Te naiset jotka ette halua omia lapsia niin mikä siihen on syynä?

Lapsettomuus on yllättävän yleistä nykyään. Olen 40-vuotias ja tänä kesänä oman peruskoululuokan luokkakouksessa kävi ilmi että 55% naispuolisista luokkakavereista oli lapsettomia. Tokihan joku voi vielä ehtiä sen esikoisen saada, mutta en usko. Miehiä en laskenut tähän, koska heidän lapsettomuudestaan nyt ei vielä voi olla varma

Jotkut suomalaiset ( kuten ap) ovat aivan liian kiinnostuneita muiden asioista.

Pidä huoli omista asioistasi, muiden asiat eivät sinulle kuulu.

Vierailija kirjoitti:

vapaus kirjoitti:

vanhemmat pyysi olemaan tekemättä lapsia. varsinkin äitini. että opiskelisin, tekisin töitä, perustaisin yrityksen ja matkustaisin maailmalla. kaikkea sitä, mikä hänellä jäi tekemättä lasten vuoksi. että ainakin ajattelisin vaihtoehtoa itsenäisesä naisena ja näin kävi. päivääkään ei ole kaduttanut. elämä ilman lapsia on vapaata, stressitöntä, taloudellisesti parempaa, vähemmän kausiflunssia, ei valvottuja öitä. pitkiä, rauhallisia aamiaisia. urheilua ja työn tekemistä.

Sama. Joskus nuorempana hieman ihmettelin kun äitini sanoi suoraan että lapsia ei kannata tähän maailmaan tehdä. Ehkä otin vähän nokkiinikin, että olimmeko me niin kauheita sitten lapsina. Mutta olen alkanut ymmärtää häntä hyvin ja arvostaa suoruudestaan. Hän synnytti viisi lasta ja oli kotiäitinä vaikka  olisi halunnut matkustaa ja opiskella. Loputon uteliaisuus, tiedonjano ja älykkyys saivat väistyä lapsiperhe-elämän tieltä. Ihminen, joka salaa vihasi ruuanlaittoa ja siivoamista teki niistä elämäntyönsä. 

Huomaa kyllä usein nykyäänkin sellaisten nuorena paljon lapsia hankkineiden kateuden lapsettomia naisia kohtaan. Hirveää selän takana paskan puhumista,  tekemisten sabotointia, esim. jopa hatusta keksittyjä valheita ja valituksia esimiehille,  jos lapseton nainen pärjää töissä paremmin ja on paremmassa asemassa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Mitä vanhempasi ajattelee kun et jatka sukua?"

Ei ihme, että Suomessa joka toinen avioliitto päättyy erooon, jos ainoa syy on jatkaa vanhempien mieliksi sukua.

Ja muutenkin, mikä ihmeen merkitys suvun jatkamisella on? Sekö että itse kun kuolee, niin voi ajatella omien geeniensä jatkuvan jossain ja on siksi kuolematon? Mitä sitten, jos joku sukuhaara päättyy, niin nyt vaan käy.

Lisäksi vanhemmilla ei ole mitään oikeutta vaatia lapsiltaan lapsenlapsia. Heidän pitää ymmärtää, että lapset ovat yksilöitä ja tekevät päätöksensä riippumatta muiden mielipiteistä, heillä ei ole velvollisuutta toteuttaa vanhempiensa unelmia lapsenlapsista. Lapsia ei tehdä kenenkään mieliksi, jos niitä ei itse halua.

 Äkkiä ne omat geenit myös häviää. Omassa lapsessa niitä on vielä puolet, lapsenlapsessa enää 1/4. Lapsenlapsenlapsessa 1/8. Lapsenlapsenlapsenlapsessa 1/16. Voiko tuollaisen ajatella enää olevan edes sukua. 

Ei mua kiinnosta jatkaa geenejäni. Miksi juuri minun geenit olisi niin erityiset, että niitä pitää jatkaa? Itse asiassa suvussani on aika huonot geenit molempien vanhempieni puolelta ja itsekin niistä kärsin. Olisivat saaneet vanhempanikin jättää minut tekemättä tänne kärsimään perintövaivoistaan. Meillä vielä kävi niin, että ne kaikki vaivat periytyivät juuri MULLE. Isoveljelleni ei mitään niistä, ainakaan vielä, voihan ne vaivat myöhemmälläkin iällä puhjeta. En muista oliko se joku tutkimus vai urbaani legenda, että ensimmäinen lapsi perii parhaat geenit. Meillä se ainakin meni juuri niin.

Itse oon esikoinen ja itse perin kaikki huonoimmat geenit. Siis kaikki sairaudet sekä isän että äidin puolelta. Jopa sellaiset joita ei isällä tai äidillä itsellään ole, mutta heidän suvussaan on. Mun sisarus ei perinyt mitään. Ulkonäkögeenien kanssakin sain kaikki huonoimmat ja sisarus parhaimmat. 

Joo hah. Jätin sanomatta, että veljelleni meni terveysgeenien lisäksi myös ulkonäkögeenit. Minä sain sairauksien lisäksi myös ne epämieluisat ulkonäkögeenit. Miksi kaikki paska periytyi juuri mulle? Veljeni on myös älykäs ja mä ihan idiootti. Että näin. Menkää tuputtamaan sitä lasten hankintaa niille joilla siihen on rahkeita. En ymmärrä sitä että jokaisen naisen pitäisi vaan pakertaa kersoja tänne pahaan maailmaan kärsimään.

Ei toki kaikilla tässä keskustelussa vastanneista ole kyseessä huonot geenit, mutta olen itseni lisäksi kuullut vaikka kuinka monelta naispuoliselta tuttavaltani, että on tuputettu lapsen tekemistä, vaikka nainen olisi masentunut ja jopa autisti. Siis mitä hemmettiä, onko huostaanotettavista lapsista huutava pula, vai mistä tässä lapsitehtailuun patistamisessa on todella kyse?

"Miksi jonkun lapsistani pitäisi olla minulle läsnä vanhanapiikana? Tekisin siis lapsen jotta hän voisi olla palvelijani kun olen vanha?"

"Lapsettomat ovat itsekkäitä. Pahempaa on mahdollinen lisääntymättömyydestä aiheutuva kärsimys itselle kuin mahdollinen lisääntymisestä aiheutuva kärsimys lapselle. Siksi vain epäitsekkäät sikiävät."

Teille molemmille, lapsia ei tehdä siksi, että niistä tulee teidän omaishoitajianne ja mitä tulee itsekkyyteen niin tässä saa kuitenkin kohtuullisen  isona veronmaksajana olla makselemassa teidänkin jälkikasvuanne.

Suomessa on verorahoilla lapsiperheille eniten tukia koko maailmassa, siksi meillä on pajon esim. teiniäitejä. Lapsia tekemällä voi jo Suomessa elättää itsensä.

...Äitiysavustus, äitiysraha, erityisäitiysraha, isyysraha, vanhempainraha, osittainen vanhempainraha, äitiysvapaa, isyysvapaa, kodinhoidon tuki, vanhempainraha, lapsilisä, kotihoidon tuki, yksityisen hoidon tuki, joustava hoitoraha sekä osittainen hoitoraha...

Maailma pärjäisi paremmin ilman suurimman osan suomalaisten geenejä.

"Mitä vanhempasi ajattelee kun et jatka sukua?"

Ei ihme, että Suomessa joka toinen avioliitto päättyy erooon, jos ainoa syy on jatkaa vanhempien mieliksi sukua.

Tämä oli aika hyvin lausuttu, tärkeintä olisi löytää se oikea henkilö ja sielunkumppani jota rakastaa. Nykyään naimisiin mennään tutustumatta ja ilman rakkautta, lisäännytään tuntemattomien kanssa. Oikeasta onnesta nykyihminen ei tiedä mitään.

Lapset itsessään on kivoja, mutta:

Maailmassa on jo nyt parhaillaan liikaa ihmisiä.

Yhteiskunta ei pysty takaamaan turvallista synnytyskokemusta.

Tapaamani miehet eivät pääosin halunneet lapsia; ne jotka halusivat, olisivat myös halunneet hyvin epätasa-arvoisen työjaon perhe-elämässä.

Yli 99% lajeista on kuollut historian saatossa sukupuuttoon ja niin käy myös ihmiselle ennemmin tai myöhemmin joten on aivan se ja sama saavatko minun tuikitavalliset geenini jatkumoa vaiko eivät. Mieluummin elän tämän elämäni suurenmoisena seikkailuna jossa saan vapaasti tehdä aivan mitä itseäni huvittaa ja milloin huvittaa.

N36

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tärkein syy lapsettomuuteeni on se että en enää usko miesten kykyyn rakastaa naista, enkä halua olla yksinhuoltajakaan. Voi olla, että olen lukenut liikaa tätä palstaa.

Miesten suuri suisuus. Pitkin nettiä naisille painotetaan ettei mies kaipaa naista muuhun kuin lisääntymiseen ja statuksen nostoon. Viesti meni perille.

Tältä palstalta alunperin aloin ymmärtää että mies välittää naisessa vain ulkonäöstä ja nuoruudesta. Pitkään yritin väittää vastaan ja puolustaa että toisenkinlaisia miehiä on olemassa. Sitten tajusin että mitä ihmettä minä womanspleinaan, jos miehet itse ovat tosiaan tuota mieltä niin mikä minä olen vastaan väittämään. Lopetin deittailun ja olen valmistautunut elämään ilman perhettä. 

Ei se vain tämä palsta ole. Ihan samat jutut kaikkialla muuallakin. Olen lueskellut eri palstoja siitä asti kun internet tuli. Hyvin harvinaista nähdä sellainen kommentti miehiltä, jossa naista ja pitkää parisuhdetta pitää arvossa ja tavoitteena. Ei etteikö sellaisiakin miehiä olisi olemassa. Mutta on selvää että läheskään kaikki naiset eivät sellaista miestä saa. Ja naisen pitää itsekin sitten olla hyvin laadukas, jotta saa laadukkaan ja itseään hyvin kohtelevan miehen. Mulla ei ole mahdollisuutta saada kuin joku juntti joka "huolii minut" vakipilluksi kun ei muutakaan saa ja kohtelu on sitten sen mukaista. Mulla kesti jonkin aikaa tajuta tämä asia ja ettei se miestä vaihtamalla muuksi muutu, vaan mun pitäisi muuttua ihan toisenlaiseksi kuin olen. Mikä ei vain ole mun lähtökohdilla mahdollista. Mutta tietysti on helpompaa olla yksin kun on tavallaan tajunnut tosiasiat.

Miehet antavat kaikkialla ymmärtää että nimenomaan vakipillua/piikaa etsivät, eivät tasavertaista kumppania. Olen alkanut tämän raadollisuuden pikkuhiljaa tajuamaan.

V i t t u mitä ainaista kitinää. Jos sinulle tuodaan randomilla satunnaisesti kymmenen mieskanditaattia kadulta, niin montaako heistä kohtaan tunnet vetoa mahdollisessa parisuhdemielessä? Veikkaan, että kenties yhtä. Millä todennäköisyydellä se yksi mies taas kiinnostuu sinusta vakavassa mielessä? Aivan, todennäköisyys sen kuin pienenee. Aika usein ne hyvät tyypit jää kohtaamatta juuri sen takia, koska ei ole omaa kiinnostusta. Koskee ihan molempia sukupuolia.

Mitä ihmettä selität? Pointti oli että miehet haluaa naisesta vaan pillua ja palvelijaa eivätkä nää tasavertaisena ihmisenä. Tämän he paljastavat ihan itse omilla kommenteillaan. Ja heidän typerillä kommenteillaan on satoja, tuhansia ja parhaimmassa tapauksessa miljoonia tykkäyksiä muilta miehiltä (joo, valitettavasti tämä jälkimmäinenkin on tullut todistettua).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tykkään lapsista mutta en halua olla vanhempi.

Mun lapsuus ja nuoruus olivat surkeaa aikaa ja nyt aikuisena haluan helpon ja mukavan elämän. En jaksa uskoa että voisin antaa lapselle sen mitä en itse saanut omilta vanhemmilta vaikka kuinka olisi hyvät aikeet ja rakkautta. Sitä paitsi stressaisin itseni kuoliaaksi jos mulla olisi lapsi. Pelkäisin sen puolesta kellon ympäri. Mitä semmonenkin kasvatus tekisi lapselle.

On mun elämässä nytkin tarpeeksi sisältöä ja haastetta ilman lasta. Sitten jos elän vanhaksi niin varmasti olen yksinäinen ja ikävöin perhettä ja ystäviä mutta oon luonteelta introvertti joka muutenkin viettää paljon aikaa yksin. Toivon mukaan aktiivinen eutanasia on laillinen sitten jos tai kun läheisiä ei enää ole ja itsestä alkaa tuntua ettei huvita elää.

Mun vanhempia ei hirveästi kiinnosta mun suunnitelmat. Mummo joskus toivonut että tulisin edes vahingossa raskaaksi.

Mun mielestä yksinäisyys on aika huono perustelu hankkia lapsia, koska esimerkiksi oma mummoni aina valitti yksinäisyyttään. Joka kerta kun käytiin siellä (noin kerran kuussa) saatiin kuulla kuinka yksinäinen hän on ja kuinka kukaan ei soita eikä käy kylässä. Hänellä oli kuitenkin meidät, lapsenlapset ja myös omat lapset ja lapsenlastenlapsia. Silti ainainen valitus siitä kuinka KUKAAN ei hänen olemassa oloaan muista. Hän jopa kertoi minulle katuvansa kuinka suostui hoitamaan meitä (lapsenlapsiaan) kun me olimme lapsia, että hänen olisi kuulemma pitänyt käyttää se aika uuden miehen löytämiseen kuolleen pappani tilalle. Kiva, kiitos..

Että kyllä mä olen sen todennut, että yksinäisyys eri tavoilla jollain tavalla kuuluu elämään ja mikään ei loppujen lopuksi riitä. Vaikka kuinka ihmisillä on siskoja, veljiä, isiä, äitejä, tätejä, setiä, isovanhempia, lapsia, lapsenlapsia, ystäviä, työkavereita, harrastuskavereita, lapsuudenystäviä, kumppaneita ja salarakastajia niin kaikki tuntuu valittavan yksinäisyyttä.

Kai siinä on loppujen lopuksi kyse siitä ettei tule kunnolla kuulluksi. Sehän on se ihmisen perus tarve. Vaikka kuinka paljon olisi ihmisiä olemassa elämässään niin ei välttämättä tunne sitä että on oikeasti tullut kuulluksi, vaan kaikki kyläilytkin on jostain velvollisuudesta tehtyjä toimituksia. Eikä tähän asiaan oikein voi vaikuttaa muuten kuin itse. Olemalla sellainen ihminen jonka luona on mukavaa käydä kylässä.

Mulla ei ole omasta halustani lapsia eikä lapsenlapsia, joita voisin sitten syyllistää siitä ettei kukaan koskaan soita eikä käy kylässä joka kerta kun ne käyvät kylässä. Kun näköjään mikään ei kuitenkaan riitä. Olen hyväksynyt sen, että elämä ON yksinäistä. Kaikki me olemme yksin. On ihan omissa käsissä olla ihmisten kanssa tekemisissä, perheellistyminen ei ole tae yksinäisyyden poistoon. Parasta siihen olisi hyvä parisuhde, mutta sekin loppuu jossain vaiheessa toisen kuolemaan. Eli yksinäisyys pitää hyväksyä osana elämää, samoin kuin kuolema.

Olen miettinyt auttaisiko oma perhe sillä tavoin yksinäisyyteen, että olisi sitten osa isompaa jatkumoa? En ole varma, mitä siitä ajattelen. Nyt vain tunnen itseni jollain lailla osattomaksi, ja olisi viimeiset hetket raskautua jos mielisin/pystyisin. Kuitenkin lapsikin voi kuolla tai syntyä pahasti vammaisena. Ei voi olettaa, että kaikki menee aina hyvin.

Pidän siis muutenkin lapsista enkä meinaa vain yksinäisyyteen, mutta ehkä juna meni jo.

Olemalla sellainen ihminen jonka luona on mukavaa käydä kylässä - pitäisi muistaa tämä kaikkien ihmisten suhteen.

-ohis

Vierailija kirjoitti:

Surullisen kyynisiä ajatuksia lapsista ja perheestä.

Realistisia. Lapset ovat kamalia.

Mitä ap tällä kysymyksellä on vanhempien mielipiteellä väliä tai vain naisilta tätä kysyt, mutta et miehiltä? 

Vierailija kirjoitti:

Tärkein syy lapsettomuuteeni on se että en enää usko miesten kykyyn rakastaa naista, enkä halua olla yksinhuoltajakaan. Voi olla, että olen lukenut liikaa tätä palstaa.

No täältä palstalta ei hirveesti kannata asioita todesta ottaa.

Tuntuu, että arjen jaksaminen on koetuksella ilman jälkikasvuakin. Olen jo vuosikausia tiennyt, että en omia lapsia halua, eikä minua lähtökohtaisesti muidenkaan lapset kiinnosta. Siskonpoika on kylläkin minulle tosi tärkeä ja tätinä olo riittää minulle vallan hyvin. Omat vanhemmat taikka isovanhemmat eivät ole tähä valintaa mitenkään kyseenalaistaneet, eikä sitä ole heille tarvinnut sen kummemmin selitellä.

Olen 32-vuotias ja tuskin tulen saamaan lapsia. Suurin syy on ehkä se, että en ole löytänyt sopivaa kumppania. Olen ollut seurustelusuhteissa, mutta joko mies ei ole halunnut lapsia tai sitten mies ei ole ollut oikein sellainen, jonka kanssa haluaisin lapsia (erilaiset maailmankatsomukset tms). Jos päättäisin hankkia lapsia, niin tietysti haluaisin sitten siihen rinnalle kumppanin, jonka kanssa olisi hyvä kasvattaa lapsia ja jonka kanssa menisi ajatukset yksiin kasvatusmetodejen ja muun suhteen.

Toisaalta taas en pidä itseäni geneettisenä lottovoittona, koska minulla on perussairauksia ja on ollut mielenterveyden ongelmia, jotka voisivat periytyä. 

Olin kolmekymppiseksi asti sitä mieltä, että en koskaan halua lapsia ja maailma on muutenkin niin pilalla, että ei kannata lisääntyä. Elämä on niin ihanan helppoa ja yksinkertaista ilman lapsia, voi tehdä kaikkea hauskaa spontaanisti. En myöskään erityisesti pidä muiden lapsista.

Sitten jossain vaiheessa kolmenkympin jälkeen alkoi hiipiä ajatus siitä, että tämä elämä tuntuu kyllä tosi hyvä tyhjältä: käyn töissä ansaitsemassa rahaa ja harrastan juttuja, eikä elämässä ole isompia muutoksia eikä sisältöä. En ole kiinnostunut urasta eikä minusta tule mitään merkittävää harrastusteni saralla, en ole kunnianhimoinen, haluan vain tehdä jotain itselle merkittävää jolla tienaa kohtuullisesti. Heräsi ajatus, että oma perhe toisi jotain syvällisempää sisältöä elämään ja seuraavan sukupolven kasvun turvaaminen jotain suurempaa merkitystä elämään tällä pallolla. Siitä voisi saada myös jotain uskoa ja toivoa maailman tulevaisuuden suhteen. Jos hyvin käy, niin perhe piristää elämää vanhoilla päivillä. Kunhan lapset itsenäistyy ja lähtee omilleen, niin ehtii palata näihin vanhoihin rutiineihin, joissa käyn vain töissä ja viihdytän itseäni. Sitten tapasin miehenkin, jolla oli samanlaisia ajatuksia perhe-elämästä, lapsista ja maailmasta, ja nyt on esikoinen matkalla. Hyvä ja seesteinen olo, hyvä hetki tälle elämänmuutokselle tässä 35 vuoden kieppeillä.

"Te naiset jotka ette halua omia lapsia niin mikä siihen on syynä?"

Entäs te, jotka haluatte lapsia, niin mikä siihen on syynä?

Miksi täytyy sopia kaavoihin? Koska kaikkien on oltava samanlaisia. Eikö ole hyvä, että ihmiset ovat erilaisia? Miksi pitäisi haluata lapsia? Koska se on normaalia? Ehkä normaali on juuri se, joka ei halua lapsia. Kuka voi sanoa, mikä on normaalia. Synnyttä jatkuvasti lisää ja lisää riesää yhteiskunnalle kuin eläimet? Mitä sivistyneempi yhteiskunta, sitä vähemmän lapsia. Jos sinulla on lapsia, sinun pitäisi olla arvokas vanhempi, jos se tarkoittaa arvokkaiden jälkeläisten kasvattamista itsellesi ja koko yhteiskunnalle. Kaikki te, joilla on monta lasta, oletteko te arvokkaita ja annatteko te lapsillenne hyvän moraalisen perustan elämää varten?

Vierailija kirjoitti:

"Te naiset jotka ette halua omia lapsia niin mikä siihen on syynä?"

Entäs te, jotka haluatte lapsia, niin mikä siihen on syynä?

Miksi täytyy sopia kaavoihin? Koska kaikkien on oltava samanlaisia. Eikö ole hyvä, että ihmiset ovat erilaisia? Miksi pitäisi haluata lapsia? Koska se on normaalia? Ehkä normaali on juuri se, joka ei halua lapsia. Kuka voi sanoa, mikä on normaalia. Synnyttä jatkuvasti lisää ja lisää riesää yhteiskunnalle kuin eläimet? Mitä sivistyneempi yhteiskunta, sitä vähemmän lapsia. Jos sinulla on lapsia, sinun pitäisi olla arvokas vanhempi, jos se tarkoittaa arvokkaiden jälkeläisten kasvattamista itsellesi ja koko yhteiskunnalle. Kaikki te, joilla on monta lasta, oletteko te arvokkaita ja annatteko te lapsillenne hyvän moraalisen perustan elämää varten?

Aika kovaa tekstiä.

Vierailija kirjoitti:

"Te naiset jotka ette halua omia lapsia niin mikä siihen on syynä?"

Entäs te, jotka haluatte lapsia, niin mikä siihen on syynä?

Miksi täytyy sopia kaavoihin? Koska kaikkien on oltava samanlaisia. Eikö ole hyvä, että ihmiset ovat erilaisia? Miksi pitäisi haluata lapsia? Koska se on normaalia? Ehkä normaali on juuri se, joka ei halua lapsia. Kuka voi sanoa, mikä on normaalia. Synnyttä jatkuvasti lisää ja lisää riesää yhteiskunnalle kuin eläimet? Mitä sivistyneempi yhteiskunta, sitä vähemmän lapsia. Jos sinulla on lapsia, sinun pitäisi olla arvokas vanhempi, jos se tarkoittaa arvokkaiden jälkeläisten kasvattamista itsellesi ja koko yhteiskunnalle. Kaikki te, joilla on monta lasta, oletteko te arvokkaita ja annatteko te lapsillenne hyvän moraalisen perustan elämää varten?

Miksi edes vastata kysymykseen: emme haluaa lapisa. Miksi pitäsi haluta lapsia?