Käykö teidän vanhemmat teillä kylässä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja ymmärrän, ettei arkena töiden jälkeen välttämättä viitsi tulla, mutta onhan viikonloput ja tiedän heidän olevan ihan vaan kotona ja ei 30 km matkan päähän tarvitse mitään koko päivän kestävää kyläilyä. Ap

Työelämä ottaa monista nuoremmistakin mehut pois, saati kuusikymppiseltä.

Kyllä kyllä, mutta niinkö pahasti, ettei tyyliin kerran kolmessa kuukaudessa la/su jaksa poiketa 30 km päässä tyttären luona? Ap

Eivät käy ja sen vuoksi ei meidänkään perhe enää vieraile heidän luonaan. Kahdenkymmenen vuoden aikana he eivät koskaan ole tulleet edes kutsusta meille kylään. Me sen sijaan olemme aiemmin vierailleet heillä lähes viikottain. Nyt on jatkuva kitinä "miksi ette käy meidän luona enää kylässä" Syyn olemme kyllä kertoneet monesti, mutta kitinä jatkuu.

He ovat hyväkuntoisia kuusikymppisiä ja silti meidän ruuhkavuosia elävien työssäkäyvien jälkeläisten pitäisi harva se päivä pakata lapset autoon ja ajaa heille sen sijaan että he hurauttaisivat itse meille kahville.

Joulunakin voisin hoitaa tarjoilut, jos he tulisivat meille, mutta ei kun "tulkaa te meille" Ei tulla.

Miehen vanhemmat asuivat eläessään noin kilometrin päässä, mutta eivät käyneet kuin ehkä pari kertaa vuodessa. Heillä ei ollut ajokorttia, eikä jalat olleet siinä kunnossa, että olisivat tulleet pyörällä/kävellen. Lasten synttäreillä/jouluna kävivät, kun kuskattiin. Mutta. Mies kävi lähes JOKA päivä kotonaan. Ja jos ei käynyt, tuli ihmettelevä soitto, oletko jostain suuttunut, kun et ole tullut käymään. Samoin käytiin kahdestaan/perheenä ainakin pari kertaa viikossa. 

Omat vanhemmat asuvat erillään, äidillä matkaa meille noin 15 km, isällä 18 km. Äiti käy ehkä 6 kertaa vuodessa meillä, isä ehkä kaksi. 

Äidin luona käydään kuitenkin kerran viikossa (yleensä sunnuntaisin), mutta isän luo ei ole asiaa kuin kutsusta. Harvoin kutsutaan, viimeksi ollaan oltu heillä joskus ennen koronaa. 

Vierailija kirjoitti:

Eivät käy ja sen vuoksi ei meidänkään perhe enää vieraile heidän luonaan. Kahdenkymmenen vuoden aikana he eivät koskaan ole tulleet edes kutsusta meille kylään. Me sen sijaan olemme aiemmin vierailleet heillä lähes viikottain. Nyt on jatkuva kitinä "miksi ette käy meidän luona enää kylässä" Syyn olemme kyllä kertoneet monesti, mutta kitinä jatkuu.

He ovat hyväkuntoisia kuusikymppisiä ja silti meidän ruuhkavuosia elävien työssäkäyvien jälkeläisten pitäisi harva se päivä pakata lapset autoon ja ajaa heille sen sijaan että he hurauttaisivat itse meille kahville.

Joulunakin voisin hoitaa tarjoilut, jos he tulisivat meille, mutta ei kun "tulkaa te meille" Ei tulla.

Ajattelin ottaa saman asenteen. Käydään myös vain ne "pakolliset" eli merkkipäivät ja äitien-/isänpäivät. Muuten saavat olla kotona rauhassa. En ymmärrä miksi kuvittelevat, että meillä olisi yhtään helpompi lähteä heille... Ap

Kyllä vanhemmat käyvät meillä.

Joka kerta, kun kaupungissa käyvät.

He asuvat maaseudulla ja me lähikaupungissa.

Yleensä käyvät lauantaisin, samalla kun käyvät ostoksilla ja kun silloin on koko perhe kotona, arkisin olemme töissä, ja toinen lapsi koulussa ja toinen päiväkodissa.

Erikseen sitten tietenkin lasten syntymäpäivillä.

Miehen vanhemmat asuvat samassa kaupungissa, käyvät ihan useasti pistäytymässä vain.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja ymmärrän, ettei arkena töiden jälkeen välttämättä viitsi tulla, mutta onhan viikonloput ja tiedän heidän olevan ihan vaan kotona ja ei 30 km matkan päähän tarvitse mitään koko päivän kestävää kyläilyä. Ap

Työelämä ottaa monista nuoremmistakin mehut pois, saati kuusikymppiseltä.

Kyllä kyllä, mutta niinkö pahasti, ettei tyyliin kerran kolmessa kuukaudessa la/su jaksa poiketa 30 km päässä tyttären luona? Ap

Miksi teet tästä näin ison asian? Se on aika tavallista, että vanhemmat ei välitä kyläillä lapsillaan, vaan odottavat että lapset kyläilevät heillä. Periytyy varmaan sieltä jostain maatilamenneisyydestä, jolloin mökin mummut ja papat ei juuri poistuneet tilaltaan kuin kirkkoon ja lähikauppaan. Monet nykyaikaistakin elämää eläneet vanhemmiten palaa noihin heidän omasta lapsuudesta tuttuihin kuvioihin ja viihtyvät lähinnä kotosalla.

Omat vanhempani on olleet tuollaisia eläköitymisestä asti myös, mutta ei se minua haittaa. Meillä on oikein hyvät välit ja käymme siellä noin kerran kuukaudessa (matkaa 200 km). En oleta, että lapsen ja vanhempien suhteessa täytyy vierailujen olla vastavuoroisia.

Mielenkiintoinen keskustelu.

Mieheni on kotoisin Keski-Euroopasta, ja tulee vanhasta sivistyssuvusta. Itse olen tyypillinen suomalainen, eli vanhempani ovat pikkuisista maaseutupitäjistä, jossa kulttuuri on pöyrinyt kirkonmenojen ja maanviljelyksen ympärillä. Vaikka he ovat muuttaneet maaseudun tyhjetessä kaupunkiin opiskelemaan, elämäntavat noudattavat isolta osalta sitä kotoa opittua.

Siinä missä miehen vanhemmat käyvät joka viikonloppu seurassa oopperassa, ravintolaillallisilla tai kutsuvat tuttavia ja sukulaisia kotiin syömään hyvin viinin parissa, minun vanhemmat käyvät pilkillä ja saunassa ja ehkä jouluna kahdestaan konsertissa.

Miehen vanhemmat lentävät mielellään viikonlopuksi Suomeen päästäkseen meille syömään, mutta jos kutsun omat vanhempani meille ihan vaan kylään, he eivät yleensä halua tulla. "Ehkä helpompi teillekin että ei nyt iltaa myöten tulla teitä häiritsemään."/"Meillä on sunnuntaina puutöitä niin ehkä se on helpompi että ei nyt lähdetä ajelemaan."/"Eikö se ole vähän myöhäistä ruveta iltakuudelta syömään."

Jos taas meillä on jotain ongelmaa, minun vanhempani ovat viivana paikalla. Tulevat vaikka keskellä yötä, jos meillä on jotain missä tarvitaan työvoimaa avuksi. Miehen vanhemmat eivät taas koskaan tarjoudu auttamaan tällaisissa, he ovat tottuneet hoitamaan asiat rahalla.

Ymmärrän nykyään molempia tosi hyvin. Miehelle oli etenkin alussa todella vaikeaa, että appivanhemmat eivät itse ole kärkkymässä meille kylään. Mies luuli, että hänestä ei pidetä, ja hänelle syntyi ihan vakavissaan sellainen kuva että vanhempani eivät ole meistä yhtään kiinnostuneita. Itseänikin jossain kohtaa ärsytti kun yritin kehittää jotain fuusiokulttuuria. Ymmärrän kuitenkin nyt, että vanhempani elävät aika paljon vielä sen agraariyhteiskunnan tyylillä, jossas elämää määrittelevät pakolliset työt ja auringonvalo. He eivät omassa elämässään ole oppineet illanistujaisista samalla tavalla. Eihän noissa yhteiskunnissa kyläilty, kaikilla oli karjaa ja jäähtyvät pirtit joita ei voinut jättää itsekseen.

Silti olen jatkanut kutsumista. On ollut joka tapauksessa kiva luoda uusia perinteitä ja tavata omia vanhempia myös ilman jotain työtä. Kun jaksoi yrittää, hekin ovat lämmenneet tällaiselle ja nykyään he käyvät meillä välillä ihan ilman "kunnon syytä".

Ehkä vaan menet, etkä mieti kuka käy tai kenen pitäisi.

Ei kannata marttyyriksi ruveta. Se vie paljon enemmän energiaa kuin se, että köy itse tai pakkaaporukan autoon ja menee. Tai käy puolison kanssa.

Enemmän se vatvominen vie sinulta energiaa. Sinusta oisi kiva tavata vanhempiasi? Tee sitten siitä totta.

Mitä sinä haluat?

Käyn kyllä tyttäreni luona, välillä useammin, välillä harvemmin. Välimatkaa nafti 200 km.   Nyt kun taas työmatkat ovat lisääntyneet, saatamme myös työmatkani  yhteydessä käydä syömässä/kahvilla tms., jolloin en varsinaisesti kyläile hänen luonaan, mutta käymme kyllä kyläilemässäkin ihan varta vasten.

Kyllä, käytännössä nähdään melkein viikoittain. Vanhempani käyvät useimmiten meillä. Välimatkaa on noin 80 kilometriä. Appivanhemmatkin käyvät noin 6-8 kertaa vuodessa, vaikka heillä välimatkaa on jo nelisen sataa kilsaa. Meillä on mukavaa yhdessä ja minusta on ihana seurata lasten ja isovanhempien vuorovaikutusta. Meillä isovanhemmat ovat vieraina, kun käyvät. Emme siis laita heitä talkootöihin, kuten esimerkiksi naapurustossa useampi perhe tuntuu tekevän. 

Äiti asuu 2km päässä meistä ja on käynyt yhden kerran kylässä. Muutimme nykyiseen asuntoon 6vuotta sitten. Uteliaisuuttaan tuli katsomaan. Isäni ei ole käynyt meillä koskaan vaikka samassa kaupungissa asummekin. En kyllä varsinaisesti ole häntä vartavasten kutsunutkaan kylään. Itseäni ei ole pahemmin haitannut. Menen itse heille kylään jos haluan.

Vierailija kirjoitti:

Ehkä vaan menet, etkä mieti kuka käy tai kenen pitäisi.

Ei kannata marttyyriksi ruveta. Se vie paljon enemmän energiaa kuin se, että köy itse tai pakkaaporukan autoon ja menee. Tai käy puolison kanssa.

Enemmän se vatvominen vie sinulta energiaa. Sinusta oisi kiva tavata vanhempiasi? Tee sitten siitä totta.

Mitä sinä haluat?

En ole ap, mutta ymmärrän kyllä hyvin ap:ta.  Ja olen itse se n. 60-vuotias äiti.  Roolit muuttuvat erilaisiksi, kun/jos se "lapsi" aina kyläilee vanhemmillaan. On kiva kyläillä omien lastensa luona, roolit ovat erilaiset. 

Miehen äidin luona aina pitäisi vierailla, välimatka 25 km, ja hän olisi ihan pystyvä kulkemaan. Mutta kun ei niin ei.  Vastavuoroisuus olisi kivaa, eikä sen tarvitsisi olla vuorotellen, mutta edes joskus.

Eikös vauvailijoille ole ihan normaalia,  että omia vanhempia vihataan yli kaiken?!  Eipä ihme etteivät aloittajan vanhemmat viitsi tulla  haukuttaviksi aloittajan luo. 

Palstan mammat ovat kaikesta katkeria vanhemmilleen, perheet ilmeisesti sekä lapsuudessa,  että nykyään wt-perheitä alusta loppuun.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja ymmärrän, ettei arkena töiden jälkeen välttämättä viitsi tulla, mutta onhan viikonloput ja tiedän heidän olevan ihan vaan kotona ja ei 30 km matkan päähän tarvitse mitään koko päivän kestävää kyläilyä. Ap

Työelämä ottaa monista nuoremmistakin mehut pois, saati kuusikymppiseltä.

Kyllä kyllä, mutta niinkö pahasti, ettei tyyliin kerran kolmessa kuukaudessa la/su jaksa poiketa 30 km päässä tyttären luona? Ap

Miksi teet tästä näin ison asian? Se on aika tavallista, että vanhemmat ei välitä kyläillä lapsillaan, vaan odottavat että lapset kyläilevät heillä. Periytyy varmaan sieltä jostain maatilamenneisyydestä, jolloin mökin mummut ja papat ei juuri poistuneet tilaltaan kuin kirkkoon ja lähikauppaan. Monet nykyaikaistakin elämää eläneet vanhemmiten palaa noihin heidän omasta lapsuudesta tuttuihin kuvioihin ja viihtyvät lähinnä kotosalla.

Omat vanhempani on olleet tuollaisia eläköitymisestä asti myös, mutta ei se minua haittaa. Meillä on oikein hyvät välit ja käymme siellä noin kerran kuukaudessa (matkaa 200 km). En oleta, että lapsen ja vanhempien suhteessa täytyy vierailujen olla vastavuoroisia.

Ei ole mitään maatilamenneisyyttä. Mutta tuntuu vaan pahalta, kun heitä ei kiinnosta ja ihmettelen miten kuvittelevat meille olevan yhtään sen helpompaa lähteä heille lasten kanssa!? Ollaan työssäkäyviä ihmisiä, eletään ruuhkavuosia ja on kiireet ja stressit meilläkin. No, annan asian olla ja nimenomaan nähdään vaan pakolliset puolin ja toisin. Ap

Välimatkaa noin 25 kilometriä. Vanhemmat käy luonani juuri koskaan. Mutta jostain syystä äiti kinuaa jatkuvasti käymään heidän luonaan. Ja usein myös kinuaa, että yöpyisin siellä. 

Molemmat kuolleet joten eivät käy kylässä.

Vierailija kirjoitti:

Eikös vauvailijoille ole ihan normaalia,  että omia vanhempia vihataan yli kaiken?!  Eipä ihme etteivät aloittajan vanhemmat viitsi tulla  haukuttaviksi aloittajan luo. 

Palstan mammat ovat kaikesta katkeria vanhemmilleen, perheet ilmeisesti sekä lapsuudessa,  että nykyään wt-perheitä alusta loppuun.

Vai haukuttavaksi ja oikein wt-perheitä. Joopa joo. Aina olen ollut mielinkielin heitä kohtaan, vaikka olisi ollut varmaan aihetta haukkuakin. He eivät tule, koska heitä vaan ei kiinnosta ja toki siitä tulee pahamieli, kun ei todellakaan ole ollut mitään riitoja tms. Ap

Isäni harvensi kyläilyjä siitä hetkestä alkaen, kun äitipuoleni jäi eläkkeelle myös ja vahtii isän menoja. Isä käy ehkä kerran kolmessa kuussa pihalla kääntymässä. Siis melkein kirjaimellisesti, ei edes tule sisälle. 

Äitini varmaan olisi käynyt, jos olisi ollut normaali ihminen. Selvinpäin hän olikin melkein normaali, ja piipahteli silloin tällöin kun molemmat asuttiin vielä kotikaupunkimme keskustassa. Sittemmin muutin taajamaan, ja äidin juominen paheni niin, ettei hän ollut enää tervetullut. Hän kuoli vuosi sitten. 

Kumpikaan ei käynyt silloin, kun muutin 80km päähän opiskelemaan. Eivät kertaakaan. Vertailuna mieheni vanhemmat, jotka ovat vierailleet lastensa jokaisessa kodissa, myös ulkomailla opiskelukämpissä. 

Mun äiti on käynyt kylässä ehkä kolme kertaa ja edellisestä kerrasta on yli viisi vuotta. Isä käy kylässä ehkä kerran vuodessa. 

Omien vanhempien kanssa välit olleet poikki 20 vuotta (moniongelmaisia, jättivät minut lastenkotiin aikanaan). Miehen vanhemmista vain äiti käy ja hänkin hyvin harvoin, matkaa on 120 km. Lasten synttäreillä käy maksimissaan. Synttärit järjestetään usein miehen vanhemmilla, jottei heidän tarvitse lähteä mihinkään ja lapsemme saavat kokemuksen, että isovanhemmat välittävät. Vaikkeivät oikeasti välitäkään.

Miehen äiti kävi viimeksi kesällä ja nähtiin nopeasti kaupungilla. Hän tuli kyllä kaupunkiin jo edellisenä iltana, mutta halusi viettää aikansa kulttuuririennossa ja täällä asuvan ystävänsä luona, meitä näki vain pikaisesti.