Älykäs lapsi turhautuu ja käyttäytyy huonosti, kun älylliset virikkeet puuttuu. Help?

Tuli miesystävän pikkuveli mieleen. Poika on vasta 3-vuotias ja osaa jo lukea, suomen lisäksi englantia. Vanhemmat suomalaisia.

Poika on vähän erityislapsi. On siis ainakin ylivilkkautta, autismin kirjoa ja joillain osa-alueilla kehitysvaikeuksia. Juuri tuo, että on herkästi levottomuuteen taipuvainen jos ei ole mielekästä tekemistä. On todella vilkas ja vain tietyt asiat saavat keskittymään, niihinkin toisinaan vain hetkeksi kerrallaan. Sitten on noita osa-alueita, joissa on ikäisekseen poikkeuksellisen lahjakas.

Onko lapsella todettu esim. ADHD tai vaikka autismin kirjoa?

Minä opin lukemaan nelivuoriaana, joten saan häiriköidä ja kiusata muita.

Vai miten se nyt olikaan?

Vierailija kirjoitti:

Aikainen lukemaan oppiminen ei kerro älykkyydestä, mutta matemaattiset taidot kertovat. Moni älyllisesti huipusti kehittynyt lapsi on oppinut lukemaan vasta koulussa. Miksi et ap treenaa matematiikka, liikuntaa, kädentaitoja ja sosiaalisia taitoja?  Niillä äly kehittyy.

Älykkyyttä on muutakin kuin matemaattista.

Uskon, että lapsi kaipaa vain enemmän haastetta ja on siten tyytyväinen. Niin suomalaista närkästyä heti siitä, että joku pitää selkeästi lahjakasta lastaan älykkäänä ja mieluummin yritetään vihjailla autismi-diagnoosia. En sano, että AP:n lapsi olisi poikkeuksellisen älykäs, mutta onhan hän selkeästi keskivertoikäistään etevämpi, sanotaan näin.

Hyvä jos on fiksu, mutta se nyt on vain yksi elämän osa-alue. Nyt selkeästi pitää ruveta harjoittelemaan tylsyyden sietämistä ja itsensä viihdyttämistä. Siinäpä vasta onkin haastetta nykymaailmassa.

Meidän esikoinen on samanlainen. Oli kova työ siedättää häntä kestämään koulumatkan kävelyn tylsyyttä. Kerroin hänelle minkälaisilla mielikuvitusleikeillä ja tehtävillä viihdytin aikoinaan itseäni koulumatkalla ja nyt poikakin alkaa vihdoin hyväksyä tylsyyden ja oppii käyttämään ajatuksia viihdykkeenä.

Vierailija kirjoitti:

Uskon, että lapsi kaipaa vain enemmän haastetta ja on siten tyytyväinen. Niin suomalaista närkästyä heti siitä, että joku pitää selkeästi lahjakasta lastaan älykkäänä ja mieluummin yritetään vihjailla autismi-diagnoosia. En sano, että AP:n lapsi olisi poikkeuksellisen älykäs, mutta onhan hän selkeästi keskivertoikäistään etevämpi, sanotaan näin.

Mitä vikaa autismissa? Itse olen yksi niistä joka sitä ehdotti, ei se ollut ilkeilyä. Satun tuntemaan useampia sellaisia tapauksia, jotka ovat jossain asiassa poikkeuksellisen hyviä, mutta sitten joillain muilla osa-alueilla keskivertoa heikompia. Kaikilla heistä jotain autismin kirjoa, myös keskittymishäiriötä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luulen että on lapselle vahingollista, että häntä rasitetaan pienestä asti älyllisillä tetävillä. Vanhemmat haluaa "kehittää" lasta ja siksi tarjoamansa tehtävät ovat koko ajan vaikeampia. Jos eivät olisi niin silloin vanhemman näkökulmasta katsottuna lapsi polkisi paikoillaan.

Minä väitän että lapsi tarvitsee onnistumisen kokemuksia. Ei lasta stressaavia yhä uusia ja uusia tehtäviä. Lapsi laitetaan pienestä asti samaan tilanteeseen, kuin työpaikoilla on nykyään. Pöytä täynnä tekemätöntä työtä. Mitä enemmän ponnistelee, niin vastaavasti tulee uutta tehtävää tilalle.

Tämä ei voi olla lapselle hyväksi

Tässä oli kai enemmän kyse siitä, että lapsi itse haluaa tehdä häntä kiinnostavia, "älyllisesti vaativia" asioita. Nyt ei ole kyse siitä, että kunnianhimoinen vanhempi painostaa ja tuuppaa lastaan väärälle kehitystasolle. Se, että tulee jllain lailla toimeen muiden ihmisten kanssa, on tärkeä osa elämää - myös sitä on hyvä jossain määrin opetella.

Kyllä lapsi vain tuppaa tekemään niitä asioita, joista vanhemmat häntä kiittelevät ja kehuvat. Siksi olisikin tärkeää, että kaikki vanhemmat kehuisivat lapsiaan mieluummin yrittämisestä tai luovuudesta kuin ikätason ylittävistä suorituksista ja älykkyydestä.

Ap vaikuttaa jämähtäneen ajatukseen, että hänen lapsensa on älykäs. Ei siinä mitään, voi hyvin ollakin. Mutta entä jos lapsi ei enää yläkouluiässä olekaan yhtään tavallista tallaajaa kummempi, vaikka olisi saanut miten vaativia tehtäviä koko ajan? Se ei ole helppo paikka lapselle eikä vanhemmalle.

Siksi pitäisi tukea lapsen luovuutta, resilienssiä, huumoria. Sellaisia taitoja, joilla voi oppia koko ikänsä ja ylittää oman itsensä.

Tämä!

Vierailija kirjoitti:

Tuli miesystävän pikkuveli mieleen. Poika on vasta 3-vuotias ja osaa jo lukea, suomen lisäksi englantia. Vanhemmat suomalaisia.

Poika on vähän erityislapsi. On siis ainakin ylivilkkautta, autismin kirjoa ja joillain osa-alueilla kehitysvaikeuksia. Juuri tuo, että on herkästi levottomuuteen taipuvainen jos ei ole mielekästä tekemistä. On todella vilkas ja vain tietyt asiat saavat keskittymään, niihinkin toisinaan vain hetkeksi kerrallaan. Sitten on noita osa-alueita, joissa on ikäisekseen poikkeuksellisen lahjakas.

Onko lapsella todettu esim. ADHD tai vaikka autismin kirjoa?

Se, että 3-vuotias osaa lukea kahdella kielellä ei ole ollenkaan sama asia kuin 5-vuotias osaa lukea äidinkieltään

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa siltä, että lapsi ei jaksaisi tehdä mitään sellaista, joka ei häntä juuri nyt kovasti kiinnosta. Tämä aiheuttaa ongelmia jatkossakin ja on taito, jota pitäisi harjoitella. Kotona sitä voi harjoitella tekemällä yhdessä lapsen kanssa niitäkin juttuja, joista lapsi ei ole kauhean innostunut. Ei tietenkään koko aikaa, mutta aina välillä sopivan pituisina annoksina.

Ymmärtäisin vielä lapsen turhautumisen, jos päiväkodissa harjoiteltaisiin asioita, jotka lapsi jo osaa - esimerkiksi kirjaimia. Mutta ap:n kuvauksen mukaan ei ole näin, vaan lapsi turhautuu esim. piirtämiseen. Mutta eihän piirtäminen voi koskaan olla liian helppoa. Aina voi tehdä niin hienon tai vaativan piirustuksen kuin osaa, vaikka olisi Picasso.

Vai onko kysymys siitä, että lapsi haluaisi tehdä vain niitä asioita, joissa hän on taitava ja hän kokee piirtämisen vaikeaksi? Tällöinkin olisi hyvä oppia tekemään myös vaikeilta tuntuvia asioita.

Kirjoitin juuri äsken, olen se nepsyn ja taviksen äiti. Tuo kuvaus sopii aika hyvin siihen nepsyyni lapsena. Hän on siis Asperger (tuolloin vielä saattoi saada tuon diagnoosin) ja joustava kuin rautakanki. Teki aivan valtavalla sitkeydellä asioita, joista oli kiinnostunut, mutta kaiken epämukavan tekeminen oli täyttä tervanjuontia. Usein näissä älykkyysjutuissa unohtuu se miten monimuotoista älykkyys on. Poikani oli "perinteisesti" älykäs, siis esim. avaruudellisessa hahmottamisessa, mutta ei diagnoosinsa mukaisesti käsittänyt toisten tunnetiloja ym. Olisi ollut tosi tuhoisaa laittaa häntä aiemmin kouluun jonkin luku- ja laskemistaidon perusteella. Ap:n kannattaisi nyt perehtyä tähän asiaan. Ehkä noita erityislapsidiagnooseja jaellaan nykyään turhankin auliisti, mutta ehkä ap:n kannattaisi lueskella asiallisista lähteistä millaisia mitkäkin nepsyt ovat ja sitten toisaalta perehtyä temperamenttitutkimukseen (esim. Liisa Keltikangas-Järvinen). Kuulostaa minusta, ihan maallikosta, siltä, että jatkossa suurimmat haasteet eivät tule liittymään tehtäväkirjojen riittämättömyyteen vaan tuohon sosiaaliseen puoleen.

Toisaalta empatiaakin voi opetella myöhemmällä iällä tai jostain syystä lapsi antaa itsestään tunnekylmemmän kuvan kuin mitä oikeasti on.

No täytyy myöntää, että Aspergereiden kyvyttömyys ymmärtää toisten tunteita, empatiakyvyttömyys jne. ovat vähän hämmentäviä asioita. Nimittäin lapseni oli jo pienenä tosi hyväntahtoinen, sellainen elä ja anna toistenkin elää -tyyppi, joka ei haastanut riitaa, käynyt kenenkään kimppuun tms. Hän oli vain kömpelö sosiaalisesti. Käsittääkseni sitten taas sosiaalisesti tosi taitavakin ihminen voi olla tunnekylmä, hyvä manipuloimaan ym. ikävää. Alan itse olla kohta viisikymppinen ja kurkkuani myöten täynnä nykyajan hömpötyksiä, missä laitetaan esim. pikkukoululaiset analysoimaan omaa sosiaalista toimintaansa ja näistä vedetään jotain johtopäätöksiä. Muistan kun lasteni opettaja sanoi joskus, että hän opettaa, että jos ei koske toiseen ihmiseen tai tämän omistamiin tavaroihin ilman lupaa, kaikilla on kivempaa. Se oli aika hyvä opetus hyvästä käytöksestä, järkevä rautalankamalli :) Nyt tämä nepsyni on jo nuori aikuinen ja edelleen samanlainen: ei mikään kala vedessä sosiaalisissa tilanteissa, mutta hyväntahtoinen. Minusta ihan hyvä tyyppi!

Meillä hieman saman suuntainen tilanne kuin ap:lla. Poika taitava laskemaan, osasi lukea 4v, sosiaalisesti taitava ym.

Hän turhautui läpi alakoulun.

Nyt yläkoulussa on tilanne on parempi; poika pääsi luonnontiede-matikka painotteiselle luokalle. Luokalla on muitakin saman tyyppisiä, ja osalla oppiaineista saa edetä itsenäisesti omaan tahtiin siinä vauhdissa kuin haluaa.

Alakoulu voi olla kovin turhauttavaa lapselle, jonka ainoita tehtäviä on harjoitella turhautumisen sietämistä. Myös oppimaan oppimisen taidot voivat jäädä kehittymättä, jos osaa asiat jo etukäteen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen opettanut noin 2000 yläkoululaista, ja kyllä tuo, että hyvin älykkäät ovat häiriköitä, on ihan täysi myytti. Yleensä korkeaan älykkyyteen yhdistyy kyky itsehillintään, tekemisensä ja olemisensa suunnitteluun, empatiaan ja vastuun ottamiseen. Nepsyt ovat sitten asia erikseen. Mutta terveet älykkäät oppilaat ovat niitä, jotka ovat rauhallisia, etsivät itse haasteita opettajan tuella, pystyvät odottamaan hitaampiaan jne.

Tämä oli hyvä kommentti. Minulla on kaksi älykästä teinipoikaa, eivät neroja, mutta älykkäitä. Isomman kognitiivisia taitoja on tutkittukin, koska on juuri nepsy. Omalla tuntumallani allekirjoitan näkemyksesi täysin: nepsyn kanssa on aina vaikeaa ja se tietynlainen älykkyyskään ei auta. Älykäs kuopus taas on ollut aina se "luottolapsi", johon opettaja on voinut luottaa (siis näin on sanottu), on sovitteleva ja keksii kompromisseja. Nepsy rullaa koulussa kirjat ja alkaa mölistä, jos ylikuormittuu tai tylsistyy, tavis huokailee hiljaa mielessään. Minulle ovat yhtä rakkaita molemmat, mutta ymmärrän kyllä hemmetin hyvin, jos nepsy on aiheuttanut harmaita hiuksia.

Minäkin olin kouluja käydessäni se opettajien luottolapsi, jota käytettiin esimerkkinä muille. Olin sovitteleva, keksin kompromisseja, olin yhtälailla sekä asianajaja että tuomari (molempia veikattiin tulevaksi ammatikseni), minun sanaan luotti sekä muut lapset että aikuiset. Olen autisti. Kyllä, myös se kuopuksesi saattaa olla. Toivon kyllä täydestä sydämestäni, ettei ole, sillä on iso riski pahaan romahdukseen peruskoulun tai lukion jälkeen jos on. Pyydän sinulta, teinipoikien vanhempi, lue ns. "tyttöjen autismista" (poikia tämän tyypin autismissa ei oikein edes tajuta olevan olemassa), varaudu pahimpaan, toivo parasta. Vaikutat kirjoituksesi perusteella ihanalta ja ymmärtäväiseltä vanhemmalta ja ihmiseltä, pidän peukkuja ettei teille tule uusia ongelmia, jotka toisi lisää harmaita hiuksia. Sivusta, eräs autisti

Kiitos ihanasta viestistäsi :) Miehelläni on aiemmasta liitostaan kaksi selvästi vanhempaa lasta, joista toinen on Asperger ja toisella todettiin "jotain epämääräistä lievään autismiin liittyvää" nuorena. Olenkin joskus ajatellut, että voisiko käydä sellainen tuuri, että yksi neljästä olisikin sitten tavis :) Toki hänellä on joitain samoja piirteitäkin ja kiinnostuksenkohteita kuin isoveljellä, mutta olettaisin sen johtuvan paljolti ympäristöstä. Voin kyllä hyvinkin lukea "tyttöjen autismista", sitä ei tosiaan juuri tunnisteta ja mitä Aspergerista olen tietysti lukenut niin kyllä ne etenkin vanhemmat kuvaukset ovat olleet juuri sitä "peruspoika-Aspergeria" eli lapsi on sellainen pikku professori yms. Ja voin kuvitella, että jos pojalla sitten on ei niin tyypillinen Asperger niin sitä nyt ei ainakaan tunnisteta. Käytännössä kyllä kuopuksen elämä tuntuu sujuvan mukavasti eli en oikein näe ongelmia. Enemmän tuosta "luottolapsi"-puolesta on ollut se harmi, että joustavana luonteena myös todella jousti niinä vuosina, kun esikoisen kanssa oli todella vaikeaa. Piti omat huolensa visusti piilossa ja vasta myöhemmin olen niitä tajunnut :( . Kyllä se särki sydämeni. Tästä harvemmin puhutaan, mitä se elämä vaikean sisaruksen kanssa on. Vanhempien väsymyksestä ja huolesta puhutaan onneksi hieman, mutta oletetaan, että siinähän ne sisarukset kasvavat onnellisiksi siinä sivussa, kun vanhemmat keskittävät huomionsa sisarukseen, tämä tekee perhe-elämästä ihan h*lvettiä jne. :(

Ap:n lapsi kuulostaa osittain samalta kuin meidän älykäs ADHD. Meidän lasta on tutkittu vuosien varrella ja todettu, että akateemiset taidot ovat merkittävästi ikäryhmän keskiarvoa korkeammat. Ongelma on se, että ADHD:sta johtuen lapsi ei kykene keskittymään koulussa, turhautuu ja lopulta häiriköi. Opettajille tämä näyttäytyy luonnollisesti niin, että lapsi ei osaa mitään, ja sitten vaaditaan lasta tekemään niitä helpoimpia tehtäviä. Lapsi turhautuu lisää ja hermostuu, se jo alun perin huomattavasti keskivertoa matalampi impulssikontrolli häviää ja kirja lentää lattialle, sitten opettaja turhautuu ja hermostuu. Lopulta lapsi tulee kotiin kokien olevansa huono, kun ei taaskaan kyennyt ja opettaja vihaa häntä. Ja opettaja soittaa minulle, että tuli sanottua lapselle pahasti, sori. Ymmärrän hyvin opettajien näkökulmaa, ja senkin että välillä menee hermot.

Lapsella on käytössä kaikki mahdollinen tuki, mitä tässä kaupungissa voi saada ja kotona ei ole vastaavia ongelmia. Meillä on se onni, että lapsi keksii helposti omaa tekemistä ja tykkää ulkoilla ja liikkua paljon. Kouluympäristössä ärsykkeitä on vain liikaa, jotta lapsen kasetti kestäisi kasassa ja saisi tehtyä ne asiat, jotka eivät kauheasti kiinnosta. Vaihtoehtoista koulua ei ole saatavilla. Toisten opettajien kanssa hommat sujuvat paremmin kuin toisten ja useimmat ymmärtävät lapseen tutustuttuaan, missä ongelma oikeasti on. Raskasta tämä on, kaikille osapuolille.

Vaikka ap:n lapsella ei mitään nepsy-poikkeamia olisikaan, suosittelen samaa kuin muutkin, harjoitelkaa lapselle vaikeiden, eli tylsien ja liian helppojen asioiden tekemistä. Istukaa vaikka yhdessä lego-kasan keskellä, että lapsi alkaa itse keksiä rakentelua. Jätä lapsen saataville paperi, johon olet piirtänyt jonkun alun ja lapsi saa jatkaa siitä. Ja mikä tärkeintä tällaisen tyypin kanssa, ensin työ, sitten huvi. Eli kun on tehnyt ne tylsät ja helpot pakolliset tehtävät tai kuunnellut tarhassa tylsän tarinan, saa tehdä palapeliä tai lukea. Kotona voi vaikka tarrataulun avulla saada jonkun vaikeamman uuden legon, kun on keksinyt mitä tahansa omatoimista tekemistä. Ja testailkaa ja keksikää sellaisia sivutoimia, jotka eivät häiritse muita. Asiasta voi tulla koulussa suuri ongelma, kun ryhmäkoot ovat isoja, eikä avustajia saa kirveelläkään. Tsemppiä!