Te naiset jotka ette halua omia lapsia niin mikä siihen on syynä?

Vierailija kirjoitti:

ihanaa seurattavaa, syvälle tunteisiin menee molemmin puolin. Mutta uskoisin että lapsettomat ovat voitolla tällä hetkellä, niin kovaa iskua tulee, hu hu. Katsotaan katsotaan.

Pahansuopaa ja noloa pulinaa. "Voitolla" on kuka tahansa, joka elää omaa itsensä näköistä elämää lupia kyselemättä.

Aidosti onnellinen ihminen ei nälvi muita ja yritä pakkokäännyttää oman mielensä mukaisiin ratkaisuihin ( lapselliset ).

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa hankkiutua psykiatrille jos lapsen itku on pahinta mitä tiedät. Todennäköisesti hormoneista lähtien kroppasi on melko sekaisin, puhumattakaan henkisestä tilastasi, hoivavietti, empatiakyky jne ei toimi jne. Saatat olla sosiopaatti myös. Voit selvästi pahoin.

Projisoi, projisoi, projisoimasta päästyäsi, velojen todeksi et omaa katkerovalhettasi kuitenkaan saa SYNNYTETTYÄ.

Kai siihen on montakin syytä.

En vain koskaan ole tuntenut mitään pakottavaa tarvetta. Lapset eivät koskaan ole tuntuneet söpöiltä tai sellaisilta että olisin halunnut halata, ruveta hymyilemään tai lirkuttelemaan jotakin (vs. tunteet jota vaikka kissat minussa herättävät). Päinvastoin, usein tuntuvat epämiellyttäviltä, kun kuolaa valuu suusta ja ääni on järkyttävän luja. Enkä pidä lasten hajusta.

Vierastan konflikteja ihmissuhteissa, haluan päästä sellaisia pakoon omaan rauhaani. Tiedän, että lasten kanssa jotain hankausta väistämättä tulisi. Muistanhan oman lapsuuteni, ja olen seurannut, millaista sukulaisilla on lastensa kanssa. Ihan jo se, että lapset ovat niin suorapuheisia, laukovat estoitta mitä mieleen juolahtaa ja ilmaisevat tunteitaan, on vähän pelottavaa.

Joistakin lapsista saatan pitää, mutta toisista en pidä ollenkaan. Entäs jos oma lapseni olisi sellainen, josta en pidä? 

Ja sitten vielä vierastan ajatusta, että minut ruvettaisiin näkemään erityisesti äitinä ja naisena, jotenkin jonkinmoiseen äitien sisäpiiriin kuuluvana. Tätä en osaa oikein selkeästi selittää. Olisi ehkä helpompaa, jos sen lapsen ei tarvitsisi olla oma biologinen lapsi, enkä nyt tarkoita sitä että puhtaasti fyysisenä kokemuksena vierastaisin raskautta tai synnyttämistä, vaan se kaikki sosiaalinen hössötys, mitä siinä ympärillä vääjäämättä on.

Koska en halua mitään rääkyvää sinappi konetta riesaksi, haluan nukkua yöni rauhassa 

Kyllä sitä kersa kelpais, jos vaan joku nussiis.

T.Päkä

Kannattaa luovuttaa sukusoluja jos haluaa välttää lapsellisen elämän ja toisaalta "hoitaa" lisääntymisen tarpeen/geenien jatkuvuuden. Näin auttaa myös parhaimmillaan jotain lapsetonta paria tai naista saamaan oman lapsen. Ei aina tarvitse olla joko tai, on myös välimallin vaihtoehtoja naisille ja miehille.

Toki ani harva kelpaa luovuttajaksi, siittiöiden osalta vain 10% miehistä on nykyään riittävän laadukasta spermaa ja naisilla osuus toki suurempi munasolujen osalta muttei siihenkään kaikki kelpaa. Kriteerit on yllättävän tiukat.

Vierailija kirjoitti:

Toki ani harva kelpaa luovuttajaksi, siittiöiden osalta vain 10% miehistä on nykyään riittävän laadukasta spermaa ja naisilla osuus toki suurempi munasolujen osalta muttei siihenkään kaikki kelpaa. Kriteerit on yllättävän tiukat.

 

Lukutaito? Pisa -tulokset?

Vierailija kirjoitti:

ihanaa seurattavaa, syvälle tunteisiin menee molemmin puolin. Mutta uskoisin että lapsettomat ovat voitolla tällä hetkellä, niin kovaa iskua tulee, hu hu. Katsotaan katsotaan.

Aidosti onnellinen ihminen ei myöskään kyräile ja kieriskele vahingoniloisena toisten elämässä roikkuen ja noituen.

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa luovuttaa sukusoluja jos haluaa välttää lapsellisen elämän ja toisaalta "hoitaa" lisääntymisen tarpeen/geenien jatkuvuuden. Näin auttaa myös parhaimmillaan jotain lapsetonta paria tai naista saamaan oman lapsen. Ei aina tarvitse olla joko tai, on myös välimallin vaihtoehtoja naisille ja miehille.

Kun haluaa välttää lapsellisen elämän kannattaako tehdä taikatemput, joilla sitten saa sen lapsellisen elämän, jonka jokainen kuitenkin vähintään salaa tai esim. tiedostamattaan aina vaan joka kerta kaikesta huolimatta kuitenkin haluaa?

Loistava osoitus, että käsitettä _vapaaehtoisesti omasta valinnastaan lapsivapaa_ ei ymmärretä / uskota / hyväksytä.

Omat vanhempani vihasivat lastaan, joten koko aihe on minulle kivulias ja traumaattinen. Olen myös tehnyt vuosien työn kasvaessani yli narsistivanhemmistani. Nyt täytän 34vuotta ja elämäni on tähän asti melkeimpä pelkkää traumojen käsittelyä, ja sairaita ihmissuhteita (narsisti-ympäristön jälkeen kestää aikaa, kun olet parantunut niin ettet enää salli toksisia ihmisiä elämääsi, ja tunnistat heidät). Olisin mahdollisesti halunnut lapsia, jos olisin pikimmin kyennyt käsittelemään traumaattiset asiani, ja minulla olisi hyvä mies johon ensimmäistä kertaa luottaa. On kyllä niin surkeita kokemuksia ihmisten luotettavuudesta, että kokisin ihmeen jos luotettavan ihmisen (miehen) tästä maailmasta löytäisi. Vaihtoehto olisi myös tehdä lapsi yksin, mutta en halua että itse kiinnityn lapseen liikaa yksinäisyydessäni. Lisäksi tuntuu etten ole saanut elämässäni vielä itseäni toteutettua riippumatta muista... Kiire tulee, jos meinaa tämän kaiken keritä ennen 40+. Eli siis, lapsettomuus olisi minun kohdallani vastuuntuntoinen päätös. Ehkä hieman nurinkurista, että vastuuntuntoiset ja ajattelevat ihmiset jättävä lapset tekemättä....

En sano ei koskaan, mutta en vain ole koskaan suoraan sanottuna erityisesti välittänyt lapsista tai ollut kiinnostunut lapsiperhe-elämästä. 

Ei ole koskaan tullut minkäänlaista vauvakuumetta. Tuntuu täysin vieraalta ajatukselta itselle. 

Lapsien hankkiminen on ollut minulle aina täysin vieras ajatus. En ole siis koskaan varsinaisesti tehnyt päätöstä asiasta. Lasten hankkiminen sen sijaan olisi vaatinut päätöksen tekemisen. Minulla ei ole mitään lapsia vastaan ja kun elämääni katson taaksepäin olisin hyvinkin helposti hoitanut kunnialla sen fyysisen osan äitiydestä : elättänyt, syöttänyt ja puettanut ja siivonnut. Mutta se mielenkiinto lapsen kasvamiseen ja henkiseen kehitykseen puuttuu, puhumattakaan kaikesta pakkososiaalisuudesta mitä lapsi tuo mukanaan.

Ei vain ole ollut kiinnostusta, nytkin tulevaisuuden haaveet sitä luokkaa etten kyllä tiedä miten siihen perhe-elämän onnistuisi sulauttamaan sekaan (ei oikein mitenkään). Lisäksi nähnyt sivusta miten raskasta lapsiperhe-elämä on (tästä aika vähän puhutaan). 

Vierailija kirjoitti:

Kai siihen on montakin syytä.

En vain koskaan ole tuntenut mitään pakottavaa tarvetta. Lapset eivät koskaan ole tuntuneet söpöiltä tai sellaisilta että olisin halunnut halata, ruveta hymyilemään tai lirkuttelemaan jotakin (vs. tunteet jota vaikka kissat minussa herättävät). Päinvastoin, usein tuntuvat epämiellyttäviltä, kun kuolaa valuu suusta ja ääni on järkyttävän luja. Enkä pidä lasten hajusta.

Vierastan konflikteja ihmissuhteissa, haluan päästä sellaisia pakoon omaan rauhaani. Tiedän, että lasten kanssa jotain hankausta väistämättä tulisi. Muistanhan oman lapsuuteni, ja olen seurannut, millaista sukulaisilla on lastensa kanssa. Ihan jo se, että lapset ovat niin suorapuheisia, laukovat estoitta mitä mieleen juolahtaa ja ilmaisevat tunteitaan, on vähän pelottavaa.

Joistakin lapsista saatan pitää, mutta toisista en pidä ollenkaan. Entäs jos oma lapseni olisi sellainen, josta en pidä? 

Ja sitten v

Minä myös vierastan, että minut nähtäisiin ensisijaisesti äitinä. Myönnän kyllä, että en pidä raskaudesta tai synnytyksestä ajatuksenakaan ja nuorempana jopa säälin raskaana olevia naisia. Siitä on pitänyt opetella pois, koska ymmärrän, että lapsi ja perhe ovat joillekin (=lue lähes kaikille) ykköshaave elämässä. En jotenkin pidä äidin roolia mitenkään itseäni houkuttelevana, ihan vastaavasti en missään nimessä haluaisi olla vaikka palomies, vaikka tärkeä rooli se on yhteiskunnalle. En myöskään halua lasten mukana tuomaa "pakkoa" pitää yhteyttä tiettyihin sukulaisiin, enkä tykkää ajatuksesta että lapsi toisi kavereitaan kylään tai pitäisi pakosta kaveerata esim päiväkotihoitajien kanssa.

Oikeita esteitä lapsille ovat myös muutamat terveyshuolet ja lisäksi haluan edetä uralla. Terveysjutut eivät vaikuta arkeeni, eivätkä lapsien saamiseen, mutta sairastelu on konkreettisesti näyttänyt sen, että terveellisistä elämäntavoista huolimatta voi sairastua ihan missä tahansa vaiheessa elämää vakavastikin. Urahaave on vaikuttanut parisuhteissakin sitoutumiseen, koska tapaan ajatella urakeskeisesti ja esim asuinpaikkakunta vaihtuu heti jos työ niin vaatii. Ilman lapsia (tai muita holhottavia) voi elää helpommin omaa elämää.

En vain halua lasta tai mitään mikä lapseen (yksikköhinta XXX XXX €) liittyy -> En tee lasta. 

Ärsyttää (joskus) että se ärsyttää (lapsellisia) -> en silti taivu vaikka kuinka uhataan, manipuloidaan ja painostetaan.

Sairasta miten (lapsellisilla) menee tunteisiin lapsettomuuteni, vaikka hyväksyn vaikeuksitta muiden elämänvalinnat.

Vierailija kirjoitti:

En vain halua lasta tai mitään mikä lapseen (yksikköhinta XXX XXX €) liittyy -> En tee lasta. 

Ärsyttää (joskus) että se ärsyttää (lapsellisia) -> en silti taivu vaikka kuinka uhataan, manipuloidaan ja painostetaan.

Sairasta miten (lapsellisilla) menee tunteisiin lapsettomuuteni, vaikka hyväksyn vaikeuksitta muiden elämänvalinnat.

Olen todennut, että syyllistymisestä pääsee parhaiten eroon kun ei kerro olevansa vapaaehtoisesti lapseton tai valehtelee olevansa sitä tahattomasti. Kaiken maailman työkaverit ja hyvääpäivää-tutut ottavat oikeudekseen kysellä asiasta, vaikkei se heille kuulu, joten hyvin voi kostaa saamalla heidät nolostuneiksi. Joskus vastaan myös suoraan, että "ei tuollaista saa kysellä". Priceless. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En vain halua lasta tai mitään mikä lapseen (yksikköhinta XXX XXX €) liittyy -> En tee lasta. 

Ärsyttää (joskus) että se ärsyttää (lapsellisia) -> en silti taivu vaikka kuinka uhataan, manipuloidaan ja painostetaan.

Sairasta miten (lapsellisilla) menee tunteisiin lapsettomuuteni, vaikka hyväksyn vaikeuksitta muiden elämänvalinnat.

Olen todennut, että syyllistymisestä pääsee parhaiten eroon kun ei kerro olevansa vapaaehtoisesti lapseton tai valehtelee olevansa sitä tahattomasti. Kaiken maailman työkaverit ja hyvääpäivää-tutut ottavat oikeudekseen kysellä asiasta, vaikkei se heille kuulu, joten hyvin voi kostaa saamalla heidät nolostuneiksi. Joskus vastaan myös suoraan, että "ei tuollaista saa kysellä". Priceless. 

Ymmärrettävä tuokin taktiikka, mutta eivät primitiiviset viettiensä varassa koheltavat sääliöt aina edes nolostele. Lienee parempi vain muistuttaa tahdittomia rivimoukkia että muiden yksityisasioista ei ole sopivaa udella sekä olla vastaamatta.