En ole taas viiteen päivään poistunut kotoa. En vain jaksa enää.

Itse olen viimeiset viisi vuotta poistunut kotoa vain noin kerran tai kaksi kuussa. Tilaan ruoat kotiin. Kuntoilen joka päivä täällä sisätiloissa parisen tuntia. Viimeisen kerran olen tavannut muita ihmisiä syksyllä 2019.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis jos olet palanut loppuun niin sitten olet. Ensin pitää hyväksyä se. Sitten hankit itsellesi hoitokontaktin jos sitä ei vielä ole. Lääkäri pitää olla. Saat tarvittavan lääkityksen, sairausloman.

Sen jälkeen on aika miettiä miten voisit muuttaa elämääsi vähemmän kuormittavaksi. Muutos on usein pysyvä. Hyväksy mahdollinen taloudellisen tilanteen muutos. Pistä tärkeysjärjestys uusiksi. Ensin on oma terveys, sitten lapset jos niitä on. Lapsille ei voi itsestään antaa jos on liian huonossa kunnossa. Siksi sanon että ensin oma terveys.

Se että nyt tuntuu siltä ettet jaksa, on pysähtymisen paikka. Jos olet toivoton, hyväksy se. Hyväksy ettei tarvitse olla onnellinen tai täydellinen elämä. Elämän tarkoitus on jättää jälkeensä enemmän hyvää kuin pahaa. Onnellisuus on luxusta ja osittain myös väliaikaista.

Sängystä pääsee sitten myöhemmin ylös kun tekee itselleen rutiinit. Joka aamu on rutiinit, halusit nousta tai et. Teet tietyt toimet ja siitä sitten jatkat. Ulos menet sitten kun olet ensin päässyt sängystä ylös ja oppinut tekemään rutiinit päivittäin. Myöhemmin sitten menet ulos joka päivä. Edes kymmeneksi minuutiksi. Istut vaikka puiston penkillä.

Kovasti tsemppiä. Et ole yksin etkä ainoa.

Miksi ulos pitäisi mennä ilman mitään funktiota? Vain siksi, että pitäisi? Mutta miksi? Eikö olisi parempi mennä vaikka töihin? Sivusta

Sulla huono päivä?

Vierailija kirjoitti:

Halaus sulle AP sekä kaikille muillekin ketjuun eksyneille, samojen asioiden kanssa kamppaileville <3 I feel you.

Jo vuosia mulla on ollut mt-ongelmia. Mm. tosi pahasta syömishäiriöhelvetistä onnistuin nousemaan, joskin sairaus on edelleen osa elämääni enkä ole toipunut, mutta pahimman yli pääsin. Sen perässä on tullut ahdistuneisuus, sosiaalisten tilanteiden pelko ja paniikkihäiriö. Masennusta on ollut vuosia, siitä kaikki taisi alkaa. Nyt masennus on jälleen pahentunut.

Töissä olen vuosien varrella diagnooseista huolimatta ollut jaksamiseni mukaan. Viimeksi kesällä olin töissä, töissä joissa todella viihdyin. Kesällä olo oli vielä vähän parempi, mutta sitten työt loppuivat eikä uutta sopivaa ole vielä löytynyt. En ole edes varma, olenko tällä hetkellä työkykyinen. Tätä eivät sukulaiset ymmärrä kun utelevat työ- ja elämäntilanteestani. Monelle heistä sairauteni ovat humpuukia. Turha edes yrittää selittää 70v isoisälle, miksi en vain mene töihin. Vanhemmilleni pelkään olevani vain hirveä huoli ja häpeä, kun monien mielestä olen terve nuori nainen. Vain todella harva tietää miten syvällä tässä pahassa olossa todellisuudessa olen...

Ihan tavalliset arjen askareet tuntuvat liian raskailta. Saan kyllä revittyä itseni ylös sängystä jossain kohtaa päivää, mutta unirytmi on sekaisin ja usein nukun myöhään iltapäivään kun on jo pimeää. Todellisuus masentaa, tekee mieli vain nukkua tai sitten vain olen niin väsynyt, että on pakko nukkua.

Peseytyä jaksan, hiukset harjata ja joinain päivinä kevyt meikki, se vähän piristää. Kämpän pidän siistinä; siihen pystyn itseni pakottamaan, kun sotku ahdistaa liikaa. Lemmikeistä pidän huolen, niiden hyvinvointia en suostu riskeeraamaan. Jos en enää niistä huolehtia jaksaisi, soittaisin jonkun muun avuksi.

Itseni olen kuitenkin vain antanut vajota syvälle pahaan oloon. Tiedän, että lääkärissä pitäisi käydä, mutta en saa aikaiseksi. Sinne on myös lamaannuttavan vaikeaa päästä. Viimeksi kun kysyin apua mm. työelämää rajoittavaan ahdistuneisuuteen, lääkäri vain vähätteli.

Lähikauppaan jaksan juuri ja juuri liikkua, mutta sitäkin aina lykkään myöhään iltaan asti. Menen siis vasta kun on pakko. Ruoka maistuu huonosti, sitäkin väkisin alas ja sekin yleensä vasta myöhään illalla, kun olo on jo niin heikko, että on pakko syödä jotain. Alkoholia kuluu aivan liikaa. Sitä en vaan jotenkin osaa tai "jaksa saada aikaiseksi" lopettaa, kun mitäs muutakaan mulla tässä on? Pienessä hiprakassa on kivempi olla, mutta tietysti huoli omasta tissuttelusta ja rahankulusta sitten stressaa.

Niin usein mietin, että milloin ja miten musta tuli tällainen? Ennen niin reipas, tunnollinen ja energinen nuori nainen. Nyt vain varjo entisestä, lojuu kotona masentuneena eikä jaksa mitään. Elämä tuntuu merkityksettömältä ja tulevaisuus toivottomalta. :(

Tuttua vaikka tosin olenkin jo nuoren naisen sijaan keski-ikäinen täti joka ei jaksa enää edes siivota tai käydä siellä suihkussa vaan aivan sama. Alkoholia en käytä lainkaan (enkä muitakaan päihteitä)

Mä en myöskään tajua miten tästä elämästä tuli näin kamala.

Vierailija kirjoitti:

Maanantaina suihkussa? Mulla ennätys kolme kuukautta ilman naurettavia suihkuja ja en edes ole ollut koskaan masentunut.

Hyh hyh

kukamuumuka kirjoitti:

Kyllä nämä tämmöiset aloitukset tuntuvat vain provoilta. Ei kai kukaan tänne kirjoittele oikeasti jos on noin hankalassa tilanteessa? Suurin osa tämän palstan aloituksista on täyttä skeidaa.

Ilmeisesti sinulla on aina ollut kaikki hyvin. Monilta ihmisiltä puuttuu täysin käsitys esim siitä jos rahaa ei ole.

Vierailija kirjoitti:

En osaa mitään neuvoa antaa ap:lle, kun oon itse samassa liemessä ollut monta vuotta. Mutta tsemppiä täältä toivottelen!

Sadan tekemättömän asian lista kuulostaa tutulta, siitä vaan lamaantuu lisää, kun lista pitenee ja alkaa olla mahdoton. Ja eihän niitä ole pakko tehdä. Ne vain kuuluu siihen elämään, jota olisi halunnut elää... Ei vaan riitä voimat siihen. Täytyis oppia tyytymään ja löytämään iloa tästä nykyisestä. Vaan se kait on masennuksen ydinoire, että ei saa tyydytystä ja iloa oikeastaan mistään..

Ap:lta kysyisin, että syötkö niitä masennuslääkkeitä ja onko niistä ollut apua? Ootko saanut mt-polilta mitään keskusteluapua?

Ja vielä sanon, että mullekin tuli ekana mieleen kilpirauhasen vajaatoiminta noista sun oireista, onko sulta katsottu vain ne muutamat arvot vai kattavasti kaikki arvot? Joillakin kilpirauhanen tuottaa riittävästi kilpirauhashormonin esiastetta, mutta sitten keho ei pystykään muuntamaan sitä muotoon, jota solut pystyy käyttämään. Tämä kilpirauhashormoniongelma ei näy niitä tavanomaisimmissa kokeissa...

Jos ap jaksaa kyhätä jonkun väliaikaisen ilmaissähköpostiosoitteen, niin lupaan laittaa sulle postia! Välillä sitä aina toivoo, että vois viestitellä jonkun kohtalotoverin kanssa. Postia kuopan pohjalta toisen kuopan pohjalle...kiivetään yhdessä askelma ylemmäs?

Täällä yksi muunto-ongelmainen odottaa, että lääkärit ja Valvira tulisi järkiinsä. Egojen kiistahan tämä kilpirauhaskiista on. Vuosia tässä on jo maattu, kun ei toimivaa lääkitystä heru. 

Jos haluat vaihtaa ajatuksia, niin olisin kyllä mukana. Vertaistuki on korvaamatonta.

Ei ap

Vierailija kirjoitti:

kukamuumuka kirjoitti:

Kyllä nämä tämmöiset aloitukset tuntuvat vain provoilta. Ei kai kukaan tänne kirjoittele oikeasti jos on noin hankalassa tilanteessa? Suurin osa tämän palstan aloituksista on täyttä skeidaa.

Ilmeisesti sinulla on aina ollut kaikki hyvin. Monilta ihmisiltä puuttuu täysin käsitys esim siitä jos rahaa ei ole.

Totta. En käsitä mikä tästä tekisi provon. Tuon kirjoittaja on ollut koko elämänsä terve ja rahaa riittänyt.

Sen sijaan kun ei ole sitä toimintakykyä, niin ei ole myöskään työtuloa. Eikä ole puolisoa maksamassa, eikä sosiaalitoimistosta saa edes harkinnanvaraista ttt. 

Miten tässä rämpii eteenpäin, kun käteen jää reilu 400 vuokran jälkeen? Ei siis mitään 530 tai 570.

Tämä nyt vaan on tilanne täällä hyvinvointi Suomessa. Joskus totuus on tarua ihmeellisempää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

on

Vierailija kirjoitti:

On tässä kirjoittamisessa joku taika, tai siinä, että tsemppaatte. Päätin nousta tänään ylös, käydä suihkussa äskön, jossa hoin ääneen, että mitä helvettiä tässä pitäisi nyt tehdä. Mitä minä teen, että nousen taas elämään, tulisi edes joku vastaus tai oivallus itselleni. Yritän saada kiinni ja huutaa, että miten täältä noustaan ylös. En enää tunnista itseäni, naama on turvonnut kuten koko keho muutenkin. 

Äiti päivitteli miten on mahdollista, että olen lihonut niin paljon kun soiteltiin. Sanoin, että kun en jaksa liikkua, syön epäterveellisesti kun en jaksa laittaa ruokaa kuin vain silloin tällöin hyvinä päivinä. 

Onhan se totta, että vaikuttaa sekin mielialaan ja jaksamiseen kun vain lihoo. Kahdessa vuodessa tullut niin paljon, että en kehtaa kertoa ja hävettää kulkea missään. En jaksa edes vaatteita itselleni hankkia lisää. 

Häpeän tätä tilannetta niin paljon. 

No sain siivottua, koti on ollut pommin jäljiltä, nyt tiskikone ja pesukone on päällä sentään. 

Mitä mieltä olette hormonikierukasta? Otin sen muutama vuosi sitten. On tässä elämässä paljon ikäviä asioita tapahtunut, joten sinänsä ihan vain uupumus/masennuskin on helppo ja todennäköinen diagnoosi. Joskus epäilen kuitenkin fyysistä vaivaa. Eihän tämä ole normaalia, että ihminen vain jää makaamaan ja menettää otteensa elämään näin nuorenakin, kun pitäisi olla parhaimmillaan ja suunnitella omaa elämäänsä. Joskus tuntuu silkalta painajaiselta koko tilanne ja sitä toivoisi heräävänsä tästä, että ei tämä olekaan totta mitä tässä on tapahtunut. 

-ap 

Tilaa aika lääkärille.

Ainakin kilpirauhasen vajaatoiminta pitää sulkea pois - ja muutama muukin asia siinä sivussa.

Ne on tutkittu aikaisemmin. Lääkärille meno on aina sitä samaa, eli sairaslomaa ja masennuslääkkeitä. Loppuun lääkäri sanoi vielä viimeksi, että "Älä jää yksin." Siinäpä se. Olen ihan kyllästynyt tähän tilanteeseen. -ap 

Onko oikeasti mietitty, paljonko sun masennuslääkkeet vaikuttaneet ja onko kyseessä positiiviset vai negatiiviset vaikutukset? Luin aikanaan et ssri lääkkeet aiheuttaa tosi pahoja oireita osalle, jopa pahimmillaan itsetuhoisuutta. Myös rauta arvot ja ferritiini on toivottavasti tarkastettu, koska raudan puute on usein tosi suuren väsymyksen ja voimattomuuden tuoja.

Ota yhteys noihin keskusteluapu tahoihin niin voit löytää sitä kautta vastaavassa tilanteessa olevia, et voisitte tsemppaa toisianne yhdessä.

Olet tärkeä ja rakas ihminen monille. Juttele heidän kanssaan ja miettikää yhdessä sulle mahdollisuuksia apuun. Yx vaihtoehto, en tiedä ikääsi, mut voisitko pahimman väsymyksen yli pääsyn ajaksi muuttaa yhteen vanhempien, kaverin, sukulaisen, ystävän...kanssa?

Yksin olo on kaikista pahinta ku ei ketään jokapäiväisessä elämässä tukemassa, yhdessä tekemässä, tsemppaamassa...

Tsemppiä, pääset tilanteesta yli, kunhan saat tarvittavan avun ja tuen. Sen, mitä me kaikki tarvitaan ja ansaitaan, kukaan ei pärjää pelkästään yksin. Sun pitää saada joku sun lähelle arkeen. Vanhempi, sisarus, ystävä, tukihenkilö...?

Kyllä nouset tuosta tilanteesta ku haet, vaadit ja saat tukea ja apua jotka sulle kuuluu. Kaikkea hyvää ja voimia Sinulle. Päivä päivältä pikkuhiljaa tilanne alkaa tuen ja avun myötä muuttua valoisammaksi ja saat voimia.

Itseäni masentaa lähinnä kerrostaloasunto jonka ostin muutama vuosi sitten.

Talo paljastui sellaiseksi paperiseinä taloksi vasta myöhemmin.

Osa naapureista sellaisia äänistä provosoituvia.

Jos rikastuisi vähän enemmän niin voisi ostaa jostain paremman.

Vierailija kirjoitti:

Kilpirauhasen vajaatoiminta?

Poistaisin ehkä sen hormaalisen ehkäisynkin, jos se on aikaansaanut jotain. Miksi se on sulla, harrastatko seksiä vai mistä se on tullut?

Jos apllä on runsaat ja kivuliaat kuukautiset, ei kannata hormonikierukkaa poistaa koska elimistö joutuu hirmuiselle koetukselle runsaasta verenluovutuksesta. Johan hemoglobiinikin heittelee siinä joten pakosti vaikuttaa yleisvireeseen ja jaksamiseen.

Tsempit täältä aplle ja etähali! Oot saanut hyviä neuvoja. Kilppariarvo kannattaa tutkituttaa ja heitä ne to do-listat huitsin kuikkaan. Ole armollinen itsellesi.

AP, olin neljä vuotta sitten sun tilanteessa, tosin mulla on noita kausia elämään mahtunut jo kolme. Aina mennyt hetken paremmin, kunnes mopo lähtenyt käsistä. Mitään työpaikkaa en ole onnistunut pitämään siitä syystä.

Aloin ulkoilmaan, meditoimaan ja arvostamaan pienen pientäkin suoritusta päivän aikana. Viikko viikolta pystyin parempaan, joskus tuli takapakkia, ja tuli taas ryvettyä, mutta joka kerta sieltä saastasta nouseminen tuli helpommaksi.

Aluksi jutut oli tosi pieniä, kuten muutaman roskan kerääminen, tiskit koneeseen, 3 viikkoa narulla roikkuneet pyykit kaappiin. Iso voitto oli myös kaupassa käynti tai roskien vienti.

Älä mieti sotkua, vaan mieti sitä, mikä on puhdasta ja elää. Keskity niihin, niin kutsut valoa synkkyyden sijaan. Ulkoilu auttaa. Ei se aluksi minullakaan herkkua ollut, mutta nyt voin sanoa nauttivani jopa tästä pakkasesta.

Nyt voin ylpeänä kertoa aloittavani päivätyön. Aluksi tein yhden työvuoron, sitten pikkuhiljaa lisää. Nyt olen jo pari kuukautta tehnyt töitä joka päivä ja siivonnut ainakin jotenkin. Suihkussa käyn aina, kun menen ihmisten ilmoille.

Pieni teko kerrallaan, on tähän tultu.

Neljä vuotta sitten makasin sängyssä ja mietin jäisikö kukaan kaipaamaan.

Henkinen itäinen kirjallisuus oli minulla avuksi.

Vierailija kirjoitti:

AP, olin neljä vuotta sitten sun tilanteessa, tosin mulla on noita kausia elämään mahtunut jo kolme. Aina mennyt hetken paremmin, kunnes mopo lähtenyt käsistä. Mitään työpaikkaa en ole onnistunut pitämään siitä syystä.

Aloin ulkoilmaan, meditoimaan ja arvostamaan pienen pientäkin suoritusta päivän aikana. Viikko viikolta pystyin parempaan, joskus tuli takapakkia, ja tuli taas ryvettyä, mutta joka kerta sieltä saastasta nouseminen tuli helpommaksi.

Aluksi jutut oli tosi pieniä, kuten muutaman roskan kerääminen, tiskit koneeseen, 3 viikkoa narulla roikkuneet pyykit kaappiin. Iso voitto oli myös kaupassa käynti tai roskien vienti.

Älä mieti sotkua, vaan mieti sitä, mikä on puhdasta ja elää. Keskity niihin, niin kutsut valoa synkkyyden sijaan. Ulkoilu auttaa. Ei se aluksi minullakaan herkkua ollut, mutta nyt voin sanoa nauttivani jopa tästä pakkasesta.

Nyt voin ylpeänä kertoa aloittavani päivätyön. Aluksi tein yhden työvuoron, sitten pikkuhiljaa lisää. Nyt olen jo pari kuukautta tehnyt töitä joka päivä ja siivonnut ainakin jotenkin. Suihkussa käyn aina, kun menen ihmisten ilmoille.

Pieni teko kerrallaan, on tähän tultu.

Neljä vuotta sitten makasin sängyssä ja mietin jäisikö kukaan kaipaamaan.

Henkinen itäinen kirjallisuus oli minulla avuksi.

Iso työ oli myös siinä, että sain itseni uskomaan. En uskonut itseeni yhtään, ja ajattelin, että muut näkevät minut samoin kun itse näin itseni. Nykyään arvostan omaa panostani elämässä, ja se ei ole mulle mikään ongelma, vaikka joku mua pahalla silmällä katsoisikin.

Sama

Jos nyt itsekin kirjoitan ketjuun. Itselläkin on tuttua se etten meinaa saada asioita tehtyä. Varsinkin siivous on sellainen asia. Ruokaa jaksan jotenkin tehdä, kun monesti syömme äitini kanssa yhdessä. Hän tulee luokseni syömään esim töiden jälkeen. Tämä on yksi syy tehdä ruokaa. Toki rahat on todella vähissä minullakin. Silti yritän jotain aina laittaa.

Nyt minulla on pyykkien pesu jäänyt tekemättä. En vaan millään toimerru siihen. Pitäisi nyt viimein se asia hoitaa pois. Pesen yleensä pyykit käsin joten se tuntuu työläältä. Tähän liittyen itselle tulee se mieleen, että aiemmin ollessani kouluissa katsoin aina melko siistit vaatteet päälleni. En koskaan ole paljon meikannut, mutta muuten olin huolellinen vaatteissani. Nykyisin, kun en käy oikein missään niin ei tule vaatteita paljon mietittyä. Monesti surullinen olo jos omaan parempia vaatteita ja niille ei ole käyttöä tai juhlavaateiden "turhuus" surettaa, kun en käytä niitä koskaan missään. Ei tule kutsuja juhliin ja olen muutenkin ilman ystäviä. Yksinäinen hyvin nuoresta asti, vaikka alle 30 vasta olen.

Olen tänä talvena nauttinut siitä, kun voin melko hyvin. Minulla meni unettomuudesta ja ahdistuksessa kaksi edellistä talvea. Ensimmäinen talvi ehkä niissä ajatuksissa, että elämäni menee hukkaan ja menneisyyden asiat kuten kiusaaminen olivat mielessä. Sitten, kun vihdoin aloitin yhden koulutuksen niin stressasin sitä niin paljon ja tein liikaakin sen eteen niin seuraavana talvena olinkin sitten jo uupunut. Unettomuus palasi myös. Näin jäivät ne joulut välistä. Tuttua on myös tuo, ettei ruoka silloin maita. Nyt pystyn sentään syömään ja kiva syödä niin, että ruoka taas maistuu. Nukkuminen sellaista vaihtelevaa. Tarkkana saa olla, mutta sentään nukun nyt. Tämäkin hyvä asia, kun miettii edellisiä talvia.

Tuohon jaksamiseen pitää se kirjoittaa vielä, että jaan kyllä sen ajatuksen etten jaksa paljon mitään jos vertaa muihin. Joku parin tunnin ostosreissu on jo uuvuttava. Nykyisin olen silti mieluummin väsyneempi kuin levoton ja ahdistunut. Ulkoiluun pitää se kirjoittaa, että minun on vaan pakko päästä ulos joka päivä. Olen aina paljon ulkona. Jouduin yhtenä syksynä jalkani vuoksi lopettamaan liikunnan viikkojen ajaksi ja sen takia mieliala laski ja unettomuus paheni. Näin olen ahdistuksen keskellä tai unettoman yön jälkeen vaan pakottanut itseni ulos. Ymmärrän, ettei kaikki ulkoilua kaipaa tai jaksa lähteä. Minun vaan täytyy.

Jos mietin elämääni niin en ajatellut olevani itsekään tässä iässä lähes syrjäytynyt. Lukion jälkeen elämäni on vaan mennyt hyvin hiljaiselon merkeissä. Koira oli aiemmin. Nyt ei sitäkään enää. Ajattelin aika kuinka opiskelen paljon. Nyt en oikein enää usko siihen ajatukseen. Välillä olen kokeissa käynyt, mutta en tiedä olisiko minusta siihen stressiin. Nyt pitäisi edes amistutkinto saada loppuun joskus. Työkokemuksesta ei kannata edes puhua. Jännitän itsekin monesti kaikkea ja en viihdy enää muiden joukossa. Silti olen yksinäinen. Harvat läheiset eivät ymmärrä tilannettani. Tällä hetkellä kaikki on ihan hyvin. Mietin monesti ettei muille ehkä riittäisi se, että käy kerran viikossa kaupassa ja ulkoilee päivittäin ja asuu niin syrjässä, että harvoin näkee ketään. Joskus suren itsekin sitä, että elämäni menee näin. Silti en kestä enää mitään kovin sosiaalistakaan elämää. Kaipaan rauhaa ja sellaista tasaisuutta elämään. Silloin pärjään jotenkin. Elämää vasn ei oikein kunnolla eletä eteenpäin tällä tyylillä. Se välillä hävettää. Toisaalta en kaipaa mitään erikoista. Ehkä kadun tätä liian viestiä, mutta kirjoitin sen nyt kuitenkin.