Skorpioni-ihminen
Kommentit (93)
Skorpparina olen oikeudenmukainen, lojaali ja luotettava. Odotan sitä myös toiselta osapuolelta. Ihana ihanalle ihmiselle. Vaikealle ja epäluotettavalle todella vaikea ja epäluotettava tai poistun elämästä kokonaan eikä paluuta ole, kun poistun. Tekeekö se sitten minusta vaikean on sen toisen osapuolen asia. Tiedän, että mikä olen ja miksi toimin niin kuin toimin.
Vierailija kirjoitti:
Skorpioni ei kyllä pistele huvikseen ja randomisti ketään tai etsi uhreja, mutta se totaalisuus ja voimakkuus saattaa hämmentää läheisen, kun kriisi iskee. Oikeasti kyse on vaan siitä, että skorpioni sitoutuu itse niin täysillä, että pettyy aina kerta toisensa jälkeen muihin ja sitten on todella kurjaa molemmilla osapuolilla.
On muuten ihan henkistä väkivaltaa tuo mitä tässäkin ketjussa on, että mieheni on vaikea ihminen. Olen saanut kuulla sitä rakkaimmilta ihmisiltäni lapsesta asti, vaikka en ole tehnyt mitään pahaa tai kostanut. Se on johtanut siihen, etten ole uskaltanut ikinä mennä naimisiin. En ole vaikea, vaan tiukassa paikassa täynnä todella voimakkaita ja vaikeita tunteita ja kaikkein eniten siitä kärsin minä itse.
Skorpioni ei sitoudu kuin omaan pahuuteensa ja hulluuteensa, niihin tosin sitoutuukin sitten täysin. Muut ihmiset ovat hänelle ainoastaan pelinappuloita hänen sairaassa näytelmässään.
Samaa mieltä ylläolevan kirjoituksen kanssa. Skorpioneilla saattaa olla vaikeuksia asettua muitten asemaan ja nähdä asia toisten kannalta. Ja olla kärjistämättä asioita. En muista koskaan ilkeilleeni kenellekään vieraalle ihmiselle "huvikseni" . Jos olen ilkeä ollut, on se toinen tehnyt / sanonut jotain ensin. Mutta juuri tästä on pitänyt opettelemalla opetella pois.
Skorpionithan ovat pisteliäitä, kaikkihan sen tietää.

Aika sairas ja pahuutta huokuva tulkinta ihmisestä, joka on vain sattunut syntymään tiettyyn ajankohtaan vuodesta.
Skorpioni x 5 kirjoitti:

Minä en ole koskaan ollut tahallani ilkeä kenellekään. Olen läheisille kiltti, sopeutuva, sinnikäs tukemaan heitä ja täyttämään heidän tarpeensa. Se saattaa luoda harhakuvan, että olen jotenkin heidän "kontrollissaan"'. Kun sitten en saa vastakaikua tunteilleni ja omia tarpeitani täytetyksi, koko yhteinen suhde järisee niin perustuksiaan myöten, että en asetu mihinkään kontrolliin ennen kuin varmistun, että tulen kuulluksi ja tarpeeni täytetyksi. Pinnani on kyllä todella pitkä ennen kuin tuo tapahtuu ja yleensä olen jo sitä ennen venynyt vastapuolen eteen todella paljon.
Vierailija kirjoitti:
Skorpionithan ovat pisteliäitä, kaikkihan sen tietää.
Olet itse tahallasi ärsyttänyt?
Skorpparit ovat ihania mielestäni mutta myös ihan törkeän vaikeita ja raskaita ihmisiä pahimmillaan. Ihanaa heissä on uteliaisuus, syvyys ja huumori. Raskasta tunteellisuus ja toisaalta sellainen tarve suojata sisintään, ne raskaat tunteet on koko ajan siellä pinnan alla valmiina tulemaan ulos ja sen jotenkin aistii. Bongaan porukasta skorpparin nopeasti ja heidän seuransa vetää puoleensa, mutta en lopulta jaksa ylläpitää ystävyyssuhdetta yleensä sen tunteellisuuden vuoksi. Olen aurinko kauris kuu skorppari.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
olen kuuskorpioni,aurinkomerkki ihan muu...olen huomannut,että pistän totuudella,heitän sen niskaan kuin kylmän veden ja tarvitsen välillä yksityisyyttä,muuten olen aurinkomerkkini tapaan mukava :) en siis ilkeä
En tunne ilkeitä skorpioneja, mutta skorpionit menevät paljon syvemmälle ja paljon suoremmin, se saattaa tuntua ilkeydeltä. Kun olen itsekin skorpioni, nautin siitä skorpioniystävieni kanssa. Muut ahdistuvat ja voivat sanoa, että miten joku voi puhua noin suoraan tai miten joku viittii miettiä noin paljon.
Tunnistan itseni tästä. Intensiivisenä skorpionina en jaksa pinnallisia ihmisiä tai turhaa pask*n jauhantaa, ja näytän sen aika selvästi. Jotkut ihmiset pelkäävät suorapuheisuuttani, vaikka en ole ilkeä. Rakkaudessa ja ystävyydessä olen ehdottoman lojaali ja annan kaikkeni ihmisille, jotka sen ansaitsevat.
Skorpionit ovat erittäin lojaaleita ystäviä. Seisovat vierellä, kun on vaikeaa. Tekevät ystävän eteen, mitä vain. Muistathan silloin sitä arvostaa?
Skorpioni muistaa myös kaiken sen pahan, mitä hänelle teet. Muistaa ja kostaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Skorpioni ei kyllä pistele huvikseen ja randomisti ketään tai etsi uhreja, mutta se totaalisuus ja voimakkuus saattaa hämmentää läheisen, kun kriisi iskee. Oikeasti kyse on vaan siitä, että skorpioni sitoutuu itse niin täysillä, että pettyy aina kerta toisensa jälkeen muihin ja sitten on todella kurjaa molemmilla osapuolilla.
On muuten ihan henkistä väkivaltaa tuo mitä tässäkin ketjussa on, että mieheni on vaikea ihminen. Olen saanut kuulla sitä rakkaimmilta ihmisiltäni lapsesta asti, vaikka en ole tehnyt mitään pahaa tai kostanut. Se on johtanut siihen, etten ole uskaltanut ikinä mennä naimisiin. En ole vaikea, vaan tiukassa paikassa täynnä todella voimakkaita ja vaikeita tunteita ja kaikkein eniten siitä kärsin minä itse.
Skorpioni ei sitoudu kuin omaan pahuuteensa ja hulluuteensa, niihin tosin sitoutuukin sitten täysin. Muut ihmiset ovat hänelle ainoastaan pelinappuloita hänen sairaassa näytelmässään.
Aika sairas ja pahuutta huokuva tulkinta ihmisestä, joka on vain sattunut syntymään tiettyyn ajankohtaan vuodesta.
Ei sairas ja paha ole hän, joka toisille sairauden ja pahuuden osoittaa.
Vierailija kirjoitti:
Skorpionit ovat erittäin lojaaleita ystäviä. Seisovat vierellä, kun on vaikeaa. Tekevät ystävän eteen, mitä vain. Muistathan silloin sitä arvostaa?
Skorpioni muistaa myös kaiken sen pahan, mitä hänelle teet. Muistaa ja kostaa.
Skorpionit eivät ole lojaaleita kenellekään, hylkäävät silloin kun on vaikeaa, eivätkä myöskään tee kenenkään muun ihmisen puolesta yhtään hyvää tekoa.
Silkkaa saastaa ja mustaa pahuutta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
olen kuuskorpioni,aurinkomerkki ihan muu...olen huomannut,että pistän totuudella,heitän sen niskaan kuin kylmän veden ja tarvitsen välillä yksityisyyttä,muuten olen aurinkomerkkini tapaan mukava :) en siis ilkeä
En tunne ilkeitä skorpioneja, mutta skorpionit menevät paljon syvemmälle ja paljon suoremmin, se saattaa tuntua ilkeydeltä. Kun olen itsekin skorpioni, nautin siitä skorpioniystävieni kanssa. Muut ahdistuvat ja voivat sanoa, että miten joku voi puhua noin suoraan tai miten joku viittii miettiä noin paljon.
Tunnistan itseni tästä. Intensiivisenä skorpionina en jaksa pinnallisia ihmisiä tai turhaa pask*n jauhantaa, ja näytän sen aika selvästi. Jotkut ihmiset pelkäävät suorapuheisuuttani, vaikka en ole ilkeä. Rakkaudessa ja ystävyydessä olen ehdottoman lojaali ja annan kaikkeni ihmisille, jotka sen ansaitsevat.
Sinulla, kuten muillakin skorpioneilla, on hyvin vääristynyt minäkuva.
Muut näkevät teidän lävitsenne, näkevät teidän todellisen olemuksenne. Sen pahuuden, julmuuden ja epäluotettavuuden epäpyhän kolminaisuuden.
Vierailija kirjoitti:
Skorpionit ovat erittäin lojaaleita ystäviä. Seisovat vierellä, kun on vaikeaa. Tekevät ystävän eteen, mitä vain. Muistathan silloin sitä arvostaa?
Skorpioni muistaa myös kaiken sen pahan, mitä hänelle teet. Muistaa ja kostaa.
Tässä on se ongelma, että ihmiset alkavat pitää sitä itsestäänselvyytenä, että olet aina tukena ja teet mitä tahansa. Sitten tulee se hetki, kun se itsestäänselvyydeksi muuttuminen iskee vasten kasvoja jonkun oharin vuoksi ja skorpionin ystävä on ihan silmät ympyröinä, että ui ui, onpa vaikea ihminen. Miettisi, mitä itse on tehnyt.
Niin, ihmisen pitäisi itse pystyä vaikuttamaan milloin syntyy.
Työpaikan kahvitauolla yksi ihminen haukkui skorppionit joten en vienyt kakkua töihin enkä kertonut kenellekään, että minulla on syntymäpäivä.
Vierailija kirjoitti:
Anteeksi kaikkien skorpionien puolesta jo etukäteen! Joillekin sekin taakka osuu kannettavaksi heti syntymästä saakka.
Onneksi myös muita haukutaan esim. jousimiehiä. Yksi mies on jousimies ja pettää aina, kun alkaa parisuhteeseen.
Vierailija kirjoitti:
Niin, ihmisen pitäisi itse pystyä vaikuttamaan milloin syntyy.
Työpaikan kahvitauolla yksi ihminen haukkui skorppionit joten en vienyt kakkua töihin enkä kertonut kenellekään, että minulla on syntymäpäivä.
Itse ihmettelen miksi työnantaja palkkaa noin tyhmiä ihmisiä töihin. Haukkuu jonkun horoskoopin eikä ota ensin selvää mikä on työkavereiden horoskooppi. Mutta nuo on yleensä niitä tyhmiä nuoria 30-vuotiaita ilkeitä ihmisiä.
Skorpionin symbolit itse skorpionin lisäksi ovat käärme ja kotka. Joskus on mainittu myös harmaa sisilisko (asioiden hautomimen, pitävihaisuus, katkeruus jne.)
Kotka ei symboloi toisten yläpuolella olemista, vaan henkistä kasvua ja muutosta parempaan.
Kuinka vammainen pitää olla että uskoo horoskooppeihin?
Olen scorpioni ja ylpeä siitä. Ehkä nuorena turhankin mustavalkoinen ja sanoin suoraan asioita jotka koettiin loukkaavina. Nyt aikuisena olen luotettava ystävä ja vaimo. Seksuaalisuus tärkeää. Valitettavasti vieläkin pitkävihainen jos minua kohtaan on tehty tahallisesti väärin. Suojelen lapsiani ja autan kaikin tavoin. Työssä olen tunnollinen. Olen pidetty ystäväpiirisssä, mutta ystäväkseni ei ole helppo päästä.