Lue keskustelun säännöt.
Käykö teidän vanhemmat teillä kylässä?
13.12.2022 |
10 vuoden aikana vanhempani ovat käyneet meillä tasan 4 kertaa. Lapsen ristiäisissä ja synttäreillä. Olen kutsunut muutenkin, mutta tulee jotain turhaa selitystä "katsotaan", "ei me varmaan nyt jakseta tulla, katsotaan joku muu kerta". Välimatkaa 30 km. Ollaan vierailtu heillä, mutta ollaan nyt päätetty, että ei mekään viitsitä vaivautua. Kyseessä siis hyväkuntoiset n. 60v. ihmiset, joista toinen vielä työelämässä. Mistä tällainen käytös kumpuaa? Eivät muutenkaan liihota missään sen kummemmin vapaa-ajalla, mutta onhan se erikoista, ettei oman lapsen luonakaan vierailla kuin ns. pakolliset.
Kommentit (93)
Vierailija kirjoitti:
Käyvät lapsen synttäreillä ja minun synttäreilläni. Äiti saattaa käydä ohikulkumatkalla tuomassa jotain tms, pikavisiitillä. Välimatkaa 25km.
Me käymme melkein viikottain heillä, saatetaan olla useampikin tunti. Oleillaan siellä rennosti. Mitään vastaavaa ei ole toiseen suuntaan. Meille on kuulemma niin pitkä matka (niin, toiseen suuntaanhan matka onkin jotenkin lyhyempi?) ja kerrostalossa on ahdasta ja hankalaa (asumme kolmiossa eli ihan ok asunto). Parvekekin on jos kesällä haluaisi olla siellä. On istumapaikkoja kaikille ja niin pois päin.
Mua kyllä kyrsii, kun aina vingutaan miten pitkä matka meille on. 25km. Ja sen ajaa alle puolessa tunnissa.
Minä tunnustan, että koska olen tottunut asumaan väljästi viileässä omakotitalossa, kerrostaloasunnot tuntuvat tosi kuumilta ja kuivilta, tulee nopeasti hiki ja henkeä alkaa ahdistaa. En voi sille mitään. Kyläilen kyllä yhden ystäväni luona säännöllisesti, mutta koetan aina ehdottaa heti kahvien jälkeen kävelyä läheisessä puistossa tai reissua läheiselle torille. Todennäköisesti olisin teilläkin mieluiten siellä parvekkeella, mutta olisiko siellä yksin sitten niin mukavaa kovin kauan istuskella?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tytär kutsuu itsensä 1-2 kertaa vuodessa kylään, hänen luonaan olen käynyt kerran (kutsuin itse itseni) viimeisen 20 vuoden aikana. No, ei tupata, kun ei kiinnosta kutsua!
Vanhemmillani (nyt jo onneksi kuolleet) en käynyt, ei kutsuttu enkä kutsunut itse itseäni "kiitos" äitini käytöksen.
He kyllä kutsuivat itsensä luokseni yöpymään aina matkatessaan talveksi etelään ja pois tulleessaan, kunnes minulle riitti enkä enää ottanut heitä vastaan kritisoimaan/haukkumaan minua (meni henkilökohtaisuuksiin) ja tapaani hoitaa kotiani.
En pidä tavasta kutsua itse itsensä, mutta tyttärelle en kehtaa sanoa EI, vaikka monesti ottaa päähän, kun erakkoluonteena haluaisin vain nyhjätä yksikseni.
Olet varmaan tyttärellesi yhtä ihana äiti kuin sinun äitisi.
Todistettavasti parempi, kun hän haluaa minua tavata.
Vierailija kirjoitti:
Eivät käy, mutta vinkuvat miksei käydä heillä kylässä. Matka on saman verran molempiin suuntiin, mutta meidän työssä käyvien, taloa remontoivien, ruuhkavuosia elävien pitäisi tuhlata vähäinen vapaa-aika reissaamiseen, kun hyväkuntoiset, muuten ympäriinsä reissaavat eläkeläiset eivät meille ehdi.
Sama fiilis mullakin. Meidän pitäisi aina vierailla heillä. Käyn kokopäivätyössä ja olen yksinhuoltaja, työmatkoihin menee puolisen tuntia suuntaansa. Mutta tottakai minä jaksan ajella heille, he eivät koskaan meille.
Tämä kismittää erityisesti siksi, että veljeni asuu tavallaan meidän puolivälissä. Veljen luokse on vanhemmiltani 15 min matka, meille 25 min. Veljen luokse ei ole mitään ongelmaa ajaa, koska "se on niin lähellä". Ja me asumme sitten ihan mahdottoman kaukana. Ajelevat kyllä kaupunkiin asioille ihan viikottain muuten.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyvät lapsen synttäreillä ja minun synttäreilläni. Äiti saattaa käydä ohikulkumatkalla tuomassa jotain tms, pikavisiitillä. Välimatkaa 25km.
Me käymme melkein viikottain heillä, saatetaan olla useampikin tunti. Oleillaan siellä rennosti. Mitään vastaavaa ei ole toiseen suuntaan. Meille on kuulemma niin pitkä matka (niin, toiseen suuntaanhan matka onkin jotenkin lyhyempi?) ja kerrostalossa on ahdasta ja hankalaa (asumme kolmiossa eli ihan ok asunto). Parvekekin on jos kesällä haluaisi olla siellä. On istumapaikkoja kaikille ja niin pois päin.
Mua kyllä kyrsii, kun aina vingutaan miten pitkä matka meille on. 25km. Ja sen ajaa alle puolessa tunnissa.
Minä tunnustan, että koska olen tottunut asumaan väljästi viileässä omakotitalossa, kerrostaloasunnot tuntuvat tosi kuumilta ja kuivilta, tulee nopeasti hiki ja henkeä alkaa ahdistaa. En voi sille mitään. Kyläilen kyllä yhden ystäväni luona säännöllisesti, mutta koetan aina ehdottaa heti kahvien jälkeen kävelyä läheisessä puistossa tai reissua läheiselle torille. Todennäköisesti olisin teilläkin mieluiten siellä parvekkeella, mutta olisiko siellä yksin sitten niin mukavaa kovin kauan istuskella?
Juu, siis tiedostan tämän kyllä että kerrostaloissa on usein kuuma. En haluaisi kesällä olla itsekään meillä. Mutta hellekausien ulkopuolella meillä on noin 22 astetta. Kärsin itse kuumuudesta ja laitan patterit päälle vasta kunnon pakkasilla. Ottaa vaan ne villapaidat ja toppahousut pois niin on mukavampi olla. (Vanhempani siis ovat kotonaan aina useita vaatekerroksia päällään.)
Ja tämä tuli nyt siis etenkin taas pinnalle, kun oli jouluasioista kyse. Soitin viikonloppuna äidille, että tulisivatko he jouluna meille jonain päivänä. Ajateltiin, että oltaisiin pitkästä aikaa ihan kotona, kun hetken on taas joulut menneet anoppilassa, vanhemmillani tai miehen siskon luona. Vastaus oli jotakuinkin "eei kaai, kaai me kotona ihan vaan ollaan". Olin vaan, että ok ja sanoin myös, että tuskin lähdemme mekään mihinkään nyt tänä jouluna ajelemaan. Ja hetken oli hiljaista ja sitten tuli se mitä odotinkin "mitäs tuota, kun täällä olisi jokunen paketti". Suljin silmät ja teki mieli oikeasti tiuskaista, että olkaa hyvä ja tuokaa paketit sitten tänne. En sanonut kuitenkaan. Vastasin vaan jotain "ok, katsellaan". En tiedä miksi juuri nyt olen herännyt tähän oikein kunnolla ja tuntuu niin erikoiselta. Ehkä sekin, kun minäkin palasin vanhempainvapailta takaisin töihin ja on ollut aika kiirettä ja stressiäkin, niin jotenkin vaan kuohahti. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ovat omiin rutiineihinsa tottuneet? Kotihiiriä? Lähtemisen vaikeus? Haluavat antaa teidän olla rauhassa?
Mitä jos kerrot ikävöiväsi heitä? Oletteko läheisiä noin muuten esimerkiksi sinä ja äitisi?
Vierailija kirjoitti:
Ovat omiin rutiineihinsa tottuneet? Kotihiiriä? Lähtemisen vaikeus? Haluavat antaa teidän olla rauhassa?
Mitä jos kerrot ikävöiväsi heitä? Oletteko läheisiä noin muuten esimerkiksi sinä ja äitisi?
Varmaan noita kaikkia ovat.
Kyllä ollaan oltu läheisiä, mutta nyt tuntuu, että välit ovat viilenneet jotenkin lasten myötä. Sitä ennen asiaa ei ehkä juurikaan tullut ajatelleeksi, että kävivät KERRAN katsomassa uutta asuntoamme ohimennen, kun kävivät muilla asioilla täällä ja me vierailimme heillä. En ole ikinä vaatinut mitään lapsenvahtijuttuja tms., mutta olisin kyllä halunnut, että etenkin äitini olisi ollut kiinnostuneempi esim. raskausajoistani ja lapsenlapsista ylipäänsä. Se tuli jotenkin yllätyksenä, että ei häntä vaan kiinnostanut ja kun ensimmäisen lapsen sain n. 4 vuotta sitten, niin kyllä hän vietti hyvinkin aktiivista elämää esim. harrastuksissaan, mutta kävi kerran ennen ristiäisiä katsomassa vauvaa. Muuten me olemme käyneet heillä.
Miehen vanhemmat taas ovat ottaneet hyvinkin aktiivisen roolin lastenlastensa elämästä ja ovat ihan aidosti kiinnostuneita. Ja eikös tämä yleensä ole se harvinaisempi tilanne? :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ehkä pelkäävät teidän ajattelevan että he puuttuvat teidän elämään liikaa. Onko heillä yhä auto ja varaa ajella ylimääräistä? Jos on, ehdota kerran kuukaudessa kyläilyä.
No tuskin sitä pelkäävät, jos lapset nimenomaan kutsuvat ja toivovat vanhempien käyvän.
Minä olen itse perheen musta lammas. Napanuora vanhempiin ja lapsuudenkotiin on katkennut nuorena terveellä tavalla. Olen lähtenyt opiskelemaan ja rakentanut elämääni määrätietoisesti. Muut sisarukset ovat selvästi napanuorassa vanhempiin. Osoittavat riippuvuutta ja hakevat vanhemmilta hyväksyntää vähän joka asiassa vaikka ovat aikuisia kaikki.
Minun itsenäisyyttä ne vanhemmat kadehtivat kai. Ja harmi etten asu niin kurjasti enää kuin opiskeluaikoina.
T. Eri
Vanhemmatkin voi olla kateellisia tai katkeria lapsilleen, kuten myös sisarukset. Vielä mitä oudommista asioista... hoikkuudesta, ulkonäöstä, työpaikasta, hyvästä parisuhteesta, asunnosta/ omakotitalosta, autosta, lapsista, jopa lapsettomuudesta voi joku olla kateellinen ja sen tuomasta ns. vapaudesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kateus tai sairaus, tai kai kateuskin on sairaus?
Äitini ei kestä omaa vanhenemistaan ja huomaa sen omankin vanhenemisen omissa vanhenevissa lapsissaan.. helpompi olla näkemättä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toivottavasti ei. Pelkään kummituksia.
N44
Nämä on kyllä niin älyttömiä tekosyitä. Miksi se on muka lapsiperheelle helpompi lähteä kuin n. 60v. hyväkuntoisille ihmisille? Ap