Lue keskustelun säännöt.
Vanhemmuuden tabu: jotkut lapset on persoonaltaan vaikeita, miksi tästä ei puhuta enemmän?
30.12.2022 |
Heti alkuun: nyt en tarkoita vaikealla persoonalla sitä, että kyseessä on esim. nepsy-lapsi tai muuten haastava tilanne. Tarkoitan sitä, että lapsilla on oma persoonansa ja temperamenttinsa. On lapsia, jotka ovat hyväntuulisia, mukavia ja helppoja. Näiden lasten kanssa moni pärjää ja arki sujuu. Sitten on lapsia, jotka ovat perusluonteeltaan esim. tyytymättömiä, usein huonotuulisia tai muuten vaikeita persoonia. Näiden lasten kanssa suurin osa vanhemmista on helisemässä ja hermoja koetellaan usein.
Mielestäni vanhemmuudesta ja siihen liittyvistä asioista keskusteltaessa ei kovinkaan usein huomioida sitä, että persoonaltaan vaikean lapsen vanhempana oleminen on aivan eri tavalla rankkaa kuin "helpon lapsen". Persoonaltaan vaikean lapsen kanssa arki saattaa olla jatkuvaa vääntämistä. Asiat, jotka helpon lapsen kanssa toisivat iloa, menevätkin persoonaltaan vaikean lapsen kanssa vääntämiseksi.
Usein vanhemmuuskeskusteluissa syyllistetään vanhempaa siitä, jos vanhempi kokee lapsiarjen raskaana/lapsen kanssa hermot ovat usein koetuksella. Miksi näissä tilanteissa ei puhuta siitä, että osa lapsista on yksinkertaisesti persoonaltaan kuluttavampia kuin toiset?
Ja jos joku kommentoi: vaikeita persoonia on aikuisissakin ja persoona on aika pysyvä ominaisuus. Eiköhän jokainen tiedä aikuisista vaikeita ihmisiä, jotka ovat huonotuulisia, tyytymättömiä ja joiden kanssa muiden on vaikea olla. Näitä tapauksia on lapsissakin.
Kommentit (143)
"Monista "vaikeista" lapsista kuoriutuu tavallisia kilttejä kansalaisia, kun aikuiset lopettavat määräilyn ja käskemisen ja juttelevat normaalisti niin kuin työkaverille, jonka kanssa pitää saada asiat hoidettua joka päivä, vaikka ei olisikaan kaikesta samaa mieltä."
Miten h...lvetissä ikinä selvitään elämästä jos sen oikeasti "hankalan" lapsen kanssa jutellaan ja neuvotellaan kuin aikuisen kanssa, joka käänteessä.
Puetaanko vaatteita ja puetaanko keliin sopivia vaatteita, syödäänkö aamupalaa, lähdetäänkö kouluun, tehdäänkö läksyt, syödäänkö ruokaa, pestäänkö hampaat, mennäänkö nukkumaan....?
Joka päivä, koko päivän, vielä kun lapsi on jo siis koululainen. Jos ei voi määrätä ja käskeä niin mikään näistä asioista ei tapahdu tämmöisen lapsen kanssa, vaan keskustelu jatkuisi siitä ensimmäisestä asiasta vaikka päiväkausia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen vaka-alalla ja kyllä siellä näkee näitä raskaita persoonia. Ryhmässäni on yksi lapsi joka ei ikinä haluaisi tehdä samaa kun muut. Jos ei saa tahtoaan läpi niin kertoo menevänsä mököttämään. Vaatii muita olemaan hiljaa koska ei siedä mitää ääniä (ei ole nepsy vaan yrittää vaan hallita). Tiedän että kotona vanhemmat ovat väsyneitä häneen. Vaatii koko ajan huomiota. Äiti ei saa syödä tai käydä vessassa rauhassa. Ja lapsi siis jo kohta 5v. Toki osittain myös kurin puutetta. Lapsi on saanut lähes aina tahtonsa läpi. Kun vanhemmat hakee niin lupaavat eteisessä palkintoja lapselle jos tämä pukee ja lähtee kotiin nätisti. Lapsi lyö vanhempia ja pelleilee ja kiukuttelee pukiessa eikä vanhemmat sano mitään. Itse en jaksaisi lasta yhtään enempää kun on töiden takia pakko.
Vierailija kirjoitti:
"Monista "vaikeista" lapsista kuoriutuu tavallisia kilttejä kansalaisia, kun aikuiset lopettavat määräilyn ja käskemisen ja juttelevat normaalisti niin kuin työkaverille, jonka kanssa pitää saada asiat hoidettua joka päivä, vaikka ei olisikaan kaikesta samaa mieltä."
Miten h...lvetissä ikinä selvitään elämästä jos sen oikeasti "hankalan" lapsen kanssa jutellaan ja neuvotellaan kuin aikuisen kanssa, joka käänteessä.
Puetaanko vaatteita ja puetaanko keliin sopivia vaatteita, syödäänkö aamupalaa, lähdetäänkö kouluun, tehdäänkö läksyt, syödäänkö ruokaa, pestäänkö hampaat, mennäänkö nukkumaan....?
Joka päivä, koko päivän, vielä kun lapsi on jo siis koululainen. Jos ei voi määrätä ja käskeä niin mikään näistä asioista ei tapahdu tämmöisen lapsen kanssa, vaan keskustelu jatkuisi siitä ensimmäisestä asiasta vaikka päiväkausia.
Ei lapsen kanssa keskustelu tarkoita sitä etteikö olisi myös selvästi pakollisia asioita. Ihan kuriositeettina: noinko työkavereiden kanssa keskustelet?
Uskomatonta ehkä joillekin, mutta joskus töissäkin hommat pitää ottaa haltuun KÄSKEMÄLLÄ muita AIKUISIA. Yleensä sen hoitaa esimies, joskus rivityöntekijä jolla siinä tilanteessa on vielä järki päässä ja pystyy organisoimaan hommat niin että selvitään. Kun töissäkin voi olla esim se adhd sekoilemassa, toinen kiukuttelee vaihdevuosia, kolmas on aloittelija... Moni tilanne on selvinnyt kun korottaa vähän ääntä ja jakaa hommat.
Meillä yksi lapsista on ollut alusta asti yksi raskaampi hoitaa kuin kolme muuta sisarustaan. Jos olen näiden kolmen muun kanssa niin se on pelkkää lomaa vaan.
Tämä yksi käyttäytyy huonosti, on ongelmissa koulussa, on ongelmissa kotona, on haastava arjessa.. ja hän on nepsy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tämä asia on joskus suhteellista. Meillä on lapsi, joka on meistä vanhemmista "täydellinen": utelias ihmisiä kohtaan, kiltti ja reipas, mutta viihtyy hyvin yksin leikkien ja ei kaipaa jatkuvaa hälinää. Ei ole uhkarohkea, vaan harkitsevainen. Molemmat meistä vanhemmista tarvitsee melko paljon omaa aikaa, viihdytään kotona ja ollaan "tasaisia ja rauhallisia". Lapsen persoona sopii meidän vanhempien persooniin. Joku toinen taas voisi kokea lapsemme liian rauhallisena ja kaivata ulospäinsuuntautuneempaa, räiskyvämpää ja menevämpää lasta. Minullekin olisi varmasti haastavampaa, jos lapsi olisi seikkailunhaluinen rämäpää, kun en itse ole.
Niin. Ja kun tähän lisää vielä sen, että osa vanhemmista ei ole itsekään helppoja, tasapainoisia tai kivoja, niin hirveän vaikeaa antaa kenellekään lupaa leimata lapsi vaikeaksi.
Vierailija kirjoitti:
Uskomatonta ehkä joillekin, mutta joskus töissäkin hommat pitää ottaa haltuun KÄSKEMÄLLÄ muita AIKUISIA. Yleensä sen hoitaa esimies, joskus rivityöntekijä jolla siinä tilanteessa on vielä järki päässä ja pystyy organisoimaan hommat niin että selvitään. Kun töissäkin voi olla esim se adhd sekoilemassa, toinen kiukuttelee vaihdevuosia, kolmas on aloittelija... Moni tilanne on selvinnyt kun korottaa vähän ääntä ja jakaa hommat.
Juu, on olemassa huonoja esimiehiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siskoni. On aina ollut tyytymätön kitisiä joka pilasi joka ikiset juhlat ja lomat, naama nurinpäin vaikka vanhemmat olisivat tehneet mitä. Ikäänkuin olisi kivirekeä vetänyt perässä.
Samanlainen on edelleen melkein viisikymppisenäkin, pelkkä hänen äänensä kuuleminen uuvuttaa ja valuttaa elämänilon pois. Vaikka kaikki on hyvin mikään ei ole hyvin, ikinä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Työssä tulee huomattua tätä, työskentelen nuorten kanssa.
Suurin osa nuorista on melko neutraaleja, joukossa on paljon myös oikein mukavia, ystävällisiä ja helppoja nuoria. Sitten on pieni osa todella vaikeita nuoria. Osa on vaikeita myös ikätoverien mielestä, eivätkä kaikki nuoret juuri viihdy heidän kanssaan. Saattavat olla esim. besserwisseröintiin tai hyvin ehdottomiin tapoihin taipuvaisia. Yleensä nämä kuitenkin löytävät jonkun kaltaisensa kaveriksi ja hyvä niin.
Voin itsekin myöntää, että en minäkään jaksa näiden persoonaltaan vaikeiden nuorten kanssa viettää ylimääräisiä hetkiä, vaan kiertelen tasaisemmin nuorten joukossa. Sen verran kuluttavia nuo jotkut nuoret ovat, että en jaksa jatkuvaa keskustelua heidän kanssaan.
Nuo kuluttavat nuoret ovat usein niitä älykkäimpiä. Harva heitä jaksaakaan, ellei ole samalla tasolla. Besserwisseröinti menee kyllä ohi.
Näitäkin nuoria tarvitaan.
Totta, itse olen besserwisseri, olin jo teininä. Saatoin opiskella esim. historian kirjasta tai tiedejulkaisusta asioita vain jotta pääsen viisastelemaan kavereilleni ja monesti puhuin viisaita esim. kavereideni vanhempien kanssa. Minulla oli yksi kaveri joka oli samalla älykkyyden tasolla kanssani ja tulimme todella hyvin juttuun. Vasta viime viikolla eräs työkaveri joutui myöntämään, että taas hän oli väärässä eräässä asiassa josta väittelimme
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uskomatonta ehkä joillekin, mutta joskus töissäkin hommat pitää ottaa haltuun KÄSKEMÄLLÄ muita AIKUISIA. Yleensä sen hoitaa esimies, joskus rivityöntekijä jolla siinä tilanteessa on vielä järki päässä ja pystyy organisoimaan hommat niin että selvitään. Kun töissäkin voi olla esim se adhd sekoilemassa, toinen kiukuttelee vaihdevuosia, kolmas on aloittelija... Moni tilanne on selvinnyt kun korottaa vähän ääntä ja jakaa hommat.
Juu, on olemassa huonoja esimiehiä.
Ei ole huonoa esimiestaitoa keskeyttää alaisten kinastelut ja jakaa heille työt, kun heillä on joku pattitilanne josta eivät omin keinoin selviä. Kun on paljon töitä jossa ei vaan voida jäädä keskustelemaan loputtomasti, siinä voi vaarantua tuotanto tai jopa henkiä. Näissä tilanteissa kaikki ovat menneet hommiinsa, työt on tullut tehtyä eikä se yleensä kuviteltu pattitilanne kehkeydy ihmissuhdedraamaksi. Ei aikuiset mene rikki jos niille sanotaan että Aune tekee nyt tämän, Pertti tämän ja Kalle tuon, sitten menette ruokatunnille.
Tai sitten on yliherkkyyksiä, joita ei hoideta vaan sillä että pakotetaan tai tehdään niin tai näin. Jos jollain lapsella on jotain ja toisella samassa perheessä ei, voi miettiä, että ihan kaikki ei ole kuitenkaan siitä miten sen lapsen kanssa on oltu tai kasvatettu. Jotkut jutut riippuu siitä, kaikki ei. Ja miksi kaikkeen pitäisi olla joku diagnoosi vähän niinkuin pitää olla joku rankka diagnoosi tai sitten ei voi olla yhtään mitään erityistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Monista "vaikeista" lapsista kuoriutuu tavallisia kilttejä kansalaisia, kun aikuiset lopettavat määräilyn ja käskemisen ja juttelevat normaalisti niin kuin työkaverille, jonka kanssa pitää saada asiat hoidettua joka päivä, vaikka ei olisikaan kaikesta samaa mieltä."
Miten h...lvetissä ikinä selvitään elämästä jos sen oikeasti "hankalan" lapsen kanssa jutellaan ja neuvotellaan kuin aikuisen kanssa, joka käänteessä.
Puetaanko vaatteita ja puetaanko keliin sopivia vaatteita, syödäänkö aamupalaa, lähdetäänkö kouluun, tehdäänkö läksyt, syödäänkö ruokaa, pestäänkö hampaat, mennäänkö nukkumaan....?
Joka päivä, koko päivän, vielä kun lapsi on jo siis koululainen. Jos ei voi määrätä ja käskeä niin mikään näistä asioista ei tapahdu tämmöisen lapsen kanssa, vaan keskustelu jatkuisi siitä ensimmäisestä asiasta vaikka päiväkausia.Ei lapsen kanssa keskustelu tarkoita sitä etteikö olisi myös selvästi pakollisia asioita. Ihan kuriositeettina: noinko työkavereiden kanssa keskustelet?
Tottakai jokainen järjellinen aikuinen keskustelee myös hankalan lapsen kanssa, me varmaan puhutaan nyt ihan eri tadon hankalasta tai eri tilanteista.
Lapselta kysytään vaikka oliko kiva koulupäivä? Tuliko paljon läksyjä? Tarvitsetko niissä apua? Mitä koulussa oli ruokana? Kenen kanssa leikit? Haluaisitko illalla käydä kirjastossa?
Kun on pahasti hankala lapsi niin näistä tavallisista asioista ei synny keskustelua vaan koulupäivä oli perseestä, hän ei tee läksyjä enää ikinä, ruokana oli p...skaa, löin kaveria turpaan ja kirjastot on tylsiä. Toki tämmöset varmaan saa ne diagnoosit, apua ja lääkitystä mutta ei se yleensä helpota sitä arkea.
Vierailija kirjoitti:
Olen vaka-alalla ja kyllä siellä näkee näitä raskaita persoonia. Ryhmässäni on yksi lapsi joka ei ikinä haluaisi tehdä samaa kun muut. Jos ei saa tahtoaan läpi niin kertoo menevänsä mököttämään. Vaatii muita olemaan hiljaa koska ei siedä mitää ääniä (ei ole nepsy vaan yrittää vaan hallita). Tiedän että kotona vanhemmat ovat väsyneitä häneen. Vaatii koko ajan huomiota. Äiti ei saa syödä tai käydä vessassa rauhassa. Ja lapsi siis jo kohta 5v. Toki osittain myös kurin puutetta. Lapsi on saanut lähes aina tahtonsa läpi. Kun vanhemmat hakee niin lupaavat eteisessä palkintoja lapselle jos tämä pukee ja lähtee kotiin nätisti. Lapsi lyö vanhempia ja pelleilee ja kiukuttelee pukiessa eikä vanhemmat sano mitään. Itse en jaksaisi lasta yhtään enempää kun on töiden takia pakko.
Vaka-ala tosiaan on kriisissä. Kertomuksesi mukaan tämä lapsi, jota joudut työn puolesta hoitamaan, on alle 5 v. Onkohan vielä edes tehty mitään testejä. Myös luovat ja fiksut lapset saattavat haastaa, jos ympärillä olevat aikuiset eivät jaksa tai viitsi tarjota aikaa, mielekästä tekemistä ja rajoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tai sitten on yliherkkyyksiä, joita ei hoideta vaan sillä että pakotetaan tai tehdään niin tai näin. Jos jollain lapsella on jotain ja toisella samassa perheessä ei, voi miettiä, että ihan kaikki ei ole kuitenkaan siitä miten sen lapsen kanssa on oltu tai kasvatettu. Jotkut jutut riippuu siitä, kaikki ei. Ja miksi kaikkeen pitäisi olla joku diagnoosi vähän niinkuin pitää olla joku rankka diagnoosi tai sitten ei voi olla yhtään mitään erityistä.
Erityisherkkyys. Siitä kerrotaan paljon lehdissä, mutta lastenpsykiatrian ja lasun ammattilaiset eivät käytä koko sanaa. Pelkääköhän he, että menis duunit. Ja kyllä, kokemusta on, "asiakkuus" yhdellä lapsista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uskomatonta ehkä joillekin, mutta joskus töissäkin hommat pitää ottaa haltuun KÄSKEMÄLLÄ muita AIKUISIA. Yleensä sen hoitaa esimies, joskus rivityöntekijä jolla siinä tilanteessa on vielä järki päässä ja pystyy organisoimaan hommat niin että selvitään. Kun töissäkin voi olla esim se adhd sekoilemassa, toinen kiukuttelee vaihdevuosia, kolmas on aloittelija... Moni tilanne on selvinnyt kun korottaa vähän ääntä ja jakaa hommat.
Juu, on olemassa huonoja esimiehiä.
On olemassa myös huonoja alaisia. Aikuistuminen ja vastuunotto jäänyt kehittymättä ja työpaikalla käyttäydytään kuin isot lapset.
-ohis
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä jotkut lapset on vaan tosi vaikeita persoonia, ei siitä mihinkään pääse. Onhan aikuisissakin tällaisia, joiden seurassa harva viihtyy vaikean persoonan takia. Lasten kanssa on kuitenkin pakko olla, niin vanhempien, opettajien kuin muiden lastenkin.
Lasten kanssa pakko olla?
Ei oo, antaa pois, jos ei tykkää.Ei sitä oikein voi sanoa, että heivaatteko tän ärsyttävän lapsen pois mun luokalta koulussa.
Oletko oikealla alalla? Luulen, että et.
Vierailija kirjoitti:
"Vaikea persoonallinen lapsi" on yleisemmin "vaikea persoonallisen vanhemman" tuotos. Tämä on nyt ihan fakta.
Kyllä jos ne omat vanhemmat olisi helppoja, leppoisia ja ihania ihmisiä, ei se vaikea persoonallisen lapsen yhdessäolo olisi hankalaa.
Mitä itse olen nähnyt ja kokenut on se, että nämä vanhemmat jotka maalaa omat lapsensa "vaikeaksi persooniksi" ovat itse oikeasti niitä joustamattomia ja vaikeita, jotka eivät kestä sitä että lapsi on vähän erilainen ja lapsi tarvitsee erilaiset tavat olla ja elää.
He myöskin alapeukuttavat kaikki sellaiset kommentit, jotka uhkaavat käsitystä, että vanhempi toimii oikein.
Vierailija kirjoitti:
En saisi varmaan kirjoittaa näin mutta lapseni on luonteeltaan ja piirteiltään juuri sellainen joita aikuisissakin välttelen... päällepäsmäri, näsäviisas, vaativa, negatiivinen (näkee asioissa enemmän huonoja puolia kuin hyviä), ajoittain tunnekylmä, hitaasti lämpenevä mutta toisaalta 0-100 kiihtyvä.. olen yrittänyt kestää näitä ominaisuuksia hänessä mutta haastavaa on ollut... Sehän se siinä onkin että en kestäisi hetkeäkään olla tällaisen ihmisen kanssa mutta on kestettävä koska olenhan hänen äitinsä ja vietän hänen kanssaan suurimman osan päivästä.
Olen siis tämän viestin kirjoittaja. Joskus kun teen oikein runsaan ja monipuolisen juhla-aterian niin lapseni ei kehu ruokaani vaan sanoo että olisi täydellinen jos olisi vielä jotain.. vaikka ostan varta vasten laadukkaita raaka-aineita (ja eivät ole edes mitään halpoja). Kehui sentään saamiaan joululahjoja mutta silti puuttui se yksi minkä olisi halunnut... Aina kaikkiin on mutta.
Mä ihan kateellisena katson joitakin lapsia kun kaatuvat vaikka lattialle ja nousevat uudelleen pystyyn iloisesti hymyillen kun oma lapseni jos kaatuu vaikka nurmikolla alkaa hillitön ja dramaattinen itku.. kun oikeasti on sellaisia lapsia jotka kaatuvat oikein kunnolla että voi sattuakin mutta sitten jatkavat kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Miten lapseni voi ikinä menestyä esim. pallopeleissä, kun siinä voi vahingossa vaikka osua kyynärpää jalkaan ym. ettei ala se korviahuumaava itku. Matala kipukynnys...
En lukenut koko keskustelua, mutta kommentoin silti.
Minä ja nuorin sisareni olwmme olleet äitini mielestä ns vaikeita lapsia. Temperamenttisia, haastavia, vilkkaita, äänekkäitä, mitä milloinkin.
Kumpikin meistä sisarista yritti todella kauan sopia äitini muottiin, ja oppi kyllä tehokkaasti, että ihan vääränlaisia olemme, huonoja ja 'verratkaa nyt kaikessa itseänne muihin sisaruksiin, miksi ette voi olla kuin he...'
Aikuisina vasta tajusin, kuten toinenkin meistä hyljityistä sisarista, että olimme vain persoonaltamme erilaisia kuin äitimme ja ikävä sanoa, älykkäämpiä ja tämä näkyi jo lapsuudessa.
Traumat tuosta jäi, enkä aina usko vieläkään, yli nelikymppisenä, itseeni, omaan älyyni tai arvostelukykyyni.
Lapsuuden epätasa-arvoinen kohtelu lopulta ajoi meidät sisaruksetkin ihan erilleen, ja välit katkaisin äitiini lopulta, kun alkoi hääriä minun perheessäni samalla tyylillä kuin oli toiminut omassaan.
Eli kahdesta lapsestani alkoi avoimesti suosimaan toista ja toisen leimasi suoraan vaikeaksi, hankalaksi, liian sitä, liian tuota ja mitä milloinkin.
En ikinä leimaisi lastani, en kumpaakaan, millään tavalla.
Molemmat ovat omia persooniaan, molemmilla on vahvuutensa ja heikkoutensa, kuten kaikilla ihmisillä.
Samaan perheeseen syntyminen ei tarkoita samaan muottiin mahtumista.
Vanhempana minun tehtäväni on kasvattaa lapsistani tasapainoisia, onnellisia, itseensä luottavia ja itsensä rakastamiseen kykeneviä ihmisiä. Miten luotat kehenkään tai rakastat ketään, jos et ensin pysty luottamaan itseesi, rakastamaan itseäsi?
Vanhemmuus ei ole oman egon pönkittämistä, eikä yksikään lapsi ole vanhemman kaksoiskuva tai jatke. Tästä kaksoiskuvan harhasta ja/tai halusta tehdä omasta lapsesta oman itsen jatke syntyy kyllä nopeasti ns vaikea lapsi.
Kukaan kun ei voi täyttää tuollaista harhakuvaa.