma perhetaustansa, vaikka se onkin harvinaista, koska käsitys normaalista muokkaantuu automaattisesti perhetaustasta käsin, ellei sitä jotenkin pureta (esimerkiksi alkoholistiperheen lapsi voi päättää elää toisin).

Pakko varoittaa tuosta viimeksi mainitusta (että joku on erilainen kuin lapsuudenperheensä). Exäni oli sellainen. Lasten saaminen ilmeisesti laukaisi jotain (varmaan jotain traumaa) ja ei siitä tullut mitään, vaikka hänkin siis halusi lapsia. Hän vetäytyi koko hommasta, eli isyys ei onnistunut. Hän yritti, että minä olisin yksin hoitanut kaiken ja hän vain poimii rusinat, kun huvittaa. Hän myös teki tuon käyttäen henkistä väkivaltaa. Erosimme ja eron jälkeen hän ei halua lapsia luokseen enempää kuin joka toinen viikonloppu.

Tosin samaan hengenvetoon pakko sanoa, että isältäni tuo taas onnistui (siksi siihen ehkä uskoinkin exän kohdalla), eli isäni on korkeakoulutettu duunariperheestä lähtöisin oleva (äitini taas matalammin koulutettu, mutta sivistyneestä perheestä) ja minä olen saanut hyvät eväät elämään ja kasvanut ehjässä lapsuudenperheessä, jossa kaikilla (äidillänikin) on ollut mahdollisuus monipuoliseen harrastamiseen, elämyksiin ja sivistykseen.

Hyvä huomio, sillä omien lasten syntymä ja elämä todella voi laukaista traumataustan reaktioita, jos niitä on. Sinänsä erilainen tapa elää perheenä (ettei mies osallistu lainkaan) ei tietenkään ole trauma, vaan vain kulttuuriero. Tällaisia isoja kulttuurieroja voi olla suomalaistenkin kesken, ja toisaalta niinkin, että täysin erilaiselta kielialueelta, toiselta puolelta maailmaa tulevalla voi olla samanlainen perhekulttuuri, vaikka ulkoisesti näyttäisivätkin erilaisilta. 

Jälkimmäistä olen miettinyt, kun palstallakin ihannoidaan kehitysmaista tulevaa puolisoa. Esimerkiksi maaseudulla joku on voinut elää usean sukupolven kesken maalaistalossa, naisten rooli on ollut samantyyppinen kuin aasialaisen puolison perheessä. Tai yhtä hyvin yläluokkainen perhe Brasiliasta jakaa samanlaisen perhekulttuurin kuin diplomaattiperhe Suomesta eli äiti on kulttuuria ja hyväntekeväisyyttä kotirouva. No, sillä edellytyksellä, ettei suomalaisen diplomaattiperheen äidillä useinkaan ole omaa helokopteria ja hovimestaria, eikä suomalaisilla ole luokkayhteiskunta-ajattelua verenperintönä -  perheen sisäinen työnjako ja sukupuoliroolit ovat kuitenkin aikalailla samat.