Lue keskustelun säännöt.
Miksi 45-60v naisille tulee aina se "alan elää itselleni"-vaihe?
03.01.2023 |
Kun lapset muuttaa kotoa, niin aletaan hehkuttaa tota "nyt on minun aikani!" "nyt alan elää itselleni" jne. :D Lapsettomana en ymmärrä tuota, että onko heillä tavoite alkaa elää itselleen vasta kun ovat vanhempia vai mitä?? Itse olen ainakin elänyt itselleni jo teinistä saakka.
Kommentit (348)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Perheessä lapset ovat aina etusijalla. Ja huolehtimisnakki sattuu 99% tapauksissa äideille. Itäs noukkii rusinat pullasta lastenhoidon suhteen ja tekevät vain mukavat hommat.
Miksi lapset ovat aina etusijalla? Kaikilla perheenjäsenillä voi olla omia tarpeita. Jos eletään vain lapsille, se on aika epäterve kuvio niiden lastenkin kannalta.
Koska pienet lapset eivät voi huolehtia itsestään, stupid.
Puhutaanko tässä vain pienistä lapsista vai kaiken ikäisistä? Kuinka tyhmä sinun pitää olla, että kuvittelet, että pieni lapsi jätettäisiin huolehtimaan yksin itsestään? Onhan niitä muitakin ihmisiä kuin se uhrautuva, itsensä korvaamattomaksi tekevä äiti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On mukavaa, kun elämässä on erilaisia vaiheita. Itse halusin lapsia, joten myös lasten saaminen ja heille eletty aika on ollut omien toiveiden toteuttamista. Sitten taas kun he ovat omillaan, on toisenlaisten haaveiden toteuttamisen aika.
No mulla on selvästi jotain odotettavaa. Täytän tänä vuonna 60 ja kieriskelen edelleen kaipuussa, kun nuorimmainen muutti syksyllä opintojen perässä pois kotoa. Ei ole helppoa miehelläkään, joten välillä kieriskellään yhdessä. En ole vielä voimaantunut ja alkanut elää vain itselleni. Onneksi on tuo ukko ja koira, jottei koti ole aivan tyhjä. On tässä opettelemista. On hienoa, että lapsilla on oma elämä ja ovat päässeet opiskelemaan, ovat löytäneet puolisot yms. mutta, mutta ...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No se on sitä VOIMAANTUMISTA, mitä vanhat ämmät nykyään harrastaa. Oletteko ikinä kuulleet miehestä joka voimaantuu? Joo en minäkään.
Eipä niiden tarvitse. Vastuu sysätään vaimolle ja sitten, kun lapset lähtee kotoa, ihmetellään kun se vaimo lähtee samalla oven avauksella.
Ei tulisi mieleenkään tuollainen. Olisin ollut täysillä lasten kasvatuksessa mukana mutta enää turha sellaisesta haaveilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Perheessä lapset ovat aina etusijalla. Ja huolehtimisnakki sattuu 99% tapauksissa äideille. Itäs noukkii rusinat pullasta lastenhoidon suhteen ja tekevät vain mukavat hommat.
Miksi lapset ovat aina etusijalla? Kaikilla perheenjäsenillä voi olla omia tarpeita. Jos eletään vain lapsille, se on aika epäterve kuvio niiden lastenkin kannalta.
Koska pienet lapset eivät voi huolehtia itsestään, stupid.
Eikö lapsella ole kuin äiti?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin, lapsettomana et tosiaankaan voi ymmärtää, mitä 24/7 äitinä oleminen yhdelle tai useammalle lapselle on. Kiitos siitä, ettet yritä esittää, että ymmärtäisit, vaikka ymmärtämättömyytesi antaakin vähän naiivin ja epäempaattisen käsityksen.
Niin, ymmärrän että se on raskasta jne. Mutta sehän on oma valinta. Voi valita myös helpomman tien, niinkuin minä tein.
Eivät kaikki halua mennä kaikessa siitä, missä aita on matalin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kai se johtuu siitä, että ovat koko ikänsä laittaneet muiden tarpeet omiensa edelle.
Musta tuo on aika surullista, että koko elämä mennyt sit siihen .
No eihän siihen nyt koko elämä ole mennyt. Lapsuus ja nuoruus on eletty ihan vain itselle, eli varmaan vasta yli kaksikymppisenä on tehty lapset ja ne menee kaiken edelle. Vähän yli nelikymppisenä sitä voi taas laittaa itsensä etusijalle ja elämää voi olla edessä vielä 40-50 vuotta.
Sitäpaitsi ei se lapsiperhe elämä mitään kamalla ole. Se antaa paljon ja itsellä ainakin parhaat muistot on ajalta, jolloin lapset olivat kotona. Ei ollenkaan sieltä nuoruuden sinkkuelämästä.
No sittenhän sinä olet elänyt itsellesi juuri sen ajan, kun lapset olivat kotona.
Meinaatko, että jos perhe-elämä on hauskaa ja mukavaa, se on eletty itselle, mutta jos se on vaikeata ja haastavaa, se on eletty lapsille? vai mitä selität?
Kyllä ne lapset on pieninä ihan etusijalla vanhempien elämässä, mutta se ei poista sitä tosiasiaa, että elämä voi silti olla täydellisen hyvää ja mukavaa. Kun lapset muuttaa pois, voit taas tehdä mitä lystäät, mutta ei se siitä elämästä silti automaattisesti tee parempaa. Mutta toki voit suunnitella menosi vain itsesi mukaan.
Ihminen on oman onnensa seppä ja elämä on sellaista miksi sen teet.
Elämä on harvoin täydellisen hyvää ja mukavaa. Etenkään niiden pienten lasten kanssa.
Ikävää, jos sinulla on tuollaisia kokemuksia, mutta kyllä perhe ja lapset yleensä lisäävät ihmisen hyvinvointia ja onnellisuutta ja tuovat sisältöä elämään. Yksinäisyys taas on musertavaa ja koettelee terveyttäkin.
Itse voin puhua tietenkin vain omasta kokemusestani ja omasta puolestani, mutta joo, onnellisinta on elämä ollut silloin, kun lapset oli pieniä.
Eivät ainoat vaihtoehdot elämässä ole musertava yksinäisyys ja lapsiperhe-elämä. Miksi mammat niin helposti kuvittelevat noin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Samasta syystä, kuin miksi viikonlopuista ja lomistakin nauttii enemmän silloin jos käy töissä.
Mä olen 47-vuotias ja pienin lapsistani on vasta vauva ja vanhin on 19 vuotta. Rrrrrakastan olla pienten lasten äiti. Työtä on paljon, mutta pienet lapset tuo niin valtavasti onnea ja iloa elämään. Silti toivoisin joskus, että aikaa olisi enemmän omiin projekteihin, mutta ehkä sekin aika vielä koittaa. Salaisuus on siis tasapaino - mitä ikinä se kullekin tarkoittaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Perheessä lapset ovat aina etusijalla. Ja huolehtimisnakki sattuu 99% tapauksissa äideille. Itäs noukkii rusinat pullasta lastenhoidon suhteen ja tekevät vain mukavat hommat.
Miksi lapset ovat aina etusijalla? Kaikilla perheenjäsenillä voi olla omia tarpeita. Jos eletään vain lapsille, se on aika epäterve kuvio niiden lastenkin kannalta.
Voi tätä epäkypsyyden määrää. Juuri sinunlaistesi ei pidä alkaa lisääntyä, koska epäterve kuvio niiden lapsten kannalta on se, että he eivät ole etusijalla. Jotkut vanhemmat luulevat, että he voivat edelleen ottaa omat tarpeensa ensimmäisinä huomioon, vaikka heillä on lapsi, jonka koko elämä on kiinni vanhemmasta ja tämän käytöksestä.
Aina välillä saamme lukea näitä surullisia tarinoita lehdistä. Onneksi on olemassa lastensuojelu, joka huolentii lapsesta silloin, kun vanhempi on kyvytön huolentimaan lapsesta ja ne omat tarpeet menee ohi lapsen tarpeiden.
Lapsi on vain hetken aikaa pieni ja jos sitä aikaa ei pysty lasta laittamaan etusijalle, ei lasta kannata tehdä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ne on noita naisia jotka uhraavat kaiken toisten eteen, hoitavat jopa miehen pyykit ja ruuat ja sukulaislasten joululahjat. Eivät voi kuvitellakaan menevänsä esim.hotelliin nukkumaan yöksi ja jättävänsä lapsia miehelle. Hukkuvat äitiyteen epäterveellä tavalla. Yleensä naimisissa ns.lapsimiehen kanssa joka joko laiska tai osaamaton. Näille naisille on suuri yllätys että toisenlaisiakin miehiä on olemassa.
Perheen pyykit. Ei se mies mikään perheestä erillinen otus ole. Kaikkien pyykit pestään.
Niin. Tässä puhutaan nyt marttyyriäideistä, jotka pitkälti vastaavat arjen pyörittämisestä ja se mies ei pese niitä perheen pyykkejä.
Pesukone saa olla pyörimässä 24/7 jos aletaan ihmisten pyykkejä eritellä sen mukaan mistä perheenjäsenestä on kysymys. Täysiä koneellisia pestään, ihan sama mitä siellä on.
Nii? Ja sen työn voi myös jakaa niin, että joku muu kuin nainen pesee koko perheen pyykit.
Joo sen nimi on pesukone.
Onko teillä pyykkikone, joka lajittelee pyykin, ottaa itse pyykit sisälleen, annostelee pesuaineen ja valitsee itse ohjelman sen mukaan, millaista pyykkiä sisälleen otti? Ja tietenkin pesee ja kuivattaa ne ja viikkaa ne, vie puhtaat vaatteet oikeisiin kaappeihin?
Toki se teidän pyykinpesukone tilaa pesuaineet nettikaupasta, noutaa ja avaa paketin. Myös hanan se avaa itse, ja sulkee, kun pyykit on pesty?
Tämä teidän pesukoneenne myös seuraa sitä, kuinka paljon pyykkiä on kertynyt pyykkikoriin, jotta tietää, milloin on aika pyykätä? Vai kerääkö se likaiset vaatteet sieltä, mihin te ne kulloinkin satutte jättämään?
Näinpä, tunnistin tuon pyykinpesukoneen, meillä sen nimi on ***.
Ja syykin sille on selvä, sillä/tällä kun se käy niin luonnostaan ja ovat tottuneet siihen, että *** hoitaa kaiken tuon. Edelleen, vaikka on vinkattu lukuisia kertoja, että kone kaipaisi hieman useampaa käyttäjää, ei ole ydinfysiikkaa.
Sama juttu ruoanlaiton ja miettimisen kanssa, mutta kun "ei kaikilla ole mielenkiintoa ruokia miettiä saati kokkailla" eikä oma pääni ole vielä antanut periksi 100% :lle eines/hamppari/pizza-linjallekaan lähdölle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kai se johtuu siitä, että ovat koko ikänsä laittaneet muiden tarpeet omiensa edelle.
Musta tuo on aika surullista, että koko elämä mennyt sit siihen .
Sen voi nähdä myös niin, että eipähän ole elämä mennyt hukkaan. Kyllä se omista lapsista huolehtiminen on kuitenkin ihan omasta halusta tapahtuvaa, vaikka kuinka raskasta olisikin. Ja sen tietää, että joku päivä sitten on aikaa itselle. Ei se elämä lopu 50-vuotiaana :'D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Perheessä lapset ovat aina etusijalla. Ja huolehtimisnakki sattuu 99% tapauksissa äideille. Itäs noukkii rusinat pullasta lastenhoidon suhteen ja tekevät vain mukavat hommat.
Miksi lapset ovat aina etusijalla? Kaikilla perheenjäsenillä voi olla omia tarpeita. Jos eletään vain lapsille, se on aika epäterve kuvio niiden lastenkin kannalta.
Voi tätä epäkypsyyden määrää. Juuri sinunlaistesi ei pidä alkaa lisääntyä, koska epäterve kuvio niiden lapsten kannalta on se, että he eivät ole etusijalla. Jotkut vanhemmat luulevat, että he voivat edelleen ottaa omat tarpeensa ensimmäisinä huomioon, vaikka heillä on lapsi, jonka koko elämä on kiinni vanhemmasta ja tämän käytöksestä.
Aina välillä saamme lukea näitä surullisia tarinoita lehdistä. Onneksi on olemassa lastensuojelu, joka huolentii lapsesta silloin, kun vanhempi on kyvytön huolentimaan lapsesta ja ne omat tarpeet menee ohi lapsen tarpeiden.
Lapsi on vain hetken aikaa pieni ja jos sitä aikaa ei pysty lasta laittamaan etusijalle, ei lasta kannata tehdä.
E
Ei tässä mistään lapsen heitteillejätöstä ole kysymys. Vaan siitä, ettei lapsi (siis minkä tahansa ikäinen, ei vain erityisesti pieni) ole kaiken keskipiste koko ajan, ja jonka tarpeet nostetaan aina automaattisesti jalustalle. Joku vauva nyt on vähän eri asia, sitä pitää ruokkia silloin kun sillä on nälkä tms. Ei aina kannata vetää näitä keskusteluja ääripäähän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kai se johtuu siitä, että ovat koko ikänsä laittaneet muiden tarpeet omiensa edelle.
Musta tuo on aika surullista, että koko elämä mennyt sit siihen .
No eihän siihen nyt koko elämä ole mennyt. Lapsuus ja nuoruus on eletty ihan vain itselle, eli varmaan vasta yli kaksikymppisenä on tehty lapset ja ne menee kaiken edelle. Vähän yli nelikymppisenä sitä voi taas laittaa itsensä etusijalle ja elämää voi olla edessä vielä 40-50 vuotta.
Sitäpaitsi ei se lapsiperhe elämä mitään kamalla ole. Se antaa paljon ja itsellä ainakin parhaat muistot on ajalta, jolloin lapset olivat kotona. Ei ollenkaan sieltä nuoruuden sinkkuelämästä.
No sittenhän sinä olet elänyt itsellesi juuri sen ajan, kun lapset olivat kotona.
Meinaatko, että jos perhe-elämä on hauskaa ja mukavaa, se on eletty itselle, mutta jos se on vaikeata ja haastavaa, se on eletty lapsille? vai mitä selität?
Kyllä ne lapset on pieninä ihan etusijalla vanhempien elämässä, mutta se ei poista sitä tosiasiaa, että elämä voi silti olla täydellisen hyvää ja mukavaa. Kun lapset muuttaa pois, voit taas tehdä mitä lystäät, mutta ei se siitä elämästä silti automaattisesti tee parempaa. Mutta toki voit suunnitella menosi vain itsesi mukaan.
Ihminen on oman onnensa seppä ja elämä on sellaista miksi sen teet.
Elämä on harvoin täydellisen hyvää ja mukavaa. Etenkään niiden pienten lasten kanssa.
Ikävää, jos sinulla on tuollaisia kokemuksia, mutta kyllä perhe ja lapset yleensä lisäävät ihmisen hyvinvointia ja onnellisuutta ja tuovat sisältöä elämään. Yksinäisyys taas on musertavaa ja koettelee terveyttäkin.
Itse voin puhua tietenkin vain omasta kokemusestani ja omasta puolestani, mutta joo, onnellisinta on elämä ollut silloin, kun lapset oli pieniä.
Eivät ainoat vaihtoehdot elämässä ole musertava yksinäisyys ja lapsiperhe-elämä. Miksi mammat niin helposti kuvittelevat noin?
Yksinäisyydestä puhutaan paljon ja se on nykyajan vitsaus. Yksinäisyyden suhde maksennukseen on osoitettu useissa kansainvälisissä ja kotimaisissa tutkimuksissa. ja kansainälisten tutkimusten mukaan riski kuolla ennenaikaisesti yksinäisyyteen on jopa suurempi, kuin sydän- ja verisuonitauteihin.
Yksinäisyys satuttaa ja sairastuttaa ja voi jopa ta''''p''paa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ne on noita naisia jotka uhraavat kaiken toisten eteen, hoitavat jopa miehen pyykit ja ruuat ja sukulaislasten joululahjat. Eivät voi kuvitellakaan menevänsä esim.hotelliin nukkumaan yöksi ja jättävänsä lapsia miehelle. Hukkuvat äitiyteen epäterveellä tavalla. Yleensä naimisissa ns.lapsimiehen kanssa joka joko laiska tai osaamaton. Näille naisille on suuri yllätys että toisenlaisiakin miehiä on olemassa.
Perheen pyykit. Ei se mies mikään perheestä erillinen otus ole. Kaikkien pyykit pestään.
Niin. Tässä puhutaan nyt marttyyriäideistä, jotka pitkälti vastaavat arjen pyörittämisestä ja se mies ei pese niitä perheen pyykkejä.
Pesukone saa olla pyörimässä 24/7 jos aletaan ihmisten pyykkejä eritellä sen mukaan mistä perheenjäsenestä on kysymys. Täysiä koneellisia pestään, ihan sama mitä siellä on.
Nii? Ja sen työn voi myös jakaa niin, että joku muu kuin nainen pesee koko perheen pyykit.
Joo sen nimi on pesukone.
Onko teillä pyykkikone, joka lajittelee pyykin, ottaa itse pyykit sisälleen, annostelee pesuaineen ja valitsee itse ohjelman sen mukaan, millaista pyykkiä sisälleen otti? Ja tietenkin pesee ja kuivattaa ne ja viikkaa ne, vie puhtaat vaatteet oikeisiin kaappeihin?
Toki se teidän pyykinpesukone tilaa pesuaineet nettikaupasta, noutaa ja avaa paketin. Myös hanan se avaa itse, ja sulkee, kun pyykit on pesty?
Tämä teidän pesukoneenne myös seuraa sitä, kuinka paljon pyykkiä on kertynyt pyykkikoriin, jotta tietää, milloin on aika pyykätä? Vai kerääkö se likaiset vaatteet sieltä, mihin te ne kulloinkin satutte jättämään?
Näinpä, tunnistin tuon pyykinpesukoneen, meillä sen nimi on ***.
Ja syykin sille on selvä, sillä/tällä kun se käy niin luonnostaan ja ovat tottuneet siihen, että *** hoitaa kaiken tuon. Edelleen, vaikka on vinkattu lukuisia kertoja, että kone kaipaisi hieman useampaa käyttäjää, ei ole ydinfysiikkaa.
Sama juttu ruoanlaiton ja miettimisen kanssa, mutta kun "ei kaikilla ole mielenkiintoa ruokia miettiä saati kokkailla" eikä oma pääni ole vielä antanut periksi 100% :lle eines/hamppari/pizza-linjallekaan lähdölle.
Ja miksi sinä idiootti olet tuo kotitalouskone? Mun veikkaus:saat masokistista nautintoa siitä ja tunnet itsesi tärkeämmäksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kai se johtuu siitä, että ovat koko ikänsä laittaneet muiden tarpeet omiensa edelle.
Musta tuo on aika surullista, että koko elämä mennyt sit siihen .
No eihän siihen nyt koko elämä ole mennyt. Lapsuus ja nuoruus on eletty ihan vain itselle, eli varmaan vasta yli kaksikymppisenä on tehty lapset ja ne menee kaiken edelle. Vähän yli nelikymppisenä sitä voi taas laittaa itsensä etusijalle ja elämää voi olla edessä vielä 40-50 vuotta.
Sitäpaitsi ei se lapsiperhe elämä mitään kamalla ole. Se antaa paljon ja itsellä ainakin parhaat muistot on ajalta, jolloin lapset olivat kotona. Ei ollenkaan sieltä nuoruuden sinkkuelämästä.
No sittenhän sinä olet elänyt itsellesi juuri sen ajan, kun lapset olivat kotona.
Meinaatko, että jos perhe-elämä on hauskaa ja mukavaa, se on eletty itselle, mutta jos se on vaikeata ja haastavaa, se on eletty lapsille? vai mitä selität?
Kyllä ne lapset on pieninä ihan etusijalla vanhempien elämässä, mutta se ei poista sitä tosiasiaa, että elämä voi silti olla täydellisen hyvää ja mukavaa. Kun lapset muuttaa pois, voit taas tehdä mitä lystäät, mutta ei se siitä elämästä silti automaattisesti tee parempaa. Mutta toki voit suunnitella menosi vain itsesi mukaan.
Ihminen on oman onnensa seppä ja elämä on sellaista miksi sen teet.
Elämä on harvoin täydellisen hyvää ja mukavaa. Etenkään niiden pienten lasten kanssa.
Ikävää, jos sinulla on tuollaisia kokemuksia, mutta kyllä perhe ja lapset yleensä lisäävät ihmisen hyvinvointia ja onnellisuutta ja tuovat sisältöä elämään. Yksinäisyys taas on musertavaa ja koettelee terveyttäkin.
Itse voin puhua tietenkin vain omasta kokemusestani ja omasta puolestani, mutta joo, onnellisinta on elämä ollut silloin, kun lapset oli pieniä.
Eivät ainoat vaihtoehdot elämässä ole musertava yksinäisyys ja lapsiperhe-elämä. Miksi mammat niin helposti kuvittelevat noin?
Yksinäisyydestä puhutaan paljon ja se on nykyajan vitsaus. Yksinäisyyden suhde maksennukseen on osoitettu useissa kansainvälisissä ja kotimaisissa tutkimuksissa. ja kansainälisten tutkimusten mukaan riski kuolla ennenaikaisesti yksinäisyyteen on jopa suurempi, kuin sydän- ja verisuonitauteihin.
Yksinäisyys satuttaa ja sairastuttaa ja voi jopa ta''''p''paa.
Yksinäinen voi olla lapsiperheessäkin. Lapsia hankkimaton ei välttämättä ole yksinäinen (on olemassa muitakin ihmisiä kuin ne lapset).
Ei tule aina. En taida tietää yhtäkään sellaista naista, jolle olisi ainakaan mitenkään näkyvästi tullut tuollainen vaihe. Toisaalta en taida tuntea yhtään sellaistakaan, joka olisi missään vaiheessa elämää elänyt _vain_ muille ja jotenkin unohtanut itsensä vuosien ajaksi.
Omat vanhempani ovat lapsirakkaita ja nyt kun heidän omat lapset ja lapsenlapset on isompia, niin höösäävät jotain lähellä asuvaa nuorta perhettä taaperoineen, joiden omat isovanhemmat on kaukana. :D Ja kyllä joo ovat aina myös matkustelleet ja viettäneet paljon aikaa ystävien kanssa jne., eli on se oma elämäkin olemassa. Ehkä siinä onkin se salaisuus, että jos on aina ollut myös se oma/aikuisten keskinen elämä siinä muun elämän rinnalla, niin ei tule tuollaista tarvetta alkaa elää vain itselleen. Riippuu varmasti myös luonteesta, toiset on sosiaalisempia kuin toiset ja kaipaavat enemmän yhteyttä muihin ja laumaan, kuin niinkään vain itselle elämistä.
Minä ja oma tuttavapiiri alkaa olla elämänvaiheessa, jossa nuorinkin lapsi on muuttanut pois kotoa. Moni nainen on järjestellyt elämää uudestaan vaikkei eroa ottaisi. Kaksi vaihtoi vaativampiin hommiin, kun heillä on aikaa keskittyä työhän. Moni lopetti arkisin ruuanlaiton, viikolla he käyvät lounasravintolassa ja kokkaavat vain viikonloppuisin. Monella on aikaa harrastuksille. Kenelläkään ei ole enää kiire töistä kotiin tekemään ruokaa. Miehillä on ollut sopeutumista, kun kotona palvelutaso on laskenut. Oma mies marisee, kun lämmin ruoka ei odotakaan vaan itse joutuu etsimään jääkaapista syötävää.
Itse viihdyn kotona, mutta en lopeta kirjan lukemista tai sohvalla lojumista vain siksi, että mies tarvitsee minua johonkin. Jos unohdan pestä pyykkiä ja mieheltä loppuu vaatteet, niin pyykkikorista voi etsiä puhtainta päälle. Myönnän, että passasin miestä liikaa lasten asuessa kotona, kun hommat piti hoitaa heti eikä sitten joskus.
Kuvaamasi ilmiö kuuluu elämänkaaren psykologiaan riippumatta siitä, onko lapsia vai ei. Noin viisikymppisenä ihminen alkaa kasvaa yhä enemmän omaksi itsekseen ja tutustuu myös omiin varjopuoliinsa. Tämä kasvu edellyttää kykyä tehdä töitä itsensä kanssa.
Ikävää, jos sinulla on tuollaisia kokemuksia, mutta kyllä perhe ja lapset yleensä lisäävät ihmisen hyvinvointia ja onnellisuutta ja tuovat sisältöä elämään. Yksinäisyys taas on musertavaa ja koettelee terveyttäkin.
Itse voin puhua tietenkin vain omasta kokemusestani ja omasta puolestani, mutta joo, onnellisinta on elämä ollut silloin, kun lapset oli pieniä.