Lähetä kaipaamallesi henkilölle terveiset elokuu 2023
Kaipuu jatkukoon...
(Popeda, Minä, sinä ja Mannerheim Lyrics)
"Jotenkin vaan elämä ajautuu
Koko ajan kauemmas
Ilman sua mä en tosiaan pärjää
Ilman sua oon kuin puolikas
Elämän äänetön osakas"
-Aito ja alkuperäinen, (valitettavan) vähän käytetty yksilö-
Kommentit (25856)
Tuli huonolle mielelle, ja pakenen ajatukseen sinusta.
Niin olen löytänyt sen oikean. 💞
Sä voit aina tarjoutua antamaan mulle henkilökohtaista ohjausta ja arvostaisin sitä, vaikka ehdottaisit sitä ihan ilman taka-ajatuksiakin.
Vierailija kirjoitti:
Sä voit aina tarjoutua antamaan mulle henkilökohtaista ohjausta ja arvostaisin sitä, vaikka ehdottaisit sitä ihan ilman taka-ajatuksiakin.
Missä asiassa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tarinat jatkuvat.
Miten jatkuu sinun tarinasi?
Älä kerro valheellista totuutta - kerro tarina omalla tavallasi.
Eikö elämän viehätys ole siinä,
että tarina jatkuu vain tähän hetkeen,
huomenna voi kaikki olla jo toisin?
Ihmiset, joilla on traumatausta usein elävät joko menneisyydessä (märehtivät menneitä tapahtumia) tai tulevaisuudessa (unelmoivat tulevista tapahtumista) välttääkseen tämän hetken aiheuttamia tunteita. Tunteminen menneisyyden tai tulevaisuuden kautta on turvallisempaa.
Minä olen juuri tuollainen. Elin ennen menneissä ikävissä asioissa, kunnes aloin katsomaan tulevaan ja aloin elää onnellisessa tulevaisuudessa. Menneisyydestäni en muista enää mitään. Tai mieleni ei halua muistaa. Mietin jopa joskus onko minulla joku sairaus, jonka vuoksi en muista. Olen vain traumainen. Sivusta eri.
Mulla on myös hyvin hatarat mielikuvat menneistä johtuen traumoista. Toinen pakokeino on fantasiointi eli mun on esimerkiksi vaikea saada unta ellen siirrä itseäni johonkin luomistani keinomaailmoista.
Vierailija kirjoitti:
Joillainhan voi mennä vaikka koko elämä siihen pakkomielteeseen. Meidän suvussa on ollut joitain vanhoja ihmisiä jotka on eläneet koko elämänsä sinkkuna, ja kuulemma heillä on ollut nuorena joku juttu jonka jälkeen ilmeisesti ei sitten vaan tullut enää koskaan mitään? Sydän särkyi ja meni siihen.
Mun mummo oli sellaiset 40 vuotta yksin miehensä kuoleman jälkeen. Oli yrittelijöitä, mutta eipä noita huolinut.
Vierailija kirjoitti:
Saiko Vinttis lopulta sen kaipaamansa miehen, kun ei ole enää ketjussa?
Oon mä täällä, en vain kirjottele, kun meno on välillä niin tympeätä. En saanut.
-vinttis
Minä olen juuri tuollainen, joka jää kaihoamaan kaivattua, kun ei häntä saa. Vielä vanhanakin kaipaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joillainhan voi mennä vaikka koko elämä siihen pakkomielteeseen. Meidän suvussa on ollut joitain vanhoja ihmisiä jotka on eläneet koko elämänsä sinkkuna, ja kuulemma heillä on ollut nuorena joku juttu jonka jälkeen ilmeisesti ei sitten vaan tullut enää koskaan mitään? Sydän särkyi ja meni siihen.
Ei se välttämättä mikään pakkomielle ole. Määrittelyasia.
Niin, mutta käsittääkseni tuossa joku tarkoitti pakkomielteellä juuri tuollaista ettei pääse jostain yli?
Minulla esim. on pakkomielle ns. kaivattuun, koska ajattelen häntä vaikka en haluaisi, en pääse yli muistoista joita en halua muistaa, käyn täällä vaikka tiedän ettei kannata.
Toki pakkomielteitäkin on erilaisia, minä esim. en häiriköi ketään tai ylipäätään pyri näkemään häntä missään, en laittele hänelle viestiä tai mitään, eli ei kaikki pakkomielteiset ole mitään todellisuudentajun menettäneitä häiriköitä.
Vierailija kirjoitti:
Minä olen juuri tuollainen, joka jää kaihoamaan kaivattua, kun ei häntä saa. Vielä vanhanakin kaipaan.
Miksi et pääse yli hänestä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Saiko Vinttis lopulta sen kaipaamansa miehen, kun ei ole enää ketjussa?
Ehkä. Samaa epäilen runomiehestä. Jotain sutinaa silläkin on jonkun kanssa, koska ei ole enää ketjussa kaipaamassa.
He saivat toisensa, Vinttis ja runomies. Kirjoittelivat täällä toisilleen vuosien ajan.
Voi kun oiskin niin.
-vinttis
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen juuri tuollainen, joka jää kaihoamaan kaivattua, kun ei häntä saa. Vielä vanhanakin kaipaan.
Miksi et pääse yli hänestä?
Koska hänkin välittää minusta. Ja vaikkei välittäisikään, kaipaisin silti, koska tunteet ovat niin syvät.
Voices in my head keeps telling me to pray.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen juuri tuollainen, joka jää kaihoamaan kaivattua, kun ei häntä saa. Vielä vanhanakin kaipaan.
Miksi et pääse yli hänestä?
Koska hänkin välittää minusta. Ja vaikkei välittäisikään, kaipaisin silti, koska tunteet ovat niin syvät.
Jos tunteet on noin syvät, niin miksi ette etene?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sä voit aina tarjoutua antamaan mulle henkilökohtaista ohjausta ja arvostaisin sitä, vaikka ehdottaisit sitä ihan ilman taka-ajatuksiakin.
Missä asiassa?
Hänen ei tarvitsisi moisia kysellä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen juuri tuollainen, joka jää kaihoamaan kaivattua, kun ei häntä saa. Vielä vanhanakin kaipaan.
Miksi et pääse yli hänestä?
Koska hänkin välittää minusta. Ja vaikkei välittäisikään, kaipaisin silti, koska tunteet ovat niin syvät.
Jos tunteet on noin syvät, niin miksi ette etene?
Hän ei halua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joillainhan voi mennä vaikka koko elämä siihen pakkomielteeseen. Meidän suvussa on ollut joitain vanhoja ihmisiä jotka on eläneet koko elämänsä sinkkuna, ja kuulemma heillä on ollut nuorena joku juttu jonka jälkeen ilmeisesti ei sitten vaan tullut enää koskaan mitään? Sydän särkyi ja meni siihen.
Ei se välttämättä mikään pakkomielle ole. Määrittelyasia.
Niin, mutta käsittääkseni tuossa joku tarkoitti pakkomielteellä juuri tuollaista ettei pääse jostain yli?
Minulla esim. on pakkomielle ns. kaivattuun, koska ajattelen häntä vaikka en haluaisi, en pääse yli muistoista joita en halua muistaa, käyn täällä vaikka tiedän ettei kannata.
Toki pakkomielteitäkin on erilaisia, minä esim. en häiriköi ketään tai ylipäätään pyri näkemään häntä missään, en laittele hänelle viestiä tai mitään, eli ei kaikki pakkomielteiset ole mitään todellisuudentajun menettäneitä häiriköitä.
Mulla on OCD, mutta kaivattuuni se ei ylety millään häirinnällä. Siis on ollut ihan lapsesta saakka pakkoajatuksina ja tekoina. Ajattelen kyllä kaivattuakin koko ajan, mutta en pyri näkemään häntä, häiriköi, laittele viestejä tms. tekoja. Muutenkin hallitsen OCD:tä melko hyvin ja ajatukset saan kadotettua hyvin ajattelemalla muuta kun ne harhautuu noihin pakkoajatuksiin. On siis todellisuudentajua ja järkeä. OCD vain on ja pysyy koko elämäni ajan. Pahimpia on ne ajatukset, joissa pelkää tekevänsä jotain pahaa jollekin. Nuorena ahdistuin tosi paljon noista ajatuksista. Sivusta.
Illan hämärtyessä, täältä tai jostain muualta sua etsiskelen. Viestittelen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen juuri tuollainen, joka jää kaihoamaan kaivattua, kun ei häntä saa. Vielä vanhanakin kaipaan.
Miksi et pääse yli hänestä?
Koska hänkin välittää minusta. Ja vaikkei välittäisikään, kaipaisin silti, koska tunteet ovat niin syvät.
Jos tunteet on noin syvät, niin miksi ette etene?
Hän ei halua.
Mikä häntä estää?
Niin. Siihen kuuluu ilot niin kuin surutkin monenmoiset.