Varatusta tykkääminen

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiitos ap tästä ketjusta! Luin koko ketjun läpi ja tuli monta kertaa niin tuttuja tilanteita ja tunteita mitä itsekin olen läpi käynyt. Oma tämänhetkinen tilanteeni eroaa ap:n tilanteesta kylläkin, olen se salasuhde, kakkosnainen ja olisin siinä roolissa jopa ollut tyytyväinenkin mutta nyt näyttää etten kelpaa enää siihenkään ja irti olisi päästävä. Tunnistan tuota traumasuhdetta myös, rakastun ihmisiin joilta en lopulta tule ikinä saamaan sitä rakkautta mitä etsin ja mitä ilman lapsuudessa jäin. Tämän tiedostaminen ja oman käytöksen analysointi ei silti ole johtanut mihinkään tuloksiin, tässä minä taas olen umpirakastuneena ihan väärään ihmiseen.

Miten ap:lla menee, onko tullut uusia ajatuksia, keinoja tai oivalluksia käsitellä asiaa?

En minäkään näytä enää kelpaavan siihen mitä ikinä se sitten olikin. Mutta liian monta kertaa on pitkän hiljaiselon jälkeen vedetty matto alta juuri kun olen vihdoin saanut itseni uskomaan koko jutun olevan ohi. En kertakaikkiaan enää kestä sitä, että joskus taas kuukausien päästä olen muka yli kaikesta, ja sitten hänelle iskeekin ohikiitävä heikko hetki ja minä kirmaan paikalle kuin minäkin säälittävä omanarvontunnoton olento. Ja typeränä pellenä luulen, että tämä on vihdoin se kerta kun se jää. Ei kiitos enää. Olen nähnyt tämän jutun jo ja tiedän miten ne heikot hetket päättyy. Siten, että minulla pyyhitään hanuria ja heitetään menemään. Ei, ei, ei. Prkl, EI!

Uusia ajatuksia ehkä enemmän itsestäni. Olen pohtinut arvojani ja arvoani. Sitä, miten voin ajatella ansaitsevani parempaa kun olenhan minä kuitenkin käyttäytynyt kuin moraaliton p*ska. Ehken minä voi lähteä siitä ansaitsemisesta. Vaan siitä, että ihmisen ikäänkuin kuuluu haluta itselleen hyvää riippumatta siitä onko itse hyvä vai ei. Minä saan haluta itselleni hyvää, ihmissuhteita jotka ei satuta, vaikka olen ollut itsekäs ja idiootti. Pitäisi vaan jotenkin uskoa siihen.

Ja olen miettinyt, mitä arvot edes on silloin kun ei niiden takana seiso. Onko arvot oikeasti ajatuksia ja päätöksiä, vai onko ne jotain joka vaan on ja mitä me opitaan itsestämme. Minä olisin ennen ajatellut, että minulle on tärkeä arvo olla satuttamatta muita ja toimia ikäänkuin oikein. Olenko minä nyt sitten heikkouttani epäonnistunut arvojeni noudattamisessa? Vai olenko minä vain tekopyhästi uskotellut itselleni pitäväni sellaisia asioita arvossa, joita en oikeasti edes pidä? Ehkä minä vain olen ihminen, joka on valmis heittämään vaikka mummonsa bussin alle saadakseen kokea edes pienen palasen intohimoa. Jolle rakkaus, tai se kieroutunut versio siitä minkä minä tunnen, menee kaiken muun yli. Viis hyvyydestä ja oikein tekemisestä ja muista ihmisistä. Ehkä se on se mikä minä olen. Rakkaudennälkäinen k*sipää.

-Ap

Tuota arvojen pohtimista olen itsekkin joutunut paljon tekemään. Ja juuri siitä lähtökohdasta että ne arvot joiden olen ennen ajatellut olevan minulle tärkeitä ja elämääohjaavia, eivät ilmeisesti olekaan koska olen toiminut juuri päinvastaisella tavalla. Tunnistan myös tuon ehkä pakkomieleisenkin ajatuksen että viis kaikesta muusta, kun tämä tunne vain menee sen kaiken yli.

Minä tiedän itse olevani edelleen juuri niin säälittävä että jos tämä mies vielä minusta jotakin haluaisikin niin en edes miettisi kahta kertaa vaan taas mentäisiin. Minun "pelastukseni" tässä taitaa olla että hän tuskin enää ottaa yhteyttä. Mutta itseni pitäisi silti saada jotenkin korjattua ja jatkettua elämää, mikä ei sitten kovin helppoa olekaan.

Minä taas törmään muutenkin kyseiseen ihmiseen, mutta yleensä tilanteissa joissa on muita ihmisiä ja esitetään ettei mitään ole tapahtunut. En rehellisesti tiedä mitä tekisin, jos nyt lähestyisi. Siksi poistinkin numerot ja blokkasin. Vähän siksi, että pelkään etten olisi riittävän vahva kieltäytymään. Mutta vielä enemmän siksi että ehkä olenkin enkä ole vielä valmis kantamaan sitä torjumisen painolastia. Jos ei niin ei ja olen valmis sen hyväksymään, ja ajan kanssa se lakannee sattumasta, mutta kyse on hänen valinnastaan ei minun. En halua tilanteeseen, jossa se lopullinen niitti on ollut edes näennäisesti minusta kiinni ja minä jään ikuisesti miettimään mitä olisi tapahtunut jos olisin antanut vielä mahdollisuuden. Jos vaan olisin antanut vielä tilaa miettiä mitä haluaa ja aikaa hoitaa asiansa kuntoon. Jos ja jos ja jos. Mutta enhän minä oikeasti niin voi tehdä tekemättä itsestäni totaalista pelleä ja menettämättä loppujakin itsekunnioituksen rippeitäni. Joten parempi ottaa etäisyyttä, kunnes olen päässyt siihen pisteeseen, että pystyn katumatta ja haparoimatta toteamaan ettei ikinä enää.

-Ap

Ap, oot kyllä todella syvällä suossa.

Vierailija kirjoitti:

Ap, oot kyllä todella syvällä suossa.

No joo. Mutta hyvä uutinen on se että tästä suosta päästään ylös. Sen sijaan sitä omaa pohjatonta typeryyttä joka minut on tähänkin suohon johtanut en varmaan pääse ikinä karkuun. Se tieto on ehkä lievästi sanottuna turhauttava.

-Ap

Ainut, mikä auttaa on joko se, että et enää ikinä kuule äijästä mitään (kaikkien välien katkaisu) tai sitten se, että saat tietää todisteiden kera, että hänellä on ollut samanlaista muidenkin naisten kanssa vaimonsa selän takana.

Noi on ainoat keinot päästä yli.

Niin kauan, kun satunnaisesti näät tuota miestä tilanteissa x ja y ja niin kauan, kun luulet olleesi ainoa tällainen salainen ihastuksen kohde, et tule ikinä pääsemään yli. Voit olla tuossa limbossa siis vuosikymmeniä. Ja kun olet siinä limbossa, olet henkisesti estynyt edes kiinnostumaan kenestäkään muusta miehestä. Kaikki ne mahdolliset hyvät kumppanit siis menee ohi, koska et vain kykene henkisesti saamaan heihin yhteyttä, kun alitajuisesti odotat tuota saavuttamatonta miestäsi.

Ja sitten hupsista keikkaa, yhtäkkiä huomaat olevasi 50+ tai 60+ ja tajuat, että elämäsi meni ohitsesi huomaamatta, odottaen jotain, mikä ei koskaan tullutkaan.

Jankuti jankuti jankuti, kauan meinasit vielä jatkaa. Hae apua hyvä ihminen.

Vierailija kirjoitti:

Jankuti jankuti jankuti, kauan meinasit vielä jatkaa. Hae apua hyvä ihminen.

Niin kauan kun olet noin vialla päästäsi, yksin saat ihmetellä. Mieskin huomasi saman eikä siksi sinusta ole kiinnostunut.

Vierailija kirjoitti:

Jankuti jankuti jankuti, kauan meinasit vielä jatkaa. Hae apua hyvä ihminen.

Ihan oikeesti tämä, ei ole normaalia roikkua jossain, kaikki on saanut pakit joskus, eikä jää jankkaamaan, hae apua ja äkkiä!

Tosiaan tässä ei ole kyse miehestä vaan AP:sta ja häneen persoonallisuudestaan. AP:lla on ollut pitkän tähtäimen suunnitelma joka ei toteutunut ja josta ei voi päästää irti. Ei ole siis väliä tällöin AP:lle millainen mies on, onko muita naisia vai ei, ainoastaan sillä on väliä ettei hänen ajamansa asia ole mennyt läpi. Tämän takia AP ei ota uskoakseen sitä vaihtoehtoa että mies on peluri koska sillä ei lopulta ole väliä AP:n tavoitteiden kannalta. Kylmää ja tunteetonta lopulta..

Vierailija kirjoitti:

Tosiaan tässä ei ole kyse miehestä vaan AP:sta ja häneen persoonallisuudestaan. AP:lla on ollut pitkän tähtäimen suunnitelma joka ei toteutunut ja josta ei voi päästää irti. Ei ole siis väliä tällöin AP:lle millainen mies on, onko muita naisia vai ei, ainoastaan sillä on väliä ettei hänen ajamansa asia ole mennyt läpi. Tämän takia AP ei ota uskoakseen sitä vaihtoehtoa että mies on peluri koska sillä ei lopulta ole väliä AP:n tavoitteiden kannalta. Kylmää ja tunteetonta lopulta..

Just näin, ei ole kyse tunteista miestä kohtaan vaan pakkomielle johonkin, sairaalloinen semmoinen

Vierailija kirjoitti:

Tosiaan tässä ei ole kyse miehestä vaan AP:sta ja häneen persoonallisuudestaan. AP:lla on ollut pitkän tähtäimen suunnitelma joka ei toteutunut ja josta ei voi päästää irti. Ei ole siis väliä tällöin AP:lle millainen mies on, onko muita naisia vai ei, ainoastaan sillä on väliä ettei hänen ajamansa asia ole mennyt läpi. Tämän takia AP ei ota uskoakseen sitä vaihtoehtoa että mies on peluri koska sillä ei lopulta ole väliä AP:n tavoitteiden kannalta. Kylmää ja tunteetonta lopulta..

Totta muuten. Vain sillä on väliä, että ap ei saanut miestä poikaystäväkseen loppuelämäksi (mikä oli tavoite). 

Asiaa ei auta se, että ap näkee satunnaisesti tuota miestä jossain tilanteissa ja kun mies erehtyy hiemankin jotain ystävällistä viestimään, niin ap on samantien ruudussa numero yksi ja alkaa elättelemään toiveita.

Tulee mieleen, että jos saisikin sen haaveilemansa tyypin, niin lopahtaisiko kiinnostus/pakkomielle. Siis että nyt ollu haastetta. Projekti. Joillakin on tällaista. Samoin kuin niillä petetyillä vaimoilla, jotka alkaa hirveen taiston, jos mies rakastuukin toiseen. Se kulahtanut ukko muuttuukin kalleimmaksi aarteeksi ja aloitetaan ihmeellinen, suorastaan megalomaaninen toiminta. Kaikin keinoin mustamaalataan se toinen ympäriinsä. Ja jos mies palaakin taas liittoon ja luopuu uudesta, niin tällöin fallinen nainen julistautuu voittajaksi. Näitä on nähty. 

Vierailija kirjoitti:

Ainut, mikä auttaa on joko se, että et enää ikinä kuule äijästä mitään (kaikkien välien katkaisu) tai sitten se, että saat tietää todisteiden kera, että hänellä on ollut samanlaista muidenkin naisten kanssa vaimonsa selän takana.

Noi on ainoat keinot päästä yli.

Niin kauan, kun satunnaisesti näät tuota miestä tilanteissa x ja y ja niin kauan, kun luulet olleesi ainoa tällainen salainen ihastuksen kohde, et tule ikinä pääsemään yli. Voit olla tuossa limbossa siis vuosikymmeniä. Ja kun olet siinä limbossa, olet henkisesti estynyt edes kiinnostumaan kenestäkään muusta miehestä. Kaikki ne mahdolliset hyvät kumppanit siis menee ohi, koska et vain kykene henkisesti saamaan heihin yhteyttä, kun alitajuisesti odotat tuota saavuttamatonta miestäsi.

Ja sitten hupsista keikkaa, yhtäkkiä huomaat olevasi 50+ tai 60+ ja tajuat, että elämäsi meni ohitsesi huomaamatta, odottaen jotain, mikä ei koskaan tullutkaan.

Ei mene minulla onneksi noin. Minulla on aina ollut tietty taipumus ihastua täysillä enemmän tai vähemmän saavuttamattomiin kohteisiin, ja aina ne loppuu aikanaan. Max pari vuotta. Siihen saakka täyttä tuskaa tietysti.

-Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jankuti jankuti jankuti, kauan meinasit vielä jatkaa. Hae apua hyvä ihminen.

Niin kauan kun olet noin vialla päästäsi, yksin saat ihmetellä. Mieskin huomasi saman eikä siksi sinusta ole kiinnostunut.

Ei pitäisi edes alentua vastaamaan tällaiseen, mutta minä olen aina ihmetellyt mikä riivaa ihmistä nimittelemään ventovieraita (tai ylipäänsä ketään) tuolla tavalla vihamielisesti solvausmielessä hulluksi. Mielenterveysongelmat on todella yleisiä eikä ne ole koskaan ihmisen omaa syytä. Useimmat niistä kärsivistä ihmisistä on hakeneet jo moneen kertaan apua, mutta sen avun teho vaihtelee. Ei terapeutit ole mitään taikureita ja kaikista ei tule psyykeltään tyypillisiä koskaan. Eihän ketään haukuta astmaatikoksi tai diabeetikoksikaan.

Ja kyllä, ymmärrän sortuneeni vastamaan ilmeiseen provoon.

-Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ainut, mikä auttaa on joko se, että et enää ikinä kuule äijästä mitään (kaikkien välien katkaisu) tai sitten se, että saat tietää todisteiden kera, että hänellä on ollut samanlaista muidenkin naisten kanssa vaimonsa selän takana.

Noi on ainoat keinot päästä yli.

Niin kauan, kun satunnaisesti näät tuota miestä tilanteissa x ja y ja niin kauan, kun luulet olleesi ainoa tällainen salainen ihastuksen kohde, et tule ikinä pääsemään yli. Voit olla tuossa limbossa siis vuosikymmeniä. Ja kun olet siinä limbossa, olet henkisesti estynyt edes kiinnostumaan kenestäkään muusta miehestä. Kaikki ne mahdolliset hyvät kumppanit siis menee ohi, koska et vain kykene henkisesti saamaan heihin yhteyttä, kun alitajuisesti odotat tuota saavuttamatonta miestäsi.

Ja sitten hupsista keikkaa, yhtäkkiä huomaat olevasi 50+ tai 60+ ja tajuat, että elämäsi meni ohitsesi huomaamatta, odottaen jotain, mikä ei koskaan tullutkaan.

Ei mene minulla onneksi noin. Minulla on aina ollut tietty taipumus ihastua täysillä enemmän tai vähemmän saavuttamattomiin kohteisiin, ja aina ne loppuu aikanaan. Max pari vuotta. Siihen saakka täyttä tuskaa tietysti.

-Ap

Ongelma tuokin on, jos et normaaliin suhteeseen pysty ja kiinnostus loppuu ensihuuman jälkeen. Kannattas apua hakea

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jankuti jankuti jankuti, kauan meinasit vielä jatkaa. Hae apua hyvä ihminen.

Niin kauan kun olet noin vialla päästäsi, yksin saat ihmetellä. Mieskin huomasi saman eikä siksi sinusta ole kiinnostunut.

Ei pitäisi edes alentua vastaamaan tällaiseen, mutta minä olen aina ihmetellyt mikä riivaa ihmistä nimittelemään ventovieraita (tai ylipäänsä ketään) tuolla tavalla vihamielisesti solvausmielessä hulluksi. Mielenterveysongelmat on todella yleisiä eikä ne ole koskaan ihmisen omaa syytä. Useimmat niistä kärsivistä ihmisistä on hakeneet jo moneen kertaan apua, mutta sen avun teho vaihtelee. Ei terapeutit ole mitään taikureita ja kaikista ei tule psyykeltään tyypillisiä koskaan. Eihän ketään haukuta astmaatikoksi tai diabeetikoksikaan.

Ja kyllä, ymmärrän sortuneeni vastamaan ilmeiseen provoon.

-Ap

Ei sun jutut täällä palstalla terveen ajatuksilta kuulosta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ainut, mikä auttaa on joko se, että et enää ikinä kuule äijästä mitään (kaikkien välien katkaisu) tai sitten se, että saat tietää todisteiden kera, että hänellä on ollut samanlaista muidenkin naisten kanssa vaimonsa selän takana.

Noi on ainoat keinot päästä yli.

Niin kauan, kun satunnaisesti näät tuota miestä tilanteissa x ja y ja niin kauan, kun luulet olleesi ainoa tällainen salainen ihastuksen kohde, et tule ikinä pääsemään yli. Voit olla tuossa limbossa siis vuosikymmeniä. Ja kun olet siinä limbossa, olet henkisesti estynyt edes kiinnostumaan kenestäkään muusta miehestä. Kaikki ne mahdolliset hyvät kumppanit siis menee ohi, koska et vain kykene henkisesti saamaan heihin yhteyttä, kun alitajuisesti odotat tuota saavuttamatonta miestäsi.

Ja sitten hupsista keikkaa, yhtäkkiä huomaat olevasi 50+ tai 60+ ja tajuat, että elämäsi meni ohitsesi huomaamatta, odottaen jotain, mikä ei koskaan tullutkaan.

Ei mene minulla onneksi noin. Minulla on aina ollut tietty taipumus ihastua täysillä enemmän tai vähemmän saavuttamattomiin kohteisiin, ja aina ne loppuu aikanaan. Max pari vuotta. Siihen saakka täyttä tuskaa tietysti.

-Ap

No eikö tätäkin ole kestänyt jo jokusen vuoden ja kyselet jopa täältä neuvoja, miten päästä tunteista eroon varattua äijää kohtaan.

Jos sulla on aina ne edellisetkin rajut saavuttamattomat ihastukset loppuneet maksimissaan parin vuoden jälkeen, niin mitä olet siis tehnyt, että ne tunteet loppuivat? Miksi nyt siis täällä kyselet neuvoja, kun sulla ne tunteet ovat aiemminkin sitten noin vain loppuneet? Etkö tämänkin miekkosen kohdalla voi tyynesti odotella, että ne tunteet kuolevat?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jankuti jankuti jankuti, kauan meinasit vielä jatkaa. Hae apua hyvä ihminen.

Niin kauan kun olet noin vialla päästäsi, yksin saat ihmetellä. Mieskin huomasi saman eikä siksi sinusta ole kiinnostunut.

Ei pitäisi edes alentua vastaamaan tällaiseen, mutta minä olen aina ihmetellyt mikä riivaa ihmistä nimittelemään ventovieraita (tai ylipäänsä ketään) tuolla tavalla vihamielisesti solvausmielessä hulluksi. Mielenterveysongelmat on todella yleisiä eikä ne ole koskaan ihmisen omaa syytä. Useimmat niistä kärsivistä ihmisistä on hakeneet jo moneen kertaan apua, mutta sen avun teho vaihtelee. Ei terapeutit ole mitään taikureita ja kaikista ei tule psyykeltään tyypillisiä koskaan. Eihän ketään haukuta astmaatikoksi tai diabeetikoksikaan.

Ja kyllä, ymmärrän sortuneeni vastamaan ilmeiseen provoon.

-Ap

Ei sun jutut täällä palstalla terveen ajatuksilta kuulosta.

Entä sitten? Yli kymmenen prosenttia väestöstä ei ole päästään ihan terveitä. Ihmisiä nekin on. Tunteineen ja ajatuksineen. Jos et halua lukea epätasapainoiseksi tulkitsemasi kirjoittajan tekstejä, niin jätä lukematta, problem solved. Ei ne mt- tai nepsyongelmat v*ttuilemalla maailmasta katoa.

-Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jankuti jankuti jankuti, kauan meinasit vielä jatkaa. Hae apua hyvä ihminen.

Niin kauan kun olet noin vialla päästäsi, yksin saat ihmetellä. Mieskin huomasi saman eikä siksi sinusta ole kiinnostunut.

Ei pitäisi edes alentua vastaamaan tällaiseen, mutta minä olen aina ihmetellyt mikä riivaa ihmistä nimittelemään ventovieraita (tai ylipäänsä ketään) tuolla tavalla vihamielisesti solvausmielessä hulluksi. Mielenterveysongelmat on todella yleisiä eikä ne ole koskaan ihmisen omaa syytä. Useimmat niistä kärsivistä ihmisistä on hakeneet jo moneen kertaan apua, mutta sen avun teho vaihtelee. Ei terapeutit ole mitään taikureita ja kaikista ei tule psyykeltään tyypillisiä koskaan. Eihän ketään haukuta astmaatikoksi tai diabeetikoksikaan.

Ja kyllä, ymmärrän sortuneeni vastamaan ilmeiseen provoon.

-Ap

Ei sun jutut täällä palstalla terveen ajatuksilta kuulosta.

Entä sitten? Yli kymmenen prosenttia väestöstä ei ole päästään ihan terveitä. Ihmisiä nekin on. Tunteineen ja ajatuksineen. Jos et halua lukea epätasapainoiseksi tulkitsemasi kirjoittajan tekstejä, niin jätä lukematta, problem solved. Ei ne mt- tai nepsyongelmat v*ttuilemalla maailmasta katoa.

-Ap

Jos olisi vähän älyä niin ehkä ymmärtäisi, ettei samaa pakkomielteisesti ajattelemalla ja jankuttamallakaan katoa vaan päinvastoin. Pitää siirtää huomio muihin asioihin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ainut, mikä auttaa on joko se, että et enää ikinä kuule äijästä mitään (kaikkien välien katkaisu) tai sitten se, että saat tietää todisteiden kera, että hänellä on ollut samanlaista muidenkin naisten kanssa vaimonsa selän takana.

Noi on ainoat keinot päästä yli.

Niin kauan, kun satunnaisesti näät tuota miestä tilanteissa x ja y ja niin kauan, kun luulet olleesi ainoa tällainen salainen ihastuksen kohde, et tule ikinä pääsemään yli. Voit olla tuossa limbossa siis vuosikymmeniä. Ja kun olet siinä limbossa, olet henkisesti estynyt edes kiinnostumaan kenestäkään muusta miehestä. Kaikki ne mahdolliset hyvät kumppanit siis menee ohi, koska et vain kykene henkisesti saamaan heihin yhteyttä, kun alitajuisesti odotat tuota saavuttamatonta miestäsi.

Ja sitten hupsista keikkaa, yhtäkkiä huomaat olevasi 50+ tai 60+ ja tajuat, että elämäsi meni ohitsesi huomaamatta, odottaen jotain, mikä ei koskaan tullutkaan.

Ei mene minulla onneksi noin. Minulla on aina ollut tietty taipumus ihastua täysillä enemmän tai vähemmän saavuttamattomiin kohteisiin, ja aina ne loppuu aikanaan. Max pari vuotta. Siihen saakka täyttä tuskaa tietysti.

-Ap

No eikö tätäkin ole kestänyt jo jokusen vuoden ja kyselet jopa täältä neuvoja, miten päästä tunteista eroon varattua äijää kohtaan.

Jos sulla on aina ne edellisetkin rajut saavuttamattomat ihastukset loppuneet maksimissaan parin vuoden jälkeen, niin mitä olet siis tehnyt, että ne tunteet loppuivat? Miksi nyt siis täällä kyselet neuvoja, kun sulla ne tunteet ovat aiemminkin sitten noin vain loppuneet? Etkö tämänkin miekkosen kohdalla voi tyynesti odotella, että ne tunteet kuolevat?

Tämä on pitkä ketju, mutta jossain aiemminkin sanoin, että enemmänkin halusin kai purkaa omia ajatuksiani ja kuulla kokemuksia muilta samojen ongelmien kanssa painivilta. Odottavan aika kun on pitkä. Aina se menee ohi, mutta harvoin täysin kivuttomasti. Ja tällä kertaa olen halunnut jotenkin pureutua aiempaa syvemmin tämän problematiikan juurisyihin päästäkseni yksittäisen ihastuksen sijaan eroon koko taipumuksesta. Uskonkin tunnistaneeni taustalta tiettyjä käsiteltäviä kipukohtia ja ajatusvinoumia. Tavallaan olen ehkä tarkoituksellakin mennyt tässä syvemmälle kuin aiemmissa vastaavissa tapauksissa. Se saa tämän kuulostamaan ehkä jonkun korvaan pakkomielteiseltä jankutukselta, enkä minä sitä arviota vääräksikään väitä, mutta sillä jankutuksella ja vatvomisella on tarkoitus. Minä en ehkä halua passiivisesti odotella tämän ohittumista ja joutua taas vuoden parin päästä samaan tilanteeseen. Pikemminkin haluan penkoa kunnolla omaa päätäni löytääkseni jonkinlaisen avaimen tähän kaikkeen. Purkaakseni niitä solmuja joiden takia olen tässä. Löytääkseni itsestäni jonkun tasapainon ja perusturvallisuuden tunteen, joka mahdollistaisi terveemmän tunne-elämän ja kiintymyssuhteet tulevaisuudessa.

-Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jankuti jankuti jankuti, kauan meinasit vielä jatkaa. Hae apua hyvä ihminen.

Niin kauan kun olet noin vialla päästäsi, yksin saat ihmetellä. Mieskin huomasi saman eikä siksi sinusta ole kiinnostunut.

Ei pitäisi edes alentua vastaamaan tällaiseen, mutta minä olen aina ihmetellyt mikä riivaa ihmistä nimittelemään ventovieraita (tai ylipäänsä ketään) tuolla tavalla vihamielisesti solvausmielessä hulluksi. Mielenterveysongelmat on todella yleisiä eikä ne ole koskaan ihmisen omaa syytä. Useimmat niistä kärsivistä ihmisistä on hakeneet jo moneen kertaan apua, mutta sen avun teho vaihtelee. Ei terapeutit ole mitään taikureita ja kaikista ei tule psyykeltään tyypillisiä koskaan. Eihän ketään haukuta astmaatikoksi tai diabeetikoksikaan.

Ja kyllä, ymmärrän sortuneeni vastamaan ilmeiseen provoon.

-Ap

Ei sun jutut täällä palstalla terveen ajatuksilta kuulosta.

Entä sitten? Yli kymmenen prosenttia väestöstä ei ole päästään ihan terveitä. Ihmisiä nekin on. Tunteineen ja ajatuksineen. Jos et halua lukea epätasapainoiseksi tulkitsemasi kirjoittajan tekstejä, niin jätä lukematta, problem solved. Ei ne mt- tai nepsyongelmat v*ttuilemalla maailmasta katoa.

-Ap

Jos olisi vähän älyä niin ehkä ymmärtäisi, ettei samaa pakkomielteisesti ajattelemalla ja jankuttamallakaan katoa vaan päinvastoin. Pitää siirtää huomio muihin asioihin.

Se on sinun subjektiivinen näkemyksesi ketjusta ja sinulla on siihen täysi oikeus, mutta itse koen kyllä tänä aikana edenneeni prosessissa pitkälle ja oppineeni paljon uutta paitsi itsestäni niin myös yleisesti kiintymyssuhteista ja ylipäänsä elämästä. Kenties sinunkin vihamielisyytesi kertoisi sinulle jotain itsestäsi, jos provosoinnin sijaan keskittyisit tarkastelemaan sitä miksi koet tarvetta loukata tuntemattomia ihmisiä netissä. Mutta se nyt on sinun asiasi. Räksytä toki rauhassa jos siltä tuntuu ja se johonkin tarpeeseen vastaa.

-Ap