Miten nämä 90- luvun puolivälissä syntyneet on kasvatettu, kun joka toisella on mielenterveysongelmia?

Mä en ymmärrä miksi ihmiset kuvittelee, että mielenterveysongelmat on joku nykyajan juttu. Totta on, että nykyään saa helposti jonkun diagnoosin ja ihmiset ehkä luovuttavat helpommin kuin ennen. Se vaan lähinnä johtuu siitä, että nykyään tiedetään esim. ihmisen aivoista ja käytöksestä PIKKASEN enemmän kuin ennen. Se antaa ihmisille kuvan, että nykyajan nuoret on jotain ressukoita ja sekopäitä kaikki.

Eikö miehillä, jotka ennen veti kossua töiden jälkeen ja hakkasivat vaimoa ja lapsiaan teidän mielestä ole miete-ongelmia? Luuletteko, että ihmiset iloissa suin hiihtivät/kävelivät 20km joka aamu kouluun ilman minkäänlaisia miete-ongelmia? Jos katsoo vaikka Tuntematonta Sotilasta, joka sijoittuu 40-luvulle, niin huomaa, että isolle osalle niistä miehistä löytyisi jonkin sortin diagnoosi tänä päivänä. Ennen ihmiset vaan purivat hammasta ja menivät eteenpäin. Tai sitten hirttivät itsensä.

Te joilla on oli muuten hyvä perhe ja lapsuus, mutta kuritettiin ruumiillisesti oletteko rohjenneet jälkeenpäin kysyä, että mitä vanhemmat oikein sillä tarkoittavat ja miten he itselleen sen perustelivat? Tämä ei ole mikään defenssi vaan ihan rehellisesti voin sanoa, että minulla oli tosi hyvä lapsuus ja rakastavat vanhemmat, mutta kuitenkin kurittivat ruumillisesta, ja sitä jatkui muistaakseni kutosluokkalaisena vielä. Eikä se ollut vain muodollinen ripsaus risulla, vaan ihan voimia säästelemättä nahkavyöllä.

Nyt ajatellenhan tämä tuntuu ihan täysin ristiriitaiselta ja absurdilta, että miten lastaan rakastavat vanhemmat voi tehdä noin.

N-91

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitääkö niitä diagnooseja vääntää joka asiasta? Nythän on muotia olla autismin kirjolla tai adhd, ennen taisi olla erityisherkkyys in.

Miksi kukaan alisuoriutuja itsediagnosoi kehitysvammaa, vaikka elämänhallinnan puute ja älyllinen taso siihen viittaisivat?

Olen miettinyt samaa. Nuoret oikein ylpeilevät diagnooseilla. Ja "aikuiset" myös. Jotenkin on huvittanut oikein, kun vierestä seuraa.

Ennen oli luokassa/työpaikassa yksi laktoosi-intolerantikko. Hän sai pahvisen pingviinijäätelön, jonka lapioi suuhun puulastalla.

Ennen oli luokassa/työpaikassa yksi häslä, jonka persus ei pysynyt penkissä, suu kiinni, eikä koulukirjat/työmateriaalit siellä missä piti.

Nyt koko luokassa/työpaikassa on yksi oireeton missään asiassa. Odotan jännityksellä, tuleeko jossain vaiheessa trendi olla reipas, normaali ja kunnollinen. Silloin nähdään, kuinka moni on oikeasti allerginen tai diagnoosin alla. Heidän elämänsä tulee helpottumaan mielettömästi, kun showsairaat lopettavat sirkuksensa.

Sinulle riittäisi, että vierestä seuraamisen sijaan saisit kaksi omaa lasta, joista toinen kasvaisi odottamallasi tavalla ja toinen "showsairaana". Silmät aukeaisivat. Syitä voi vaan arvailla, miksi erilaiset, mutta todelliset poikkeavuudet ovat lisääntyneet nuorissa sukupolvissa.

Paska/luonnoton ravinto, erilaiset kemikaalit ja lääkejämät jopa vesijohtovedessä. 

Lisää siihen vielä alkoholi ja huumeet ja tiedämme miksi niin monella on jo syntymästä lähtien neurologisia ongelmia.

1990- ja 2000-luvuilla syntyneet käyttävät tosin vähemmän alkoholia kuin heitä edeltävät sukupolvet.

Alkaahan se ahistaa ketä hyvänsä, jos ei ikinä saa nollata. Alkoholia käytetään hyvästä syystä. Kohtuus toki kaikessa.

Ne on älylaitteiden kasvattamia. Näkisittepä 2000-luvulla syntyneiden teinien tilanne -siinä ikäluokassa on ongelmia vielä enemmän.

Vierailija kirjoitti:

Mä en ymmärrä miksi ihmiset kuvittelee, että mielenterveysongelmat on joku nykyajan juttu. Totta on, että nykyään saa helposti jonkun diagnoosin ja ihmiset ehkä luovuttavat helpommin kuin ennen. Se vaan lähinnä johtuu siitä, että nykyään tiedetään esim. ihmisen aivoista ja käytöksestä PIKKASEN enemmän kuin ennen. Se antaa ihmisille kuvan, että nykyajan nuoret on jotain ressukoita ja sekopäitä kaikki.

Eikö miehillä, jotka ennen veti kossua töiden jälkeen ja hakkasivat vaimoa ja lapsiaan teidän mielestä ole miete-ongelmia? Luuletteko, että ihmiset iloissa suin hiihtivät/kävelivät 20km joka aamu kouluun ilman minkäänlaisia miete-ongelmia? Jos katsoo vaikka Tuntematonta Sotilasta, joka sijoittuu 40-luvulle, niin huomaa, että isolle osalle niistä miehistä löytyisi jonkin sortin diagnoosi tänä päivänä. Ennen ihmiset vaan purivat hammasta ja menivät eteenpäin. Tai sitten hirttivät itsensä.

Mummoni joskus sanoi, että vaikka oli vaikeaa, niin oli pakko puurtaa. Ei ollut muuta mahdollisuutta, jos halusi leipää pöytään. Ei ollut sosiaaliturvaa, työterveyshuoltoa tms. Ihmiset vaan sinnittelivät. Mummoni kertoi myös sodassa traumatisoituneesta miehestä, jonka työkaverit hakivat hänet joka aamu töihin. Eli jonkinlaista solidaarisuutta ja turvaverkkoja oli silloinkin ihmisten kesken.

Vierailija kirjoitti:

Te joilla on oli muuten hyvä perhe ja lapsuus, mutta kuritettiin ruumiillisesti oletteko rohjenneet jälkeenpäin kysyä, että mitä vanhemmat oikein sillä tarkoittavat ja miten he itselleen sen perustelivat? Tämä ei ole mikään defenssi vaan ihan rehellisesti voin sanoa, että minulla oli tosi hyvä lapsuus ja rakastavat vanhemmat, mutta kuitenkin kurittivat ruumillisesta, ja sitä jatkui muistaakseni kutosluokkalaisena vielä. Eikä se ollut vain muodollinen ripsaus risulla, vaan ihan voimia säästelemättä nahkavyöllä.

Nyt ajatellenhan tämä tuntuu ihan täysin ristiriitaiselta ja absurdilta, että miten lastaan rakastavat vanhemmat voi tehdä noin.

N-91

Mulla vastaavanlainen kokemus. Minulle on perusteltu niin, että silloin oli tapana tehdä niin. Vaikka minun ymmärtääkseni ei ollut kovin yleistä enää.

Vierailija kirjoitti:

Te joilla on oli muuten hyvä perhe ja lapsuus, mutta kuritettiin ruumiillisesti oletteko rohjenneet jälkeenpäin kysyä, että mitä vanhemmat oikein sillä tarkoittavat ja miten he itselleen sen perustelivat? Tämä ei ole mikään defenssi vaan ihan rehellisesti voin sanoa, että minulla oli tosi hyvä lapsuus ja rakastavat vanhemmat, mutta kuitenkin kurittivat ruumillisesta, ja sitä jatkui muistaakseni kutosluokkalaisena vielä. Eikä se ollut vain muodollinen ripsaus risulla, vaan ihan voimia säästelemättä nahkavyöllä.

Nyt ajatellenhan tämä tuntuu ihan täysin ristiriitaiselta ja absurdilta, että miten lastaan rakastavat vanhemmat voi tehdä noin.

N-91

On puhuttu asiasta useita kertoja, varsinkin kun omista kasvatussuunnitelmista omiin suunnitteilla oleviin lapsiin on tullut puhetta. Molemmat vanhemmat ovat olleet pahoillaan, ja tavallaan ilmaisseet ainakin epäsuorasti katuvansa sitä mitä tuli tehtyä. Että se "ei ole enää nykyaikaa" tms. Mutta ovat pyytäneet ymmärtämään, että heillä itsellään oli samalla tavalla onnellinen hyvä lapsuus, joka samalla tavalla silti sisälsi kuritusta. He ovat olettaneet, että ei se vie niitä hyviä lapsuusmuistoja meiltä lapsiltakaan pois sen enempää jos välillä kuritetaan, kun lapsi tekee jotain oikeasti mykistävän typerää.

Aika iso osa perustelusta on myös se kokonaan toinen asia, että suuri osa niistä tilanteista joissa saatiin piiskaa, oli tilanteita joissa lapsi oli tekemässä itselleen ja/tai muille jotain potentiaalisesti jopa hengenvaarallista. Itse esim. kiipesin katolle voidakseni katsoa savupiippuun sisään ylhäältäpäin; karkasin uimaan ilman lupaa, kun olin ensin kinunnut kiireistä äitiä tuloksetta mukaan uimavalvojakseni varmaan tunnin; ja ajoin mönkijällä kivikkoiseen maastoon johon sillä oli erikseen kielletty menemästä, niin että se kaatui ja jäin melkein sen alle.

Näistä tuli vanhemmille sellainen paniikinomainen tunne (ja muistan kuinka ne selittivät sen minulle aina silloin heti siinä piiskan saamista välittömästi edeltävässä puhuttelussakin), että tämä teko ei saa toistua kirjaimellisesti enää KOSKAAN. Ja että se, että pakarat punertaa yhden illan, on lopulta pieni hinta maksettavaksi siitä. Mieluummin pieni itku nyt kuin iso itku myöhemmin. Siinä on oma logiikkansa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitääkö niitä diagnooseja vääntää joka asiasta? Nythän on muotia olla autismin kirjolla tai adhd, ennen taisi olla erityisherkkyys in.

Miksi kukaan alisuoriutuja itsediagnosoi kehitysvammaa, vaikka elämänhallinnan puute ja älyllinen taso siihen viittaisivat?

Olen miettinyt samaa. Nuoret oikein ylpeilevät diagnooseilla. Ja "aikuiset" myös. Jotenkin on huvittanut oikein, kun vierestä seuraa.

Ennen oli luokassa/työpaikassa yksi laktoosi-intolerantikko. Hän sai pahvisen pingviinijäätelön, jonka lapioi suuhun puulastalla.

Ennen oli luokassa/työpaikassa yksi häslä, jonka persus ei pysynyt penkissä, suu kiinni, eikä koulukirjat/työmateriaalit siellä missä piti.

Nyt koko luokassa/työpaikassa on yksi oireeton missään asiassa. Odotan jännityksellä, tuleeko jossain vaiheessa trendi olla reipas, normaali ja kunnollinen. Silloin nähdään, kuinka moni on oikeasti allerginen tai diagnoosin alla. Heidän elämänsä tulee helpottumaan mielettömästi, kun showsairaat lopettavat sirkuksensa.

Sinulle riittäisi, että vierestä seuraamisen sijaan saisit kaksi omaa lasta, joista toinen kasvaisi odottamallasi tavalla ja toinen "showsairaana". Silmät aukeaisivat. Syitä voi vaan arvailla, miksi erilaiset, mutta todelliset poikkeavuudet ovat lisääntyneet nuorissa sukupolvissa.

Paska/luonnoton ravinto, erilaiset kemikaalit ja lääkejämät jopa vesijohtovedessä. 

Lisää siihen vielä alkoholi ja huumeet ja tiedämme miksi niin monella on jo syntymästä lähtien neurologisia ongelmia.

1990- ja 2000-luvuilla syntyneet käyttävät tosin vähemmän alkoholia kuin heitä edeltävät sukupolvet.

Alkaahan se ahistaa ketä hyvänsä, jos ei ikinä saa nollata. Alkoholia käytetään hyvästä syystä. Kohtuus toki kaikessa.

Eivät käytä alkoholia, koska se heikentää kykyä käyttää kännykkää. Riippuvuus vaihdettu toiseen riippuvuuteen. Täytyy olla aika heikko ajatuksen juoksultaan, jos luulee alkoholin/päihteiden tai riippuvuuksien olevan tapa nollata päänsä. Jestas, mitä porukkaa. Juu, kasvattakaa vain seuraava sukupolvi noilla opeillanne.

Meitä 70-luvulla syntyneitä kuritettiin välillä aika kovaakin. Ei ole jättänyt mitään traumoja. Muutama minuutti silloin nyyhkittiin, sitten taas mentiin pitkin maita ja mantuja nauru raikuen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitääkö niitä diagnooseja vääntää joka asiasta? Nythän on muotia olla autismin kirjolla tai adhd, ennen taisi olla erityisherkkyys in.

Miksi kukaan alisuoriutuja itsediagnosoi kehitysvammaa, vaikka elämänhallinnan puute ja älyllinen taso siihen viittaisivat?

Olen miettinyt samaa. Nuoret oikein ylpeilevät diagnooseilla. Ja "aikuiset" myös. Jotenkin on huvittanut oikein, kun vierestä seuraa.

Ennen oli luokassa/työpaikassa yksi laktoosi-intolerantikko. Hän sai pahvisen pingviinijäätelön, jonka lapioi suuhun puulastalla.

Ennen oli luokassa/työpaikassa yksi häslä, jonka persus ei pysynyt penkissä, suu kiinni, eikä koulukirjat/työmateriaalit siellä missä piti.

Nyt koko luokassa/työpaikassa on yksi oireeton missään asiassa. Odotan jännityksellä, tuleeko jossain vaiheessa trendi olla reipas, normaali ja kunnollinen. Silloin nähdään, kuinka moni on oikeasti allerginen tai diagnoosin alla. Heidän elämänsä tulee helpottumaan mielettömästi, kun showsairaat lopettavat sirkuksensa.

Sinulle riittäisi, että vierestä seuraamisen sijaan saisit kaksi omaa lasta, joista toinen kasvaisi odottamallasi tavalla ja toinen "showsairaana". Silmät aukeaisivat. Syitä voi vaan arvailla, miksi erilaiset, mutta todelliset poikkeavuudet ovat lisääntyneet nuorissa sukupolvissa.

Paska/luonnoton ravinto, erilaiset kemikaalit ja lääkejämät jopa vesijohtovedessä. 

Lisää siihen vielä alkoholi ja huumeet ja tiedämme miksi niin monella on jo syntymästä lähtien neurologisia ongelmia.

1990- ja 2000-luvuilla syntyneet käyttävät tosin vähemmän alkoholia kuin heitä edeltävät sukupolvet.

Mutta heidän 80 ja 90-luvulla raskaana olleet äidit käyttivät sekä huumeita, että alkoholia niinä vuosikymmeninä ja paljon. Silloin ei edes tupakointia nähty kauhean vaarallisena asiana sikiölle.

Oliskohan se niin että nykyään nuoret uskaltavat avoimemmin puhua pahasta olosta ja ahdistuksesta ja muista murheistaan. Ei omassa nuoruudessani uskallettu 80 luvulla.

Kaikilla on ahdistuksia ja pahaa oloa aika ajoin. Välillä on kausia että kaikki tuntuu vaikealta. Maailma on nopeatempoinen nykyään. Nuoret vertaavat itseään helposti toisiin. Ja nyt on vielä tuo some joka näyttäytyy hyvin epärealistisena ja jos ei ole hyviä mediataitoja voi liikaa vertailla itseään ja elämäänsä siellä näkyviin "kauniisiin ja rohkeisiin" ja jo nuorena jäädä ns. onnellisuusansaan.

Vierailija kirjoitti:

Te joilla on oli muuten hyvä perhe ja lapsuus, mutta kuritettiin ruumiillisesti oletteko rohjenneet jälkeenpäin kysyä, että mitä vanhemmat oikein sillä tarkoittavat ja miten he itselleen sen perustelivat? Tämä ei ole mikään defenssi vaan ihan rehellisesti voin sanoa, että minulla oli tosi hyvä lapsuus ja rakastavat vanhemmat, mutta kuitenkin kurittivat ruumillisesta, ja sitä jatkui muistaakseni kutosluokkalaisena vielä. Eikä se ollut vain muodollinen ripsaus risulla, vaan ihan voimia säästelemättä nahkavyöllä.

Nyt ajatellenhan tämä tuntuu ihan täysin ristiriitaiselta ja absurdilta, että miten lastaan rakastavat vanhemmat voi tehdä noin.

N-91

Ihan hirveä häpeä jäi vastaavasta.

Terv Kynnysmatto

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Te joilla on oli muuten hyvä perhe ja lapsuus, mutta kuritettiin ruumiillisesti oletteko rohjenneet jälkeenpäin kysyä, että mitä vanhemmat oikein sillä tarkoittavat ja miten he itselleen sen perustelivat? Tämä ei ole mikään defenssi vaan ihan rehellisesti voin sanoa, että minulla oli tosi hyvä lapsuus ja rakastavat vanhemmat, mutta kuitenkin kurittivat ruumillisesta, ja sitä jatkui muistaakseni kutosluokkalaisena vielä. Eikä se ollut vain muodollinen ripsaus risulla, vaan ihan voimia säästelemättä nahkavyöllä.

Nyt ajatellenhan tämä tuntuu ihan täysin ristiriitaiselta ja absurdilta, että miten lastaan rakastavat vanhemmat voi tehdä noin.

N-91

On puhuttu asiasta useita kertoja, varsinkin kun omista kasvatussuunnitelmista omiin suunnitteilla oleviin lapsiin on tullut puhetta. Molemmat vanhemmat ovat olleet pahoillaan, ja tavallaan ilmaisseet ainakin epäsuorasti katuvansa sitä mitä tuli tehtyä. Että se "ei ole enää nykyaikaa" tms. Mutta ovat pyytäneet ymmärtämään, että heillä itsellään oli samalla tavalla onnellinen hyvä lapsuus, joka samalla tavalla silti sisälsi kuritusta. He ovat olettaneet, että ei se vie niitä hyviä lapsuusmuistoja meiltä lapsiltakaan pois sen enempää jos välillä kuritetaan, kun lapsi tekee jotain oikeasti mykistävän typerää.

Aika iso osa perustelusta on myös se kokonaan toinen asia, että suuri osa niistä tilanteista joissa saatiin piiskaa, oli tilanteita joissa lapsi oli tekemässä itselleen ja/tai muille jotain potentiaalisesti jopa hengenvaarallista. Itse esim. kiipesin katolle voidakseni katsoa savupiippuun sisään ylhäältäpäin; karkasin uimaan ilman lupaa, kun olin ensin kinunnut kiireistä äitiä tuloksetta mukaan uimavalvojakseni varmaan tunnin; ja ajoin mönkijällä kivikkoiseen maastoon johon sillä oli erikseen kielletty menemästä, niin että se kaatui ja jäin melkein sen alle.

Näistä tuli vanhemmille sellainen paniikinomainen tunne (ja muistan kuinka ne selittivät sen minulle aina silloin heti siinä piiskan saamista välittömästi edeltävässä puhuttelussakin), että tämä teko ei saa toistua kirjaimellisesti enää KOSKAAN. Ja että se, että pakarat punertaa yhden illan, on lopulta pieni hinta maksettavaksi siitä. Mieluummin pieni itku nyt kuin iso itku myöhemmin. Siinä on oma logiikkansa.

Minua hämmentää erityisesti se tietynlainen suunnitelmallisuus näissä lasten kurittamisissa. Jotenkin olisi vähän helpompi ymmärtää, että lapsen aiheuttamasta vaaratilanteessta pelästyneenä antaa pikaistuksissaan esim. luunapin (mikä ei tietenkään ole myöskään hyväksyttävää). Mutta jotenkin vaikeampi käsisttää sitä, että pidetään ensin tuollainen puhuttelu (eli vanhemmilla on siinä aikaa, jolloin se pikaistuminen ehtii mennä ohi ja tunteet tasaantua), mutta silti puhuttelun jälkeen vielä haetaan vyö ja kuritetaan, eli ei mene pikaistumisen piikkiin enää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitääkö niitä diagnooseja vääntää joka asiasta? Nythän on muotia olla autismin kirjolla tai adhd, ennen taisi olla erityisherkkyys in.

Miksi kukaan alisuoriutuja itsediagnosoi kehitysvammaa, vaikka elämänhallinnan puute ja älyllinen taso siihen viittaisivat?

Olen miettinyt samaa. Nuoret oikein ylpeilevät diagnooseilla. Ja "aikuiset" myös. Jotenkin on huvittanut oikein, kun vierestä seuraa.

Ennen oli luokassa/työpaikassa yksi laktoosi-intolerantikko. Hän sai pahvisen pingviinijäätelön, jonka lapioi suuhun puulastalla.

Ennen oli luokassa/työpaikassa yksi häslä, jonka persus ei pysynyt penkissä, suu kiinni, eikä koulukirjat/työmateriaalit siellä missä piti.

Nyt koko luokassa/työpaikassa on yksi oireeton missään asiassa. Odotan jännityksellä, tuleeko jossain vaiheessa trendi olla reipas, normaali ja kunnollinen. Silloin nähdään, kuinka moni on oikeasti allerginen tai diagnoosin alla. Heidän elämänsä tulee helpottumaan mielettömästi, kun showsairaat lopettavat sirkuksensa.

Sinulle riittäisi, että vierestä seuraamisen sijaan saisit kaksi omaa lasta, joista toinen kasvaisi odottamallasi tavalla ja toinen "showsairaana". Silmät aukeaisivat. Syitä voi vaan arvailla, miksi erilaiset, mutta todelliset poikkeavuudet ovat lisääntyneet nuorissa sukupolvissa.

Paska/luonnoton ravinto, erilaiset kemikaalit ja lääkejämät jopa vesijohtovedessä. 

Lisää siihen vielä alkoholi ja huumeet ja tiedämme miksi niin monella on jo syntymästä lähtien neurologisia ongelmia.

1990- ja 2000-luvuilla syntyneet käyttävät tosin vähemmän alkoholia kuin heitä edeltävät sukupolvet.

Alkaahan se ahistaa ketä hyvänsä, jos ei ikinä saa nollata. Alkoholia käytetään hyvästä syystä. Kohtuus toki kaikessa.

Selitän tämän nyt vielä kerran mitä tarkoitan. Nämä äidit jotka saivat vauvoja 80 ja 90-luvulla joivat paljon. Olin silloin itse nuori ja muistan hyvin kuinka olin lähes ainoa tyttö luokallani, joka ei juonut. Juomiseen lähes painostettiin kavereiden puolesta, jos meni baariin.

Moni tuli silloin myös raskaaksi, kuten usein tapahtuu 18-30 vuotiaiden kohdalla, eikä se juominen tai tupakoiminen mihinkään loppunut, varsinkaan jos ei tiennyt olevansa raskaana. Eikä moni niinä ensimmäisinä viikkoina tiedä.

Usein selitettiin myös, kuinka etelä Euroopassa olisi paljon vammautuneita lapsia, jos alkoholista olisi haittaa sikiölle jne. Oikeasti etelä-Euroopassa, kun katsoo tilastoja raskaana olevat naiset eivät ole koskaan juoneet, muutamia poikkeuksia lukuunottamatta.

Nyt me tiedämme mitä alkholi aiheuttaa sikiölle. FASin ja tiedämme myös ne oireet. Pahoissa tapauksissa poikkeamia kasvojen fysiologiassa, mutta ennenkaikkea adhd:tä, masennusta, oppimisvaikeuksia, käyttäytymishäiriöitä, vaikeuksia hallita impulsseja jne. Sitten tuli mukaan bilehuumeet ja kannabis. On aivan selvää, että on paljon lapsia, jodien äidit raskausaikana ovat käyttäneet niitä. Ehkä ihan vaan kunnes saivat positiivisen raskaustestituloksen, mutta vahinko sikiölle on jo silloin voinut tapahtua.

Sitten voimme lisätä näiden milleniaalien oman alkoholin ja huumeiden käytön ja kaiken muun lääkityksen ja voimme vaan miettiä kuinka sekaisin ne ovat saaneet aivojen normaalin toiminnan. Joten ei ihme, jos jossain vaiheessa alkaa tuntumaan oudolta ja serotoniinin, domamiinit ja melatoniiniy eivät oikein toimi niinkuin pitäisi.

Vierailija kirjoitti:

Te joilla on oli muuten hyvä perhe ja lapsuus, mutta kuritettiin ruumiillisesti oletteko rohjenneet jälkeenpäin kysyä, että mitä vanhemmat oikein sillä tarkoittavat ja miten he itselleen sen perustelivat? Tämä ei ole mikään defenssi vaan ihan rehellisesti voin sanoa, että minulla oli tosi hyvä lapsuus ja rakastavat vanhemmat, mutta kuitenkin kurittivat ruumillisesta, ja sitä jatkui muistaakseni kutosluokkalaisena vielä. Eikä se ollut vain muodollinen ripsaus risulla, vaan ihan voimia säästelemättä nahkavyöllä.

Nyt ajatellenhan tämä tuntuu ihan täysin ristiriitaiselta ja absurdilta, että miten lastaan rakastavat vanhemmat voi tehdä noin.

N-91

Omalla kohdalla perussyynä kurituksen käyttöön oli yhdistelmä teiniäiti + yksinhuoltaja + aika jolloin ei ollut vielä googlea eikä somea (eikä vauvafoorumia...) josta olisi voinut kysyä kasvatusneuvoja, oli vaan "joku pieni neuvolasta annettu vihko josta ei ollut hirveästi apua" niin kuin äiti kerran sanoi kun asiasta keskusteltiin. Äiti pitkälti kopioi sitä kasvatusta jonka oli itse isovanhemmiltani saanut, koska ei kokenut kärsineensä vaikka oli selkäänsä saanut.

En tiedä onko tää äidin omaa defenssiä, mutta kun olen aikuisena puhunut asiasta, se on perustellut myös vähän yllättävämmästä tulokulmasta, eli vedonnut siihen, että oli yksinhuoltaja ja aina töissä iltapäivät, niin että olin koulun jälkeen melkein joka päivä monta tuntia yksin kotona. Tämä tarkoitti sitä, että rangaistukseksi hölmöilystä ei voinut antaa mitään, mikä olisi vaatinut sitä, että äiti on kotoa valvomassa, että todella "suoritan" sen rangaistuksen. Siis esim. kotiarestia, hölmöilyyn osallistuneiden kaverien kanssa leikkimisen kieltoa, telkkarikieltoa tai pleikanpelaamiskieltoa. Säännöllistä viikkorahaa en saanut joten sitäkään ei voinut pimittää. Selkäsauna sen sijaan oli aina muutamassa minuutissa ohi ja äiti pääsi töihin.

Oli niin tai näin, en ole katkera äidille. Itse asiassa nykyinen seurustelukumppanini, jota ei ole fyysisesti rangaistu ikinä, on paljon tuomitsevampi ja leppymättömämpi asian suhteen. Mutta tulee hauskaa kylläkin toisaalta todella mainiosti toimeen äitini kanssa, niillä synkkaa keskenään erittäin hyvin. En tästä syystä ole uskaltanut kertoa koko vuosia kestäneen seurustelun aikana, että anopiksi alustavasti kaavailtu mukava ja sympaattinen äiti on antanut selkäsaunoja, ja täyttää siten sellaisen ihmisen määritelmän, jollaiset seurustelukumppanini on useita kertoja keskusteluissamme tuominnut alimpaan helvettiin.

Siitä äiti on ollut itse asiassa kaikkein eniten pahoillaan, kun on lukenut uutisia viime vuosikymmeninä julkaistuista uusien lääketieteellisten tutkimusten tuloksista, joissa on selvinnyt miten paljon kurittaminen voi kaikesta päätellen haitata lapsen kehitystä. On sanonut minulle tosi vilpittömän kuuloisesti, että jos olisi vain tiennyt sen, niin olisi tehnyt parhaansa keksiäkseen jotain muuta.

Vielä suurempi ongelma on 2000 luvulla syntyneet, luullaan että Youtubettaminen,tiktok yms on ammatti jolla tienataan,ja uutisista saanut lähes päivittäin lukea alaikäisten tekemiä väkivaltarikoksia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitääkö niitä diagnooseja vääntää joka asiasta? Nythän on muotia olla autismin kirjolla tai adhd, ennen taisi olla erityisherkkyys in.

Miksi kukaan alisuoriutuja itsediagnosoi kehitysvammaa, vaikka elämänhallinnan puute ja älyllinen taso siihen viittaisivat?

Olen miettinyt samaa. Nuoret oikein ylpeilevät diagnooseilla. Ja "aikuiset" myös. Jotenkin on huvittanut oikein, kun vierestä seuraa.

Ennen oli luokassa/työpaikassa yksi laktoosi-intolerantikko. Hän sai pahvisen pingviinijäätelön, jonka lapioi suuhun puulastalla.

Ennen oli luokassa/työpaikassa yksi häslä, jonka persus ei pysynyt penkissä, suu kiinni, eikä koulukirjat/työmateriaalit siellä missä piti.

Nyt koko luokassa/työpaikassa on yksi oireeton missään asiassa. Odotan jännityksellä, tuleeko jossain vaiheessa trendi olla reipas, normaali ja kunnollinen. Silloin nähdään, kuinka moni on oikeasti allerginen tai diagnoosin alla. Heidän elämänsä tulee helpottumaan mielettömästi, kun showsairaat lopettavat sirkuksensa.

Sinulle riittäisi, että vierestä seuraamisen sijaan saisit kaksi omaa lasta, joista toinen kasvaisi odottamallasi tavalla ja toinen "showsairaana". Silmät aukeaisivat. Syitä voi vaan arvailla, miksi erilaiset, mutta todelliset poikkeavuudet ovat lisääntyneet nuorissa sukupolvissa.

Paska/luonnoton ravinto, erilaiset kemikaalit ja lääkejämät jopa vesijohtovedessä. 

Lisää siihen vielä alkoholi ja huumeet ja tiedämme miksi niin monella on jo syntymästä lähtien neurologisia ongelmia.

1990- ja 2000-luvuilla syntyneet käyttävät tosin vähemmän alkoholia kuin heitä edeltävät sukupolvet.

Mutta heidän 80 ja 90-luvulla raskaana olleet äidit käyttivät sekä huumeita, että alkoholia niinä vuosikymmeninä ja paljon. Silloin ei edes tupakointia nähty kauhean vaarallisena asiana sikiölle.

No höps höps, ei todellakaan pidä paikkaansa. Nykyään muuten tupakoi koko väestöstä 12 %, ja raskaana olevista naisista myös 12 %. 😢 Nuorista äideistä tupakoi raskausaikana noin puolet.

Ei kai kukaan paitsi ongelmainen juo alkoholia raskausaikana? Mutta se on totta, että nykynuoret käyttävät vähemmän alkoholia kuin aiemmat sukupolvet. Tosin se johtuu siitä, että alkoholi ei ole enää pariin vuosikymmeneen ollut nuorten ensisijainen päihde, vaan käytetään muita mömmöjä ja usein sekakäyttönä. Suuri osa nuorten aikuisten ADHD-lääkkeistä sekä psyykenlääkkeitä menee myös viihdekäyttöön ja myyntiin. Ihan perus kolmiokipulääkkeestäkin saa myymällä kivan lisän toimeentulotukeen, kun muistaa valitella kuinka kovin kipeä selkäkin on. Samalla madaltaa riskiä joutua töihin tai muuhun aktivointiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Te joilla on oli muuten hyvä perhe ja lapsuus, mutta kuritettiin ruumiillisesti oletteko rohjenneet jälkeenpäin kysyä, että mitä vanhemmat oikein sillä tarkoittavat ja miten he itselleen sen perustelivat? Tämä ei ole mikään defenssi vaan ihan rehellisesti voin sanoa, että minulla oli tosi hyvä lapsuus ja rakastavat vanhemmat, mutta kuitenkin kurittivat ruumillisesta, ja sitä jatkui muistaakseni kutosluokkalaisena vielä. Eikä se ollut vain muodollinen ripsaus risulla, vaan ihan voimia säästelemättä nahkavyöllä.

Nyt ajatellenhan tämä tuntuu ihan täysin ristiriitaiselta ja absurdilta, että miten lastaan rakastavat vanhemmat voi tehdä noin.

N-91

Omalla kohdalla perussyynä kurituksen käyttöön oli yhdistelmä teiniäiti + yksinhuoltaja + aika jolloin ei ollut vielä googlea eikä somea (eikä vauvafoorumia...) josta olisi voinut kysyä kasvatusneuvoja, oli vaan "joku pieni neuvolasta annettu vihko josta ei ollut hirveästi apua" niin kuin äiti kerran sanoi kun asiasta keskusteltiin. Äiti pitkälti kopioi sitä kasvatusta jonka oli itse isovanhemmiltani saanut, koska ei kokenut kärsineensä vaikka oli selkäänsä saanut.

En tiedä onko tää äidin omaa defenssiä, mutta kun olen aikuisena puhunut asiasta, se on perustellut myös vähän yllättävämmästä tulokulmasta, eli vedonnut siihen, että oli yksinhuoltaja ja aina töissä iltapäivät, niin että olin koulun jälkeen melkein joka päivä monta tuntia yksin kotona. Tämä tarkoitti sitä, että rangaistukseksi hölmöilystä ei voinut antaa mitään, mikä olisi vaatinut sitä, että äiti on kotoa valvomassa, että todella "suoritan" sen rangaistuksen. Siis esim. kotiarestia, hölmöilyyn osallistuneiden kaverien kanssa leikkimisen kieltoa, telkkarikieltoa tai pleikanpelaamiskieltoa. Säännöllistä viikkorahaa en saanut joten sitäkään ei voinut pimittää. Selkäsauna sen sijaan oli aina muutamassa minuutissa ohi ja äiti pääsi töihin.

Oli niin tai näin, en ole katkera äidille. Itse asiassa nykyinen seurustelukumppanini, jota ei ole fyysisesti rangaistu ikinä, on paljon tuomitsevampi ja leppymättömämpi asian suhteen. Mutta tulee hauskaa kylläkin toisaalta todella mainiosti toimeen äitini kanssa, niillä synkkaa keskenään erittäin hyvin. En tästä syystä ole uskaltanut kertoa koko vuosia kestäneen seurustelun aikana, että anopiksi alustavasti kaavailtu mukava ja sympaattinen äiti on antanut selkäsaunoja, ja täyttää siten sellaisen ihmisen määritelmän, jollaiset seurustelukumppanini on useita kertoja keskusteluissamme tuominnut alimpaan helvettiin.

Siitä äiti on ollut itse asiassa kaikkein eniten pahoillaan, kun on lukenut uutisia viime vuosikymmeninä julkaistuista uusien lääketieteellisten tutkimusten tuloksista, joissa on selvinnyt miten paljon kurittaminen voi kaikesta päätellen haitata lapsen kehitystä. On sanonut minulle tosi vilpittömän kuuloisesti, että jos olisi vain tiennyt sen, niin olisi tehnyt parhaansa keksiäkseen jotain muuta.

Niin oli maailma silloin paljon karumpi! Yksinhuoltajateiniäiti jätettiin selviytymään yksin lapsensa kanssa! Ajat on nykyään muuttunut, eikös Vantaalla tehdä ennakoiva lastensuojeluilmoitus kaikista alle 23-vuotiaana raskaaksi tulleista? Mitenkäs muuten olisit itse suoriutunut vastaavassa tilanteessa yh-teiniäitinä - paremmin vai huonommin kuin äitisi?

Vierailija kirjoitti:

Mä oon 92 syntyny, jos mä oikein muistan niin meillä ei edes ollut kännyköitä yms kun me oltiin pieniä... En tiedä mitä sä koitat selittää. Eiköhän se mene sinne 00 puolelle. 

Minunkin kokemukseni perusteella 2000-luvun tuotokset ovat niitä pahimpia ongelmatapauksia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitääkö niitä diagnooseja vääntää joka asiasta? Nythän on muotia olla autismin kirjolla tai adhd, ennen taisi olla erityisherkkyys in.

Miksi kukaan alisuoriutuja itsediagnosoi kehitysvammaa, vaikka elämänhallinnan puute ja älyllinen taso siihen viittaisivat?

Olen miettinyt samaa. Nuoret oikein ylpeilevät diagnooseilla. Ja "aikuiset" myös. Jotenkin on huvittanut oikein, kun vierestä seuraa.

Ennen oli luokassa/työpaikassa yksi laktoosi-intolerantikko. Hän sai pahvisen pingviinijäätelön, jonka lapioi suuhun puulastalla.

Ennen oli luokassa/työpaikassa yksi häslä, jonka persus ei pysynyt penkissä, suu kiinni, eikä koulukirjat/työmateriaalit siellä missä piti.

Nyt koko luokassa/työpaikassa on yksi oireeton missään asiassa. Odotan jännityksellä, tuleeko jossain vaiheessa trendi olla reipas, normaali ja kunnollinen. Silloin nähdään, kuinka moni on oikeasti allerginen tai diagnoosin alla. Heidän elämänsä tulee helpottumaan mielettömästi, kun showsairaat lopettavat sirkuksensa.

Sinulle riittäisi, että vierestä seuraamisen sijaan saisit kaksi omaa lasta, joista toinen kasvaisi odottamallasi tavalla ja toinen "showsairaana". Silmät aukeaisivat. Syitä voi vaan arvailla, miksi erilaiset, mutta todelliset poikkeavuudet ovat lisääntyneet nuorissa sukupolvissa.

Paska/luonnoton ravinto, erilaiset kemikaalit ja lääkejämät jopa vesijohtovedessä. 

Lisää siihen vielä alkoholi ja huumeet ja tiedämme miksi niin monella on jo syntymästä lähtien neurologisia ongelmia.

1990- ja 2000-luvuilla syntyneet käyttävät tosin vähemmän alkoholia kuin heitä edeltävät sukupolvet.

Alkaahan se ahistaa ketä hyvänsä, jos ei ikinä saa nollata. Alkoholia käytetään hyvästä syystä. Kohtuus toki kaikessa.

Selitän tämän nyt vielä kerran mitä tarkoitan. Nämä äidit jotka saivat vauvoja 80 ja 90-luvulla joivat paljon. Olin silloin itse nuori ja muistan hyvin kuinka olin lähes ainoa tyttö luokallani, joka ei juonut. Juomiseen lähes painostettiin kavereiden puolesta, jos meni baariin.

Moni tuli silloin myös raskaaksi, kuten usein tapahtuu 18-30 vuotiaiden kohdalla, eikä se juominen tai tupakoiminen mihinkään loppunut, varsinkaan jos ei tiennyt olevansa raskaana. Eikä moni niinä ensimmäisinä viikkoina tiedä.

Usein selitettiin myös, kuinka etelä Euroopassa olisi paljon vammautuneita lapsia, jos alkoholista olisi haittaa sikiölle jne. Oikeasti etelä-Euroopassa, kun katsoo tilastoja raskaana olevat naiset eivät ole koskaan juoneet, muutamia poikkeuksia lukuunottamatta.

Nyt me tiedämme mitä alkholi aiheuttaa sikiölle. FASin ja tiedämme myös ne oireet. Pahoissa tapauksissa poikkeamia kasvojen fysiologiassa, mutta ennenkaikkea adhd:tä, masennusta, oppimisvaikeuksia, käyttäytymishäiriöitä, vaikeuksia hallita impulsseja jne. Sitten tuli mukaan bilehuumeet ja kannabis. On aivan selvää, että on paljon lapsia, jodien äidit raskausaikana ovat käyttäneet niitä. Ehkä ihan vaan kunnes saivat positiivisen raskaustestituloksen, mutta vahinko sikiölle on jo silloin voinut tapahtua.

Sitten voimme lisätä näiden milleniaalien oman alkoholin ja huumeiden käytön ja kaiken muun lääkityksen ja voimme vaan miettiä kuinka sekaisin ne ovat saaneet aivojen normaalin toiminnan. Joten ei ihme, jos jossain vaiheessa alkaa tuntumaan oudolta ja serotoniinin, domamiinit ja melatoniiniy eivät oikein toimi niinkuin pitäisi.

FAS ja FAE olivat kyllä diagnooseja ja käytössä jo 1980-luvulla. Ja nimenomaan jo 1970-luvulla korostettiin, että ei ole mitään turvallista määrää alkoholin käytölle raskausaikana. Nuo kokemuksesi ovat varmasti tosia, mutta kyllä ne kertovat ennemminkin kaveripiirisi suhteesta alkoholiin kuin yhteiskunnasta. 1980-luvulla kannat naisten alkoholin käyttöön olivat vielä hurjan jyrkkiä, ei silloin ollut sukupuolten välistä tasa-arvoa siinäkään asiassa.