Miten nämä 90- luvun puolivälissä syntyneet on kasvatettu, kun joka toisella on mielenterveysongelmia?

Vierailija kirjoitti:

Te joilla on oli muuten hyvä perhe ja lapsuus, mutta kuritettiin ruumiillisesti oletteko rohjenneet jälkeenpäin kysyä, että mitä vanhemmat oikein sillä tarkoittavat ja miten he itselleen sen perustelivat? Tämä ei ole mikään defenssi vaan ihan rehellisesti voin sanoa, että minulla oli tosi hyvä lapsuus ja rakastavat vanhemmat, mutta kuitenkin kurittivat ruumillisesta, ja sitä jatkui muistaakseni kutosluokkalaisena vielä. Eikä se ollut vain muodollinen ripsaus risulla, vaan ihan voimia säästelemättä nahkavyöllä.

Nyt ajatellenhan tämä tuntuu ihan täysin ristiriitaiselta ja absurdilta, että miten lastaan rakastavat vanhemmat voi tehdä noin.

N-91

En nyt ehkä allekirjoita "hyvä lapsuus", mutta vanhemmat kuitenkin välittivät ja välittävät edelleen meistä lapsista kovasti. Kysyin joskus ja isä ei muista kuulemma mitään ja kieltää kaiken. Äidillä on ollut mt-ongelmia pikkusisareni syntymän jälkeen, hänkään ei muista yksittäisiä tapahtumia mutta oletan, että kumpikin on vain purkanut omaa pahaa oloaan ja turhautumistaan. Perusteluina varmaan on, että heidätkin on samalla tavoin kasvatettu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Omat lapset 90-luvulla syntyneet, kaikki hyvin, opiskelut, terveys, työt, tyttöystävät, välit vahempiin, talous, jne, mutta totta, olen itsekin ihmetellyt muutamaa tapausta. Suoraan sanottuja laiskoja. Keksimällä keksitään, miten välttää työn tekoa. En arvosta yhtään näitä siivellä eläviä luusereita. Elämän realiteetit ihan hukassa. Käsittääkseni heidän kasvatuksensa oli ihan lässyn lässyn -hommaa, mitään ei vaadittu.

Ja syytät näitä ihmisiä siitä, että vanhemmat tekivät heistä tuollaisia? Huh huh. Ei ihminen yhtäkkiä opi vastuulliseksi aikuiseksi, joka haluaa töihin ja opiskelee hyvän ammatin, jos ensimmäiset 18v on menneet lusmuten ihan vanhempien luvalla eikä kukaan ole koskaan vaatinut mitään tai opettanut miten maailma toimii.

Ei lapsi elä tyhjiössä tai ole mikään tyhjä taulu, jonka vanhempi kasvattaa mieleisekseen. Kasvatus on vain yksi tekijä lapsen kasvussa aikuiseksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Omat lapset 90-luvulla syntyneet, kaikki hyvin, opiskelut, terveys, työt, tyttöystävät, välit vahempiin, talous, jne, mutta totta, olen itsekin ihmetellyt muutamaa tapausta. Suoraan sanottuja laiskoja. Keksimällä keksitään, miten välttää työn tekoa. En arvosta yhtään näitä siivellä eläviä luusereita. Elämän realiteetit ihan hukassa. Käsittääkseni heidän kasvatuksensa oli ihan lässyn lässyn -hommaa, mitään ei vaadittu.

Ja syytät näitä ihmisiä siitä, että vanhemmat tekivät heistä tuollaisia? Huh huh. Ei ihminen yhtäkkiä opi vastuulliseksi aikuiseksi, joka haluaa töihin ja opiskelee hyvän ammatin, jos ensimmäiset 18v on menneet lusmuten ihan vanhempien luvalla eikä kukaan ole koskaan vaatinut mitään tai opettanut miten maailma toimii.

Ei lapsi elä tyhjiössä tai ole mikään tyhjä taulu, jonka vanhempi kasvattaa mieleisekseen. Kasvatus on vain yksi tekijä lapsen kasvussa aikuiseksi.

Lapsi tekee hyvin paljon vanhempien perässä. Jos kotona opetetaan vastuullisuuteen ja ahkeruuteen, niin se näkyy myös koulussa jossa opetusta jatketaan ja tuetaan. Jos kotona ei vaadita mitään, niin ihminen joka yrittää asettaa rajoja ja vaatia asioita koetaan uhkaavana, ärsyttävänä ja vastustettavana. Samankaltaiset ihmiset myös vetävät toisiaan puoleensa, se hällä-väliä kasvatettu lapsi tuskin viihtyy kovin hyvin niiden ahkerien ja opiskeluintoisten kanssa, kun heillä ei juuri ole mitään yhteistä ja maailmankatsomuskin on jo kotiolojen vuoksi eri. Poikkeuksiakin toki on, mutta enemmän ne vätykset viettävät aikaa keskenään. Lapsi on toki oma persoonansa, mutta kasvatus on yksi hemmetin iso tekijä kun lapsi kasvaa aikuiseksi, se sisältää myös vanhempien antaman esimerkin ja kodin asettamat vaatimukset.

Paineita kirjoitti:

Nuorille ei ole mitään järkevää tekemistä tai paikkaa, jossa saisi olla aikuisilta rauhassa. Kaikkea seurataan, kaikesta jää jälki ja mikään ei pysy salassa. Suomen myötä teinit jakavat kaiken itsestään netissä ja ovat myös siellä jatkuvan tarkkailun alla. Kaikessa pitää onnistua ja keskinkertaisuutta ei hyväksytä. Ja suurin osa on sitä keskivertoa, joten on parempi olla tekemättä mitään, kun ei kelpaa minnekään 😟

Kyllähän nuorilla paikka on, ulkonahan on lääniä vaikka kuinka. Siellä sitä ennenkin oltiin. Ja tuntuu tuo kaiken seuraaminen toimivan myös päinvastoin, 13-vuotiaan oli pakko päästä facebookiin ja tuntuu siellä lähinnä kyttäävän meidän vanhempien päivityksiä, kavereita, yms... 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä peräänkuulutetaan vastuun ottamista omasta elämästä, resilienssiä ja sisuuntumista. Voisiko joku tarkentaa, mitä näillä konkreettisesti tarkoittaa? Jotenkin noista kommenteista saa sen kuvan, että sillä tarkoitetaan mielenterveysongelmien hoitamatta jättämistä, armottomuutta itseä kohtaan, katkeroitumista ja ylisukupolvisten ongelmien eteenpäin siirtämistä, mutta varmaan tulkitsen väärin.

Nykynuori ei kestä enää "paskaduunia" kun virtuaalimaailmasta saa täysin epärealistisen kuvan elämästä. Jos 8-vuotiaat näkee netistä prolapse-pornoa, niin miten luulet että se vaikuttaa niiden kykyyn harastaa normaalia yhdyntää joka johtaisi raskauteen? Länsimaat tulee rominalla alas kun sitä johdetaan paskasti.

Tämähän on ihan selvästi suunniteltu ja haluttu suuntaus maailman bisneseliitin taholta: ihmisten tyhmentäminen. Tyhmä ja omaan ajatteluun kykenemätön on paras kuluttaja... joku toinen kertoo sille, mitä se tarvitsee ja haluaa. Älykkäät ja omaan ajatteluun kykenevät ihmiset eivät olisi niin helposti manipuloitavissa. Joku siitä selvästi hyötyy, että porukka katsoo aivokuolleena mainoksia, viihdettä ja tiktokia ja ostaa, mitä siellä käsketään. 

Nuori ihminen voi elää vaikeissa oloissa, mutta toivoa paremmasta pitää olla. Nykyisin on vaikeaa nähdä valoa tunnelin päässä. Tarjolla on ainoastaan pandemiaa, sotaa, ympäristökatastrofia, ruokakriisiä, sähkökriisiä ja mitä kaikkea vielä. Lisäksi ihmiset ovat sangoin joukoin alkaneet käyttäytymään agressivisesti ja arvaamattomasti. Pahasta on tulossa jo joku normi. Miten tässä pitäisi voida hyvin? Itse uskon Jumalaan ja siihen, että loppupeleissä hyvä voittaa. Muuten olisin varmaan jo mielisairaalassa itsekin.

Vierailija kirjoitti:

Te joilla on oli muuten hyvä perhe ja lapsuus, mutta kuritettiin ruumiillisesti oletteko rohjenneet jälkeenpäin kysyä, että mitä vanhemmat oikein sillä tarkoittavat ja miten he itselleen sen perustelivat? Tämä ei ole mikään defenssi vaan ihan rehellisesti voin sanoa, että minulla oli tosi hyvä lapsuus ja rakastavat vanhemmat, mutta kuitenkin kurittivat ruumillisesta, ja sitä jatkui muistaakseni kutosluokkalaisena vielä. Eikä se ollut vain muodollinen ripsaus risulla, vaan ihan voimia säästelemättä nahkavyöllä.

Nyt ajatellenhan tämä tuntuu ihan täysin ristiriitaiselta ja absurdilta, että miten lastaan rakastavat vanhemmat voi tehdä noin.

Meillä äiti halusi tietoisesti antaa tiukemman kasvatuksen kuin omassa lapsuudenkodissaan oli vallinnut. Enoni, siis äidin veli, oli äidille todella läheinen ja rakas, mutta nuoresta saakka elämänhallintaongelmainen. Viina ja tupakka maistui enemmän kuin opiskelu tai työnteko, ja eno kuoli keuhkosyöpään ennen kuin ehti kuolla viinaan, niin nuorena etten ollut itse ehtinyt vielä syntyäkään. Koska olin poika, äiti näki veljensä minussa ja pelkäsi aivan kuollakseen että minulle käy jotenkin samoin, jos rajoja ei aseteta kovia otteita käyttäen. Äiti ja eno olivat kyllä molemmat saaneet silloin tällöin remmiä lapsena, mutta äiti päätyi tavalla tai toisella ajattelemaan että lisä ei olisi ollut pahitteeksi, ja että ratkaisu löytyy nimenomaan sieltä päästä.

Tästä syystä en voi olla hirveän vihainen, eikä voi olla puhettakaan että antaisin tämän jotenkin haitata meidän välejä. Tuntuu aivan liian helpolta sanoa että olisi itse varmasti tehnyt toisin. Äiti traumatisoitui veljensä kohtalosta kuitenkin aivan moninkertaisesti pahemmin kuin minä remmin käytöstä. Totta kai se tuntui joissakin tietyissä tilanteissa siltä että on inhottava ilkeä äiti joka ei välitä lapsestaan, mutta se meni nopeasti ohi (ts. tunne ei koskaan kestänyt edes esimerkiksi yön yli).

Vaikka rajat oli tiukat, niin kasvatus ei kuitenkaan ikinä ollut mitään kylmää käskyttämistä. Äidille sai aina halutessaan heti sanoa jos jokin kohtelussa tuntui epäreilulta, ja sitten siitä joko luovuttiin tai äiti selitti, minkä takia se ei hänen mielestään ollut epäreilua. Yleensä hyväksyin tämän selityksen suoraan.

Tiesin jo melko pienenä että lapsia oikeastaan ei saisi kurittaa, mutta ymmärsin jotenkin epämääräisesti jo silloin että siinä on taustalla tämä kuvio, ja yritin selittää itselleni, että saamani rangaistukset oli sen takia vaan hyväksi. Tietysti tuntuu tavallaan kiinnostavalta, että vaikka ajattelin tässä kohtaa näin "aikuismaisesti", niin en kuitenkaan ollut valitettavasti riittävän aikuismainen jättääkseni tekemättä ne perseilyt, joista ne rangaistukset piti antaa.

Minulle yllätys ja järkytys lukea, että 90-lukulaisiakin kuritettiin! Olen ajatellut sen olleen esihistoriaa, 50-luvulta tai jotain.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulle on ainakin pidetty kovaa kuria ja väkivalta on ollut päivittäistä, niin henkisenä kuin fyysisenäkin. Kasa mt-ongelmia tuli, puunata en itseäni jaksa ja somesta Luen vain muiden juttuja. Kavereilla samat meiningit. Olisipa lastensuojelu toiminut paremmin 90- ja 2000- luvuilla.

Tuohon aikaan oli vielä boomerit kasvattamassa ja kuviteltiin että lapsi tarvitsee kuria. Tunnetaidoista ei ymmärretty vielä mitään.

Tunnetaidot ovat: minä, minä, minä. Auta Armias, jos joku vastustaa.

Nuorison tunnetaidot:

Minä olen, minä haluan, minusta tuntuu, minä koen niin, minä tein niin, sitten minä sanoin, minulla on sellainen tunne, minua ahdistaa, minun sukupuolidysforia, minun fobia, minun masennus, minusta tuntuu, minä vatkaan napanöyhtääni, huomaa minut, miksen saa huomiota, missä minun tykkäykset, missä minun kehut, minua ahdistaa.

Tää oli oikeasti osuva kuvaus monista nykynuorista, varsinkin tuo huomiontarve on saanut käsittämättömät mittasuhteet. Surullista mutta totta. 

Oletko ikinä ajatellut, että ihminen voi kaivata asioita joita ei ole lapsuudessa saanut kun sitä olisi tarvinnut? Tuollainen minäminä-vatvominen on yleistä sellaisille, joiden vanhemmat on olleet etäisiä eivätkä ole olleet läsnä kun lapsi on sitä tarvinnut. Paljon on ollut vanhempia, joilla ei ole ollut aikaa tai jaksamista tai kykyä olla lapsilleen riittävän paljon saatavilla. Vanhemman kuvitelma siitä miten paljon hän on lapsen kanssa tekemisissä voi olla hyvin erilainen kuin se, miten lapsi olisi häntä tarvinnut ja miten lapsi muistaa aikuisena omat vanhempansa. On myös hyvä, että kaikkea pahaa oloa ei tarvitse pullottaa sisälle ja kestää hiljaa, kunnes on pakko ripustaa köysi puun oksaan roikkumaan tai etsiä lähin silta moottoritien yläpuolelta. Kaikki paha olo syntyy jostain ja jos ilmiö on yleinen, sille lienee myös yhtä yleinen syy.

Saanen esittää toisenlaisen näkökulman?

Valtaosa ihmisistä käyttäytyy niin, että niiden täytyy saada huomiota. Koska ne tarvitsevat huomiota, ne tarvitsevat toista ihmistä. Koska ne tarvitsevat tunteen toisen ihmisen olemisesta läsnä saadakseen huomionsa, se johtaa kierteeseen, jossa ei ole omaa identiteettiä lainkaan. Kaikki, mikä pitäisi osata tai ymmärtää itse, tulee toisilta, joilla on omat agendansa ja täysin toisenlainen yksilöllinen maailmankokemus.

Mikään siinä ei ole aitoa sinua.

Tämän vuoksi ne, jotka eivät pärjää itsenään, hyökkäävät niitä vastaan, jotka pyrkivät pärjäämään itsenäisesti, koska yrittävät varmistaa ympärilleen leirin, jossa toinen toinen toista pidetään kädestä ja se sama saisi jatkua joutumatta ottamaan vastuuta itsestään.

Jos ihminen haluaa huomiota, kiristää huomiota ja raivoaa, kun ei saa ja kostaa, kun ei saanut, siinä on ulkoisesti aikuisen, mutta sisäisesti täysin lapsi, jonka kaikki henkinen kasvaminen on jäänyt kesken huomion tarpeen täyttämisellä. Ja koska se nimenomaan on tarve, se on hälyttävä merkki.

Minut kasvatettiin niin, että sain alkaa astronautiksi ja palomieheksi ihan rauhassa, ja minun annettiin sekä toivoa että epäonnistua, jotta ymmärtäisin itse asioiden painoarvon ja oman roolini tulosten saavuttamisessa. Se teki minusta varman itsestäni siinä, mitä haluan ja en halua. Se teki lopulta sen, että kun kohtasin kaikkein pahimman ja menetin kaiken läheisen ympäriltäni, olin valmis. Tämän huomio muutti lopullisesti tulevaisuuden ihmissuhteiden prioriteetit.

Saa väittää vastaan, mutta väitän, että 99% ihmissuhdeongelmista johtuu tarvitsijoista ja sen käytöksen ilmentymisisestä eri tavoin. Ja sen kaikkein keskeisin syy kellään eivät ole muut, vaan se, että ei aidosti tunne itseään yhtään, koska nojaa ja ripustautuu muihin kaikessa.

Olin aina ihmetellyt, miksi parisuhteissa oli vaikeaa. Kun tajusin, miten se käytännössä näkyy ja ilmenee, kun toinen tarvitsee toista kokeakseen itsensä, en enää päästä pintapuolista tutustumista pidemmälle yhtäkään tarvitsijaa.

Mitä tulee siihen, että jotain oli tai ei ollut lapsuudessa, ne voi hankkia myöhemmin itse, kun ymmärtää, mitä aidosti hauaa eikä pyri täyttämään ulkopuolelta sitä, minkä pitää löytyä itsestä. Tyytyväisyys, onnellisuus, täyttymys, ne ovat mielentiloja, eikä sinä. Niinpä kokoelma tavaraa ja muita ihmisiä mielistelemässä sinulle on tarpeen täyttämistä. Jos haluamaansa pyrkii ja saavuttaa sen, saavuttamisen mielihyvä on todellinen ja sen aikana tapahtunut kasvu on todellista. Tätä todistaa kateellisuus. Kateellinen käyttää kadehtimiseen ja itsensä väheksymiseen sen ajan, millä voisi itse saavuttaa jotain, mutta koska koska se pohjaa tarpeesta, kateellinen tarvitsee kateutta voidakseen olla kateellinen jostain, mitä ei saavuta. Se on erikoinen paradoksi.

Vierailija kirjoitti:

Minulle yllätys ja järkytys lukea, että 90-lukulaisiakin kuritettiin! Olen ajatellut sen olleen esihistoriaa, 50-luvulta tai jotain.

Sekä ne joita on kuritettu, että ne joita ei ole, varmaankin yleistävät omista kokemuksistaan aivan täsmälleen samalla tavalla. Itse sain 90-luvulla piiskaa joitakin kertoja, ja luulin silloin siinä iässä että on yleisempää saada selkäänsä kuin olla saamatta, vaikka siinä vaiheessa asia oli (Suomessa) todellisuudessa ollut päinvastoin jo jonkun aikaa.

Surullista lukea tämä ketju.

Erikoinen kysymys, mutta luulisin että asioista vaan puhutaan nykyään avoimemmin. Minusta se ei ole huono asia ollenkaan, päin vastoin!

Minulla oli (koulukiusaamista lukuunottamatta) onnellinen lapsuus, mutta sairastan silti pakko-oireista häiriötä ja kaksisuuntaista mielialahäiriötä, aika pahoina versioina vieläpä.

Sairaudet pysyvät jotenkuten siedettävinä lääkityksen avulla.

Valitettava totuus on, että olisin sairastunut ihan samalla tavalla, vaikka olisin syntynyt kuninkaan hoviin tai ihan mihin hyvänsä. Sairauteni tulivat geeneissä, ja siellä ne ovat syntymästäni asti muhineet ja odottaneet sopivaa hetkeä, vähän niinkuin tikittävä aikapommi.. 😒

Nykyään meillä on paljon enemmän tietoa mt-ongelmista, eikä hulluja enää tarvitse sulkea laitoksiin tai altistaa muille epäinhimillisyyksille.

Olen tosin ollut huomaavinani myös tietynlaisen muoti-ilmiön tämän aiheen ympärillä, ja se pistää harmittamaan minuakin, koska itse ainakin eläisin mieluummin ilman näitä sairauksia.

Olen kuitenkin pääosin sitä mieltä, että on hyvä kun näistä puhutaan. Mt-ongelmat kun sattuu olemaan huomattavasti yleisempiä kuin moni näyttää luulevan 👀

Vierailija kirjoitti:

Minulle yllätys ja järkytys lukea, että 90-lukulaisiakin kuritettiin! Olen ajatellut sen olleen esihistoriaa, 50-luvulta tai jotain.

Kun 80-luvulla voimaan tullut laki ei kurittamista lopettanut, niin mikä sen sitten lopulta lopetti? Nythän kurittaminen on ymmärtääkseni hyvin harvinaista, ja tapahtuu vain ongelmaperheissä, ei ns. hyvissä perheissä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulle yllätys ja järkytys lukea, että 90-lukulaisiakin kuritettiin! Olen ajatellut sen olleen esihistoriaa, 50-luvulta tai jotain.

Kun 80-luvulla voimaan tullut laki ei kurittamista lopettanut, niin mikä sen sitten lopulta lopetti? Nythän kurittaminen on ymmärtääkseni hyvin harvinaista, ja tapahtuu vain ongelmaperheissä, ei ns. hyvissä perheissä.

Varmaan jotenkin niin, että kurittaminen oli vähenemään päin jo ennen sitä lakia, ja se kehitys on vain jatkunut jatkumistaan. Jokaisessa sukupolvessa osa vanhemmiksi tulevista päättää, että he haluavat omassa perheessään katkaista sen sukupolvien välisen väkivaltakasvatuksen ketjun. Lopulta melkein kaikki ovat jo katkaisseet sen, ja tämän jälkeen se pysyy poikki ikuisesti. En nimittäin usko että sellaista tapahtuu käytännössä lainkaan, että joku, jota ei itse ole lapsena kuritettu, pitäisi sitä hyvänä ideana ja ottaisi sen käyttöön omille lapsilleen.

Se laki varmaan vauhditti tätä kehitystä omalta osaltaan erityisesti sen jälkeen, kun se vähän viiveellä alettiin ehkä jostain 90-luvun lopusta eteenpäin ottaa yhä enemmän vakavasti, eikä siihen suhtauduttu enää vain jonain epävirallisena suosituksena. Alkoi napsahdella lasuja ja pahoinpitelysyytteitä, joista esim. lehdestä lukeminen on varmasti saanut monia vanhempia muuttamaan kasvatustyyliään, vaikka oma mielipide kurituksen hyväksyttävyydestä ei olisikaan muuttunut.

Tämä sukupolvi on kasvanut pelien parissa. Sinne mennään myös pakoon elämän vaikeuksia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitääkö niitä diagnooseja vääntää joka asiasta? Nythän on muotia olla autismin kirjolla tai adhd, ennen taisi olla erityisherkkyys in.

Miksi kukaan alisuoriutuja itsediagnosoi kehitysvammaa, vaikka elämänhallinnan puute ja älyllinen taso siihen viittaisivat?

Olen miettinyt samaa. Nuoret oikein ylpeilevät diagnooseilla. Ja "aikuiset" myös. Jotenkin on huvittanut oikein, kun vierestä seuraa.

Ennen oli luokassa/työpaikassa yksi laktoosi-intolerantikko. Hän sai pahvisen pingviinijäätelön, jonka lapioi suuhun puulastalla.

Ennen oli luokassa/työpaikassa yksi häslä, jonka persus ei pysynyt penkissä, suu kiinni, eikä koulukirjat/työmateriaalit siellä missä piti.

Nyt koko luokassa/työpaikassa on yksi oireeton missään asiassa. Odotan jännityksellä, tuleeko jossain vaiheessa trendi olla reipas, normaali ja kunnollinen. Silloin nähdään, kuinka moni on oikeasti allerginen tai diagnoosin alla. Heidän elämänsä tulee helpottumaan mielettömästi, kun showsairaat lopettavat sirkuksensa.

Sinulle riittäisi, että vierestä seuraamisen sijaan saisit kaksi omaa lasta, joista toinen kasvaisi odottamallasi tavalla ja toinen "showsairaana". Silmät aukeaisivat. Syitä voi vaan arvailla, miksi erilaiset, mutta todelliset poikkeavuudet ovat lisääntyneet nuorissa sukupolvissa.

Paska/luonnoton ravinto, erilaiset kemikaalit ja lääkejämät jopa vesijohtovedessä. 

Lisää siihen vielä alkoholi ja huumeet ja tiedämme miksi niin monella on jo syntymästä lähtien neurologisia ongelmia.

1990- ja 2000-luvuilla syntyneet käyttävät tosin vähemmän alkoholia kuin heitä edeltävät sukupolvet.

Edellisessä kommentissa puhutaan siitä, että monella 1990-2000-luvuilla syntyneellä on jo syntymästä lähtien neurologisia ongelmia eli puhutaan siinä tapauksessa heidän vanhempiensa elintavoista.

Minusta diagnoosien lisääntymiset johtuvat selvästi kahdesta seikasta:

1. juuri tuosta yllä olevasta, eli ravinnosta. Kuten koululääketiedekin vihdoin julistaa (funktionaalinenhan on tämän tiennyt jo parikymmentä vuotta) suolisto on toiset aivot eli terveellisellä ravinnolla = terveet aivot. Koskee myös raskausaikaa edeltävää (sikiön kehitys) ja raskausajan ravintoa/kemikaaleja.

2. Kun joka tuutista uutisoidaan nuorten uupumisesta, se on ikäänkuin hyväksyttävämpää jäädä vähän lepäämään. Ennen aukoton CV oli tärkeä pointti työnhaussa. Ns. hullun-leimaa ei ennen haettu, muuta kuin pakkotilanteessa. Itse muista yhden tapauksen. Kylähullu = hieman jälkeenjäänyt oli kyllä joka kylässä.

NIIN TOTTA!

Vierailija kirjoitti:

Nuori ihminen voi elää vaikeissa oloissa, mutta toivoa paremmasta pitää olla. Nykyisin on vaikeaa nähdä valoa tunnelin päässä. Tarjolla on ainoastaan pandemiaa, sotaa, ympäristökatastrofia, ruokakriisiä, sähkökriisiä ja mitä kaikkea vielä. Lisäksi ihmiset ovat sangoin joukoin alkaneet käyttäytymään agressivisesti ja arvaamattomasti. Pahasta on tulossa jo joku normi. Miten tässä pitäisi voida hyvin? Itse uskon Jumalaan ja siihen, että loppupeleissä hyvä voittaa. Muuten olisin varmaan jo mielisairaalassa itsekin.

Nimenomaan tämä. Jos on toivoa, on halua ja tahtoa. Mutta toivottomuus on tuhoavaa ja kaiken loppu. 

Älkää viekö toivoa ihmisiltä, tai se on sitten siinä.

Poikani on synrynyt 1992.Meille tuli avioero kun poika oli 5v.

Kasvatin hänet rakkaudella ja kurilla.

Hieno poika tuli.

Lapseen ei saa koskea,voi sattua.

Eikä muutenkaan mitään kuria.Lapset päättävät miten kotona asutaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulle yllätys ja järkytys lukea, että 90-lukulaisiakin kuritettiin! Olen ajatellut sen olleen esihistoriaa, 50-luvulta tai jotain.

Kun 80-luvulla voimaan tullut laki ei kurittamista lopettanut, niin mikä sen sitten lopulta lopetti? Nythän kurittaminen on ymmärtääkseni hyvin harvinaista, ja tapahtuu vain ongelmaperheissä, ei ns. hyvissä perheissä.

Lapset osaa nykyään sanoa jo varhain että jos et anna mun tehdä mitä haluan niin mä teen lastensuojeluilmoituksen. Teinit tietää että lakia voi rikkoa 16 ikävuoteen asti ihan vapaasti.