Lue keskustelun säännöt.
Kokemuksia parisuhteesta asperger-puolison kanssa?
09.12.2022 |
Olen alkanut epäillä, että mieheni on autismin kirjolla. Minulla on aina ollut sellainen olo, että syvää yhteyttä häneen ei oikein saa, hän on aina vähän etäinen. Viihtyy omissa maailmoissaan koneella. Läheisyydestä ei ymmärrä mitä se oikein tarkoittaa. Hän ei myöskään ymmärrä tai tajua muita asioita, jotka on minulle itsestäänselvyyksiä. Ollaan oltu jo yli 10 vuotta yhdessä. Nykyään osaa esim merkkipäivinä ostaa minulle lahjan/kukkia tms, kun vuosia niitä ensin pyysin. Myös kotitöitä on jonkin verran oppinut tekemään. Mutta tosiaan aloitteellisuus on tosi huonoa mitä tulee ihan arkisiin asioihin. Ei edes hoida asioita omalla tyylillään vaan asioita kylmästi tekemättä, jotka on kuitenkin pakollisia, kun on lapsiakin. Ei myöskään osaa soveltaa ollenkaan tai prioirisoida tekemisiään. Jos olen esim pyytänyt laittamaan pyykit, kun olen pois kotoa illan, niin saattaa unohtaa antaa lapsille ruokaa, jos en sitä muista erikseen pyytää. Vaikka tietenkin jos aikataulut muuttuu, niin tärkeämpää on että lapset saa ruokaa, pyykit voi odottaa. Mutta hän jää täysin jumiin siihen, että olen pyytänyt häntä laittamaan pyykit.
Olen tosi väsynyt jankkaamaan itsestäänselvyyksistä. Mietin onko hän vaan niin välinpitämätön, eikä välitä kuunnella mikä minulle ja muullekin perheelle on tärkeää, vai onko jotain muuta problematiikkaa taustalla ettei vaan suoriudu arjesta. Yksi lapsista on myös haastava ja epäilen että hänkin saattaa olla autismin kirjolla, muitakin oireita on. On tosi erilainen kuin kaksi muuta ja ollut haasteita kaverisuhteissa ym, oppi 3-vuotiaana lukemaan, monella tapaa tosi lahjakas, mutta samalla on haasteita oppia jotain muita yksinkertaisia, etenkin arkisia asioita.
Onko täällä sellaisia jotka ovat parisuhteessa aspergerin kanssa? Onko jotain vinkkejä miten jaksaa suhdetta? Vai onko se vaan tätä taistelua ja pään hakkaamista seinään loppuun saakka ja ainoa vaihtoehto ero?
Kommentit (294)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä aspergereiden tarvetta tulla tähän ketjuun puolustelemaan. Jos vaikka ottaisitte opiksi luetun ja hankkisitte apua siihen itsensäilmaisuun ja terveempiin toimintatapoihin niin ei tarvitse puolisoiden ja siis eksien tälläisiä ketjuja perustaa. Täällä ketään olla huvikseen haukkumassa. Kokemukset on meille aitoja ja helvetin kipeitä/traumatisoivia.
Kaikki aspergerit eivät ole samanlaisia eivätkä käyttäydy niin kuin täällä väitetään.
Nämä aspergerin käytöksestä "loppuiäkseen traumatisoituneet" ovat enemmän kipeitä kuin assit....
Itsenäinen, terve, aikuinen ihminen ei anna toiselle ihmiselle valtaa vaikuttaa omaan tunne-elämäänsä niin että se romahtaa. Jokainen on vastuussa itsestään ja omasta hyvinvoinnistaan.
Terveenä suhteeseen ,kipeenä ulos..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mikään käytös ei oikein sopinut suhteeseen ja varsinkin erotessa oli helvettiä ,kun ei puhunut mitään ennen eikä jälkeen. Tuntuu tosi arvottomalta ,kun voi kaiken lopettaa kuin seinään mitään ratkomatta.
Onko muiden as puolisoilla joku diagnosoitu persoonallishäiriö tai viitteitä tästä? Tai masennusta,outoa psykoottista käytöstä tms.
Vierailija kirjoitti:
Onko muiden as puolisoilla joku diagnosoitu persoonallishäiriö tai viitteitä tästä? Tai masennusta,outoa psykoottista käytöstä tms.
Ei. Diagnosoinnin yhteydessä hänet testattiin, ja poissuljettiin muu problematiikka. Diagnooseina Asperger ja ADD. Masennusta toki ilmennyt elämän aikana, psykoottisuutta ei koskaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mieheni on selvästi lievä assi, mikä aiheutti ongelmia alussa, mutta nyt olen jo tottunut. Välillä meinaa edelleen pinna kiristyä jätkän uppiniskaisuuteen ja muihin kummallisuuksiin, mutta ei mitään dramaattista ongelmaa kuitenkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun miehellä ei ole diagnoosia, mutta huomasin, että hän ei ymmärtänyt esim. mun vaitonaisuutta tai kasvojen ilmeitä tai muita pahan mielen merkkejä ollenkaan. Siis ei tajunnut, että nyt on paha mieli. Mulla on tässä tekemistä, koska en oo koskaan ollut hyvä puhumaan tunteista, ja helposti vaikenen sen sijaan, että kertoisin miltä tuntuu ja mitä ajattelen. En tiedä voinko oppia erilaiseksi, yritän kuitenkin ymmärtää ettei mies tahallaan ole ilkeä ja välinpitämätön. Silloin kun asiat sujuu hänen mielensä mukaan, hän on todella hellä, valloittava ja rakastettava. Mutta mun tunnetiloja hän ei tosiaan tunnu huomaavan tai ymmärtävän.
Juu. Siitä saa hyvän stalkkerin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onko muiden as puolisoilla joku diagnosoitu persoonallishäiriö tai viitteitä tästä? Tai masennusta,outoa psykoottista käytöstä tms.
Exällä oli dgn narsismi ja bipo. Takana psykooseja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä aspergereiden tarvetta tulla tähän ketjuun puolustelemaan. Jos vaikka ottaisitte opiksi luetun ja hankkisitte apua siihen itsensäilmaisuun ja terveempiin toimintatapoihin niin ei tarvitse puolisoiden ja siis eksien tälläisiä ketjuja perustaa. Täällä ketään olla huvikseen haukkumassa. Kokemukset on meille aitoja ja helvetin kipeitä/traumatisoivia.
Kaikki aspergerit eivät ole samanlaisia eivätkä käyttäydy niin kuin täällä väitetään.
Nämä aspergerin käytöksestä "loppuiäkseen traumatisoituneet" ovat enemmän kipeitä kuin assit....
Itsenäinen, terve, aikuinen ihminen ei anna toiselle ihmiselle valtaa vaikuttaa omaan tunne-elämäänsä niin että se romahtaa. Jokainen on vastuussa itsestään ja omasta hyvinvoinnistaan.
https://rationalwiki.org/wiki/Cassandra_affective_deprivation_disorder
Näille on nimikin. Kyseessä ovat neurotyypilliset, narsistisia piirteitä omaavat, pääosin naispuoleiset ihmiset, jotka pitävät itseään erehtymättöminä. Heissä ei voi koskaan olla vikaa, syy on aina jossakussa muussa. Mieluiten jossakussa, joka kuuluu johonkin marginalisoituun vähemmistöön.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen nainen ja olen asperger. Olen tehnyt hirveän työn, että olisin kuin muut. Hyvin se on onnistunutkin. Kukaan ei huomaa minussa mitään outoa, mitä nyt vietän aika paljon aikaa yksin. Työelämässäkin olen menestynyt ihan hyvin.
Mutta hieman tämä leimaaminen tässä keskustelussa häiritsee. Olen myös itse joutunut käymään ilkeän exäni takia terapiassa. Hän ei ollut asperger, hän oli muuten vaan kylmä tunteeton mies. Ei asperger tee ihmisestä automaattisesti ilkeää ja kylmää. Nyt on vuosi 2023. Voisiko nämä tunkkaiset ajatukset jo vihdoin tuulettaa ja antaa kaikkien olla, mitä on.
Ei. Jos iso osa aspergereiden entisistä puolisoista kokee samoin onko kyse enää sattumasta? On väärin ,että assit lähtee ylipäätään suhteisiin, lupaa maat ja taivaat , päättää suhteet ilman ilmeen värähtämistä, jättää toisen terapeutin harteille ,kun ei it
Mikä "iso osa"? Lähteet?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen nainen ja olen asperger. Olen tehnyt hirveän työn, että olisin kuin muut. Hyvin se on onnistunutkin. Kukaan ei huomaa minussa mitään outoa, mitä nyt vietän aika paljon aikaa yksin. Työelämässäkin olen menestynyt ihan hyvin.
Mutta hieman tämä leimaaminen tässä keskustelussa häiritsee. Olen myös itse joutunut käymään ilkeän exäni takia terapiassa. Hän ei ollut asperger, hän oli muuten vaan kylmä tunteeton mies. Ei asperger tee ihmisestä automaattisesti ilkeää ja kylmää. Nyt on vuosi 2023. Voisiko nämä tunkkaiset ajatukset jo vihdoin tuulettaa ja antaa kaikkien olla, mitä on.
Ei. Jos iso osa aspergereiden entisistä puolisoista kokee samoin onko kyse enää sattumasta? On väärin ,että assit lähtee ylipäätään suhteisiin, lupaa maat ja taivaat , päättää suhteet ilman ilmeen
Lähde: "musta tuntuu"
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olin Aspergerin kanssa pitkään ja kokemukseni on myös tämä. Hän oli pelkkä kivikasvo kaiken sen jälkeen, mitä olimme kokeneet. Se oli traumatisoiva kokemus, nähdä, että hän puhui kuin tyhjälle seinälle lasittuneella kivikasvollaan, nähden että itken, ilmeenkään värähtämättä.
Minulle se kaikki oli totta ja aitoa, hänelle jotain aivan perustavanlaatuisella tavalla erilaista.
Kokemus oli se että olin suhteen loppuvaiheessa ihan yksin siinä, olin pelkkä ei-kukaan. Kun pyysin häntä kertomaan mistä kaikesta hän minussa pitää ja miksi arvostaa minua hän ei osannut vaan suuttui. Hän ei koskaan oppinut tuntemaan kuka minä olen. Olin hänelle pelkkä mielikuva, ajatus, idealisointi, narsistinen lähde.
En pystyisi enää koskaan suhteeseen as-ihmisen enkä autistin kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Miten Aspenger autisti on saanut tinderist mätchia mutta peruskomea normi mies, ei.
Ei se Asperger kuvasta näy.
Vierailija kirjoitti:
Ollaan miehen kanssa kumpikin autismin kirjolla. Yhdessä ollaan taivallettu yli 10 vuotta. Ei lapsia ja en tässä liitossa olisi, jos lapsia haluaisin. Riittää yksi mieslapsi, jota pitää paimentaa. Silti meillä riittää rakkautta ja arki on hyvin rauhallista. Ollaan kumpikin ns. lauhkeita lampaita luonnoltamme, vaikka erimielisyyksiä arjessa on melkeinpä päivittäin.
- Miehelle on hyvin vaikeaa sään ja tilaisuuden mukaan pukeutuminen. Kuten joku tuolla aiemmin kirjoittikin, on vain kaksi vaihtoehtoa: rönttävaatteet tai juhlapukeutuminen. Myös ylipäätään vaatehankinnat ovat vaikeita, kun ei halua luopua kellertäviksi muuttuneista 30-vuotiaista reikäisistä vaatteista. Olen ostanut uudet vaatteet, kun en yksinkertaisesti kehtaa kulkea kerjäläisen näköisen miehen kanssa. Käyttää niitä kyllä kodin ulkopuolella, mutta kotona edelleen ne reikävaatteet eksyy päälle. Myös lemmikkien pukeminen ulos on työn ja tuskan takana. Pitää jättää omat h
Kuulostaa ADHD:lta. Jos olis ADHD, lääkitys voi auttaa.
Minäkään en hahmota aikaa. Siksi mulle pitää sanoa tarkka kellonaika, eikä epämääräinen "parin tunnin päästä". Mutta jos on sovittu lähtö vaikka klo 12:00, ennen sitä en voi tehdä mitään, koska myöhästyn sitten aikarajasta.
Vatvon asioita, en osaa priorisoida ja jos jonkin asian tekemisessä on enemmän kuin kolme vaihetta, tuntuu ylitsepääsemättömältä. Ja kyllä, olen tässä remonttia tehdessä ottanut samasta paikasta mitat useasti, koska aina tulee eteen joku mitta, jota ehkä tarvii, enkä ole mitannut tai olen jo unohtanut. Mutta niitä asioita tulee ihan satunnaisesti mieleen.
Vanhat vaatteet on mukavia, uusien vaatteiden olostumisessa menee aikansa. Eli voi olla joku aistijuttu.
Vierailija kirjoitti:
Olin Aspergerin kanssa pitkään ja kokemukseni on myös tämä. Hän oli pelkkä kivikasvo kaiken sen jälkeen, mitä olimme kokeneet. Se oli traumatisoiva kokemus, nähdä, että hän puhui kuin tyhjälle seinälle lasittuneella kivikasvollaan, nähden että itken, ilmeenkään värähtämättä.
Minulle se kaikki oli totta ja aitoa, hänelle jotain aivan perustavanlaatuisella tavalla erilaista.
Kokemus oli se että olin suhteen loppuvaiheessa ihan yksin siinä, olin pelkkä ei-kukaan. Kun pyysin häntä kertomaan mistä kaikesta hän minussa pitää ja miksi arvostaa minua hän ei osannut vaan suuttui. Hän ei koskaan oppinut tuntemaan kuka minä olen. Olin hänelle pelkkä mielikuva, ajatus, idealisointi, narsistinen lähde.
En pystyisi enää koskaan suhteeseen as-ihmisen enkä autistin kanssa.
Te nentit kyllä traumatisoidutte aika pienestä, kun ottaa huomioon sen, kuinka pahansisuisia, häikäilemättömiä ja väkivaltaan taipuvaisia te osaatte olla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen nainen ja olen asperger. Olen tehnyt hirveän työn, että olisin kuin muut. Hyvin se on onnistunutkin. Kukaan ei huomaa minussa mitään outoa, mitä nyt vietän aika paljon aikaa yksin. Työelämässäkin olen menestynyt ihan hyvin.
Mutta hieman tämä leimaaminen tässä keskustelussa häiritsee. Olen myös itse joutunut käymään ilkeän exäni takia terapiassa. Hän ei ollut asperger, hän oli muuten vaan kylmä tunteeton mies. Ei asperger tee ihmisestä automaattisesti ilkeää ja kylmää. Nyt on vuosi 2023. Voisiko nämä tunkkaiset ajatukset jo vihdoin tuulettaa ja antaa kaikkien olla, mitä on.
Ei. Jos iso osa aspergereiden entisistä puolisoista kokee samoin onko kyse enää sattumasta? On väärin ,että assit lähtee ylipäätään suhteisiin, lupaa maat ja taivaat , päättää suhteet ilman ilmeen värähtämistä, jättää toisen terapeutin harteille ,kun ei it
Kyllä sitä assia voi satuttaa se sinun juonittelusi aika pahastikin, vaikka hän ei jäisikään loppuelämäkseen pillittämään sitä.
Asseilla on kovin usein taustallaan ihan oikeasti traumaattisia kokemuksia, pahoinpidellykse tulemista, yms. Niihin nähden on todella pientä se, että toisella ihmisellä on esimerkiksi poikkeava kehonkieli.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se että toimii omaehtoisesti, omalla tavallaan ei ole välinpitämättömyyttä ja itsekkyyttä, vaikka lopputulema varmasti tuntuukin nentistä siltä. Aivot vain eivät toimi samoin, ei ole ajatusta muusta kuin se oma tapa nähdä asiat. Ei ehkä niin ymmärrystä toisen toisenlaisesta maailmasta. Autismin kirjolle sijoittumisesta riippuen, as voi oppia näkemään asioita myös toisten näkökulmasta, toisten tavoin, asia kerrallaan. Naiset erityisesti maskaavat aika hyvin, tosin se sitten vie paljon voimia. Jokainen on myös jo persoonana omanlainen.
Kyllä se on itsekkyyttäkin - sillä sanalla sitä kutsutaan yleisesti. Ja näin muut tuollaisen touhun kokee. Minäkin voin ilmoittaa, että mun aivot nyt vain ovat tällaiset, ja paskat piittaan kenenkään muun asioista tässä perheessä. Silti osaan laittaa ruokaa/käydä töissä/harrastaa. M
Tämäkin kommentti saanut enemmän alanuolia kuin ylä-.
Eipä ihme, että elämä tuntuu niin vaikealta ja ihmiset vaativilta paskoilta.
Olen erakoitunut kokonaan, kun jouduin jäämään töistä pois ylikuormituksenntakia. Sain as-diagnoosin vasta paljon myöhemmin. Hämmästyttää, että monen taviksen mielestä tämmöistä ei ole olemassakaan. 🤦🏻
Nämä aspergerin käytöksestä "loppuiäkseen traumatisoituneet" ovat enemmän kipeitä kuin assit....
Itsenäinen, terve, aikuinen ihminen ei anna toiselle ihmiselle valtaa vaikuttaa omaan tunne-elämäänsä niin että se romahtaa. Jokainen on vastuussa itsestään ja omasta hyvinvoinnistaan.