Millaista hoitoa mt potilaat haluaisivat?

Vierailija kirjoitti:

Aivan normaalia inhimillistä kohtaamista. Olisi kuunteleva ihminen ja pääsisi vaikka jollekin saarelle tai kylälle toisten kaltaistensa joukkoon.

Omat pienet asunnon jokaiselle, kotoisat. Olisi luontoa, olisi yhdessä tekemistä mutta ei suorittamista. Vaikka tulen tekoa ja istumista nuotion äärellä, ollen yhdessä, tarinoitaisiin.

Olisi elämässä jotain mystistä, jotain elämisen arvoista. Siellä ei olisi digitaalisia laitteita, ei ainakaan älypuhelimia ja somea.

Nyt ollaan vaan täällä, jossa ihmiset eivät kuule eikä näe. Kaikki on epäaitoa ja kaaoksessa. Ei tässä ole kuin rooleja ympärillä. En usko, että virkamiehetkään kuten lääkärit, ovat osaansa tyytyväisiä. Jaksavat koska palkka on hyvä. Ketä täällä kiinnostaa olla tällaisessa yhteiskunnassa?

Eikö voitaisi rakentaa jotain inhimillisempää ja aitoa yhteisöllisyyttä.

Kuulostat harvinaisen selväjärkiseltä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mäkin olisin kaivannut empaattista suhtautumista, mutten sellasta saanut. Ymmärrän kyllä, että se työ on raskasta ja harvassa varmaan sellaset helmet, jotka jaksavat kyynistymättä. Joskus ajattelin, että pari pientä sanaa olisi auttanut niin paljon, kuten ymmärrän sua ja että kaikki järjestyy kyllä. Mutta ei.

Musta on ok, että hoitohenkilökunnan tehtävä on vaan valvoa ja hoitaa lääkkeet ym pakolliset.. Se on realismia. Eivät he ole siellä ymmärtämässä ja korjaamassa sun läheisyyden tarvetta, vaan järjestämässä välttämättömät toimet perus "hyvinvointiin".., jotta tokrnisit ees hieman jaloillesi. Jatkossa sitten psykiatria ym keskustelee..

Tää tuntuu olevan liian monen "hoitsun" ajatusmaailmaa mitä olen huomannut ja näissä tapauksissa olisi syytä miettiä sen alan sopivuutta, jos ei kiinnosta ihmisläheistä työtä tehdä parhain tavoin. Inhimillisyys ei maksa mitään muuta kuin olemista ja välittämistä. Mutta liikaa näitä tunnekylmiä "hoitajia" alalla.

Voi kuule, jos kaikki hoitsut, "joita ei kiinnostais tehdä ihmisläheistä työtä" lopettais, oltais kaikki kusessa, joten vähintäänkin fiksua on olla tyytyväinen, kun pakolliset asiat hoidetaan.. Kaikki toiveet empaattisuudesta ja muusta on sellasta, mitä ei tueta ja mistä ei makseta. Jos siihen törmäät, ni ole kiitollinen ja kiitä..

Miksi olisin kiitollinen siitä että hoitaja tekee työnsä huonosti? Mistä hänelle siis maksetaan? En keksi yhtään syytä olla kiitollinen työnsä huonosti tekevälle. Ehkä tästä syystä hoitajia ei enää arvosteta. Vielä 25 vuotta sitten arvostettiin, koska työn laatu oli hyvää tai ainakin kohtalaista. Olette itse asianne sotkeneet ja siinä sivussa suomalaisen terveydenhoidon.

T. Eri

Siksi, että tajuaisit, että sillä hoitajalla on kymmeniä muitakin asiakkaita, siksi että tajuaisit ettei sillä hoitajalla oikeasti ole aikaa, kuin minimaalisesti per asiakas, siksi että hän siitä huolimatta jakaa tehdä työtänsä, joka on ali arvostettua ja alipalkattua ja hän joutuu tekemään sen "huonosti", jotta ehtii hoitamaan kaikki edes välttävästi

Kirjauksilla on merkitystä erityisesti paikoissa jossa henkilökunta vaihtuu usein. Määräaikaisuutta on liikaa. Eikö olisi kaikkien etu jos olisi vakituisia työntekijöitä.

Vierailija kirjoitti:

Ainakin sen pitäisi muuttua, että mielenterveyspalveluiden piiriin pääseminen on hyvin vaikeaa - ellei jopa mahdotonta - jos on päihteiden kanssa historiaa tai ongelmaa nykyhetkellä.

Aivan liian monta surullista tarinaa olen kuullut ihmisistä, (jopa hyvin nuorista) joita on kieltäydytty auttamasta mt-ongelmien kanssa, koska päihteet ovat olleet kuvioissa myös. Sanottu, että ensin pitää päästä täysin kuiville (mielellään omatoimisesti) ennen kuin apua saa.

Todella usein nuo kaksi asiaa kulkevat käsi kädessä ja usein ihminen joka kärsii mt-ongelmista, kärsii myös ongelmista päihteiden kanssa. On mielestäni väärin, että apua kieltäydytään antamasta päihteidenkäytön vuoksi, sillä monesti se on seurausta pahasta olosta ja juurikin niistä mt-ongelmista. Voi toki mennä toisinkin päin. Jos apua ei saa pahaan oloonsa ja jää yksin kärsimään sen kanssa, päihteetkään tuskin itsestään poistuvat kuvioista. Toki apua myös mahdolliseen päihdeongelmaan, mutta rinnalle pitäisi tarjota myös mt-apua, jotta toipuminen olisi mahdollisimman todennäköistä.

Oli virhe että päihde ja mielenterveyspalvelu yhdistettiin.

Yksi psykiatrinen sairaanhoitaja kirjoitti viimeiseksi lauseeksi ; Jaa-a, kipeältä vaikuttaa. Hyvin halveksuva suhtautuminen oli. 

Toivoisin että kaikki pääsisivät itsemurhavaarassa ollessaan osastolle, eikä heitä käännytettäisi kotiin kun tilaa ei ole. Eivät infarktipotilaatkaan joudu jännittämään saavatko hoitoa vai eivät. Haluaisin psykiatrisen hoidon samalle viivalle somaattisten kanssa. Jos saan lähetteen vaikka vatsakipujen vuoksi gastrolle, voin luottaa että lähetteessä kuvatut asiat tutkitaan. Psykiatrialle en päässyt edes asiakkaaksi, ja minulle valitettiin miksi olen tullut paikalle varatulla ajallani mutta sairauteni oli kuitenkin niin vaikea että puolen vuoden kuluttua olin osastolla ja vuoden kuluttua kuntoutustuella. Mielestäni minun olisi kuulunut saada hoitoa. Nyt maksan yksityisen lääkärin itse omista rahoistani ja joudun osastolle pari kertaa vuodessa koska hoitoni määrä riippuu rahoistani.

Vierailija kirjoitti:

Yksi psykiatrinen sairaanhoitaja kirjoitti viimeiseksi lauseeksi ; Jaa-a, kipeältä vaikuttaa. Hyvin halveksuva suhtautuminen oli. 

Mikä siinä loukkaa? Hoitaja ei tee diagnoosia, mutta näki, että kipeä on ja hoitoa vailla.

Vierailija kirjoitti:

Yksi psykiatrinen sairaanhoitaja kirjoitti viimeiseksi lauseeksi ; Jaa-a, kipeältä vaikuttaa. Hyvin halveksuva suhtautuminen oli. 

Mutta aito?

Taitaa isoimmat valittajat olla ne, jotka avusta huolimatta jatkavat itse oman elämänsä paskontaa, sitten valittavat, että muiden vika.. Jep apua on ja saa, jos huolii/ottaa vastaan.

En ole varsinaisesti mt- potilas mutta tämä ominaisuuteni, ADHD autismin piirteillä saa kyllä aika ajoin ajattelemaan että neuronormot tarvitsisivat kyllä jotain hoitoa! Välillä tuntuu ettei meikäläisillä ole mitään mahkuakaan pärjätä kun nuo avaruusoliot yrittää parantaa meitä normaaleiksi, voi sitä tietoisuuden määrää, eikö näistä voisi opettaa edes perustietoja kaikille jo koulussa, huoh

Erilaisia persoonallisuuksia ja neurotyyppejä pitäisi ymmärtää paremmin. Ei voi ruveta tekemään pääongelmaa sellaisista ominaisuuksista joiden kanssa henkilö on ollut hyvinvoiva ja toimintakykyinen suurimman osan elämästään.

Terapia tiedetään hyväksi, mutta psykoterapeutteja on aivan liian vähän, ja lisäksi psykoterapeuttikoulutus on todella kallista, se estää opiskelun siellä. Näitä pitäisi muuttaa mutta mt-ongelmat ei ole kovin kiinnostavia, ei edes vaikka lapsilla ja nuorilla on hätä. Huoh.

Tiedän muutaman ihmisen joilla on vähän vakavampia mielenterveysongelmia. Suurin ongelma ainakin näiden ihmisten osalta on se että he ei itse hyväksy juuri sitä hoitoa ja lääkkeitä mitkä sopii heille parhaiten, vaikka terveyden huollon ammattilaiset ja lähipiiri on kumminkin havainnut ne parhaimmaksi.

Tässä on varmaankin se sensuurin syy miksi hoito ja tarve ei oikein kohtaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärtävää ja inhinillistä. Liikaa on näitä hoitajia, joita kiinnostaa eniten oma palkkapussi eikä potilaan(asiakkaan) toipuminen. Myös eriarvoisuutta alalla esiintyy ja tästä on omakohtaisia kokemuksia mm. suomalaisessa systeemissä sisällä olevia kohdellaan paremmin ja muita erityisryhmiä. Luulen tosin, ettei nämä tasa-arvo ongelmat johdu tästä alasta vaan ihmisistä yleensä. Sen takia olen nähnyt aidon tasa-arvoisuuden suureksi hyveellisyydeksi koska sitä harvoin kohtaa.

Voi tulla yllätyksenä, mutta ihan jokainen käy töissä rahaa tienatakseen. Potilaita hoidetaan, mutta eihän ne mitään omia löhiomaisia ole, joista samalla lailla välitettäisiin.

Ja luulen, että tämä on justiinsa ongelmana mm mt-asioiden parissa. Aitoa välittämistä ei aina löydy vaikka sitä psyykkeen hoidossa justiinsa tarvittaisiin. Minun ymmärryksen mukaan mt-ongelmien hoidossa nimenomaan aito välittävä apu on mitä tarvitaan, eikä kylmäkiskoinen raaka suorittaminen.

Kannattaa yrittää löytää ystäviä niin ei tarvitse hakea välittämistä viranomaisen taholta. Onhan se ihan selvää että vaikka empatiaa voisi olla sairasta kohtaan niin ei potilaita voi ottaa ystäväkseen ja antaa vaivata mieltä koska se on työntekijän psyykelle aivan liian kuormittavaa.

Hei haloo, ei niitä ystäviä niin vain löydetä. Ei etenkään aikuisiällä, eikä varsinkaan muutenkin henkisesti uupuneena ja sairaana. Ystäväksi ei viranomaisen tarvitse alkaa leikkimään, mutta työhön kuuluu myös myötäeläminen. Terapeutit ja muut myös saavat itse työn vuoksi käydä terapiassa purkamassa työn aiheuttamaa rasitusta.

Vierailija kirjoitti:

Taitaa isoimmat valittajat olla ne, jotka avusta huolimatta jatkavat itse oman elämänsä paskontaa, sitten valittavat, että muiden vika.. Jep apua on ja saa, jos huolii/ottaa vastaan.

Ei ole noin yksinkertaista ja mustavalkoista. Itse olen joutunut tapella avun eteen paljonkin ja liian usein apu on vain se klassinen "lääkepurkki kouraan ja kotiin jaksamaan". Koronan iskiessä yritin hakea apua mt-palveluista ja valitin todella pahaa oloani ja uupumusta, mutta minulle sanottiin suoraan, ettei ongelmani ole akuutti. Jäin yksin ilman apua. Ja tiedän myös varmaksi, etten ole todellakaan ainoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärtävää ja inhinillistä. Liikaa on näitä hoitajia, joita kiinnostaa eniten oma palkkapussi eikä potilaan(asiakkaan) toipuminen. Myös eriarvoisuutta alalla esiintyy ja tästä on omakohtaisia kokemuksia mm. suomalaisessa systeemissä sisällä olevia kohdellaan paremmin ja muita erityisryhmiä. Luulen tosin, ettei nämä tasa-arvo ongelmat johdu tästä alasta vaan ihmisistä yleensä. Sen takia olen nähnyt aidon tasa-arvoisuuden suureksi hyveellisyydeksi koska sitä harvoin kohtaa.

Voi tulla yllätyksenä, mutta ihan jokainen käy töissä rahaa tienatakseen. Potilaita hoidetaan, mutta eihän ne mitään omia löhiomaisia ole, joista samalla lailla välitettäisiin.

Ja luulen, että tämä on justiinsa ongelmana mm mt-asioiden parissa. Aitoa välittämistä ei aina löydy vaikka sitä psyykkeen hoidossa justiinsa tarvittaisiin. Minun ymmärryksen mukaan mt-ongelmien hoidossa nimenomaan aito välittävä apu on mitä tarvitaan, eikä kylmäkiskoinen raaka suorittaminen.

Kannattaa yrittää löytää ystäviä niin ei tarvitse hakea välittämistä viranomaisen taholta. Onhan se ihan selvää että vaikka empatiaa voisi olla sairasta kohtaan niin ei potilaita voi ottaa ystäväkseen ja antaa vaivata mieltä koska se on työntekijän psyykelle aivan liian kuormittavaa.

Hei haloo, ei niitä ystäviä niin vain löydetä. Ei etenkään aikuisiällä, eikä varsinkaan muutenkin henkisesti uupuneena ja sairaana. Ystäväksi ei viranomaisen tarvitse alkaa leikkimään, mutta työhön kuuluu myös myötäeläminen. Terapeutit ja muut myös saavat itse työn vuoksi käydä terapiassa purkamassa työn aiheuttamaa rasitusta.

Siinähän vaadit myötäelämistä kun fakta on, että mielenterveyspotilaiden kanssa ei halua eikä jaksa työskennellä kukaan. Psykiatreja ei saa, ei hoitajia, ei sossuja.

Kun aikoinaan vielä alaikäisenä sairastin todella pahaa anoreksiaa, minut lähetettiin psykiatriselle osastolle ja koko perheelle luvattiin, että siellä saan asianmukaista apua ja hoitoa.

Toisin kävi. Jo ensimmäisenä päivänä minulta kysyttiin, että haluanko osallistua ruokailuun. Niin syvällä sairaudessa kun olin, tietenkin kieltäydyin. Sain viettää päivät huoneessani jumpaten ja syömättä kenenkään yhtään katsomatta perääni. Hoitajalle pääsin puhumaan hyvällä tuurilla hetkeksi ehkä kerran viikossa. Lääkärin kanssa perhepalavereita pidettiin silloin tällöin ja siellä aina valitettiin vointini heikentymistä ja painonlaskua. Kuitenkaan mitään konkreettista asialle ei tehty. Toisin sanoen olin osastolla vain säilössä.

Lopulta päädyin sisätautien osastolle hoitoon pariksi viikoksi kunnon totaalisesti romahdettua. Senkin jälkeen minua yritettiin sijoittaa takaisin tuolle osastolle, (":D") mutta onneksi vanhempani pysyivät lujana ja onnistuivat taistelemaan minulle paremman hoitopaikan muualta.

Vierailija kirjoitti:

Tiedän muutaman ihmisen joilla on vähän vakavampia mielenterveysongelmia. Suurin ongelma ainakin näiden ihmisten osalta on se että he ei itse hyväksy juuri sitä hoitoa ja lääkkeitä mitkä sopii heille parhaiten, vaikka terveyden huollon ammattilaiset ja lähipiiri on kumminkin havainnut ne parhaimmaksi.

Tässä on varmaankin se sensuurin syy miksi hoito ja tarve ei oikein kohtaa.

Tuota noin..

Sitä potilasta pitäis myös kuunnella ja uskoa, jos se kertoo kokemuksistaan.

Esim muotilääkettä ketipinoria tyrkytetään unettomuudesta ahdistukseen ja vähän kaikkeen, vaikka se on psykoosilääke ja sivuoirelista on loputon.

Se "terveydenhuollon ammattilainen" on kuitenkin vain yksi ihminen ja hänellä on omat mielipiteensä joita tuputtaa vaikka potilas kokee, että haittoja on hyötyjä enemmän. Ja miten kun se lähipiirikin näkee, että vointi ei muutu ainakaan paremmaksi vaikka tehdään kaikki lääkärin ohjeiden mukaan?

Itse en ole ollut hoitovastainen ja olen yrittänyt vaikka mitä täsmälleen ohjeiden mukaan mutta terveydenhuolto on jättänyt mut niin heitteille jopa vakavassa itsemuuurha vaarassa ja psykiatri aiheutti vaan lisää traumaa, eikä suostunut kuuntelemaan mua itseä yhtään. Oon jo alkanut oikeasti pelkäämään lääkäriä, ja se tuskin on hyvä lähtökohta hoidolle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tiedän muutaman ihmisen joilla on vähän vakavampia mielenterveysongelmia. Suurin ongelma ainakin näiden ihmisten osalta on se että he ei itse hyväksy juuri sitä hoitoa ja lääkkeitä mitkä sopii heille parhaiten, vaikka terveyden huollon ammattilaiset ja lähipiiri on kumminkin havainnut ne parhaimmaksi.

Tässä on varmaankin se sensuurin syy miksi hoito ja tarve ei oikein kohtaa.

Tuota noin..

Sitä potilasta pitäis myös kuunnella ja uskoa, jos se kertoo kokemuksistaan.

Esim muotilääkettä ketipinoria tyrkytetään unettomuudesta ahdistukseen ja vähän kaikkeen, vaikka se on psykoosilääke ja sivuoirelista on loputon.

Se "terveydenhuollon ammattilainen" on kuitenkin vain yksi ihminen ja hänellä on omat mielipiteensä joita tuputtaa vaikka potilas kokee, että haittoja on hyötyjä enemmän. Ja miten kun se lähipiirikin näkee, että vointi ei muutu ainakaan paremmaksi vaikka tehdään kaikki lääkärin ohjeiden mukaan?

Itse en ole ollut hoitovastainen ja olen yrittänyt vaikka mitä täsmälleen ohjeiden mukaan mutta terveydenhuolto on jättänyt mut niin heitteille jopa vakavassa itsemuuurha vaarassa ja psykiatri aiheutti vaan lisää traumaa, eikä suostunut kuuntelemaan mua itseä yhtään. Oon jo alkanut oikeasti pelkäämään lääkäriä, ja se tuskin on hyvä lähtökohta hoidolle.

Tämä! Sama kun yritäppä selittää jäätyäsi ilman diagnoosia että alkoholi auttaa ADHDn aiheuttamaan unettomuuteen, kun terveydenhoito koulutetaan hokemaan papukaijana että jo yksi olut pilaa yöunet! Niin kumpi olikaan ensin, muna vai kana?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Taitaa isoimmat valittajat olla ne, jotka avusta huolimatta jatkavat itse oman elämänsä paskontaa, sitten valittavat, että muiden vika.. Jep apua on ja saa, jos huolii/ottaa vastaan.

Ei ole noin yksinkertaista ja mustavalkoista. Itse olen joutunut tapella avun eteen paljonkin ja liian usein apu on vain se klassinen "lääkepurkki kouraan ja kotiin jaksamaan". Koronan iskiessä yritin hakea apua mt-palveluista ja valitin todella pahaa oloani ja uupumusta, mutta minulle sanottiin suoraan, ettei ongelmani ole akuutti. Jäin yksin ilman apua. Ja tiedän myös varmaksi, etten ole todellakaan ainoa.

Joskus ammattikoulussa olin valvonut varmaan pari viikkoa. Lampsin sit eräänä aamuna koulun terkkarille ja aloin itkemään kun en ole nukkunut, mä en vaan saa unta enkä jaksa enää.

No sain mä siksi päiväksi saikkulapun ja hoitaja totesi että "koettaa saada lääkäriaikaa jonkun ajan päähän. Tää on jatkunut jo niin pitkään, että ongelma ei tarvitse akuuttia hoitoa" 🤦

Psyk polin puolelle olen koettanut päästä jo kolmatta vuotta, en oikein enää jaksais yrittää.