Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Kokemuksia parisuhteesta asperger-puolison kanssa?

Vierailija
09.12.2022 |

Olen alkanut epäillä, että mieheni on autismin kirjolla. Minulla on aina ollut sellainen olo, että syvää yhteyttä häneen ei oikein saa, hän on aina vähän etäinen. Viihtyy omissa maailmoissaan koneella. Läheisyydestä ei ymmärrä mitä se oikein tarkoittaa. Hän ei myöskään ymmärrä tai tajua muita asioita, jotka on minulle itsestäänselvyyksiä. Ollaan oltu jo yli 10 vuotta yhdessä. Nykyään osaa esim merkkipäivinä ostaa minulle lahjan/kukkia tms, kun vuosia niitä ensin pyysin. Myös kotitöitä on jonkin verran oppinut tekemään. Mutta tosiaan aloitteellisuus on tosi huonoa mitä tulee ihan arkisiin asioihin. Ei edes hoida asioita omalla tyylillään vaan asioita kylmästi tekemättä, jotka on kuitenkin pakollisia, kun on lapsiakin. Ei myöskään osaa soveltaa ollenkaan tai prioirisoida tekemisiään. Jos olen esim pyytänyt laittamaan pyykit, kun olen pois kotoa illan, niin saattaa unohtaa antaa lapsille ruokaa, jos en sitä muista erikseen pyytää. Vaikka tietenkin jos aikataulut muuttuu, niin tärkeämpää on että lapset saa ruokaa, pyykit voi odottaa. Mutta hän jää täysin jumiin siihen, että olen pyytänyt häntä laittamaan pyykit.

Olen tosi väsynyt jankkaamaan itsestäänselvyyksistä. Mietin onko hän vaan niin välinpitämätön, eikä välitä kuunnella mikä minulle ja muullekin perheelle on tärkeää, vai onko jotain muuta problematiikkaa taustalla ettei vaan suoriudu arjesta. Yksi lapsista on myös haastava ja epäilen että hänkin saattaa olla autismin kirjolla, muitakin oireita on. On tosi erilainen kuin kaksi muuta ja ollut haasteita kaverisuhteissa ym, oppi 3-vuotiaana lukemaan, monella tapaa tosi lahjakas, mutta samalla on haasteita oppia jotain muita yksinkertaisia, etenkin arkisia asioita.

Onko täällä sellaisia jotka ovat parisuhteessa aspergerin kanssa? Onko jotain vinkkejä miten jaksaa suhdetta? Vai onko se vaan tätä taistelua ja pään hakkaamista seinään loppuun saakka ja ainoa vaihtoehto ero?

Kommentit (294)

Vierailija
161/294 |
16.07.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä aspergereiden tarvetta tulla tähän ketjuun puolustelemaan. Jos vaikka ottaisitte opiksi luetun ja hankkisitte apua siihen itsensäilmaisuun ja terveempiin toimintatapoihin niin ei tarvitse puolisoiden ja siis eksien tälläisiä ketjuja perustaa. Täällä ketään olla huvikseen haukkumassa. Kokemukset on meille aitoja ja helvetin kipeitä/traumatisoivia.

Et taida tietää neuropätyypillisyydestä juuri mitään. Aspergereita ei voi millään terapioilla tmv. eheyttää sen enempää kuin homojakaan . Jos nentti siitä traumatisoituu, niin kannattaa hommata nenttipuoliso. Ei aspergeritkaan vaadi teitä nenttejä muuttumaan neuroepätyypillisiksi, kun tiedämme ettette pysty sellaiseen.

 

Tää on just se Pointti: nentit edellyttävät asseja olemaan sellaisia, kuin itse ovat. Assit eivät edellytä samaa nenteiltä. 

Kummat tässä siis ovatkaan vaativia ja itsekkäitä! (Retorinen kysymys)

Vierailija
162/294 |
16.07.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suurin osa tässä komnentoivista on nenttinaisia, jotka olleet suhteessa assimieheen. 

Ottakaa huomioon, että toisin päin on paaaljon harvinaisempaa. Assinaiset eivät usein kelpaa kumppaniksi kuin toiselle assille. Vaikka assinainen olisi psyykkisesti nenttimiehen kaltainen eli helposti ymmärretävä, ilman "akkojen oikkuja". Mutta kas, sepä ei nenttimiehiä kiinnosta, yllätys yllätys! Assinaiset eivät usein ole riittävän(?) feminiinisiä nenttimiehille. Näin olen päätellyt.

Yksi heistä

Kateeksi käy miten on näitä ihan palikoita assimiehiä, joilla sitten puolisot hoitaa elämän vaikeat asiat. Löytyispä mullekin neurokirjavana naisena joku normaali mies, joka hoitais jutut, jotka on mulle vaikeita. Mistähän löytyis? Ja miten onnistuisin sellaisen kanssa luomaan suhteen?

Sekin ihmetyttää noissa nentti nainen ja assi mies -suhteissa, että miten ova

Jotenkin minä epäilen, että iso osa näistä tarinoista on keksittyjä juttuja. Ei nentitkään voi ihan noin kuutamolla olla.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
163/294 |
16.07.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minä ainakin haluaisin ymmärtää ja elää mun asdsi-puolison kanssa ja siksi kyselen kokemuksia ja vertaistukea. Voisko tämä ketju pysyä asiallisena? 

Vierailija
164/294 |
16.07.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Aspergerin kanssa se vain tuntuu niin yksinäiseltä tämä, kun tunneälyllinen maailma on kokonaan poissa. Kyky abstraktiin ja ihmismielen syvällisempää ymmärtämiseen. Sitä ei vain ole - ollenkaan. Kaikki on niin mekaanista. Koska tämä niin tuo, ja koska noin niin näin. Aivan kaikki.

Väsyt selittämään asioita loogisesti, koska maailmassa asiat eivät vain ole aina loogisia. Ihmiset eivät ole loogisia, vaan tuntevia, epärationaalisia ja myös intuitiivisesti käyttäytyviä. Ja vielä paljon muuta siihen päälle.

Siis yrität selittää loogisesti jotain, jonka tarkastelu logiikan kautta ei ole mielekästä edes. Mutta se on ainoa mahdollinen keino, koska toinen ei vain ymmärrä mitään muuta kieltä, kuin sen logiikan.

Esimerkiksi se kivikasvoisuus ja töksäyttely, niin kun toinen ei ihan aidosti ymmärrä sellaisia asioita kuin että miksi siitä voi loukkaantua, tai että miksi jatkuvasta toisen korjaamisesta voi loukkaantua, jne.

Tää oli hyvin kuvailtu, minun ja eksän riidat oli joskus just tällaisia. Ei ymmärtänyt ihmisten loukkaantumista tai turhautumista kun hänestä ihmisillä ei ollut siihen oikeutta kun hänhän oli vaan oikeassa kaikesta ja kertoi miten asiat on. Muiden tunteet oli tyhmiä ja vääriä koska hän ei ymmärtänyt niitä.

Vierailija
165/294 |
16.07.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

> Tää oli hyvin kuvailtu, minun ja eksän riidat oli joskus just tällaisia. Ei ymmärtänyt ihmisten loukkaantumista tai turhautumista kun hänestä ihmisillä ei ollut siihen oikeutta kun hänhän oli vaan oikeassa kaikesta ja kertoi miten asiat on. Muiden tunteet oli tyhmiä ja vääriä koska hän ei ymmärtänyt niitä.

Nentit toimivat nimenomaan noin.

Vierailija
166/294 |
16.07.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Aspergerin kanssa se vain tuntuu niin yksinäiseltä tämä, kun tunneälyllinen maailma on kokonaan poissa. Kyky abstraktiin ja ihmismielen syvällisempää ymmärtämiseen. Sitä ei vain ole - ollenkaan. Kaikki on niin mekaanista. Koska tämä niin tuo, ja koska noin niin näin. Aivan kaikki.

Väsyt selittämään asioita loogisesti, koska maailmassa asiat eivät vain ole aina loogisia. Ihmiset eivät ole loogisia, vaan tuntevia, epärationaalisia ja myös intuitiivisesti käyttäytyviä. Ja vielä paljon muuta siihen päälle.

Siis yrität selittää loogisesti jotain, jonka tarkastelu logiikan kautta ei ole mielekästä edes. Mutta se on ainoa mahdollinen keino, koska toinen ei vain ymmärrä mitään muuta kieltä, kuin sen logiikan.

Esimerkiksi se kivikasvoisuus ja töksäyttely, niin kun toinen ei ihan aidosti ymmärrä sellaisia asioita kuin että miksi siitä voi loukkaantua, tai että miksi jatkuvasta toisen korjaamisesta voi loukkaantua, jne.

>Kyky abstraktiin ja ihmismielen syvällisempää ymmärtämiseen. Sitä ei vain ole - ollenkaan.

Vaikuttaa siltä että tuo kyky puuttuu sinulta. 

Se että ymmärrämme ihmisten olevan ei-loogisia, ei kuitenkaan muuta sitä että asioita on helpompi käsitellä logiikan kautta kuin random väninän joka ei johda mihinkään. Sinä ehkä saat sellaisesta tyydytystä, mutta eivät kaikki.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
167/294 |
16.07.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suurin osa tässä komnentoivista on nenttinaisia, jotka olleet suhteessa assimieheen. 

Ottakaa huomioon, että toisin päin on paaaljon harvinaisempaa. Assinaiset eivät usein kelpaa kumppaniksi kuin toiselle assille. Vaikka assinainen olisi psyykkisesti nenttimiehen kaltainen eli helposti ymmärretävä, ilman "akkojen oikkuja". Mutta kas, sepä ei nenttimiehiä kiinnosta, yllätys yllätys! Assinaiset eivät usein ole riittävän(?) feminiinisiä nenttimiehille. Näin olen päätellyt.

Yksi heistä

Kateeksi käy miten on näitä ihan palikoita assimiehiä, joilla sitten puolisot hoitaa elämän vaikeat asiat. Löytyispä mullekin neurokirjavana naisena joku normaali mies, joka hoitais jutut, jotka on mulle vaikeita. Mistähän löytyis? Ja miten onnistuisin sellaisen kanssa luomaan suhteen?

Sekin ihmetyttää noissa nentti nainen ja assi mies -suhteissa, että miten ova

 

Bingo!

Nörtti-inssin nappaa joku perusnaisellinen mimmi, joka sitten itkee, kun se on tunteeton, kummallinen ja eikä empatiseeraa. *Huooh*

"...palikoita assimiehiä, joilla sitten puolisot hoitaa elämän vaikeat asiat." Heh, mun omalla pojalla on käynyt tämmöinen viuhka, että saa jatkaa nörtti-ekko-elämäänsä kybällä, kun ylen aikaansaava ja käytännöllinen puolisonsa hoitaa kaikki talous- ja muut asiat, kuuluisan metatyön tietysti 100%.

Munkin käy kateeksi, että kukaan fiksu ja toimelias nenttimies ei ole adoptoinut minusta lemmikkiä itselleen. 🤔😟

 

Vierailija
168/294 |
16.07.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Saako teidän assi-puolisot "kilareita" kun asiat ei mee niinkuin hän on suunnitellut? Esim. en tykkääkään jostain hänen tekemisestään? Onneksi omani ei ole mitenkään pitkävihainen (tai siis en tiedä onko hän vihainen vai mikä tän kilarin perimmäinen motivaattori edes oikeastaan on, turhautuminen kai? Se ettei ymmärrä mun pahaa mieltä, kun itse on mielestään vaan ajatellut mun parasta?) mutta silti mun on tosi vaikee suhtautua kevyesti asiaan kun toinen kiihtyy mielestäni ihan aiheettomasti ja epäreilusti. 

Kyllä, saan kilareita, kun mies lastemme kanssa suunnittelee jotain, ja unohtaa kertoa minulle. Sitten tulevat vain sanomaan, että nyt lähdetään, ja minä en tiedä mitään. Minä en tiedä, miten minun pitäisi pukeutua. Olen aika tarkka pukeutumisestani, vaikka se ei aina päällepäin siltä näytäkään. Ja sitten kun menetän hermoni, menee siinä ylimääräinen 15 minuuttia, että saan itseni edes jollain tasolla rauhoittumaan.

Kerrankin olin juuri aikeissa ryhtyä ruoanlaittoon, kun perhe ilmoitti, että nyt lähdetään. Minä ihmettelin, että eikö meidän pitäisi syödä ensin. Ei kun lähdetään ravintolaan syömään. Minä siinä sitten nostelin kiukkuisena ruokatarpeita jääkaappiin, kävin vessassa (lähinnä rauhoittumassa, mutta myös tarpeillani) ja vaihdoin vaatteet. Ja sain taas kuulla siitä, kuinka rouvaa joutuu aina odottamaan. No ei todellakaan joudu, jos aikataulu on riittävän ajoissa tiedossa. Mutta jos asiasta kerrotaan vasta siinä vaiheessa, kun pitäisi jo käynnistää auto, niin saavat kyllä syyttää itseään, että joutuvat odottamaan.

t. AS-puoliso

P.S. Me emme todellakaan nauti niistä "kilareista", "hermojen menettämisistä" tai millä nimellä kukakin haluaa sitä tilaa kutsua, kun autistiset aivot menevät error-tilaan. Pahinta on, kun jotkut ihmiset luulevat, että teemme sen tahallaan. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
169/294 |
16.07.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä aspergereiden tarvetta tulla tähän ketjuun puolustelemaan. Jos vaikka ottaisitte opiksi luetun ja hankkisitte apua siihen itsensäilmaisuun ja terveempiin toimintatapoihin niin ei tarvitse puolisoiden ja siis eksien tälläisiä ketjuja perustaa. Täällä ketään olla huvikseen haukkumassa. Kokemukset on meille aitoja ja helvetin kipeitä/traumatisoivia.

Et taida tietää neuropätyypillisyydestä juuri mitään. Aspergereita ei voi millään terapioilla tmv. eheyttää sen enempää kuin homojakaan . Jos nentti siitä traumatisoituu, niin kannattaa hommata nenttipuoliso. Ei aspergeritkaan vaadi teitä nenttejä muuttumaan neuroepätyypillisiksi, kun tiedämme ettette pysty sellaiseen.

Autisteja yritetään edelleen muuttaa neurotyypillisiksi samoilla menetelmillä kuin homoja yritettiin muuttaa heteroiksi. ABA-"ku

Kyllä. Tunnen myötätuntoa heitä kohtaan jotka ovat suhteessaan joutuneet kärsimään, mutta se ei merkitse sitä että he olisivat oikeassa vaatiessaan toista muuttumaan kaltaisekseen. Ei todellakaan.

Ei kai kukaan vaadi puolisoa muuttumaan vaikkapa taiteellisesti lahjakkaaksi, koska se on ominaisuus joka joko on tai ei. 

Vierailija
170/294 |
16.07.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suurin osa tässä komnentoivista on nenttinaisia, jotka olleet suhteessa assimieheen. 

Ottakaa huomioon, että toisin päin on paaaljon harvinaisempaa. Assinaiset eivät usein kelpaa kumppaniksi kuin toiselle assille. Vaikka assinainen olisi psyykkisesti nenttimiehen kaltainen eli helposti ymmärretävä, ilman "akkojen oikkuja". Mutta kas, sepä ei nenttimiehiä kiinnosta, yllätys yllätys! Assinaiset eivät usein ole riittävän(?) feminiinisiä nenttimiehille. Näin olen päätellyt.

Yksi heistä

Kateeksi käy miten on näitä ihan palikoita assimiehiä, joilla sitten puolisot hoitaa elämän vaikeat asiat. Löytyispä mullekin neurokirjavana naisena joku normaali mies, joka hoitais jutut, jotka on mulle vaikeita. Mistähän löytyis? Ja miten onnistuisin sellaisen kanssa luomaan suhteen?

Sekin ihmetyttää noissa nentti nainen ja assi mies -suhteissa, että miten ova

Nyt kun kysyit niin voin vastata että ihan alussa mä oikeasti luulin monia näitä puolison kummallisuuksia erikoiseksi huumorintajuksi. Siis just sellaiset tilanteet kun se selittää ihan vakavalla naamalla jotain aivan typerää. Ajattelin että se on sellaista ns. deadpan-huumoria. Sitten tietysti sillä oli niitä viehättäviäkin piirteitä. Monella assillahan on esim. hyvin korostunut oikeudentunto, niin myös mun miehellä. Kun oli tarpeeksi monta kusipäätä ehtinyt deittailla niin tottakai se viehätti. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
171/294 |
16.07.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Seurustelin aika pitkään aspergernaisen kanssa. Jotenkin vain sammui halut, kun ei käynyt suihkussa tai vaihtanut vaatteita ikinä, jos ei erikseen siitä sanonut.

Tuo suihkussa käymättömyys liittynee masennukseen, ei as piirteisiin. Minä olen as nainen ja inhoan olla likainen tai hikinen joten käyn kyllä suihkussa joka päivä. 

Vierailija
172/294 |
16.07.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä aspergereiden tarvetta tulla tähän ketjuun puolustelemaan. Jos vaikka ottaisitte opiksi luetun ja hankkisitte apua siihen itsensäilmaisuun ja terveempiin toimintatapoihin niin ei tarvitse puolisoiden ja siis eksien tälläisiä ketjuja perustaa. Täällä ketään olla huvikseen haukkumassa. Kokemukset on meille aitoja ja helvetin kipeitä/traumatisoivia.

 

En ainakaan minä ole puolustelemassa huonoa käytöstä. Nenttikumppaninkin täytyy ymmärtää, että neurokirjava ihminen ei (lähtökohtaisesti) ole tahallaan hankala, vaan hän kokee asiat eri tavalla.

Ja kuten sanoin, diagnoosi ei vapauta vastuusta tai oikeuta kohtelemaan toista huonosti.

Aika usein nykyään näkee vähintään epäsuorasti esitettävän että assidiagnoosi nimenomaan vapauttaa kaikesta vastuusta. Somen kirkasotsai

Ei tietenkään vapauta, miksi vapauttaisi? Mutta ei nenttien myöskään tule itkeä siksi että joku on erilainen kuin sinä itse.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
173/294 |
16.07.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suurin osa tässä komnentoivista on nenttinaisia, jotka olleet suhteessa assimieheen. 

Ottakaa huomioon, että toisin päin on paaaljon harvinaisempaa. Assinaiset eivät usein kelpaa kumppaniksi kuin toiselle assille. Vaikka assinainen olisi psyykkisesti nenttimiehen kaltainen eli helposti ymmärretävä, ilman "akkojen oikkuja". Mutta kas, sepä ei nenttimiehiä kiinnosta, yllätys yllätys! Assinaiset eivät usein ole riittävän(?) feminiinisiä nenttimiehille. Näin olen päätellyt.

Yksi heistä

Kateeksi käy miten on näitä ihan palikoita assimiehiä, joilla sitten puolisot hoitaa elämän vaikeat asiat. Löytyispä mullekin neurokirjavana naisena joku normaali mies, joka hoitais jutut, jotka on mulle vaikeita. Mistähän löytyis? Ja miten onnistuisin sellaisen kanssa luomaan suhteen?

Sekin ihmetyttää noissa ne

Puhutpa ikävästi ja alentuvasti jopa omista perheenjäsenistäsi. Suurin ongelmasi ei taida olla kirjolla oleminen vaan ihan kusipäisyys. 

Vierailija
174/294 |
16.07.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Minä ainakin haluaisin ymmärtää ja elää mun asdsi-puolison kanssa ja siksi kyselen kokemuksia ja vertaistukea. Voisko tämä ketju pysyä asiallisena? 

Kannattaa tehdä uusi keskustelu jossa on järkevämpi avausviesti. Nyyh, asiamies ei siivoa byää ei houkuttele järkevimpiä vastaajia.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
175/294 |
16.07.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koin puolisoni tunnekylmänä,itsekeskeisenä,kusipää narkkuna. Olisi pitänyt ymmärtää ,koska asperger. Kukas ymmärtäisi minua? Ei kukaan,ainakaan siinä suhteessa. Uskomattomia juttuja sitä säälistä sietää.

Miksi et jättänyt tuollaista suhdetta heti alkuunsa? Vaadit toista muuttumaan. Itsekeskeistä hommaa sinulta. 

Tämä kysymys tulee kovastikin näitä viestejä lukiessa mieleen? Eikö nenttinaisella ole mitään vastuuta toiminnastaan ja omasta elämästään?

>No kun se assimies on muuten ihan hyvä, käy töissä ja tienaa rahaa, mutku se on assi niin se ei ole kontrolloitavissa, yhyy. Voi MINUA parkaa. 

Vierailija
176/294 |
16.07.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minä muuten olen niin v****mainen akka, että menen röyhkeästi diagnoosini taakse, jos kanssaihmiset kokevat autistisista piirteistäni johtuvan käytökseni ongelmallisena. Autismi ei ole minun oma valintani, ja autistiset piirteeni ovat minulla synnynnäisiä.

AS-nainen

Vierailija
177/294 |
16.07.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suurin osa tässä komnentoivista on nenttinaisia, jotka olleet suhteessa assimieheen. 

Ottakaa huomioon, että toisin päin on paaaljon harvinaisempaa. Assinaiset eivät usein kelpaa kumppaniksi kuin toiselle assille. Vaikka assinainen olisi psyykkisesti nenttimiehen kaltainen eli helposti ymmärretävä, ilman "akkojen oikkuja". Mutta kas, sepä ei nenttimiehiä kiinnosta, yllätys yllätys! Assinaiset eivät usein ole riittävän(?) feminiinisiä nenttimiehille. Näin olen päätellyt.

Yksi heistä

Kateeksi käy miten on näitä ihan palikoita assimiehiä, joilla sitten puolisot hoitaa elämän vaikeat asiat. Löytyispä mullekin neurokirjavana naisena joku normaali mies, joka hoitais jutut, jotka on mulle vaikeita. Mistähän löytyis? Ja miten onnistuisin sellaisen kanssa luomaan suhteen?

Sekin ihmetyttää noissa ne

 

Voi kyllä ovat! Luepa aloitusviesti uudelleen: "olen kyllästynyt JaNKKAAMaAN ITSEStÄÄnSELVIÄ asioita..."  - siis Nentti Jankkaa Hänelle Itsedtäänselviä asioita Assille!!! Ja raivoaa, kun TÄMÄ ei "ota opikseen"!!

Näin kuutamolla jotkut nenttinaiset ovat. 

Kun mies pitää olla ja tämä tarttui pyydykseen. Onhan se fiksu ja inssi ja uskollinen...

Vierailija
178/294 |
16.07.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi pariudutte aspergerin kanssa, mikäli ette voi hyväksyä häntä sellaisenaan? Tavallisille riittää kyllä tavallisia ihmisiä. 

 

Eihän se alussa nätytäydy . Sama ,kuin narkuilla. Siirry toiseen ketjuun.

Miten ei näyttäydy? Viimeistään siinä vaiheessa näyttäytyy, kun aletaan arkea jakamaan tavallista tapailua enemmän. Jos nähdään vaan pari kertaa viikossa, niin sen verran voi pystyä esittämään normaalia, mutta jos on diagnoosi, niin ne piirteet on niin hallitsevia että kyllä ne arjessa ja ihmissuhteissa näkyy. 

Toki jos on sopivasti piirteitä molemmilla, niin sitten ei niin haittaa. Sehän se ideaali olisi. 

Vierailija
179/294 |
16.07.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Minä muuten olen niin v****mainen akka, että menen röyhkeästi diagnoosini taakse, jos kanssaihmiset kokevat autistisista piirteistäni johtuvan käytökseni ongelmallisena. Autismi ei ole minun oma valintani, ja autistiset piirteeni ovat minulla synnynnäisiä.

AS-nainen

Tottakai menet, se diagnoosian on nykyään se mikä oikeuttaa tekemään ja sanomaan mitä tahansa. Kaikki on aina muiden syytä. 

Vierailija
180/294 |
16.07.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aspergerin kanssa se vain tuntuu niin yksinäiseltä tämä, kun tunneälyllinen maailma on kokonaan poissa. Kyky abstraktiin ja ihmismielen syvällisempää ymmärtämiseen. Sitä ei vain ole - ollenkaan. Kaikki on niin mekaanista. Koska tämä niin tuo, ja koska noin niin näin. Aivan kaikki.

Väsyt selittämään asioita loogisesti, koska maailmassa asiat eivät vain ole aina loogisia. Ihmiset eivät ole loogisia, vaan tuntevia, epärationaalisia ja myös intuitiivisesti käyttäytyviä. Ja vielä paljon muuta siihen päälle.

Siis yrität selittää loogisesti jotain, jonka tarkastelu logiikan kautta ei ole mielekästä edes. Mutta se on ainoa mahdollinen keino, koska toinen ei vain ymmärrä mitään muuta kieltä, kuin sen logiikan.

Esimerkiksi se kivikasvoisuus ja töksäyttely, niin kun toinen ei ihan aidosti ymmärrä sellaisia asioita kuin että miksi siitä voi loukkaantua, tai että miksi j

 

Miten ihmeessä joku loukkaantuu, kun toinen tietää ja kertoo miten asiat oikeasti ovat?

Mutta olenkin as nainen. En ole tunteeton, mutta faktojen edessä on turha ottaa pulttia. Se jos mikä on typerää.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yhdeksän seitsemän kolme