Antaisitko lapselle illalla vielä ruokaa, jos hän valittaa nälkää?
Meillä on runsas iltapala vähän ennen nukkumaanmenoa, ja lapsi (5-vuotias) syö ihan kunnolla eli nälkä ei pitäisi jäädä. Kuitenkin kun on saatu iltapesut hoidettua ja lapsi peiteltyä sänkyyn, hän tulee sieltä vähän ajan päästä sanomaan, että on nälkä haluaa syötävää. Antaisitko? En oikein tiedä onko tämä vain lapsen keino pitkittää nukkumaanmenoa, luulen niin. Mutta entä jos sillä onkin oikeasti nälkä? Tuntuu kamalalta pakottaa joku nukkumaan nälässä. En itsekään menisi nälässä nukkumaan.
Kommentit (190)
Ikävä mennä nälissään nukkuun, ja äidin hylkäämänä
Antaisin ruokaa tottakai. Omat lapset on jo aikuisia, en muista että ylimääräistä iltapalaa olisi tarvittu kovin useasti. Annoin kyllä joka kerta kun pyysivät.
Silloin oli kova kulutus ja nopean kasvun vaihe. Lisäsin seuraavina päivinä tukevampaa ruokaa päivän muille aterioille niin pysyivät kylläisenä., voisilmä puuroon, enemmän lihaa, rasvaisempaa jogurttia, ylimääräinen leipäviipale
Ensinnäkin, mikä on se kunnolla mielestäsi? Toisekseen, kannattaisi kyllä tutkia sokeriarvot ja käydä lääkärissä asian takia. Kolmanneksi, kovin pieni lapsi saattaa sanoa nälkä, kun tarkoittaa vaikkapa janoa. Jos syö kovin suolaisen iltapalan, voi ollakin oikeasti jano. Hedelmillä lähtee jossain määrin janokin pois.
Miksi pitää olla jotain puuroa ja voileipää? Laita kunnon ruuat illalla eteen, eikä tuollaista huttua.
Tällä tasollako joidenkin vanhemmuus on?😳🙄
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsella on todennäköisesti jano. Moni sekoittaa nälän ja janon tunteet keskenään aikuisenakin. Miettisin kyllä sitä iltapalaa sisällön näkökulmasta: jos tarjoat pelkkää hiilihydraattia, se saattaa nostaakin nälän tunteen nopeasti uudestaan.
Itse en antaisi enää ruokaa vaan tarjoaisin vettä.
Tarjolla on aina puuroa, leipää, leivälle juustoa ja leikkeleitä, jotain viiliä tai jugurttia ja joku hedelmä, sekä maitoa ja vettä juomaksi. Minusta se on ihan hyvä iltapala.
Ap
Proteiinia ja rasvaa siihen iltapalaan. Ne pitävät nälkää, ei hiilihydraatti.
Tuo näläntunne voi tosiaan johtua siitä, että iltapala on melkein pelkkää hiilihydraattia. Sehän nostaa verensokerin taivaisiin, jolloin insuliiniakin alkaa erittyä reippaasti ja seuraavaksi se verensokeri kyykkää vauhdilla alas. Ihminen aistii sen alhaisen verensokerin nälkänä.
Omalle lapselle annoin joskus vähän vastaavanlaisessa tilanteessa lämmitettyä maitoa, johon olin laittanut voita sekaan. Meillä tuo nälkä ei tosin johtunut verensokerin heittelystä, vaan ihan vain siitä, että lapsi ei aina malttanut syödä tarpeeksi ja myöhemmin nälkä pääsi yllättämään. Hän saattoi vielä joskus teininäkin tehdä itselleen tuollaisen voimaitojuoman, jos oli illalla vähän nälkä ennen nukkumaanmenoa. Selkeästi oli jäänyt mieleen, että se on helppo ja nopea iltapala, joka auttaa pieneen nälkään.
Ensinnäkin iltapala on pelkkää hiilihydraattia hiilihydraateilla, ne ei pidä nälkää.
Toisekseen se nälkä voi olla janon tunne ja sitten diabetes voi oireilla jatkuvalla nälällä. Tosin lapset tankkaavat kasvuvaiheissa paljon ruokaa muutoinkin. Onko tätä tapahtunut usein?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkälainen ihminen edes kyselee tällaista ruokkiiko lastaan????
Lapsia pitää tukea siihen, että ruoka syödään aterioilla eikä napostella aterioiden välillä. Se johtaa pitkällä aikavälillä terveempään ruokasuhteeseen. Pieni nälän tunne ei sitä paitsi vaarallista! Toki joskus voi poikkeuksellisesti tulla kova nälkä aterioiden välilläkin, mutta toistuvasti siihen ei pidä langeta.
Herrajumala lapsen kroppahan vasta kehittymässä ja jos se kertoo nälkä silloin ruokaa tarvitaan! Oletko hullu?
Ap:n iltatoimet ja iltapalat ovat minusta oikein hyvällä tolalla. Näitä vanhempia en mitenkään ymmärrä, jotka kehottavat lykkimään ruokaa joka käänteessä lisää ja lisää, vaikka lapsi olisi juuri syönyt pienen hevosen. Kyllä sen nälkäilmoituksen takana on jotakin muuta, jonka syyn itse kukin vanhempi tilanteessaan sopii mielessään pohtia. Olen katsellut näitä nykylapsukaisia ja tätä palstaa lukiessani tehnyt johtopäätöksen, että näin niitä pulskia tenavia tehdään ja jo pienestä pitäen kannustetaan hankkimaan elintasosairauksia. En ymmärrä sitä välinpitämättömyyttä, joka kohdistuu omiin lapsiin. Eikö vanhempi näe/piittaa, että hän suhtautuu jälkeläiseensä kuin, anteeksi vain, kuin syöttöporsaaseen. Aikuisten, terveiden, solakoiden lasten vanhempana sanoisin sinulle AP, hyvältä kuulostaa lapsesi elämä ainakin näin muutaman kirjoittamaan rivin perusteella. Hörpsy vettä, halia ja pusuja ja takaisin sänkyyn peittely taitaisi olla ratkaisunne ongelmaanne.

Jep jep, syöttöporsas. Taidat olla niitä, jotka puhuvat emakoista, porsimisesta, mätisäkeistä ja ties mistä, moisilta en kyllä ota lasten laihdutusbåneuvoja,
Kyse nyt varmaan on siitä, että onko tästä tullut lapselle tapa vai käykö näin satunnaisesti. Ja kyllä, kannattaa miettiä syitä, jos tästä tulee tapa, mutta yhdestä kerrasta ei kyllä kannata tehdä numeroa, vaan osoittaa lapselle, että hän voi aina kertoa äidille, jos on jotain, esim ei saa nukuttua.

En puhu mätisäkeistä enkä myöskään käytä sanaa läski. Emakot ovat minulle pelkästään naaraspuolisia sikoja, eivät muuta. En myöskään antanut ainuttakaan laihdutusohjetta. Tosiasia on sekin, että lasten painot ovat nousseet. Se on fakta. Sekin on täysin totta mitä sanot tekstisi viimeisessä kappaleessa.
Vierailija kirjoitti:
Ensinnäkin iltapala on pelkkää hiilihydraattia hiilihydraateilla, ne ei pidä nälkää.
Toisekseen se nälkä voi olla janon tunne ja sitten diabetes voi oireilla jatkuvalla nälällä. Tosin lapset tankkaavat kasvuvaiheissa paljon ruokaa muutoinkin. Onko tätä tapahtunut usein?
Ap:n iltapalalla on kuitenkin jugurttia, juustoa, leikkeleitä ja maitoa. Mitä proteiinia te muut sen lisäksi oikeasti iltapalalla annatte? En usko hetkeäkään, että kukaan paistaa jotain pihvejä.
Ei luoja mikä ketju. Mä antaisin sen yhden kerran vaikka banaanin jos kyse olisi kertaluontoisesta asiasta. Jos toistuvaa niin en todellakaan antaisi jos iltapala on syöty hetki sitten.
Luulisi tämän olevan ihan itsestään selvää, mutta ei näköjään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ensinnäkin iltapala on pelkkää hiilihydraattia hiilihydraateilla, ne ei pidä nälkää.
Toisekseen se nälkä voi olla janon tunne ja sitten diabetes voi oireilla jatkuvalla nälällä. Tosin lapset tankkaavat kasvuvaiheissa paljon ruokaa muutoinkin. Onko tätä tapahtunut usein?Ap:n iltapalalla on kuitenkin jugurttia, juustoa, leikkeleitä ja maitoa. Mitä proteiinia te muut sen lisäksi oikeasti iltapalalla annatte? En usko hetkeäkään, että kukaan paistaa jotain pihvejä.
Kananmunaa eri muodoissa keitetty, paistettu, munakas, kokkeli. Leivänpäälle voi laittaa lohta/päivällä paistettua lihaa. Ei kyllästettyä läpinäkyvää leikkelettä. Raejuustoa, rahkaa, smoothie. Lisäksi pähkinöitä niistä saa rasvaa.

Ei kun Av-mammat antaa päiväkoti-inäisilleen iltapalaksi sisäfileepihviä, lämminsavulohta ja proteiinipirtelön. AP on paha kun ei tee samoin 😉 .
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ensinnäkin iltapala on pelkkää hiilihydraattia hiilihydraateilla, ne ei pidä nälkää.
Toisekseen se nälkä voi olla janon tunne ja sitten diabetes voi oireilla jatkuvalla nälällä. Tosin lapset tankkaavat kasvuvaiheissa paljon ruokaa muutoinkin. Onko tätä tapahtunut usein?Ap:n iltapalalla on kuitenkin jugurttia, juustoa, leikkeleitä ja maitoa. Mitä proteiinia te muut sen lisäksi oikeasti iltapalalla annatte? En usko hetkeäkään, että kukaan paistaa jotain pihvejä.
Kananmunaa eri muodoissa keitetty, paistettu, munakas, kokkeli. Leivänpäälle voi laittaa lohta/päivällä paistettua lihaa. Ei kyllästettyä läpinäkyvää leikkelettä. Raejuustoa, rahkaa, smoothie. Lisäksi pähkinöitä niistä saa rasvaa.
Ai teillä on lapsen iltapalalla pähkinöitä, lohta, paistettua lihaa, raejuustoa ja smoothie? Niin varmaan joo.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap:n iltatoimet ja iltapalat ovat minusta oikein hyvällä tolalla. Näitä vanhempia en mitenkään ymmärrä, jotka kehottavat lykkimään ruokaa joka käänteessä lisää ja lisää, vaikka lapsi olisi juuri syönyt pienen hevosen. Kyllä sen nälkäilmoituksen takana on jotakin muuta, jonka syyn itse kukin vanhempi tilanteessaan sopii mielessään pohtia. Olen katsellut näitä nykylapsukaisia ja tätä palstaa lukiessani tehnyt johtopäätöksen, että näin niitä pulskia tenavia tehdään ja jo pienestä pitäen kannustetaan hankkimaan elintasosairauksia. En ymmärrä sitä välinpitämättömyyttä, joka kohdistuu omiin lapsiin. Eikö vanhempi näe/piittaa, että hän suhtautuu jälkeläiseensä kuin, anteeksi vain, kuin syöttöporsaaseen. Aikuisten, terveiden, solakoiden lasten vanhempana sanoisin sinulle AP, hyvältä kuulostaa lapsesi elämä ainakin näin muutaman kirjoittamaan rivin perusteella. Hörpsy vettä, halia ja pusuja ja takaisin sänkyyn peittely taitaisi olla ratkaisunne ongelmaanne.
Jep jep, syöttöporsas. Taidat olla niitä, jotka puhuvat emakoista, porsimisesta, mätisäkeistä ja ties mistä, moisilta en kyllä ota lasten laihdutusbåneuvoja,
Kyse nyt varmaan on siitä, että onko tästä tullut lapselle tapa vai käykö näin satunnaisesti. Ja kyllä, kannattaa miettiä syitä, jos tästä tulee tapa, mutta yhdestä kerrasta ei kyllä kannata tehdä numeroa, vaan osoittaa lapselle, että hän voi aina kertoa äidille, jos on jotain, esim ei saa nukuttua.
En puhu mätisäkeistä enkä myöskään käytä sanaa läski. Emakot ovat minulle pelkästään naaraspuolisia sikoja, eivät muuta. En myöskään antanut ainuttakaan laihdutusohjetta. Tosiasia on sekin, että lasten painot ovat nousseet. Se on fakta. Sekin on täysin totta mitä sanot tekstisi viimeisessä kappaleessa.
Toisaalta 5v voi olla valtavia kasvupyrähdyksiä ja kehitystä ja siihen jostakin on saatava lisäenergiaa. Samoin jossakin 10-13v iässä.
Joskus energian tarve on suurempi kuin aikuisilla.
Itse opin kyllä jo lapsena, että ruokaa syödään ruoka-aikoina eikä millon sattuu. Tämä on yksi perusasia jos luet lasten ravitsemussuosituksia. Säännölliset ruoka-ajat eikä ylimääräistä napostelua.