Miten nämä 90- luvun puolivälissä syntyneet on kasvatettu, kun joka toisella on mielenterveysongelmia?

Vierailija kirjoitti:

Suuret ikäluokat ovat suurimmaksi osaksi syypää omien lastensa ja omien lastensa epäonnistuneen kotikasvatuksen kautta myös lastenlastensa ongelmiin.

1940- ja 1950-luvulla syntyneet suuret ikäluokat ovat surkeimpia äitejä ja isiä ikinä! Suurten ikäluokkien lapset ovat kasvaneet kodeissa, joissa on epäempaattinen, turvaton, vinoutunut, sairas ja tunnekylmä ilmapiiri. Vain raha puhuu. Kulissit on kodin ulkopuolella pidettävä pystyssä, vaikka perheenjäseniltä menisi terveys ja henki. Oman kodin ongelmista ei saa huudella kodin ulkopuolella. Sairasta!!!

Suuret ikäluokat ovat pääosin hyväksyneet lapsiin kohdistuvan henkisen ja fyysisen väkivallan, laiminlyönnin ja kaltoinkohtelun. Joitakin myönteisiä poikkeuksia on, että kotona on ollut turvallinen ilmapiiri. Kaikkia lapsia ei ole kotona laiminlyöty, kaltoinkohdeltu, kuritettu, lyöty, piiskattu ja piesty. Suurten ikäluokkien kodeissa on vallinnut henkisen ja fyysisen väkivallan uhka ja väkivalta.

Vielä 1960-, 1970- ja 1980-luvuilla äideillä, isillä, sukulaisilla, koulujen opettajilla ja rehtoreilla ja yleensäkin aikuisilla ihmisillä on ollut lähes rajaton valta suhteessa alaikäisiin ja puolustuskyvyttömiin lapsiin. Lasten ruumiillinen kuritus on kielletty Suomessa lailla vasta 1980-luvulla. Suuret ikäluokat ovat pääosin ilkeitä ja katkeria ihmisiä ja tunnekylmiä ja epäempaattisia narsisteja.

No nyt tulee joltakin oman elämänsä lumihiutaleelta tekstiä, millaista säälittävää, uhoavaa yleistystä. Katso peiliin, ehkä etsimällä löydät syyllisen ongelmiisi, niin ei tarvitse syyllistää kokonaisia sukupolvia. Jos sinun perhepiirissäsi/suvussasi on ollut yllämainittuja ongelmia, ei ole sanottu, että kaikki aiemmat sukupolvet ovat pelkkää p*skaa. Meitä on monia, jotka ovat eläneet ihanan elämän, pystyneet nousemaan vähätuloisten vanhempien lapsesta parempaan elintasoon ja saaneet kasvatetuksi hyvin menestyneet jälkeläiset, joilla ei ole tarvetta syytää omia ongelmiaan toisten syyksi. Lopeta itsesi kuvaaminen someen ja hanki elämä, joka ei ole täynnä katkeruutta.

Vierailija kirjoitti:

AV-mammojen ja palstapersujen kasvattamia.

Kyllä se on äärivasemmistolainen kasvatustapa tuo vapaa kasvatus! Jätetään ongelmat veronmaksajien hoidettavaksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No, kehityssuunta kasvatuksessa on ollut silloinkin jatkuvasti enemmän ja enemmän läsnä olevaksi, keskustelevammaksi, pehmeämmäksi ja inhimillisemmäksi. 

Eipä ole meillä päin mitään pehmeää ja keskustelevaa kasvatusta näkynyt. Äiti oli pitkää päivää töissä ja kotona joko huusi tai nukkui, isä oli lama-ajan työttömänä masentuneena omassa luolassaan. Välillä kävi nakkelemassa lapsia seinille, kun ei parempaa tekemistä keksinyt. :) Lapset teimme pitkälti kotityöt ja kasvatimme itsemme.

Niin, varmasti aina on ollut ja tulee aina olemaan paskojakin vanhempia ja koteja, mutta ei se silti muuta sitä tosiasiaa että yleisesti ottaen kasvatus on ollut varmasti ankarampaa ennen 90-lukua kuin silloin. Vai väitätkö vastaan? 

Meidän perhe oli aikalailla normaali, muuta en tiedä. Monella oli asiat huonommin.

Ristus sentään! kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

AV-mammojen ja palstapersujen kasvattamia.

Kyllä se on äärivasemmistolainen kasvatustapa tuo vapaa kasvatus! Jätetään ongelmat veronmaksajien hoidettavaksi.

Olen monessa mielessä hyvinvointivaltion ystävä, mutta tästä asiasta samaa mieltä. Olen nähnyt niin monta tapausta, jossa ihmisten ongelmat on ulkoistettu viran puolesta niitä hoitaville tahoille, että en usko tämän olevan hyvä ratkaisu. Ongelmien hoitaminen tai vaikka säilöminen kodin seinien sisällä on keskimäärin parempi tapa hoitaa ongelmat kuin niiden "ratkaiseminen" virkamiestyönä. Ei kukaan ylityöllistetty virkahenkilö ole yhtä pätevä tai halukas ratkomaan mitään ongelmia kuin on omat sukulaiset ja ystävät. Siksipä nykyisin ongelmat tuntuvat vain pahenevan kun niitä viran puolesta yritetään ratkoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Heidät on kasvatettu diginatiiveiksi. Valitettavasti ei vaan ymmärretty ajoissa, että sivutuotteena tällaisesta kasvatuksesta seuraa adhd-, masennus-, ja ahdistuneisuushäiriöitä.

Ydinongelma tässä diginatiivisuudessa on että globaali sisällöntuotanto digitaaliseen maailmaan on ihan paskaa. Joku videoblokkaaja jauhaa 100% paskaa 10 minuuttia ja se on siinä. Minä jengi oppii? Ei mitään.

Tämä.

Monien nuorten unelma-ammatti on joku youtube- tositv- tai sometähti ja he kuvittelevat, että sillä pääsee lyhyessä ajassa vaivattomasti kuuluisaksi ja miljonääriksi. Nuoret naiset masentuvat katsoessaan instan filtteröityjä kuvia ja suoltavat rahaa tekoripsiin ja -kynsiin, fillereihin ja silikoneihin ja ottavat itsestään pakkeloituja, vähäpukeisia kuvia someen ostetuille seuraajille ja parhaalle ystävälle Jessicccaaaalle toivoen herättävänsä jonkun firman kiinnostuksen. Pelkästään se, että maailmassa voi tulla miljonääriksi itseään näyttelemällä ja toimimalla elävänä mainosnukkena kaikenmaailman Kiinassa valmistetulle paskalle, jota ei tarvitse kukaan, saa minut melkein voimaan pahoin. Sairas maailma, jossa heikommille käy vielä huonosti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suuret ikäluokat ovat suurimmaksi osaksi syypää omien lastensa ja omien lastensa epäonnistuneen kotikasvatuksen kautta myös lastenlastensa ongelmiin.

1940- ja 1950-luvulla syntyneet suuret ikäluokat ovat surkeimpia äitejä ja isiä ikinä! Suurten ikäluokkien lapset ovat kasvaneet kodeissa, joissa on epäempaattinen, turvaton, vinoutunut, sairas ja tunnekylmä ilmapiiri. Vain raha puhuu. Kulissit on kodin ulkopuolella pidettävä pystyssä, vaikka perheenjäseniltä menisi terveys ja henki. Oman kodin ongelmista ei saa huudella kodin ulkopuolella. Sairasta!!!

Suuret ikäluokat ovat pääosin hyväksyneet lapsiin kohdistuvan henkisen ja fyysisen väkivallan, laiminlyönnin ja kaltoinkohtelun. Joitakin myönteisiä poikkeuksia on, että kotona on ollut turvallinen ilmapiiri. Kaikkia lapsia ei ole kotona laiminlyöty, kaltoinkohdeltu, kuritettu, lyöty, piiskattu ja piesty. Suurten ikäluokkien kodeissa on vallinnut henkisen ja fyysisen väkivallan uhka ja väkivalta.

Vielä 1960-, 1970- ja 1980-luvuilla äideillä, isillä, sukulaisilla, koulujen opettajilla ja rehtoreilla ja yleensäkin aikuisilla ihmisillä on ollut lähes rajaton valta suhteessa alaikäisiin ja puolustuskyvyttömiin lapsiin. Lasten ruumiillinen kuritus on kielletty Suomessa lailla vasta 1980-luvulla. Suuret ikäluokat ovat pääosin ilkeitä ja katkeria ihmisiä ja tunnekylmiä ja epäempaattisia narsisteja.

No nyt tulee joltakin oman elämänsä lumihiutaleelta tekstiä, millaista säälittävää, uhoavaa yleistystä. Katso peiliin, ehkä etsimällä löydät syyllisen ongelmiisi, niin ei tarvitse syyllistää kokonaisia sukupolvia. Jos sinun perhepiirissäsi/suvussasi on ollut yllämainittuja ongelmia, ei ole sanottu, että kaikki aiemmat sukupolvet ovat pelkkää p*skaa. Meitä on monia, jotka ovat eläneet ihanan elämän, pystyneet nousemaan vähätuloisten vanhempien lapsesta parempaan elintasoon ja saaneet kasvatetuksi hyvin menestyneet jälkeläiset, joilla ei ole tarvetta syytää omia ongelmiaan toisten syyksi. Lopeta itsesi kuvaaminen someen ja hanki elämä, joka ei ole täynnä katkeruutta.

70-lukulaisena ja 40-luvun vanhempien kasvattamana voin sanoa, että totta joka sana tuolla jota kritisoit. Minun keskeinen tavoitteeni on ollut olla siirtämättä ylisukupolvisia traumoja omiin jälkeläisiini. Meitä on monia, jotka ei ole saaneet elää ihanaa elämää. Työelämässä olen ollut vuodesta 1998 lähtien, asuntovelka on saatu maksettua pois, saman miehen kanssa edelleen naimisissa, lapset pärjäävät koulussa ja heillä on harrastuksia mutta ei ole elämäni ollut ihanaa oikein missään vaiheessa, parhaimmillaan siedettävää ja pahimmillaan (lapsuudessa ja nuoruudessa) helvetillistä. En osaa sanoa, kuinka hyvin olen onnistunut katkaisemaan ylisukupolvisen traumaketjun mutta ainakin lieventämään sitä.

40-luvun ihmisissä on jotain perustavalla tavalla vialla. Aivan kuin he olisivat kärsineet sodasta enemmän kuin he jotka siellä olivat. Suuret ikäluokat ovat uskomattoman tunnekylmiä ja rahaan fiksoituneita ihmisiä.

Luotan y-sukupolveen, siinä porukassa on fiksuja hyviä tyyppejä. Milleniaaleissakin osittain mutta kyllä hekin kantavat vielä taakkaa, jota ysärin lama oleellisesti lisäsi.

Olen -93 vuosikertaa eikä minullakaan nyt erityisen mukava lapsuus ollut

-vanhemman 38 ja 39 kun synnyin joten oltiin kai pikkuveljen kanssa pakolliset "vielä kun ehtii" heidän uudessa liitossa

-vanhemmat olivat eroamassa melkein joka vuosi ja tätä kauhua sai sitten 2-4 viikkoa kestää, tästä syystä kavahdan pahasti kun ihmiset alkavat pahasti riitelemään

-isä sairastui masennukseen ja joutui jättäytymään töistä. Ala-asteen ajan kotona oli välillä äkkipikainen, välillä täysin sisältä kuollut zombi. Tästä syystä en luota masennuslääkkeisiin tipan vertaa

-ei kehuja, ei halauksia, ei tunteita, ei mitään läheisyyttä

-kaikkiin kotitöihin osallistuttava (ei sinällään mitää vikaa) mutta luoja varjele sitä huutoa jos et tiedä mitkä on tongit ja mikä on torx-päärukari vaikka et ole koskaan skidinä nähnyt tai käyttänyt. Kaikki olisi kai pitänyt telepaattisesti tajuta

-(ei liity kasvatukseen) koko peruskoulun sai kärsiä kiusaamista sekä tytöiltä ja pojilta, lukioon mennessä oli sosiaaliset taidot ja itsetunto ja -luottamus kuolleet pois, siitä sitten masennus joka on nyt ankaralla itsekurilla ja ajattelun muutoksella parempaan päin.

Huvittavaa on että kun nyt lähempänä 30v on käynyt silloin tällöin heidän luona, he ovat paljon puheliaampia, kiinnostuneempia ja on saanut jopa ensimmäiset kiitokset heiltä jostain avusta. Tiedä mikä sitten. Tajunneet omat virheensä ja koittavat niitä korjata, onko omatunto alkanut kolkuttaa vai mikä on?

En tiedä, saivat sitten ahkeran, tunneköyhän, sisältä lakastuneen ikisinkku duunarin tehtyä. Huonomminkin voisi olla.

Syntyessä lama, valmistuessa lama. Fyysinen kuritus ja alkoholismi perheessä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Heidät on kasvatettu diginatiiveiksi. Valitettavasti ei vaan ymmärretty ajoissa, että sivutuotteena tällaisesta kasvatuksesta seuraa adhd-, masennus-, ja ahdistuneisuushäiriöitä.

Ydinongelma tässä diginatiivisuudessa on että globaali sisällöntuotanto digitaaliseen maailmaan on ihan paskaa. Joku videoblokkaaja jauhaa 100% paskaa 10 minuuttia ja se on siinä. Minä jengi oppii? Ei mitään.

Tämä.

Monien nuorten unelma-ammatti on joku youtube- tositv- tai sometähti ja he kuvittelevat, että sillä pääsee lyhyessä ajassa vaivattomasti kuuluisaksi ja miljonääriksi. Nuoret naiset masentuvat katsoessaan instan filtteröityjä kuvia ja suoltavat rahaa tekoripsiin ja -kynsiin, fillereihin ja silikoneihin ja ottavat itsestään pakkeloituja, vähäpukeisia kuvia someen ostetuille seuraajille ja parhaalle ystävälle Jessicccaaaalle toivoen herättävänsä jonkun firman kiinnostuksen. Pelkästään se, että maailmassa voi tulla miljonääriksi itseään näyttelemällä ja toimimalla elävänä mainosnukkena kaikenmaailman Kiinassa valmistetulle paskalle, jota ei tarvitse kukaan, saa minut melkein voimaan pahoin. Sairas maailma, jossa heikommille käy vielä huonosti.

Oppilaanohjaajana ja yläkoulun opona on sanottava, että tuo käsitys on väärä. Suurin osa, eikä edes suuri osa, nuorista ei haaveile sometähden urasta. Sometähdet ovat nykyajan poptähtiä ja some-urasta haaveilee yhtä moni kuin haaveili pop-tähteydestä vaikka 30 vuotta sitten.

Ristus sentään! kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

AV-mammojen ja palstapersujen kasvattamia.

Kyllä se on äärivasemmistolainen kasvatustapa tuo vapaa kasvatus! Jätetään ongelmat veronmaksajien hoidettavaksi.

Ikävä tuottaa pettymys tuossa unelmissaan. Useimmat lasun asikkaat ovat persuja. Vasemmistoliittoa ja vihreitä äänestävät hyvin toimeentulevat ja koulutetut. Mitään ymmärtämättömät ja väkivallalla kasvattavat ovat lähes poikkeuksetta persuja.

Oon itse tuolloin syntynyt ja ihan saman kasvatuksen saanut kun 80-luvulla syntyneet veljenikin. Olen korkeakoulutettu ja työntekijänä ahkera ja tunnollinen. En ole kuitenkaan saanut koulutusta vastaavaa työtä. Omat vanhempani olivat nuoria aikuisia 80-luvulla ja äitini marssi lukiokoulutuksella pankkiin töihin ja oli siellä työuransa loppuun rahoitusneuvojana. Isä toimi 25-vuotiaana IT-firmassa esimiestasolla. Lukiokoulutuksella ei pääsisi enää pankkiin edes harjoitteluun. (Tiedän, ettei vanhempiani 10 vuotta nuoremmilla ole välttämättä käynyt yhtä hyvä tuuri. )

Sain kotona hyvin perinteisen kasvatuksen, eikä fyysisessä kurituksessakaan säästelty. Nämä eivät kuitenkaan olleet ne traumatisoivat tekijät nuoruudessa. Seksuaalinen hyväksikäyttö ja koulukiusaaminen jättivät varmasti isoimmat jäljet. Olen kuitenkin näistä vaikeuksista huolimatta "toimiva yhteiskunnan jäsen". Minusta on kyllä ap:n lailla kasvanut suhteellisen negatiivinen (ja skeptinen) ihminen. Pyrin kuitenkin kohtelemaan muita kunnioittavasti. Pyrin myös olla tekemättä mustavalkoisia yleistyksiä kuten ap.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meidät on kasvattanut sukupolvi joka ei hoitanut ongelmiaan

Niin on kaikki muutkin sukupolvet. Ei hitto tätä oman erityislaadun ja oman sukupolven poikkeuksellisten vaikeuksien korostamista.

Olisi kiva jos tekin olisitte vähän harjoittaneet samaa niin ei olisi kaikki menneiden sukupolvien sotkut kasautuneet nykyisille

Sinä ja sinun sukupolvesi ei voi selvittää kaikkia maailman ongelmia. Niitä kun tulee aina lisää ja uusia. Tässä kun miettii ihmiskunnan historiaa aina apinoista seuraavasta alkaen, huomaa että eteenpäin on menty ja aikaan on saatu. Mutta samalla näkee, että ongelmien ratkaisut ovat tuoneet uusia ongelmia ratkottavaksi. Tuo vanhempien syyllistäminen on syvältä, sillä eihän ketään edes olisi olemassa ilman näitä vanhempia.

Lapsuus loppuu viimeistään parikymppisenä ja siitä eteenpäin pitäisi olla se asenne että on ihan itse vastuussa. 18v saa jo muuttaa omilleen, opintotukea, lainaa ja asumistukea on ollut saatavilla jo kymmeniä vuosia. On etsivää nuorisotyötä, on aikuissosiaalityöntekijöitä, on auttavia puhelimia ja psyykkisiä sairaanhoitajia.

Vierailija kirjoitti:

Minua ainakin lyötiin kotona, äiti haukkui, hän oli itse traumatisoitunut kun isänsä oli ollut sodassa. Purki meihin lapsiin katkeruuttaan ja kipua, terapiaa ei kokenut tarvitsevansa. Niinpä minä sairastuin ja käyn nyt siellä terapiassa äitini traumojen takia. Lukekaa 70-luvulla syntyneiden ketjua, nämä kipeät ja kaltoinkohdellut ihmiset ovat kasvattaneet 90-00 sukupolven, joka on mieleltään sairas. Onko mikään ihme, sama pyörä pyörii.

Tämä!!

Itse olen 1969 syntynyt, siis aika kääkkä jo. Äitini joka on vielä minuakin kääkämpi edelleen haukkuu, arvostelee, uhkailee, kiukuttelee ja määräilee minua.

Minä sain lapsena selkääni risusta, remmistä ja sähköjohdoista. Kesätyöpalkoistani piti kotiin maksaa ruokarahaa, kuten myös opintorahasta.

Edelleen äitini vaatii minulta rahaa, kun elätti minua aikoinaan 😳.

Monia traumojani olen varmasti omiin lapsiini siirtänyt, mutta en näin röyhkeällä ja näkyvällä tavalla kuin vanhempani.

Kaikki lapseni opiskelevat (yliopisto tai AMK) ja opintojen ohella käyvät töissä.

Vierailija kirjoitti:

Henkistä väkivaltaa päivittäin käyttämällä minusta saatiin pelokas ihminen huonoilla sosiaalisilla taidoilla. 

Minulla ei ole sometilejä ja ainoa itseni puunaaminen mitä teen on hampaiden ja hiusten harjaus kahdesti päivässä sekä säännöllinen suihkussa käynti.

Teen työkseni yksin tehtävää työtä.

Täällä samanlainen.

Ei tule mieleenkään että olisin jonkun silmänilo tai että minun pitäisi sellaiseksi laittautua. En ihan hirveästi kärsi tuosta menetyksestä. Olen keksinyt muuta tekemistä.

Meillä narsistinen alkoholisti-isä käytti niin henkistä kuin fyysistäkin väkivaltaa. Kaikenlaiset juoppo- ja huumeporukat kävi meillä ryyppäämässä. Äitini ei osannut tai kyennyt suojelemaan lapsiaan. Nyt kärsin masennuksesta, dissosiaatiohäiriöstä ja ahdistuksesta enkä kykene töihin. Yritän kuntouttaa itseäni mm. traumaterapian keinoin. Myös kaikki sisarukseni kärsivät mt-ongelmista.

Vierailija kirjoitti:

Monet nuoret on kasvatettu niin, että aina pitää olla kivaa. Ja kun ei olekaan kivaa, esim. joutuu olemaan erilaisten ihmisten kanssa tekemisissä, koetaan kaikki kiusaamisena. Siitä sitten helposti lannistutaan ja masennutaan.

Tämä. Monet nuoret ovat olleet helikopterivanhempiensa prestige project. Juuri heidän lapsensa ovat niitä loistavia, muita parempia lumihiutaleita, joka otetaan pienestä saakka mukaan päätösten tekoon ja pelätään, että aiheutetaan lapselle paha mieli, jos tämä ei saa aina haluamaansa, vastoinkäymiset sanoitetaan ja jokainen ei perustellaan monisanaisesti. Kesätyöpaikat hankitaan vanhempien suhteilla ja mahdollisista vastoinkäymisistä koulussa valitetaan heti rehtorille. Ja kun nämä uniikit lumihiutaleet huomaavatkin myöhemmin, että todellisessa maailmassa he ovatkin aivan tavallisia, massaan sulautuvia pulliaisia, joiden täytyy ihan itse ottaa vastuu elämästään, on juna jo monen kohdalla mennyt. Sitten voidaankin jo hankkia diagnoosit.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulle on ainakin pidetty kovaa kuria ja väkivalta on ollut päivittäistä, niin henkisenä kuin fyysisenäkin. Kasa mt-ongelmia tuli, puunata en itseäni jaksa ja somesta Luen vain muiden juttuja. Kavereilla samat meiningit. Olisipa lastensuojelu toiminut paremmin 90- ja 2000- luvuilla.

Tuohon aikaan oli vielä boomerit kasvattamassa ja kuviteltiin että lapsi tarvitsee kuria. Tunnetaidoista ei ymmärretty vielä mitään.

Tunnetaidot ovat: minä, minä, minä. Auta Armias, jos joku vastustaa.

Nuorison tunnetaidot:

Minä olen, minä haluan, minusta tuntuu, minä koen niin, minä tein niin, sitten minä sanoin, minulla on sellainen tunne, minua ahdistaa, minun sukupuolidysforia, minun fobia, minun masennus, minusta tuntuu, minä vatkaan napanöyhtääni, huomaa minut, miksen saa huomiota, missä minun tykkäykset, missä minun kehut, minua ahdistaa.

Tää oli oikeasti osuva kuvaus monista nykynuorista, varsinkin tuo huomiontarve on saanut käsittämättömät mittasuhteet. Surullista mutta totta. 

Tämä on oikeastaan laajempi ilmiö kaikkinensa, yhteisöllisyys ei ole suomalaisessa kulttuurissa enää vahvaa vaan individualismia korostetaan. Tämä näkyy ihan kaikilla, mitenköhän monta keskustelua täällä on vaikka viikottain, kuinka vihataan turhaa seurustelua työkavereiden kanssa, kuinka naapurit ovat kauheita jne. Ihmisen perustarve on kuitenkin ryhmään kuuluminen ja kun sitä murennetaan ja kavennetaan esim vain oman perheen piiriin (jos siihenkään), väkisinkin pahoinvointi kasvaa.

Tämä. Pahoinvointi kasvaa jos myrkyllisten ihmisten kanssa ei ole tekemisissä.

Ylivoimainen valtaosa ihmisistä ei ole myrkyllisiä. Vaan ihan taviksia, perusystävällisiä jne. Toki erilaisia, erilaiset kiinnostuksen kohteet, erilaisia ajatusmaailmoja.

Ihminen on kautta aikojen ollut osa laumaa, sukua, erilaisia yhteisöjä. Jos eristäytyy muista, ei vaan ole samalla tavalla onnellinen. Monissa onnellisuustutkimuksissakin näkyy, että hyväntekeminen muille ihmisille, vapaaehtoistyö, laaja tuttavapiiri jne korreloivat suuren onnellisuuden kanssa.

Puhuin vain omasta kokemuksestani. Mikään keskiarvo ihmisistä ei kumoa sitä faktaa, että pahoinvointi lisääntyy jos joutuu olemaan narskun ja hänen hoviinsa kuuluvan muun suvun kanssa tekemisissä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua ainakin lyötiin kotona, äiti haukkui, hän oli itse traumatisoitunut kun isänsä oli ollut sodassa. Purki meihin lapsiin katkeruuttaan ja kipua, terapiaa ei kokenut tarvitsevansa. Niinpä minä sairastuin ja käyn nyt siellä terapiassa äitini traumojen takia. Lukekaa 70-luvulla syntyneiden ketjua, nämä kipeät ja kaltoinkohdellut ihmiset ovat kasvattaneet 90-00 sukupolven, joka on mieleltään sairas. Onko mikään ihme, sama pyörä pyörii.

Tämä!!

Itse olen 1969 syntynyt, siis aika kääkkä jo. Äitini joka on vielä minuakin kääkämpi edelleen haukkuu, arvostelee, uhkailee, kiukuttelee ja määräilee minua.

Minä sain lapsena selkääni risusta, remmistä ja sähköjohdoista. Kesätyöpalkoistani piti kotiin maksaa ruokarahaa, kuten myös opintorahasta.

Edelleen äitini vaatii minulta rahaa, kun elätti minua aikoinaan 😳.

Monia traumojani olen varmasti omiin lapsiini siirtänyt, mutta en näin röyhkeällä ja näkyvällä tavalla kuin vanhempani.

Kaikki lapseni opiskelevat (yliopisto tai AMK) ja opintojen ohella käyvät töissä.

Miksi olet tekemisissä?? En voi ymmärtää...

Pyhävitrutus kirjoitti:

Olen juuri AP mainitsemaa sukupolvea. Ymmärrän, että vanhemmalla sukupolvella on hankala ymmärtää nuorten huolet, koska eivät ole kokeneet samaa. Mitä tähänastisesta aikuiselämästäni olen oppinut on se, että kyllä kaikki kurjistuu tavalla tai toisella.

- ei lupausta vakinaisesta töistä, minkä vuoksi perhe elämä, oma asunto tai muutkaan huvitukset eivät ehkä koskaan ole ajankohtaisia

- palkka ei ole noussut pätkääkään viimeiseen vuosikymmeneen

- koulutus on kuralla, leikkaukset ovat johtaneet siihen että koulut eivät kouluta työelämään riittävissä määrin

- saan olla varma, että hyvinvointiyhteiskunta tulee elämäni aikana päätökseen. Jos olen hengissä, niin työurani on valjastettu makselemaan valtavaa valtionlainaa, josta ovat päässeet nauttimaan lähinnä ne, jotka ovat haudassa kun maksun aika tulee

- meitä on vähän, muiden mielipiteet ja edut menevät tulevaisuutemme edelle

- työnteko ei luo vaurautta

- yhteiskunnalta ei mitään lupausta paremmasta, ei myöskään tukea

- jos leikkauksia tehdään, niin se tehdään meiltä. Tämä on ollut trendi jo pitkään.

- jos teen lapsia, ei yhteiskuntaa kiinnosta heidänkään tulevaisuus

- ihan vaan köyhyys ja puhdas vitutus

Yleisesti ottaen pidän vanhemman väen ylenkatsomista silkkana tietämättömyytenä: ovathan ne kehitysmaidenkin ihmiset typeriä ja laiskoja kun eivät mene töihin ja sijoita ja kulkevat surkeat vaatteet päällä kun prismassakin on nyt alennusmyynnit käynnissä.

Puhun paljon raha-asioista ja rahahan ei tuo onnea? Sanoi kuka? Se, jolla sitä rahaa on ja se joka sen on saanut helpolla. Tulkaahan aikuiset ihmiset kokeilemaan, miltä se elämä tässä päässä näyttää

Oho, hienoa yleistystä. Toivottavasti saat jostakin sen verran energiaa, että pystyt kampeamaan itsesi ylös kuopasta, jonne olet itsesäälissäsi kaivautunut.

T. Kahden 90-lukulaisen, hyvin menestyvän ja hyvin hankkivat äiti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suuret ikäluokat ovat suurimmaksi osaksi syypää omien lastensa ja omien lastensa epäonnistuneen kotikasvatuksen kautta myös lastenlastensa ongelmiin.

1940- ja 1950-luvulla syntyneet suuret ikäluokat ovat surkeimpia äitejä ja isiä ikinä! Suurten ikäluokkien lapset ovat kasvaneet kodeissa, joissa on epäempaattinen, turvaton, vinoutunut, sairas ja tunnekylmä ilmapiiri. Vain raha puhuu. Kulissit on kodin ulkopuolella pidettävä pystyssä, vaikka perheenjäseniltä menisi terveys ja henki. Oman kodin ongelmista ei saa huudella kodin ulkopuolella. Sairasta!!!

Suuret ikäluokat ovat pääosin hyväksyneet lapsiin kohdistuvan henkisen ja fyysisen väkivallan, laiminlyönnin ja kaltoinkohtelun. Joitakin myönteisiä poikkeuksia on, että kotona on ollut turvallinen ilmapiiri. Kaikkia lapsia ei ole kotona laiminlyöty, kaltoinkohdeltu, kuritettu, lyöty, piiskattu ja piesty. Suurten ikäluokkien kodeissa on vallinnut henkisen ja fyysisen väkivallan uhka ja väkivalta.

Vielä 1960-, 1970- ja 1980-luvuilla äideillä, isillä, sukulaisilla, koulujen opettajilla ja rehtoreilla ja yleensäkin aikuisilla ihmisillä on ollut lähes rajaton valta suhteessa alaikäisiin ja puolustuskyvyttömiin lapsiin. Lasten ruumiillinen kuritus on kielletty Suomessa lailla vasta 1980-luvulla. Suuret ikäluokat ovat pääosin ilkeitä ja katkeria ihmisiä ja tunnekylmiä ja epäempaattisia narsisteja.

No nyt tulee joltakin oman elämänsä lumihiutaleelta tekstiä, millaista säälittävää, uhoavaa yleistystä. Katso peiliin, ehkä etsimällä löydät syyllisen ongelmiisi, niin ei tarvitse syyllistää kokonaisia sukupolvia. Jos sinun perhepiirissäsi/suvussasi on ollut yllämainittuja ongelmia, ei ole sanottu, että kaikki aiemmat sukupolvet ovat pelkkää p*skaa. Meitä on monia, jotka ovat eläneet ihanan elämän, pystyneet nousemaan vähätuloisten vanhempien lapsesta parempaan elintasoon ja saaneet kasvatetuksi hyvin menestyneet jälkeläiset, joilla ei ole tarvetta syytää omia ongelmiaan toisten syyksi. Lopeta itsesi kuvaaminen someen ja hanki elämä, joka ei ole täynnä katkeruutta.

70-lukulaisena ja 40-luvun vanhempien kasvattamana voin sanoa, että totta joka sana tuolla jota kritisoit. Minun keskeinen tavoitteeni on ollut olla siirtämättä ylisukupolvisia traumoja omiin jälkeläisiini. Meitä on monia, jotka ei ole saaneet elää ihanaa elämää. Työelämässä olen ollut vuodesta 1998 lähtien, asuntovelka on saatu maksettua pois, saman miehen kanssa edelleen naimisissa, lapset pärjäävät koulussa ja heillä on harrastuksia mutta ei ole elämäni ollut ihanaa oikein missään vaiheessa, parhaimmillaan siedettävää ja pahimmillaan (lapsuudessa ja nuoruudessa) helvetillistä. En osaa sanoa, kuinka hyvin olen onnistunut katkaisemaan ylisukupolvisen traumaketjun mutta ainakin lieventämään sitä.

40-luvun ihmisissä on jotain perustavalla tavalla vialla. Aivan kuin he olisivat kärsineet sodasta enemmän kuin he jotka siellä olivat. Suuret ikäluokat ovat uskomattoman tunnekylmiä ja rahaan fiksoituneita ihmisiä.

Luotan y-sukupolveen, siinä porukassa on fiksuja hyviä tyyppejä. Milleniaaleissakin osittain mutta kyllä hekin kantavat vielä taakkaa, jota ysärin lama oleellisesti lisäsi.

Y-sukupolvi on sama kuin milleniaalit. Tarkoititko z-sukupolvea?