Millaista hoitoa mt potilaat haluaisivat?

Olisin myös toivonut, että terapiassa hoitavalla taholla olisi ollut enemmän malttia sietää sitä, ettei kaikkia isoja ongelmia ole mahdollista kerralla hetkessä ratkaista. Terapiassa käyminen oli todella kuormittavaa, kun samalla kertaa piti hoitaa muuta elämää ja olisi myös terapeuttia varten pitänyt antaa isoja näyttöjä edistymisestä. En kestänyt sitä jatkuvaa painetta ja lopetin terapian. 

Suurin osa todennäköisesti hyötyisi valtavasti traumaterapiasta ja siitä että on rauhoittavia pahimpia tilanteita varten. Molemmat näistä ovat suurimman osan ulottumattomissa ja "hoito" on loputtomia mielialalääkekokeiluja, neurolepteja ja pelkästään haitallisia käyntejä psykiatrisen sairaanhoitajan luona. 

T. Eräs onnekas toipunut, kaiken psykiatrian rattaistossa kokenut

Itse ajauduin pakkohoidon kautta puoli väkisin avohoitoon hankkiakseni itselleni skitsofreniadiagnoosin, mikä oli elämäni suurin virhe. Ainoa mitä hoidosta jäi mieleen oli metaforat, joilla alan ammattilaiset yrittivät jäsentää omaa erikoisalaansa. Milloin hoidettiin diabetesta ja milloin sairauteni ei ollutkaan kuin korkea kolesteroli. Joskus joku tokaisi, että skitsofrenian etiologia on tuntematon sen jälkeen, kun olin kertonut lapsuuden traumoistani. Olen sen verran hyvä hoksottimiltani kuitenkin, että tiedostan kun älykkyyttäni loukataan. Oivalsin että tehtäväni oli olla vain tekosyy maksaa niille pseudotieteellisille paskanjauhajille valtavaa palkkaa veronmaksajien rahoista, ja että minussa, ajattelussani ja järjenjuoksussani ei ollut kerta kaikkiaan mitään vikaa, vaan olin heihin verrattuna täysin terve päästäni ja tiesin tasan tarkkaan kuka olin, mistä tulin ja mistä kärsin.

 

Tämä pieni oivalluksen  johti siihen, että lopetin hoidon ja itseni sekä ongelmien tulkitsemisen väkisin jonkun ihmeellisen pseudotieteellinen diagnoosin kautta, jossa ei alun alkaenkaan ollut järjen hiventä, mutta jonka kautta jokainen inahdukseni, kokemukseni ja tunnereaktioini peilattiin. Mt-hoito ei toimi koska se perustuu harhaisille uskomuksille, epäluotettaville diagnooseille ja ihmisten sekä heidän oikeiden tosiasiallisten ongelmien sivuuttamiselle. Sitä ei voi täysin rakentaa toisin, koska monien ongelmat eivät kerta kaikkiaan ratkea lääketieteen avulla eikä edes keskustelutuen. On moraalitonta aivopestä ihmisiä odottamaan terveydenhuollolta asioita, joita se ei voi ratkoa etenkin, kun terveydenhuolto on muutenkin ylikuormittunut. 

Valitettavasti ala uuvuttaa työntekijät, potilaita tulee ovista ja ikkunoista, koko ajan joutuu menemään äärirajoilla. Ihminen ei ole kone, ei kukaan jaksa tappotahdilla tuollaista työtä. Lisäksi työntekijät saavat niskaansa haukut siitä ettei resurssien vuoksi apua ole tarjota riittävästi, vaikka työntekijä ei voi tällaisille asioille mitään vaan on yritettävä toimia niillä resursseilla mitä on.

Hivenaine- ja vitamiinimittaukset. Joo, maksaa paljon, mutta löytyy mitä tulee korjata niiltä osin!

Tärkein olisi pitkä-aikainen hoitosuhde, sopivia lääkkeitä kokeiltaisiin rauhassa ja etsittäisiin oikea valmiste, rinnalle keskusteluapu. Juuri tuo tunne ettet ole yksin vaan joku on koko ajan siinä rinnalla tukemassa ja auttamassa. Tarvittaessa myös osaltolle pääsisi helpommin. Eli ei tule toteutumaan😅

Ect pelasti minut. Ilman en olisi täällä enää.

Moni haluaisi itselleen lääkekannabista vaikka moni mielenterveyspotilas pössyttelee pilveä nykyään muutenkin. Päihteillä (kyllä, myös kannabiksella) ja mielenterveysongelmilla on erittäin selvä yhteys.

Vierailija kirjoitti:

Hoitajan näkökulmasta, toivoisin lisää mielisairaaloita, siis ihan osastoja ja ne mielisairaalat/ parantolat voisi sijaita vaikka jossain luonnon keskellä, kuten ennen vanhaan oli kai tapanakin. Enemmän hoitajia, aikaa kuunnella potilasta ja kohdata hänet ihmisenä.

Tämä. Ja avohoidossa tiiviimmät käynnit.

Vierailija kirjoitti:

Pakkosterilisoinnit olisi hyvä palauttaa, koska mt-vaivat ovat yleensä vahvasti perinnöllisiä, ja mt-potilaat usein liian typeriä huolehtiakseen ehkäisystä.

Noin 50% sairastuu vähintään yhteen mielenterveydenhäiriöön elämänsä aikana. 

Olisin halunnut hyvän hoitajan, terapeutin, kenet hyvänsä, jolla olisi ollut jotain järkevää sanottavaa ja keinoja lievittää esimerkiksi ahdistusta. Juu, kuuntelivat kyllä, mutta siihen se jäikin. Hengitysharjoituksia tarjottiin koko ajan, ihan kuin maailmassa ei mitään muita ahdistuksenhallintakeinoja olisi. Hengitysharjoituksista ei pahimpaan ahdistukseen ollut mitään hyötyä, bentsoista oli, mutta tietenkään niitä ei sitten enää kirjoitettu, vaikka käytin niitä aivan ohjeistuksen mukaan ja vain tarvittaessa. Oli pitkiä aikoja, etten päässyt kotoani mihinkään, ahdistus ja paniikkihäiriö olivat niin voimakkaita. Päädyin sitten eläkkeelle kymmenen vuoden jälkeen.