Millaista hoitoa mt potilaat haluaisivat?

Vierailija kirjoitti:

Luoti kalloon niin loppuu kärsimys.

Kun ei se eutanasiakaan ole laillista ja nykyisillä lääkkeillä ei meinaa saada henkeään pois. Nembutalia ei voi kotiovelle tilata.

Aseita ei käsittääkseni ihan helpolla saa (eikös mt-taustat tarkisteta esim metsästyspiireissä lupaa hakiessa?)

Hyppäämällä voi saada itsestään vaan vihannekset ja raiteille tai rekan alle meno on myös sekä riskaabelia että epäeettistä ja traumatisoi muita.

Jos noin vihaat niitä, joilla menee huonosti, niin älä huoli, moni heistä onnistuu ennemmin tai myöhemmin. Aiemmat yritykset lisää riskiä uusintaan. Tunnen pari jotka onnistui jo ensimmäisellä kerralla ja yhden, joka ehdittiin monesti pelastaa, tais olla viides kerta kun onnistui.

Nimenomaan se helppo ja nopea hoitoonpääsy.

Vierailija kirjoitti:

Ymmärtävää ja inhinillistä. Liikaa on näitä hoitajia, joita kiinnostaa eniten oma palkkapussi eikä potilaan(asiakkaan) toipuminen. Myös eriarvoisuutta alalla esiintyy ja tästä on omakohtaisia kokemuksia mm. suomalaisessa systeemissä sisällä olevia kohdellaan paremmin ja muita erityisryhmiä. Luulen tosin, ettei nämä tasa-arvo ongelmat johdu tästä alasta vaan ihmisistä yleensä. Sen takia olen nähnyt aidon tasa-arvoisuuden suureksi hyveellisyydeksi koska sitä harvoin kohtaa.

Minä kun hakeuduin ensimmäistä kertaa terapiaan syömishäiriön vuoksi, sanoi terapeutti että toivoo minun tulevan kuntoon mahdollisimman pian jotta minusta tulisi taas "kunnon veroja maksava kansalainen". Ymmärrän kyllä, mutta tuntuihan se vakavasti sairaana ikävältä. Aivan kuin hänelle minun hyvinvoinnilla ja toipumisella ei olisi ollut mitään merkitystä, kunhan vain menen taas töihin ja maksan veroja.

Vierailija kirjoitti:

Mä olisi kaivannut pätevän terapeutin säännöllistä keskusteluapua ja sellastahan en saanut, kun omat voimat ei riittäneet sellasen etsimiseen ja laittoivat sitten eläkkeelle.

Saanko kysyä paljonko eläke on?  Riippuuko se palkkatuloista mitä ollut, paljonko niitä saa?

Vierailija kirjoitti:

Osastohoitoa enemmän tarjolle. Nykyinen edullinen avohoito-malli lienee näyttänyt kaikille sen hyödyllisyyden. Psykiatrisiin sairaaloihin enemmän osastoja ja henkilökuntaa, osastohoidon kynnystä madallettava ja lasten & nuorten pääsyä osastohoitoon helpotettava oleellisesti. Itsemurhaa yrittäneelle kolmen viikon hoitojakso rutiinina, ja tarvittaessa enemmän. Näin oli vielä ysärin puolivälissä.

Sairaaloita rauhallisiin luonnonläheisiin paikkoihin, jossa voi hoitojakson aikana liikkua ja kuljeskella. Aiemmin psykiatriset sairaalat olivat aina lähellä luontoa koska luonto tunnetusti rauhoittaa. Nyt esim. Hgissä on vain Aurora ja Hesperia keskellä kaupunkia, liikenteen melussa.

Avohoitomalli on täysi virhe.

Osastohoitoa tarvittaisiin varmasti enemmän nykytilanteessa kun paikat ovat koko ajan täynnä. Valitettavasti on epätodennäköistä että rahaa tai työvoimaa löytyisi kovin paljoa lähivuosina asioitten korjaamiseksi kun sote alueet ovat jo nyt rahoitusongelmissa ja työntekijät pakenevat alalta.

Vaikea uskoa että psykiatrisia sairaaloita tai osastoja perustettaisiin jonnekin luonnon keskelle koska tarvittavat tukitoiminnot saa järjestettyä edullisemmin somaattisen sairaalan yhteydessä. Helsingin uusi  sairaala psykiatrian osastoineen tulee Laaksoon ja hintalappu on yli 800 miljoonaa euroa.

En usko että osastolla oleville sijainnilla on juuri väliä koska ei huonokuntoiset potilaat ei varmasti mieti luonnon rauhaa vaan aivan muuta. Omaisille myös keskeinen sijainti on tärkeä vierailujen kannalta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärtävää ja inhinillistä. Liikaa on näitä hoitajia, joita kiinnostaa eniten oma palkkapussi eikä potilaan(asiakkaan) toipuminen. Myös eriarvoisuutta alalla esiintyy ja tästä on omakohtaisia kokemuksia mm. suomalaisessa systeemissä sisällä olevia kohdellaan paremmin ja muita erityisryhmiä. Luulen tosin, ettei nämä tasa-arvo ongelmat johdu tästä alasta vaan ihmisistä yleensä. Sen takia olen nähnyt aidon tasa-arvoisuuden suureksi hyveellisyydeksi koska sitä harvoin kohtaa.

Voi tulla yllätyksenä, mutta ihan jokainen käy töissä rahaa tienatakseen. Potilaita hoidetaan, mutta eihän ne mitään omia löhiomaisia ole, joista samalla lailla välitettäisiin.

Kyllä tää tuli mulle siten yllätyksenä, että ettekö te ihmiset osaa valita koulutussuuntausta tai erikoistumista sillä tavalla, että pääsisitte juuri sellaiseen työhön kuin haluatte? Mikä pakko on tehdä työtä just mt-puolella? Kouluttautukaa uudelleen ja lopettakaa valittaminen, jooko?

Potilastyöhön pitäisi päästää ihmisiä, joilla on aitoa halua auttaa.

Rahaa voi tienata kaikissa ammateissa. Sori jos tää on sulle yllätys.

Kyllä ihminen voi tehdä auttamistyötä mutta ei potilaat koskaan ole niin läheisiä eikä saakaan olla. Ammattilainen pitää olla ja suojata omaa jaksamistaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olisi kaivannut pätevän terapeutin säännöllistä keskusteluapua ja sellastahan en saanut, kun omat voimat ei riittäneet sellasen etsimiseen ja laittoivat sitten eläkkeelle.

Saanko kysyä paljonko eläke on?  Riippuuko se palkkatuloista mitä ollut, paljonko niitä saa?

Riippuu. Ilman palkkaa saa minimieläkkeen joka on tosi pieni.

Jospa aloittais siitä että hoitoa sais ajoissa

Vierailija kirjoitti:

Aivan normaalia inhimillistä kohtaamista. Olisi kuunteleva ihminen ja pääsisi vaikka jollekin saarelle tai kylälle toisten kaltaistensa joukkoon.

Omat pienet asunnon jokaiselle, kotoisat. Olisi luontoa, olisi yhdessä tekemistä mutta ei suorittamista. Vaikka tulen tekoa ja istumista nuotion äärellä, ollen yhdessä, tarinoitaisiin.

Olisi elämässä jotain mystistä, jotain elämisen arvoista. Siellä ei olisi digitaalisia laitteita, ei ainakaan älypuhelimia ja somea.

Nyt ollaan vaan täällä, jossa ihmiset eivät kuule eikä näe. Kaikki on epäaitoa ja kaaoksessa. Ei tässä ole kuin rooleja ympärillä. En usko, että virkamiehetkään kuten lääkärit, ovat osaansa tyytyväisiä. Jaksavat koska palkka on hyvä. Ketä täällä kiinnostaa olla tällaisessa yhteiskunnassa?

Eikö voitaisi rakentaa jotain inhimillisempää ja aitoa yhteisöllisyyttä.

Kysyttiin millaista hoitoa haluaisit. Ei mtn mielikuvitusmaailmassa elämistä.

Vierailija kirjoitti:

Että niillä, joiden pitäis auttaa olis inhimillisyyttä. Jouduin kolmannen kerran osastolle ano reksi an takia ja ensimmäisenä hoitaja totesi, että "Sinä taas. Eikö me just sut päästetty kotiin?" Auttoi siinä hetkessä tosi paljon ja sitouduin hoitoon tosi hyvin, kun lähtökohtaisesti olo oli se, että ei niitä kiinnosta, niin miksi mua pitäis kiinnostaa, kun en muutenkaan halua elää.

Onhan se aika vaikea auttaa ihmistä joka ei halua elää. Hoitohenkilökunta ei voi tässä auttaa mutta voi tukea jaksamisessa. Valitettavasti jos ei ole elämänhalua niin jossain vaiheessa sitä varmaan haluaa kuolla jollain valitsemallaan tavalla. Siinä eivät lääkkeet tai terapia auta eikä ketään voida pitää osastolla vuosikausia miettimässä jos vaikka elämänhalua palautuisi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olisi kaivannut pätevän terapeutin säännöllistä keskusteluapua ja sellastahan en saanut, kun omat voimat ei riittäneet sellasen etsimiseen ja laittoivat sitten eläkkeelle.

Saanko kysyä paljonko eläke on?  Riippuuko se palkkatuloista mitä ollut, paljonko niitä saa?

Se riippuu työhistoriasta, paljonko ollut palkka ja jäljellä olleista työvuosista. Olin pienituloinen ja eläkekin jäi pieneksi, noin 1200 nettona.

Hoitajan näkökulmasta, toivoisin lisää mielisairaaloita, siis ihan osastoja ja ne mielisairaalat/ parantolat voisi sijaita vaikka jossain luonnon keskellä, kuten ennen vanhaan oli kai tapanakin. Enemmän hoitajia, aikaa kuunnella potilasta ja kohdata hänet ihmisenä.

Olisin halunnut edes viikoksi jonnekin hoitoon kun sairastuin psykoosiin. Avohoito oli silloin päivän sana ja niinpä minä ajelin autolla, hoidin kaksi lasta ja kodin psykoosissa. Onneksi olin sentään töistä sairauslomalla. Lääkkeet auttoi vähitellen, mutta jälkeenpäin ajatellen olihan siinä vaaratilanteita ja varmasti oli myös lapsille traumaattista, vaikka olivatkin pieniä silloin. Sain keskusteluapua jälkeenpäin, mutta silloin siitä ei enää apua ollut, olin niin lääketokkurassa. Tapahtuneesta on aikaa 20 vuotta, nyt olen jonkinlaisessa kunnossa, mutta kyllä mielenterveyspalveluissa kehittämisen varaa on. Yksi mt-potilas

Mt-potilaiden kanssa työskenteleminen on sen verran kuormittavaa ja raskasta, että ne empaattiset työntekijät on burnoutissa alta aikayksikön. Mun empatiakyky on tämän työn myötä kadonnut, kun kuulet päivittäin huutoa, haukkumista ja nimittelyä, valitettavasti nämä asiakkaat on myös niitä, jotka vie sen henkilökunnan ajan ja energian niiltä rauhallisimmilta tapauksilta. Pyrin kohtaamaan asiakkaat kuitenkin ystävällisesti ja inhimillisellä otteella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärtävää ja inhinillistä. Liikaa on näitä hoitajia, joita kiinnostaa eniten oma palkkapussi eikä potilaan(asiakkaan) toipuminen. Myös eriarvoisuutta alalla esiintyy ja tästä on omakohtaisia kokemuksia mm. suomalaisessa systeemissä sisällä olevia kohdellaan paremmin ja muita erityisryhmiä. Luulen tosin, ettei nämä tasa-arvo ongelmat johdu tästä alasta vaan ihmisistä yleensä. Sen takia olen nähnyt aidon tasa-arvoisuuden suureksi hyveellisyydeksi koska sitä harvoin kohtaa.

Voi tulla yllätyksenä, mutta ihan jokainen käy töissä rahaa tienatakseen. Potilaita hoidetaan, mutta eihän ne mitään omia löhiomaisia ole, joista samalla lailla välitettäisiin.

Ja luulen, että tämä on justiinsa ongelmana mm mt-asioiden parissa. Aitoa välittämistä ei aina löydy vaikka sitä psyykkeen hoidossa justiinsa tarvittaisiin. Minun ymmärryksen mukaan mt-ongelmien hoidossa nimenomaan aito välittävä apu on mitä tarvitaan, eikä kylmäkiskoinen raaka suorittaminen.

Mistä ihmiset ovat saaneet sen käsityksen, että yhteiskunnan tehtävä on välittää?

En tiedä mutta itse haluaisin aktiviteetteja ja kunnon ruokaohjaukset esim matalatasoisen tulehduksen poistamiseksi ja rentoa menoa. Tulehdusten poistaminen vaikuttaa koko tasapainoon ihan valtavasti. Harmi etteivät hoitolaitokset vaan kiinnostu asiasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärtävää ja inhinillistä. Liikaa on näitä hoitajia, joita kiinnostaa eniten oma palkkapussi eikä potilaan(asiakkaan) toipuminen. Myös eriarvoisuutta alalla esiintyy ja tästä on omakohtaisia kokemuksia mm. suomalaisessa systeemissä sisällä olevia kohdellaan paremmin ja muita erityisryhmiä. Luulen tosin, ettei nämä tasa-arvo ongelmat johdu tästä alasta vaan ihmisistä yleensä. Sen takia olen nähnyt aidon tasa-arvoisuuden suureksi hyveellisyydeksi koska sitä harvoin kohtaa.

Voi tulla yllätyksenä, mutta ihan jokainen käy töissä rahaa tienatakseen. Potilaita hoidetaan, mutta eihän ne mitään omia löhiomaisia ole, joista samalla lailla välitettäisiin.

Ja luulen, että tämä on justiinsa ongelmana mm mt-asioiden parissa. Aitoa välittämistä ei aina löydy vaikka sitä psyykkeen hoidossa justiinsa tarvittaisiin. Minun ymmärryksen mukaan mt-ongelmien hoidossa nimenomaan aito välittävä apu on mitä tarvitaan, eikä kylmäkiskoinen raaka suorittaminen.

Mistä ihmiset ovat saaneet sen käsityksen, että yhteiskunnan tehtävä on välittää?

Niin se välittäminen vaatii aina jotain ellei ole äidinrakkaudesta kyse. Ei kenestäkään tuntemattomasta aidosti välitetä eikä se ole terveydenhuollon tehtävä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärtävää ja inhinillistä. Liikaa on näitä hoitajia, joita kiinnostaa eniten oma palkkapussi eikä potilaan(asiakkaan) toipuminen. Myös eriarvoisuutta alalla esiintyy ja tästä on omakohtaisia kokemuksia mm. suomalaisessa systeemissä sisällä olevia kohdellaan paremmin ja muita erityisryhmiä. Luulen tosin, ettei nämä tasa-arvo ongelmat johdu tästä alasta vaan ihmisistä yleensä. Sen takia olen nähnyt aidon tasa-arvoisuuden suureksi hyveellisyydeksi koska sitä harvoin kohtaa.

Voi tulla yllätyksenä, mutta ihan jokainen käy töissä rahaa tienatakseen. Potilaita hoidetaan, mutta eihän ne mitään omia löhiomaisia ole, joista samalla lailla välitettäisiin.

Ja luulen, että tämä on justiinsa ongelmana mm mt-asioiden parissa. Aitoa välittämistä ei aina löydy vaikka sitä psyykkeen hoidossa justiinsa tarvittaisiin. Minun ymmärryksen mukaan mt-ongelmien hoidossa nimenomaan aito välittävä apu on mitä tarvitaan, eikä kylmäkiskoinen raaka suorittaminen.

Mistä ihmiset ovat saaneet sen käsityksen, että yhteiskunnan tehtävä on välittää?

Palveluammateissa on tosiaan totuttu hyvään palveluun, näin ainakin luulen, että suurin osa mieltää palvelun laadun. Psyykkenhoidossa inhimillisyys on tärkeää kuunteleminen, ymmärtäminen ja auttaminen. Potilaan tilannetta ei saisi huonontaa huonoilla kommenteilla ja välinpitämättömyydellä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärtävää ja inhinillistä. Liikaa on näitä hoitajia, joita kiinnostaa eniten oma palkkapussi eikä potilaan(asiakkaan) toipuminen. Myös eriarvoisuutta alalla esiintyy ja tästä on omakohtaisia kokemuksia mm. suomalaisessa systeemissä sisällä olevia kohdellaan paremmin ja muita erityisryhmiä. Luulen tosin, ettei nämä tasa-arvo ongelmat johdu tästä alasta vaan ihmisistä yleensä. Sen takia olen nähnyt aidon tasa-arvoisuuden suureksi hyveellisyydeksi koska sitä harvoin kohtaa.

Voi tulla yllätyksenä, mutta ihan jokainen käy töissä rahaa tienatakseen. Potilaita hoidetaan, mutta eihän ne mitään omia löhiomaisia ole, joista samalla lailla välitettäisiin.

Ja luulen, että tämä on justiinsa ongelmana mm mt-asioiden parissa. Aitoa välittämistä ei aina löydy vaikka sitä psyykkeen hoidossa justiinsa tarvittaisiin. Minun ymmärryksen mukaan mt-ongelmien hoidossa nimenomaan aito välittävä apu on mitä tarvitaan, eikä kylmäkiskoinen raaka suorittaminen.

Mistä ihmiset ovat saaneet sen käsityksen, että yhteiskunnan tehtävä on välittää?

Niin se välittäminen vaatii aina jotain ellei ole äidinrakkaudesta kyse. Ei kenestäkään tuntemattomasta aidosti välitetä eikä se ole terveydenhuollon tehtävä.

Surullista kuultavaa, jos ei teiltä löydy aitoa kristillistä lähimmäisen rakkautta kaikkia kohtaan. Mutta toivoa paremmasta on....

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärtävää ja inhinillistä. Liikaa on näitä hoitajia, joita kiinnostaa eniten oma palkkapussi eikä potilaan(asiakkaan) toipuminen. Myös eriarvoisuutta alalla esiintyy ja tästä on omakohtaisia kokemuksia mm. suomalaisessa systeemissä sisällä olevia kohdellaan paremmin ja muita erityisryhmiä. Luulen tosin, ettei nämä tasa-arvo ongelmat johdu tästä alasta vaan ihmisistä yleensä. Sen takia olen nähnyt aidon tasa-arvoisuuden suureksi hyveellisyydeksi koska sitä harvoin kohtaa.

Voi tulla yllätyksenä, mutta ihan jokainen käy töissä rahaa tienatakseen. Potilaita hoidetaan, mutta eihän ne mitään omia löhiomaisia ole, joista samalla lailla välitettäisiin.

Ja luulen, että tämä on justiinsa ongelmana mm mt-asioiden parissa. Aitoa välittämistä ei aina löydy vaikka sitä psyykkeen hoidossa justiinsa tarvittaisiin. Minun ymmärryksen mukaan mt-ongelmien hoidossa nimenomaan aito välittävä apu on mitä tarvitaan, eikä kylmäkiskoinen raaka suorittaminen.

Mistä ihmiset ovat saaneet sen käsityksen, että yhteiskunnan tehtävä on välittää?

Pitäiskö monen "terveen" tässäkin ketjussa vaan myöntää, että mt-ongelmia löytyy? Passiivisaggressiivisuus paistaa läpi. Joku toinen ehdotti "kuulaa kalloon" ja "pakkosterilointia" ihmisille. Apua kaipaatte