Lue keskustelun säännöt.
Masennus ja ihmisten "hoitovinkit" : Mene lenkille! Leivo jotain!
03.01.2023 |
En saa itseäni edes suihkuun, siivoaminen rajoittuu siihen että putsaan kissan hiekkalaatikon. Ja vielä pullaa pitäisi pyöritellä voi pe""le..
Kommentit (358)
Vierailija kirjoitti:
Ihminen tarvitsee rutiineja,yhteisöjä, tietynlaista pakkoa ja roolin jota toteuttaa. Masentumista hoidetaan mielestäni väärin ja masentuneelle annetaan liikaa lumihiutaleroolia velloa siellä masennuksessa ja tehdä kaikesta kurjuudenkokemisesta joku suurikin saavutus. Nykyään halutaan ymmärtää liikaa, jolloin seuraus on, että ymmärtäjät vaan oikeuttaa sen, että masentunut käpertyy johonkin koloonsa. Lopputulos on, että se masentunut ensiksi jää pois työelämästä, harrastepiireistä, kaveriporukoista ja lopulta vaan haisee paskalle peseytymättä jossain peiton alla, eikä kykene mihinkään aloitteelliseen toimintaan. Lääkkeillä vielä lääkitään loppukin aloitteellisuus ja sitten ollaan jossain työttömyyskortiston syövereissä ja ruikutetaan vauvapalstalle, ettei mihinkään kyetä ja ulistaan, kun yhteisö yrittää auttaa paskoilla neuvoilla.
Työelämässä masentumiseen tulisi puuttua esihenkilötyön, hr:n ja työterveyden yhteisresursoinnilla. Ehkä vaatimustasoa vähän laskemalla ja mahdollistamalla kuuluminen työyhteisöön ja rutiineihin auttaisi enemmän, kuin saikkuautomaatio. Säännöllisillä seuranta, ohjaus, työpsykologi ja motivaatiokeskusteluilla on mahdollista päästä masentuneisuuden yli, ennen kuin asiasta tulee liian suuri ongelma.
Pimpelipom ku mä oon sekasin!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jokaisen kannattaa miettiä sitä tärkeintä kysymystä, joka mulle työterveydessä esitettiin. Mitä olet valmis tekemään parantuaksesi? Tarvitaan tahtoa parantua. Jos vaan antautuu sille sairastumiselle ja sisäistää sairaan ihmisen minäkuvan, niin siitä on vaikea enää nousta. Älkää kaivako itsellenne kuoppaa, sieltä nousemiseen tarvitaan paljon enemmän voimia.
Itsellä on kaikenlaista vaivaa ja diagnoosia, mutta en silti koe itseäni sairaaksi ihmiseksi, vaikka joku muu niin saattaisi minusta ajatellakin. Uskon, että tämä on isossa roolissa toimintakyvyn säilyttämisessä. Miten itsensä näkee ja tietysti se sisäinen puhe on iso juttu. Lempeys itseä kohtaan on hyvä paikka aloittaa. Kehukaa ja kannustakaa itseänne jokaisesta pienestäkin suorituksesta.
Tuo on hyvä kysymys. Ketään ei voi korjata millään määrällä lääkkeitä tai terapiaa jos oma tahto ei ole mukana. Sairaan identiteettiä ei myöskään tulisi pukea ylleen kun diagnoosi on saatu. Sitä "masennuspukua" on hyvin vaikea riisua, kun kerran on mieltänyt että oma minuus on nyt sidottuna sairauteen. Sairaudesta luopuminen ja itsensä etsiminen kaiken alta on oma prosessinsa ja joskus pelottava sellainen. Syöpäpotilaskin on paljon enemmän kuin kasvaimensa ja niin on se masentunutkin.
Tarkoitatteko näillä viesteillä että loppujen lopuksi masennus on ihmisen omaa syytä koska on pukenut jonkun masennuspuvun eikä suostu luopumaan sairaudesta?
Syöpäkasvain useimmiten pystytään leikkaamaan pois, sädettämään ja hoitamaan myrkyillä ja lääkkeillä. Masennusta ei voi leikata pois, lääkehoidot on arpapeliä.
Minä olisin valmis luopumaan näistä sairauksista. Kaipaan sitä elämää kun olin elinvoimainen, aktiivinen ja terve. Olen menettänyt elämässäni paljon ja kyllä minä olen näiden vaikeuksien jälkeen löytänyt itseni, oikeasti ja olen luonut elämääni uudelleen, mutta elämäni ei koskaan tule olemaan terveydeltäni yhtä hyvää kuin ennen näitä sairauksia.
terv. masentunut syöpäpotilas
Ei sitä syöpäkasvainta kukaan sinne sun kehoon ole laittanut. Itse sen olet kasvattanut.
Eikä se makaaminen sitä syöpäkasvainta poista.
Kun menet lenkille niin se auttaa tuohon syöpääsi.
Syöpäpotilaat on tosi raskaita. Heitä ei pitäisi joutua ei-syöpäisten joutua kuuntelemaan. Johan siinä itsekin sairastuu syöpään.
:D :D
Itseasiassa näitäkin ihmisiä riittää jotka ajattelee ja sanoo näin päin naamaa. Itse kuvittelevat olevansa sairauksien yläpuolella.
Vierailija kirjoitti:
Täällä kovasti toitotetaan että masennukseen paras apu on kun nousee sängystä ja on aktiivinen ja liikkuu.
Mielellään vaikka menisi töihin. Olen 10 vuotta nyt ollut saikulla ja voin omasta kokemuksesta kertoa että kaikista lähimpänä parantumista olen ollut silloin kun olen puolen vuoden jakson saanut elää omaan tahtiini ilman mitään velvollisuuksia. Jaksoin harrastaa liikuntaa ja hoitaa itseäni. Olin parantumassa. Lepo ja omantahtisuus todellakin oli tärkeitä ja se että pyrkii elämään omannäköistä elämää.
Nyt taas asiat on toisin. Pakkoaktiviteettia riittää, joudun tekemään todella paljon sellaisia asioita joita en jaksaisi. Joudun pakottamaan itseni. Vointini on huono ja menee vaan huonommaksi. Taustallani on työuupumus, traumat, lasinen lapsuus ja fyysiset sairaudet.
Eli en itse usko tuohon että "kun vaan pakottaa itsensä nousemaan sängystä ja on aktiivinen". Minulla on käytössä lääkkeet, puheterapia, liikunta ja terveet elämäntavat. Silti ne eivät poista masennustani. Tuo lepo ja omantahtisuus todellakin ovat itselleni olleet tärkeimpiä helpottavia asioita.
Allekirjoitan kaiken mitä kirjoitat. Minulla on täysin sama setti.
Voin nyt tällä hetkellä parhaiten vuosikymmeniin. Tähän pidän syynä omatahtista elämää ja sitä, etten pakota itseäni yhtään mihinkään mitä toiset haluaa ja vaatii.
Geneerinen vuorokausi- ja unirytmi ei sovi kaikille. Ne ketkä pystyvät operoimaan perinteisen päivärytmin kanssa, eläkööt keskenään sen mukaan. Minä menen tosi huonoon kuntoon, jos yritän väkisin pitää normojen rytmiä omassa elämässäni.
Kun elän omaan tahtiini ja valvon illat ja yömyöhään, nukun epänormaalin paljon, niin en ole enää ahdistunut, itsetuhoinen ja pahoinvoiva mytty. Läheiset ovat huomanneet myös eron minussa.
En ota mitään ohjeita yhtään keneltäkään vastaan. Minulle on ollut pelkkää haittaa muiden ohjeista, käskyistä ja neuvoista.
Kun tässä tätä ikää alkaa olla, niin alkaa jo tietää ja tuntea itsensä aika hyvin. Ja itse tiedän parhaiten mikä minulle sopii ja mikä ei.
Minä olen hoitanut itseni kohtalaisen hyvään kuntoon todella vaikeasta masennuksesta. Olen päässyt hyvin syvältä kuopan pohjalta, jossa olin kauan, melkein maan pinnalle.
Nykyään pystyn pitämään kotini siistinä, kuntoilla, tehdä itselleni ruokaa itse ja elää sellaista elämää, jossa joka aamu ensimmäisenä herätessäni, ensimmäisenä ei ole itsemurha mielessä.
Tämmöinen elämä ei ollut realismia vuosia sitten. Olin valmis hautaan.
Jos en olisi ymmärtänyt että, minun on PAKKO elää omaan tahtiini, niin olisin varmasti kuollut aikoja sitten.
Minä makaan sängyssä ja sohvalla päivittäin. Hajotkaa siihen! Voin kertoa teille salaisuuden: NIIN TEKEE TERVEETKIN IHMISET. Minä olen nähnyt itse.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jokaisen kannattaa miettiä sitä tärkeintä kysymystä, joka mulle työterveydessä esitettiin. Mitä olet valmis tekemään parantuaksesi? Tarvitaan tahtoa parantua. Jos vaan antautuu sille sairastumiselle ja sisäistää sairaan ihmisen minäkuvan, niin siitä on vaikea enää nousta. Älkää kaivako itsellenne kuoppaa, sieltä nousemiseen tarvitaan paljon enemmän voimia.
Itsellä on kaikenlaista vaivaa ja diagnoosia, mutta en silti koe itseäni sairaaksi ihmiseksi, vaikka joku muu niin saattaisi minusta ajatellakin. Uskon, että tämä on isossa roolissa toimintakyvyn säilyttämisessä. Miten itsensä näkee ja tietysti se sisäinen puhe on iso juttu. Lempeys itseä kohtaan on hyvä paikka aloittaa. Kehukaa ja kannustakaa itseänne jokaisesta pienestäkin suorituksesta.
Tuo on hyvä kysymys. Ketään ei voi korjata millään määrällä lääkkeitä tai terapiaa jos oma tahto ei ole mukana. Sairaan identiteettiä ei myöskään tulisi pukea ylleen kun diagnoosi on saatu. Sitä "masennuspukua" on hyvin vaikea riisua, kun kerran on mieltänyt että oma minuus on nyt sidottuna sairauteen. Sairaudesta luopuminen ja itsensä etsiminen kaiken alta on oma prosessinsa ja joskus pelottava sellainen. Syöpäpotilaskin on paljon enemmän kuin kasvaimensa ja niin on se masentunutkin.
Tarkoitatteko näillä viesteillä että loppujen lopuksi masennus on ihmisen omaa syytä koska on pukenut jonkun masennuspuvun eikä suostu luopumaan sairaudesta?
Syöpäkasvain useimmiten pystytään leikkaamaan pois, sädettämään ja hoitamaan myrkyillä ja lääkkeillä. Masennusta ei voi leikata pois, lääkehoidot on arpapeliä.
Minä olisin valmis luopumaan näistä sairauksista. Kaipaan sitä elämää kun olin elinvoimainen, aktiivinen ja terve. Olen menettänyt elämässäni paljon ja kyllä minä olen näiden vaikeuksien jälkeen löytänyt itseni, oikeasti ja olen luonut elämääni uudelleen, mutta elämäni ei koskaan tule olemaan terveydeltäni yhtä hyvää kuin ennen näitä sairauksia.
terv. masentunut syöpäpotilas
Ei sitä syöpäkasvainta kukaan sinne sun kehoon ole laittanut. Itse sen olet kasvattanut.
Eikä se makaaminen sitä syöpäkasvainta poista.
Kun menet lenkille niin se auttaa tuohon syöpääsi.
Syöpäpotilaat on tosi raskaita. Heitä ei pitäisi joutua ei-syöpäisten joutua kuuntelemaan. Johan siinä itsekin sairastuu syöpään.
:D :D
Itseasiassa näitäkin ihmisiä riittää jotka ajattelee ja sanoo näin päin naamaa. Itse kuvittelevat olevansa sairauksien yläpuolella.
Siis on tuollaisia. 2023 on vieläkin olemassa ihmisiä, jotka ajattelevat sairauksien olevan heikkoutta, ja että ne on kategorisesti vain heikoille ihmisille puhkeavia asioita.
En tiedä mistä ihmeen värkistä ihminen voi tuollaisen harhaluulon keksiä päähänsä, mutta valitettavasti monet uskoo aidosti, että vahvoille ei tule mitään sairauksia.
Vierailija kirjoitti:
Olen hoitanut masennustani luopumalla kaikista sellaisista ihmis(suhte)istä, joiden koen lisäävän huonoa oloani.
Aika yksinäistä on, mutta parempi yksin kuin törppöjen kanssa.
Omassa rauhassa oppii kuuntelemaan sisintään ja lopulta alkaa pitää itseään arvokkaana ja tärkeänä. Muiden mielipiteistä ja puheista viis.
-erakko maalta
Hyvin toimittu. Myrkylliset ihmiset pois. Ollaan arvokkaita omassa seurassamme.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihminen tarvitsee rutiineja,yhteisöjä, tietynlaista pakkoa ja roolin jota toteuttaa. Masentumista hoidetaan mielestäni väärin ja masentuneelle annetaan liikaa lumihiutaleroolia velloa siellä masennuksessa ja tehdä kaikesta kurjuudenkokemisesta joku suurikin saavutus. Nykyään halutaan ymmärtää liikaa, jolloin seuraus on, että ymmärtäjät vaan oikeuttaa sen, että masentunut käpertyy johonkin koloonsa. Lopputulos on, että se masentunut ensiksi jää pois työelämästä, harrastepiireistä, kaveriporukoista ja lopulta vaan haisee paskalle peseytymättä jossain peiton alla, eikä kykene mihinkään aloitteelliseen toimintaan. Lääkkeillä vielä lääkitään loppukin aloitteellisuus ja sitten ollaan jossain työttömyyskortiston syövereissä ja ruikutetaan vauvapalstalle, ettei mihinkään kyetä ja ulistaan, kun yhteisö yrittää auttaa paskoilla neuvoilla.
Työelämässä masentumiseen tulisi puuttua esihenkilötyön, hr:n ja työterveyden yhteisresursoinnilla. Ehkä vaatimustasoa vähän laskemalla ja mahdollistamalla kuuluminen työyhteisöön ja rutiineihin auttaisi enemmän, kuin saikkuautomaatio. Säännöllisillä seuranta, ohjaus, työpsykologi ja motivaatiokeskusteluilla on mahdollista päästä masentuneisuuden yli, ennen kuin asiasta tulee liian suuri ongelma.
Pimpelipom ku mä oon sekasin!
Minä keksin. Masentuneille sellaiset parakkileirit joissa olisi jokaiselle megafoneista raikava aamuherätys: ylöös ulooos lenkilleeeeEEEH!
Sitten lenkin jälkeen saisi puuron, teetä, omenan ja pähkösiä.
Aamupuuron jälkeen olisi töitä ja Erkkipertin pitämä pieni terapiahetki.
Lounas, ja jumppa hetki.
Sitten illalla heti nukkumaan.
Aah. Melkein siemennesteet tuli housuun, kun fantasioin tästä hoitomuodosta.
Miksei tätä toteuteta heti!
Vierailija kirjoitti:
Itse uskon, että masentuisin, jos en tekisi kotona mitään. Kotiaskareet ja päivärytmi pitävät mielen virkeänä, ja kiinnostusta riittää muuhunkin. Masentunut masentuu entisestään, jos joutuu elämään lian, roskien ja siivottomuuden keskellä. Kierre on valmis, ja siitä pois pääseminen on varmasti hankalaa.
No sinun kannattaa sitten vaan päättää ettet sairastu mihinkään sairauteen joka laskee toimintakykyäsi ja jaksamista.
Ajattele jos saat jonkun sairauden tai vamman, ettet VOI siivota kotiasi.
Sulle tulee se masennus sitten sen jälkeen kun olet siellä siivottomuuden keskellä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Masentuneen kohtaaminen
Masennustiloista kärsivän, hänen läheistensä ja työtovereittensa on tärkeää ymmärtää depression moniulotteinen luonne. Masennus ei näy aina päälle, varsinkaan nuorilla. Muiden voi olla vaikea ymmärtää, miten huonosti henkilö voi psyykkisesti tai kuinka voimattomaksi hän tuntee itsensä.
Vakavat ja toistuvat masennustilat eivät ole tahdonalaisia tiloja. Niistä ei voi toipua "ryhdistäytymällä". Vaikka masennustiloihin ja masennusalttiuteen voi pidemmällä aikavälillä vaikuttaa erilaisin psykologisin keinoin, vakavasti masentuneelle annetut kehotukset "ryhdistäytyä" vain pahentavat masennustiloista kärsivien syyllisyyden ja huonommuuden tunteita.
Masentunut ihminen ei usein osaa ilmaista toiveitaan ja tunteitaan. Tällöin hän ei myöskään voi odottaa toisten ymmärtävän häntä. Loputon uhrautuminen uuvuttaa ihmisen, jolloin tuloksena voi olla katkeroituminen ja masennus. Yksin jääminen on monelle pelottavampaa kuin alistuminen.
Masennusalttiille on usein ominaista niin sanotut riippuvaiset piirteet eli tavallista voimakkaampi hylätyksi tai väheksytyksi tulemisen pelko. Siksi heidän on vaikea pitää puoliaan ja he alistuvat liian helposti toisten tahtoon. Terveen itsekkyyden ja omien oikeuksien puolustamisen oppiminen on kuitenkin vaikeaa ilman kanssaihmisten ymmärrystä tai psykoterapeuttista tukea.
Surematon suru läheisen kuoleman tai menetyksen yhteydessä on usein eriasteisten masennustilojen taustatekijä. Tuttavien pinnalliset lohdutuksen sanat monesti vain syventävät pitkittyvää surua. Masennukseksi muuttuvan surun taustalla on useasti erilaisia ilmaisemattomiksi jääneitä kipeitä tunteita ja mielikuvia.
Hei! Kirjoitit kuin minun elämästäni. Perustuuko kuvauksesi kenties ammatilliseen kokemukseesi ja osaisitko vinkata kirjallisuutta tämän tyyppisistä masennuksen taustatekijöistä? Lukisin aiheesta mielelläni lisää ihan itsetuntemuksenkin avuksi.
Lainaamasi kommentin teksti näyttää olevan kipitoitu täältä:
https://www.terveyskirjasto.fi/dlk00389En tiedä miksi kommentin kirjoittaja ei laittanut lähdettä viestinsä loppuun.
* kopioitu
Plagiointi on aika helppo tapa nostaa omaa mielialaa edes hetkeksi, jos sen haluaa tehdä keinolla millä hyvänsä. Näinhän osa sanoo että haluavat toipua keinolla millä hyvänsä.
Tee rikosilmotus tuosta törkeästä plagioinnista, jossa selkeästi henkilöllä oli itsekkäät motiivit julkaista toisten tekstiä omanaan.
Aivan käsittämätöntä toimintaa. Hävetä sietäisi tuo ihminen joka tuon tekstin lainasi tänne, eikä laittanut lähdemerkintää. Moraaliton paska. Toivottavasti kuolee pois.
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset eivät tahdo olla ilkeitä, vaan ovat neuvottomia. Kokemuksia on yhdestä masentuneesta läheisestä ja voin sanoa, että olen aivan loppuun imetty. Masentunut ei tahdo tehdä mitään, mikä voisi edistää vointia. Masentunut tahtoo vain päivästä toiseen valittaa, olla katkera maailmalle ja olla huonolla tuulella. Vain masentuneen ongelmat ovat kamalia, muilla ei ole koskaan mitään ongelmia.
Ei masentunut tahdo olla katkera ja huonolla tuulella. Tässä kommentiss näkee juuri sen, kuinka vähän on ihmisellä masennuksesta ymmärrystä, joka sitä ei ole itse kokenut.
Itse olen ollut vakavastikin masentunut, mutta silti aina empaattisen luonteeni vuoksi laitoin muut edelle, kuuntelin muita enkä koskaan ole vähätellyt muiden ongelmia. Itse asiassa edelleenkin masennuksesta kärsivänä ihan mielelläni kuuntelen muidenkin ongelmia, sillä niistä saan perspektiiviä omiin ongelmiini. Ei pidä siis yleistää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset eivät tahdo olla ilkeitä, vaan ovat neuvottomia. Kokemuksia on yhdestä masentuneesta läheisestä ja voin sanoa, että olen aivan loppuun imetty. Masentunut ei tahdo tehdä mitään, mikä voisi edistää vointia. Masentunut tahtoo vain päivästä toiseen valittaa, olla katkera maailmalle ja olla huonolla tuulella. Vain masentuneen ongelmat ovat kamalia, muilla ei ole koskaan mitään ongelmia.
Sulla on siis kokemusta yhdestä masentuneesta läheisestä, ja sen pohjalta teet päätelmiä siitä, millaisia masentuneet yleisesti ovat?
Masentunut haluaisi kyllä jaksaa tehdä asioita ja olla kiinnostunut niistä, mutta masennus estää sen. Osaatko kuvitella tilaa, jossa tunne-elämäsi latistuu ja olet ihan turta? Se on yhtä kuin masennus. Masennus ei ole niinkään surua, vaan tunnottomuutta. Motivaatio syntyy tunteista, siitä että joku tuntuu joltain. Kun mikään ei tunnu miltään, on vaikea löytää syitä tehdä mitään.
Voit olla varma, että yksikään masentunut ei halua olla siinä tilassa, jossa on. Masennus aiheuttaa sitä kielteisyyttä ja valittamista. Se ei ole tahtokysymys.
Jokainen voi puhua siitä omasta kokemuksestaan käsin, mutta monet kokemukset sekä masentumisesta että masentuneen lähellä olemisesta voivat olla yleispäteviä. Ei se, että masentunut ei tunne mitään, poista sitä, että masentuneen läheinen voi olla aivan loppuun kaluttu.
Eli älä hyökkää kommentoijan kimppuun.
Sinulta haluaisin kysyä, ovatko kaikki masentuneet (tai edes itse tuntemasi) joilla on se tila, joka aiheuttaa sitä kielteisyyttä ja valittamista, hoidon piirissä? Ja jos, niin minkälaisen hoidon?
Koska se ei ole ok eikä oikein, että ihminen joka tarvitsisi hoitoa, ei ota sitä vastaan (eli hankkiudu hoidon piiriin) vaan kaataa sen oman pahan olonsa siltä osin tietoisesti muiden päälle.
Se on eri asia, jos ihminen on terapian ja/tai lääkehoidon piirissä, mutta prosessi on vielä kesken (tai lääkitys ei auta). Silloin läheisiltä vaaditaan kärsivällisyyttä, ja heiltä saa sitä myös vaatia. Tai jos on jonossa vaikkapa psykoterapiaan. Silloinkaan ei auta kuin odottaa.
Mutta jos aikuinen ihminen on masentunut eikä itse tee sille asialle mitään, silloin ollaan ongelmissa. Silloin menee läheisiltä sekä voimat että hermot, kun se omassa psyyken liassa märehtiminen vie tilan ja kaiken hapen kaikkien muiden ihmisten asioilta. (Anteeksi kun sanon rumasti, mutta asia pitää alleviivata.)
Yleensä masennus johtuu siitä kiusaavasta läheisestä. Varmasti läheisesi parantuisi masennuksesta jos pääsisi sinusta eroon.
Toivotaan, että näin on. Tulin myös itse tuohon johtopäätökseen kuin sinä - että jos valitus vain vuodesta toiseen jatkuu eikä ihminen tee asialle yhtään mitään, voi yksi ongelma tuon masentuneen ihmisen elämässä olla juurikin huono ystävyyssuhde kanssani. Niinpä katkaisin ystävyyssuhteen, ja olen näiden noin viiden vuoden jälkeen yhä tyytyväisempi siitä, että kyseinen ihminen on poissa elämästäni. Sitä en tiedä, mitä hänelle kuuluu. Ei suoraan sanottuna enää kiinnosta. Mutta on mahdollista, että teoriasi toimii, toivotaan niin, että parantui masennuksestaan päästyään minusta eroon.
Minulla on jotenkin todella vahva kutina, että hänen olonsa on parantunut päästyään sinusta eroon.
Hyvä, jos ulkopuolisellekin tulee sellainen vaikutelma. Olipa masentunut tai ei, on tärkeää kuunnella itseään ja miettiä, minkälaisten ihmisten kanssa haluaa olla tekemisissä. Ongelma on joskus se, että jos on tuntenut pitkään ja on muita yhteisiä siteitä, voi molemminpuolisesti haitallisesta ihmissuhteesta olla hyvin vaikea lähteä pois. Jossain kohtaa raja vain ylittyy, ja sitten se on siinä. Se on tietenkin harmillista, että entisen ystäväni vuosikausia hoitamatta jäänyt mielenterveysongelma vaikutti myös minuun ja jonkinlainen "trauma" siitä on jäänyt, ja koitan eri tavoin käsitellä tuota rankkaa kokemusta, jossa omat rajani ylitettiin moneen kertaan. Ennen muuta pohdin sitä, miksen päässyt lähtemään aiemmin pois. Tuon kokemuksen ääni kuuluu niissä kommenteissani, joita olen tänne tuonut, eli väliin ilkeitäkin sanoja siitä, että ihmisen ei pidä jättää selkeitä ongelmiaan hoitamatta ja kaataa niitä läheisen niskaan. Vaikka täällä moni tuntematon ihminen haluaisi pitää minua absoluuttisena pahiksena, en kuitenkaan ole sellainen aiemmin ollut, vaan tässä on pitkä ketjureaktio kyseessä. Ihmisillä on vahva vaikutus toisiinsa, niin hyvässä kuin pahassakin.
"Merkityksellisyyteen liittyvät kysymykset ovat pyörineet Samuel Salovuoren mielessä siitä lähtien. Viime talvena häneltä ilmestyi kirja Merkityksellisyyden voima (Kirjapaja).
Kirja on suunnattu masennuksesta toipuville, mutta se sopii kaikille, jotka tuntevat olevansa jotenkin hukassa elämänsä kanssa.
Joka kolmas nuori pitää elämäänsä merkityksettömänä, selviää tuoreesta E2 Tutkimuksen selvityksestä.
Salovuoren se pistää mietteliääksi. Hän näkee, että nykykulttuuri kannustaa tavoittelemaan onnellisuutta, menestystä, suosiota ja kuuluisuutta. Jos niitä ei saa, ihminen voi kokea epäonnistuneensa.
“Ne ovat arvokkaita asioita, ja ne voi ottaa kiitollisena vastaan. Ihminen voi kuitenkin vaikuttaa sellaisiin asioihin vain rajallisesti.”
Sen sijaan omiin arvoihinsa ja asenteeseen jokainen voi aina vaikuttaa. Omaan elämään voi löytää merkityksellisyyttä ja saada sivutuotteena mahdollisesti onnea.
Salovuoresta käsite merkityksellisyys ymmärretään kuitenkin nykyajassa usein liian yksioikoisesti, yksilön omana kokemuksena. Aihetta voi pohtia toisestakin näkökulmasta, filosofisemmin. Tällöin kyse on asioiden tärkeydestä ja arvoista."
Sisältö jatkuu mainoksen alla
(jatkoa edelliseen)
"“Me ihmiset etsimme jotakin itsemme ulkopuolelta, kiintopistettä elämälle. Se ei ole vain minä, joka määritän kaiken elämässä. En elä vain itseäni varten.”
Salovuori havainnollistaa yhden sudenkuopan: Nuori saattaa kokea, että oman elämän tarkoitus on “tehdä omaa juttua”. On kuitenkin eri asia saada tehdä jotakin itsestä arvokasta, yleisesti merkityksellistä tai missä itse on hyvä kuin keskittyä liikaa omiin kokemuksiinsa tai vertailla itseään toisiin.
“Jos ihmiselämän arvo tai tarkoitus perustuu yksilöllisyyteen, kykyihin tai mahdollisuuksiin erottua muista, silloin ihminen on itse oman elämänsä tarkoitus.”
Seurauksena minäkeskeinen maailmankuva johtaa tyhjyyden tunteisiin."
Vierailija kirjoitti:
Mikä se toimiva hoitovinkki ap:n mielestä olisi?
Itse toivuin psykoottisesta masennuksesta (alkuun tietenkin lepäsin jo lääkityksen vuoksi 3-4kk)
juurikin pakottamalla itseni hiljalleen tekemään asioita.
Liikuin paljon luonnossa, pidin päivärytmistä kiinni ja palasin työelämään ilman terapioita tai kuntoutuksia.Tuon jälkeen jo 15 vuotta työelämässä, ainoa sairausloma on ollut vuosi sitten sairastetun Koronan vuoksi.
Mutta kun me olemme yksilöitä. Mikä sopii sinulle, ei välttämättä sovi hänelle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Uskoisin, että taustalla on ajatus siitä, että vointi tuskin helpottaa makaamalla likaisena sängyssä, mutta yrittämällä tehdä jotain pieniä askareita, on ehkä helpompi pysyä arjensyrjässä kiinni.
On sulla parempi olo, kun olet käynyt suihkussa, vaikka se etukäteen vaikealta ja uuvuttavalta tuntuisikin.
Tuo on ulkopuolisen näkökulma. Oire katsotaan syyksi, joten se yritetään poistaa kaikin keinoin. Joten suihkuun häsitty masennuspotilas voi paremmin, m.o.t.
Mutta kun se ei mene niin. Silloin kun olen riittävän masentunut, saan voimaa nimenomaan ajatuksesta, että mun ei tosiaankaan ole pakko sinne suihkuun rämpiä. Minun arvoni pää rasvaisenakin on sen verran iso, ettei se suortuvista otsalla vähene mihinkään.
Ja sama koskee askareiden yrittämistä. Tuo on alentuva ajatus, että masentuneen pitää yrittää tehdä. Kyllä mä tiedän ihan hyvin koko ajan, että jos menen ja teen, niin pystyn minä niitä tekemään, ei ole yrittämisen asia vaan tekemisen. Oleellista on se, että katsonko minä sen aiheelliseksi tänään vai en. Olen itse sen päätöksenteon paras ja ainoa asiantuntija, se joka pystyy arvioimaan, mikä olotila on tänään ja miten minkäkin mittainen puuhastelu siihen vaikuttaa välittömästi ja pitemmän päälle.
Tässäkin asiassa muut kuvittelevat tietävänsä potilasta paremmin kaiken. Kulttuurimme voisi paljon paremmin, jos tuollaista päsmäröintiä vähennettäisiin ja hyväksyttäisiin perusoletukseksi se, että omakin kokemusasiantuntijuus on asiantuntemuksen alalaji siinä kuin moni muukin.
Ensimmäisiä kertoja elämässään masentunut saattaa hyötyäkin toisen patistelusta ja ehkä välillä hyötyä pienestä rohkaisusta ja huomata, että suihkuun meneminen ei kostautunut seuraavana päivänä. Se on varmasti tosi, että toisen ihmisen läsnäolo saattaa auttaa avartamaan näkökulmaa ja estää sen supistumisen entisestään. Mutta kannattaa siitä huolimatta hyväksyä se, että masentunut saattaa voida paremmin käymättä siellä suihkussa, ja hän saattaa tietää sen hyvinkin tarkkaan itse. Silloin ympärillä paimentava lähimmäinen on pelkkä lisärasite ja hapensyöjä.
Miten nyt tulikin mieleen, molemmat vanhempani kuolivat suihkunraikkaina, toinen syöpään, toinen keuhkokuumeeseen. Niin kova oli into hoitaa ihmistä, että viimeisenä päivänään vielä joutuivat suihkuun. Meillä on valtava taipumus yrittää pakottaa asioita siinä ajatuksessa, että se suihkuvesi tai pakkoulkoilu pesee pahan pois.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jokaisen kannattaa miettiä sitä tärkeintä kysymystä, joka mulle työterveydessä esitettiin. Mitä olet valmis tekemään parantuaksesi? Tarvitaan tahtoa parantua. Jos vaan antautuu sille sairastumiselle ja sisäistää sairaan ihmisen minäkuvan, niin siitä on vaikea enää nousta. Älkää kaivako itsellenne kuoppaa, sieltä nousemiseen tarvitaan paljon enemmän voimia.
Itsellä on kaikenlaista vaivaa ja diagnoosia, mutta en silti koe itseäni sairaaksi ihmiseksi, vaikka joku muu niin saattaisi minusta ajatellakin. Uskon, että tämä on isossa roolissa toimintakyvyn säilyttämisessä. Miten itsensä näkee ja tietysti se sisäinen puhe on iso juttu. Lempeys itseä kohtaan on hyvä paikka aloittaa. Kehukaa ja kannustakaa itseänne jokaisesta pienestäkin suorituksesta.
Tuo on hyvä kysymys. Ketään ei voi korjata millään määrällä lääkkeitä tai terapiaa jos oma tahto ei ole mukana. Sairaan identiteettiä ei myöskään tulisi pukea ylleen kun diagnoosi on saatu. Sitä "masennuspukua" on hyvin vaikea riisua, kun kerran on mieltänyt että oma minuus on nyt sidottuna sairauteen. Sairaudesta luopuminen ja itsensä etsiminen kaiken alta on oma prosessinsa ja joskus pelottava sellainen. Syöpäpotilaskin on paljon enemmän kuin kasvaimensa ja niin on se masentunutkin.
Tarkoitatteko näillä viesteillä että loppujen lopuksi masennus on ihmisen omaa syytä koska on pukenut jonkun masennuspuvun eikä suostu luopumaan sairaudesta?
Syöpäkasvain useimmiten pystytään leikkaamaan pois, sädettämään ja hoitamaan myrkyillä ja lääkkeillä. Masennusta ei voi leikata pois, lääkehoidot on arpapeliä.
Minä olisin valmis luopumaan näistä sairauksista. Kaipaan sitä elämää kun olin elinvoimainen, aktiivinen ja terve. Olen menettänyt elämässäni paljon ja kyllä minä olen näiden vaikeuksien jälkeen löytänyt itseni, oikeasti ja olen luonut elämääni uudelleen, mutta elämäni ei koskaan tule olemaan terveydeltäni yhtä hyvää kuin ennen näitä sairauksia.
terv. masentunut syöpäpotilas
Ei sitä syöpäkasvainta kukaan sinne sun kehoon ole laittanut. Itse sen olet kasvattanut.
Eikä se makaaminen sitä syöpäkasvainta poista.
Kun menet lenkille niin se auttaa tuohon syöpääsi.
Syöpäpotilaat on tosi raskaita. Heitä ei pitäisi joutua ei-syöpäisten joutua kuuntelemaan. Johan siinä itsekin sairastuu syöpään.
Huhhuh 😳
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jokaisen kannattaa miettiä sitä tärkeintä kysymystä, joka mulle työterveydessä esitettiin. Mitä olet valmis tekemään parantuaksesi? Tarvitaan tahtoa parantua. Jos vaan antautuu sille sairastumiselle ja sisäistää sairaan ihmisen minäkuvan, niin siitä on vaikea enää nousta. Älkää kaivako itsellenne kuoppaa, sieltä nousemiseen tarvitaan paljon enemmän voimia.
Itsellä on kaikenlaista vaivaa ja diagnoosia, mutta en silti koe itseäni sairaaksi ihmiseksi, vaikka joku muu niin saattaisi minusta ajatellakin. Uskon, että tämä on isossa roolissa toimintakyvyn säilyttämisessä. Miten itsensä näkee ja tietysti se sisäinen puhe on iso juttu. Lempeys itseä kohtaan on hyvä paikka aloittaa. Kehukaa ja kannustakaa itseänne jokaisesta pienestäkin suorituksesta.
Tuo on hyvä kysymys. Ketään ei voi korjata millään määrällä lääkkeitä tai terapiaa jos oma tahto ei ole mukana. Sairaan identiteettiä ei myöskään tulisi pukea ylleen kun diagnoosi on saatu. Sitä "masennuspukua" on hyvin vaikea riisua, kun kerran on mieltänyt että oma minuus on nyt sidottuna sairauteen. Sairaudesta luopuminen ja itsensä etsiminen kaiken alta on oma prosessinsa ja joskus pelottava sellainen. Syöpäpotilaskin on paljon enemmän kuin kasvaimensa ja niin on se masentunutkin.
Tarkoitatteko näillä viesteillä että loppujen lopuksi masennus on ihmisen omaa syytä koska on pukenut jonkun masennuspuvun eikä suostu luopumaan sairaudesta?
Syöpäkasvain useimmiten pystytään leikkaamaan pois, sädettämään ja hoitamaan myrkyillä ja lääkkeillä. Masennusta ei voi leikata pois, lääkehoidot on arpapeliä.
Minä olisin valmis luopumaan näistä sairauksista. Kaipaan sitä elämää kun olin elinvoimainen, aktiivinen ja terve. Olen menettänyt elämässäni paljon ja kyllä minä olen näiden vaikeuksien jälkeen löytänyt itseni, oikeasti ja olen luonut elämääni uudelleen, mutta elämäni ei koskaan tule olemaan terveydeltäni yhtä hyvää kuin ennen näitä sairauksia.
terv. masentunut syöpäpotilas
Ei sitä syöpäkasvainta kukaan sinne sun kehoon ole laittanut. Itse sen olet kasvattanut.
Eikä se makaaminen sitä syöpäkasvainta poista.
Kun menet lenkille niin se auttaa tuohon syöpääsi.
Syöpäpotilaat on tosi raskaita. Heitä ei pitäisi joutua ei-syöpäisten joutua kuuntelemaan. Johan siinä itsekin sairastuu syöpään.
Huhhuh 😳
Et ymmärrä sarkasmia?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä kovasti toitotetaan että masennukseen paras apu on kun nousee sängystä ja on aktiivinen ja liikkuu.
Mielellään vaikka menisi töihin. Olen 10 vuotta nyt ollut saikulla ja voin omasta kokemuksesta kertoa että kaikista lähimpänä parantumista olen ollut silloin kun olen puolen vuoden jakson saanut elää omaan tahtiini ilman mitään velvollisuuksia. Jaksoin harrastaa liikuntaa ja hoitaa itseäni. Olin parantumassa. Lepo ja omantahtisuus todellakin oli tärkeitä ja se että pyrkii elämään omannäköistä elämää.
Nyt taas asiat on toisin. Pakkoaktiviteettia riittää, joudun tekemään todella paljon sellaisia asioita joita en jaksaisi. Joudun pakottamaan itseni. Vointini on huono ja menee vaan huonommaksi. Taustallani on työuupumus, traumat, lasinen lapsuus ja fyysiset sairaudet.
Eli en itse usko tuohon että "kun vaan pakottaa itsensä nousemaan sängystä ja on aktiivinen". Minulla on käytössä lääkkeet, puheterapia, liikunta ja terveet elämäntavat. Silti ne eivät poista masennustani. Tuo lepo ja omantahtisuus todellakin ovat itselleni olleet tärkeimpiä helpottavia asioita.
Allekirjoitan kaiken mitä kirjoitat. Minulla on täysin sama setti.
Voin nyt tällä hetkellä parhaiten vuosikymmeniin. Tähän pidän syynä omatahtista elämää ja sitä, etten pakota itseäni yhtään mihinkään mitä toiset haluaa ja vaatii.
Geneerinen vuorokausi- ja unirytmi ei sovi kaikille. Ne ketkä pystyvät operoimaan perinteisen päivärytmin kanssa, eläkööt keskenään sen mukaan. Minä menen tosi huonoon kuntoon, jos yritän väkisin pitää normojen rytmiä omassa elämässäni.
Kun elän omaan tahtiini ja valvon illat ja yömyöhään, nukun epänormaalin paljon, niin en ole enää ahdistunut, itsetuhoinen ja pahoinvoiva mytty. Läheiset ovat huomanneet myös eron minussa.
En ota mitään ohjeita yhtään keneltäkään vastaan. Minulle on ollut pelkkää haittaa muiden ohjeista, käskyistä ja neuvoista.
Kun tässä tätä ikää alkaa olla, niin alkaa jo tietää ja tuntea itsensä aika hyvin. Ja itse tiedän parhaiten mikä minulle sopii ja mikä ei.
Minä olen hoitanut itseni kohtalaisen hyvään kuntoon todella vaikeasta masennuksesta. Olen päässyt hyvin syvältä kuopan pohjalta, jossa olin kauan, melkein maan pinnalle.
Nykyään pystyn pitämään kotini siistinä, kuntoilla, tehdä itselleni ruokaa itse ja elää sellaista elämää, jossa joka aamu ensimmäisenä herätessäni, ensimmäisenä ei ole itsemurha mielessä.
Tämmöinen elämä ei ollut realismia vuosia sitten. Olin valmis hautaan.
Jos en olisi ymmärtänyt että, minun on PAKKO elää omaan tahtiini, niin olisin varmasti kuollut aikoja sitten.
Minä makaan sängyssä ja sohvalla päivittäin. Hajotkaa siihen! Voin kertoa teille salaisuuden: NIIN TEKEE TERVEETKIN IHMISET. Minä olen nähnyt itse.
et ota ohjeita vastaan, mutta yhteiskunnan tukia varmaan kuitenkin. Jos koko yhteiskunta alkaisi elämään tavallasi, olisimme aika jännällä tolalla. Nytkin talous nitisee kun huollettavia ja muiden tahtoon taipumattomia individualisteja pitää elättää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uskoisin, että taustalla on ajatus siitä, että vointi tuskin helpottaa makaamalla likaisena sängyssä, mutta yrittämällä tehdä jotain pieniä askareita, on ehkä helpompi pysyä arjensyrjässä kiinni.
On sulla parempi olo, kun olet käynyt suihkussa, vaikka se etukäteen vaikealta ja uuvuttavalta tuntuisikin.Tuo on ulkopuolisen näkökulma. Oire katsotaan syyksi, joten se yritetään poistaa kaikin keinoin. Joten suihkuun häsitty masennuspotilas voi paremmin, m.o.t.
Mutta kun se ei mene niin. Silloin kun olen riittävän masentunut, saan voimaa nimenomaan ajatuksesta, että mun ei tosiaankaan ole pakko sinne suihkuun rämpiä. Minun arvoni pää rasvaisenakin on sen verran iso, ettei se suortuvista otsalla vähene mihinkään.
Ja sama koskee askareiden yrittämistä. Tuo on alentuva ajatus, että masentuneen pitää yrittää tehdä. Kyllä mä tiedän ihan hyvin koko ajan, että jos menen ja teen, niin pystyn minä niitä tekemään, ei ole yrittämisen asia vaan tekemisen. Oleellista on se, että katsonko minä sen aiheelliseksi tänään vai en. Olen itse sen päätöksenteon paras ja ainoa asiantuntija, se joka pystyy arvioimaan, mikä olotila on tänään ja miten minkäkin mittainen puuhastelu siihen vaikuttaa välittömästi ja pitemmän päälle.
Tässäkin asiassa muut kuvittelevat tietävänsä potilasta paremmin kaiken. Kulttuurimme voisi paljon paremmin, jos tuollaista päsmäröintiä vähennettäisiin ja hyväksyttäisiin perusoletukseksi se, että omakin kokemusasiantuntijuus on asiantuntemuksen alalaji siinä kuin moni muukin.
Ensimmäisiä kertoja elämässään masentunut saattaa hyötyäkin toisen patistelusta ja ehkä välillä hyötyä pienestä rohkaisusta ja huomata, että suihkuun meneminen ei kostautunut seuraavana päivänä. Se on varmasti tosi, että toisen ihmisen läsnäolo saattaa auttaa avartamaan näkökulmaa ja estää sen supistumisen entisestään. Mutta kannattaa siitä huolimatta hyväksyä se, että masentunut saattaa voida paremmin käymättä siellä suihkussa, ja hän saattaa tietää sen hyvinkin tarkkaan itse. Silloin ympärillä paimentava lähimmäinen on pelkkä lisärasite ja hapensyöjä.
Miten nyt tulikin mieleen, molemmat vanhempani kuolivat suihkunraikkaina, toinen syöpään, toinen keuhkokuumeeseen. Niin kova oli into hoitaa ihmistä, että viimeisenä päivänään vielä joutuivat suihkuun. Meillä on valtava taipumus yrittää pakottaa asioita siinä ajatuksessa, että se suihkuvesi tai pakkoulkoilu pesee pahan pois.
2 viikkoa ilman suihkua ja siivoamista sen olon varmaan parantaakin, kun joka paikassa on kaaos. Masentuneita kehotetaan kävelemään edes se 10-15min päivässä juuri siksi, että murtaa itseään siitä kehästä ulos, mutta ei rasitu liikaa. Sama käydä suihkussa, tiskata vähän tms. Jos antaa pudota kaiken ns. nolliin, niin sieltä se nouseminen vasta vaikeaa onkaan. Ei yhteiskunnalla ole varaa siihen, että porukka makoilee vuosia kotona odottamassa oikeaa hetkeä kun masennus menee ohi. Ei tarvitse sykkiä kun hullu orava, mutta yrittää elää normaalia elämää. Peseytyy, laittaa ruokaa, ulkoilee vähän, petaa sängyn ja tuulettaa kämpän.
Vierailija kirjoitti:
Jos kerran mainitset masennuksestasi saa myös odottaa jotakin vastineeksi. Neuvot saattavat olla todella tarpeettomia, mutta tarkoitus hyvä. Onko mahdollista sanoa, että tärkeintä olisi jos saisit vain puhua tilanteestasi?
Miten tämä on koko ajan tätä? Ei se puhuminenkaan ole asia, joka ilmiselvästi auttaa, ja vielä vähemmän siitä on apua kun kuulija on lähtökohtaisesti tympeä ja sitä mieltä, että masentunut on hänelle jotain velkaa. Yleensä kun ihminen on sairas, tilanne on toisin päin. Ei siinä käydä vaatimassa asioita häneltä vaan järjestetään oikeaa apua. Jos ihmisellä on jalka poikki, niin ei sinun kuulu alkaa huseerata sitä parempaan asentoon vaan odottaa ambulanssia. Se että huseeraajan tarkoitus on totta kai hyvä, ei tee hänen touhuistaan yhtään parempia, vaan häntä katsotaan kieroon. Sen sijaan tässä asiassa masentunut on se, jota katsotaan kieroon kun ei apu kelpaa.
Viittaamassani viestissä ei välttämättä ole tarkoitettu mitään sen kummempaa velvollisuutta, mutta silloinkin se kielii siitä, että masentuneen pitäisi noudattaa normaaleja keskustelusääntöjä. Ei hän pysty siihen, koska hän on masentunut. Ei tajuttomankaan ole pakko herätä ilmoittamaan kuka on ja missä asuu, häntä hoidetaan siitä huolimatta.
Ei sitä syöpäkasvainta kukaan sinne sun kehoon ole laittanut. Itse sen olet kasvattanut.
Eikä se makaaminen sitä syöpäkasvainta poista.
Kun menet lenkille niin se auttaa tuohon syöpääsi.
Syöpäpotilaat on tosi raskaita. Heitä ei pitäisi joutua ei-syöpäisten joutua kuuntelemaan. Johan siinä itsekin sairastuu syöpään.