Te naiset jotka ette halua omia lapsia niin mikä siihen on syynä?

Outoja kommentteja osalla ihmisistä,lapsettomuus ei ole aina oma valinta. Lapsia ei "hankita"muiden tahdon mukaan ,vaan vanhempien itsensä ja oman tahdon mukaan. Kun on oman lapsensa menettänyt jo pienenä auto-onnettomuudessa,eikä toista ole saanut aikaan,se on kuitenkin sellainen "trauma" jota ei haluaisi repiä auki. Lapsettomuus, on kuin hautajaiset, nehän pidetään vain jäkeen jääneille.

Miksi tätä pitää vetvoa monta sivua. Toiset tekee lapsia, toiset eivät. Toiset ovat vegaaneja toiset eivät. Itse en halua lapsia, ja ketkä haluaa niin tehkööt. Montako sivua tätä pitää eestaas vetvoa. 😡

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin kolmekymppiseksi asti sitä mieltä, että en koskaan halua lapsia ja maailma on muutenkin niin pilalla, että ei kannata lisääntyä. Elämä on niin ihanan helppoa ja yksinkertaista ilman lapsia, voi tehdä kaikkea hauskaa spontaanisti. En myöskään erityisesti pidä muiden lapsista.

Sitten jossain vaiheessa kolmenkympin jälkeen alkoi hiipiä ajatus siitä, että tämä elämä tuntuu kyllä tosi hyvä tyhjältä: käyn töissä ansaitsemassa rahaa ja harrastan juttuja, eikä elämässä ole isompia muutoksia eikä sisältöä. En ole kiinnostunut urasta eikä minusta tule mitään merkittävää harrastusteni saralla, en ole kunnianhimoinen, haluan vain tehdä jotain itselle merkittävää jolla tienaa kohtuullisesti. Heräsi ajatus, että oma perhe toisi jotain syvällisempää sisältöä elämään ja seuraavan sukupolven kasvun turvaaminen jotain suurempaa merkitystä elämään tällä pallolla. Siitä voisi saada myös jotain uskoa ja toivoa maailman tulevaisuuden suhteen. Jos hyvin käy, niin perhe piristää elämää vanhoilla päivillä. Kunhan lapset itsenäistyy ja lähtee omilleen, niin ehtii palata näihin vanhoihin rutiineihin, joissa käyn vain töissä ja viihdytän itseäni. Sitten tapasin miehenkin, jolla oli samanlaisia ajatuksia perhe-elämästä, lapsista ja maailmasta, ja nyt on esikoinen matkalla. Hyvä ja seesteinen olo, hyvä hetki tälle elämänmuutokselle tässä 35 vuoden kieppeillä.

Sisältöä elämään saa muustakin kuin lapsista.

Miksi lapsettomia haukutaan itsekkäiksi, kun lapsia hankitaan siksi, että halutaan sisältöä elämään? Eikö se (ja monet muutkin syyt) ole itsekkäitä syitä? Aika harva oikeasti hankkii lapsen ensisijaisesti siksi, että Suomen valtiolla riittäisi tulevaisuudessa tunnollisia veronmaksajia. Halutaan sitä pepunpyyhkijää vanhuudessa, halutaan nostaa omaa statusta, halutaan toteuttaa itseä, elämä on tyhjää muuten, oman egon jatkeeksi yms

Haluaisin vain, että tuo perätön oletus lapsettomien suuremmasta itsekkyydestä haudattaisiin. Sekä lapsettomat että lapselliset ovat itsekkäitä JA epäitsekkäitä. Päinvastoin, lapsettomaksi päätyminen koska ei voi tarjota lapselle sitä elämää mitä tämä ansaitsisi, ei voi olla itsekäs valinta.

Kaikkien olisi syytä pohtia kunnolla, miksi lapsia hankkii ja onko rahkeita heidän kasvattamiseensa, ennen kuin sen tekee. Muissa asioissa tuetaan päätösten pohdintaa rauhassa monelta eri taholta, mutta lapsia hankkiessa suositaan jostakin syystä edelleen maagista ajatusta, että kyllä kaikki järjestyy ja päinvastoin, ryhdytään lastentekoon jopa siksi, ettei myöhemmin kaduttaisi. Ikään kuin varmuuden vuoksi. Haloo, siinä luodaan uusi tietoinen ihmiselämä tälle pallolle seuraavaksi n. 90 vuodeksi. Ei lasten kuuluisi olla meidän itsensätoteuttamisprojekteja.

Olet yksinkertainen. Ei lapsia hankita siksi että saataisiin sisältöä elämään. Evoluutio ja luonnon laki sanelee vauvakuumeen yms. siihen liittyvät. Harva meistä hankkii lapsia loputtomasti asian plussia ja miinuksia punniten

. Toki toivon itsekin että näin olisi, eikä yhteiskunnan tarvitsisi esim. kantaa seurauksia narkomaanien ja alkoholistien lapsista.

Sivusta: hyvä haukkua toista yksinkertaiseksi, jos ei itse kykene edes tekemään rationaalisia päätöksiä, vaan lisääntyy jonkin alkukantaisen vietin ohjaamana kuin kapinen elukka :D :D 

Vierailija kirjoitti:

Miksi tätä pitää vetvoa monta sivua. Toiset tekee lapsia, toiset eivät. Toiset ovat vegaaneja toiset eivät. Itse en halua lapsia, ja ketkä haluaa niin tehkööt. Montako sivua tätä pitää eestaas vetvoa. 😡

.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun saimme aikanaan lapsen (joka oli monelle tuttavapiirissä yllätys), huomasin joiltakin kollegoilta ympärillä hieman vahingoniloisia reaktioita. Ilmeisesti he olettivat minun tipahtavan täysin pois kuvioista ja menettävän urani, puhumattakaan kreisimahtavista bailutilaisuuksista tai työmatkoista. Pari vuotta keskityin aika pitkälti lapsen hoitoon, minkä jälkeen riitti intoa palata töihin. Ja kappas vaan, sillä innolla porskutin kauas ohi näistä ikibailaajista, jotka junnaavat edelleen urallaan tärkeilemässä siinä missä olivat vuosia sitten, heitäkin on vuosi vuodelta vähemmän. Tilaisuuksiin ja työmatkoihin pääsen osallistumaan edelleen niin paljon kuin sielu sietää (kiitos tasa-arvon), tosin nykyään ne tuntuvat vähän tyhjänpäiväisiltä ja jo nähdyiltä.

Joopajoo. Velat eivät ole ikibailaajia kenenkään muun kuin katkeran mamman mielikuvituksessa. Sinä raukka osaat köyhässä mielessäsi kuvitella vain kaksi elämäntyyliä: lapsiperhe-elämä ja holtiton biletys ja koska veloilla ei lapsia ole, heidän täytyy mielestäsi olla keskenkasvuisia bilettäjiä.

Sääliksi käyt.

Varmasti on kaikenlaisia veloja, mutta tämä on kokemus tuttavapiiristä ja nimenomaan ammattiini liittyvästä porukasta. Myös "lapsiperhe-elämää" voi elää aika laajalla skaalalla, kun veloilla sen sijaan tuntuu olevan hyvin mustavalkoinen kuva vanhemmuudesta, tyyliin se farmariauto, vaippoja ja kultainen noutaja. Tutuilla elämäntapojen erilaisuus keskenään on vaihtelevampaa niillä kenellä on lapsia, kuin niillä kenellä ei ole. Tämä on siis kokemus omasta kuplasta, ei mikään hyökkäys ketään kohtaan. Puolestani ne kollegat saavat jatkaa haluamallaan tiellä, toin vain esiin sen heidän asenteensa, jossa kuvittelivat meidän lisääntyneiden jäävän jostain paitsi.

Jos jollakin on mustavalkoinen kuva maailmasta, ei tarkoita että kaikilla on. Mustavalkoisuus ei korreloi perhesuhteiden kanssa. Luulen, että näet itse velojen elämän mustavalkoisesti, tai sitten sinulla on vähemmän tästä esimerkkejä, jolloin tuurillaan vaihtelua on vähemmän. Ja itse koit heidän jääneen jostain paitsi, joten nyt kyllä pata soimaa kattilaa.

Itse en ajattele velana lapsiperhe-elämästä, tai -elämättömyydestä mustavalkoisesti. Lapsiperhe ei enää edes ole farkkuauto, piha ja koira -> lapsiperheköyhyys on lisääntynyt. Toisaalta tutullani, lapsettomalla, on kultainen noutaja :D Eihän sitä paljon tarvitse nostaa katsetta omista kengänkärjistä, kun huomaa, että stereotypiat toteutuvat joskus, mutta yhtä usein eivät tietenkään.

Lapsiperhe-elämä voi olla prismarallia. Tai sitten lähes omavaraista maatilalla. Voi olla, ettei kukaan käy kaupassa, vaan lapset syövät tähteitä. Voi olla mukavia porukkajouluja, tai sitten pari erityislasta ja kaatunut kuusi ja palaneet hermot. Tai niin monta uusperhettä suvussa, jotka ei tule toimeen keskenään, että pitää revetä sataan suuntaan.

Voi olla lapsettomia, jotka tekevät itselleen oikean tietoisen ratkaisun. Voi olla lapsettomia, jotka eivät saa valita. Voi olla muita kadehtivia ihmisiä ja muita kannustavia ihmisiä. Voi olla että porukalla on parasta. Voi olla, ettei löydä itselleen sopivaa porukkaa. Tästä voit aloittaa pohdiskelua. Oman kokemukseni mukaan, mitä paremmin ymmärtää elämän satunnaisuutta ja moninaisuutta, sitä paremmin ymmärtää oman tulkinnan rajallisuutta. Ja kun ymmärtää, kuinka rajallinen oma käsitys asioista on, ymmärtää olettaa vähemmän ja kuunnella, katsoa ja pohtia enemmän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi voidaan kysyä lapsettomilta, että miksi et halua lapsia, mutta lapsellisilta ei voi kysyä miksi he hankkivat lapsia? Se kysymys koetaan jotenkin loukkaavana.

Jos kaikki hankkivat lapsia, yhteiskuntaa jatkuu, jos ei, niin se kuolee. Siksi on outoa kysyä, miksi hankit lapsia.

Jos kaikki hankkivat lapsia, elämä maapallolla kuolee, jos ei niin sillä on mahdollisuus jatkua.

Miksi ihminen luulee maapallon, 4 miljardia vuotta avaruudessa pyörineen planeetan, joka on nähnyt kaikki mahdolliset ilmastonmuutokset ja satojen tuhansien lajien kukoistuksen ja sukupuuton, olevan niin heikko että ihminen saisi sen tuhottua? Kun ihminen riittävästi tärvelee ympäristöään, hän tuhoaa ainaostaan oman elämänsä edellytykset. Maapallo kyllä jatkaa eloaan niinkuin ennenkin.

Jep. Maapallo on kiveä ja suolavettä, ei se mihinkään häivy vaikka ihmiset tekisivät mitä. Luonto kasveineen ja eläimineen sen sijaan on monilta osin jo tuhottu, eikä loppua näy.

Saharassa on ollut joskus viidakko, ja Suomi on sijainnut päiväntasaajalla. Kaikki tuo luonto on tuhoutunut ja uutta on tullut tilalle. Tuhoutuminen ja uudelleensyntyminen on luonnonlaki.

Ei ole, vaan ihmisen tietoisen ja harkitun toiminnan tulosta. Itse en aio osallistua näihin tuhokekkereihin. Sinä sen sijaan voit osallistua ja selittää sen itsellesi parhain päin miten lystäät.

Ihmisellä ei tasan ole mitään tekemistä sen kanssa, että Suomi on siirtynyt pohjoisemmille leveysasteille, tai että Saharassa on aavikkoa. Valoja päälle siellä nyt!

-eri-

En minä siitä puhukaan, höpsö, vaan ihmisen aiheuttamasta luontokadosta, saasteista ja sukupuutoista. Kyllä sinä sen tajusit, esität vain.

Ihan oikeasti en tajunnut, voitko vielä täsmentää, mihin tarkkaan ottaen viittasit viestisi alulla: "Ei ole"? Siis mikä seuraavista "ei ole":

- Saharassa on ollut viidakko

- Suomi on sijainnut päiväntasaajalla

- Kaikki tuo luonto on tuhoutunut ja uutta tullut tilalle

- Tuhoutuminen ja uudelleensyntyminen on luonnonlaki

Olen hiukan aspergerpiirteinen, joten tällaiset asiat jäävät helposti vaivaamaan. 

 t. tuo jolle vastasit

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin kolmekymppiseksi asti sitä mieltä, että en koskaan halua lapsia ja maailma on muutenkin niin pilalla, että ei kannata lisääntyä. Elämä on niin ihanan helppoa ja yksinkertaista ilman lapsia, voi tehdä kaikkea hauskaa spontaanisti. En myöskään erityisesti pidä muiden lapsista.

Sitten jossain vaiheessa kolmenkympin jälkeen alkoi hiipiä ajatus siitä, että tämä elämä tuntuu kyllä tosi hyvä tyhjältä: käyn töissä ansaitsemassa rahaa ja harrastan juttuja, eikä elämässä ole isompia muutoksia eikä sisältöä. En ole kiinnostunut urasta eikä minusta tule mitään merkittävää harrastusteni saralla, en ole kunnianhimoinen, haluan vain tehdä jotain itselle merkittävää jolla tienaa kohtuullisesti. Heräsi ajatus, että oma perhe toisi jotain syvällisempää sisältöä elämään ja seuraavan sukupolven kasvun turvaaminen jotain suurempaa merkitystä elämään tällä pallolla. Siitä voisi saada myös jotain uskoa ja toivoa maailman tulevaisuuden suhteen. Jos hyvin käy, niin perhe piristää elämää vanhoilla päivillä. Kunhan lapset itsenäistyy ja lähtee omilleen, niin ehtii palata näihin vanhoihin rutiineihin, joissa käyn vain töissä ja viihdytän itseäni. Sitten tapasin miehenkin, jolla oli samanlaisia ajatuksia perhe-elämästä, lapsista ja maailmasta, ja nyt on esikoinen matkalla. Hyvä ja seesteinen olo, hyvä hetki tälle elämänmuutokselle tässä 35 vuoden kieppeillä.

Sisältöä elämään saa muustakin kuin lapsista.

Lapsettomuuden ongelmat realisoituu vasta myöhemmällä iällä.

Missä iässä ja mitä ne ongelmat on? Minulla on kaksi hieman alle ysikymppistä sukulaistätiä, joilla ei ole lapsia. Ja jotka eivät asiaa myöskään harmittele, vaikka heille se on varmasti ollut haastavampi valinta kuin minulle ottaen huomioon miten maailma on muuttunut. Onko heillä siis ihan kohta odotettavissa tämä ongelmien realisoituminen?

Ovat poikkeus sääntöön tai vanhan kansan mukaan tyytyneet osaansa eivätkä valita. Tai sitten heillä on loputon määrä sukulaisia ja heidän lastenlapsiaan jotka käyvät viihdyttämässä.

Itselläni on yksi täti, 75v ja hän on kovin yksinäinen. On yksi lapsi mutta ollut vankilassa puolet elämästään eikä pois pääse ennenkuin äidistä aika jättää. Säälin häntä. Itselläni on myös 2 viiskymppistä kaveria joilla ei ole lapsia. Toinen harrastaa ja käy koko ajan jossain, saa sitä kautta sisältöä elämään. Toisella ei ole mitään kodin ulkopuolista elämää, olen hänen ainoa kontaktinsa kodin ulkopuolelta. Aviomies hänellä on. Näissä kahdessa ero konkretisoituu siten, että tämä aktiiviurheilija kertoo aina mitä kaikkea on tehnyt ja on positiivinen. Toisen elämä on kurja ja omat vierailuni heillä ovat lähinnä huolien kuuntelua :(

Niin. Näissäkään ongelma ei vaikuta olevan lapsettomuus. Hyvin monet lapset käyvät aika vähän tapaamassa vanhempiaan aikuisena. Monet lapsettomat voivat laiminlyödä perheen ulkopuolista elämää vuosia ja huomata sitten ettei sitä enää ole. Toki, monella säilyy tiivis ja hyvä suhde lapsiin aina, ja moni pitää yllä muutakin sosiaalista elämäänsä. Toisaalta moni lapseton voi pitää sukulaisiinsa paljon yhteyttä ja olla muutenkin aktiivinen, ei lapsettomuus pakota kääntymään sisäänpäin. Toisaalta, etenkin lähes koko ikänsä omasta valinnastaan yksin elänyt ihminen on todennäköisesti jo lähtökohtaisesti paljon vähemmän seurankipeä kuin ihminen, jonka elämän sisältö on paljolti muodostunut tiiviistä ihmissuhteista - jälkimmäiselle yksinäisyys on vielä pahempi.

Näistä syistä ei ole mikään sääntö, että lapsettomuus johtaisi yksinäisyyteen. Yksinäisyyteen voi päätyä itse kunkin elämä oli lapsia tai ei, se miten noin laajemmin elämääsi elät sekä myös tuuri ovat määräävämpiä kuun se satuitko hankkimaan lapsia vai et 🙂 Omassa suvussani yksinäisyyttä valittavat etenkin pitkästä liitosta leskeksi jääneet joilla on aikuisia, ruuhkavuosia eläviä lapsia ja joille perhe on ollut keskeinen asia elämässä. Ikisinkut ja lapsettomina leskeksi jääneet tuntuvat pärjäävän paremmin. Mutta, tämäkään ei varmasti ole mikään sääntö. Vain osoitus elämän yllättävyydestä ja siitä, etteivät syyseuraussuhteet ole niin ilmeisiä kuin haluaisit ehkä ajatella.

-Pelkään että joudun taloudellisiin vaikeuksiin enkä pysty huolehtimaan lapsesta.

-Haluan opiskella ja tehdä töitä ilman taukoja.

-Pelkään että lapsi on sairas jo syntyessään.

Pääsyy on siis kaikenlaiset pelot ja huolet. On turvallisempi vaihtoehto kaikin puolin olla yksin eikä hankkia huolehdittavia. Kyllä mä raskaaksi tulisin vaikka heti jos haluaisin, enkä edes halua sitä miestä siihen perheeseen mukaan. Parisuhde ei kiinnosta minua. Pidän lapsista kyllä ja uskon että olisin hyvä äiti. Mutta kaikki tuntuu niin epävarmalta: pelkään mitä tulevaisuus tuo. Palkkojakin halutaan vain pienentää. Tunnen turvaa, kun on vain oma suu ruokittavana. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin kolmekymppiseksi asti sitä mieltä, että en koskaan halua lapsia ja maailma on muutenkin niin pilalla, että ei kannata lisääntyä. Elämä on niin ihanan helppoa ja yksinkertaista ilman lapsia, voi tehdä kaikkea hauskaa spontaanisti. En myöskään erityisesti pidä muiden lapsista.

Sitten jossain vaiheessa kolmenkympin jälkeen alkoi hiipiä ajatus siitä, että tämä elämä tuntuu kyllä tosi hyvä tyhjältä: käyn töissä ansaitsemassa rahaa ja harrastan juttuja, eikä elämässä ole isompia muutoksia eikä sisältöä. En ole kiinnostunut urasta eikä minusta tule mitään merkittävää harrastusteni saralla, en ole kunnianhimoinen, haluan vain tehdä jotain itselle merkittävää jolla tienaa kohtuullisesti. Heräsi ajatus, että oma perhe toisi jotain syvällisempää sisältöä elämään ja seuraavan sukupolven kasvun turvaaminen jotain suurempaa merkitystä elämään tällä pallolla. Siitä voisi saada myös jotain uskoa ja toivoa maailman tulevaisuuden suhteen. Jos hyvin käy, niin perhe piristää elämää vanhoilla päivillä. Kunhan lapset itsenäistyy ja lähtee omilleen, niin ehtii palata näihin vanhoihin rutiineihin, joissa käyn vain töissä ja viihdytän itseäni. Sitten tapasin miehenkin, jolla oli samanlaisia ajatuksia perhe-elämästä, lapsista ja maailmasta, ja nyt on esikoinen matkalla. Hyvä ja seesteinen olo, hyvä hetki tälle elämänmuutokselle tässä 35 vuoden kieppeillä.

Sisältöä elämään saa muustakin kuin lapsista.

Miksi lapsettomia haukutaan itsekkäiksi, kun lapsia hankitaan siksi, että halutaan sisältöä elämään? Eikö se (ja monet muutkin syyt) ole itsekkäitä syitä? Aika harva oikeasti hankkii lapsen ensisijaisesti siksi, että Suomen valtiolla riittäisi tulevaisuudessa tunnollisia veronmaksajia. Halutaan sitä pepunpyyhkijää vanhuudessa, halutaan nostaa omaa statusta, halutaan toteuttaa itseä, elämä on tyhjää muuten, oman egon jatkeeksi yms

Haluaisin vain, että tuo perätön oletus lapsettomien suuremmasta itsekkyydestä haudattaisiin. Sekä lapsettomat että lapselliset ovat itsekkäitä JA epäitsekkäitä. Päinvastoin, lapsettomaksi päätyminen koska ei voi tarjota lapselle sitä elämää mitä tämä ansaitsisi, ei voi olla itsekäs valinta.

Kaikkien olisi syytä pohtia kunnolla, miksi lapsia hankkii ja onko rahkeita heidän kasvattamiseensa, ennen kuin sen tekee. Muissa asioissa tuetaan päätösten pohdintaa rauhassa monelta eri taholta, mutta lapsia hankkiessa suositaan jostakin syystä edelleen maagista ajatusta, että kyllä kaikki järjestyy ja päinvastoin, ryhdytään lastentekoon jopa siksi, ettei myöhemmin kaduttaisi. Ikään kuin varmuuden vuoksi. Haloo, siinä luodaan uusi tietoinen ihmiselämä tälle pallolle seuraavaksi n. 90 vuodeksi. Ei lasten kuuluisi olla meidän itsensätoteuttamisprojekteja.

Olet yksinkertainen. Ei lapsia hankita siksi että saataisiin sisältöä elämään. Evoluutio ja luonnon laki sanelee vauvakuumeen yms. siihen liittyvät. Harva meistä hankkii lapsia loputtomasti asian plussia ja miinuksia punniten

. Toki toivon itsekin että näin olisi, eikä yhteiskunnan tarvitsisi esim. kantaa seurauksia narkomaanien ja alkoholistien lapsista.

Sivusta: hyvä haukkua toista yksinkertaiseksi, jos ei itse kykene edes tekemään rationaalisia päätöksiä, vaan lisääntyy jonkin alkukantaisen vietin ohjaamana kuin kapinen elukka :D :D 

Juuri näin. Ei käy kateeksi, ja siksi en halua lisääntyä. Moukille ei tarvitse selitellä. 😄

Pitkälle kaksikymppisen loppupuolelle halusinkin lapsia, mielellään useampia.

Nyt kuitenkin eräiden perheriitojen myötä, olen käytännössä kaikkian turvaverkkojen ulkopuolella suhteessa vanhempiini, sisaruksiini ja oman puolen sukuuni. Myös parisuhteessa on ollut omat haasteensa ja ongelmansa.

Iloa minulle tuovat työni, harrastukset, ystävät ja seikkailu maailmalla. Käsitykseni, että perhe ja muut ihmiset ovat tukena ja turvana on muuttunut. Olen kyynistynyt ja uskon, että jokaisen on pelattava korttinsa mahdollisimman hyvin. Itse uskon sen taphtuvan pysyessäni lapsettomana ja keskittymällä minulle iloa tuottaviin asioihin.

Yhteiskunta, jossa lapsen kanssa jäisi helposti henkisesti yksin. Ei ole tarpeeksi hyvää miestä jakamaan vastuuta ja pitämään minustakin huolta raskauden ja vauva-ajan aikana.

Mitä jos tulee synnytyksen jälkeinen masennus? Vastuutonta tehdä vauva jos ei pärjäisi kaikissa skenaarioissa.

Taloudellisesti yhteiskunta auttaa kyllä, kiitos siitä. Mutta en ole yksin pärjäävä supersankari.

Vierailija kirjoitti:

Miksi tätä pitää vetvoa monta sivua. Toiset tekee lapsia, toiset eivät. Toiset ovat vegaaneja toiset eivät. Itse en halua lapsia, ja ketkä haluaa niin tehkööt. Montako sivua tätä pitää eestaas vetvoa. 😡

..

En ole koskaan analysoinut, että miksi en koskaan tullut äidiksi. Lapsiahan ei "hankinta" vaan ne tulee jos on tullakseen. Jotkut voi yrittää "hankkia" vaikka kuinka kauan, mutta ei vaan tule. Jotkut taas "poksahtaa paksuksi" ajatuksen voimalla.

Minulla vaan ei ehkä ole koskaan ollut mitään tarvetta lisääntyä, vaikka olinkin pitkään naimisissa ja ns toisella kierroksella avoliitossa.

Nyt on jo parasta ennen -päiväyskin mennyt täysin ohi.

En voisi ajatella että olisin omien lasten armolla, tai vielä vähemmän että olisi velvollisuus minua vanhana passata. Ei kai kukaan tee lapsia omaksi orjaksi. Olisi helvetin itsekäs ajatus. Heillä on tasan oma elämä ilman että kantaa huonoa omaatuntoa, kun pitäisi, ja pitäisi... Kokemusta on. Myös mummot eivät ole kotiapulaisia, he ovat hommansa hoitaneet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin kolmekymppiseksi asti sitä mieltä, että en koskaan halua lapsia ja maailma on muutenkin niin pilalla, että ei kannata lisääntyä. Elämä on niin ihanan helppoa ja yksinkertaista ilman lapsia, voi tehdä kaikkea hauskaa spontaanisti. En myöskään erityisesti pidä muiden lapsista.

Sitten jossain vaiheessa kolmenkympin jälkeen alkoi hiipiä ajatus siitä, että tämä elämä tuntuu kyllä tosi hyvä tyhjältä: käyn töissä ansaitsemassa rahaa ja harrastan juttuja, eikä elämässä ole isompia muutoksia eikä sisältöä. En ole kiinnostunut urasta eikä minusta tule mitään merkittävää harrastusteni saralla, en ole kunnianhimoinen, haluan vain tehdä jotain itselle merkittävää jolla tienaa kohtuullisesti. Heräsi ajatus, että oma perhe toisi jotain syvällisempää sisältöä elämään ja seuraavan sukupolven kasvun turvaaminen jotain suurempaa merkitystä elämään tällä pallolla. Siitä voisi saada myös jotain uskoa ja toivoa maailman tulevaisuuden suhteen. Jos hyvin käy, niin perhe piristää elämää vanhoilla päivillä. Kunhan lapset itsenäistyy ja lähtee omilleen, niin ehtii palata näihin vanhoihin rutiineihin, joissa käyn vain töissä ja viihdytän itseäni. Sitten tapasin miehenkin, jolla oli samanlaisia ajatuksia perhe-elämästä, lapsista ja maailmasta, ja nyt on esikoinen matkalla. Hyvä ja seesteinen olo, hyvä hetki tälle elämänmuutokselle tässä 35 vuoden kieppeillä.

Sisältöä elämään saa muustakin kuin lapsista.

Kyllä saa, se on ihan totta.

Mutta se vaatii loputonta aktiivisuutta itseltä. Kaikista ei siihen ole. Lasten kanssa on ns. välttämätöntä touhottaa edes jotakin. Kun vanhenet, alkavat lastenlapset käydä kylässä ja näin tuovat mukavan jatkumon elämän aktiivisuudelle. Viimeistään Eläkeiässä kaverit vähenevät poikkeuksetta, usein jo aiemmin.

Ahaa, eli jos ihminen ei kykene olemaan itseohjautuva, tarvitaan lapsia tuomaan sisältöä elämään?

Miten surullista niille lapsille. Mamma ei kykene edes itseään ohjaamaan, joten tehdään mukuloita ajankuluksi.

Miten ihminen, joka ei kykene pitämään rotia itselleen, voi kuvitella kykenevänsä tekemään sitä muille? Ts. kasvattamaan?

Lastenteossa pitäisi olla joku sama sääntö kuin parisuhteessa. Älä pariudu, ellet osaa olla onnellinen yksinkin, ja jos et osaa olla onnellinen ja toimelias ilman lapsiakin, ÄLÄ  tee niitä.

Ei niiden muiden ihmisten ole tarkoitus olla meidän huvipuistoja tai turvariepuja.

Kammottavaa ajatella aikuista äiti-ihmistä, joka ei kykene elämään mielekästä elämää ihan itsekseen, omia asioitaan toimitellen.

Lapsia ei tehdä aikaa kuluttamaan. Huomaat lasten tuoman sisällön elämääsi ja sen positiivisen vaikutuksen vasta sitten kun elämä alkaa olla ehtoopuolella.

Itse olen 50v ja olen miettinyt tätä asiaa paljon viime aikoina. On kiva kun joulunpyhinä on talo täynnä porukkaa ja lähes kaikki lomat vietämme edelleen yhdessä reissatessa milloin missäkin. Tietysti tämä vaatii hyvät välit eikä sekään kaikilta onnistu vaikka olisi kuinka monta lasta tehtynä.

Lainaamani mamma juuri väitti, että lapsia tehdään että on joku syy touhuta, kun itsekseen ei osaa. Lue koko lainausketju ennen vastaamista.

Minä olen 44, ja vietin joulun miehen kanssa kahden mökillä. En todellakaan tahtonut vanhempieni luo, missä oli "talo täynnä porukkaa".

En myöskään missään tapauksessa halua reissata porukalla. Harrastusreissut kaveriporukalla on juuri ja juuri siedettäviä, sielläkin tosin olen omissa oloissani niin paljon kuin ikinä mahdollista.

Katsos kun osa meistä on itsenäisiä ihmisiä, jotka eivät kaipaa ihan koko ajan jotakuta silittämään päätään.

Kuulostaa muutenkin siltä, että olet epäonnistunut vanhemman tärkeimmässä tehtävässä: et ole osannut kasvattaa lapsistasi itsenäisiä olentoja, etkä ole osannut päästää irti. Aikuisilla lapsilla pitäisi olla parempaa matkaseuraa kuin oma äiti.

Aika harvoin kukaan silittää minun päätäni. Toki se on mukavaa jos joku niin tekee. Ellei satu olemaan oma kahvihetkeni, silloin ei saa häiritä. Meilläkin tulee olemaan vielä satoja rauhallisia viikonloppuja mökillä mieheni kanssa tulevaisuudessa. Tupa tulee olemaan silloin täynnä ehkä muutaman kerran vuodessa. Nyt hetket kahdestaan painottuu iltoihin ja vapaapäiviin, kun lapset ovat koulussa.

En tarvitse ketään pitelemään minua pystyssä, pärjään ihan yhtä hyvin kuin ne kaikki vuodet ennen lapsia. Se on kuitenkin muuttunut, että on useampi läheinen ihminen joita ajatellessa sydän puristuu pakahtumisesta kasaan. En ole muuttunut paremmaksi ihmiseksi, vaikka uusia asioita on opeteltava jatkuvasti. Ulkopuolinen ei voisi mistään arvata olenko mamma vai en. En voi puolustella vanhemmuuttani, sattui tuntumaan sopivalta, ja tuntuu vieläkin.

Tämä ihan sivusta

On vaan niin ihana olla vapaana. Tämä sopii minulle.

Vierailija kirjoitti:

On vaan niin ihana olla vapaana. Tämä sopii minulle.

.

Minulla on rikas elämä, mielenkiintoinen ura ja suuri määrä kiinnostuksen kohteita ja harrastuksia. Mihin se lapsi tässä mahtuisi? Ilman lasta voin tehdä, kokea ja matkustaa paljon enemmän, voin vaikka opiskella toisen ammatin työni ohessa. 

Vierailija kirjoitti:

On vaan niin ihana olla vapaana. Tämä sopii minulle.

..

Vierailija kirjoitti:

Miksi tätä pitää vetvoa monta sivua. Toiset tekee lapsia, toiset eivät. Toiset ovat vegaaneja toiset eivät. Itse en halua lapsia, ja ketkä haluaa niin tehkööt. Montako sivua tätä pitää eestaas vetvoa. 😡

??????