Lue keskustelun säännöt.
Vertaistukiketju yksinäisille
Saisimmeko yksinäiset tähän toisiamme tukevan ketjun. Tähän ei kaivata yksinäisten syyllistämistä tai oman elämän hehkuttamista, vaan tarkoitus tukea toisia tämän keskellä. Jokainen joka kokee olevansa yksinäinen saa tulla mukaan, tilanteet ovat erilaisia, yksinäisyyttä voi kokea niin monissa elämäntilanteissa.
Itse keski-iän myötä olen sekä menettänyt läheisiäni ja ystäviä kuolemalle ja elämälle, lisäksi olen oppinut arvostamaan itseäni ja lopettanut kuluttavat suhteet. Tämän myötä olen yksinäinen siten, että ei ole ketään joka kysyy mitä kuuluu tai jonka kanssa turista kaikesta. Kun miettii tätä kaikkea mitä nyt on, on aika ankeaa ja raakaakin kokea yksinäisyyttä. Mulla on toki lapset, mutta ei heidän tehtävänsä ole olla mun yksinäisyyteni poistaja, vaan kannustan heitä maailmalle ja elämään. Sana on vapaa.
Kommentit (400)
Tää yksin olo melkoista myrkkyä.on näköjään muillakin sama tilanne,kuten -50 llä naisella,minulla aivan sama tilanne,mistähän päin mahdat olla?.Minä oon 60v ja asun maaseudulla OK talossa,eihän täällä oo ketään,lapset käy aika ajoin.Aulis Juuka.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siskopuoleni ei halua olla missään tekemisissä kanssani, se rasittaa.
Kasvoi eri perheessä ja elää ihan erilaista elämää, meillä ei ole mitään yhteistä.
Jos lähetän tekstarin, niin vastaus kestää aina viikon ja tulee jotain ympäripyöreää.
Viiteentoista vuoteen emme ole nähneet, vaikka asumme samassa kaupungissa.
Kukaan ei ole koskaan viestittänyt, että haluaisi nähdä. Tämä sisältää myös äitini ja siskopuoleni.
Toivo kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Menkää hyvät ihmiset jonnekin sieltä kotoa, harrastamaan, töihin, opiskelemaan ja puhukaa siellä ihmisille. Ei ole niin helvetin vaikeaa.
Kaikkea olen yrittänyt, etäopinnnoissa ei ole pidetty yhteyttä kurssin päättymisen jälkeen. Treenatessa muutkin ovat treenaamassa fysiikkaansa eivätkä sosiaalisia taitojaan. Töissä tehdään töitä ja ollaan kollegoita. Ei sielläkään avauduta perusteellisesti omasta yksityiselämästä.
Kun liikkuu ihmisten parissa,on kuitenkin mahdollisuus tutustua hengenheimolaiseen ja ystävystyä.Ei kannata ajatella etukäteen,ettei nyt ainakaan tuolta ketään löydy.
Tietenkin olet oikeassa siinä, että täytyy ylipäätään tavata ihmisiä, että joku sopiva kaveri voi löytyä.
Käytännössä näin ei tunnu tapahtuvan, mikä pitkän päälle on hyvin turhauttavaa.
Sitten puolipakolla hengailet joidenkin kanssa, ja yrität saada juttua luistamaan, ja teeskentelet itsellesi, että onhan tuokin parempi kuin ei mitään.
Mutta onko todella? Ei taida olla. Näidenkin tapaamisten jälkeen vallalla on enemmän harmitus ja sosiaalinen uupumus, kun yhdessäolo ei ollut (taaskaan) luontevaa omalta puoleltani vaan lievästi pakotettua.
Ehkä ekstrovertit eivät koe näin koskaan, vaan tämmöinen on tyypillistä introverteille?
Olen lukenut useamman kerran, että älykkäät ihmiset viihtyvät hyvin itsekseen; sitä vähemmän kaipaavat muiden seuraa, mitä kauempana kokevat olevansa tavisten maailmasta. Toki älykäskin nauttii kaltaistensa seurasta.
(Ja alapeukkua varmaan ropisee taas, kun enemmistö paheksuu sitä, että joku muka olisi älykkäämpi, lue: "parempi" kuin joku toinen eli he itse 🙄).
Vierailija kirjoitti:
Toivo kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Menkää hyvät ihmiset jonnekin sieltä kotoa, harrastamaan, töihin, opiskelemaan ja puhukaa siellä ihmisille. Ei ole niin helvetin vaikeaa.
Kaikkea olen yrittänyt, etäopinnnoissa ei ole pidetty yhteyttä kurssin päättymisen jälkeen. Treenatessa muutkin ovat treenaamassa fysiikkaansa eivätkä sosiaalisia taitojaan. Töissä tehdään töitä ja ollaan kollegoita. Ei sielläkään avauduta perusteellisesti omasta yksityiselämästä.
Kun liikkuu ihmisten parissa,on kuitenkin mahdollisuus tutustua hengenheimolaiseen ja ystävystyä.Ei kannata ajatella etukäteen,ettei nyt ainakaan tuolta ketään löydy.
Tietenkin olet oikeassa siinä, että täytyy ylipäätään tavata ihmisiä, että joku sopiva kaveri voi löytyä.
Käytännössä näin ei tunnu tapahtuvan, mikä pitkän päälle on hyvin turhauttavaa.
Sitten puolipakolla hengailet joidenkin kanssa, ja yrität saada juttua luistamaan, ja teeskentelet itsellesi, että onhan tuokin parempi kuin ei mitään.
Mutta onko todella? Ei taida olla. Näidenkin tapaamisten jälkeen vallalla on enemmän harmitus ja sosiaalinen uupumus, kun yhdessäolo ei ollut (taaskaan) luontevaa omalta puoleltani vaan lievästi pakotettua.
Ehkä ekstrovertit eivät koe näin koskaan, vaan tämmöinen on tyypillistä introverteille?
Olen lukenut useamman kerran, että älykkäät ihmiset viihtyvät hyvin itsekseen; sitä vähemmän kaipaavat muiden seuraa, mitä kauempana kokevat olevansa tavisten maailmasta. Toki älykäskin nauttii kaltaistensa seurasta.
(Ja alapeukkua varmaan ropisee taas, kun enemmistö paheksuu sitä, että joku muka olisi älykkäämpi, lue: "parempi" kuin joku toinen eli he itse 🙄).
Itse en taas meinaan päästä edes tuohon mainitsemaasi hengailuvaiheeseen. Olen liian ujo ja hiljainen varmasti tylsältä vaikuttava myöskin. Lisäksi jännitän paljon kaikkea tai olen muuten typerän oloinen. Saatan puhua liikaakin välillä, mutta yleensä vähemmän. Itsekin sätin itseäni monien tilanteiden jälkeen. Aluksi saatan olla iloinen, että selvisin kaikesta. Sitten myöhemmin taas olo, että mokasin jotenkin ja olin typerä. Tämä vaan korostuu yksinäisyyden jatkumisen myötä. Ei ole ollut harjoitusta ja sellaista luontevia tilanteita.
Vuosia sitten eräällä kurssilla pystyin vielä jotenkin siinä kivassa porukassa avautumaan ja kaikki meni melko hyvin. Puhuin paljon ja olin todella iloinen, kun pysyin olemaan melkein oma itseni. Vähän jännitin, mutta kaikki näytti muuten hyvältä. Silti sielläkin huomasin sen kuinka syvällisempi tutustuminen vaikeaa. Kaikki meni siellä hyvin, mutta kynnys siitä sitten jatkaa esim vapaa-ajan tapaamiseen olisi ollut suurempi. Eipä se sitten mitään sellaista tuonutkaan. Kuitenkin kivoja ihmisiä siellä. Niitä melko vähän ollut tullut kohdattua jos miettii kaikkia kouluja missä olen ollut. Itsellä on helpompaa puhua ryhmässä missä eri ikäisiä. Jos kaikki nuorempia niin ehkä itseni puolesta (olen vielä melko nuori) korostuu vielä enemmän se epävarmuus ja olo, että olen jotenkin viallinen. Jännitän enemmän nuoria ihmisiä.
Minuakin väsyttää sosiaaliset tilanteet. Silti kuitenkin ne myös piristävät jos edes joku huomioi minua. Olen ehkä kaikessa typeryydessäkin niin yksin välillä, että ilahdun hyvin pienistäkin hetkistä, kun edes joku tervehtii yms. Siitäkin huomaa kuinka on ollut liikaa jo yksin. Jos mietin tuota introvertin määritelmää niin en tiedä enää oikein mikä olen. Yksinäisyys ihan hyvä asia monesti, mutta liika on liikaa. Itsellä vaan korostuu ne huonot kokemukset. Joskus mietin, että olen kasvanut niin kieroon jo nuorempana näihin sosiaalisiin suhteisiin liittyen. Olisin rohkeampi ilman monia kokemuksia. Älykkyyteen en itse ota kantaa. En koe olevani muita älykkäämpi. Ehkä vähän oudompi kyin joku muu mieluummin. Tietysti jokainen kaipaa varmaan seuraa missä edes jotain yhteistä johonkin asiaan liittyen. Sivusta.
Tämä joulu ja uusivuosi oli ensimmäinen ilman miestäni, joka kuoli viime maaliskuussa. Täysin epätodellinen tyhjä, ontto olo. Vuoden ensimmäinen päivä ilman häntä. Eikä mulla oo kun yksi kunnon ystävä. Hän on kuitenkin vaikeasti masentunut eikä aina jaksa edes jutella.😥
Joulu, pyhät, kaikki korostaa tätä yksinäisyyttä ja epätoivoa. Mainoksissa perheet ilakoivat koko suvun voimin ja kaikki on niiiiiin kaunista, taianomaista ja ihanaa!!! Onneksi pyhät on ohi (paitsi tänään, no,uudenvuodenpäivä). Mieheni kuoli vain 46v.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yksinäinen uusivuosi kirjoitti:
Tämä joulu ja uusivuosi oli ensimmäinen ilman miestäni, joka kuoli viime maaliskuussa. Täysin epätodellinen tyhjä, ontto olo. Vuoden ensimmäinen päivä ilman häntä. Eikä mulla oo kun yksi kunnon ystävä. Hän on kuitenkin vaikeasti masentunut eikä aina jaksa edes jutella.😥
Joulu, pyhät, kaikki korostaa tätä yksinäisyyttä ja epätoivoa. Mainoksissa perheet ilakoivat koko suvun voimin ja kaikki on niiiiiin kaunista, taianomaista ja ihanaa!!! Onneksi pyhät on ohi (paitsi tänään, no,uudenvuodenpäivä). Mieheni kuoli vain 46v.
Tämän yhdistyksen verkkovertaisryhmästä oli apua, kun jäin leskeksi alle kaksi vuotta sitten 58-vuotiaana. 'Nuori' tarkoittaa tuossa siis työikäistä. Useilla (isommilla) paikkakunnilla on myös yhdistyksen ryhmätoimintaa, mutta omalla paikkakunnallani ei. Onneksi löysin sitten sattumalta toisen epävirallisen leskiryhmän. Oman kokemukseni mukaan kukaan muu kuin toinen leski ei loppujen lopuksi ymmärrä sitä, miltä leskeksi jääminen tuntuu.
Vierailija kirjoitti:
Yksinäinen uusivuosi kirjoitti:
Tämä joulu ja uusivuosi oli ensimmäinen ilman miestäni, joka kuoli viime maaliskuussa. Täysin epätodellinen tyhjä, ontto olo. Vuoden ensimmäinen päivä ilman häntä. Eikä mulla oo kun yksi kunnon ystävä. Hän on kuitenkin vaikeasti masentunut eikä aina jaksa edes jutella.😥
Joulu, pyhät, kaikki korostaa tätä yksinäisyyttä ja epätoivoa. Mainoksissa perheet ilakoivat koko suvun voimin ja kaikki on niiiiiin kaunista, taianomaista ja ihanaa!!! Onneksi pyhät on ohi (paitsi tänään, no,uudenvuodenpäivä). Mieheni kuoli vain 46v.Tämän yhdistyksen verkkovertaisryhmästä oli apua, kun jäin leskeksi alle kaksi vuotta sitten 58-vuotiaana. 'Nuori' tarkoittaa tuossa siis työikäistä. Useilla (isommilla) paikkakunnilla on myös yhdistyksen ryhmätoimintaa, mutta omalla paikkakunnallani ei. Onneksi löysin sitten sattumalta toisen epävirallisen leskiryhmän. Oman kokemukseni mukaan kukaan muu kuin toinen leski ei loppujen lopuksi ymmärrä sitä, miltä leskeksi jääminen tuntuu.
Kiitos oikein paljon! Mun pitää kattoa tarkemmin. Mun kaveri antoi esitteen jostain nuorten leskien ryhmästä. Se vertaistuki voisi tehdä hyvää, oon ollu vaan niin maassa että en oo vielä pystyny... tuli niin hyvä mieli ihanasta viestistä. Hyvää uuttavuotta! Elämä jatkuu kumminkin. 🥰
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuossa kuvakaappaus tuosta Discord serveristä, kaikki halukkaat ovat tervetulleita juttelemaan. Lataaminen ja käyttäminen täysin ilmaista.
Liittymis linkki:
Minä aina myöhästyn tuosta linkistä tai sitten se ei hyväksy Safaria selaimena.
Vierailija kirjoitti:
Etsitään kohtaamispaikkoja.
Niin, eihän sen kohtaamispaikan tarvi olla paikkakuntaan sidottu. Google Meet on yksi tapa kutsua vaikka jengiä juttelemaan. Siinä voi pitää kameran pimeänä. Aikakin ihminen uskaltaa kun hankkii ihan prepaid-numeron jotenkin toimivaan puhelimeen ja tekee Gmail-tilin.
Kun on Gmail-tili niin sitten voi kutsua aina yhden chattikaverin keskenään. Pitäisi olla jokin nimimerkkijärjestys ja edellinen kutsuisi aina seuraavan niin voisi chattailua isolla porukalla, vaikka telkkaria katsoessa.
Sillä tavalla tulee hieman samanlainen olo kuin Ylen UMKia ja Euroviisuja seuratessa ja chattaillessa muiden kanssa. Minun paras kaverini, jonka kanssa katsoimme kisoja, kuoli ja sen jälkeen en ole löytänyt Suomesta kaveria. Chattaan sitten jossain Espanjassa asuvan suomalaisen kanssa, jolla on kotikunta Suomessa ja sen perusteella voi katsoa Ylen Areenaa.
Välillä kyllä ajattelen, että onko tämä normaalia kun viisikymppinen elää kuin teini ja tirskuu pitkin yötä chattaillessa? Eikö tässä iässä pitäisi pyytää ihmisiä kahville ja tarjota itse leipomiaan syötäviä? En osaa leipoa ja juon vain espressoa. Sitähän kipataan Italiassakin pystybaarissa ääntä kohti nopeaan. Jotenkin olisi vaikeaa kilkuttaa lusikkaa mukissa ja verkkaisesti jutella säästä sekä tarjota niitä känttyjä ja jutustella.
Minulla varmaan sellainen liialllinen iloisuus pelottaa ihmisiä. Minä olen luonteeltani ihminen, joka näkee asioista vain sen valoisamman puolen. En tunne olevani kotona negatiivisten ihmisten seurassa. Olen kai outo? Chattikavereita ei kiinnosta nimi, iki, paikkakunta eikä sukupuoli. Maat sentään tiedetään toisistamme.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos vielä mietin itseäni niin olen tottunut kuuntelemaan muita paljon. Osaan kysellä ja ainakin esittää kiinnostunutta. Harvoin kukaan vaan mitään taas itseltäni kysyy tai edes antaa tilaa puhua itseä kiinnostavista jutuista. Tuli tämä nyt taas mieleen, kun eräs läheinen puhui tunnin asioistaan. Itse ihan mielelläni kuuntelin ja kyselin, mutta jäi taas omat jutut puhumatta. Tietysti syytä on itsessäkin. Samoin kaikille ei voi puhua kaikesta ja näin jos aiheet eroavat paljon niin sitten se menee itsellä tuohon, että toinen puhuu ja minä kuuntelen linjaan. Ihan ok sekin, mutta pitkästi on aikaa siitä, kun joku oikeasti kysyi jotain tai oli kiinnostunut elämästäni. Joskus sekin jotenkin vaivaa paljon jos ei voi puhua mistään itselle tärkeästä muiden kanssa. Toki eihän se ihme jos ei muutenkaan oli juuri ketään.
Sinun kannattaisi joskus uskaltaa antaa itsestäsi muillekin. Elämä menee hukkaan jos vain kuuntelet ja nyökyttelet hiljaa. Eihän se ole vuorovaikutusta.
Sinun elämäsi on yhtä mielenkiintoinen kuin muillakin kun kerran olemme ainutkertaisia olentoja jokainen meistä täällä. Muista, etteivät ihmiset kysele monesti ujouttaan toisten henkilökohtaisia tietoja ja osa puolestaan ei keksi muuta kysyttävää ja jää jankkaamaan samaa asiaa ja kiertää kehää.
Kannattaa kertoa vaikka, että mistä pitää ja miksi. Sehän on jo valtava tarina kun asiaa ajattelee kokonaisuutena. Monia on jokin asia kiehtonut jo pienestä pitäen.
Yksinäinen uusivuosi kirjoitti:
Tämä joulu ja uusivuosi oli ensimmäinen ilman miestäni, joka kuoli viime maaliskuussa. Täysin epätodellinen tyhjä, ontto olo. Vuoden ensimmäinen päivä ilman häntä. Eikä mulla oo kun yksi kunnon ystävä. Hän on kuitenkin vaikeasti masentunut eikä aina jaksa edes jutella.😥
Joulu, pyhät, kaikki korostaa tätä yksinäisyyttä ja epätoivoa. Mainoksissa perheet ilakoivat koko suvun voimin ja kaikki on niiiiiin kaunista, taianomaista ja ihanaa!!! Onneksi pyhät on ohi (paitsi tänään, no,uudenvuodenpäivä). Mieheni kuoli vain 46v.
Sano suoraan jos olet kuullut tämän aiemmin: puolisonsa menettäneet käyvät ensimmäisenä vuotena kaiken nimipäivääkin myöten läpi. Vasta sen jälkeen voi alkaa kasvaa arpea päälle kun nyt olet vielä vähintään vereslihalla.
Sen vuoksi sinun kannattaa nyt kohdella itseäsi kuin parasta ystävääsi. Tämä on huono vertaus kun ystäväkin on tuossa jamassa. Hänellä on kuitenkin toivoa kun lääkkeitä voi vaihtaa, kunnes sopiva löytyy ja äärimmäisessä tapauksessa vaikka sähköhoitoa. Joka tapauksessa te molemmat tarvitte sellaista seuraa, joka ei revi liikaa niitä haavoja auki.
Itse olen lukenut masennuksesta, että se on kuin mustaan aukkoon putoamista. Koska masennuslääkkeet lieventävät masennusta ja tasaavat tunteita niin ne tasaavat myös niitä hyvänolon tunteita ja iloa. Siten masentunut ei ole tahallaan väsynyt jne kun hän käy monesti itse sisäistä painoa. Suomen terapiamahdollisuudet ovat surkeat ja lääkärit eivät oma-aloitteisesti kirjoita lähetettä Terveyskylän nettiterapiaan.
Sen totean, etten tiedä enkä tunne yhtään mainosten suurta ja ihanaa perhettä, jossa kaikki tukevat keskenään toimeen. Mainos on kuin kiiltokuva. Turha sen perusteella on kuvitella, että kaikilla muilla olisi se mainosten perhe ja ystävät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos vielä mietin itseäni niin olen tottunut kuuntelemaan muita paljon. Osaan kysellä ja ainakin esittää kiinnostunutta. Harvoin kukaan vaan mitään taas itseltäni kysyy tai edes antaa tilaa puhua itseä kiinnostavista jutuista. Tuli tämä nyt taas mieleen, kun eräs läheinen puhui tunnin asioistaan. Itse ihan mielelläni kuuntelin ja kyselin, mutta jäi taas omat jutut puhumatta. Tietysti syytä on itsessäkin. Samoin kaikille ei voi puhua kaikesta ja näin jos aiheet eroavat paljon niin sitten se menee itsellä tuohon, että toinen puhuu ja minä kuuntelen linjaan. Ihan ok sekin, mutta pitkästi on aikaa siitä, kun joku oikeasti kysyi jotain tai oli kiinnostunut elämästäni. Joskus sekin jotenkin vaivaa paljon jos ei voi puhua mistään itselle tärkeästä muiden kanssa. Toki eihän se ihme jos ei muutenkaan oli juuri ketään.
Sinun kannattaisi joskus uskaltaa antaa itsestäsi muillekin. Elämä menee hukkaan jos vain kuuntelet ja nyökyttelet hiljaa. Eihän se ole vuorovaikutusta.
Sinun elämäsi on yhtä mielenkiintoinen kuin muillakin kun kerran olemme ainutkertaisia olentoja jokainen meistä täällä. Muista, etteivät ihmiset kysele monesti ujouttaan toisten henkilökohtaisia tietoja ja osa puolestaan ei keksi muuta kysyttävää ja jää jankkaamaan samaa asiaa ja kiertää kehää.
Kannattaa kertoa vaikka, että mistä pitää ja miksi. Sehän on jo valtava tarina kun asiaa ajattelee kokonaisuutena. Monia on jokin asia kiehtonut jo pienestä pitäen.
Palaan vastaamaan tähän, kun huomasin viestisi. Ymmärrän mitä tarkoitat. Kyllä minuakin kiinnostaa moni asia. Niistä voi joskus puhuakin, mutta jos sellaista läheisiä ei ole joita aihe kiinnostaa niin olen opetellut vaikenemaan niistä. Minulla nyt ei esim oman ikäistä seuraa ole lainkaan. Ei muutenkaan läheisiä. Näin monet aiheet vaan jäävät kuin pakosta pois. Se on ihan ok myös minulle, kun sitten en taas halua puhua toiselle jostain asiasta mikä ei häntä kiinnosta. Osaan kyllä puhua ja ymmärrän, että keskustelu on vastavuoroista. Näin tavallaan osaan antaa itsestäni muille jos vaan toistakin kiinnostaisi ne asiat ja voisin vapaasti niistä puhua. En halua itse jankata toiselle mistään asiasta. Siihen se voi helposti mennä jos innostun liikaa jostain omasta aiheestani. Mielenkiintoisesta elämästä on tiedä sanoa mitään. Elämäni on mitä on, mutta ainakin ajattelen paljon ja mietin kaikkea. Päässä on ajatuksia liikaakin. Pitäisi joskus saada vaan puhua kaikesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Etsitään kohtaamispaikkoja.
Niin, eihän sen kohtaamispaikan tarvi olla paikkakuntaan sidottu. Google Meet on yksi tapa kutsua vaikka jengiä juttelemaan. Siinä voi pitää kameran pimeänä. Aikakin ihminen uskaltaa kun hankkii ihan prepaid-numeron jotenkin toimivaan puhelimeen ja tekee Gmail-tilin.
Kun on Gmail-tili niin sitten voi kutsua aina yhden chattikaverin keskenään. Pitäisi olla jokin nimimerkkijärjestys ja edellinen kutsuisi aina seuraavan niin voisi chattailua isolla porukalla, vaikka telkkaria katsoessa.
Sillä tavalla tulee hieman samanlainen olo kuin Ylen UMKia ja Euroviisuja seuratessa ja chattaillessa muiden kanssa. Minun paras kaverini, jonka kanssa katsoimme kisoja, kuoli ja sen jälkeen en ole löytänyt Suomesta kaveria. Chattaan sitten jossain Espanjassa asuvan suomalaisen kanssa, jolla on kotikunta Suomessa ja sen perusteella voi katsoa Ylen Areenaa.
Välillä kyllä ajattelen, että onko tämä normaalia kun viisikymppinen elää kuin teini ja tirskuu pitkin yötä chattaillessa? Eikö tässä iässä pitäisi pyytää ihmisiä kahville ja tarjota itse leipomiaan syötäviä? En osaa leipoa ja juon vain espressoa. Sitähän kipataan Italiassakin pystybaarissa ääntä kohti nopeaan. Jotenkin olisi vaikeaa kilkuttaa lusikkaa mukissa ja verkkaisesti jutella säästä sekä tarjota niitä känttyjä ja jutustella.
Minulla varmaan sellainen liialllinen iloisuus pelottaa ihmisiä. Minä olen luonteeltani ihminen, joka näkee asioista vain sen valoisamman puolen. En tunne olevani kotona negatiivisten ihmisten seurassa. Olen kai outo? Chattikavereita ei kiinnosta nimi, iki, paikkakunta eikä sukupuoli. Maat sentään tiedetään toisistamme.
Tämä viesti toi minullekin kaikkea mieleen. Itsekin tunnustan tykkääväni tuosta chattailusta. Juuri tuo tapahtumien yms kommentointi olisi itsellekin kivaa ja saisi jakaa ajatukset niihin liittyen. Sen vuoksi esim tämän palstan ketjut hyviä joissa jotain ohjelmaa yms käsitellään. Itsellä esim musiikki olisi hyvä aihe. Urheilua katson myös paljon. Kaiken mitä voi ilmaiseksi katsoa. Siitäkään ei täällä paljon keskustelua ole. Ymmärrän sen, mutta viestejä olisi kiva siihen liittyen vaihtaa.
Itse olen nuorempi alle 30. Silti helposti huomaa sen mistä pitää. Itsellä tuo chat oli vaan olk sellainen minulle sopiva juttu. En vaan kehtaa kirjoittaa missä siihen tutustuin. En tähän ketjuun viitsi sitä kirjoittaa jos ei joku oikeasti halua tietää. Toivon, että ei. Kuitenkin siinä paikassa voi kirjoittaa myös enkuksi ja näin oli kiva haastaa itsensä kirjoittamaan ns vieraalla kielellä. On ollut minulle vaikeaa aiemmin. Nyt vähän helpompaa jo. Se vaan on, kun tuohon nimeltä mainitsemattomaan paikkaan ei tule enää mentyä niin olisi kiva löytää uusi paikka. Suomeksi ehkä kivempi kirjoittaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Yksinäinen uusivuosi kirjoitti:
Tämä joulu ja uusivuosi oli ensimmäinen ilman miestäni, joka kuoli viime maaliskuussa. Täysin epätodellinen tyhjä, ontto olo. Vuoden ensimmäinen päivä ilman häntä. Eikä mulla oo kun yksi kunnon ystävä. Hän on kuitenkin vaikeasti masentunut eikä aina jaksa edes jutella.😥
Joulu, pyhät, kaikki korostaa tätä yksinäisyyttä ja epätoivoa. Mainoksissa perheet ilakoivat koko suvun voimin ja kaikki on niiiiiin kaunista, taianomaista ja ihanaa!!! Onneksi pyhät on ohi (paitsi tänään, no,uudenvuodenpäivä). Mieheni kuoli vain 46v.Sano suoraan jos olet kuullut tämän aiemmin: puolisonsa menettäneet käyvät ensimmäisenä vuotena kaiken nimipäivääkin myöten läpi. Vasta sen jälkeen voi alkaa kasvaa arpea päälle kun nyt olet vielä vähintään vereslihalla.
Sen vuoksi sinun kannattaa nyt kohdella itseäsi kuin parasta ystävääsi. Tämä on huono vertaus kun ystäväkin on tuossa jamassa. Hänellä on kuitenkin toivoa kun lääkkeitä voi vaihtaa, kunnes sopiva löytyy ja äärimmäisessä tapauksessa vaikka sähköhoitoa. Joka tapauksessa te molemmat tarvitte sellaista seuraa, joka ei revi liikaa niitä haavoja auki.
Itse olen lukenut masennuksesta, että se on kuin mustaan aukkoon putoamista. Koska masennuslääkkeet lieventävät masennusta ja tasaavat tunteita niin ne tasaavat myös niitä hyvänolon tunteita ja iloa. Siten masentunut ei ole tahallaan väsynyt jne kun hän käy monesti itse sisäistä painoa. Suomen terapiamahdollisuudet ovat surkeat ja lääkärit eivät oma-aloitteisesti kirjoita lähetettä Terveyskylän nettiterapiaan.
Sen totean, etten tiedä enkä tunne yhtään mainosten suurta ja ihanaa perhettä, jossa kaikki tukevat keskenään toimeen. Mainos on kuin kiiltokuva. Turha sen perusteella on kuvitella, että kaikilla muilla olisi se mainosten perhe ja ystävät.
Kiitos ihanasta viestistä! Oon ton kuullut,kiitos kysymästä
🙂
kriisityöntekijät kertoi, että se meneytyksen tuska voi tulla "aaltoina " jopa monta vuotta. Itse en oo masentunut,yritän nostaa ystävääni masennuksesta ylöspäin. Mulla on taas vähän päinvastoin. En pysty oikein olemaan yksin, liikun hulluna. Koko ajan pitää touhuta ja pölistä p.askaa, vaikka sitten huonekasveille. Eli näennäisesti "puuhaa" vaikka ei ois mitään erityistä tekemistä. Meneillään varmaan joku maaninen tila? Ehkä hauan paikata jotain 🥺
Ps. Laitoin tän viestin jo eilen tänne, en tiedä miksi on poistettu. Jaksetaan !🦋
Miten teillä muilla yksinäisillä on lähteny vuosi käyntiin? 🙂 edellisessä viestissä kirjotinkin että mulla on ollu aikamoista puuhailua. Ehkä itsensä pakenemista. Ellen tee/puhu jonkun kanssa(eikä se mun ystävä aina jaksa. ) roikun täällä. Kavereille puhun vaan ns.kivoista jutuista.
Miten te muut kestätte? Onko normaalia enää jos ei pysty pysähtymään ilman että pää meinaa hajota?
up up
Viikonloppu edessä.
Kuuntelin luentoa, jossa sanottiin, että ihmisten pitäisi tehdä elämästään sellaista, että on yhteydessä energiaa tuoviin ihmisiin 45 minuuttia viikossa. Että on kuulemma helppoa. Itse en ole kehenkään ystävään yhteydessä 45 minuuttia edes kuukaudessa. Lukuun sisältyisi siis kaikki ystäväkontaktit, ei yksi ihminen.
Voisihan sitä itsekin aktivoitua, mutta tuntuu, että itse on aina se joka ottaa yhteyttä. Vastaukseksi usein tulee vaan emojeita, ei sellainen ole vuorovaikutusta ja murehdin "keskustelun" jälkeen entistä enemmän.
Vierailija kirjoitti:
Oma elämäni muuttui yksinäisemmäksi kun erosin aviomiehestäni. Meillä kaverit oli lähinnä kaikki yhteisiä jotka sitten syystä tai toisesta ovat eromme jälkeen tuntuneet valitsevan mieheni. Minulla on myös muutamia ns omia pitkä aikaisia ystäviä, mutta he kaikki asuvat kauempana ja pystymme näkemään enintään kerran kuussa, yleensä näemme noin muutaman kuukauden välein.
Arjen elämän ilosta lähtee paljon siitä että on ystäviä ja läheisiä kenen kanssa jutella ja vaihtaa ajatuksia. Mulla myös edellinen parisuhde päättyi ja huomasin kuinka suuri osa se onkaan ollut elämääni ja nyt tuntuu todella tyhjältä kun iso osa kavereistakin oli yhteisiä. Viime vuosina on jääneet pois melkein kaikki kaverit joista osa paljastunut vaan " kavereiksi " jotka tarvitsee aina jotain tai koittaa käyttää hyväksi ja ajaa omaa etuaan. Tuntuu että uusia kavereita näin 30 vuotiaana ei löydä mistään varsinkaan luotettavia ja deittipalveluistakin on hankala löytää oikeasti innokasta keskusteluseuraa saati partneria. --mies30
Tutki Raamattua, sieltä selviää kuka on sinun todellinen ystävä. Jeesus Kristus - hän ei koskaan jätä sinua yksin. Jumalamme on Henki ja elävä Jumala.
Kun liikkuu ihmisten parissa,on kuitenkin mahdollisuus tutustua hengenheimolaiseen ja ystävystyä.Ei kannata ajatella etukäteen,ettei nyt ainakaan tuolta ketään löydy.