UMK 2023 official
Ovatko fanit valmiina? 11. 1. julkistetaan tämän vuoden kilpailijat.
Kommentit (34469)
Vierailija kirjoitti:
Benjamin säväytti kappaleellaan ja esiintymisellään, MUTTA lässähtääkö esitys kuin Isaac Senen tapauksessa, kun pitää esiintyä livenä? Benjaminin kuin Isaacin ääni eivät ole parhaimpia.
Niinpä, Isaacin ääni ja lavashow oli suuri pettymys. Biisi parempi kuin Benjaminilla. Jos ei ota paheksuvaa asennetta, muuten molemmat biisit ovat kyllä ihan hauskoja biisejä, vaikka homo tai mies ei olisikaan. :D
Mua kans huolettaa Benjaminin live-laulanta, mutta näin lähtökohtaisesti näkisin viisulavalla mielummin dynaamisen ja sähäkästi liikkuvan erotiikka-Benjaminin mielipiteitä sörkkivällä biisillä kuin kädenlämpöisen unelmavävy-Robinin joka myös itse on jo tavallaan myöntänyt ettei hänen UMK-kappaleensa yllä bängeri-tasolle.
Toivon todellakin että suomalaisäänestäjät olisivat ottaneet viime vuodesta opiksi eivätkä äänestäisi ns. koko kansan tuntemaa artistia jos itse biisi on Amerikka-kortin käyttämisestä huolimatta täyttä kuraa. Näin kävi Jezebelin kanssa, eikä Lauri Ylönen osannut sitä paitsi myöskään laulaa.
Biisit kun on julkaistu niin sitten on pitkä aika kun live lähetys on.
Toivottavasti umk-youtube kanavalle tulee reilusti materiaalia ajan kuluksi.
Pysähtyikö tämä ketju tarkoituksella 666 kommentin kohtaan? Mä vähän säikähdin kun jälkeen päin huomasin monesko kommenttini oli.
Toi Benjamin on syöttävän söpö :3
Vierailija kirjoitti:
Toivon todellakin että suomalaisäänestäjät olisivat ottaneet viime vuodesta opiksi eivätkä äänestäisi ns. koko kansan tuntemaa artistia jos itse biisi on Amerikka-kortin käyttämisestä huolimatta täyttä kuraa. Näin kävi Jezebelin kanssa, eikä Lauri Ylönen osannut sitä paitsi myöskään laulaa.
Ihmettelen edelleen, miksi The Rasmus lähti kisaan tuollaisella biisillä, jossa ei ollut mitään kiinnostavaa ihmisille paitsi s/m-seksiä harrastaville ja dominanaisille.😂 Sanoituksen sisältö oli siis täysi 0 suurimmalle osalle yleisöä. En käsitä edelleenkään, harkintakyvyn totaalinen pettäminen.
Miksi ihmeessä kappaleet julkaistaan niin, että pari ensimmäistä ehdokasta saa mutusteluaikaa kappaleilleen viikonlopun ennen kuin seuraava julkaistaan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toivon todellakin että suomalaisäänestäjät olisivat ottaneet viime vuodesta opiksi eivätkä äänestäisi ns. koko kansan tuntemaa artistia jos itse biisi on Amerikka-kortin käyttämisestä huolimatta täyttä kuraa. Näin kävi Jezebelin kanssa, eikä Lauri Ylönen osannut sitä paitsi myöskään laulaa.
Ihmettelen edelleen, miksi The Rasmus lähti kisaan tuollaisella biisillä, jossa ei ollut mitään kiinnostavaa ihmisille paitsi s/m-seksiä harrastaville ja dominanaisille.😂 Sanoituksen sisältö oli siis täysi 0 suurimmalle osalle yleisöä. En käsitä edelleenkään, harkintakyvyn totaalinen pettäminen.
Euroviisu meeminä The Rasmus muistetaan It elokuvaan viitaten 😔
Nämä puheet sopivat enemmän euroviisu 2023
-ketjuun, kuin umk-ketjuun.
Toivoisin ettei Benjaminin live esityksessä ole liikaa "sählinkiä". Toivoisin esim Dotterin Bulletproof kaltaista meininkiä, voisi olla esim joku valohow, ei välttämättä edes tanssijoita tai ehkä vain yksi taustalla. Mua ärsyttää kun lavashowssa on liikaa erilaisia elementtejä. Esimerkiksi viime vuonna Bessin live esityksessä ärsytti ne tanssijoiden räväkät vaatteet.
Vierailija kirjoitti:
Mua kans huolettaa Benjaminin live-laulanta, mutta näin lähtökohtaisesti näkisin viisulavalla mielummin dynaamisen ja sähäkästi liikkuvan erotiikka-Benjaminin mielipiteitä sörkkivällä biisillä kuin kädenlämpöisen unelmavävy-Robinin joka myös itse on jo tavallaan myöntänyt ettei hänen UMK-kappaleensa yllä bängeri-tasolle.
Toivon todellakin että suomalaisäänestäjät olisivat ottaneet viime vuodesta opiksi eivätkä äänestäisi ns. koko kansan tuntemaa artistia jos itse biisi on Amerikka-kortin käyttämisestä huolimatta täyttä kuraa. Näin kävi Jezebelin kanssa, eikä Lauri Ylönen osannut sitä paitsi myöskään laulaa.
Jos biisi on Robinin omasta mielestään paras biisinsä niin taisi sillä bängerillä tarkoittaa, ettei ole kyse mistään bilejytäbiisistä eikä sitä, että biisi ei olisi hyvä.
Vierailija kirjoitti:
Toivoisin ettei Benjaminin live esityksessä ole liikaa "sählinkiä". Toivoisin esim Dotterin Bulletproof kaltaista meininkiä, voisi olla esim joku valohow, ei välttämättä edes tanssijoita tai ehkä vain yksi taustalla. Mua ärsyttää kun lavashowssa on liikaa erilaisia elementtejä. Esimerkiksi viime vuonna Bessin live esityksessä ärsytti ne tanssijoiden räväkät vaatteet.
Benjamin onkin sanonut, että aikoo olla yksin lavalla! Hänellä on kuulemma selvä visio siitä, millaiseksi haluaa esityksensä.
Vierailija kirjoitti:
Benjamin säväytti kappaleellaan ja esiintymisellään, MUTTA lässähtääkö esitys kuin Isaac Senen tapauksessa, kun pitää esiintyä livenä? Benjaminin kuin Isaacin ääni eivät ole parhaimpia.
Miten tuolla laulannalla voi säväyttää ketään?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toivoisin ettei Benjaminin live esityksessä ole liikaa "sählinkiä". Toivoisin esim Dotterin Bulletproof kaltaista meininkiä, voisi olla esim joku valohow, ei välttämättä edes tanssijoita tai ehkä vain yksi taustalla. Mua ärsyttää kun lavashowssa on liikaa erilaisia elementtejä. Esimerkiksi viime vuonna Bessin live esityksessä ärsytti ne tanssijoiden räväkät vaatteet.
Benjamin onkin sanonut, että aikoo olla yksin lavalla! Hänellä on kuulemma selvä visio siitä, millaiseksi haluaa esityksensä.
Jotenkin myös mä näen Benjaminin yksinään, en todellakaan tanssijoiden kanssa. Koska biisissä kuitenkin on kyse kahden henkilön kohtaamisesta. Keiralla puolestaan on satavarmasti tanssijat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toivoisin ettei Benjaminin live esityksessä ole liikaa "sählinkiä". Toivoisin esim Dotterin Bulletproof kaltaista meininkiä, voisi olla esim joku valohow, ei välttämättä edes tanssijoita tai ehkä vain yksi taustalla. Mua ärsyttää kun lavashowssa on liikaa erilaisia elementtejä. Esimerkiksi viime vuonna Bessin live esityksessä ärsytti ne tanssijoiden räväkät vaatteet.
Benjamin onkin sanonut, että aikoo olla yksin lavalla! Hänellä on kuulemma selvä visio siitä, millaiseksi haluaa esityksensä.
Juuri näin! Ja sen lisäksi että hän "kantaa shown'n yksin" lavalla tullaan kuulemma näkemään myös Melloista inspiroitunut valoshow. Uskon että näin yksinkertaisilla elementeillä esityksestä tulee varsin tyylikäs.
Benjaminin esityksessä on varmaan samoja elementtejä kuin videossakin: vettä, höyryä, valoja. Seksipläjäys varmaan. Videossa oli kyllä hyvä kasarifiilis, toivottavasti sen saa liveenkin.
Haluan et Suomi lähettää Euroviisuihin seksiä! Miettikää nyt kaikkia niitä reaktiota 😍 Kansainväliset YouTube kommentoijat ovat jo nyt aivan polvillaan!!
Vierailija kirjoitti:
Haluan et Suomi lähettää Euroviisuihin seksiä! Miettikää nyt kaikkia niitä reaktiota 😍 Kansainväliset YouTube kommentoijat ovat jo nyt aivan polvillaan!!
Jotain hämmentäväähän olisi parasta olla.
Toivottavasti joku tulevista artistista/yhtyeestä tulee hämmentämään meidät kuulijat.
Vierailija kirjoitti:
Haluan et Suomi lähettää Euroviisuihin seksiä! Miettikää nyt kaikkia niitä reaktiota 😍 Kansainväliset YouTube kommentoijat ovat jo nyt aivan polvillaan!!
Kunhan ei sitä iän ikuista naiset vähissä vaatteissa -seksiä. Tää yhden miehen vaatteet päällä -seksi käy kyllä mulle.
Moni tulee olemaan eri mieltäni kanssani mutta sanonpa silti: suomalaisten ei vain yksinkertaisesti pitäisi tehdä näitä seksiä tihkuavia, suorastaan pursuvia, biisejä ollenkaan. Ihan vain siksi, etteivät suomalaiset hallitse seksikkyyttä taiteenlajina. Benjaminin ja keiran biisit ovat täydellisiä esimerkkejä tästä.
Jostain syystä muualla euroopassa kyllä osataan tämä taiteenlaji. Seksikkyys biisissä tulisi olla niin hienostunutta ja vihjailevaa, että se jättää asioita mielikuvituksen varaan. Näiden umk biisien "swig it like harry potter" letkautukset, orkidean nuolemiset, oman kehon hivelöinti tavalla, joka muistuttaa enemmän p*rnovideota kuin musiikkivideota, eivät ole sitä.
Jostain ihmeen syystä suomalainen ajattelee seksikkyyden aina olevan "mitä enemmän sen parempi". Vrt. sama pukeutumisessakin. Jopa täysin peittävä mutta silti vartalon muotoja myötäilevä samettinen kokomusta asu näyttää seksikkäämmältä kuin "heitetäänpä pois kaikki housut ja paidat".
Toisena hyväksyttävänä vaihtoehtona hienostuneelle seksilkyydelle on räjäyttää seksikkyyspotti niin kunnolla, että katsojien leuat tipahtavat maahan. Viime vuoden Espanjan edustaja chanel toimii tästä esimerkkinä. Suomalaisten lavakarisma ja tanssitaidot eivät vain riitä tähän vaihtoehtoon.
Tässä kohtaa joku jo varmasti miettii, mikä minä olen tässä sanomaan ja määräämään, mikä on hyväksyttävää seksikkyyden ilmentämistä. En olekaan. Nämä benjamin ja keiran biisithän voisivat sitä paitsi toimia tabujen rikkojina tässä. Mutta muut eurooppalaiset tuskin haluavat rikkoa tabuja kanssamme. Menkääpä katsomaan ulkomaalaisten reaktiovideoita näihin umk biiseihin. Sanallisesti kyllä hehkutetaan kohteliaisuudesta mutta kasvoilta pystyy silti lukemaan inhon väristykset ja kiusaantuneisuuden, että nyt mentiin jonkun rajan yli.
Mua pelottaa live-esitys kaikkien puolesta. Muissa maissa käytetään taustanauhoja ja ties mitä, mutta Ylen livet tiedetään parilta viime vuodelta