Miks Salkkareissa -keskusteluketju
Katso lähetysajat : Salatut Elämät - Iltapulu.fi TV-opas
Kommentit (58249)
Onhan Nellakin stalkannut toista miestä, eli ihan puhdas pulmunen hänkään ei ole. Se kertoo vain siitä, ettei Nellalla ole niin vahvoja aitoja tunteita Kristiania kohtaan. Jos olisi, ei hän olisi stalkannut toista miestä. Miki on myös ollut lapanen Evan suhteen, Miki ei ole osannut yhtään antaa naisen kaipaamaa hellyyttä ja rakkautta Evalle. Miki on ollut vain omissa jutuissa Joannan kanssa ja perusmies ilman intohimoa Evaa kohtaan. Ei Mikikään vaikuta erityisen rakastuneelta Evaan, joten olisi oikeutettua että Eva ja Kristian saisivat toisensa koska heillä on aitoa intohimoa ja kenties rakkauttakin jo välillään.
Tarjolla olevista vaihtoehdoista Joanna olisi kyllä paras nainen Mikille. Jos tämä salainen poliisin peiteoperaatio jatkuu pitkään niin varmasti vielä päätyvätkin keskenään muhinoimaan ja sitten Nella yllättää.
Eikö Nella stalkkannut Eetua lähinnä siksi, että halusi lohduttaa sydämensä takia. Joo Eva ja Kristian ansaitsisi toisensa mutta hitto toi pettäminen on vaan niin ällöttävää. Ymmärtäisin yhden kerran, mutta noilla kahdella ei ole enää mitää moraalia. Riittää kun samaan tilaan niin panot mielessä. Kristian painoi Evaa ties kuinka monta kertaa Nellan ollessa linnassa. En pitä Nellasta mutta tekee pahaa hänän puolesta. Totta kai tämä varmasti väännetään niin, että Nella päätyy Eetua lohduttamaan jotta saadaan teot lievemmäksi.
Lapon näyttäminen on sallittua, kunhan se tapahtuu ”fiktiivisesti”. Salkkarit on oiva esimerkki.
Suutelihan Nella myös spontaanisti Mikiä suulle. Ei sekään ihan heppoinen juttu ole jos on parisuhteessa.
Vierailija kirjoitti:
Lapon näyttäminen on sallittua, kunhan se tapahtuu ”fiktiivisesti”. Salkkarit on oiva esimerkki.
Eipä siinä mitään näytetty. Pääasiassa puheet olivat enemmänkin ällöttäviä asioita. Vain muutamassa kohtauksessa oli Pikku-Aki ja mieshenkilö, mutta siinäkään ei tapahtunut mitään. Onkohan Akin muisto tosiaan vääntänyt äidin isäpuoleksi vai olikohan oikeasti isäpuolikin sotkeutunut hommaan.
Eva vaan sairaalaan siivoomaan. Sinnehän se Isabellakin aikoinaan passitettiin.
Talen pitkäaikainen pettäminen Tiinan kanssa oli kyllä kanssa ihan surullinen kuvio. Ällöttävimmät varmaan Kalle ensin Teron kanssa peruuntuneiden treffien takia ja kotiin päästyä Sami tuleekin paikalle ja Kalle päätyy sen kanssa sänkyyn. Hyvä jos oli edes kahta tuntia kulunut, kun Kalle tosiaan oli juuri päässyt kotiin.
Vierailija kirjoitti:
Lapon näyttäminen on sallittua, kunhan se tapahtuu ”fiktiivisesti”. Salkkarit on oiva esimerkki.
Kieltämättä vaikutat aika idiootilta, kun rinnastat pornon ja seksuaalisen hyväksikäytön tai raiskauksen toisiinsa.
Vierailija kirjoitti:
Talen pitkäaikainen pettäminen Tiinan kanssa oli kyllä kanssa ihan surullinen kuvio. Ällöttävimmät varmaan Kalle ensin Teron kanssa peruuntuneiden treffien takia ja kotiin päästyä Sami tuleekin paikalle ja Kalle päätyy sen kanssa sänkyyn. Hyvä jos oli edes kahta tuntia kulunut, kun Kalle tosiaan oli juuri päässyt kotiin.
Sampo & Kalle ja Sampo & Cindy samana päivänä oli kanssa vähän... Sampo sentään kävi välissä suihkussa.
Vierailija kirjoitti:
Sarja voisi loppua siten, että kerrostalo sortuu pystysuunnassa kasaan ja taustalla lauletaan Tunteisiin.
Anna Hanskin Tunteisiin musiikkivideo 😂
Vierailija kirjoitti:
Uskon että Oona tulee jossain vaiheessa käymään sarjassa.
Näyttelijöistä kiinni. Tuotanto varmasti olisi ottanut takaisin silloin Karin ja Sallan häihin Oonan ja Mironkin.
Vierailija kirjoitti:
Kristianin ja Evan ihanuus meni siinä kohtaan muussiksi, kun äiti alkoi pettämään tytärtä. Aina on toinen vaihtoehto. Kristian olisi voinut erota Nellasta. Pitää väkisin kiiinni vaikka äiti on mukamas parempi. Aivan mielipuolista. Tiedän että vuoden päästä ovat pari ja Nella Eetun kanssa eikä kukaan enää muistele asiaa.
Mitä? Onko äidillä ja tyttärellä suhde?
Vierailija kirjoitti:
Rengasjuttuun liittyen mulla on jäänyt mieleen Jasminin viimeisimmistä kohtauksista parhaiten mieleen tuon jälkeinen kohtaus, jossa Sampo törmäsi kadulla Ainoon ja Joonataniin. Aino yritti pitää pokkaansa ja rupesi lopulta nauramaan lääkärireissulle. Se oli jotenkin hellyttävä kohtaus. Tiedän kyllä, ettei Jasminilla mennyt hyvin elämässään eikä näyttelijä paljasta tunteitaan työssä, mutta se on vaan jäänyt hyvin mieleen. Tuosta on oikeastaan tarkalleen se vuosi, kun oletettavasti toukokuussa 2022 kyseinen kohtaus on pistetty purkkiin.
Jasmin oli niin ihanan nauravainen. Sekin kohtaus Blooperseissa kun repliikissä Sampo tuli 🤯
Voi olla, että huomenna saadaan historiallisesti ennen Maikkarin juonipaljastuksia Seiskalta paljastukset. Torstain on pyhäpäivä eikä posti kulje ollenkaan perjantaina. Verkon mukaan ilmestymispvä on 16. toukokuuta.
Nellan petos (Mikin kanssa suutelu) on yhtä vakava kuin Kristianin.
Blooperseja ei muuten ole julkaistu yli puoleen vuoteen. Kovasti ovat jäljellä, kun edelliset pätkät taitavat olla jostain 2021-2022, koska niissä viimeisimmissä taisi olla vielä Laurikin mukana.
Vierailija kirjoitti:
Eva vaan sairaalaan siivoomaan. Sinnehän se Isabellakin aikoinaan passitettiin.
Se oli jotenkin hauska käänne ja päättyi legendaarisesti mä olen jo matkalla kohti parempaa!! 😂 En tiedä miten niissä jaksoissa tuo lavastesairaala ei niin häiritsevä ollut mutta nyt toisella vuosikymmenellä sama käytävä alkaa olla aikansa elänyt.
Vierailija kirjoitti:
Blooperseja ei muuten ole julkaistu yli puoleen vuoteen. Kovasti ovat jäljellä, kun edelliset pätkät taitavat olla jostain 2021-2022, koska niissä viimeisimmissä taisi olla vielä Laurikin mukana.
Tuosta lisämateriaalin tuotannostakin säästetty. Hetken hupia oli nekin kaikki videot tuben puolella vaikka viikon kurkistus sinne jäikin.
Miettikää, että Eva on oikeasti yli vuoden jo Kristiania katsellut sillä silmällä. Eva ja Linda palasivat sarjaan kevään puolivälissä vuosi sitten. Heti Eva iski silmänsä Kristianiin ja samalla paljastui myös tyttären poikaystäväksi. Ajatelkaa, että alussa sentään Eva yritti valittaa vetoamalla muun muassa Kristianin ikään.