Käykö teidän vanhemmat teillä kylässä?

Turha on myöskään ihmetellä miksi toiset isovanhemmat ovat lapsille läheisempiä eli mieheni vanhemmat. Ap

Vierailija kirjoitti:

Isäni harvensi kyläilyjä siitä hetkestä alkaen, kun äitipuoleni jäi eläkkeelle myös ja vahtii isän menoja. Isä käy ehkä kerran kolmessa kuussa pihalla kääntymässä. Siis melkein kirjaimellisesti, ei edes tule sisälle. 

Äitini varmaan olisi käynyt, jos olisi ollut normaali ihminen. Selvinpäin hän olikin melkein normaali, ja piipahteli silloin tällöin kun molemmat asuttiin vielä kotikaupunkimme keskustassa. Sittemmin muutin taajamaan, ja äidin juominen paheni niin, ettei hän ollut enää tervetullut. Hän kuoli vuosi sitten. 

Kumpikaan ei käynyt silloin, kun muutin 80km päähän opiskelemaan. Eivät kertaakaan. Vertailuna mieheni vanhemmat, jotka ovat vierailleet lastensa jokaisessa kodissa, myös ulkomailla opiskelukämpissä. 

Unohtui kirjoittaa, että vastavuoroisesti emme käy isälläni ollenkaan, koska äitipuoleni ei halua. Väittäkää satuiluksi, mutta niin se vain valitettavasti on. 

Miehen vanhemmat käyvät ehkä kerran kahdessa kuussa, asuvat 35km päässä. Käyvät kyllä tässä kaupungissa asioilla, mutta iloisesti ajelevat yleensä ohi. He käyvät ihan muutaman yön kyläilyillä miehen siskojen luona, mutta meillä korkeintaan viettävät muutaman tunnin. 

Minua tämä harmittaa. Olisin hyvinkin perhekeskeinen ihminen, jonka mielestä olisi ihanaa tehdä asioita yhdessä vielä aikuisenakin; käydä tapahtumissa, vaikka lomillakin jossain. Hakisin mielelläni isovanhempia lasten joulujuhliin ja harrastusten näytöksiin, mutta eivät he pyynnöistä huolimatta koskaan ehdi. Kurjaa :(

Ei käy kuin juhlissa. Pitävät matkaa n 30 km pitkänä eikä jaksa ajella sitä. 

Molemmat vanhempani ovat kuolleet, ja antaisin mitä tahansa jos voisin vielä käydä heillä kylässä, istahtaa kahville tutun pöydän ääreen ja jutustella joutavia.

Minusta on ihan luonnollista, ettei omien lastensa koteihin ole intoa tuppautua. Kun omat lapseni aikanaan perustavat perheet, yritän kyllä mennä silloin kun pyydetään, mutta ymmärrän hyvin, ettei se kaikista tunnu mukavalta.

Ehkä siellä toisen kodissa ei viihdy, kun ei osaa oikein olla eikä tehdä mitään? Omassa kodissa pelkkä istuskelu ei tunnu yhtään niin rasittavalta kuin kylässä. Ehkä lapsenlapset tuntuvat meluisilta ja vähän rasittaviltakin? Ehkä tekisi mieli puuhailla viikonloppuna kotihommia ihan omassa kodissa, jos arkena ei työn jälkeen enää jaksa? Ehkä oman lapsen puoliso tuntuu vähän vieraalta?

Sitten on nämä, jotka ovat tottuneet avaamaan sen ensimmäisen kaljan jo lauantaina puolilta päivin. Sellaiset ihmiset eivät lähde viikonloppuna lapsiperheeseen kyläilemään.

Ketjusta oikein huokuu sellainen maailman onnellisin kansa..

Vierailija kirjoitti:

Molemmat vanhempani ovat kuolleet, ja antaisin mitä tahansa jos voisin vielä käydä heillä kylässä, istahtaa kahville tutun pöydän ääreen ja jutustella joutavia.

Minusta on ihan luonnollista, ettei omien lastensa koteihin ole intoa tuppautua. Kun omat lapseni aikanaan perustavat perheet, yritän kyllä mennä silloin kun pyydetään, mutta ymmärrän hyvin, ettei se kaikista tunnu mukavalta.

Ehkä siellä toisen kodissa ei viihdy, kun ei osaa oikein olla eikä tehdä mitään? Omassa kodissa pelkkä istuskelu ei tunnu yhtään niin rasittavalta kuin kylässä. Ehkä lapsenlapset tuntuvat meluisilta ja vähän rasittaviltakin? Ehkä tekisi mieli puuhailla viikonloppuna kotihommia ihan omassa kodissa, jos arkena ei työn jälkeen enää jaksa? Ehkä oman lapsen puoliso tuntuu vähän vieraalta?

Sitten on nämä, jotka ovat tottuneet avaamaan sen ensimmäisen kaljan jo lauantaina puolilta päivin. Sellaiset ihmiset eivät lähde viikonloppuna lapsiperheeseen kyläilemään.

Siis kyläilläänhän sitä kavereillaankin ja muilla sukulaisilla, mutta ei omien lasten luona! Ihan ihme käytöstä kyllä. Sitten ruikutetaan, jos ne lapset eivät halua lähteä sieltä oman kodin rauhasta perheineen, kun sormia napsautetaan.

Vierailija kirjoitti:

Molemmat vanhempani ovat kuolleet, ja antaisin mitä tahansa jos voisin vielä käydä heillä kylässä, istahtaa kahville tutun pöydän ääreen ja jutustella joutavia.

Minusta on ihan luonnollista, ettei omien lastensa koteihin ole intoa tuppautua. Kun omat lapseni aikanaan perustavat perheet, yritän kyllä mennä silloin kun pyydetään, mutta ymmärrän hyvin, ettei se kaikista tunnu mukavalta.

Ehkä siellä toisen kodissa ei viihdy, kun ei osaa oikein olla eikä tehdä mitään? Omassa kodissa pelkkä istuskelu ei tunnu yhtään niin rasittavalta kuin kylässä. Ehkä lapsenlapset tuntuvat meluisilta ja vähän rasittaviltakin? Ehkä tekisi mieli puuhailla viikonloppuna kotihommia ihan omassa kodissa, jos arkena ei työn jälkeen enää jaksa? Ehkä oman lapsen puoliso tuntuu vähän vieraalta?

Sitten on nämä, jotka ovat tottuneet avaamaan sen ensimmäisen kaljan jo lauantaina puolilta päivin. Sellaiset ihmiset eivät lähde viikonloppuna lapsiperheeseen kyläilemään.

Varmaan ymmärrät, ettet voi vaatia lapsiasikaan käymään sinun luonasi. Et ainakaan puolisoa ja lapsenlapsia, siellä toisen kodissa ei ehkä viihdy, ei osaa oikein olla eikä tehdä mitään. Isovanhemmat tuntuvat vähän tylsiltä, ehkä tuoksuvatkin jo virtsalle, ovat rasittavia juttuneineen. Nuori perhe haluaa viettää arjet ja juhlapyhät omassa kodissa, työn jälkeen ei jaksa matkustella.

Kai se alkoi silloin, kun muutin omilleni. Ei jotenkin ollut edes luontevaa, että vanhemmat tulisivat mun luo kylään minikämppään. Kaverit kävivät ja minä taas piipahdin vanhempien luona syömässä usein sunnuntaina.

Välillä asuin ulkomailla ja kun viimein perustin perheen, niin silloinkin oli yksinkertaisempaa mennä noin kerran kuussa vanhemmille sunnuntailounaalle kuin että olisimme itse kokanneet heille.

Suomalainen kulttuuri on outo. Jotkut vanhemmat tyyliin asuvat lastensa luona jopa riesaksi asti ja jotkut eivät halua kyläillä edes kerran vuodessa, kun on niiiiiin epämukavaa lähteä sieltä kotisohvalta ihmisten ilmoille. Missä on se joku kultainen keskitie?

Eivät voi kun ovat kuolleet mutta kävivät ennen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Molemmat vanhempani ovat kuolleet, ja antaisin mitä tahansa jos voisin vielä käydä heillä kylässä, istahtaa kahville tutun pöydän ääreen ja jutustella joutavia.

Minusta on ihan luonnollista, ettei omien lastensa koteihin ole intoa tuppautua. Kun omat lapseni aikanaan perustavat perheet, yritän kyllä mennä silloin kun pyydetään, mutta ymmärrän hyvin, ettei se kaikista tunnu mukavalta.

Ehkä siellä toisen kodissa ei viihdy, kun ei osaa oikein olla eikä tehdä mitään? Omassa kodissa pelkkä istuskelu ei tunnu yhtään niin rasittavalta kuin kylässä. Ehkä lapsenlapset tuntuvat meluisilta ja vähän rasittaviltakin? Ehkä tekisi mieli puuhailla viikonloppuna kotihommia ihan omassa kodissa, jos arkena ei työn jälkeen enää jaksa? Ehkä oman lapsen puoliso tuntuu vähän vieraalta?

Sitten on nämä, jotka ovat tottuneet avaamaan sen ensimmäisen kaljan jo lauantaina puolilta päivin. Sellaiset ihmiset eivät lähde viikonloppuna lapsiperheeseen kyläilemään.

Varmaan ymmärrät, ettet voi vaatia lapsiasikaan käymään sinun luonasi. Et ainakaan puolisoa ja lapsenlapsia, siellä toisen kodissa ei ehkä viihdy, ei osaa oikein olla eikä tehdä mitään. Isovanhemmat tuntuvat vähän tylsiltä, ehkä tuoksuvatkin jo virtsalle, ovat rasittavia juttuneineen. Nuori perhe haluaa viettää arjet ja juhlapyhät omassa kodissa, työn jälkeen ei jaksa matkustella.

Lapseni ovat nyt 15, 17 ja 19 ja kaikki vielä kotona. Mutta vaikea on kuvitella, että alkaisin heitä vaatia täällä käymään, jos ei heitä huvittaisi tulla. Tosin meillä on tähän saakka ollut hyvin lämpimät ja luontevat välit. Mutta eihän sitä tiedä, millaiset kumppanit heille siunaantuu ja miten he vaikuttavat ilmapiiriin.

Kun lapset lähtevät kotoa, harva heistä alkuun edes toivoo vanhempiaan opiskelijakämppään pyörimään. Sitten kun sillä aikuistuneille lapsella alkaa olla pysyvämpi koti ja perhettä, on ehditty jo tottua siihen tilanteeseen, että nähdään vanhempien kodissa tai jossain ravintolassa. Jotkut toki intoutuvat lastenlasten myötä vaikka mihin, mutta kun lapsia tehdään nykyään niin vanhana, saattaa tuoreilta isovanhemmilta olla jo veto vähissä siinä vaiheessa.

Tytär kutsuu itsensä 1-2 kertaa vuodessa kylään, hänen luonaan olen käynyt kerran (kutsuin itse itseni) viimeisen 20 vuoden aikana. No, ei tupata, kun ei kiinnosta kutsua!

Vanhemmillani (nyt jo onneksi kuolleet) en käynyt, ei kutsuttu enkä kutsunut itse itseäni "kiitos" äitini käytöksen.

He kyllä kutsuivat itsensä luokseni yöpymään aina matkatessaan talveksi etelään ja pois tulleessaan, kunnes minulle riitti enkä enää ottanut heitä vastaan kritisoimaan/haukkumaan minua (meni henkilökohtaisuuksiin) ja tapaani hoitaa kotiani.

En pidä tavasta kutsua itse itsensä, mutta tyttärelle en kehtaa sanoa EI, vaikka monesti ottaa päähän, kun erakkoluonteena haluaisin vain nyhjätä yksikseni.

Vierailija kirjoitti:

Äiti asuu 2km päässä meistä ja on käynyt yhden kerran kylässä. Muutimme nykyiseen asuntoon 6vuotta sitten. Uteliaisuuttaan tuli katsomaan. Isäni ei ole käynyt meillä koskaan vaikka samassa kaupungissa asummekin. En kyllä varsinaisesti ole häntä vartavasten kutsunutkaan kylään. Itseäni ei ole pahemmin haitannut. Menen itse heille kylään jos haluan.

Miksi et ole kutsunut? Jos isäsi on kohtelias ihminen, hän odottaa kutsua, eikä änkeä omia aikojaan ja on varmasti vähintään ihmeissään, miksi et halua esitellä hänelle kotiasi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Molemmat vanhempani ovat kuolleet, ja antaisin mitä tahansa jos voisin vielä käydä heillä kylässä, istahtaa kahville tutun pöydän ääreen ja jutustella joutavia.

Minusta on ihan luonnollista, ettei omien lastensa koteihin ole intoa tuppautua. Kun omat lapseni aikanaan perustavat perheet, yritän kyllä mennä silloin kun pyydetään, mutta ymmärrän hyvin, ettei se kaikista tunnu mukavalta.

Ehkä siellä toisen kodissa ei viihdy, kun ei osaa oikein olla eikä tehdä mitään? Omassa kodissa pelkkä istuskelu ei tunnu yhtään niin rasittavalta kuin kylässä. Ehkä lapsenlapset tuntuvat meluisilta ja vähän rasittaviltakin? Ehkä tekisi mieli puuhailla viikonloppuna kotihommia ihan omassa kodissa, jos arkena ei työn jälkeen enää jaksa? Ehkä oman lapsen puoliso tuntuu vähän vieraalta?

Sitten on nämä, jotka ovat tottuneet avaamaan sen ensimmäisen kaljan jo lauantaina puolilta päivin. Sellaiset ihmiset eivät lähde viikonloppuna lapsiperheeseen kyläilemään.

Varmaan ymmärrät, ettet voi vaatia lapsiasikaan käymään sinun luonasi. Et ainakaan puolisoa ja lapsenlapsia, siellä toisen kodissa ei ehkä viihdy, ei osaa oikein olla eikä tehdä mitään. Isovanhemmat tuntuvat vähän tylsiltä, ehkä tuoksuvatkin jo virtsalle, ovat rasittavia juttuneineen. Nuori perhe haluaa viettää arjet ja juhlapyhät omassa kodissa, työn jälkeen ei jaksa matkustella.

Lapseni ovat nyt 15, 17 ja 19 ja kaikki vielä kotona. Mutta vaikea on kuvitella, että alkaisin heitä vaatia täällä käymään, jos ei heitä huvittaisi tulla. Tosin meillä on tähän saakka ollut hyvin lämpimät ja luontevat välit. Mutta eihän sitä tiedä, millaiset kumppanit heille siunaantuu ja miten he vaikuttavat ilmapiiriin.

Kun lapset lähtevät kotoa, harva heistä alkuun edes toivoo vanhempiaan opiskelijakämppään pyörimään. Sitten kun sillä aikuistuneille lapsella alkaa olla pysyvämpi koti ja perhettä, on ehditty jo tottua siihen tilanteeseen, että nähdään vanhempien kodissa tai jossain ravintolassa. Jotkut toki intoutuvat lastenlasten myötä vaikka mihin, mutta kun lapsia tehdään nykyään niin vanhana, saattaa tuoreilta isovanhemmilta olla jo veto vähissä siinä vaiheessa.

Kyllä meilläkin on ollut läheiset välit enkä todellakaan usko, että syy olisi miehessäni miksi eivät tule. Ap

Vierailija kirjoitti:

Tytär kutsuu itsensä 1-2 kertaa vuodessa kylään, hänen luonaan olen käynyt kerran (kutsuin itse itseni) viimeisen 20 vuoden aikana. No, ei tupata, kun ei kiinnosta kutsua!

Vanhemmillani (nyt jo onneksi kuolleet) en käynyt, ei kutsuttu enkä kutsunut itse itseäni "kiitos" äitini käytöksen.

He kyllä kutsuivat itsensä luokseni yöpymään aina matkatessaan talveksi etelään ja pois tulleessaan, kunnes minulle riitti enkä enää ottanut heitä vastaan kritisoimaan/haukkumaan minua (meni henkilökohtaisuuksiin) ja tapaani hoitaa kotiani.

En pidä tavasta kutsua itse itsensä, mutta tyttärelle en kehtaa sanoa EI, vaikka monesti ottaa päähän, kun erakkoluonteena haluaisin vain nyhjätä yksikseni.

Olet varmaan tyttärellesi yhtä ihana äiti kuin sinun äitisi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Molemmat vanhempani ovat kuolleet, ja antaisin mitä tahansa jos voisin vielä käydä heillä kylässä, istahtaa kahville tutun pöydän ääreen ja jutustella joutavia.

Minusta on ihan luonnollista, ettei omien lastensa koteihin ole intoa tuppautua. Kun omat lapseni aikanaan perustavat perheet, yritän kyllä mennä silloin kun pyydetään, mutta ymmärrän hyvin, ettei se kaikista tunnu mukavalta.

Ehkä siellä toisen kodissa ei viihdy, kun ei osaa oikein olla eikä tehdä mitään? Omassa kodissa pelkkä istuskelu ei tunnu yhtään niin rasittavalta kuin kylässä. Ehkä lapsenlapset tuntuvat meluisilta ja vähän rasittaviltakin? Ehkä tekisi mieli puuhailla viikonloppuna kotihommia ihan omassa kodissa, jos arkena ei työn jälkeen enää jaksa? Ehkä oman lapsen puoliso tuntuu vähän vieraalta?

Sitten on nämä, jotka ovat tottuneet avaamaan sen ensimmäisen kaljan jo lauantaina puolilta päivin. Sellaiset ihmiset eivät lähde viikonloppuna lapsiperheeseen kyläilemään.

Varmaan ymmärrät, ettet voi vaatia lapsiasikaan käymään sinun luonasi. Et ainakaan puolisoa ja lapsenlapsia, siellä toisen kodissa ei ehkä viihdy, ei osaa oikein olla eikä tehdä mitään. Isovanhemmat tuntuvat vähän tylsiltä, ehkä tuoksuvatkin jo virtsalle, ovat rasittavia juttuneineen. Nuori perhe haluaa viettää arjet ja juhlapyhät omassa kodissa, työn jälkeen ei jaksa matkustella.

Lapseni ovat nyt 15, 17 ja 19 ja kaikki vielä kotona. Mutta vaikea on kuvitella, että alkaisin heitä vaatia täällä käymään, jos ei heitä huvittaisi tulla. Tosin meillä on tähän saakka ollut hyvin lämpimät ja luontevat välit. Mutta eihän sitä tiedä, millaiset kumppanit heille siunaantuu ja miten he vaikuttavat ilmapiiriin.

Kun lapset lähtevät kotoa, harva heistä alkuun edes toivoo vanhempiaan opiskelijakämppään pyörimään. Sitten kun sillä aikuistuneille lapsella alkaa olla pysyvämpi koti ja perhettä, on ehditty jo tottua siihen tilanteeseen, että nähdään vanhempien kodissa tai jossain ravintolassa. Jotkut toki intoutuvat lastenlasten myötä vaikka mihin, mutta kun lapsia tehdään nykyään niin vanhana, saattaa tuoreilta isovanhemmilta olla jo veto vähissä siinä vaiheessa.

Kyllä meilläkin on ollut läheiset välit enkä todellakaan usko, että syy olisi miehessäni miksi eivät tule. Ap

Mitä itse veikkaat suurimmaksi syyksi?

Itse tunnet vanhempasi parhaiten ja tiedät tilanteenne.

Eivät kyläile. Ovat kuolleet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Molemmat vanhempani ovat kuolleet, ja antaisin mitä tahansa jos voisin vielä käydä heillä kylässä, istahtaa kahville tutun pöydän ääreen ja jutustella joutavia.

Minusta on ihan luonnollista, ettei omien lastensa koteihin ole intoa tuppautua. Kun omat lapseni aikanaan perustavat perheet, yritän kyllä mennä silloin kun pyydetään, mutta ymmärrän hyvin, ettei se kaikista tunnu mukavalta.

Ehkä siellä toisen kodissa ei viihdy, kun ei osaa oikein olla eikä tehdä mitään? Omassa kodissa pelkkä istuskelu ei tunnu yhtään niin rasittavalta kuin kylässä. Ehkä lapsenlapset tuntuvat meluisilta ja vähän rasittaviltakin? Ehkä tekisi mieli puuhailla viikonloppuna kotihommia ihan omassa kodissa, jos arkena ei työn jälkeen enää jaksa? Ehkä oman lapsen puoliso tuntuu vähän vieraalta?

Sitten on nämä, jotka ovat tottuneet avaamaan sen ensimmäisen kaljan jo lauantaina puolilta päivin. Sellaiset ihmiset eivät lähde viikonloppuna lapsiperheeseen kyläilemään.

Varmaan ymmärrät, ettet voi vaatia lapsiasikaan käymään sinun luonasi. Et ainakaan puolisoa ja lapsenlapsia, siellä toisen kodissa ei ehkä viihdy, ei osaa oikein olla eikä tehdä mitään. Isovanhemmat tuntuvat vähän tylsiltä, ehkä tuoksuvatkin jo virtsalle, ovat rasittavia juttuneineen. Nuori perhe haluaa viettää arjet ja juhlapyhät omassa kodissa, työn jälkeen ei jaksa matkustella.

Lapseni ovat nyt 15, 17 ja 19 ja kaikki vielä kotona. Mutta vaikea on kuvitella, että alkaisin heitä vaatia täällä käymään, jos ei heitä huvittaisi tulla. Tosin meillä on tähän saakka ollut hyvin lämpimät ja luontevat välit. Mutta eihän sitä tiedä, millaiset kumppanit heille siunaantuu ja miten he vaikuttavat ilmapiiriin.

Kun lapset lähtevät kotoa, harva heistä alkuun edes toivoo vanhempiaan opiskelijakämppään pyörimään. Sitten kun sillä aikuistuneille lapsella alkaa olla pysyvämpi koti ja perhettä, on ehditty jo tottua siihen tilanteeseen, että nähdään vanhempien kodissa tai jossain ravintolassa. Jotkut toki intoutuvat lastenlasten myötä vaikka mihin, mutta kun lapsia tehdään nykyään niin vanhana, saattaa tuoreilta isovanhemmilta olla jo veto vähissä siinä vaiheessa.

Kyllä meilläkin on ollut läheiset välit enkä todellakaan usko, että syy olisi miehessäni miksi eivät tule. Ap

Mitä itse veikkaat suurimmaksi syyksi?

Itse tunnet vanhempasi parhaiten ja tiedät tilanteenne.

Jo aiemmin olen kommentoinut, että se on vaan se yleinen kiinnostuksen puute TAI alkoholi. Olen siis joskus epäillyt, että alkoa menee aika runsaasti kummallakin, mutta sitten taas osaltaan se on näyttäytynyt vaan tyyliin lauantain saunaoluena. Mutta jotenkin on lähivuosina vaan tullut tunne, että se voisi olla syy miksi sinne kotiin jumiudutaan eikä haluta viikonloppuisin ajaa autoa. Kiinnostuksen puute sitten taas tuntuu jotenkin erityisen pahalta, mutta kyllä sekin saattaa olla, koska eivät kauheasti soittele tai viestittelekään mitään. Jotenkin hyvin matalatasoista kiinnostusta lastenlasten kuulumisiin ym. Ap

Käyvät lapsen synttäreillä ja minun synttäreilläni. Äiti saattaa käydä ohikulkumatkalla tuomassa jotain tms, pikavisiitillä. Välimatkaa 25km.

Me käymme melkein viikottain heillä, saatetaan olla useampikin tunti. Oleillaan siellä rennosti. Mitään vastaavaa ei ole toiseen suuntaan. Meille on kuulemma niin pitkä matka (niin, toiseen suuntaanhan matka onkin jotenkin lyhyempi?) ja kerrostalossa on ahdasta ja hankalaa (asumme kolmiossa eli ihan ok asunto). Parvekekin on jos kesällä haluaisi olla siellä. On istumapaikkoja kaikille ja niin pois päin.

Mua kyllä kyrsii, kun aina vingutaan miten pitkä matka meille on. 25km. Ja sen ajaa alle puolessa tunnissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Molemmat vanhempani ovat kuolleet, ja antaisin mitä tahansa jos voisin vielä käydä heillä kylässä, istahtaa kahville tutun pöydän ääreen ja jutustella joutavia.

Minusta on ihan luonnollista, ettei omien lastensa koteihin ole intoa tuppautua. Kun omat lapseni aikanaan perustavat perheet, yritän kyllä mennä silloin kun pyydetään, mutta ymmärrän hyvin, ettei se kaikista tunnu mukavalta.

Ehkä siellä toisen kodissa ei viihdy, kun ei osaa oikein olla eikä tehdä mitään? Omassa kodissa pelkkä istuskelu ei tunnu yhtään niin rasittavalta kuin kylässä. Ehkä lapsenlapset tuntuvat meluisilta ja vähän rasittaviltakin? Ehkä tekisi mieli puuhailla viikonloppuna kotihommia ihan omassa kodissa, jos arkena ei työn jälkeen enää jaksa? Ehkä oman lapsen puoliso tuntuu vähän vieraalta?

Sitten on nämä, jotka ovat tottuneet avaamaan sen ensimmäisen kaljan jo lauantaina puolilta päivin. Sellaiset ihmiset eivät lähde viikonloppuna lapsiperheeseen kyläilemään.

Varmaan ymmärrät, ettet voi vaatia lapsiasikaan käymään sinun luonasi. Et ainakaan puolisoa ja lapsenlapsia, siellä toisen kodissa ei ehkä viihdy, ei osaa oikein olla eikä tehdä mitään. Isovanhemmat tuntuvat vähän tylsiltä, ehkä tuoksuvatkin jo virtsalle, ovat rasittavia juttuneineen. Nuori perhe haluaa viettää arjet ja juhlapyhät omassa kodissa, työn jälkeen ei jaksa matkustella.

Lapseni ovat nyt 15, 17 ja 19 ja kaikki vielä kotona. Mutta vaikea on kuvitella, että alkaisin heitä vaatia täällä käymään, jos ei heitä huvittaisi tulla. Tosin meillä on tähän saakka ollut hyvin lämpimät ja luontevat välit. Mutta eihän sitä tiedä, millaiset kumppanit heille siunaantuu ja miten he vaikuttavat ilmapiiriin.

Kun lapset lähtevät kotoa, harva heistä alkuun edes toivoo vanhempiaan opiskelijakämppään pyörimään. Sitten kun sillä aikuistuneille lapsella alkaa olla pysyvämpi koti ja perhettä, on ehditty jo tottua siihen tilanteeseen, että nähdään vanhempien kodissa tai jossain ravintolassa. Jotkut toki intoutuvat lastenlasten myötä vaikka mihin, mutta kun lapsia tehdään nykyään niin vanhana, saattaa tuoreilta isovanhemmilta olla jo veto vähissä siinä vaiheessa.

Kyllä meilläkin on ollut läheiset välit enkä todellakaan usko, että syy olisi miehessäni miksi eivät tule. Ap

Mitä itse veikkaat suurimmaksi syyksi?

Itse tunnet vanhempasi parhaiten ja tiedät tilanteenne.

Jo aiemmin olen kommentoinut, että se on vaan se yleinen kiinnostuksen puute TAI alkoholi. Olen siis joskus epäillyt, että alkoa menee aika runsaasti kummallakin, mutta sitten taas osaltaan se on näyttäytynyt vaan tyyliin lauantain saunaoluena. Mutta jotenkin on lähivuosina vaan tullut tunne, että se voisi olla syy miksi sinne kotiin jumiudutaan eikä haluta viikonloppuisin ajaa autoa. Kiinnostuksen puute sitten taas tuntuu jotenkin erityisen pahalta, mutta kyllä sekin saattaa olla, koska eivät kauheasti soittele tai viestittelekään mitään. Jotenkin hyvin matalatasoista kiinnostusta lastenlasten kuulumisiin ym. Ap

Alkoholi olisi aika looginen selitys sekä sille, ettei huvita lähteä autolla minnekään, että sille, etteivät muut ihmiset (edes ne läheisimmät) oikein jaksa kiinnostaa. Eikä olisi edes kovin harvinaista.

Minun anoppini ei uskaltanut enää ajaa autoa vanhemmiten, ja koska appiukko tissutteli jatkuvasti, olivat enimmäkseen kotona. Varhain aamulla tekivät kerran viikossa reissun Prismaan. Jos heidät olisi halunnut kylään, olisi pitänyt hakea itse autolla. Tuskinpa olisivat silloinkaan suostuneet, ellei jotain erityistä ollut.