Sinä joka viihdyt yksin, miksi?

Vierailija kirjoitti:

Olen sellaisella alalla, jossa ollaan kokoajan muiden kanssa 5 päivää viikossa, ja siksi on kiva viikonloppuna ottaa rennosti ja olla oman perheen ja tuttujen kanssa rauhassa.

En kaipaa ympärilleni kokoajan muita ihmisiä.

Miten tuo on yksinoloa? Sulla on koko ajan ympärillä muita ihmisiä. Tututkin ovat ihmisiä.

Ihmiset on oikeasti todella itsekkäitä. Monet eivät edes tajua sitä miten itsekkäitä he ovat. Maailma pyörii heidän ympärillä ja tuntuu, että monilta puuttuu kokonaan sellainen kyky ajatella asioita muiden näkökulmista. Ainoastaan kyetään ajattelemaan asioita omalta näkökulmalta.

Kun itsellä on todella hankala lapsuus, epävakaat vanhemmat ja huono kokemus koulusta, niin ihmisistä on kietoutunut aika negatiivinen ja väsyttävä kuva. Olen jatkuvasti ihmisten seurassa ylivalppaana, mikä tarkoittaa energian nopeaa katoamista. Väsyn, vaikka seura olisikin "mukavaa". Mulla on jatkuva pakonomainen tapa tutkia ihmisiä, reaktioita ja tarve saada nopeasti tietoon mikä kaiken heidän tekojensa tai sanojen takana on.

Tykkään siksi olla yksin. Kaikki tuo valppaana oleminen jää pois. Voin vain olla oma itseni. Ei tarvitse pelätä ihmisiä, jotka voi käyttää hyväksi, tai jotka saattava tehdä jotain. Voin keskittyä omiin juttuihin ja haluihin.

Vierailija kirjoitti:

Sain tietää, että lapsuuden ja nuoruuden "kaverini" olivat kavereitani pelkästä säälistä. Ei ollut mukava tajuta ettei ketään oikeasti kiinnostanut minun asiani tai miten minulla menee. Olenpahan sitten yksin enkä kerro kuulumisiani kenellekkään ja ongelmat osaan hoitaa itse.

Minä olin aina vara kaverin roolissa jos ei saanut parempaa.

Olin eilen kaverin juhlissa. Yritin osallistua keskusteluun, mutta päälleni puhuttiin koko ajan enkä saanut sanoa loppuun mitä ajattelin. Vetäydyin keskustelusta ja annoin muiden jatkaa juttua johon en enää sen enempää halunnut yrittää osallistua. Selasin hetken puhelinta. Kunnes sain haukut siitä. Olihan se toki epäkohteliasta minulta, mutta en vain jaksanut yrittää kilpaa puhua. Nyt taas tuntuu että ei ole mitään kiirettä tavata ihmisiä hetkeen. Pärjään varmaan kesään asti tällä annoksella.

Koska ihmiset juoruilevat (etenkin naiset) ja kyräilevät.

Yksin voin olla juuri sellainen kuin haluan ja tehdä, mitä milloinkin haluan ilman, että kukaan arvostelee ja nalkuttaa tekemään, mitä he haluavat.

Vierailija kirjoitti:

Olin eilen kaverin juhlissa. Yritin osallistua keskusteluun, mutta päälleni puhuttiin koko ajan enkä saanut sanoa loppuun mitä ajattelin. Vetäydyin keskustelusta ja annoin muiden jatkaa juttua johon en enää sen enempää halunnut yrittää osallistua. Selasin hetken puhelinta. Kunnes sain haukut siitä. Olihan se toki epäkohteliasta minulta, mutta en vain jaksanut yrittää kilpaa puhua. Nyt taas tuntuu että ei ole mitään kiirettä tavata ihmisiä hetkeen. Pärjään varmaan kesään asti tällä annoksella.

Olin kerran juhlissa, joissa oli kova puheensorina pöydässä. Eräs henkilö yritti osallistua alkamalla useita kertoja seuraavasti: minäkin kerran nuorena poikana .Tämän pidemmälle hän ei kertaakaan päässyt, kun hirveä huuto alkoi taas eikä kukaan ollut hänen jutuistaan kiinnostunut. Ei paljon kannusta tällainen käytös seurustelemaan.

Vierailija kirjoitti:

Koska ihmiset juoruilevat (etenkin naiset) ja kyräilevät.

 

Mutta sinähän olet naisena uniikki lumihiutale ja tulet paremmin toimeen miesten kanssa?

Mulla on koira seurana. Eksän kanssa olin aina hermostunut tai varuillaan ja nyt yksin on niin mukavaa. 

Saan ajatella ja tehdä mitä haluan. Seurassa saatan tylsistyä. Yksin en tylsisty koskaan. 

Haluan tehdä omia juttujani eli siivota, leipoa, pelata, ulkoilla, jumpata, kuunnella äänikirjoja, maata hiljaa sängyssä jne. Noihin en tarvitse tai halua seuraa. Saan riittävästi ihmiskontakteja arkipäivisin töissä ja viikonloput haluan olla rauhassa. Useimmat ihmiset eivät ole erityisen kiinnostavia ja tuntuu, että keski-iässä keskustelut kaikista maailman aiheista on käyty jo kertaalleen läpi.

Koska silloin voin piereskellä vapaasti.

Vierailija kirjoitti:

On vaikeaa löytää lähelleen luotettavia, rehellisiä, hyväntahtoisia ihmisiä. Ihmisiin yleensä pettyy.

Kukaan ei ole täydellinen. Et sinäkään. 

Täällä on paljon näköjään vastentahtoisesti yksinäisiä. Ihmisiä, jotka olisivat kyllä mieluummin seurassa, mutta eivät katkeruudeltaan siihen pysty. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen sellaisella alalla, jossa ollaan kokoajan muiden kanssa 5 päivää viikossa, ja siksi on kiva viikonloppuna ottaa rennosti ja olla oman perheen ja tuttujen kanssa rauhassa.

En kaipaa ympärilleni kokoajan muita ihmisiä.

Miten tuo on yksinoloa? Sulla on koko ajan ympärillä muita ihmisiä. Tututkin ovat ihmisiä.

Vähän sama kuin yksi tuttavani, joka kutsuu itseään erakoksi vaikka puhuu suunnilleen koko hereilläoloaikansa puhelimessa jonkun kanssa ja tapaa viikonlopun aikana usempaakin ihmistä :D

Olen omasta halustani erakko. Olen aina ollut yksin, mutta en tunne itseäni yksinäiseksi

Mulla on parhain olla silloin kun olen ihan yksin. En viihdy seurassa, haluan tehdä kaiken yksin.

Elämä opetti siihen.

Koko peruskoulu kiusattiin, sekä tytöt että pojat: ei itsetuntoa, tai -luottamusta, en luota ihmisiin.

Huonot vanhemmat.

Ei kumppania koska ei uskalla enkä usko, että kukaan haluaisikaan olla kanssani.

Mielenkiinnon aiheet, jotka ei muita kiinnosta.

Menen töihin, tulen töistä, tapan aikaa ja odotan, että aika tappaa minut.

M29 näillä mennään.

Itsekkyyttäni! Poimin rusinat pullasta.

Viihdyn kyllä hyvien ystävien seurassa koska nautin siitä. Meillä on hauskaa ja voimme puhua kaikesta maan ja taivaan väliltä. Mutta - kun menen kotiin ja olen yksin, saan olla täysin oma herrani. Ei tarvitse ottaa huomioon yhtään ketään. Ei tarvitse olla kenenkään seurassa jos ei halua. Voin olla vaikka viikon yksin enkä kärsi siitä tippaakaan.

Kaikista parasta yksinoloa on kesäisin kun lähtee vaikka pyöräilemään tai ihan vain kuljeksimaan luontoon ja rannoille, tarkkailla ja kuunnella luontoa, oman itsensä kanssa. 

Olen aina viihtynyt yksin. Se on nautinto.  

Somen luoma harha että ollakseen pystyvä ja menestyvä tarvii sosiaalisen vekoston. Moni voi paremmin ihan pienessä piirissä tai yksin.

Vierailija kirjoitti:

Tykkään tutkiskella juttuja itsekseni.

Minäkin olen aina viihtynyt hyvin omissa oloissani pikkupojasta lähtien ja minulle on riittänyt tietty ystävä- ja tuttavapiiri, joka ei rajoita tarpeettomasti elämääni. Minusta olisi vain rasittavaa olla koko ajan "hauska seuramies", vaikka osaan olla vilkas ja sanavalmis satunnaisestikin tapaamieni ihmisten kanssa. En ole siis mikään ujo mörökölli, joka ei saa suutaan auki.

Sosiaalisuus on tiettyyn rajaan asti mukavaa, mutta annostelen sen mielummin sopiviksi paloiksi. On mukavampaa keskittyä rauhassa monenlaisiin harrastuksiin ja erilaisiin arkisiin askareisiin. Aikuisena ihmisenä pidän siitä että voin päättää vapaasti omasta ajan ja rahan käytöstä eikä tarvitse selittää kenellekään omia tekemisiään.